Satu Ferreira palasi opiskelemaan, kun kuopus oli 10 päivän ikäinen. Hoitoavuksi lensi lasten brasilialainen isoisä.

Ei saa niin lujasti, komentaa viisivuotias punatukkainen Ryan.

Kaksi- ja puolivuotias Rio katsoo isoveljeä ja näyttää kiukkuiselta. Mutta hän tottelee ja päästää irti puolivuotiaan Shanti-vauvan kädestä.

Veljekset pinkaisevat yhdessä juoksuun. Huuto kiirii pitkin kangasalalaisen omakotitalon seiniä. Shanti hymyilee sitterissään veljiensä touhuille. Shanti tarkoittaa rauhaa, ja tyttö on nimensä veroinen.

Kello on seitsemän tavallisena arkiaamuna. Keittiössä perheen isä, Thiago Ferreira, 33, paistaa pojille aamupalaksi lättyjä ja kehottaa englanniksi poikia rauhoittumaan.

Perheen äidin, Satu Ferreiran, 28, aamu on alkanut jo kahta tuntia aikaisemmin. Hän on pumpannut rintamaitoa Shantille ja lähtenyt kuudeksi työharjoitteluun terveyskeskussairaalaan.

Satu jatkoi lähihoitajan opintojaan kun Shanti oli kymmenen päivän ikäinen. Satu on tottunut tekemään asioita eri tavalla kuin muut. Tavallisesta poikkeavasti alkoi myös hänen ja Thiagon rakkaus.

Se oli salamarakkautta

Satu oli kahdeksantoistavuotias, kun hän pakkasi laukkunsa ja lähti Intiaan vapaaehtoistyöhön hyväntekeväisyysjärjestö Family care foundationin palvelukseen viideksi vuodeksi. Samaan aikaan Thiago teki samassa organisaatiossa töitä kotimaassaan Brasiliassa.

Eräänä päivänä Thiagon katse pysähtyi Facebookissa. Ystävän julkaisemassa kuvassa hymyili kaunis vaalea tyttö.

Thiago otti tyttöön yhteyttä. Siitä alkoi tiivis nettikeskustelu. Vuoden jälkeen Thiago alkoi olla varma siitä, että Intiassa odotti hänen tuleva vaimonsa.

Thiago päätti myydä koko pienen omaisuutensa ja lähteä Intiaan. Taskussaan 400 euroa ja menolippu hän asteli lentokentälle.

Samaan aikaan Intiassa Satu ei saanut unta. Mielessä risteili tuhat kysymystä. Mitä jos Thiago ei tunnukaan oikealta? Entä jos hän ei pidäkään minusta? Sydän pamppaillen Satu astui hiostavan kuumaan ja kosteaan huhtikuiseen aamuun.

Lentokentällä hän näki heti Thiagon: tumma, komea ja pitkä. Thiago kaappasi Sadun syliinsä ja suuteli pitkään. Miten sopimatonta! Ihmiset haukkoivat henkeään ja käänsivät katseensa. Sariin pukeutuneet äidit peittivät lastensa silmät.

Maailma pysähtyi hetkeksi.

Satu ja Thiago kihlautuivat kuukausi tapaamisen jälkeen ja ostivat lennot Suomeen. Paluulippua ei käytetty koskaan, sillä Ryan ilmoitti tulostaan.

Raju esikoisen synnytys

Aluksi Suomi hurmasi Thiagon, kaikkialla oli siistiä ja turvallista. Mutta ensimmäinen talvi oli vaikea. Kylmyys ja pimeys lamaannuttivat miehen.

– Saavuin kauniiseen kesään ja ajattelin, että eihän tällainen paikka voi millään jäätyä talveksi. Voi pojat, miten väärässä olin. Se talvi oli kylmin talvisodan jälkeen, Thiago sanoo ja puistelee päätään.

Satu tutustui raskauden edetessä luonnollisen synnytyksen saloihin ja toivoi saavansa synnyttää ilman kivunlievitystä. Pariskunta halusi lapsensa syntymän olevan yhtä taianomainen kuin Thiagon esikoispojan

syntymä yhdeksän vuotta sitten. Reilly oli syntynyt kotona Meksikossa suoraan isänsä syliin.

