Kuva: Milka Alanen

Maria Veitolan perhe viettää tämän joulun ensimmäistä kertaa omassa kodissaan.

Olen vältellyt aikuisiällä joulunviettoa perheen parissa. Parikymppisenä ei ollut sen kummempaa syytä kuin vapaus – irtiotto lapsuudenkodista ja sen perinteistä. Tarjouduin jouluiksi töihin. Oli ihanaa olla hiljaisessa kaupungissa, syödä pakastepitsaa ja käydä kavereiden kanssa baarissa.

Kolmekymppisenä löysin reppumatkailun. Joulupuuni Kaukoidässä oli kookospalmu. Joulu tuoksui mopon bensalta ja aurinkorasvalta eikä missään aistinut aaton tunnelmaa. Rakastin sitä. Oli joulu, mutten huomannut sitä.

"Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä."

Vanhempani kaipasivat minua kotiin ja minäkin ikävöin heitä. Mutta en ikävöinyt joulujen tunnelmaa, kokkaamisesta väsynyttä äitiä ja kireää isää, joka stressasi haudoilla käymisen ja joulukinkun paistamisen aikatauluista. Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä.

Minä olin pitkään hukassa oman roolini kanssa: olinko tässä perheessä aikuinen vai lapsi? Elämä meni eteenpäin ja me kaikki muutuimme, mutta jostakin syystä jouluna kaiken piti olla niin kuin ennenkin.

"Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi."

Kun poikamme syntyi, minussa syttyi uusi halu viettää joulu vanhempien kanssa. Mutta minun vai mieheni vanhempien kanssa? Joulusta tuli yhtäkkiä perheen sisäistä politiikkaa. Vertailimme vaihtoehtoja, mietimme plussia ja miinuksia. Kenelle läsnäolomme olisi tärkeintä? Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi.

Minun vanhempani vetivät pidemmän korren. Vauva vietti ensimmäisen joulunsa lapsuudenkodissani. Poikani syntymän jälkeen isäni terveys heikkeni radikaalisti. Halusimme viettää seuraavatkin joulut vanhempieni luona, koska jokainen joulu saattoi olla isäni viimeinen.

 

Tuleva joulu on ensimmäinen ilman rakasta isääni. Ehkä siksi veljeni perhe uskalsi lähteä jouluna ulkomaanmatkalle.

Me keksimme avomieheni kanssa ehdotuksen. Viettäisimme joulua omassa kodissamme Helsingissä ja kutsuisimme sekä miehen vanhemmat Kuusamosta että äitini Imatralta luoksemme joulunviettoon. Tekisimme heille ruokaa ja pitäisimme hyvänä.

Isovanhemmat tyrmäsivät ideamme täysin. Äitini tuiskahti puhelimeen ”ei tule kuuloonkaan”, ja miehen vanhemmat keksivät sata syytä, miksi heidän pitäisi pysyä kotonaan.

Tätä kirjoittaessani jatkamme yhä käännytystyötä.

"Leivommeko pipareita vai tilaammeko pitsat?"

Olen nelikymppinen ja minulla on puoliso ja nelivuotias lapsi. Minä en tiedä, millainen joulu meidän kotonamme vietetään. Emme ole tehneet sitä yhdessä koskaan.

Mitä syömme, mitä teemme, keitä muita kutsumme? Leivommeko pipareita ja haemme kuusen? Vai katsommeko ehkä elokuvia ja tilaamme pitsaa? Teemmekö niistä perinteemme, vai vietämmekö ensi joulua ihan toisella tavalla? Mikä ihme on meidän joulumme?

Taidan silti kysyä äidiltäni, saanko lainaksi perheemme punaiset, emaliset jouluaterian lautaset. Minun on myös ostettava purkillinen säilykeherneitä. Koska isäni rakasti niitä.

Meidän Perhe 12/2016

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Kotona eniten hukassa ovat pipot, hanskat ja huivit.

Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Jutussa kiinnitti huomiota ajatus äidin ja appivanhempien kutsumisesta ja tälle saatu täystyrmäys. Itse olemme nimittäin samassa tilanteessa. "Kaikki" kysyvät ja ole olettavat että kutsumme isovanhemmat meille nauttimaan valmiista joulupöydästä. Erityisesti näin kun isäni kuolemasta on alle vuosi. Mutta ei äitini ei missään nimessä halua tulla meille, ei, ei, ei. "Vieraisiin paikkoihin näin vanha ihminen..." No, olemme sitten omillamme ja saamme kuulla suvulta kuinka olemme hylänneet yksinäisen...
Lue kommentti
Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Minä olen miltei nelikymppinen äiti, jonka vanhin lapsi on jo lukioiässä. Tänä jouluna on ensimmäinen oma joulu: olemme omassa kodissamme ihan omalla porukalla. Tähän asti ollaan joka joulu pakattu laukut, rattaat, lahjat sun muut ja rampattu milloin missäkin, joko sukulaisissa tai ulkomailla. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen joulu, että me emme mene mihinkään, vaan meille saa toki tulla, mutta me emme pakkaa yhtäkään matkalaukkua. En kuitenkaan stressaa, vaan nautin, hieman jopa jännittää...
Lue kommentti

Elämä ei vilahda ohitse, vaikka välillä nukkuisikin, Sanna Stellan kirjoittaa.

Vihdoinkin osaan nukkua! Kolme lasta se vaati. Nukkuminen on mielestäni aina ollut yliarvostettua. Kaikki muu elämässä niin paljon hauskempaa. Varsinkin valvominen myöhään, siitä pidän erityisesti.

Ensimmäisen lapsen kanssa en muuttanut unirytmiäni yhtään. Illalla notkuin hereillä kahteen. Oma aika iltaisin oli tärkeää. Televisio, Facebook, hyvä kirja, mitä vain mihin voi uppoutua.

Kun lapsia oli kaksi, tein valtavasti töitä ja avasin koneen aina heti, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Ajattelin, että kyllä minä jaksan viiden tunnin yöunilla. Eivätkä nekään tunnit tulleet yhteen putkeen, koska lapsilla on taipumus heräillä öisin. Vuoden vetelin näin. Sumussa.

Näin unta, jossa salaisen palvelun agentit pyysivät minua töihin, koska pystyn operoimaan erittäin haastavia työtehtäviä huonoillakin unilla. Unessani olin James Bond -materiaalia, todellisuudessa jotain ihan muuta.

Olin niin väsynyt, etten muistanut tyttäreni toista nimeä.

Olin usein itkuherkkä ja räjähdysaltis. En muistanut enää mitään. Kuten esimerkiksi tyttäreni toista nimeä. Hieman kiusallinen tilanne, kun jouduin kaivamaan Kela-kortin esiin tarkistaakseni. Enkä yhdistänyt oiretta unen puutteeseen. Sen sijaan pelkäsin aivokasvainta. Unenpöpperössä se tuntui ilmiselvältä vaihtoehdolta.

Maksoin sen vuoden univelkoja toisen vuoden etsimällä parempaa unta ja unirytmiä.

Kolmannen lapsen kohdalla olen oppinut läksyni. Sujahdan yökkäreihin samaan aikaan vauvan kanssa. Vaikka muutaman kuukauden tai muutaman vuodenkin vetäytyisin kammariini heti iltauutisten jälkeen, ei se minusta ihan mummoa tee.

Olen alkanut luottaa, että elämä ei ole tuolla jossain, se ei vilahda ohitseni vaikka välillä nukkuisinkin. Itse asiassa elämä tuntuu kirkkaammalta hyvien unien jälkeen.

Sitä paitsi kun on nukkunut hyvin, jaksaa makkarissa tehdä muutakin kuin nukkua. Vink vink.

