Kuvitus: Satu Kettunen

Kolme äitiä kertoo, miksi omat harrastukset ovat heille niin tärkeitä.

Ilman omaa aikaani en olisi minä, sanoo Katja, 37. Hänellä on kaksi kouluikäistä lasta, päivätyö – ja hän käy vähintään kerran viikossa uimahyppäämässä.

Vaikka viikko olisi ollut kuinka raskas, hyppytreenien jälkeen Katja tuntee uudistuneensa. Pää on tyhjä, ja maailma näyttää taas ihan kivalta paikalta olla.

– Tunnin aikana en ajattele mitään muuta kuin hyppäämistä, vaikka yleensä mielessä pyörii tuhat asiaa. Hyppääminen on oma juttuni, jolloin en muista olevani äiti tai puoliso.  

Huonoina päivinä Katja ajattelee, että onneksi hän pääsee pian hyppimään. Ajan löytäminen ei ole ongelma: harrastus on tiettynä iltana viikossa eikä siitä keskustella, vaikka lapset olisivat kipeitä tai puolisolla olisi kiire töissä.

Samoin ajattelee 28-vuotias Minttu: mieluisalle harrastukselle löytyy kyllä aikaa. Hänellä on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta ja rakkaimpana harrastuksena bloginsa Mamigogo. Minttu haluaa oman hetkensä päivittäin, ja hän on valmis nipistämään sen tarvit­taessa vaikka yöunista.    

– Tarvitsen juttujani, jotta mieleni pysyy virkeänä. Niin on kaikille parempi, Minttu sanoo.

Katja ja Minttu ovat löytäneet arjen keskeltä omat intohimonsa. Mutta miten? Miksi toisten kaikki aika tuntuu valuvan töihin, kauppajonoon, kotihommiin ja lasten nukuttamiseen? 

Kaikkea ei ehdi

Mitään ei pidä alkaa harrastaa vain siksi, että muutkin tekevät niin. 

– Kyse on jokaisen omista arvoista, sanoo valmennustaitojen opettaja Viivi Pentikäinen Elämän­taidon valmennusakatemiasta.

Pentikäisen mielestä jokaisen pitäisi ajatella, mikä on tärkeää juuri itselle. Muihin ei kannata vertailla, siitä saa vain turhia paineita. Varsinkin, kun netti on täynnä ihanuusblogeja, joissa äidit ja isät leipovat itse leipänsä, juoksevat illat pitkät maratoneja ja virkkaavat lapsilleen myssyjä. Fakta on kuitenkin se, etteivät kaikki ehdi tehdä kaikkea.     

Pentikäinen itse on kolmen lapsen äiti ja sanoo esimerkiksi lopettaneensa ruokablogien lukemisen, sillä hän ei ehdi viettää tuntikaupalla aikaa keittiössä. Tarkemmin sanottuna: ruoanlaitto ei ole hänen arvolistansa top viidessä.

Pentikäinen neuvoo, että intohimo löytyy miettimällä omia arvojaan. Miettimisen voi aloittaa listaamalla ensin kymmenen itselle tärkeintä asiaa paperille. Niitä voivat olla perhe, parisuhde, työ, kirjojen lukeminen, leipominen, askartelu, kuntosalilla käyminen, koirien kanssa lenkkeily – mikä tahansa merkityksellinen asia.

Seuraavaksi kymmenestä asiasta pitää valita ­viisi, ja kirjoittaa ne tärkeysjärjestykseen. Järjestys voi muuttua elämäntilanteen mukaan. Kaksivuotias lapsi­ ­­vie enemmän vanhempiensa aikaa kuin kymmenvuotias lapsi, jolloin aikaa on taas enemmän omille harrastuksille.

Kun omat tärkeät asiat ja arvot ovat selvillä, on aika katsoa, käyttääkö aikaansa niihin vai johonkin aivan muuhun. Toisten listalta löytyy lasten kanssa askartelu tai puolison kanssa leffojen katselu, toisten listalta uimahyppääminen tai bloggaaminen.        

