Kuva: Shutterstock

Niinan poika Matias on koukussa netin viihdepeleihin, joissa pelimerkkejä ostetaan rahalla.

– Epätodellinen olo, siltä se tuntui ensimmäisen kerran, Niina, 43, kertoo.

Elettiin syksyä 2010 ja Niina piteli kädessään luottokorttiyhtiöltä saamaansa laskua. Hän ei voinut ymmärtää näkemäänsä.

Luottokortilta oli kadonnut rahaa sen verran, kuin luottoraja antoi myöten. Niina tarkasti PayPal-tilinsä tiedot ja huomasi, että myös siellä olleet rahat olivat poissa. Lisäksi tileiltä menneet kertasummat olivat oudon pieniä, 5 ja 10 euron suuruisia.

Kuka ihme oli voinut maksella omia ostoksiaan Niinan luottokortilta ja PayPal-tililtä?

Niina pyysi selvityksen PayPal-tilinsä tapahtumista ja kadonneiden rahojen arvoitus selvisi. Jäljet johtivat viihdepelisivustoille, joissa Niinan poika Matias, 13, vietti aikaansa.

Matias kielsi ensin jyrkästi, ettei ole käyttänyt äidin rahoja sotapeleissä tarvittavien pelimerkkien ostoon.

Äiti kuitenkin piti pintansa, ja lopulta pojan oli pakko kertoa totuus.
– Hän puhui itsensä pussiin eikä kehdannut enää valehdella.

Rahojaan Niina ei kuitenkaan saanut takaisin silloin eikä sen jälkeenkään, seuraavilla kerroilla.

Apua A-klinikalta

– Pelit eivät olleet ongelma, kun Matias oli pienempi, Niina sanoo.

Perheessä on aina pidetty tarkasti kiinni säännöistä. Matias ja hänen kaksi isosisarustaan saivat tienattua puoli tuntia peliaikaa, kun ulkoilivat ensin kaksi tuntia.

Matiaksen ongelmallisen pelaamisen taustalla on toinen sairaus: ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, Niina kertoo. Matias sai ADHD-diagnoosinsa 7-vuotiaana.

– ADHD altistaa riippuvuuksiin, kuten alkoholiin tai työhön. Matiaksen kohdalla riippuvuus syntyi vähitellen peleihin.

Kun maksuvälineiden väärinkäyttö paljastui, perhe yritti selittää Matiakselle, miksi hänen käytöksensä oli väärin ja jopa rikollista. Tuloksetta.

Tämän jälkeen Niina haki pojalleen hoitoa nuorisopsykiatrian osastolta, jonka asiakas tämä jo oli. Ei apua.

Äiti otti yhteyttä kouluun, ja lopulta koulukuraattori järjesti Matiakselle tapaamisajan A-klinikalta.

– Lasten peliongelmat ovat selvästi uusi asia auttajillekin.

Aina lapsen tukena, kaikesta huolimatta

Matias saa A-klinikalla säännöllisesti hoitoa ongelmaansa. Toistaiseksi hänelle ei kuitenkaan ole löydetty parantavaa, ihmeitä tekevää hoitoa.

Älykäs poika löytää jatkuvasti keinoja, joilla voi väärinkäyttää vanhempiensa luottokortteja ja puhelimia ja hankkia rahaa pelaamiseen.

Viimeksi Matias jäi kiinni vanhempiensa maksuvälineiden väärinkäytöstä keväällä. Hän oli teostaan todella pahoillaan, kuten aina ennenkin.

– Miksi olen tällainen, en kestä itseäni, muuten kiltti ja kunnollinen poika toisteli.

Silti äiti tietää, että pojan katumus on hetkellistä. Kiinni jäämisen tuska kestää vain hetken, sitten mieli taas kevenee, kun asiasta ei seuraa mitään pahempaa. Pian pelihimo taas iskee.

