Katri Lappalainen on päivystävän sijaisperheen äiti. Kun puhelin soi, hän on tunnissa valmis ottamaan uuden lapsen vastaan.

Ensimmäinen koulupäivä. Tytön pieni käsi puristaa Katri Lappalaisen kättä.

Koulun pihalla tyttö näkee eskarista tutut kaverit ja juoksee heidän luokseen. Katri katsoo perään ja hymyilee. Kannatti jaksaa reppuostoksilla vielä viidenteenkin kauppaan. Pienessä selässä pompahteleva reppu on juuri oikeanlainen, vaaleanpunainen, kissa- ja koirakuvioinen.

Ekaluokkalaisten vanhempainillassa pari viikkoa myöhemmin Katri esittelee itsensä pelkällä nimellään.

– En usko, että muut vanhemmat edes huomaavat, etten sano olevani kenenkään äiti.

 

Katri on ollut kahdeksan viime vuoden aikana sijaisäiti 49 lapselle. Kun puhelin soi, hänen on oltava tarvittaessa tunnissa valmis ottamaan uusi lapsi vastaan.

Kiireellinen sijoitus tarkoittaa, että lapsi tarvitsee nopeasti turvallisen hoitajan, koska vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsesta. Syynä voivat olla päihteet, mielenterveyden ongelmat, riitaisat erot, väkivalta, uupuminen tai vanhemman äkillinen, sairaalahoitoa vaativa sairastuminen.

Lyhimmillään sijoitus voi kestää pari päivää, joskus lapsi asuu kriisiperheessä yli vuoden.

Silloin tarvitaan päivystävää kriisiperhettä, joka voi ottaa lapsen hoitoonsa heti. Sellaista, kuin Katri Lappalaisen ja Mauri Haurulan perhe.

Lyhimmillään sijoitus voi kestää vain päivän tai pari, jos tilanne lapsen kotona ratkeaa nopeasti tai lähipiiristä löytyy turvallinen hoitaja. Joskus taas lapsi asuu kriisiperheessä yli vuoden. Sinä aikana vanhempia pyritään tukemaan niin, että lapsi voi palata kotiin. Ellei se onnistu, etsitään pitkäaikainen sijaisperhe.

Sillä välin Katri hoitaa lasta kuin omaansa.

 

Arki alkaa ruokapöydästä. Kun sosiaaliviranomaiset ovat tuoneet lapsen ja lähteneet, Katri avaa jääkaapin ja kysyy, mitä lapsi haluaisi syödä. Yleensä lapsella on nälkä, sillä tilanteen selvittelyyn on saattanut mennä kauan.

Ruuan äärellä rakennetaan turvallisuutta.

– Meille tulee lapsia, joiden kanssa arjen rutiinit opetellaan alusta saakka. Heille saattaa olla uutta, että ruoka syödäänkin pöydän ääressä ja ennen nukkumaanmenoa vaihdetaan yöpuku päälle. Ja että illalla mennään tiettyyn aikaan nukkumaan, jotta jaksetaan nousta aamulla kouluun tai päiväkotiin, Katri kertoo.

Moni lapsi syö joka aterialla kuin se olisi viimeinen.

Osalla lapsista on tullessaan mukana vaatteita ja jokin tärkeä lelu, mutta joillakin ei ole mitään. Juuri kenelläkään ei ole hammasharjaa. Siksi Katrilla on kylpyhuoneen kaapissa valmiina erivärisiä, eri-ikäisille lapsille sopivia hammasharjoja.

– On lapsia, joiden hampaita on pesty todella harvoin ja suu on täynnä reikiä. Hammaslääkärikäynneistä on tullut meille osa rutiinia.

Moni lapsi syö joka aterialla kuin se olisi viimeinen. Vie aikansa saada heidät luottamaan, että myös seuraava ruoka tulee ajallaan eikä koskaan tarvitse mennä nälkäisenä nukkumaan.

"Lasten taustojen miettimisen sijaan keskityn siihen, miten voin tukea heitä tässä ja nyt."

Katri miettii lasten taustoja vain sen verran, että ymmärtäisi heidän käytöstään. Miksi joku hamstraa välipalaa taskuihinsa, miksi toinen pelkää pimeää, miksi kolmas säikkyy kovia ääniä. Mutta liikaa ei kannata murehtia, muuten ei itse jaksa.

– Lasten taustojen miettimisen sijaan keskityn siihen, miten voin tukea heitä tässä ja nyt. Pyrin siihen, että elämä on ennustettavaa ja lapset aina tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu: milloin on seuraava ruoka, milloin on seuraava tapaaminen tai puhelu vanhempien kanssa.

