Heinin mies Lauri sairastui vakavaan masennukseen, kun Heini odotti perheen kolmatta lasta.

Mulla oli huono olo. Heini tuijottaa mieheltään Laurilta juuri saamaansa kännykkäviestiä seitsemältä aamulla. Viestissä ei lue mitään muuta. Ei selitystä huonolle ololle eikä sille, miksi mies ei tullut illalla töistä kotiin.

Huono olo Laurilla on ollut jo pitkään, sen Heini on toki huomannut. Mutta sen kummemmin mies ei ole olostaan puhunut. Ehkä hän on vain väsynyt töistä ja lastenhoidosta, Heini miettii. Lauri on ollut lasten kanssa päivät kotona, kun Heini on tehnyt opintoihinsa liittyvää työharjoittelua. Iltaisin mies on lähtenyt omiin töihinsä.

Arjen pyörittäminen on joskus raskasta, Heiniäkin väsyttää. Hän on juuri saanut tietää odottavansa perheen kolmatta lasta, raskaus on viikolla 7. Esikoinen Nooa on kolmen ja Salli vasta vuoden ikäinen.

Outo viesti saa Heinin silti pelkäämään, että on sattunut onnettomuus, jotain kamalaa. Hän yrittää soittaa Laurille, mutta mies ei vastaa.

Kymmeneltä Heini lämmittää pinaattikeittoa lapsille, kun puhelin soi. Soittaja on Laurin kaveri Antti: Älä nyt pelästy, mutta kyyditsin Laurin sairaalan päivystykseen. Hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia.

Se pinaattikeitto palaa käryten pohjaan.

Syyllisyyttä, huolta ja pettymystä

Laurin saama diagnoosi, vakava-asteinen masennus ja ahdistuneisuushäiriö, on Heinille järkytys. Olisihan hänen pitänyt huomata, tulevan terveydenhoitajan. Sen sijaan hän on ollut miehelle kiukkuinen. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että reipastu nyt vähän.

– Vaikka näkee toisen joka päivä, ei silti näe. Voi olla, että en ehkä halunnutkaan tietää asian oikeaa laitaa.

Kun Lauri joutuu päivystyksestä suoraan psykiatriselle osastolle hoitoon, Heinin mielessä vuorottelevat syyllisyyden ohella huoli, ja pettymys. Eihän heille voi käydä tällä tavalla. Hehän ovat nuoria, on pienet lapset ja koko elämä edessä.

– Olen kiitollinen Antille, että hän tajusi tilanteen vakavuuden ja vei Laurin päivystykseen. Lauri sanoo, ettei halunnut kuormittaa minua ongelmillaan. Ja että hän yritti olla vahva. Silti harmittaa, että kaverilleen hän oli puhunut pahasta olostaan, mutta ei minulle.

Unelmien täyttymys: iso paketti vessapaperia

Muista pyykit, muista syödä. Heini kirjoittaa itselleen muistilappuja, jotta elämä pinaattikeittopäivän jälkeen jatkuisi mahdollisimman normaalina. Hän on nyt lasten kanssa yksin. Alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys tuntuvat välillä murskaavilta.

Arjen tarkka aikataulutus auttaa jaksamaan. Aina samaan aikaan ylös aamuisin ja samaan aikaan illalla nukkumaan. Heini skarppaa päivät lasten kanssa, mutta talon hiljetessä hän antaa itkun tulla.

– Pahinta oli se, etten tiennyt kauanko Lauri sairastaa tai toipuuko hän ylipäätään.

Aluksi Heini käy sairaalassa katsomassa Lauria Nooan ja Sallin kanssa joka päivä. Bussimatkoineen reissuun kuluu ­nelisen tuntia. Välillä Heinin äiti kuljettaa koko porukkaa tai tulee katsomaan lapsia, kun Heini käy osastolla.

– Oli ikävää vaivata läheisiä jatkuvasti. Toisaalta tuntui uskomattoman hyvältä, kun sukulaiset toivat meille ruokaa kotiin tai kävivät puolestani kaupassa. Iso paketti vessapaperia ja jääkaappi täynnä syötävää oli unelmien täyttymys.

"Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät"

Välillä taakka tuntuu liian raskaalta. Kun Heinin ohjaava opettaja harjoittelun loppuarviossa kysyy, mitä perheelle kuuluu, Heini purskahtaa itkuun.

Isän poissaolo näkyy myös lapsissa. Nooa on välillä yliaktiivinen ja välillä muksii siskoaan.

Joka ilta Heini ja lapset soittavat Laurille iltapuhelun. Nooa juttelee isin kanssa, kertoo päivän tapahtumista. Salli kuuntelee isin ääntä. Jos Lauri on liian väsynyt puhumaan puhelimessa, on ilta kotona lasten kanssa yhtä sirkusta. Sairaalassa Lauria surettaa, miten Heini jaksaa.

Keväällä Heini kuuntelee paljon Jannan Sä et ole hullu -kappaletta.

Kertosäkeessä on voimaannuttavat sanat: Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa / hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan / hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät. Selvä toivonkipinä siinä on.

Joskus ilo löytyy pienestä.

Kerran, kun Lauri on vierailun aikana poikkeuksellisen väsynyt, Heini päättää, ettei jaksa tänään laittaa ruokaa kotona. Hän pyytää äitiään ajamaan hampurilaisravintolan kautta ja he ostavat syötävät mukaan. Se tuntuu pieneltä juhlalta. Lasten ilosta hän saa itsekin iloa.

Toisinaan Heini ottaa sairaalaan mukaan lasten lempikirjoja ja lautapelejä.

– Pelasimme vierailuhuoneessa Herra Touhulaa ja söimme eväitä. Niissä hetkissä pystyi näkemään pilkahduksia tavallisesta perhearjesta. Oli ihanaa olla hetki yhdessä ja juoda pillimehua, kuin kuka tahansa perhe.

Tärkeää: kuuntelu ja kannustus

Lastensuojeluilmoitus, mitä ihmettä. Ei kai meidän perheestä sellaista tarvitse tehdä, ajattelee Heini, kun osastolla hoidettavan lapsista ilmoitus tehdään automaattisesti. Häntä hävettää. Laurin hoitajan vinkistä hän ottaa ­kuitenkin yhteyttä neuvolaan ja kertoo perheensä tilanteesta.

Terveydenhoitajalta hän kuulee neuvolan ennaltaehkäisevästä perhetyöstä. Työmuoto on Heinille entuudestaan tuttu opintojen kautta, mutta kosketus asiaan on vain auttajan näkökulmasta.

Laurin sairastumisen vuoksi Heini on joutunut tekemään paljon erilaisia hakemuksia, mutta neuvolan perhetyötä varten ei onneksi tarvita papereiden täyttelyä. Laurin hoitaja kirjoittaa puoltolausunnon, ja neuvolasta tullaan tekemään kartoituskäynti. Siinä kaikki.

Tukimuoto tarkoittaa käytännössä sitä, että ennaltaehkäisevän perhetyön Mira tai Satu tulee kerran viikossa heille kotiin pariksi tunniksi, juttelee, leikkii lasten kanssa, vie heidät ehkä ulos. Mira ja Satu eivät tee kotitöitä eivätkä ole lastenhoitopalvelu, mutta heidän läsnäolonsa antaa Heinille hetken hengähdystauon.

– Jo se, että joku kuunteli ja kannusti, tuntui hyvältä. Joskus se parituntinen ­kului ­yksinkertaisesti nukkumalla univelkoja pois. Sen jälkeen jaksoi taas.

Jännittävä kotiutuminen

Kotilomalla osastohoidosta Lauri tekee lasten kanssa lumiukkoja rivitalon pihan täyteen. Heini katsoo niitä päivittäin ikkunasta ja miettii, ehtivätkö ne sulaa ennen kuin niiden tekijä palaa sairaalasta kotiin.

Ehtivät ne. Nooa kyselee kevään tullessa, onko isi jo terve ja tuleeko isi jo kotiin. ­Heini vastaa, että isi on ollut väsynyt, mutta saa hoitoa. Ja kyllä isi palaa kotiin. Vaikka varmaksi hän ei tiedä sitä itsekään.