Tähän mennessä Matiaksen hoidossa on kokeiltu sopimusten tekoa, kiristämistä ja uhkailua. Seuraavat vaihtoehdot kuulostavat pelottavammilta: lastensuojeluilmoitus tai lastenkoti, pahimpana rikosilmoitus.

– Kuka vanhempi toivoo näitä lapsilleen?

Vaikka Matiaksen käytös tuntuu Niinasta loukkaavalta ja tilanne joskus toivottomalta, hän ei aio luovuttaa.

– Lapselle ei jää ketään, jos omat vanhemmat hylkäävät.

Pelaamisen taustalla muita ongelmia

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n asiantuntija Mikko Meriläisen mukaan Matiaksen tilanne on ainakin toistaiseksi poikkeuksellinen ja erittäin valitettava. 

– Hienoa, että vanhemmat ovat jaksaneet olla poikansa tukena. Näin hänellä on paremmat mahdollisuudet selvitä ongelmastaan.

Asiantuntijan mukaan yleisimmät nuorten pelihaitat ovat melko arkisia ja usein helposti ehkäistävissä: tulee päänsärkyä, yöunet jäävät liian lyhyiksi, läksyt ja kotityöt jäävät tekemättä, kotona tulee riitoja.

Usein nuoren haitallisen pelaamisen taustalta löytyy muita ongelmia, joita hän pakenee peleihin.

– Nuori saattaa olla yksinäinen tai masentunut, ehkä koulukiusattu. Pelimaailmasta hän voi saada onnistumisen kokemuksia ja löytää yhteisön, joka arvostaa häntä.

Äidin toiveena velkojen takaisinmaksu

Niinan mukaan Matias ei ole yksinäinen, masentunut eikä häntä kiusata koulussa.

Perhe asuu maaseudulla, ja poika pääsee sieltä liikkeelle vaikkapa mopollaan, jos haluaa.

– Matias viihtyy kuitenkin parhaiten kotona. Hän on luonteeltaan vetäytyvä, eikä osallistu mielellään sosiaalisiin tapahtumiin tai harrastuksiin. 

Tällä hetkellä Matias tutustuu yhdessä kaupungin nuorisotyöntekijän kanssa uusiin lajeihin, kuten sählyyn ja golfiin. 

Silti poika kaipailee edelleen nettipeliensä yhteisöä.

– Siellä on Matiaksen mukaan sellaista sosiaalista kanssakäymistä, jota hän kaipaa, ja kaikki puhuvat hänelle mieluista pelikieltä.

Äidin suurin toive on, että poika löytäisi kesätöitä ja pystyisi maksamaan vanhemmilleen velkansa takaisin. Juuri nyt velkasumma on pikkuisen päälle 5000 euroa.

Niina ja Matias eivät esiinny jutussa omilla nimillään.

Vierailija

Äääää kla kla kla kokoko! Siinä on sanavarasto naapurin 14-vuotiaalta pelaajalta, joka kommunikoi meidän pelaajan kanssa.

Yksinhuoltajana ihanaa on vapaus tehdä päätöksiä, vaikeinta on oksennustauti. Ihan tavallisena päivänä moni asia on juuri oikein.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Huolella haluttu onni

Espoossa asuva Laura Pohjola, 34, päätti hankkia lapsen yksin. Hän odottaa Viljalle, 1v 10 kk, pikkusisarusta samalta luovuttajalta.

Unelman voi toteuttaa yksin, Laura tajusi. Se oli unelma lapsesta.

Laura oli kolmekymppinen ja eronnut kumppanistaan. Hän oli halunnut lasta jo kauan, ja päätti hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuus oli tarkkaan harkittu valinta.

– En halunnut enää alkaa etsiä ihan vain isää lapselle tai luopua lapsihaaveesta vain sen takia, että sopivaa kumppania ei löytynyt.

Laura hakeutui hedelmöityshoitoihin Väestöliiton klinikalle. Ensin oli käyntejä psykologilla, sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Raskaus tosin tärppäsi vasta seitsemännen inseminaation jälkeen.