Katri vahtii tarkkaan, ettei koskaan lupaa lapselle sellaista, mitä ei voi varmasti pitää – ei pientäkään asiaa. Hauraan luottamuksen voi rikkoa niin vähällä.

– Tuntuu pahalta, että en osaa vastata lapsen tärkeimpään kysymykseen: Koska mä pääsen takaisin kotiin?

 

Päätös ryhtyä päivystäväksi sijaisperheeksi kypsyi kahdeksan vuotta sitten, kun Katrin ja Maurin kolmesta lapsesta nuorin aloitti koulun. Katri oli silloin töissä päiväkodissa, ja arki tuntui puuduttavalta oravanpyörältä.

– Töiden jälkeen ehdin vain laittaa ruuan ja auttaa lapsia läksyissä, ja sitten olikin jo ilta. Ajattelin, että perhehoitajana voisin tehdä kotoa käsin tärkeää työtä ja auttaa vaikeassa tilanteessa olevia lapsia, ja lisäksi voisin olla enemmän läsnä omillekin lapsille.

Mauria hiukan epäilytti. Päivystävänä kriisiperheenä heidän pitäisi avata kotinsa ovet paitsi lapsille myös vanhemmille, joiden ongelmien takia lapset tarvitsevat sijaisperhettä. Mitä jos se onkin liian rankkaa?

Siksi Katri ei suoraan irtisanoutunut päiväkodista vaan jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle.

– Mielestäni kaikkien, jotka harkitsevat sijaisperheeksi ryhtymistä, kannattaisi ensin olla päivystävänä kriisiperheenä. Siinä näkee, sopiiko tämä omalle perheelle. Jos ottaa heti lapsen pitkäaikaiseen sijoitukseen eikä sitten jaksakaan ja lapselle joudutaan etsimään taas uusi koti, se on lapselle raskas tilanne.

Toinen pojista huusi täyttä kurkkua. Se oli hänen tapansa purkaa pahaa oloa.

Ensimmäiset sijoitetut lapset olivat alle kouluikäiset veljekset. He tulivat ovesta sisään ja singahtivat juoksemaan portaita ylös ja alas.

Katri oli tottunut lohduttamaan päiväkodissa hoitolapsia, jotka itkevät vanhempiensa perään. Tämä oli jotain ihan muuta. Lapset vain tulivat ja rupesivat leikkimään.

Mutta iltaisin toinen pojista huusi täyttä kurkkua. Se oli hänen tapansa purkaa pahaa oloa.

– Hetken jo mietin, mihin olen ryhtynyt. Omatkin lapsemme alkoivat jo tuskastua, että taasko se huuto alkaa.

"Parhaita hetkiä ovat ne, kun kuulen lapsen leikkivän ja laulavan tyytyväisenä itsekseen."

Oli hyvä, että pojat viipyivät melko pitkään, puolisen vuotta. Siinä ajassa iltahuudot loppuivat ja Katri ehti huomata, miten palkitsevaa on nähdä lapsissa nopea muutos parempaan.

– Parhaita hetkiä ovat ne, kun kuulen lapsen leikkivän ja laulavan tyytyväisenä itsekseen. Siinä hetkessä lapsi on lapsi eikä kanna aikuisten murheita.

Katri ja Mauri päättivät jatkaa. Myös huoli lasten vanhempien kohtaamisista osoittautui turhaksi.

– Jos vanhemmat ovat vihaisia lastensa huostaanotosta, he kohdistavat kiukun sosiaaliviranomaisiin, jotka päätöksen ovat tehneet. Yleensä vanhemmat ymmärtävät, että olemme tässä samalla puolella, lapsen puolella.

 

Kun kotona ei ole sijoitettua lasta, joka toinen viikko on päivystysviikko. Silloin pitää olla kellon ympäri valmis ottamaan uusi lapsi vastaan tunnissa. Niinä viikkoina Katri ottaa päivystyspuhelimen mukaan saunan pesuhuoneeseen ja säätää äänet täysille.

Koskaan ei tiedä, viipyykö lapsi päiviä, kuukausia vai yli vuoden. Siksi esimerkiksi hiihtolomamatkaa ei voi varata ennakkoon. Kertyneet lomat voi pitää sitten, kun lapset ovat lähteneet.

Myöskään tuloja ei tiedä tarkkaan ennalta. Perhehoitajalle maksetaan sen mukaan, montako lasta hänellä on hoidettavana ja monenako päivänä kuussa.