Raskaus meni kuitenkin yliaikaiseksi ja synnytys jouduttiin käynnistämään. Sairaalassa vastassa oli iäkäs kätilö, joka ei kuunnellut Sadun toiveita.

– Hän tutki minua kysymättä lupaa, leikkasi episiotomian ilman varoitusta ja jyräsi kaikki ajatukseni.

Synnytys oli raju. Supistukset iskivät voimalla ja tiheästi, mutta avautumisvaihe kesti pitkään. Sadun voimat loppuivat. Aprillipäivän yönä Ryan kuitenkin viimein nostettiin väsymyksestä vapisevan Sadun syliin.

Edes kyyneliä ei tullut. Tuore äiti vain piti lastaan sylissä ja imetti. Voimia ei ollut mihinkään muuhun.

Rankka vauva-aika

Ryan oli itkuinen vauva. Satu käveli ympyrää ja yritti tyynnytellä lastaan yötä päivää. Thiago yritti sopeutua Suomeen ja Satu ikävöi Intiaa.

– Se aika meni sumussa. Muistan kuitenkin olleeni aivan ihmeissäni Ryanista, Satu sanoo.

Vaikeuksista huolimatta Satu ja Thiago alkoivat heti haaveilla toisesta lapsesta. Kuukausi toisensa jälkeen kuukautiset tulivat kuitenkin ajallaan. Samalla tulivat kyyneleet.

Yhden alkuraskauden keskenmenon ja parin vuoden yrittämisen jälkeen raskaustesti näytti viimein plussaa. Satu teki töitä perhepäivähoitajana ja odotti lähestyvää synnytystä. Tällä kertaa Satu ja Thiago halusivat hoitaa sen toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Pari hankki itselleen doulan.

Rio syntyi syyskuisena päivänä. Synnytys oli kaunis.

– Ainoa ajatukseni oli, että vau. Synnyttäminen on mahtavaa, Satu muistelee ja hymyilee.

Kotona Ryan otti pikkuveljen vastaan hellästi hoitaen ja suojellen. Thiagon vanhemmat Apollos ja Delza riensivät Brasiliasta avuksi. He asuivat perheen luona kolme kuukautta.

Kolmannen lapsen aika

Haluaisitko opiskella, heitti Sadun äiti tyttärelleen, kun Ryan oli kolmen ja Rio vuoden ikäinen. Isoäiti oli valmis jäämään lähihoitajan työstään vuorotteluvapaalle hoitamaan lapsia. Satu tarttui mahdollisuuteen ja päätti alkaa opiskella äitinsä tavoin lähihoitajaksi.

Samaan aikaan pari päätti, että kolmas lapsi olisi tervetullut. Satu ja Thiago uskoivat yritysajan venyvän jälleen pitkäksi. Yllätys oli suuri, kun raskaus alkoikin heti.

Raskaudesta huolimatta Satu jatkoi opiskelua normaaliin tapaan. Raskauden ollessa aivan lopuillaan hän oli harjoittelussa vaikeasti muistisairaiden osastolla. Töitä oli kolmessa vuorossa, kotona hoidettavina oli kaksi vilkasta lasta.

Vaikka selkää särki ja vatsaa supisti, Satu oli poissa vain muutaman päivän.

– Sellainen hän on. Menee härkämäisesti läpi hankalistakin asioista, Thiago sanoo ylpeyttä katseessaan.

Nopealiikkeinen Satu

Minulla on likaiset hiukset! Täytyy vielä meikata! Satu hätääntyi, kun supistukset vyöryivät päälle. Onneksi Sadun äiti Maija pakotti tyttärensä lähtemään sairaalaan, muuten Shanti olisi syntynyt autoon.

Satu, Thiago ja edellisestä synnytyksestä tuttu doula ehtivät olla synnytyssalissa vain viitisen minuuttia, kun pieni ja kaunis Shanti syntyi.

Satu tuijotti tytärtään pölmistyneenä. Nytkö sinä olet jo tässä?

Hetki oli kaunis. Kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Kiire oli ohitse.

