Kuva: Heli Blåfield

Marja Hintikka sai parissa vuodessa kaksi huonosti nukkuvaa lasta. Siksi hänellä on nyt leveä perhepeti ja pokkaa imettää missä vain.

Juttu on julkaistu alun perin Meidän Perheen numerossa 10/2016. Marjan ja Ilen kolmas lapsi, tytär, syntyi 19.3.2017.

Yön hämärissä Marja Hintikka näpytteli kaksi viestiä. Yhden hän lähetti anopille, toisen tutulle lastenhoitajalle. Kolmas, äänetön viesti lähti universumille: Kunpa viestit luettaisiin aamulla ajoissa. Kunpa joku pääsisi apuun.

Jo koko edellinen viikko oli mennyt mönkään. Lapset olivat juuri aloittaneet päiväkodin. Ensimmäisenä päivänä heille oli noussut näppylöitä: vesirokko. Marja oli perunut viikon työt, koska puoliso Ile Uusivuori oli kuukauden työmatkalla toisella mantereella.

Nyt kun rokosta oli vihdoin päästy, Marja huomasi yöllä, että toiselle pojista nousi kuume. Marjalla taas olisi aamulla iso kuvauskeikka, josta pois jääminen sekoittaisi työryhmän kaikki suunnitelmat.

Viestit nähtiin ajoissa, apua tuli. Marja ilmestyi aamulla töihin tuttu hymy kasvoillaan.

”Ajattelin, että antaa tulla, ajakaa mun päältä seuraavaksi vaikka ruotsinlaivalla.”

– Silloin ajattelin, että antaa tulla, ajakaa mun päältä seuraavaksi vaikka ruotsinlaivalla.

Älkää tehkö lapsia alle kahden vuoden ikäerolla, se vaarantaa terveytenne. Suunnilleen näin neuvottiin Marja Hintikka Live -talk show’ssa viime keväänä. Ohjeen antoi Väestöliiton tutkimusprofessori, mutta Marja olisi voinut kertoa saman oman kokemuksensa perusteella.

– Vanhempien eliniänodote lyhenee kuulemma merkittävästi, jos lasten ikäero on alle kaksi vuotta, hän sanoo.

Marjan ja Ile Uusivuoren lapsilla on vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäero. Pojat ovat nyt 3- ja 1-vuotiaita, eikä kukaan perheessä nuku täysiä öitä. Aamuisin Marja ja Ile arvuuttelevat toisiltaan, mikä on päivän kurssi unipörssissä. Paljonko juuri nyt olisit valmis maksamaan kahdeksan tunnin yöunista?

– Tähän mennessä korkein hinta on ollut 720 euroa.

Ennen lasten saamista Marja ajatteli olevansa väsymätön. Hän oli tottunut valvomiseen jo työskennellessään radion aamushow’ssa. Esikoisen syntymän jälkeen hän järjesti voimainsa tunnossa megaluokan ristiäiset, joissa oli viisikymmentä vierasta ja pianisti. Mutta kuopuksen vauvavuosi oli erilainen.

Tammikuussa 2015 Marja sai synnytyssairaalaan puhelun. Mitä jos tehtäisiin nimeäsi kantava talk show vanhemmuudesta?

Se oli unelma tarjottimella. Marjan koko elimistö huusi: Ei missään nimessä!

Hän makasi sairaalan metallireunaisessa sängyssä vaaleanpunaisessa aamutakissa vastasyntynyt kuopus sylissään, hämmentynyt esikoinen toisessa kainalossa. Sillä hetkellä hän ei olisi halunnut mitään muuta kuin keskittyä lapsiinsa. Mutta – unelma tarjottimella.

”Oli pakko nousta tunteiden ja vaistojen yläpuolelle, rationaalisen ajattelun tasolle.”

– Oli pakko nousta tunteiden ja vaistojen yläpuolelle, rationaalisen ajattelun tasolle, vaikka se tuntui lähes mahdottomalta.

Show alkaisi syksyllä, kun vauva olisi yhdeksän kuukautta. Eniten Marjan päätökseen vaikutti se, että Ile sanoi jäävänsä mielellään vuorostaan kotiin lasten kanssa.