Vilja syntyi ystävänpäivänä 2014. Lauralla oli Viljan synnytyksessä mukana lapsuudenystävä, joka on myös Viljan kummi.

Kummit ovat pienen perheen tärkein apu, sillä Lauran vanhemmat asuvat Oulussa. Ensin Lauran vanhemmat epäilivät, kannattaako lapsi hankkia yksin, mutta epäily muuttui pian kannustukseksi.

– He ehkä pelkäsivät, että arki ainoana vanhempana saattaisi olla liian raskasta. Tiedän, ettei tämä ehkä ole ihanneratkaisu, ja jossain vaiheessa kysymys isästä tulee väistämättä eteen. Yksin lapsen hankkivan pitää miettiä, miten selittää lapselle toisen vanhemman puuttuminen.

"Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen."

Vilja käy päiväkodissa kahtena päivässä viikossa. Kummit hoitavat Viljaa mielellään, mutta Lauran on vaikea olla erossa tyttärestään. Parempaa on käydä yhdessä muskarissa tai uimassa.

– Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen. En vain ole vielä kaivannut paljon omaa aikaa.

Haave toisesta lapsesta on ollut koko ajan läsnä. Kun äitiysloma päättyi, vauvakuume nousi.

Nyt vaaleatukkainen taapero ottaa äitiään käsistä kiinni ja kiipeää äidin jalkoja pitkin ylös. Hän rakastaa kiipeilemistä, ja tekee äidin käsien varassa kiepin ja nauraa. Pian Vilja on isosisko.

Lauran vauva syntyi 9.12. Onnea Laura ja Vilja!

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Kaksoset saa se joka pärjää

Hämeenlinnalainen Marianna Salo, 20, sai lyhyen suhteen seurauksena kaksostytöt. Mandi ja Mette, 5 kk, nukkuvat 12-tuntisia yöunia ja syövät mukisematta kaikkea, mitä tarjotaan.

Marianna oli ystävänsä kanssa syömässä hämeenlinnalaisessa kauppakeskuksessa. Hän päätti hoitaa tekemättömän asian, hakea raskaustestin apteekista. Melkein vitsillä vain.

– Ajattelin, että kuukautiset saattoivat olla hieman myöhässä, ja varmistan asian.

Testi oli positiivinen. Marianna käveli ihmeissään ympäri yksiötään. Hän kutsui ystävänsä kylään ja pyysi häntä kurkkaamaan lavuaarin reunalle, jos ”haluaisi nähdä jotain hauskaa”.

– Raskaus oli ensin aikamoinen shokki.

Lyhyt suhde tulevaan isään oli päättynyt. Silti Marianna tiesi pitävänsä lapsen: hänellä oli koulutus ja töitä. Yksinhuoltajuus ei tuntunut riittävältä syyltä aborttiin.

Ultrassa paljastui toinenkin yllätys – vauvoja oli kaksi.

”Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, ja pärjääminen on asennekysymys.”

Kaikesta selviää, kun on pakko, Marianna päätti. Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, pärjääminen on asennekysymys, hän järkeili.

Kaksoset annetaan niille, jotka pärjäävät, tuttava sanoi Mariannalle. Se tuntui rohkaisevalta.

– Luotan siihen. Joku uskoo minun pärjäävän, joten minä pärjään.

Mandi ja Mette ovat nyt viisi kuukautta. He nukkuvat hyvin ja ovat tyytyväisiä vauvoja.

Mariannasta aikaa omiin menoihin on ihan tarpeeksi. Viikonloppuisin hän menee usein tyttöjen kanssa omille vanhemmilleen yöksi, ja pääsee halutessaan käymään vaikka ystävien kanssa kahvilla. Isovanhemmat ovat suuri apu, ja ottaisivat tyttöjä hoitoon ”enemmän kuin on tarpeen”.