Nopea liikkeissään oli myös Satu. Kymmenen päivää synnytyksen jälkeen hän palasi koulunpenkille. Thiagon isä Apollos saapui Brasiliasta hoitamaan vastasyntynyttä Shantia. Isoäiti Delza ei saanut tällä kertaa töistä vapaata.

Ristiriitaiset tunteet

Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä yönä Satu ei nukkunut. Hän katseli pikkuruista yhdeksän päivän ikäistä Shantia vieressään. Sydäntä repi. Ympärillä oli hiljaista. Satu kuunteli vauvansa hengitystä ja katsoi unessa mutristuvia huulia. Kuinka ikinä voin poistua hänen vierestään?

Aamulla Satu pakkasi autoon kylmälaukun ja rintapumpun.

Luennoilla oli hankala keskittyä. Rinnat täyttyivät maidosta ja syli tuntui oudon tyhjältä. Tuntien välissä Satu kiirehti vessaan pumppaamaan. Kylmälaukkuun sujahti pulloittain maitoa Shantille seuraavaa päivää varten. Satu tiesi Shantin pärjäävän kotona isoisänsä kanssa. Silti katse hakeutui kelloon. Enää kaksi tuntia, yksi. Pian pääsen vauvani luokse.

Samaan aikaan Thiago paiski töitä kokkina ostoskeskuksen ravintolassa.

Kotona Thiagon isä hoiti pikkuruista pojantytärtään hellästi. Vauvan ja isoisän välisestä siteestä tuli vahva. Jos Shanti itki, isoisän syli lohdutti hetkessä.

Shantin hoitamisen lisäksi Apollos siivosi, haki puita, teki ruokaa ja leipoi. Tuoreen leivän tuoksu tervehti kotiin kiirehtivää Satua joka päivä.

Apollos oli Suomessa lopulta kolme kuukautta.

– Edelleen isäni kyselee Shantin kuulumisia joka päivä ja kertoo ikävöivänsä tätä, Thiago kertoo.

Minuutilleen aikataulutetut päivät

Isoisän lähdön jälkeen Ferreiran perhe siirtyi vuoroihin. Satu tekee ainoastaan aamuvuoroja, hakee pojat päiväkodista ja saapuu kotiin kolmelta. Shanti siirtyy lennosta Sadun syliin kun Thiago lähtee iltavuoroon. Thiago on yleensä töissä myös viikonloput, ja vähäiset vapaa-aikansa hän käyttää tietotekniikan opiskeluun.

Jokainen päivä on aikataulutettu lähes minuutilleen.

– En sano, että tämä on ollut helppoa. Meille on kuitenkin tärkeää, että lapsemme eivät ole kärsineet, Satu sanoo.

Onneksi Sadun vanhemmat asuvat aivan naapurissa. Heidän apunsa on ollut korvaamatonta.

Kesää kohti perheen aikataulu väljenee, ja toukokuussa päästään juhlimaan Sadun valmistumista lähihoitajaksi.

Räiskyvien tunteiden perhe

Ferreiran perheessä tunteet saavat näkyä. Välillä riidellään, sitten pyydetään anteeksi ja halataan.

– Olemme eläneet niin monikulttuurisissa yhteisöissä ja monissa maissa, että se ei ole voinut olla vaikuttamatta meihin. Thiago ja minä yhdessä olemme enemmän kuin kaksi kulttuuria, Satu sanoo.

Thiago kutittaa keittiön pöydällä pötköttelevää Shantia, joka kikattaa riemastuneena.

Satu katselee kaksikkoa Rio sylissään ja Ryan vierellään.

– Perheeni on vauhdikas ja äänekäs – ja juuri tällaisena täydellinen, hän sanoo hymyillen.

Lähihoitajaopiskelija Satu Ferreira, 28, kokki Thiago Ferreira, 33, ja lapset Ryan, 5, Rio, 2, ja Shanti, 6 kk, asuvat Kangasalla. Thiagon esikoispoika Reilly, 9, asuu Kanadassa.

Vauva 5/2015

Lue lisää:

Jaana oli valmis äidiksi vasta eron ja työuupumuksen jälkeen

Miehen sairastuminen masennukseen oli Heinille järkytys: ”Vaikka näkee toisen joka päivä, ei silti näe”

Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että hän on rakastettu. Näin kerrot sen hänelle päivittäin.