– Luotan täysin Ilen kykyyn hoivata. Muuten en olisi edes harkinnut työtarjoukseen tarttumista, hän sanoo.

– Mietin myös, millaista elämisen mallia haluan näyttää lapsilleni. Olisi turha neuvoa lapsia myöhemmin, että tavoitelkaa unelmianne, jos en itse uskaltaisi tehdä niin.

Siksi Marja sanoi kyllä.

Seuraavat kuukaudet vauva itki vatsavaivoja tuntikausia putkeen. Esikoinen harjoitteli uhmaa. Marja nukkui yönsä tunnin pätkissä eikä lopulta muistanut päivälläkään, mitä oli tekemässä. Tunnit, jolloin Ile oli töissä, tuntuivat loputtoman pitkiltä.

Marja Hintikka Liven ensi-ilta oli vuosi sitten, lokakuussa 2015. Edellisenä yönä lapset herättivät Marjan seitsemän kertaa. Kun ensimmäinen livelähetys oli ohi, hän ajatteli: Miten tällaisesta kukaan voi selvitä?

– Äitiys on opettanut minulle paljon omista rajoistani. Toisaalta sen, että äärimmäisissä tilanteissa voi löytää itsestään voimia, joita ei tiennyt olevan. Mutta toisaalta sen, että jatkuva väsymys ei tee kellekään hyvää.

Marja on huomannut, että lapset ovat kuin peilejä. Hänen vointinsa näkyy suoraan heidän käytöksessään. Lasten takia hän on opetellut pyytämään apua – ja ottamaan sitä vastaan, kun tarjotaan.

”Viime vuosi sai minut tajuamaan, että en halua tehdä tätä yksin. Haluan ja tarvitsen yhteisön.”

– Olin aina ajatellut, että olen ihminen joka pärjää, jaksaa ja selättää vaikeudet omin voimin. Mutta viime vuosi sai minut tajuamaan, että en halua tehdä tätä yksin. Haluan ja tarvitsen yhteisön.

Blogissaan hän kirjoitti mummukateudesta. ”Nyt uskallan jo tunnustaa: olin välillä niin uupunut, että luulin romahtavani. Siinä tilanteessa mikään ei olisi tuntunut paremmalta kuin rauhoittavia sanoja lausuva mummo tai vaari, joka olisi tuonut ruokaa ja ottanut lapset hetkeksi syliinsä.”

Kaikilla ei ole lähellä asuvia mummuja ja pappoja, jotka rientävät auttamaan. Siksi Marjan mielestä on tärkeää rakentaa turvaverkkoja myös itse. Hän on tehnyt niin tutustumalla muihin perheisiin leikkipuistossa, pitämällä yhteyttä ystäviin ja sukuun. Jotta hädän hetkellä olisi ihmisiä, joille lähettää avunpyyntöviesti.

Kun kello tulee neljä, Marja kävelee päiväkodille. Kohta kaksivuotias kuopus juoksee pihalla vastaan ja haluaa heti maitoa. Marja kaivaa rinnan esiin.

”Annan maitoa vaikka leikkipuistossa, jos lapsi pyytää.”

– Olen julkea imettäjä. Annan maitoa vaikka leikkipuistossa, jos lapsi pyytää. Imetys on meidän tapamme saada välitön yhteys toisiimme päivän jälkeen.

Kasvattajana Marja sanoo muuttuvansa koko ajan luonnonmukaisempaan suuntaan.

– Yritän kuulostella, mitä lapsi kulloinkin tarvitsee.

Yhtä lempeällä linjalla hän on öisin. Marja ja Ile eivät yritä korjata repaleisia öitä unikouluilla, vaan he ovat teettäneet puusepällä 240 senttiä leveän perhepedin. Siihen mahtuu koko perhe vaikka seuraavat 18 vuotta.

Päivän paras hetki on, kun perhe makoilee illalla yhdessä sängyllä. Tai oikeastaan pojat eivät makoile vaan hyppivät ikkunalaudalta sänkyyn.