– En ole linnoittautunut tyttöjen kanssa kotiin.

Vaikka lähteminen on kyllä hankalampaa kuin ennen. Vaikeimpia ovat ihan käytännön asiat: miten kantaa kahta turvakaukaloa, varavaatteita, ruokaa ja vaippoja alas kolmannesta kerroksesta. Ja vielä rattaatkin.

Äitiys teki elämästä tasapainoista ja rauhallista.

– Ei minulla ennen kovin säännöllistä rytmiä ollut. Tytöt ovat tuoneet sitä. Tämä on minun juttuni. Se, mitä elämältä hain.

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Arki ei kaadu kotitöihin

Helsingissä asuva Mira Huusko, 39, erosi lastensa Kaarlon 1v 4 kk, Kiiran, 4, ja Kertun, 5, isästä pitkän suhteen jälkeen. Nyt hän pyörittää kolmen lapsen arkea pääsääntöisesti yksin.

Mikä on vaikeaa? Lähinnä oksennustauti, Mira sanoo. Ne päivät, kun lapset sairastelevat, eivätkä nuku öisin.

– Kunhan kaikki nukkuvat, arki pyörii loistavasti. Jos olen itse kovin väsynyt, koko kuvio tuntuu romahtavan. Sairastelut vaikuttavat uniin, ja raskasta on varsinkin, jos lapset heräilevät eri aikoihin.

Mira pyörittää arkea, kolmen lapsen kanssa. Suuri apu on oma sisko – hän, joka ilmestyy kesken oksennustaudin ovelle mukanaan kassillinen puhtaita lastenvaatteita.

Ajatus lapsiperheen arjen pyörittämisestä ilman toista aikuista oli Miralle aluksi pelottava ajatus.

– Mutta lapset voivat olla eronneelle pelastuskin. Ei voi jäädä sänkyyn makaamaan, arjen on jatkuttava.

Jotkut asiat ovat nyt helpompia. Kenenkään kanssa ei tarvitse neuvotella siitä, mitä tehdään.

– Jos päätän, että menemme Kansallismuseoon, sitten menemme.

Kolmen lapsen äiti on oppinut armollisuutta. Tiskit voivat joskus odottaa seuraavaan päivään.

– Elämä on vähän päätöslaji. Kun luottaa siihen, että meille tulee hyvä elämä, meille tulee hyvä elämä. Vaikka eteen on tullut vastoinkäymisiä ja muutoksia, olen vain päättänyt selvitä niistä.

”Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.”

Arjessa Miralle on tärkeää pitää kiinni päivärutiineista. Koko perhe herää seitsemältä aamulla. Iltapalaa syödään seitsemän jälkeen, ja puoli yhdeksältä lapset ovat jo unilla.

– Tässä asiassa en sovella. En halua, että lapset ovat väsyneitä vain siksi, että minä en jaksa pitää kiinni päivärytmistä.

– Eräänä aika rankkana päivänä pyyhin väsyneenä pöydän alustaa. Yhtäkkiä kaikki kolme lasta olivat kanssani nauramassa pöydän alla. Elämä on pienissä arjen hetkissä, yhteisessä naurussa. Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.

Omaa aikaa Miralla on joka toinen viikonloppu, kun lapset tapaavat isäänsä. Mira on myös palkannut välillä MLL:n lastenhoitajan, yleensä töiden takia.

– En ole kadottanut itseäni. Lähinnä toivon, että joskus ehdin jälleen lukea enemmän kirjoja.

Vauva 2/2016

Ei ole yhtä hyvää perhemallia. Yksinhuoltajuus voi tulla elämässä eteen yllättäen tai sen voi valita. Ydinperhe ei takaa sitä, että lapsen on hyvä kasvaa, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassakin esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Minut kirjattiin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten rekisteriin, kun vuonna 1976 synnyin. Yksin äidiksi tullutta äitiäni kohdeltiin sairaalassa syyllistävästi. Osa sukulaisistani ei osallistunut ristiäisiini.