"Kun omat lapset olivat alakoulu-ikäisiä, joskus mietin, jäävätkö he liian vähälle huomiolle."

Alkuperäinen ajatus siitä, että sijaisperheeksi ryhtyminen vapauttaisi aikaa myös omille lapsille, ei ihan ole toteutunut.

– Välillä on niin haastavia lapsia, että aika menee heidän asioidensa selvittelyyn. Kun omat lapset olivat alakoulu-ikäisiä, joskus mietin, jäävätkö he liian vähälle huomiolle.

Muutama vuosi sitten perheessä asui aamuvirkkuja pikkuisia, jotka aloittivat leikit ennen kuutta. Katrin ja Maurin teini-ikäinen poika muutti kesäksi pihalle puutarhamökkiin, jotta saisi lomalla nukkua pidempään.

Silti Katri ei kadu. 23-vuotias esikoistytär opiskeli lähihoitajaksi ja työskentelee nykyään maahanmuuttajanuorten perheryhmäkodissa.

– Ehkä tämä ei siis kovin pahasti ole mennyt pieleen.

 

Lähtöihin ei totu koskaan. Lapsen viimeisenä viikkona Katrin perheen luona tehdään jotain kivaa, lapsen toiveen mukaista. Käydään vaikka elokuvissa tai Hoplopissa, herkutellaan yhdessä. Sitten pakataan tavarat.

Yleensä Katri onnistuu pysymään reippaana ja iloitsemaan lapsen kanssa siitä, että lapsi pääsee kotiin tai pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Sillä melkein aina lapsi haluaa kotiin, oli se millainen tahansa.

"Lähtö on sitä vaikeampi, mitä pienempi lapsi on ja mitä pidempään hän on meillä ollut."

Mutta on kertoja, jolloin kesken lähtötouhujen Katrin pitää vetäytyä hetkeksi yksin takapihan kasvimaalle. Ettei lapsen tarvitse kysyä: Miksi sä Katri itket?

– Minun on tärkeää olla lapsen tukena. Omien tunteiden käsittelyn vuoro on vasta lapsen lähdettyä, Katri sanoo.

– Lähtö on sitä vaikeampi, mitä pienempi lapsi on ja mitä pidempään hän on meillä ollut. Ja jos yhtään on on epävarma olo siitä, miten lapsen kotona menee.

Apua sekä tunteiden käsittelyyn että käytännön asioihin saa perhehoidon tuen ryhmän työntekijöiltä.

 

Vauvojen hoitaminen on sekä ihaninta että raastavinta. Vauvan palleroisuus, kun hän aamulla herää ja kömpii pystyyn pinnasängyn laitaa vasten. Vauvan pehmeät, pusuteltavat posket ja vähän tahmeat kädet, joilla hän tarttuu hoitajansa tukkaan ja vaatteisiin. Vauva on koko ajan iholla, kiinni lahkeessa tai sylissä. On mahdoton olla kiintymättä.

Silti Katri muistaa joka hetki paikkansa. Kun vauva hapuilee ensimmäiset askeleensa, Katri ajattelee vauvan äitiä, jonka pitäisi olla näkemässä. Seuraavalla tapaamisella hän sanoo: Ihan kuin hän olisi kohta lähdössä liikkeelle, nyt kannattaa olla silmä tarkkana!

– Haluan, että lapsen äiti saa kokea ilon ensiaskelien näkemisestä.

Ensimmäisenä jouluna Katri lähettää joulukortin, sitten on vain pakko jatkaa eteenpäin.

Kun pienten lasten on aika palata kotiin tai jatkaa pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, Katri teettää heille mukaan pinon valokuvia.

– Jotta tarinassa ei olisi aukkoja, kun he joskus isompina ajattelevat elämäänsä.

Kun lapsi on palannut kotiin, sijaisperheellä ei ole oikeutta enää saada hänestä tietoja. Ensimmäisenä jouluna Katri lähettää joulukortin, sitten on vain pakko jatkaa eteenpäin.

Aluksi Katri kantaa aina ihan liikaa ruokaa kaupasta, kun on vanhasta tottumuksesta kuormannut ostoskärryn kukkuroilleen. Kotona on oudon rauhallista.

 

Temperamentiltaan vilkkaiden ja äänekkäiden lasten hoitaminen ei väsytä Katria, päinvastoin.

– Eloisat lapset sopivat meille. Mielestäni lasta on helpompi rajoittaa kuin yrittää herättää henkiin.

Kukin lapsi kehittää oman tapansa selvitä vaikeista tilanteista. Joku yrittää pitää muut hyvällä tuulella pelleilemällä, joku vetäytyy näkymättömäksi.