– Aikani murehdin, miksi muiden lapset nukkuvat yönsä ja meidän lapset eivät. Sitten muistin, että olen itse ihan samanlainen. Minullakin on vahva ja vilkas temperamentti ja mieluummin tanssin kuin nukun öisin. Oli hölmöä odottaa, että saisin hyvin nukkuvia lapsia.

Diktaattori. Niin pappa kutsui kaksivuotiasta Marjaa. Nyt Marja näkee samaa tahdon paloa omissa lapsissaan.

– Olen kiitollinen siitä, että tahtoani ei lapsena nujerrettu. Samalla voimalla vedän nyt läpi näitä hulluja vuosiani.

Tämän ajatuksen hän yrittää pitää mielessään niinä hetkinä, kun lasten kanssa tulee äänekäs selkkaus vaikkapa kadonneesta leikkiauton ovesta, jota äidinkin pitää ehdottomasti etsiä pikkutavaroiden merestä.

–Tsemppaan itseäni ajattelemalla, että tuolla sisäisellä palolla poikani aikanaan tekevät elämästään juhlaa.

Marjan juhlahetki oli viime jouluaattona. Oli siinä järkeä tai ei, Marja ja Ile olivat järjestäneet kotonaan sukujoulun.

”Jos haluaa saada jotain aikaan, pitää välillä suorittaakin.”

– Jos jotakuta sanotaan suorittajatyypiksi, se on yleensä haukkumasana. Mutta jos haluaa saada jotain aikaan, pitää välillä suorittaakin. Minusta kannattaa miettiä, mistä saa itse parhaat onnistumisen elämykset, ja keskittyä suorittamaan niitä, Marja sanoo.

Hän oli keskittynyt graavattuun siikaan ja imellettyyn perunlaatikkoon.

– Olen hionut perunalaatikkoani kohti täydellisyyttä viitenä jouluna, ja graavisiika on ostettuna liian suolaista. Kun teen ne kaksi asiaa, tunnen itseni aivan kingiksi joulun hengettäreksi. Kaiken muun voinkin sitten delegoida tai ostaa valmiina.

Aattoiltana lahjat oli avattu ja lapset nukkumassa. Lattialla seilasi lahjapapereita, jääkaappi oli täynnä jouluherkkuja, graavisiikaa oli ollut juuri sopivan suolaista.

– Silloin pysähdyin ajattelemaan, että hyvä me. Me selvisimme tästä vuodesta. Koliikista, uhmasta, valvomisesta, vaativan työn aloittamisesta. Joulustakin.

Toinenkin onnistumisen tunnetta tuova asia Marjalla on. Kun kirjoittaa lasten vauvakirjoihin edes rivin tai kaksi, hän on hetken tyytyväinen itseensä, vaikka kenelläkään perheessä ei olisi parillisia sukkia puhtaana.

Äitiyden valinnoista Marja katuu vain yhtä. Esikoisen odotusaikana hän päätti, ettei sortuisi kerskakulutukseen, ja hankki vaunutkin nettikirppikseltä erittäin käytettyinä. Ne viettivät sivuun, kun niitä yritti työntää eteenpäin.

– Sama kuin olisin lähtenyt maratonille ballerinat jalassa. Tietyissä asioissa välineurheilu on perusteltua.

Kuopukselle Marja osti rattaat, jotka maksoivat enemmän kuin ensimmäinen auto aikanaan. Se oli sijoitus paitsi ergonomiaan myös marttyyrimielialan karkottamiseen: vaunuja ei tarvitse lykkiä hampaat irvessä.

”Itsensä uhraava äiti ei ole lastenkaan paras.”

– Itsensä uhraava äiti ei ole lastenkaan paras. Kaikkein eniten lapset haluavat nähdä vanhempansa onnellisina.

Kun Marja menee perheineen huvipuistoon, hän valitsee yhden laitteen, johon haluaa todella päästä.

– Siitä yhdestä en tingi, ja lapsetkin näkevät nauravan ja innostuneen äidin. Loppuajan voin taas istua pikkulasten laitteissa ja pyyhkiä pehmistä rinnuksilta.

Viime kesän Linnanmäen reissulla Marja pohti valintaansa. Olisiko se perinteinen, tervantuoksuinen vuoristorata vai uusi Kingi, jossa sinkoudutaan vapaaseen pudotukseen?

