Kuva: Lilli Haapala
Kuva: Lilli Haapala

Suurin osa vanhemmista ei ole mitään ongelmasurffaajia, kirjoittaa Marjut Ollila.

Istuin hiekkalaatikon reunalla kännykkääni näpytellen, kun eteeni pysähtyi mummo ja tuhahti: ”Tyypillinen nyky­ajan äiti. Netissä vain roikutaan juoruamassa turhanpäiväisyyksistä. Häpeäisit!” Ennen kuin ehdin saada suutani auki, näkyi mummosta enää selkä.

Olisinpa saanut kertoa mummolla somesta. Siitä, jonka minä tunnen.

Mummo! Pysähdy, tahdon selittää!

Olisinpa saanut kertoa mummolle somesta. Siitä, jonka minä tunnen.

Ensimmäiseksi olisin näyttänyt, etten ollut missään pahanteossa. Kirjoitin ostoslistaa ja pyysin ystävääni lähettämään minulle sen ihanan pastavuoan reseptin, jonka olin hukannut.

Kauppareissun jälkeen istuttaisin mummon viereeni ja lapset katsomaan Pikku Kakkosta. Kävisimme kurkkaamassa, mitä muutamaan lempiryhmääni kuuluu. Saisimme vinkin parhaista kurahousuista ja auttaisimme toista vanhempaa keksimään ratkaisun johonkin arkiseen pulmaan.

Sen pidemmin emme nyt ehtisi somessa seikkailla, sillä pastavuoka on valmis ja pöydässä kännykät ovat kiellettyjä. Syödessämme vakuuttaisin mummolle, että suurin osa vanhemmista osaa käyttää nettiä järkevästi, eivät kaikki ole ongelmasurffaajia. Kertoisin aina miettiväni, voinko olla kirjoituksistani ylpeä, jos lapseni ne joskus tulevaisuudessa lukisivat.

Lasten mentyä nukkumaan alkaisi todellinen kierros. Nyt meillä olisi aikaa. Mummo näkisi millainen vanhemman aarreaitta, vertaistuen lähde ja yksinäisyyden poistaja netti voi olla.

Pääsisimme toivottamaan onnea matkaan synnyttämään lähtevälle. Hyvin se menee, ja muista hengittää! Lohduttaisimme häntä, jonka viikko on ollut kuin purkassa tarpomista. Samassa veneessä ollaan, ja huomenna on uusi päivä.

Mummo saattaisi keksiä, miten trollit laitetaan kuriin. Ehkä hän toteaisi, että ennen tuollaisia huutelijoita kutsuttiin kylähulluiksi.

Illalla ottaisin mummon kainalooni pötköttämään. Katsoisimme kissavideoita.

Kertoisin mummolle niistä hienoista ihmisistä, jotka internet on elämääni tuonut. Heistä, joita kaikkia en koskaan tule tapaamaan kasvotusten, mutta joita voin silti kutsua ystävikseni. Jos mummoa vielä epäilyttäisi, voiko netissä oikeasti ystävystyä, näyttäisin hänelle ne kymmenet viestit, jotka kannattelivat minua sairastuttuani synnytyksen jälkeiseen ahdistukseen. Sitä tukea en unohda koskaan.

Illalla viimeiseksi ottaisin mummon kainalooni pötköttämään. Katsoisimme kissavideoita. Sillä kukaan niitä nähnyt ei voi pitää nettiä turhanpäiväisenä!

Marjut Ollila on 2- ja 6- vuotiaiden lasten äiti ja suosittu sormiruokabloggaaja, joka nauraa äänekkäimmin omille vitseilleen ja rakastaa rentoutta ja lapsentahtisuutta.

Vierailija

Opastettu somekierros mummolle

Jaa. Voisit samalla myös näyttää mummolle Excel-taulukon somenkäyttöön menevästä ajasta ja siitä miten usein otat puhelimen käteesi päivän aikana. Somessa on hyviäkin puolia, kuten itsekin totesit, mutta se voi olla myös aikamoinen aikavaras ja lapsen kannalta aika ikävä sellainen, sillä kännykkä piippaa ennakoimattomasti ja vie aikuisen pois. Eivät nykylapset turhaan toivo, että vanhemmat rajoittaisivat puhelimen käyttöä. Asioissa on aina kaksi puolta.
Lue kommentti

Kepparileikki on mainio esimerkki tarinallisesta leikistä. Kaikilta ne eivät enää suju.

