Kuva: Anna Huovinen

Voimistelukisoista ei tule kotiin mitaleja, mutta tulee onnellinen tytär, tuottaja Ulla Ahvenniemi kirjoittaa.

Kun esikoiseni meni kouluun, hän aloitti kaksi liikuntaharrastusta. Toisessa hän oli oikein hyvä, toisessa ei yhtä taitava. Toisesta hän piti todella paljon, toisesta vähemmän.

Oli vain niin, että taitavuus ja tykkääminen menivät ristiin. Siitä, missä tytär oli erityisen hyvä, hän ei juurikaan innostunut. Lapsi pitää väärästä lajista, minä ajattelin.

 

Yleisurheilukoulussa lapsi juoksi ja hyppäsi ja heitti hienosti. Jos hän ei olisi kieltäytynyt menemästä koulujen välisiin kilpailuihin, hän olisi voinut päästä siellä mitaleille – tiedän, koska katsoin jälkeenpäin muiden tuloksia netistä.

Joukkuevoimistelussa kolmen kärki taas oli tyttären joukkueelta kaukana. Lapsi sai voimistelussakin kiitosta hypyistään (”Mieti nyt vielä sitä pituushyppyä!” sanoin silloin), mutta nilkat ja selkä olivat turhan jäykät. Kisakatsomossa istuessani katsoin joukkueita ja ymmärsin, että lapsestani ei ikinä tulisi niin notkeaa kuin parhaiden joukkueiden voimistelijat olivat.

"Ainoa, joka oli ollut väärässä, olin minä.  Lapsi oli valinnut täsmälleen oikean harrastuksen. Ei sitä, missä hän oli paras vaan sen, mikä oli hänestä paras."

Onneksi näin ja tajusin muutakin. Sen, miten valtavan paljon lapseni voimistelusta piti ja esiintymistä rakasti.

Ainoa, joka oli ollut väärässä, olin minä. Lapsi oli valinnut täsmälleen oikean harrastuksen. Ei sitä, missä hän oli paras vaan sen, mikä oli hänestä paras.

Nyt esikoinen on kasvanut teiniksi. Niinäkin päivinä, jolloin saan muuten vastaukseksi lähinnä ”kohta” tai ”hmmm”, teini on aina valmis puhumaan voimisteluohjelmien teemoista ja kisapukujen paljeteista. Niinäkin päivinä, jolloin tytär ei jaksa tiskikoneen tyhjentämistä, ruotsin sanoja eikä minua, hän jaksaa pyöräillä voimisteluvanne olkapäällä jumppaharkkoihin.

Kisoista ei tule kotiin mitaleja, mutta tulee onnellinen tytär.

Meidän Perhe 11/2016

Tänä kesänä olen oppinut lapsiltani jo yhden asian: aina on hyvä sää.

Olen lomaillut tänä kesänä tähän mennessä neljä päivää. Olen lomaillut tihkusateessa, kaatosateessa, ukkosella, seitinohuessa sadeverhossa, pilvipoudassa, tuulella ja auringon pilkahdellessa.

Olen katsonut elokuvaa, lukenut, rakentanut junarataa, leiponut, istunut sohvalla sylikkäin. Mutta myös keinunut, istuttanut kasveja, ihaillut maailman hienointa sateenkaarta, nukkunut ulkona, nähnyt miten nuorin oppi tuosta noin vain ajamaan pyörällä. Yhden asian olen oppinut itsekin: aina on hyvä sää lomailla.

Sillä sekunnilla, kun sade taukosi, avasin ovet pihalle ja aloin riehua.

Ensimmäisenä yhteisenä lomapäivänä lasten kanssa tein niin, kun aikuinen tekee. Sillä sekunnilla, kun sade taukosi, avasin ovet pihalle ja aloin riehua. Aurinko paistaa, nyt ulos! Tällä säällä ei voi olla sisällä! Nyt se legoleikki tauolle, hei, ettekö tajua, a-u-r-i-n-k-o!

Siinä vaiheessa kun jälkikasvuni oli raahautunut vastentahtoisesti ulos, fiilis olikin melkoisen jäähtynyt. Eipä siinä, alkoikin jo sadella.