Hän valitsi Kingin.

Marja Hintikka

Juontaja ja toimittaja Marja Hintikka, 37, asuu puolisonsa radio- ja tv-juontaja Ile Uusivuoren, 36 kanssa Helsingin Töölössä.

Parilla on kaksi poikaa. 19.3.2017 perhe kasvoi tyttärellä.

Vierailija

Marja Hintikka: ”Itsensä uhraava äiti ei ole lastenkaan paras”

Otsikko on totta vaikka artikkeli olikin pitkä ja sivusi muitakin aiheita. Itselläni on uhrautuva äiti ja huh huh miten rankkaa se on. Se uhrautuvuus ei tule yksin vaan siihen liittyy olennaisesti se että sen jälkeen se lapsi kokee syyllisyyttä vanhemman tilasta ja siitä jos ei toimi niin kuin vanhempi haluaa. Jos äiti on osannut uhrautua niin sitten lapsenkin täytyy osata uhrata itsensä. On eriasia arvostaa lapsia ja vastata näiden tarpeisiin silloin kun on tarve kuin elää ainoastaan näitä...
Lue kommentti
Vierailija

Marja Hintikka: ”Itsensä uhraava äiti ei ole lastenkaan paras”

Eli on aina parempi uhrata lapsensa kuin itsensä! Koska eivät ne lapset penteleet minun unelmiani tavoittele, ne lähtevät etsimään omiaan. Siksi lapsia voi tehdä liukuhihnalta, kyllä joku syyllistetty sukulainen ne hoitaa. Tärkeintähän on, että äiti voi hyvin, silloin lapsikin voi, vaikka päätyisi sairaana päiväkotiin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Pienimmille vauvoille suositellaan kantoliinaa, mutta reppukin voi olla sopiva.

Ihan pienille vauvoille suositellaan kantoliinaa, mutta myös pientä vauvaa voi kantaa kantorepussa. Silloin repun istuinosan tulee olla niin kapea, että se ei levitä lapsen lonkkia liian suureen kulmaan. Vauvan ja äidin masut kuuluvat vastakkain, ja vauvalla tulee olla hyvä niskatuki pään takana.

Kun lapsi alkaa kannatella päätään noin kolmen kuukauden iässä, hän saattaa olla valmis kääntymään selkä äitiin päin. Alle vuoden ikäistä lasta suositellaan kantamaan edessä, jolloin katsekontakti lapseen säilyy ja lasta pystyy helpommin tulkitsemaan. Isompi lapsi, joka viestii sanallisesti, pärjää jo hyvin kantajan selkäpuolella.

Hyvä kantoasento tukee vauvan peppua ja selkää sekä jättää reisien verenkierrolle tilaa. Tarkkaile aina kantaessa lapsen verenkiertoa, jotta jalat eivät kylmety.

Jos käytät kantoreppua tai -rinkkaa urheillessa, varmistu, että hallitset urheilulajin. Kantaessa aikuisen oma painopiste muuttuu. Älä pidä lasta liian pitkiä aikoja rinkassa tai repussa, sillä lapsi ei todennäköisesti jaksa olla siellä yhtä kauan kun itse jaksat urheilla.

Jos kantaminen rasittaa omaa selkää, ei ole vielä sen aika.

Synnyttäneen äidin kannattaa myös tarkkailla oman elimistönsä palautumista. Jos kantaminen rasittaa omaa selkää, ei ole vielä sen aika.

Oikein asennetussa kantoliinassa vauva voi hyvin nukkua päiväunetkin.

Asiantuntijana fysioterapeutti, lasten fysioterapian erikoisasiantuntija Eija Helminen, Lasten Terapiakeskus Terapeija

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Arjen sujuvuus voitti, kun Heidin kolmas lapsi syntyi. ”En halua käyttää pyykkiin yhtään enempää aikaa kuin on pakko.” 

Usein kolmas lapsi on se, jonka kanssa vauva-arjen rutiinit on hiottu huippuunsa ja aiemmat, hyviksi havaitut käytännöt toistuvat.