Lapset eivät enää leiki pitkäkestoisia ja juonellisia kuvitteluleikkejä yhtä paljon kuin ennen. Tästä on syytä olla huolissaan, sanoo neuropsykologi ja dosentti Nina Sajaniemi Helsingin yliopistosta.

Kehityspsykologiassa puhutaan kypsän leikin vaiheesta, kun tarkoitetaan juonellisesti eteneviä, yhdessä neuvoteltavia ja rooleja sisältäviä leikkejä. Tutkimusten mukaan kaikki lapset eivät enää saavuta tätä leikin vaihetta lainkaan.

Leikeille on nyt tyypillisempää nopea siirtyminen touhusta toiseen, pelillisyys ja välineistä riippuvainen toiminta. 

– On todella vaarallista, että lasten toiminta kehittyy lyhytjänteisemmäksi. Pysähtyminen, mielikuvituksen käyttäminen ja toiminen ei-välineellisellä tasolla ovat tärkeitä taitoja, Sajaniemi sanoo.

”Yhdessä leikkiessä opitaan olemaan ihmisiksi.”

Sajaniemi listaa lisää taitoja, joiden kehittymisessä pitkäjänteiset leikit ovat tarpeen: kokonaisuuksien hahmottaminen, tarinallisuuden käsittäminen sekä kyky kestää turhautumista ja odottamista. Leikkitapojen kutistuessa supistuvat myös kädentaidot, muu kuin sorminäppäryys.

Ehkä tärkein on kuitenkin juonellisen leikin sosiaalinen puoli. Yhdessä leikkiminen vahvistaa neuvottelutaitoja, kykyä joustaa ja sietää sitä, ettei kaikki suju kuten itse haluaisi. Samalla lapsi oppii empatiakykyä ja toisen huomioimista. 

– Siinä opitaan olemaan ihmisiksi. Sen parempaa harjoittelua ihmisyyteen ei ole, Sajaniemi sanoo.

”Ohjelmoimaton aika lasten elämässä on vähentynyt. Myös ruutupuuhat syövät leikkiaikaa."

Leikkimisen määrä ylipäätään on vähentynyt

Varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kallialan mukaan kaikenlaiset leikkitavat ovat omalla tavallaan tärkeitä. Leikkitapojen muuttumiseen on monta syytä.

– Riittävän yhtäjaksoisen ajan puute on yksi selitys, sillä ohjelmoimaton aika on lasten elämässä vähentynyt. Myös ruutupuuhat syövät epäilemättä leikkiaikaa, Kalliala sanoo Mannerheimin Lastesuojeluliiton Leikkipäivän tiedotteessa.

Leikkitapojen muuttuminen liittyy laajemmin yhteiskunnan kehitykseen, Sajaniemi huomauttaa. Arjen hektisyys, digitalisoituminen ja informaatiotulva aiheuttaa aikuisillekin sitä, että pitkäjänteiseen toimintaan keskittyminen on yhä vaikeampaa.

– Myös lasten maailma on pirstaloituneempi ja kaoottisempi kuin ennen. Harrastuksia, menemisiä ja tulemisia on enemmän, ja leikkimisen määrä ylipäätään on vähentynyt.

Lapsilla pitää olla tilaa pulputa

Sajaniemen mukaan ruudulla tekeminen ei korvaa ilman välineitä tapahtuvaa leikkiä edes silloin, kun laitteilla toimitaan yhdessä tai opettavaisten pelien parissa.

Älylaitteiden riskinä on erityisesti niiden koukuttavuus. Samalla kyky keksiä muuta tekemistä vähenee.

Vanhemman ikävä velvollisuus on pitää kiinni siitä, että antaa lapselle tylsiä hetkiä, Sajaniemi sanoo. Silloin leikit alkavat suorastaan pulputa sisältäpäin.

– Kun riittävän monta kertaa sanoo lapselle, että nyt on kertakaikkiaan keksittävä muuta kuin laitteet, niin lopulta tekemistä alkaa löytyä.

– Vanhemman täytyy pitää huolta siitä, että lapset saavat pulputa.

Vaikka olisit aikaisemmin ollut iltaihminen, vauva panee rytmit uusiksi. Lukijat antavat vinkkinsä, joilla vauvan ja vanhemman yöunia voi yrittää pidentää.

Vauvat paitsi tuppaavat heräämään aikaisin, he myös usein ovat parhaimmassa iskussa hereilläoloajan ensimmäisinä tunteina. Ovat mokomat syntyjään aamuvirkkuja.