Toisena päivänä pilvien kasautuessa meillä äänestettiin siitä, mikä leffa katsotaan. Pian elokuvan alettua yllättänyt aurinkokaan ei haitannut. Vedimme vain verhoja sopivassa kulmassa ikkunoiden eteen estämään ärsyttävät heijastukset. Uloskin ehdimme jossain vaiheessa.

Kolmantena päivänä taivas repesi kaatosateeseen, ja lapseni teki niin, kun lapsi tekee. Hän leväytti ovet auki, veti sadetakin niskaan ja painui ulos ilakoimaan. Katsoin läpimärkänä ja onnellisena trampoliinilla pomppivaa lasta ja muistin hetken kesästä, joskus vuosia sitten: Minä uikkarissa ukkosella kaupunkirivarimme pienellä pihalla. Ihoa rummuttavat pisarat, kylmä noro nenänpäästä leukaan. Levitin kädet, nauroin. Antaa sataa.

Imetyksen aikana seksi saattaa tuntua yhtä houkuttelevalta kuin märkä tiskirätti naamalla. Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström avaa imetyshaluttomuuden aiheuttamia tunteita.

Haluttomuuden tunteet ovat aina yksilöllisiä. Osa lapsen saaneista pareista harrastaa intohimoisesti seksiä heti synnytyksen jälkeen, osalle halut palautuvat vasta imetyksen loputtua. Noin 80 prosenttia pareista on ollut yhdynnässä kolmen kuukauden päästä synnytyksestä, mutta tieto ei kerro mitään haluista. Seksiä voi harrastaa, vaikka siitä ei nauttisi tai sitä haluaisi.

Synnytyksen jälkeen naisen estrogeeni- ja testosteronitasot romahtavat ja munasarjat lamaantuvat hetkeksi. Imetys mullistaa naisen hormonitasoja entisestään ja saattaa aiheuttaa haluttomuutta. Usein hormonitaso normalisoituu vasta, kun kuukautiset alkavat. Ja imetys luonnollisesti saattaa siirtää kuukautisten alkua.

Kuuluko halu äideille?

Fysiologisten syiden lisäksi haluttomuuteen vaikuttaa myös stressi, väsymys sekä vauvan tuoma iso elämänmuutos. Lisäksi vauvan kanssa on koko ajan vähän varpaillaan: Osaanko hoitaa häntä oikein? Ymmärränkö vauvan viestit? Heräänkö vauvan itkuun? Äiti saattaa olla niin rasittunut, että seksihalut vain jäävät pois, koska energia menee väsymyksen kanssa taisteluun ja uuden opetteluun.

Seksuaaliteraputti Marja Kihlström painottaa, että haluttomuus vaikuttaa automaattisesti omaan seksuaaliseen identiteettiin. Haluttomuuden mukana tulee helposti myös tunne, että en ole haluttava, seksikäs tai muiden halun arvoinen.

Nainen saattaa ajatella, että hänen uusi roolinsa äitinä pitää sisältään haluttomuuden tai jopa, että seksuaalisuus ja halu eivät kuulu äideille. Mieleen saattaa hiipiä, että ehkä äidin ei kuulukaan haluta.

Syyllisyyttä ja pelkoa

Äidit saattavat kokea syyllisyyttä myös puolison tähden. Olenko huono puoliso, koska minua ei haluta? En voi antaa rakkaalleni sitä läheisyyttä, joka parisuhteisiin kuuluu. Pelko siitä, että tuottaa puolisolle pettymyksen jatkuvalla kieltäytymisellä, ja puoliso löytää jonkun muun tyydyttämään seksuaaliset tarpeet, on myös läsnä.

Pelko siitä, että puoliso löytää jonkun muun tyydyttämään seksuaaliset tarpeet, on myös läsnä.

Kihlström huomauttaa, että imetystä ei välttämättä kannata lopettaa vain siksi, että se aiheuttaa haluttomuutta, mutta toisinaan se voi olla oikea vaihtoehto. Vaikka imetyksestä aiheutuva haluttomuus tuntuisikin sillä hetkellä pitkältä ajalta, se on lopuksi vain lyhyt vaihe. Silti sitä ei pidä lakaista maton alle, vaan parisuhteen molempien osapuolien on tiedostaa, missä mennään.