Onneksi maailma on muuttunut. Lapsen syntymässä on kuitenkin käsillä maailman kaunein ja vilpittömin asia: rakkaus.

Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa.

Sain äidiltäni varmasti hoivaa ja lämpöä ainakin yhtä paljon kuin kahdeltakin vanhemmalta, mutta edesmennyt isäni ei ollut poispyyhitty mielestäni. Kannoin repussani hänen kuvaansa ja sen taakse kirjoitin: Leean isä. Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa. Vaikken koskaan tavannut isääni, olin koko lapsuuteni ajan naiivin varma, että hän on huipputyyppi – ja siksi siis minunkin täytyi olla.

Tutkimuksissa ja kirjoittelussa heristellään syyttävää sormea: joku haluaa sanoa, minkälainen on hyvä perhe ja keitä siihen kuuluu. Mutta ydinperhe ei ole lapselle tae onnesta.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus. Se, että lapsesta ollaan kiinnostuneita, että hän voi kokea tuottavansa iloa ja hänelle ollaan läsnä ja näytetään myönteisiä tunteita.

Kun puhutaan lapsista ja perheistä, huomataan riskit ja ollaan huolissaan. Tärkeää on kuitenkin huomata suojaavat tekijät ja tukea sitä, mikä perheessä on hyvää.

Kasvuympäristö luo lapselle yksilöllistä resilienssiä eli lannistumattomuutta. Sen varassa sitkeimmät kukat voivat kukkia onnellisesti vaikka asfaltinraosta.

Käsikirjaa perheen perustamiseen ei ole.

Elämässä eteen sattunut tai tarkoituksella valittu yksinhuoltajuus on yksi perhemalli muiden joukossa, ja se voi tehdä jokaisen perheessä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi siinä missä muunkinlainen perhe.

Syyt saada lapsi yksin ovat monet. Ei ole syytä tuomita vaan pysähtyä, olla avoin ja myönteisen utelias, olla ihminen ihmiselle.

Ehdottomuus on huono merkki. Se kertoo, että ei ota huomioon toisen näkökulmaa.

Omista luuloista syntyvä ehdottomuus ja varmuus, paremmin tietäminen ja oikeassa oleminen ovat itse asiassa huonoja merkkejä. Ne kertovat, että ihminen on lakannut ottamasta huomioon toisen näkökulman, ajatukset ja tunteet. 

Tuleeko sinusta perhe? Muista nämä.

  1. Salli poissaoleva vanhempi puheissa ja ajatuksissa. Luo hänestä lapselle myönteisiä mielikuvia ja anna jotakin konkreettista, kuten nimi ja valokuva.
  2. Hae ja ota vastaan apua sukulaisilta, ystäviltä ja esimerkiksi neuvolalta. Pidä huolta omasta jaksamisestasi.
  3. Muista kiitollisuus. Huomaa, miten hyvin kaikki tässä hetkessä on.

Leea Mattila on lapsen ja vanheman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Erilaisista näkemyksistä voi olla hedelmällistä keskustella, mutta aina se ei kannata. 

Joskus ajattelen, että suurimmat haastajani kasvattajana ovat toiset vanhemmat. On hetkiä, jolloin ristiriitaisista näkemyksistä on hedelmällistä keskustella, mutta toisinaan se on ajanhukkaa.

Kun poikani oli yksivuotias, olimme kesäpäivänä leikkipuistossa. Katselin uteliaana, kun muutamaa vuotta vanhempien poikien ryhmä lähestyi huterasti askeltavaa pikkuistani. Pojat varmasti näyttäisivät hauskoja temppuja pienemmälle!

Kaikkea muuta. Isommat pojat tuuppasivat yhteistuumin yksivuotiaan hiekkaan, istuivat tämän päälle ja alkoivat paiskoa hiekkaa taaperon naamaan. Parissa sekunnissa loikkasin paikalle, kiskoin pojat lapseni päältä ja pidin näille tiukan puhuttelun.