Toisin kävi, kun riihimäkeläisille Heidi ja Jukka Hjelmille syntyi kuopus Eemil. Isosisarukset olivat viettäneet vaippakautensa suurimmaksi osaksi kestovaipoissa, mutta vuoden vanhan Eemilin ylle on puettu pelkkää kertakäyttövaippaa.

– Siihen on monta syytä, mutta isoin niistä varmaankin on se, ettei kestovaippoja ollut valmiina odottamassa, Heidi miettii.

Nyt 10-vuotiaalle Saagalle Heidi hankki aikanaan vaippoja valtavan määrän, ja ne periytyivät suoraan kaksi vuotta nuoremmalle Anton-veljelle. Kertakäyttövaippoja pidettiin yleensä vain öisin.

Tulikin vielä kolmas

Hjelmien lapsiluvun oli pitkään tarkoitus jäädä kahteen. Vaippavuosien jälkeen Heidi myi ja lahjoitti kestot uusiin koteihin.

Ajatus kolmannesta lapsesta kuitenkin kypsyi hiljalleen. Eemilin ja Antonin ikäeroksi tuli lopulta lähes seitsemän vuotta.

– Aikaa oli kulunut niin paljon, että vaipat olisi pitänyt kerätä uudestaan alusta. Kolmen lapsen taloudessa tuntui olevan hurjan paljon muutakin ajateltavaa, ja asia jäi.

Vaippoja ja alusvaatteita Heidi ei haluaisi ostaa käytettyinä, vaikka muuten perheessä kierrätetäänkin paljon lastenvaatteita. Uudet kestot olisivat olleet iso kertainvestointi varsinkin, kun aina ei voi tietää, mikä vaippamalli juuri omalle pojalle istuu.

– Saagalle ompelin vaippoja paljon itse, mutta tällä perhekoolla ompelutyöt jäävät haaveeksi, Heidi harmittelee.

Eemil on todennäköisesti perheen viimeinen vauva. Kestoihin sijoittamisessa ei siis ollut sitäkään motivaatiota, että ne olisivat periytyneet pikkusisarukselle.

”Monet pesevät vaippoja muun pyykin seassa, mutta minulle se ei koskaan tuntunut luontevalta.”

Kertakäyttövaipat tuntuivat sopivalta ratkaisulta myös siksi, että Eemil oli ensimmäiset kuukaudet niitä vauvoja, jotka kakkaavat joka syötöllä – siis kymmenkunta kertaa vuorokauden ympäri. Kolmen lapsen kanssa pyykkiä tuntui tulevan tarpeeksi asti ilman vaippojakin.

– Meillä harrastetaan paljon liikuntaa, mikä myös lisää pyykkimäärää. Monet pesevät vaippoja muun pyykin seassa, mutta itselleni se ei koskaan tuntunut luontevalta.

Saa helpottaa arkea

Heidi miettii, että kolmannen lapsen kanssa hän on oppinut päästämään itsensä vähän vähemmällä ei-ihan-niin-megatärkeissä asioissa, kuten vaippavalinnoissa. Arjessa on muutenkin paljon liikkuvia osia.

Heidi on hoitovapaalla työstään sairaanhoitajana, mutta tekee sivutoimisesti töitä vaateketjun jälleenmyyjänä. Osansa palapeliin tuovat Eemilin fysioterapiaharjoitukset motorisen kehityksen vauhdittamiseksi. Omakotitalo ei siivoa itseään, ja lämmin ruoka on kokattava kahdesti päivässä. Myös isompien lasten harrastukset vievät aikaa.

– Illat ovat täysiä ja päivät lyhyitä. Pyykin ripustaminen ei ole niitä asioita, joihin haluaa nyt käyttää aikaa yhtään enempää kuin on pakko.

Heidi ei keksi kertakäyttövaipoista oikeastaan muita huonoja puolia kuin kasvavan jätekuorman. Aikanaan juuri ekologisuus ajoi perheen kestovaippailun pariin.