– Minulle ahdistavimpia ovat olleet ne kerrat, jolloin meille tullut lapsi sulkeutuu huoneeseensa lukemaan tai leikkimään eikä halua olla yhteydessä muihin. Tällaisen näkymättömän lapsen houkutteleminen kuorestaan on kuin yrittäisi saada otetta lipsuvasta saippuapalasta.

Katri on huomannut, että vetäytyvien lasten ongelmiin on vaikeampi saada apua myös kodin ulkopuolella. Koulun ja päiväkodin näkökulmasta vetäytyvä lapsi on helppo, koska hän on hiljaa eikä häiritse muita.

– Sitten jossain vaiheessa lapsen ongelmat voivatkin tulla esiin rajulla tavalla.

"On hienoa, että vanhemmat osaavat hakea apua."

Joskus Katri kuulee väitettävän, että Suomessa lapsia otetaan huostaan liian heppoisin perustein. Se suututtaa.

– Jokainen meille tullut lapsi on tullut meille syystä. Jos kotona tilanne ratkeaa nopeasti, lapsi palaa kyllä kotiin saman tien. Paljon pahempaa on, jos lapsen hätää ei huomaa kukaan. Onneksi nykyään tulee lapsia sijoitukseen myös avohuollon tukitoimina vanhempien omasta pyynnöstä. On hienoa, että vanhemmat osaavat hakea apua.

 

Ovikello soi, ekaluokkalainen tulee koulusta.

– Meidän tärpästikkeli, Katri sanoo hellästi.

– Otatko välipalaa? Tuliko läksyä?

Kun vatsa on täynnä, Katri ja tyttö vievät Nita-koiran lenkille. Aurinko paistaa, tyttö ja koira pyrähtelevät metsäpolulla. Välillä tyttö jää tasapainottelemaan kannolle ja huutaa Katria odottamaan. Katri pysähtyy ja vastaa:

– En minä sinua jätä.

Tyttö juoksee luokse, ottaa kädestä hetkeksi kiinni. Sitten matka jatkuu.

Meidän Perhe 11/2016

Katri Lappalaisen, 48, ja Mauri Haurulan, 49, perhe toimii päivystävänä sijaisperheenä. Mauri on ammatiltaan bitumieristäjä, Katrille sijoitettujen lasten hoitaminen on ympärivuorokautinen työ. Perheen kolmesta lapsesta kotona asuvat 15-vuotias kuopus ja juuri armeijasta palannut 20-vuotias poika.

Elämä ei vilahda ohitse, vaikka välillä nukkuisikin, Sanna Stellan kirjoittaa.

Vihdoinkin osaan nukkua! Kolme lasta se vaati. Nukkuminen on mielestäni aina ollut yliarvostettua. Kaikki muu elämässä niin paljon hauskempaa. Varsinkin valvominen myöhään, siitä pidän erityisesti.

Ensimmäisen lapsen kanssa en muuttanut unirytmiäni yhtään. Illalla notkuin hereillä kahteen. Oma aika iltaisin oli tärkeää. Televisio, Facebook, hyvä kirja, mitä vain mihin voi uppoutua.

Kun lapsia oli kaksi, tein valtavasti töitä ja avasin koneen aina heti, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Ajattelin, että kyllä minä jaksan viiden tunnin yöunilla. Eivätkä nekään tunnit tulleet yhteen putkeen, koska lapsilla on taipumus heräillä öisin. Vuoden vetelin näin. Sumussa.

Näin unta, jossa salaisen palvelun agentit pyysivät minua töihin, koska pystyn operoimaan erittäin haastavia työtehtäviä huonoillakin unilla. Unessani olin James Bond -materiaalia, todellisuudessa jotain ihan muuta.

Olin niin väsynyt, etten muistanut tyttäreni toista nimeä.

Olin usein itkuherkkä ja räjähdysaltis. En muistanut enää mitään. Kuten esimerkiksi tyttäreni toista nimeä. Hieman kiusallinen tilanne, kun jouduin kaivamaan Kela-kortin esiin tarkistaakseni. Enkä yhdistänyt oiretta unen puutteeseen. Sen sijaan pelkäsin aivokasvainta. Unenpöpperössä se tuntui ilmiselvältä vaihtoehdolta.

Maksoin sen vuoden univelkoja toisen vuoden etsimällä parempaa unta ja unirytmiä.