"Häkellyin vanhempien välinpitämättömyydestä täydellisesti."

Isompien poikien vanhemmat juttelivat keskenään kahvikupit käsissä selkä tapahtumiin päin. Kerroin heille, mitä juuri tapahtui ja pyysin, että aikuiset kertoisivat lapsilleen siitä, ettei ketään saa kiusata.

Aikuiset katsoivat minua tympääntyneinä. Toinen heistä sanoi, ettei uskonut mitä puhuin, koska hän ei ollut nähnyt mitään. Häkellyin välinpitämättömyydestä täydellisesti.

 

Ärsyttävää on, että muiden kasvatustapoja joutuu väkisinkin perustelemaan lapselle.

Matkustan pojan kanssa paljon junalla. Leikkivaunu on lapsen kanssa matkustaessa paras ja kamalin paikka: riippuu ihan matkatovereista, joita ei voi ennalta valita.

"Sanon, että joskus vanhemmat ovat niin väsyneitä, että he eivät jaksa komentaa."

Yritän pitää osaltani jonkinlaista järjestystä yllä: ei kengät jalassa liukumäkeen, ei juoksemista käytävällä, ei huutamista, ei karkkia evääksi. Pienempiä lapsia pitää erityisesti varoa ja huomioida.

Joskus matka saattaa kulua siinä, että yritän saada lapseni ymmärtämään, miksi jotkut saavat remuta ja painia käytävällä sekä syödä kaksin käsin karkkeja ja keksejä, mutta hän ei saa.

Usein sanon vain, että eri perheillä on erilaiset tavat. Senkin sanon, että joskus vanhemmat ovat niin väsyneitä, että he eivät jaksa komentaa. Itsekin olen joskus hautautunut kirjaani.

"Vieras isä tokaisi naureskellen, että kyllähän poikien täytyy oppia, mistä se kaikki paska maailmaan tulee."

Lapseni on iässä, jossa kaikenlaiset pissa- ja kakkajutut huvittavat. Katkaisen ne sanomalla, että ne kuuluvat vain ja ainoastaan vessaan.

Eräänä päivänä lapseni lyöttäytyi kadulla ikäisensä vieraan pojan seuraan. Vieraan pojan isä opetti parhaillaan omalle pojalleen takapuolen synonyymeja ja lempinimiä.

Poikani kihersi hurmaantuneena pyllyrallatukselle ja alkoi toistella niitä. Pilasin tunnelman käskien lastani lopettamaan. Vieras isä tokaisi naureskellen, että kyllähän poikien täytyy oppia, mistä se kaikki paska maailmaan tulee.

Käännyimme heti seuraavasta kadunkulmasta eri suuntaan, vaikkei olisi ollut pakko. Joskus paras tapa selvitä muista vanhemmista ja heidän näkemyksistään on yksinkertaisesti poistua paikalta.

Meidän Perhe 9/16

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Hyvinä päivinä Maria kutsuu poikaansa lempinimillä Mönkinen,

Lurppa ja Hömppäliini.

minä vain 79

Tsemppiä Marialle! On ihailtavaa, kun joku todella haluaa kasvattaa lapsensa hyväkäytöksiseksi näinä päivinä. Paljon helpompaa on olla välittämättä ja ajatella tyyliin "pojat nyt on poikia". Eikä lapsia niin vaan tehdä lisää, etenkään 43-vuotiaana. Eikä se, että on joskus halunnut äidiksi, tarkoita automaattisesti, että haluaa useamman lapsen.

Vierailija

Kaikki täysin järkevää käytöstä Marialta, vai onko jonkun mielestä ok että leikkikentällä kiusataan eikä siihen puututa, lapsi saa riehua julkisilla paikoilla miten sattuu ja lauleskella rumia sanoja?