Vappuna, kolmen sairaalakuukauden jälkeen, Lauri lopulta kotiutuu. Kotiinpaluu jännittää kaikkia. Heini yrittää pitää lapsia hissukseen, että toipilas saisi levätä. Tilanne tuntuu aluksi oudolta.

– Kun menin Laurin kotiutumisen jälkeen apteekkiin reseptinivaskan kanssa, mietin että miten tähän on tultu. Olen 26-vuo­tias, raskaana oleva kahden lapsen äiti, jonka miehen mieli on rikki. Jollain tapaa vähän nolottikin hakea niitä lääkkeitä – miten hölmöä.

Mielenterveysongelmat pistävät parisuhteen usein lujille, niin myös Heinillä ja Laurilla. Perhetyön kokemuksista rohkaistuneena Heini ottaa yhteyttä perheasiainneuvottelukeskukseen ja hämmästyy, kun aika vastaanotolle järjestyy melkein heti. Lauri ei vastustele sinne lähtöä.

Heini haluaa ja myös pääsee mukaan ­Laurin psykiatrisen hoitajan puheille, yhdessä miehen kanssa. Vaikka tapaamiskertoja on vain muutama, ne tuovat selkeyttä tilanteeseen: ai niin, siksi minusta tuntuu nyt tällaiselta. Lauri miettii, että hänen masennukseensa ovat vaikuttaneet lapsiperheen paineet, mutta ehkä myös se, että hänen äitinsä on kuollut hänen ollessaan 12-vuotias. Keskustelut ammattilaisten kanssa avartavat mieltä.

Avun hakeminen on fiksua

Kun perheen kolmas lapsi, Eeli, syksyllä syntyy, tilanne on jo tasoittunut. Laurin sairausloma jatkuu edelleen, toipuminen on hidasta. Mutta miehen voimat ovat pikku hiljaa palautumassa.

Heini sanoo lopulta sisäistäneensä, ettei avun hakeminen ole häpeällistä vaan päinvastoin fiksua. Kun perheessä toinen on opiskelija ja toinen pitkällä sairauslomalla, väliaikaista toimeentulotukeakin on tarvittu. Heinin terveydenhoitajaopinnot ovat nyt loppusuoralla.

Omat kokemukseni auttavat ymmärtämään myös toisten hätää, hän uskoo. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa voimat eivät riitä. Hän ei tiedä, olisiko ilman Laurin hoitajan vinkkiä uskaltanut toimia kuten toimi.

Ennaltaehkäisevästä perhetyöstä käydään Heinin ja Laurin luona edelleen kerran viikossa.

– Usein helpottaa jo se, kun tietää, että keskiviikkona Mira tai Satu taas tulee.
Heini katsoo perhettään, niin rakasta. Viikon päästä on sylissä kellivän Eelin nimen­antojuhlat.

Isi, tuu leikkimään! Nooa huutaa, ja hetken päästä isä ja poika istuvat lattialla ja liittävät Brio-junaradan kiskoja toisiinsa. Salli auttaa minkä kykenee.

– Kertokaa ajoissa läheisillenne, jos tuntuu, että nyt ei enää jaksa. Äänetöntä hätähuutoa ei kuule ehkä kukaan tai se kuullaan liian myöhään, Heini sanoo.

– Niin murheiden kuin ilonkin jakaminen kannattaa.

Anne Rikama: Pinaattikeittopäivän jälkeen, Vauva 1/2015
Kuva: Lauri Rotko

Lue lisää:

Miten isän masennus vaikuttaa lapseen?

Synnytyksen jälkeinen ahdistus

Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että hän on rakastettu. Näin kerrot sen hänelle päivittäin.

Power of Positivity -sivu listaa asioita, joita vanhempi voi sanoa lapselle osoittaakseen, että rakastaa häntä.