Äiti lähtee nyt lenkille

On koko perheen etu, että vanhemmat voivat hyvin. Siksi vanhempien pitäisi löytää aikaa sille, mikä on heille tärkeää. Se ei onnistu ilman suunnittelua ja puhumista. Ei siis auta, jos yksin mielessään jurnuttaa, ettei ikinä kuitenkaan ehdi lukea niitä kirjoja.

Jos perheen äidille on tärkeää saada lukea uutuusromaani kuukaudessa, hän voi sopia muun perheen kanssa, että hänellä on joka ilta tai viikonloppuisin tunti lukuaikaa.

– Kun tekee sitä, mistä tykkää, sille on intoa raivata tilaa, Pentikäinen sanoo.

Hänen arvolistallaan heti perheen ja parisuhteen jälkeen, ja jopa ennen työtä, on urheilu. ­Siksi sille löytyy myös aikaa, toisin kuin tuntikaupalla keittiössä hääräämiselle. Pentikäinen harrastaa triathlonia ja urheilee neljästä kuuteen tuntia viikossa. Joskus kiireisenä viikkona se saattaa tarkoittaa kuntopyöräilemistä kotona, mutta omaa aikaa sekin on.

Usein Pentikäinen tekee ruoan valmiiksi ­edellisenä päivänä, jotta ehtii liikkumaan. Viikonloppuisin hän sopii miehensä kanssa treeniajoista, sillä mies harrastaa samaa lajia.   

– Tämä on meidän arvovalintamme. Ehkä se on joskus pois perheen yhteisestä ajasta, mutta sopii meille.

Pentikäinen sanoo, että jokaisen perheen pitää luoda omat kuvionsa. Ja vanhemman pitää yrittää olla ajattelematta, miten muut tekevät. Usein muiden tekemiset vain näyttävät joltain, eikä ulkopuolinen voi tietää, miten asiat todellisuudessa ovat. Vanhemmat luovat kodin tunnelman. Kun he voivat hyvin, myös lapsilla on kotona parempi olla.

Nipistä pyykinpesusta

Esikoisensa vauva-aikana Minttu ei ollut vielä löytänyt bloggaamista tai muuta harrastusta.

– Huomasin laiskistuvani ja mielialani laskevan. En voisi kuvitella enää sellaista elämää. Omat jutut tekevät hyvän ja rentoutuneen olon, ne ovat vastapainoa arjelle.  

Bloggaamisen lisäksi Minttu käy lenkillä, tanssimassa ja ulkona kavereidensa kanssa. Aikaa löytyy, kun sen käyttää tehokkaasti: Minttu käy usein lenkillä­ samalla, kun vie lapset päiväkotiin. Myös kalenteri on tärkeä, siihen Minttu merkkaa etukäteen urheilumenonsa. Blogin kirjoittaminen on spontaanimpaa, mutta siitä Minttu ei tingi. Ajan hän nipistää vaikka pyykinpesusta. 

Nykyään aikaa on myös enemmän kuin aiemmin, sillä Minttu on eronnut ja lapset ovat isällään viikoittain kahdesta neljään yötä.

Uimahyppäävällä Katjalla ja hänen miehellään on molemmilla omat urheiluharrastuksensa. Katja on huomannut, että elämä on rennompaa silloin, kun molemmat ovat saaneet käydä kaksi kertaa viikossa tekemässä, mitä haluavat.

– Jos mieheni näyttää vähän kireältä, yritän saada hänet lähtemään salille. Hoidan mielelläni lasten iltapuuhat yksin.

Myös Viivi Pentikäinen on iloisempi ja rennompi äiti, kun pääsee harrastamaan. Ja toisinpäin: jos hän ei pääse, hän voi jo viikon jälkeen paljon huonommin ja on kireä kotona.

– Kukaan ei tule onnelliseksi, jos yksi perheessä jättää itsensä huomioimatta. Jokaisen on otettava vastuuta siitä, että pitää huolta tarpeistaan.