Toki on jotain asioita mistä ei tarvitse nipottaa liikaa, mutta tuossa kaikki olivat ihan järkeviä. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on suhtautua kielteisesti teinivanhempaan. On turha nähdä uhkia ja tärkeää nähdä mahdollisuus onneen, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassa esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Itsekin vielä nuori ja vasta aloittamassa omaa elämää – ja samalla perustamassa omaa perhettä. Teinivanhemmuus ei voi onnistua. Näin moni ajattelee.

Ja on väärässä.

Joka vuosi tuhat alle 19-vuotiasta suomalaisnaista alkaa odottaa vauvaa. Teininä äidiksi tuleminen ei ole harvinaista.

Läheisen kannattaa muistaa positiivinen psykologia. Ensinnäkin se osoittaa, että ihmiset näkevät uhkat helpommin kuin mahdollisuudet. Juuri niin myös sinä, teinivanhemman läheinen, saatat nyt tehdä.

Ajattelet ehkä näin: Miten nuoret vanhemmat tulevat toimeen? Loppuuko opiskelu kesken? Lyhytjänteinen ja elämää kokematon teinikö sitoutuisi yöheräilyihin ja puklulta tuoksuvaan huusholliin? Kestääkö nuorten parisuhde?

Ihmisen aivojen etuotsalohko, joka ohjaa pitkäjänteistä suunnittelukykyä ja impulsseja, kypsyy yli 20 vuoden ikään saakka. Se voi olla yksi syy sille, että nuorten parisuhteet ovat tuulisia.

Riskit ovat pieniä siihen ongelmaan verrattuna, jos nuori odottaja jätetään yksin. Siitä seuraava häpeä on tuhoisaa ja altistaa masennukselle.

Vähättely tuottaa mielipahaa, ja äidin stressihormonit vaikuttavat myös vauvaan.

Palataan positiiviseen ajatteluun.

Tutkimukset kertovat, että myönteisyys lisää voimavaroja. Ympäristön kannustus ja välittäminen siirtyvät teinivanhempien omiksi kyvyiksi, ja ympäröivä myönteisyys auttaa heitä hoivaamaan vauvaansa.

Oma äiti on teinivanhemmalle voimavara, tai yhtä hyvin kuka vain muu välittävä aikuinen. Läheisten aikuisten vastuu on, että jokainen nuori odottaja voi kokea olevansa arvokas ja onnistunut.

Vanhemmuus teininä voi johtaa hyvään. Pyöristyvän vatsan myötä lisääntyvät ihailevat katseet voivat kohottaa itsetuntoa. Raskaus motivoi terveelliseen elämäntapaan, ruokailuun ja päihteettömyyteen. Pikavauhtia karttuva elämänkokemus kypsyttää henkisesti. Mahdollisuudet tähän kaikkeen hyvään ovat nupullaan – kuten nuoren koko elämä.

Näin kohtaat teinin, joka on tulossa vanhemmaksi:

  1. Onnittele ja ilahdu. Koe rohkeasti myötäylpeyttä.
  2. Näytä ystävällinen, arvostava ja yhteenkuuluvuutta korostava suhtautuminen: luo myönteistä tulevaisuudenkuvaa, kehu, kannusta ja huomaa onnistumiset.
  3. Ole kiinnostunut nuoren tunteista. Tarjoudu etsimään hänelle apua, jos hän sitä tarvitsee.
  4. Kiinnostu vilpittömästi vauvasta.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Vierailija

"On turha nähdä uhkia ja tärkeää nähdä mahdollisuus onneen." Tästä tarttis kyllä jonkun huoneentaulun.

Erilainen äiti

Hyvä kirjoitus! Ja haluaisin vielä muistuttaa ettei kenenkään raskautta pitäisi ensimmäiseksi tuomita vaan suhtautua siihen avoimin mielin. Eikä tämä koske vain teiniäitejä vaan kaikkia. Koskaan ei tiedä mitä taustalla on eikä tuomitseminen auta yhtään!!