– Tavallaan harmittaa, että vaippajutussa emme ole kovin ekologisia, kun muissa valinnoissa, kuten vaatetuksessa, luontoystävällisyys ja eettiset arvot ovat minulle hyvinkin tärkeitä. Se on vähän ristiriitaista, mutta näillä mennään nyt, Heidi sanoo.

Jos lapsi nirsoilee jatkuvasti ruuan kanssa, kannattaa ottaa käyttöön maanittelun sijaan muut metodit. Vauvan toimitus ja lukijat antavat 9 hyvää vinkkiä sujuvampaan ruokailuun.

Makuaistimus on jokaisella yksilöllinen – ruoka maistuu ja tuntuu erilaiselta joka suussa. Niin sanotut supermaistajat maistavat esimerkiksi kitkerät ruoka-aineet hyvin voimakkaina. Uusiin makuihin tottumiseen menee muutenkin yleensä yli kymmenen maistelukertaa – ja varsinkin lapset usein karttavat uusia makuja. 

Helsingin Sanomissa lastenpsykiatri pohti, miten maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua.

Mikä sitten voisi vähentää nirsoilua? Vauvan toimittajat ja lukijat antavat parhaat vinkkinsä, joilla perheen ruokailuhetket saa sujumaan ja ruokarepertuaaria laajennettua.

"Yksi yllättävän hyvin toiminut keino on ollut kauniisti kattaminen. Lapsi on innostunut syömisestä, kun pöytä on kaunis."

1. Ota lapset mukaan kokkaamaan

"Otan lapset mukaan ruoanlaittoon, ja meillä puhutaan paljon ruoasta. Mistä ruoka tulee, mitä muualla päin maailmaa syödään, miksi joku on terveellistä tai epäterveellistä, mitä vitamiineja on vaikka tomaatissa, ja miten se vitamiini vaikuttaa."

"Lapsille kokkaus on hauskaa yhdessäoloa. Lapsen kannattaa antaa maistella raaka-aineita ja tuoksutella ruokaa sen valmistuessa. Onpa nähty eräänkin paprikaa vieroksuvan tyypin popsivan sitä huomaamattaan suoraan leikkuulaudalta kesken pilkontahommien."

2. Unohda välipalat

"Olen asunut vuosikausia Ranskassa. Siellä ei nimenomaan kiinnitetä mitään huomiota lasten ruokailuun. Pöytä katetaan, ja lapset ottavat, mitä ottavat. Välipalakulttuuria ei ole, eli ovat aina tosi nälkäisiä pöytään tullessaan. Se vaikuttaa todella paljon lapsen syömiseen, mikä usein unohdetaan."

3. Anna lapsen olla nälkäinen

"Nirso lapsi ei syö välttämättä, jos nälkä ei todella kurni mahassa."

"Itse havaitsin ruokanirsoilulle erään keinon: runsaasti toimintaa – ulkona juoksemista, pelaamista, kaikkea mahdollista – noin neljä tuntia putkeen. Kummasti hernekeitto maistuu!"

"Olen ovelasti maistattanut lapsilla uusia ruokia esimerkiksi futistreenien jälkeen, kun ovat todella nälkäisiä. Ja kas, hyvin maistuu niin sienet kuin  kummalliset juustotkin, joita eivät ole suostuneet syömään aikaisemmin."

4. Unohda vaihtoehdot

"Älä koskaan tarjoa montaa vaihtoehtoa, vaan koko perhe syö samaa. Seuraavalla kerralla voidaan sitten tehdä jotain muuta."

"Neuvolassa terveydenhoitaja lohdutti, että yksikään lapsi ei ole kuollut nälkään täyden lautasen ääressä. Muistutan siitä aina itseäni, kun nirsoilu alkaa. Lapsi ei kuole nälkään, vaikka jättäisi jonkin aterian syömättä."

5. Älä tee asiasta numeroa 

"Jos ruokailusta tehdään iso numero vauvasta alkaen, vauva vaistoaa sen. Ymmärrettävää toki, että soseita syöttävä vanhempi stressaa vauvan kasvusta, koska sitä tarkoin neuvolassa syynätään."