Pentikäinen sanoo, että ihmisen oman ajan kaipuussa on suuria eroja. Toiselle riittää päivittäinen kahvihetki, toinen tarvitsee välillä ihan kokonaisen viikonlopun. 

Löydä omat pienet hetkesi

Omien juttujen ei tarvitse olla mitään maratoneja tai täydellisiä macaron-leivoksia. Viivi Pentikäinen muistuttaa, ettei elämämme välttämättä edes ole niin tylsää ja rutinoitunutta kuin ajattelemme. 

Me vain turrumme niin helposti hyviin asioihin, että ne jäävät huomaamatta. Kun lapset ovat pieniä, haaveilemme lounashetkestä työpaikalla. Kun sitten olemme palanneet työelämään, hotkaisemme ruoan nopeasti ja jatkamme hommia.

– Pitäisi osata pysähtyä näkemään, mitä meillä jo on.

Voi siis olla myös silkka harha, että elämä pyörii vain töiden ja kotitöiden välillä. Ehkä arjen keskeltä jo löytyykin omia hetkiä, kun pysähtyy miettimään.

Ja jos ei löydy, on aika kirjoittaa arvolista ja alkaa kehitellä niitä

Kuvitus: Satu Kettunen

Meri Nykänen, Äidin vuoro, Meidän Perhe 3/2014

Lue lisää

Älä usko näitä vanhemmuuden myyttejä

Huono äiti -fiilis? Ei hätää

Mistä aikaa seksille? Tässä yksi toimiva vinkki

Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että hän on rakastettu. Näin kerrot sen hänelle päivittäin.

Power of Positivity -sivu listaa asioita, joita vanhempi voi sanoa lapselle osoittaakseen, että rakastaa häntä.

1. Rakastan sinua

Rakkauden sanominen on kaiken perusta. Et voi sanoa tätä lapsellesi liian usein, isommallekaan. Samalla opetat, että tunteista puhutaan ääneen. Se on hyvä taito.

2. Tulen iloiseksi, kun sinä…

Ota lapsi kiinni hyvänteossa. Kun kerrot, mikä menee hyvin, vahvistat toivottua tapaa toimia.

3. Teet minut onnelliseksi

Näytä onnesi: lapsi saa tuntea, että on arvokas. Aikuisen onni ei silti ole lapsen vastuulla. Hän saa olla myös hankala tai kiukkuinen.

4. Olen ylpeä sinusta

Uusien asioiden opettelu vaatii rohkeutta. Kannusta lasta yrittämään, ja ole ylpeä yrittämisestä, ei vain lopputuloksesta.

5. Olet ainutlaatuinen

Jokaisella lapsella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Juuri siksi he ovat niin rakkaita. Näytä lapselle, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on.

6. Luotan sinuun

Luottamus herättää luottamusta ja halua yrittää. Lapsilla on vahva halu toimia oikein. Vanhempi näyttää, että huomaa tämän.

7. Uskon sinuun

Opeta sinnikkyyttä, että luovuttaa ei heti kannata. Lapsi tarvitsee rohkaisua: Vanhemman tehtävä on olla lapsensa puolella.

8. Olen kiitollinen sinusta

Kerro, miksi olet kiitollinen lapsestasi juuri tänään.

On kiva tapa vaikkapa listata iltapalapöydässä asioita, jotka olivat hyviä tänään. ”Parasta päivässä oli se, kun teimme palapelin yhdessä. Ja että minulla on niin ihana murunen.”

+ rakastava kosketus

Osaatko kertoa lapselle ilman sanoja, että rakastat? Lue psykologi Leea Mattilan kolumni aiheesta.

Kun tulee vanhemmaksi, joutuu huomaamaan miten oma lapsuus on itseen vaikuttanut. Onko lapsuudessa näytetty tunteita, entä näytätkö niitä nyt?

Monen vanhemman oma lapsuus on ollut tällainen: vanhemmat ovat huolehtineet riittävästä vaatetuksesta ja ravinnosta, mutta tunteita ei ole ilmaistu, eikä tunteisiin ole aina vastattu.