Neuvolalla on suuri vastuu ottaa imettävien äitien haluttomuus rohkeasti puheeksi. Koska pienten lasten vanhemmat eroavat helposti stressaavan elämäntilanteen takia, olisi heidän hyvä  tietää, ettei haluttomuus ole lopullista, ja että se menee ohi.

Kosketuksen uudet säännöt

Haluttomuus aiheuttaa huolta myös pariskunnan ei-imettävälle osapuolelle. Aina sanotaan, että kosketus ja läheisyys ovat parisuhteen peruskiviä. Viesti voi tuntua pelottavalta, jos olet parisuhteessa, jossa haluttomuutta esiintyy.

Puoliso on saattanut kokeilla kaikkea: hellyyttä, esileikkejä, liukuvoiteita ja vaikka toista yleensä kiihottavaa pornoa, mutta ei saa haluttomuudesta kärsivää syttymään. Jatkuva torjutuksi tuleminen saattaa aiheuttaa tunteen, että on epäonnistunut rakastajana. Toisaalta, vaikka olisi hyväksynyt, että seksiä ei nyt ole, on silti jäljellä halu olla toisen lähellä, halia tai silittää ohimennen. Voi olla tuskatuttavan vaikeaa yrittää päästä lähelle, jos haluton osapuoli kokee pepulle taputtelunkin syyllistävänä kutsuna seksiin.

Haluttomallekin osapuolelle on helpottavaa tietää, ettei toinen ajattele kaiken kosketuksen olevan vihjaus seksiin. 

Imetykseen liittyvästä haluttomuudesta ei ole aina helppo puhua. Marja Kihlström kertoo tavanneensa pareja, joiden parisuhteeseen seksi ei ole kuulunut vuosiin, mutta asiasta ei ole koskaan puhuttu. Ei näin, Marja painottaa, ja kertookin Puhu Muru -blogissaan ohjeet, joilla imetyshaluttomuus nostetaan parisuhteen keittiönpöydälle.

Haluttomuudesta kärsivien on tärkeää käydä läpi molempien toiveet molempien ja luoda kosketukselle uudet säännöt. Haluttomallekin osapuolelle voi olla helpottavaa tietää, ettei toinen ajattele kaiken kosketuksen olevan vihjaus seksiin, ja toisaalta puolisokin voi rauhassa halata tai suukottaa, eikä vastassa ole syyllisyyden kiristämää puolisota.

Sexpo tarjoaa seksuaalineuvontaa sekä tukea ihmissuhteisiin kaikenikäisille. Puhelimeen vastaa koulutettu seksuaalineuvoja tai -terapeutti. Soittaminen on ilmaista.

Kun mietin mihin tarpeeseen hankin tavaraa, olen löytänyt itsestäni varautujan.

Varmaan rahojaan tuhlannut äitini on jättänyt minuun jäljen? Olen varautunut kaikkeen tavaroilla: sekä erilaisten juhlien järjestämiseen että mahdolliseen avioeroon. Ja miten ihmeessä voisin jättää varautumatta?

Minulta löytyy isoja määriä astioita ja pannuja. Perheessämme on monta lasta, ja halvemmaksi on tullut ostaa isot määrät astioita kuin vuokrata. Odotanko nyt, että saan viimeisenkin ylioppilaslapseni juhlittua joskus 10 vuoden kuluttua, ja hankkiudun tavaroista eroon vasta sitten, vai mitä teen? Ideoita?

- Kyllästynyt

Ilana Aalto vastaa:

Kerrot, että olet haalinut liikaa tavaraa varsinkin erityistilanteisiin ja että sinun on vaikea tehdä päätöstä tavaroiden poistamisesta. Mietit myös, mistä taipumuksesi on lähtöisin.

Tilannettasi voi lähteä purkamaan monesta suunnasta. Ensinnäkin miettisin, onko varmuuden vuoksi hankituista tavaroista jokapäiväistä haittaa. Ylittääkö haitta hyödyt? Juhlia on harvoin. Arki taas on joka päivä. Jos kaapit pullistelevat juhla-astioista, päivittäisten toimien hoitaminen keittiössä tökkii ehkä seuraavat kymmenen vuotta. Kumpi on sinulle arvokkaampaa, sujuva arki vai varautuminen erityistilanteisiin?