Power of Positivity -sivu listaa asioita, joita vanhempi voi sanoa lapselle osoittaakseen, että rakastaa häntä.

1. Rakastan sinua

Rakkauden sanominen on kaiken perusta. Et voi sanoa tätä lapsellesi liian usein, isommallekaan. Samalla opetat, että tunteista puhutaan ääneen. Se on hyvä taito.

2. Tulen iloiseksi, kun sinä…

Ota lapsi kiinni hyvänteossa. Kun kerrot, mikä menee hyvin, vahvistat toivottua tapaa toimia.

3. Teet minut onnelliseksi

Näytä onnesi: lapsi saa tuntea, että on arvokas. Aikuisen onni ei silti ole lapsen vastuulla. Hän saa olla myös hankala tai kiukkuinen.

4. Olen ylpeä sinusta

Uusien asioiden opettelu vaatii rohkeutta. Kannusta lasta yrittämään, ja ole ylpeä yrittämisestä, ei vain lopputuloksesta.

5. Olet ainutlaatuinen

Jokaisella lapsella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Juuri siksi he ovat niin rakkaita. Näytä lapselle, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on.

6. Luotan sinuun

Luottamus herättää luottamusta ja halua yrittää. Lapsilla on vahva halu toimia oikein. Vanhempi näyttää, että huomaa tämän.

7. Uskon sinuun

Opeta sinnikkyyttä, että luovuttaa ei heti kannata. Lapsi tarvitsee rohkaisua: Vanhemman tehtävä on olla lapsensa puolella.

8. Olen kiitollinen sinusta

Kerro, miksi olet kiitollinen lapsestasi juuri tänään.

On kiva tapa vaikkapa listata iltapalapöydässä asioita, jotka olivat hyviä tänään. ”Parasta päivässä oli se, kun teimme palapelin yhdessä. Ja että minulla on niin ihana murunen.”

+ rakastava kosketus

Osaatko kertoa lapselle ilman sanoja, että rakastat? Lue psykologi Leea Mattilan kolumni aiheesta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun tulee vanhemmaksi, joutuu huomaamaan miten oma lapsuus on itseen vaikuttanut. Onko lapsuudessa näytetty tunteita, entä näytätkö niitä nyt?

Monen vanhemman oma lapsuus on ollut tällainen: vanhemmat ovat huolehtineet riittävästä vaatetuksesta ja ravinnosta, mutta tunteita ei ole ilmaistu, eikä tunteisiin ole aina vastattu.

Tunteet ovat viestejä, ja niihin reagoiminen antaa kokemuksen kuulluksi tulemisesta.

Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta.

Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta. Kun lapsella on päivähoidon aamupiirissä hankalaa, hänet poistetaan takavasemmalle, selviämään tilanteesta yksin.

Mutta mitä se opettaa lapselle? Ainakin sen, että kun on vaikeita tunteita, siihen ei saa apua, ja että vain myönteisiä tunteita saa ilmaista. Lapsi oppii myös, että se jolla on huono päivä, ei kuulu joukkoon.

Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti.

Näiden oppien jälkeen, aikuisena, läheiset ihmissuhteet saattavat olla pinnallisia, ja omaa sisintä hyvin vaikea paljastaa. Lapsuudesta ei välttämättä ole jäänyt monia muistoja, tai keskeinen kokemus on se, että “lapsuuteni ei ole vaikuttanut minuun mitenkään”.

Ajatus siitä, että lapsuuden ihmissuhteet eivät ole olleet merkityksellisiä, on surullinen.

Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti. Se paljastaa, että temperamentin lisäksi tavoissa olla muiden kanssa on kysymys myös siitä, minkälainen oma lapsuus on ollut.

Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.

Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.

Raskaus ja vanhemmaksi tuleminen saavat yleensä aloittamaan tämän ajattelun. On aika ymmärtää, miten oma lapsuus vaikuttaa nykyhetkeen.

Sitten on helpompaa valita, miten oman lapsensa kanssa on ja elää. Jokaisen vanhemman pitää päättää, toivooko omalle lapselle samaa - vai jotain muuta.