"Meillä syödään monipuolisesti erilaisia ruokia joka päivä. Jos ei syö, niin on nälissään. En rupea maanittelemaan. Hyvällä ruokahalulla lautaselta häviävät niin simpukat ja artisokat kuin muusit ja lihapullat. Joskus ei vain maistu, ja silloin ei syö. Ei maailma siihen kaadu, joskus ei vaan maistu meille aikuisillekaan."

6. Kata kauniisti

"Yksi yllättävän hyvin toiminut keino on ollut kauniisti kattaminen. Lapsi on innostunut syömisestä, kun pöytä on kaunis ja värikäs."

"Juuri näin. Pöytä katetaan kauniisti ja syödään kunnon vaaleilta posliinilautasilta, juomalasista ja kaikilla tarvittavilla välineillä. Nokkamukeja ei käytetä."

7. Puhu ruuasta kauniisti

"Ruokapöydässä ollaan kohteliaita, eikä mitään yök, hyi, en tykkää tästä -puheita edes taaperolta. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta sen julistaminen on epäkohteliasta. Joskus kestää vuosikin, ennen kun lapsi uskaltaa edes maistaa. Lopulta kuitenkin syövät hiukan edes kaikkea."

"Yllättävän monet aikuiset julistavat lasten kuullen, mistä kaikesta ruuasta eivät tykkää. Pitäkää omana tietonanne, jollette ehdoin tahdoin halua siirtää ennakkoluulojanne lapsillenne."

8. Huiputa vähän

"Ujuttakaa uusia makua lempiruokiin: vihanneksia spagetin sekaan, tortillalätyn sisälle mitä tahansa. Kunhan on joku tuttu lempparielementti, mihin uuden maun mielessään liittää."

"Olen sortunut etelänlomalla markkinoimaan friteerattuja mustekaloja lapselle "kalapuikkoina". Söi hyvällä ruokahalulla, ja paljastimme sen jälkeen, että kala oli oikeastaan mustekalaa. Lapsi innostui, että sehän olikin hyvää."

9. Ja se vanha viisaus – aina kannattaa maistaa

"Jos meidän nirsolle ei olisi sanottu, että pitää maistaa edes ihan nokare, niin tuo ei söisi koskaan mitään muuta kuin muussia ja lihapullia. Todella monta kertaa hän on todennut heti pöytään tullessaan "en tykkää!". Ja kun on pyydetty maistamaan, niin hän onkin maistettuaan tykännyt ruoasta ja pyytänyt vielä lisää."

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Alle kolmevuotiaisiin ei sovi suihkia hyttyskarkotteita. Millä hyttyset sitten saa pysymään loitolla?

Välttämättä ei tule ajatelleeksi, että kesään kuuluvat ärsyttävät inisijät voivat olla vauvalle oikeaksi haitaksi. Pahimmillaan hyttysenpistos saattaa nostattaa pikkuiselle kuumeen. Vauvoilla ei nimittäin vielä ole vasta-aineita, jotka suojaavat hyttysille vuosikymmenten ajan altistuneita aikuisia.

Jos hyttynen kuitenkin pääsee iholle, pistoksen aiheuttamaa reaktiota voidaan hillitä Bepanthenillä.

Alle kolmevuotiaisiin ei sovi suihkia hyttyskarkotteita, ja isompienkin kanssa kannattaa valita karkote, jossa ei ole N,N-dietyyli-m-toluamidia (DEET). Peittävä vaatetus ja vaunujen hyttysverkko ovat tärkeimmät apuvälineet hyttysten pistojen välttelyssä. Jos verenhimoisia inisijöitä ei saa häädettyä illalla mökistä, myös vauvan retkisängyn ympärille kannattaa virittää sänkyverho tai paremman puutteessa vaikka vaunujen hyttysverkko.

Jos hyttynen kuitenkin pääsee iholle, pistoksen aiheuttamaa reaktiota voidaan hillitä Bepanthenillä tai hydrokortisonivoiteella. Hyttysenpistot paranevat tavallisesti itsestään muutamassa päivässä. Jos yli yksivuotias lapsi vaikuttaa olevan erityisen herkkä hyttysten pistoille, mukaan mökille kannattaa pakata antihistamiinitabletteja tai antihistamiinia oraaliliuoksena. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.