Tunteet ovat viestejä, ja niihin reagoiminen antaa kokemuksen kuulluksi tulemisesta.

Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta.

Suomessa arvostetaan lasten itsenäisyyttä ja reippautta. Kun lapsella on päivähoidon aamupiirissä hankalaa, hänet poistetaan takavasemmalle, selviämään tilanteesta yksin.

Mutta mitä se opettaa lapselle? Ainakin sen, että kun on vaikeita tunteita, siihen ei saa apua, ja että vain myönteisiä tunteita saa ilmaista. Lapsi oppii myös, että se jolla on huono päivä, ei kuulu joukkoon.

Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti.

Näiden oppien jälkeen, aikuisena, läheiset ihmissuhteet saattavat olla pinnallisia, ja omaa sisintä hyvin vaikea paljastaa. Lapsuudesta ei välttämättä ole jäänyt monia muistoja, tai keskeinen kokemus on se, että “lapsuuteni ei ole vaikuttanut minuun mitenkään”.

Ajatus siitä, että lapsuuden ihmissuhteet eivät ole olleet merkityksellisiä, on surullinen.

Kun perhe syntyy eri maassa ja kulttuurissa eläneistä vanhemmista, näkee oman vuorovaikutustyylinsä kirkkaasti. Se paljastaa, että temperamentin lisäksi tavoissa olla muiden kanssa on kysymys myös siitä, minkälainen oma lapsuus on ollut.

Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.

Jos havahtuu tunneilmaisunsa niukkuuteen, on hyvä miettiä sitä, miten itseä on pienenä hoivattu.

Raskaus ja vanhemmaksi tuleminen saavat yleensä aloittamaan tämän ajattelun. On aika ymmärtää, miten oma lapsuus vaikuttaa nykyhetkeen.

Sitten on helpompaa valita, miten oman lapsensa kanssa on ja elää. Jokaisen vanhemman pitää päättää, toivooko omalle lapselle samaa - vai jotain muuta.

Jos tunteiden näyttäminen on sinulle vaikeaa, kokeile näitä harjoituksia

1. Mieti ja yritä ymmärtää, miksi vanhempasi käyttäytyivät lapsuudessasi siten kuin käyttäytyivät. Mitä olisit toivonut heidän tekevän toisin? Miltä asian ajatteleminen tuntuu nyt?

2. Pohdi, mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinun ja lapsesi suhdetta. Käyttäisitkö samoja sanoja kuvaamaan sinun ja oman vanhempasi suhdetta?

3. Mieti, miten viestit lapselle että rakastat. Osaatko kertoa sen myös ilman sanoja?

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Yksinhuoltajana ihanaa on vapaus tehdä päätöksiä, vaikeinta on oksennustauti. Ihan tavallisena päivänä moni asia on juuri oikein.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Huolella haluttu onni

Espoossa asuva Laura Pohjola, 34, päätti hankkia lapsen yksin. Hän odottaa Viljalle, 1v 10 kk, pikkusisarusta samalta luovuttajalta.

Unelman voi toteuttaa yksin, Laura tajusi. Se oli unelma lapsesta.

Laura oli kolmekymppinen ja eronnut kumppanistaan. Hän oli halunnut lasta jo kauan, ja päätti hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuus oli tarkkaan harkittu valinta.

– En halunnut enää alkaa etsiä ihan vain isää lapselle tai luopua lapsihaaveesta vain sen takia, että sopivaa kumppania ei löytynyt.

Laura hakeutui hedelmöityshoitoihin Väestöliiton klinikalle. Ensin oli käyntejä psykologilla, sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Raskaus tosin tärppäsi vasta seitsemännen inseminaation jälkeen.

Vilja syntyi ystävänpäivänä 2014. Lauralla oli Viljan synnytyksessä mukana lapsuudenystävä, joka on myös Viljan kummi.

Kummit ovat pienen perheen tärkein apu, sillä Lauran vanhemmat asuvat Oulussa. Ensin Lauran vanhemmat epäilivät, kannattaako lapsi hankkia yksin, mutta epäily muuttui pian kannustukseksi.