1. Rakastan sinua

Rakkauden sanominen on kaiken perusta. Et voi sanoa tätä lapsellesi liian usein, isommallekaan. Samalla opetat, että tunteista puhutaan ääneen. Se on hyvä taito.

2. Tulen iloiseksi, kun sinä…

Ota lapsi kiinni hyvänteossa. Kun kerrot, mikä menee hyvin, vahvistat toivottua tapaa toimia.

3. Teet minut onnelliseksi

Näytä onnesi: lapsi saa tuntea, että on arvokas. Aikuisen onni ei silti ole lapsen vastuulla. Hän saa olla myös hankala tai kiukkuinen.

4. Olen ylpeä sinusta

Uusien asioiden opettelu vaatii rohkeutta. Kannusta lasta yrittämään, ja ole ylpeä yrittämisestä, ei vain lopputuloksesta.

5. Olet ainutlaatuinen

Jokaisella lapsella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Juuri siksi he ovat niin rakkaita. Näytä lapselle, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on.

6. Luotan sinuun

Luottamus herättää luottamusta ja halua yrittää. Lapsilla on vahva halu toimia oikein. Vanhempi näyttää, että huomaa tämän.

7. Uskon sinuun

Opeta sinnikkyyttä, että luovuttaa ei heti kannata. Lapsi tarvitsee rohkaisua: Vanhemman tehtävä on olla lapsensa puolella.

8. Olen kiitollinen sinusta

Kerro, miksi olet kiitollinen lapsestasi juuri tänään.

On kiva tapa vaikkapa listata iltapalapöydässä asioita, jotka olivat hyviä tänään. ”Parasta päivässä oli se, kun teimme palapelin yhdessä. Ja että minulla on niin ihana murunen.”

+ rakastava kosketus

Osaatko kertoa lapselle ilman sanoja, että rakastat? Lue psykologi Leea Mattilan kolumni aiheesta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun tulee vanhemmaksi, joutuu huomaamaan miten oma lapsuus on itseen vaikuttanut. Onko lapsuudessa näytetty tunteita, entä näytätkö niitä nyt?

Monen vanhemman oma lapsuus on ollut tällainen: vanhemmat ovat huolehtineet riittävästä vaatetuksesta ja ravinnosta, mutta tunteita ei ole ilmaistu, eikä tunteisiin ole aina vastattu.

Tunteet ovat viestejä, ja niihin reagoiminen antaa kokemuksen kuulluksi tulemisesta.

Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta.

Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta. Kun lapsella on päivähoidon aamupiirissä hankalaa, hänet poistetaan takavasemmalle, selviämään tilanteesta yksin.

Mutta mitä se opettaa lapselle? Ainakin sen, että kun on vaikeita tunteita, siihen ei saa apua, ja että vain myönteisiä tunteita saa ilmaista. Lapsi oppii myös, että se jolla on huono päivä, ei kuulu joukkoon.

Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti.

Näiden oppien jälkeen, aikuisena, läheiset ihmissuhteet saattavat olla pinnallisia, ja omaa sisintä hyvin vaikea paljastaa. Lapsuudesta ei välttämättä ole jäänyt monia muistoja, tai keskeinen kokemus on se, että “lapsuuteni ei ole vaikuttanut minuun mitenkään”.

Ajatus siitä, että lapsuuden ihmissuhteet eivät ole olleet merkityksellisiä, on surullinen.

Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti. Se paljastaa, että temperamentin lisäksi tavoissa olla muiden kanssa on kysymys myös siitä, minkälainen oma lapsuus on ollut.

Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.

Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.

Raskaus ja vanhemmaksi tuleminen saavat yleensä aloittamaan tämän ajattelun. On aika ymmärtää, miten oma lapsuus vaikuttaa nykyhetkeen.

Sitten on helpompaa valita, miten oman lapsensa kanssa on ja elää. Jokaisen vanhemman pitää päättää, toivooko omalle lapselle samaa - vai jotain muuta.

Jos tunteiden näyttäminen on sinulle vaikeaa, kokeile näitä harjoituksia

1. Mieti ja yritä ymmärtää, miksi vanhempasi käyttäytyivät lapsuudessasi siten kuin käyttäytyivät. Mitä olisit toivonut heidän tekevän toisin? Miltä asian ajatteleminen tuntuu nyt?