Jos tunteiden näyttäminen on sinulle vaikeaa, kokeile näitä harjoituksia

1. Mieti ja yritä ymmärtää, miksi vanhempasi käyttäytyivät lapsuudessasi siten kuin käyttäytyivät. Mitä olisit toivonut heidän tekevän toisin? Miltä asian ajatteleminen tuntuu nyt?

2. Pohdi, mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinun ja lapsesi suhdetta. Käyttäisitkö samoja sanoja kuvaamaan sinun ja oman vanhempasi suhdetta?

3. Mieti, miten viestit lapselle että rakastat. Osaatko kertoa sen myös ilman sanoja?

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yksinhuoltajana ihanaa on vapaus tehdä päätöksiä, vaikeinta on oksennustauti. Ihan tavallisena päivänä moni asia on juuri oikein.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Huolella haluttu onni

Espoossa asuva Laura Pohjola, 34, päätti hankkia lapsen yksin. Hän odottaa Viljalle, 1v 10 kk, pikkusisarusta samalta luovuttajalta.

Unelman voi toteuttaa yksin, Laura tajusi. Se oli unelma lapsesta.

Laura oli kolmekymppinen ja eronnut kumppanistaan. Hän oli halunnut lasta jo kauan, ja päätti hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuus oli tarkkaan harkittu valinta.

– En halunnut enää alkaa etsiä ihan vain isää lapselle tai luopua lapsihaaveesta vain sen takia, että sopivaa kumppania ei löytynyt.

Laura hakeutui hedelmöityshoitoihin Väestöliiton klinikalle. Ensin oli käyntejä psykologilla, sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Raskaus tosin tärppäsi vasta seitsemännen inseminaation jälkeen.

Vilja syntyi ystävänpäivänä 2014. Lauralla oli Viljan synnytyksessä mukana lapsuudenystävä, joka on myös Viljan kummi.

Kummit ovat pienen perheen tärkein apu, sillä Lauran vanhemmat asuvat Oulussa. Ensin Lauran vanhemmat epäilivät, kannattaako lapsi hankkia yksin, mutta epäily muuttui pian kannustukseksi.

– He ehkä pelkäsivät, että arki ainoana vanhempana saattaisi olla liian raskasta. Tiedän, ettei tämä ehkä ole ihanneratkaisu, ja jossain vaiheessa kysymys isästä tulee väistämättä eteen. Yksin lapsen hankkivan pitää miettiä, miten selittää lapselle toisen vanhemman puuttuminen.

"Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen."

Vilja käy päiväkodissa kahtena päivässä viikossa. Kummit hoitavat Viljaa mielellään, mutta Lauran on vaikea olla erossa tyttärestään. Parempaa on käydä yhdessä muskarissa tai uimassa.

– Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen. En vain ole vielä kaivannut paljon omaa aikaa.

Haave toisesta lapsesta on ollut koko ajan läsnä. Kun äitiysloma päättyi, vauvakuume nousi.

Nyt vaaleatukkainen taapero ottaa äitiään käsistä kiinni ja kiipeää äidin jalkoja pitkin ylös. Hän rakastaa kiipeilemistä, ja tekee äidin käsien varassa kiepin ja nauraa. Pian Vilja on isosisko.

Lauran vauva syntyi 9.12. Onnea Laura ja Vilja!

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Kaksoset saa se joka pärjää

Hämeenlinnalainen Marianna Salo, 20, sai lyhyen suhteen seurauksena kaksostytöt. Mandi ja Mette, 5 kk, nukkuvat 12-tuntisia yöunia ja syövät mukisematta kaikkea, mitä tarjotaan.

Marianna oli ystävänsä kanssa syömässä hämeenlinnalaisessa kauppakeskuksessa. Hän päätti hoitaa tekemättömän asian, hakea raskaustestin apteekista. Melkein vitsillä vain.

– Ajattelin, että kuukautiset saattoivat olla hieman myöhässä, ja varmistan asian.

Testi oli positiivinen. Marianna käveli ihmeissään ympäri yksiötään. Hän kutsui ystävänsä kylään ja pyysi häntä kurkkaamaan lavuaarin reunalle, jos ”haluaisi nähdä jotain hauskaa”.