Toiseksi pohtisin taloudellisuutta uudelleen. Sanot, että astioiden ostaminen on tullut halvemmaksi kuin niiden vuokraaminen juhliin. Mutta mitä varmuusvarastojen säilyttäminen maksaa? Ota laskelmissa huomioon tavaroiden vaatiman säilytystilan hinta.

Varautumisen taustalla on yleensä luottamuksen puutetta

Moni joutuu tavaroidensa takia hankkimaan lisää säilytyskalusteita tai muuttamaan isompaan asuntoon. Yksi asuinneliö – eli ison astiakaapin vaatima tila – pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnossa maksaa melkein 200 euroa vuodessa. Ostetulle asuinneliölle tulee hintaa keskimäärin 3700 euroa ja tietysti vielä muut asumiskulut siihen päälle.

Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole arjen sujumisesta tai rahasta. Varautumisen taustalla on yleensä luottamuksen puutetta. Varautujatyyppi ei kerää tavaraa vain kotiinsa, vaan hänet tunnistaa kaupungillakin isosta käsilaukusta, josta löytyy kaikkea kyypakkauksesta vaihtoalkkareihin – koskaan ei tiedä, mikä tilanne saattaa yllättää! Varautuja tahtoo olla kontrollissa, vaikka ymmärtää itsekin, että välillä menee överiksi.

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos luovut varmuusvarastoista?

Kolmanneksi ehdotankin, että kysyt itseltäsi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos luovut varmuusvarastoista. Se, että joutuisit vuokraamaan astiat juhliin ja menisi rahaa? Vai se, että juhlissasi olisi eripariastiat, koska joutuisit pyytämään ne lainaan ystäviltä ja sukulaisilta? Vai olisiko pahinta se, jos joutuisit tarjoilemaan juhlakahvit kertakäyttökupeista?

Vaihtoehtoja punnitsemalla huomaat, että niitä löytyy eivätkä ne kaikki ole aivan mahdottomia. Luota siihen, että kun päästät turhat tavarat menemään, asiat järjestyvät.

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lukijoiden kysymyksiin vauva.fissä. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla. Laita viestin otsikoksi "Kysy ammattijärjestäjältä".

Letut ilman munia, maitoa ja vehnää syntyvät rennosti ruokabloggaaja Hanna Hurtan ohjeella.

Ton-ton-ton-nokkosletut

4 annosta, 45 min

3 dl kikhernejauhoja

4 dl vettä

½ tl suolaa

3 dl tuoretta nokkosta (tai pinaattia)

½ dl öljyä

Sekoita jauhot, vesi ja suola huolellisesti. Keitä nokkosia runsaassa vedessä kaksi minuuttia. Purista vesi pois ja hienonna lehdet taikinaan. Anna taikinan turvota 15 minuuttia.

Paista taikinasta noin kymmenen ohutta lettua paistinpannussa tai muurikassa. Käytä riittävästi öljyä ja tee letuista vain keskikokoisia, niin ne eivät repeä.

Tarjoa suolaisen tai makean täytteen kanssa.


Hannan kaksivuotiaat kaksoset Olga ja Hugo auttavat paistohommissa. Vanhan talon puuhella on keittiön sydän.


Sieni-parsatäyte

1 nippu vihreää parsaa

1 rkl oliiviöljyä

¼ tl suolaa

Sienikastike

2 kesäsipulia varsineen

1 l kantarelleja (tai suppilovahveroita tai herkkusieniä)

1 rkl oliiviöljyä

2–2½ dl (kaura)kermaa

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Leikkaa parsojen puisevat tyvet pois ja kuori parsat halutessasi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista parsat rapsakan kypsiksi. Mausta suolalla. Parsat voi myös grillata.

Hienonna sipulit ja viipaloi vihreät varret. Revi kantarellit puoliksi.

Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipulin vaaleaa osaa pari minuuttia. Lisää sienet ja paista 5 minuuttia. Lisää kerma ja anna kiehua pari minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja sipulinvarsilla. Jaa kastike ja parsat letuille ja kääri rullalle.

Makea manteli-omenatäyte

1½ dl manteli- tai maapähkinävoita

2 omenaa

½ dl rouhittua tummaa suklaata

Viipaloi omenat. Levitä mantelivoita letulle. Lisää päälle omenaa ja rouhittua suklaata.