2. Pohdi, mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinun ja lapsesi suhdetta. Käyttäisitkö samoja sanoja kuvaamaan sinun ja oman vanhempasi suhdetta?

3. Mieti, miten viestit lapselle että rakastat. Osaatko kertoa sen myös ilman sanoja?

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yksinhuoltajana ihanaa on vapaus tehdä päätöksiä, vaikeinta on oksennustauti. Ihan tavallisena päivänä moni asia on juuri oikein.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Huolella haluttu onni

Espoossa asuva Laura Pohjola, 34, päätti hankkia lapsen yksin. Hän odottaa Viljalle, 1v 10 kk, pikkusisarusta samalta luovuttajalta.

Unelman voi toteuttaa yksin, Laura tajusi. Se oli unelma lapsesta.

Laura oli kolmekymppinen ja eronnut kumppanistaan. Hän oli halunnut lasta jo kauan, ja päätti hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuus oli tarkkaan harkittu valinta.

– En halunnut enää alkaa etsiä ihan vain isää lapselle tai luopua lapsihaaveesta vain sen takia, että sopivaa kumppania ei löytynyt.

Laura hakeutui hedelmöityshoitoihin Väestöliiton klinikalle. Ensin oli käyntejä psykologilla, sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Raskaus tosin tärppäsi vasta seitsemännen inseminaation jälkeen.

Vilja syntyi ystävänpäivänä 2014. Lauralla oli Viljan synnytyksessä mukana lapsuudenystävä, joka on myös Viljan kummi.

Kummit ovat pienen perheen tärkein apu, sillä Lauran vanhemmat asuvat Oulussa. Ensin Lauran vanhemmat epäilivät, kannattaako lapsi hankkia yksin, mutta epäily muuttui pian kannustukseksi.

– He ehkä pelkäsivät, että arki ainoana vanhempana saattaisi olla liian raskasta. Tiedän, ettei tämä ehkä ole ihanneratkaisu, ja jossain vaiheessa kysymys isästä tulee väistämättä eteen. Yksin lapsen hankkivan pitää miettiä, miten selittää lapselle toisen vanhemman puuttuminen.

"Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen."

Vilja käy päiväkodissa kahtena päivässä viikossa. Kummit hoitavat Viljaa mielellään, mutta Lauran on vaikea olla erossa tyttärestään. Parempaa on käydä yhdessä muskarissa tai uimassa.

– Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen. En vain ole vielä kaivannut paljon omaa aikaa.

Haave toisesta lapsesta on ollut koko ajan läsnä. Kun äitiysloma päättyi, vauvakuume nousi.

Nyt vaaleatukkainen taapero ottaa äitiään käsistä kiinni ja kiipeää äidin jalkoja pitkin ylös. Hän rakastaa kiipeilemistä, ja tekee äidin käsien varassa kiepin ja nauraa. Pian Vilja on isosisko.

Lauran vauva syntyi 9.12. Onnea Laura ja Vilja!

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Kaksoset saa se joka pärjää

Hämeenlinnalainen Marianna Salo, 20, sai lyhyen suhteen seurauksena kaksostytöt. Mandi ja Mette, 5 kk, nukkuvat 12-tuntisia yöunia ja syövät mukisematta kaikkea, mitä tarjotaan.

Marianna oli ystävänsä kanssa syömässä hämeenlinnalaisessa kauppakeskuksessa. Hän päätti hoitaa tekemättömän asian, hakea raskaustestin apteekista. Melkein vitsillä vain.

– Ajattelin, että kuukautiset saattoivat olla hieman myöhässä, ja varmistan asian.

Testi oli positiivinen. Marianna käveli ihmeissään ympäri yksiötään. Hän kutsui ystävänsä kylään ja pyysi häntä kurkkaamaan lavuaarin reunalle, jos ”haluaisi nähdä jotain hauskaa”.

– Raskaus oli ensin aikamoinen shokki.

