Maria Veitola sai yhden lapsen, ja muut alkoivat odottaa häneltä toista.

 

Meillä on yksi lapsi, ja hän taitaa jäädä ainoaksi. Synnytin poikani 39-vuotiaana, ja siinä vaiheessa, kun monet samaan aikaan lapsen saaneet olivat jo uudestaan raskaana, minä vasta toivuin vauva-ajan väsymyksestä ja nautin onnessani työelämästä.

Yhden lapsen äitinä olen oppinut, että utelut lapsen hankinnasta eivät pääty lapsen saamiseen. Vasta kahden lapsen äiti voi kai tuntea itsensä normaaliksi.

Yhden lapsen äitinä mietin, onko reilua, että lapseni joutuu kestämään vanhenemiseni ja kuolemani ilman sisarusta. Isoveljeni on minulle yksi tärkeimmistä ihmissuhteistani, ja nyt isäni kuoleman jälkeen veljestäni on tullut minulle entistä tärkeämpi.

Toisaalta enhän minä tiedä, missä järjestyksessä täältä lähdetään. Entä jos ainokaiselleni tapahtuu joskus jotain kamalaa? Silloin minulla ei ole enää yhtään lasta. Itken jo ajatuksesta.

En jaksaisi olla koko ajan erotuomarina.

On mukavaa, että lapsilla on toisistaan seuraa, sanovat useamman lapsen vanhemmat. Olen kuitenkin nähnyt myös monta jatkuvasti riitelevää sisarusta. En jaksaisi olla koko ajan erotuomarina.

Aina sisarukset eivät pidä toisistaan, eivät lapsena eivätkä aikuisena. Ystävä voi olla tuhat kertaa läheisempi kuin sisko tai veli.

 

Yhden lapsen äitinä saan keskittyä ainoaan lapseeni niin paljon kuin haluan.

Se ei tarkoita sitä, että haen hänelle kuun taivaalta. Se tarkoittaa, että minulla on aikaa ja mahdollisuus kuunnella juuri hänen juttujaan, vastata hänen kysymyksiinsä, leikkiä hänen kanssaan ja seurata tarkkaan hänen puuhiaan.

Yhden lapsen kanssa elämä on helppoa. Liikkuminen ja kotoa lähteminen on helppoa. Pidämme matkustamisesta ja ulkona syömisestä, eikä yksi lapsi kauheasti nosta kustannuksia. Yhden lapsen saa kahta helpommin hetkeksi kaverille kylään silloin, kun haluaa itse mennä urheilemaan.

Ehkä minulla olisi useampi lapsi, jos olisin tavannut lapseni isän aiemmin. Mutta me tapasimme juuri oikeaan aikaan.

Yhden lapsen vanhempana minulla on toisaalta erityinen velvollisuus olla sosiaalinen, antaa lapselleni lahjaksi ihmissuhteita ja malli siitä, että hyvät ystävät voivat olla uskottuja ja läheisiä ihmisiä.

Ehkä minulla olisi useampi lapsi, jos olisin tavannut lapseni isän aiemmin. Mutta me tapasimme juuri oikeaan aikaan.

Ehkä minulla olisi useampi lapsi, jos vauva-aika olisi ollut helpompi tai lapseni olisi luonteeltaan rauhallisempi.

Ehkä minulla olisi useampi lapsi, jos puoliso voisi vuorostaan olla raskaana ja imettää.

Haluan että meillä on perheenä mukavaa ja että nautimme toisistamme ja elämästä.

Ystäväni sanoi, että toinen lapsi kannattaa tehdä heti ensimmäisen perään, koska mukavuudenhalu kasvaa, kun elämä lapsen kasvaessa helpottuu. Se on totta.

En vain olisi missään nimessä halunnut heti toista lasta vaan halusin töihin. En halunnut kulkea enempää sumussa.

Haluan että meillä on perheenä mukavaa ja että nautimme toisistamme ja elämästä. Siksi yksi lapsi on meille juuri sopivasti.

Meidän Perhe 11/2016

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Kotona äiti ja poika taistelevat siitä, säästetäänkö jokainen ulkoa tuotu keppi ja kivi vai ei.

Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Meille yksi on juuri sopivasti

Vierailija kirjoitti: On se kyllä kumma, että hädin tuskin ehtii eka lapsikaan syntyä, kun jo kysellään toisesta. Jospa nyt edetään ihan lapsi kerrallaan, eikä heti hätäillä sen toisen kanssa. Nyt mun vauva on 3 kk ja en ole vieläKÄÄN päättänyt, että teenkö toisen vai en. Jospa nyt ensin nauttisin tästä yhdestä ja jos siltä joskus tuntuu ja luoja suo, niin pohditaan sitten sitä toista. Meillä kyselyt toisesta alkoivat jo raskausaikana. Ihan absurdia, että silloin jo kysellään "koska toinen ja...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Perhanan vaatteet! Saumat, pesulappu ja vyötärönauha ovat aina väärässä paikassa, koska kevyt kosketus on erityisherkästä lapsestani se tuntuvin.