– Raskaus oli ensin aikamoinen shokki.

Lyhyt suhde tulevaan isään oli päättynyt. Silti Marianna tiesi pitävänsä lapsen: hänellä oli koulutus ja töitä. Yksinhuoltajuus ei tuntunut riittävältä syyltä aborttiin.

Ultrassa paljastui toinenkin yllätys – vauvoja oli kaksi.

”Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, ja pärjääminen on asennekysymys.”

Kaikesta selviää, kun on pakko, Marianna päätti. Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, pärjääminen on asennekysymys, hän järkeili.

Kaksoset annetaan niille, jotka pärjäävät, tuttava sanoi Mariannalle. Se tuntui rohkaisevalta.

– Luotan siihen. Joku uskoo minun pärjäävän, joten minä pärjään.

Mandi ja Mette ovat nyt viisi kuukautta. He nukkuvat hyvin ja ovat tyytyväisiä vauvoja.

Mariannasta aikaa omiin menoihin on ihan tarpeeksi. Viikonloppuisin hän menee usein tyttöjen kanssa omille vanhemmilleen yöksi, ja pääsee halutessaan käymään vaikka ystävien kanssa kahvilla. Isovanhemmat ovat suuri apu, ja ottaisivat tyttöjä hoitoon ”enemmän kuin on tarpeen”.

– En ole linnoittautunut tyttöjen kanssa kotiin.

Vaikka lähteminen on kyllä hankalampaa kuin ennen. Vaikeimpia ovat ihan käytännön asiat: miten kantaa kahta turvakaukaloa, varavaatteita, ruokaa ja vaippoja alas kolmannesta kerroksesta. Ja vielä rattaatkin.

Äitiys teki elämästä tasapainoista ja rauhallista.

– Ei minulla ennen kovin säännöllistä rytmiä ollut. Tytöt ovat tuoneet sitä. Tämä on minun juttuni. Se, mitä elämältä hain.

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Arki ei kaadu kotitöihin

Helsingissä asuva Mira Huusko, 39, erosi lastensa Kaarlon 1v 4 kk, Kiiran, 4, ja Kertun, 5, isästä pitkän suhteen jälkeen. Nyt hän pyörittää kolmen lapsen arkea pääsääntöisesti yksin.

Mikä on vaikeaa? Lähinnä oksennustauti, Mira sanoo. Ne päivät, kun lapset sairastelevat, eivätkä nuku öisin.

– Kunhan kaikki nukkuvat, arki pyörii loistavasti. Jos olen itse kovin väsynyt, koko kuvio tuntuu romahtavan. Sairastelut vaikuttavat uniin, ja raskasta on varsinkin, jos lapset heräilevät eri aikoihin.

Mira pyörittää arkea, kolmen lapsen kanssa. Suuri apu on oma sisko – hän, joka ilmestyy kesken oksennustaudin ovelle mukanaan kassillinen puhtaita lastenvaatteita.

Ajatus lapsiperheen arjen pyörittämisestä ilman toista aikuista oli Miralle aluksi pelottava ajatus.

– Mutta lapset voivat olla eronneelle pelastuskin. Ei voi jäädä sänkyyn makaamaan, arjen on jatkuttava.

Jotkut asiat ovat nyt helpompia. Kenenkään kanssa ei tarvitse neuvotella siitä, mitä tehdään.

– Jos päätän, että menemme Kansallismuseoon, sitten menemme.

Kolmen lapsen äiti on oppinut armollisuutta. Tiskit voivat joskus odottaa seuraavaan päivään.

– Elämä on vähän päätöslaji. Kun luottaa siihen, että meille tulee hyvä elämä, meille tulee hyvä elämä. Vaikka eteen on tullut vastoinkäymisiä ja muutoksia, olen vain päättänyt selvitä niistä.

”Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.”

Arjessa Miralle on tärkeää pitää kiinni päivärutiineista. Koko perhe herää seitsemältä aamulla. Iltapalaa syödään seitsemän jälkeen, ja puoli yhdeksältä lapset ovat jo unilla.