Lyhyt suhde tulevaan isään oli päättynyt. Silti Marianna tiesi pitävänsä lapsen: hänellä oli koulutus ja töitä. Yksinhuoltajuus ei tuntunut riittävältä syyltä aborttiin.

Ultrassa paljastui toinenkin yllätys – vauvoja oli kaksi.

”Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, ja pärjääminen on asennekysymys.”

Kaikesta selviää, kun on pakko, Marianna päätti. Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, pärjääminen on asennekysymys, hän järkeili.

Kaksoset annetaan niille, jotka pärjäävät, tuttava sanoi Mariannalle. Se tuntui rohkaisevalta.

– Luotan siihen. Joku uskoo minun pärjäävän, joten minä pärjään.

Mandi ja Mette ovat nyt viisi kuukautta. He nukkuvat hyvin ja ovat tyytyväisiä vauvoja.

Mariannasta aikaa omiin menoihin on ihan tarpeeksi. Viikonloppuisin hän menee usein tyttöjen kanssa omille vanhemmilleen yöksi, ja pääsee halutessaan käymään vaikka ystävien kanssa kahvilla. Isovanhemmat ovat suuri apu, ja ottaisivat tyttöjä hoitoon ”enemmän kuin on tarpeen”.

– En ole linnoittautunut tyttöjen kanssa kotiin.

Vaikka lähteminen on kyllä hankalampaa kuin ennen. Vaikeimpia ovat ihan käytännön asiat: miten kantaa kahta turvakaukaloa, varavaatteita, ruokaa ja vaippoja alas kolmannesta kerroksesta. Ja vielä rattaatkin.

Äitiys teki elämästä tasapainoista ja rauhallista.

– Ei minulla ennen kovin säännöllistä rytmiä ollut. Tytöt ovat tuoneet sitä. Tämä on minun juttuni. Se, mitä elämältä hain.

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Arki ei kaadu kotitöihin

Helsingissä asuva Mira Huusko, 39, erosi lastensa Kaarlon 1v 4 kk, Kiiran, 4, ja Kertun, 5, isästä pitkän suhteen jälkeen. Nyt hän pyörittää kolmen lapsen arkea pääsääntöisesti yksin.

Mikä on vaikeaa? Lähinnä oksennustauti, Mira sanoo. Ne päivät, kun lapset sairastelevat, eivätkä nuku öisin.

– Kunhan kaikki nukkuvat, arki pyörii loistavasti. Jos olen itse kovin väsynyt, koko kuvio tuntuu romahtavan. Sairastelut vaikuttavat uniin, ja raskasta on varsinkin, jos lapset heräilevät eri aikoihin.

Mira pyörittää arkea, kolmen lapsen kanssa. Suuri apu on oma sisko – hän, joka ilmestyy kesken oksennustaudin ovelle mukanaan kassillinen puhtaita lastenvaatteita.

Ajatus lapsiperheen arjen pyörittämisestä ilman toista aikuista oli Miralle aluksi pelottava ajatus.

– Mutta lapset voivat olla eronneelle pelastuskin. Ei voi jäädä sänkyyn makaamaan, arjen on jatkuttava.

Jotkut asiat ovat nyt helpompia. Kenenkään kanssa ei tarvitse neuvotella siitä, mitä tehdään.

– Jos päätän, että menemme Kansallismuseoon, sitten menemme.

Kolmen lapsen äiti on oppinut armollisuutta. Tiskit voivat joskus odottaa seuraavaan päivään.

– Elämä on vähän päätöslaji. Kun luottaa siihen, että meille tulee hyvä elämä, meille tulee hyvä elämä. Vaikka eteen on tullut vastoinkäymisiä ja muutoksia, olen vain päättänyt selvitä niistä.

”Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.”

Arjessa Miralle on tärkeää pitää kiinni päivärutiineista. Koko perhe herää seitsemältä aamulla. Iltapalaa syödään seitsemän jälkeen, ja puoli yhdeksältä lapset ovat jo unilla.

– Tässä asiassa en sovella. En halua, että lapset ovat väsyneitä vain siksi, että minä en jaksa pitää kiinni päivärytmistä.