Jos vauva viihtyy yleensä huonosti esimerkiksi maassa vatsallaan, voi aamupäivällä treenailla tätä tärkeää taitoa.

Käytä siis aamupäivän parhaat tunnit leppoisaan yhdessäoloon ja pikkutyypin kanssa seurusteluun. Silloin on paras aika opetella myös uusia taitoja. Jos vauva viihtyy yleensä huonosti esimerkiksi maassa vatsallaan, voi aamupäivällä treenailla tätä tärkeää taitoa. Jos tarvetta on, nukahtamisen opettelu uudessa ympäristössä sopii parhaiten juuri aamupäivän ohjelmaksi.

Vauvaa eivät aikaiset aamut haittaa, mutta miten niistä selviää vanhempi? Vauva.fin lukijat antavat siihen parhaat vinkkinsä.

”Vauva on aamuisin hyväntuulinen ja viihtyy itsekseen pinnasängyssä – saattaa jopa joskus torkahtaa lopulta hetkeksi.”

Laita puoliso viikonloppuna aamuseuraksi

”Arkena en nuku enää viiden jälkeen, jos vauvakaan ei nuku. Viikonloppuisin teen niin, että siirryn nukkumaan olohuoneen lattialle patjalle, kun 9-kuinen neitimme aloittaa jokeltelun kello viiden syötön jälkeen. Itse en saa unta korvatulppienkaan kanssa, jos vauva jokeltelee vieressä. Mutta mies nukkuu kuin tukki! Voin kuitenkin luottaa siihen, että kyllä mies herää vauvan itkuun. Vauva on aamuisin hyväntuulinen ja viihtyy itsekseen pinnasängyssä – saattaa jopa joskus torkahtaa lopulta hetkeksi.”

Teeskentele nukkuvasi

”Meillä on sellainen tyyli, että jos yhdeksänkuinen vauvani herää kello viiden jälkeen, otan hänet meidän viereen nukkumaan. En kuitenkaan puhu hänelle. Joskus hän nukahtaa siihen viereeni heti, joskus konttailee ympärinsä ennen kuin nukahtaa – ja joskus hän ei nukahda olenkaan. Yritän aina itse olla rauhallinen ja teeskentelen nukkuvani. Kun hän on kontannut hetken, vedän hänet maate ja laitan tutin suuhun. Joskus hän nukahtaa vielä hetkeksi, joskus ei."

Hyväksy tosiasia: Nyt on tällainen vaihe

”Meillä on aamuvirkku lapsi, jo kuukausia on herätys tullut klo 5 maissa. Jossain vaiheessa päätettiin, että ennen klo 6 ei nousta, mikä on toiminut melko hyvin. Sanotaan vain lapselle, että nyt on vielä yö, nuku vaan. Joskus toimii paremmin ja joskus vähän huonommin. Kun lapsi on aamuvirkku, niin hän on. Meillä on käytössä pimennysverhot, tuhti iltaruoka, päivärutiinit jne. Mielestäni mieheni osoitti ihan mahtavaa asennetta yhtenä aamuna kukonlaulun aikaan töihin lähtiessään. Hän totesi, että tämä on nyt meidän perheen tämänhetkistä arkea. Ja niinhän se on, voisi olla paljon huonomminkin asiat.”

Vinkit keskustelusta: Apua aikaisiin aamuihin, tänäänkin ylös taas klo 5!

Vanhempi, älä juutu läksyihin ja liikuntavarusteisiin. Koulussa viihtymisen kannalta ne ovat sivuseikka.

Rohkeasti nyt vaan, aikuisen tekee mieli sanoa. Mutta aina se ei auta. Kaikki lapset eivät ole temperamentiltaan reippaita, eikä kaikkien ole pakko olla. Osalle on vaikeaa osallistua keskusteluun tai loistaa ryhmätöissä, ja sellaiselle lapselle kouluun sopeutuminen voi olla hankalaa.

Anna Tommolan ja Sannan Häkkilän tuore kirja antaa eväitä lapsen tukemiseen. Rauhoita ja rohkaise – apua lapsen stressitilanteisiin valottaa esimerkkitarinoiden kautta temperamentiltaan erilaisten lasten tapoja reagoida arjen kuormitukseen.

Anna Tommola kertoo, että hiljaiset ja arat ovat koulussa yhä vaarassa jäädä vähän näkymättömiksi.

– Yleisellä tasolla näyttää siltä, että koulussa introverteilla on hankalampaa. Aktiivinen ja reipas saa herkemmin hyvää palautetta.