Makaan lastenhuoneen lattialla tärisevä tytär sylissäni. En pysty tähän! Inhoan näitä vaatteita, inhoan sua äiti! Äiti auta, lapsi huutaa. Hänen rintakehänsä nousee kaarelle, kädet raastavat vaatteita päältä.

Keinutan tärisevää 140 senttimetristä nyyttiä sylissäni märkiä kyyneleitä välissämme. Kumpikaan meistä ei jaksa tätä, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna olemme tässä uudestaan.

Perhanan vaatteet! Ne tuntuvat lapsestani teräkseltä, painavilta, kutiavilta, karheilta ja polttavilta. Vaatteet tippuvat päältä ja luisuvat jalasta. Ne ovat liian kireitä, ahtaita, löysiä, sileitä, ryppyisiä ja jäykkiä. Saumoja, lappuja, päärmeitä, hihansuita, vyötärönauhoja – aina väärässä paikassa. 

Tuhansien eurojen arvosta vaatteita on liukunut läpi tämän lapsen vaatekaapin käyttämättöminä suoraan kirpparille, lahjoituksina naapureille ja ystäville. Sukumme on metsästänyt lapsen helpotukseksi saumattomia sukkia Berliinistä, pehmeitä legginseitä Pariisista ja kevyitä trikoopaitoja Tukholmasta, Virosta ja Münchenistä.

Luen äänettömästi jokapäiväistä mantraani: vaatteilla ei ole väliä, ihmisillä on.

Lapseni erityisherkkä tuntoaisti ei anna vaihtoehtoja. Lapsi piilottelee iltaisin likaisia vaatteita kaappiin, jotta me vanhemmat luulisimme hänen ottaneen sieltä puhtaat aamulla. Hän pukeutuu uudelleen ja uudelleen parsittuihin housuihin, venyneeseen, monta vuotta vanhaan t-paitaan. Hän haluaa pukeutua edellisen päivän likaisiin ja reikäisiin sukkiin, vaikka puhtaita olisi korissa tusina. Käytetty on pehmeä ja turvallinen.

Tuo arkinen, muille yhdentekevä rutiini on lapselleni niin ahdistava kokemus, että en usko tunteneeni sellaista tuskaa ehkä koskaan. Minun lapseni taistelee tuon kevyen kosketuksen ja tuntemisen tunteen kanssa päivittäin.

Kun katson kevätjuhlassa lapseni eriparisten vaatteiden luomaa, hieman homssuista olemusta hänen kavutessaan esiintymislavalle prinsessatyttöjen ja kauluspaitapoikien kanssa sukkien reikäiset kantapäät vilkkuen, sydämeni särkyy. Taas. Luen äänettömästi jokapäiväistä mantraani: vaatteilla ei ole väliä, ihmisillä on.

Kuinka kovasti haluaisin suojella häntä siltä päivältä, kun joku kaveri tai ajattelematon aikuinen kysyy tai huomauttaa hänen nuhjaantuneista vaatteistaan. Huomauttaa tietämättä, että tämä lapsi ja hänen perheensä käyttää vaatteisiin sata kertaa enemmän energiaa kuin muut. Huomauttaa, koska ei ole nähnyt lattialla käytyjen taisteluiden jälkeen kyyneltemme sekoittuvan, kun hoemme lapsen kanssa toisillemme, että selviämme tästä. Vielä tämänkin kerran.

Punkkikausi alkoi. Infektiosairauksien ylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo, kuinka suuri riski yksittäisessä punkinpuremassa piilee ja miten lapset kannattaa suojata.

Punkit eli puutiaiset muistuvat monen mieleen keväisin, kun lumet ovat sulaneet ja pakkaset poissa. Pikkuriesat aktivoituvat, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää viisi astetta, yöpakkasetkaan eivät niitä pelota. Punkkisesonki on siis melko pitkä, leutoina talvina se jatkuu joulukuuhun saakka.

Turun yliopistossa on käynnissä laaja tutkimus, jolla selvitetään punkkien ja niiden levittämien taudinaiheuttajien esiintymistä Suomessa. Näytteitä on tutkittu runsaat 2000. Tutkituista punkeista 15–20 % kantoi borrelia-bakteeria, ja puutiaisaivokuumevirusta kantoi 1,5 %.