– Eräänä aika rankkana päivänä pyyhin väsyneenä pöydän alustaa. Yhtäkkiä kaikki kolme lasta olivat kanssani nauramassa pöydän alla. Elämä on pienissä arjen hetkissä, yhteisessä naurussa. Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.

Omaa aikaa Miralla on joka toinen viikonloppu, kun lapset tapaavat isäänsä. Mira on myös palkannut välillä MLL:n lastenhoitajan, yleensä töiden takia.

– En ole kadottanut itseäni. Lähinnä toivon, että joskus ehdin jälleen lukea enemmän kirjoja.

Vauva 2/2016

Ei ole yhtä hyvää perhemallia. Yksinhuoltajuus voi tulla elämässä eteen yllättäen tai sen voi valita. Ydinperhe ei takaa sitä, että lapsen on hyvä kasvaa, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassakin esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Minut kirjattiin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten rekisteriin, kun vuonna 1976 synnyin. Yksin äidiksi tullutta äitiäni kohdeltiin sairaalassa syyllistävästi. Osa sukulaisistani ei osallistunut ristiäisiini.

Onneksi maailma on muuttunut. Lapsen syntymässä on kuitenkin käsillä maailman kaunein ja vilpittömin asia: rakkaus.

Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa.

Sain äidiltäni varmasti hoivaa ja lämpöä ainakin yhtä paljon kuin kahdeltakin vanhemmalta, mutta edesmennyt isäni ei ollut poispyyhitty mielestäni. Kannoin repussani hänen kuvaansa ja sen taakse kirjoitin: Leean isä. Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa. Vaikken koskaan tavannut isääni, olin koko lapsuuteni ajan naiivin varma, että hän on huipputyyppi – ja siksi siis minunkin täytyi olla.

Tutkimuksissa ja kirjoittelussa heristellään syyttävää sormea: joku haluaa sanoa, minkälainen on hyvä perhe ja keitä siihen kuuluu. Mutta ydinperhe ei ole lapselle tae onnesta.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus. Se, että lapsesta ollaan kiinnostuneita, että hän voi kokea tuottavansa iloa ja hänelle ollaan läsnä ja näytetään myönteisiä tunteita.

Kun puhutaan lapsista ja perheistä, huomataan riskit ja ollaan huolissaan. Tärkeää on kuitenkin huomata suojaavat tekijät ja tukea sitä, mikä perheessä on hyvää.

Kasvuympäristö luo lapselle yksilöllistä resilienssiä eli lannistumattomuutta. Sen varassa sitkeimmät kukat voivat kukkia onnellisesti vaikka asfaltinraosta.

Käsikirjaa perheen perustamiseen ei ole.

Elämässä eteen sattunut tai tarkoituksella valittu yksinhuoltajuus on yksi perhemalli muiden joukossa, ja se voi tehdä jokaisen perheessä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi siinä missä muunkinlainen perhe.

Syyt saada lapsi yksin ovat monet. Ei ole syytä tuomita vaan pysähtyä, olla avoin ja myönteisen utelias, olla ihminen ihmiselle.

Ehdottomuus on huono merkki. Se kertoo, että ei ota huomioon toisen näkökulmaa.

Omista luuloista syntyvä ehdottomuus ja varmuus, paremmin tietäminen ja oikeassa oleminen ovat itse asiassa huonoja merkkejä. Ne kertovat, että ihminen on lakannut ottamasta huomioon toisen näkökulman, ajatukset ja tunteet. 

Tuleeko sinusta perhe? Muista nämä.

  1. Salli poissaoleva vanhempi puheissa ja ajatuksissa. Luo hänestä lapselle myönteisiä mielikuvia ja anna jotakin konkreettista, kuten nimi ja valokuva.
  2. Hae ja ota vastaan apua sukulaisilta, ystäviltä ja esimerkiksi neuvolalta. Pidä huolta omasta jaksamisestasi.
  3. Muista kiitollisuus. Huomaa, miten hyvin kaikki tässä hetkessä on.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.