– He ehkä pelkäsivät, että arki ainoana vanhempana saattaisi olla liian raskasta. Tiedän, ettei tämä ehkä ole ihanneratkaisu, ja jossain vaiheessa kysymys isästä tulee väistämättä eteen. Yksin lapsen hankkivan pitää miettiä, miten selittää lapselle toisen vanhemman puuttuminen.

"Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen."

Vilja käy päiväkodissa kahtena päivässä viikossa. Kummit hoitavat Viljaa mielellään, mutta Lauran on vaikea olla erossa tyttärestään. Parempaa on käydä yhdessä muskarissa tai uimassa.

– Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen. En vain ole vielä kaivannut paljon omaa aikaa.

Haave toisesta lapsesta on ollut koko ajan läsnä. Kun äitiysloma päättyi, vauvakuume nousi.

Nyt vaaleatukkainen taapero ottaa äitiään käsistä kiinni ja kiipeää äidin jalkoja pitkin ylös. Hän rakastaa kiipeilemistä, ja tekee äidin käsien varassa kiepin ja nauraa. Pian Vilja on isosisko.

Lauran vauva syntyi 9.12. Onnea Laura ja Vilja!

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Kaksoset saa se joka pärjää

Hämeenlinnalainen Marianna Salo, 20, sai lyhyen suhteen seurauksena kaksostytöt. Mandi ja Mette, 5 kk, nukkuvat 12-tuntisia yöunia ja syövät mukisematta kaikkea, mitä tarjotaan.

Marianna oli ystävänsä kanssa syömässä hämeenlinnalaisessa kauppakeskuksessa. Hän päätti hoitaa tekemättömän asian, hakea raskaustestin apteekista. Melkein vitsillä vain.

– Ajattelin, että kuukautiset saattoivat olla hieman myöhässä, ja varmistan asian.

Testi oli positiivinen. Marianna käveli ihmeissään ympäri yksiötään. Hän kutsui ystävänsä kylään ja pyysi häntä kurkkaamaan lavuaarin reunalle, jos ”haluaisi nähdä jotain hauskaa”.

– Raskaus oli ensin aikamoinen shokki.

Lyhyt suhde tulevaan isään oli päättynyt. Silti Marianna tiesi pitävänsä lapsen: hänellä oli koulutus ja töitä. Yksinhuoltajuus ei tuntunut riittävältä syyltä aborttiin.

Ultrassa paljastui toinenkin yllätys – vauvoja oli kaksi.

”Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, ja pärjääminen on asennekysymys.”

Kaikesta selviää, kun on pakko, Marianna päätti. Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, pärjääminen on asennekysymys, hän järkeili.

Kaksoset annetaan niille, jotka pärjäävät, tuttava sanoi Mariannalle. Se tuntui rohkaisevalta.

– Luotan siihen. Joku uskoo minun pärjäävän, joten minä pärjään.

Mandi ja Mette ovat nyt viisi kuukautta. He nukkuvat hyvin ja ovat tyytyväisiä vauvoja.

Mariannasta aikaa omiin menoihin on ihan tarpeeksi. Viikonloppuisin hän menee usein tyttöjen kanssa omille vanhemmilleen yöksi, ja pääsee halutessaan käymään vaikka ystävien kanssa kahvilla. Isovanhemmat ovat suuri apu, ja ottaisivat tyttöjä hoitoon ”enemmän kuin on tarpeen”.

– En ole linnoittautunut tyttöjen kanssa kotiin.

Vaikka lähteminen on kyllä hankalampaa kuin ennen. Vaikeimpia ovat ihan käytännön asiat: miten kantaa kahta turvakaukaloa, varavaatteita, ruokaa ja vaippoja alas kolmannesta kerroksesta. Ja vielä rattaatkin.

Äitiys teki elämästä tasapainoista ja rauhallista.

– Ei minulla ennen kovin säännöllistä rytmiä ollut. Tytöt ovat tuoneet sitä. Tämä on minun juttuni. Se, mitä elämältä hain.