Punkit ovat levittäytyneet ympäri Suomea, ja valitettavasti nämä kiusankappaleet ovat myös lisääntymään päin. Borreliabakteeria löytyy sieltä, mistä punkkejakin. Puutiaisaivokuumevirushavainnot sijoittuivat pääosin THL:n määrittelemille riskialueille. TBE-virusta esiintyy erityisesti Ahvenanmaalla, Turun ja Kotkan saaristossa, Etelä-Karjalassa, Kokkolassa sekä Simon, Kuopion ja Varkauden seuduilla.

1. Kenelle rokote?

Punkkirokotetta mainostetaan aktiivisesti, ja saattaa tulla olo, että se on pakko hankkia, jos meinaa säästää itsensä tai lapsensa puutiaisaivokuumeelta.

Rokotetta suositellaan niille, jotka toistuvasti oleskelevat ja liikkuvat luonnossa TBE-riskialueilla. Joillakin paikkakunnilla se kuuluu jo rokotusohjelmaan.

– THL suosittaa rokotteita yli kolmevuotiaille, rokotevalmistajat yhdestä vuodesta ylöspäin. Alle kolmevuotiaat sairastuvat harvoin puutiaisaivokuumeeseen, ja tauti on heillä lievempi, infektiosairauksien ylilääkäri Risto Pietikäinen Kymenlaakson keskussairaalasta sanoo.

2. Kuinka suuri riski on, jos punkki puree?

Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta. Apteekissa myydään testejä, jolla voi testata onko ihoon kiinnittynyt punkki kantanut borreliaa.

– En suosittele näitä testejä. Ne ovat suhteellisen luotettavia kantajuuden suhteen, mutta täytyy muistaa, että vaikka punkki olisi ollut kantaja, ei bakteeri tartu läheskään aina, Pietikäinen sanoo.

Jos aivokuumebakteeria kantava punkki osuu kohdalle, tartunta voi tapahtua heti, sillä virus sijaitsee punkin etupäässä. Suolistossa majaileva borrelia vaatii pidemmän ajan, tunneista vuorokauteen siirtyäkseen ihmiseen.

– Todennäköisyys saada borrelia-infektio yhdestä yksittäisestä punkista on 2 %, jos punkki on ollut kiinnittyneenä yli vuorokauden. TBE-infektion osalta todennäköisyys on vieläkin pienempi, riskialueilla korkeintaan 0,1 % luokkaa, Pietikäinen toppuuttelee.

3. Kuinka suojata lapset?

Metsässä ei kannata samoilla shortseissa, mutta avaruuspukuakaan ei tarvita. Normaalit peittävät vaatteet riittävät. Tukes ei suosittele kemiallisia punkkikarkotteita alle kolmevuotiaille.

– Ruotsissa käytetään punkkikarkotteina eteerisiä öljyjä, muun muassa oregano-, minttu- ja rosmariiniöljyjä. Niiden tehoa ei ole tieteellisesti todistettu, mutta ei niistä haittakaan ole, Pietikäinen sanoo.

Hän painottaa, että niin sanottu punkkitarkastus kannattaa tehdä vähintään kerran päivässä ja aina heti luonnossa liikkumisen jälkeen. Aikuisenkin on hyvä käyttää toista apuna.

Punkki ei välttämättä tarraa heti kiinni, vaan kuljeskelee apajilla eli kehossa etsien parasta paikkaa asettua veriaterialle. Usein se löytyy sieltä, missä iho on ohutta ja verisuonia on paljon. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa kainalot, nivuset, polvitaipeet ja hiusraja. Ne kannattaa siis tutkia erityisen tarkkaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pitkittynyt synnytyksen jälkeinen masennus syyllistää

Useimmiten synnytyksen jälkeinen masennus helpottaa lapsen täyttäessä vuoden. Joskus se pitkittyy ja kestää vuosia.

Kroonisen synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa pikkulapsiarki on raskasta, ja masentunut vanhempi kokee syyllisyyttä. Silloin masennuksesta parantuneiden tarinat tuntuvat epäreiluilta: miksi minä en parane?

Synnytyksen jälkeen jopa 80 prosenttia äideistä kokee voimakkaita mielialan muutoksia. Itkuisuus ja ruokahaluttomuus, uniongelmat ja voimattomuuden tunteet ovat hyvin tavallisia. Jos baby blues jatkuu vielä viikkojen jälkeen synnytyksestä, puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. 

Masennuksen varhainen huomaaminen auttaa toipumisessa. Oikea lääkitys on avain paranemiseen, mutta muitakin keinoja kuten keskusteluapu tai erilaiset terapiamuodot on olemassa. 