– Tässä asiassa en sovella. En halua, että lapset ovat väsyneitä vain siksi, että minä en jaksa pitää kiinni päivärytmistä.

– Eräänä aika rankkana päivänä pyyhin väsyneenä pöydän alustaa. Yhtäkkiä kaikki kolme lasta olivat kanssani nauramassa pöydän alla. Elämä on pienissä arjen hetkissä, yhteisessä naurussa. Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.

Omaa aikaa Miralla on joka toinen viikonloppu, kun lapset tapaavat isäänsä. Mira on myös palkannut välillä MLL:n lastenhoitajan, yleensä töiden takia.

– En ole kadottanut itseäni. Lähinnä toivon, että joskus ehdin jälleen lukea enemmän kirjoja.

Vauva 2/2016

Ei ole yhtä hyvää perhemallia. Yksinhuoltajuus voi tulla elämässä eteen yllättäen tai sen voi valita. Ydinperhe ei takaa sitä, että lapsen on hyvä kasvaa, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassakin esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Minut kirjattiin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten rekisteriin, kun vuonna 1976 synnyin. Yksin äidiksi tullutta äitiäni kohdeltiin sairaalassa syyllistävästi. Osa sukulaisistani ei osallistunut ristiäisiini.

Onneksi maailma on muuttunut. Lapsen syntymässä on kuitenkin käsillä maailman kaunein ja vilpittömin asia: rakkaus.

Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa.

Sain äidiltäni varmasti hoivaa ja lämpöä ainakin yhtä paljon kuin kahdeltakin vanhemmalta, mutta edesmennyt isäni ei ollut poispyyhitty mielestäni. Kannoin repussani hänen kuvaansa ja sen taakse kirjoitin: Leean isä. Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa. Vaikken koskaan tavannut isääni, olin koko lapsuuteni ajan naiivin varma, että hän on huipputyyppi – ja siksi siis minunkin täytyi olla.

Tutkimuksissa ja kirjoittelussa heristellään syyttävää sormea: joku haluaa sanoa, minkälainen on hyvä perhe ja keitä siihen kuuluu. Mutta ydinperhe ei ole lapselle tae onnesta.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus. Se, että lapsesta ollaan kiinnostuneita, että hän voi kokea tuottavansa iloa ja hänelle ollaan läsnä ja näytetään myönteisiä tunteita.

Kun puhutaan lapsista ja perheistä, huomataan riskit ja ollaan huolissaan. Tärkeää on kuitenkin huomata suojaavat tekijät ja tukea sitä, mikä perheessä on hyvää.

Kasvuympäristö luo lapselle yksilöllistä resilienssiä eli lannistumattomuutta. Sen varassa sitkeimmät kukat voivat kukkia onnellisesti vaikka asfaltinraosta.

Käsikirjaa perheen perustamiseen ei ole.

Elämässä eteen sattunut tai tarkoituksella valittu yksinhuoltajuus on yksi perhemalli muiden joukossa, ja se voi tehdä jokaisen perheessä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi siinä missä muunkinlainen perhe.

Syyt saada lapsi yksin ovat monet. Ei ole syytä tuomita vaan pysähtyä, olla avoin ja myönteisen utelias, olla ihminen ihmiselle.

Ehdottomuus on huono merkki. Se kertoo, että ei ota huomioon toisen näkökulmaa.

Omista luuloista syntyvä ehdottomuus ja varmuus, paremmin tietäminen ja oikeassa oleminen ovat itse asiassa huonoja merkkejä. Ne kertovat, että ihminen on lakannut ottamasta huomioon toisen näkökulman, ajatukset ja tunteet. 

Tuleeko sinusta perhe? Muista nämä.

  1. Salli poissaoleva vanhempi puheissa ja ajatuksissa. Luo hänestä lapselle myönteisiä mielikuvia ja anna jotakin konkreettista, kuten nimi ja valokuva.
  2. Hae ja ota vastaan apua sukulaisilta, ystäviltä ja esimerkiksi neuvolalta. Pidä huolta omasta jaksamisestasi.
  3. Muista kiitollisuus. Huomaa, miten hyvin kaikki tässä hetkessä on.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.