Kolmannen lapsen kohdalla olen oppinut läksyni. Sujahdan yökkäreihin samaan aikaan vauvan kanssa. Vaikka muutaman kuukauden tai muutaman vuodenkin vetäytyisin kammariini heti iltauutisten jälkeen, ei se minusta ihan mummoa tee.

Olen alkanut luottaa, että elämä ei ole tuolla jossain, se ei vilahda ohitseni vaikka välillä nukkuisinkin. Itse asiassa elämä tuntuu kirkkaammalta hyvien unien jälkeen.

Sitä paitsi kun on nukkunut hyvin, jaksaa makkarissa tehdä muutakin kuin nukkua. Vink vink.

Tapasimme matkoilla vanhemman brittipariskunnan. He muistelivat poikaansa, joka valvotti heitä koko lapsuutensa. Nyt poika oli aikuinen ja eronnut, ja tunki pubi-illan päätteeksi vanhempiensa makuuhuoneeseen puhumaan avioerostaan. Ja taas vanhempien yöunet järkkyivät.

Siinä välissä oli ollut parikymmentä vuotta nukkua hyvin. Sellaista aikaa odotellessa!

Vauva 12/16

Sanna Stellan on 41-vuotias kolmen lapsen äiti, joka nojaa kasvatusperiaatteissaan vankasti kaaosteoriaan, mutta ei tingi lasten nukkumaanmenoajoista tai ripsiväristään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuusi vauva.fin bloggaajaa kertoo, mitä lupauksia he tekivät vuodelle 2017.

"Yritän pysyä erossa netistä ennen lasten nukahtamista. Palasin hoitovapaalta töihin ja hämmennyin, kuinka lyhyt kotiutumisen ja iltatoimien väli on. Pieni vilkaisu puhelimeen johtaa helposti siihen, että netissä tulee roikuttua pidempään ja perheen yhteinen aika vähenee."

Isäkuukaudet

 

"Aion lisätä höpsöttelyä ja typerien laulujen laulamista omilla hassuilla sanoituksilla mahdollisimman julkisesti. Tavoitteena on, että oppisin ottamaan itseni vähemmän vakavasti ja lapsi saisi nauraa entistä enemmän."

Mirvan menomatkat

 

"Yritän puuhailla enemmän yhdessä yksivuotiaan Sulon kanssa, esimerkiksi ulkoilla. Maaliskuussa Sulolle syntyy pikkusisarus, ja se tuo lisämaustetta perhe-elämään. Myös pienelle on varattava aikaa."

#noljakanfaija

 

"Lupaan olla armollisempi sekä itselleni että perheelleni. Pyrin olemaan enemmän läsnä kaiken hulinan keskellä ja antaa kiireen mennä ohi. Lupaan järjestää pienimpien kanssa enemmän lukuaikaa ja vähemmän ruutuaikaa."

Rakkaudesta sanottu

 

"Meille syntyy viides lapsi, joten aion stressata vähemmän siivouksesta ja antaa aikaa lapsille. Aion myös luottaa enemmän vaistooni siinä suhteessa, että tunnen lapseni ja heidän tarpeensa parhaiten. Olen oppinut, ettei sanaani välttämättä kuunnella, ja minun on pakko oppia vaatimaan muun muassa lastemme tarvitsemia tutkimuksia ja tukitoimia." 

Neljä veljestä

 

"Toivon tapaavani vanhoja ja uusia mammakavereita. Jo ensimmäisten äityislomaviikkojen aikana olen huomannut, kuinka tärkeää muiden äitien seura minulle on. Samalla lapseni saisivat leikkiseuraa. Olen kokenut viime aikoina yksinäisiä päiviä, vaikka olen koko päivän tyttöjen kanssa." Lue lisää tämän vuoden haaveita blogista

Joukolatar

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauva.fin vuoden 2016 suosituimmissa jutuissa lapsi on ykkönen ja kaikkein tärkein. Katso juttujemme kymmenen kärki!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Meidän Perhe -lehden toimitus tekee vanhemmuudesta huumoria. Nämä naurattivat eniten.

1. Vuoden tykätyin: Tätä tarkoittaa äiti.

2. Kesän suosikkiresepti – vanhemmille tuttu kaikkina vuodenaikoina.

3. Ei, en tiedä tätä tunnetta vieläkään. Ehkä sitten ensi vuonna.

4. Se ninjamainen isä. Sanakirjassa isän vuoro.

5. Nuo pienet voimakastahtoiset ihmiset. Niin rakkaat!

6. Ja sokerina pohjalla: niin mikäs se olikaan?

Kuvat löytyvät Meidän Perheen Facebook-sivuilta  sekä Instagramista tililtä @meidanperhelehti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.