Suomessa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii noin 10–25 prosenttia synnyttäneistä äideistä, mutta koska virallista tautiluokista ei ole, arvio sairastuneiden määrästä vaihtelee. Synnytysmasennuksen pitkittyminen on harvinaista, mutta sen kanssa voi silti elää.

Tärkeintä on armahtaa itseään

Irti Synnytysmasennuksesta Äimä ry:n koordinaattori Leena Honkavaara kertoo vanhempien usein syyllistyvän synnytysmasennuksesta. Syyllisyyden taakka kasvaa, kun masennus pitkittyy. Olenko huono äiti lapsilleni? Ajattelevatko muut, että olen laiska? Jääkö lapsi jostain tärkeästä paitsi sairauteni takia?

Masentuneena odotukset eivät ole realistisia, vaan esimerkiksi kotoa lähteminen vauvan kanssa voi tuntua suhteettoman vaikealta. Hyvä tapa ratkaista asia oikein on kuulostella itseään ja suhteuttaa tekemisen määrä omaan jaksamiseen.

Parisuhde ja ystävät auttavat masentunutta jaksamaan. Usein kuitenkin vuosia masennusta sairastaneen läheiset ja tukihenkilöt ovat väsyneet tsemppaamaan, ja yhä harvempi ystävä jaksaa pysyä vierellä.

Honkavaara kehottaa keskittymään masennuksen jatkuessa lapsiin ja pieniin positiivisiin asioihin arjessa, ei vertaamaan itseään muihin sairastuneisiin.

– Masentunut äiti haluaa masennuksesta huolimatta parasta lapselleen. Ei pidä koskaan ajatella, että masentunut ei olisi hyvä äiti. Vaikka masentunut äiti ei jaksaisi hoivata lasta, ja pääasialliseksi hoivaajaksi siirtyisi joku toinen, äiti ihan varmasti haluaisi hoivata lastaan. Ei masennus poista halua olla hyvä äiti, Honkavaara painottaa.

Tärkeintä Honkavaaran mukaan on armahtaa itseään. Riittää että jaksaa lähteä edes joskus jonnekin, ja tehdä omannäköisiä ja itselle mieleisiä asioita. Se antaa vähäksi aikaa lisävoimia jaksaa arkea kotona.

Lue kolme vuotta synnytysmasennuksesta kärsineen Tinnan tarina.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Isä ei ole lastenvahti vaan vanhempi, someprojekti julistaa.

Miltä näyttää mies, joka hoivaa? Vastasyntynyt isänsä sylissä, taaperon ja isän yhteinen luontoretki, isän ja lapsen aamutoimet kylppärissä? Fatherhood Without Fear -kuvaprojekti jakaa kuvia isien ja lasten yhteisistä hetkistä. @dontforgetsdads-Instagram-tilillä on tähän mennessä 890 kuvaa ja videota.

Kuvaprojektin käynnistänyt amerikkalaispariskunta January ja Brandon Harshe haluaa näyttää, että huolenpito ja hoiva kuuluvat myös miehuuteen. Ja että koti on myös isän paikka, ei vain äidin ja lasten. Heillä on julistus: I dont't babysit. I parent. Dad

Taustalla on huomio siitä, että isät saattavat edelleen pitää itseään toissijaisena vanhempana. Jos mies lohkaisee kavereilleen olevansa lapsenvahtina, se voi oikeasti sisältää kokemuksen siitä, että on kakkosvanhempi tai äidin apulainen.

– Kun sosiaalisessa mediassa näkyy isien sitoutuminen vanhemmuuteen, stereotypiat alkavat vähitellen murentua, Janurary Harshe sanoo Diply-sivuston jutussa.

 

My *wish* for you, is that this life becomes, all that you want it to. <3 @cocourtnie #dontforgetdads

Henkilön Fatherhood Without Fear (@dontforgetdads) jakama julkaisu

Suomessa erityisesti isyystutkija Jouko Huttunen on puhunut miesten antaman hoivan puolesta. Semperin isyysseminaarissa huhtikuussa Helsingissä puhuneen Huttusen mukaan miesvanhemman hoiva vahvistaa lapsen itsetuntoa ja myönteistä käsitystä ihmisistä.

Fatherhood Without Fear -projektista on kirjoittanut myös muun muassa attn.com-sivusto. Harsheilla on myös synnytykseen ja synnytysvalmennukseen keskittyvä Birth Without Fear -projekti, jonka Instagram-tilille @birthwihtoutfear on tullut tähän mennessä jo 5 950 postausta.

 

sleeping beauties💙💤 📷:@amandanalex #cosleeping #dontforgetdads #fatherhood #love

Henkilön Fatherhood Without Fear (@dontforgetdads) jakama julkaisu

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.