Tommola ja Häkkilä ovat molemmat kasvatusaiheisiin perehtyneitä vapaita toimittajia. Anna Tommola kuuluu Meidän Perhe -lehden vakituisiin kirjoittajiin. Kirjaa varten Tommola ja Häkkilä ovat haastatelleet suurta joukkoa suomalaisia asiantuntijoita ja syventyneet tutkimuksiin.

”Jokainen, oli sitten introvertti tai ekstrovertti, tarvitsee kavereita.”

Introverttiuteen saatetaan liittää ajatus siitä, että lapsi vain kerta kaikkiaan viihtyy yksinään. Se on asiantuntijoiden mukaan harhaa, Tommola kertoo. Introvertillekin on tärkeää kokea, että tulee hyväksytyksi porukkaan.

– Asiantuntijoiden selkeä viesti on, että jokainen, oli sitten introvertti tai ekstrovertti, tarvitsee kavereita. On valtava stressitekijä, jos tuntee olevansa ulkopuolella.

Huomaa kaikki, mistä voi kehua

Miten introverttia koululaista sitten voisi tukea? Neuvoista tärkein kuuluu näin: kehu ja kannusta.

Kehua kaipaavat vanhemmilta erityisesti ne, jotka eivät saa koulun kautta suitsutusta niin herkästi. Tämä koskee myös vilkkaita lapsia, jotka saattavat jäädä koulussa negatiivisen palautteen kierteeseen.

– Jokainen lapsi tarvitsee positiivista palautetta, ja mahdollisimman paljon. Mitä huonompi itsetunto lapsella on, sitä enemmän pitäisi nähdä vaivaa huomatakseen ne asiat, joista saa kehaistua. Toki kehujen pitää olla aitoja, Tommola sanoo.

Patistamiseen ja pakkoreipastamiseen nykyasiantuntijat eivät usko. Se ei silti tarkoita, että ei tarvitsisi yrittää. Vanhemman tehtävä on huomata yritykset ja kehua jo niistä.

Kehutuksi tuleminen lisää lapsen turvallisuuden tunnetta. Silloin vaikeatkin asiat tuntuvat vähän helpommilta. Kun ujo kuulee riittävän monta kertaa olleensa tosi rohkea pyytäessään kaveria kylään tai pitäneensä esitelmän, hänkin alkaa uskoa rohkeuteensa.

Kysy myös kavereista, älä vain läksyistä

Jos lapsen pärjääminen luokassa mietityttää, kannattaa miettiä sitäkin, millaisilla sanoilla lapsen koulusta kysyy. Moni vanhempi muistaa varmistaa läksyt ja liikuntavarusteet, mutta ei ehkä tule kysyneeksi, mitä välitunnilla tehtiin ja kenen kanssa.

Päiväkoti-ikäiselle on vielä melko helppo järjestää leikkitreffejä, mutta koululaisenkin kaverisuhteiden syntymistä on lupa avittaa. Lapselle voi vaikka ehdottaa luokkakaverin pyytämistä kylään.

– Voi olla, että lapsi ei vain oikein tiedä, miten kutsuttaessa pitäisi toimia tai mitä voisi sanoa. Sitäkin voi miettiä kotona etukäteen, Tommola neuvoo.

Toimivat, ekologiset ja somat rintaliivinsuojat on helppo tehdä itse. Tärkeää on oikea koko ja sopiva materiaali.

Pienet asiat tekevät imettävän äidin onnelliseksi: tyytyväisen vauvan hymy, kuumana juotu kahvi sekä oma, kuivana säilynyt paita.

Siksi tarvitaan liivinsuojia, joita on helppo tehdä myös itse. Hyvän kaavan saat cd-levystä: sitä pienempi liivinsuoja liukuu rintsikoiden sisällä helposti pois paikoiltaan. Lisäksi tarvitset kuumaa pesua kestävää päällyskangasta sekä imupinnaksi kosteutta imevää sisäkangasta.

Kun ihoa vasten tuleva pinta on antibakteerista villaa, ei liivinsuoja ala haista käytössä. Esimerkiksi liian kuumassa pesty huopunut villapaita sopii sisäkankaaksi superhyvin. Silloin valmiita liivinsuojiakin voi pestä 60 asteessa.

Kerroksia kannattaa laittaa monta, niin maito ei kastele läpi. Kankaat surautat yhteen joko saumurilla tai ompelukoneella.