Tapasimme matkoilla vanhemman brittipariskunnan. He muistelivat poikaansa, joka valvotti heitä koko lapsuutensa. Nyt poika oli aikuinen ja eronnut, ja tunki pubi-illan päätteeksi vanhempiensa makuuhuoneeseen puhumaan avioerostaan. Ja taas vanhempien yöunet järkkyivät.

Siinä välissä oli ollut parikymmentä vuotta nukkua hyvin. Sellaista aikaa odotellessa!

Vauva 12/16

Sanna Stellan on 41-vuotias kolmen lapsen äiti, joka nojaa kasvatusperiaatteissaan vankasti kaaosteoriaan, mutta ei tingi lasten nukkumaanmenoajoista tai ripsiväristään.

Kuusi vauva.fin bloggaajaa kertoo, mitä lupauksia he tekivät vuodelle 2017.

"Yritän pysyä erossa netistä ennen lasten nukahtamista. Palasin hoitovapaalta töihin ja hämmennyin, kuinka lyhyt kotiutumisen ja iltatoimien väli on. Pieni vilkaisu puhelimeen johtaa helposti siihen, että netissä tulee roikuttua pidempään ja perheen yhteinen aika vähenee."

Isäkuukaudet

 

"Aion lisätä höpsöttelyä ja typerien laulujen laulamista omilla hassuilla sanoituksilla mahdollisimman julkisesti. Tavoitteena on, että oppisin ottamaan itseni vähemmän vakavasti ja lapsi saisi nauraa entistä enemmän."

Mirvan menomatkat

 

"Yritän puuhailla enemmän yhdessä yksivuotiaan Sulon kanssa, esimerkiksi ulkoilla. Maaliskuussa Sulolle syntyy pikkusisarus, ja se tuo lisämaustetta perhe-elämään. Myös pienelle on varattava aikaa."

#noljakanfaija

 

"Lupaan olla armollisempi sekä itselleni että perheelleni. Pyrin olemaan enemmän läsnä kaiken hulinan keskellä ja antaa kiireen mennä ohi. Lupaan järjestää pienimpien kanssa enemmän lukuaikaa ja vähemmän ruutuaikaa."

Rakkaudesta sanottu

 

"Meille syntyy viides lapsi, joten aion stressata vähemmän siivouksesta ja antaa aikaa lapsille. Aion myös luottaa enemmän vaistooni siinä suhteessa, että tunnen lapseni ja heidän tarpeensa parhaiten. Olen oppinut, ettei sanaani välttämättä kuunnella, ja minun on pakko oppia vaatimaan muun muassa lastemme tarvitsemia tutkimuksia ja tukitoimia." 

Neljä veljestä

 

"Toivon tapaavani vanhoja ja uusia mammakavereita. Jo ensimmäisten äityislomaviikkojen aikana olen huomannut, kuinka tärkeää muiden äitien seura minulle on. Samalla lapseni saisivat leikkiseuraa. Olen kokenut viime aikoina yksinäisiä päiviä, vaikka olen koko päivän tyttöjen kanssa." Lue lisää tämän vuoden haaveita blogista

Joukolatar

Vauva.fin vuoden 2016 suosituimmissa jutuissa lapsi on ykkönen ja kaikkein tärkein. Katso juttujemme kymmenen kärki!

Meidän Perhe -lehden toimitus tekee vanhemmuudesta huumoria. Nämä naurattivat eniten.

1. Vuoden tykätyin: Tätä tarkoittaa äiti.

2. Kesän suosikkiresepti – vanhemmille tuttu kaikkina vuodenaikoina.

3. Ei, en tiedä tätä tunnetta vieläkään. Ehkä sitten ensi vuonna.

4. Se ninjamainen isä. Sanakirjassa isän vuoro.

5. Nuo pienet voimakastahtoiset ihmiset. Niin rakkaat!

6. Ja sokerina pohjalla: niin mikäs se olikaan?

Kuvat löytyvät Meidän Perheen Facebook-sivuilta  sekä Instagramista tililtä @meidanperhelehti.