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Arki ei kaadu kotitöihin

Helsingissä asuva Mira Huusko, 39, erosi lastensa Kaarlon 1v 4 kk, Kiiran, 4, ja Kertun, 5, isästä pitkän suhteen jälkeen. Nyt hän pyörittää kolmen lapsen arkea pääsääntöisesti yksin.

Mikä on vaikeaa? Lähinnä oksennustauti, Mira sanoo. Ne päivät, kun lapset sairastelevat, eivätkä nuku öisin.

– Kunhan kaikki nukkuvat, arki pyörii loistavasti. Jos olen itse kovin väsynyt, koko kuvio tuntuu romahtavan. Sairastelut vaikuttavat uniin, ja raskasta on varsinkin, jos lapset heräilevät eri aikoihin.

Mira pyörittää arkea, kolmen lapsen kanssa. Suuri apu on oma sisko – hän, joka ilmestyy kesken oksennustaudin ovelle mukanaan kassillinen puhtaita lastenvaatteita.

Ajatus lapsiperheen arjen pyörittämisestä ilman toista aikuista oli Miralle aluksi pelottava ajatus.

– Mutta lapset voivat olla eronneelle pelastuskin. Ei voi jäädä sänkyyn makaamaan, arjen on jatkuttava.

Jotkut asiat ovat nyt helpompia. Kenenkään kanssa ei tarvitse neuvotella siitä, mitä tehdään.

– Jos päätän, että menemme Kansallismuseoon, sitten menemme.

Kolmen lapsen äiti on oppinut armollisuutta. Tiskit voivat joskus odottaa seuraavaan päivään.

– Elämä on vähän päätöslaji. Kun luottaa siihen, että meille tulee hyvä elämä, meille tulee hyvä elämä. Vaikka eteen on tullut vastoinkäymisiä ja muutoksia, olen vain päättänyt selvitä niistä.

”Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.”

Arjessa Miralle on tärkeää pitää kiinni päivärutiineista. Koko perhe herää seitsemältä aamulla. Iltapalaa syödään seitsemän jälkeen, ja puoli yhdeksältä lapset ovat jo unilla.

– Tässä asiassa en sovella. En halua, että lapset ovat väsyneitä vain siksi, että minä en jaksa pitää kiinni päivärytmistä.

– Eräänä aika rankkana päivänä pyyhin väsyneenä pöydän alustaa. Yhtäkkiä kaikki kolme lasta olivat kanssani nauramassa pöydän alla. Elämä on pienissä arjen hetkissä, yhteisessä naurussa. Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.

Omaa aikaa Miralla on joka toinen viikonloppu, kun lapset tapaavat isäänsä. Mira on myös palkannut välillä MLL:n lastenhoitajan, yleensä töiden takia.

– En ole kadottanut itseäni. Lähinnä toivon, että joskus ehdin jälleen lukea enemmän kirjoja.

Vauva 2/2016

Ei ole yhtä hyvää perhemallia. Yksinhuoltajuus voi tulla elämässä eteen yllättäen tai sen voi valita. Ydinperhe ei takaa sitä, että lapsen on hyvä kasvaa, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassakin esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Minut kirjattiin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten rekisteriin, kun vuonna 1976 synnyin. Yksin äidiksi tullutta äitiäni kohdeltiin sairaalassa syyllistävästi. Osa sukulaisistani ei osallistunut ristiäisiini.

Onneksi maailma on muuttunut. Lapsen syntymässä on kuitenkin käsillä maailman kaunein ja vilpittömin asia: rakkaus.

Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa.

Sain äidiltäni varmasti hoivaa ja lämpöä ainakin yhtä paljon kuin kahdeltakin vanhemmalta, mutta edesmennyt isäni ei ollut poispyyhitty mielestäni. Kannoin repussani hänen kuvaansa ja sen taakse kirjoitin: Leean isä. Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa. Vaikken koskaan tavannut isääni, olin koko lapsuuteni ajan naiivin varma, että hän on huipputyyppi – ja siksi siis minunkin täytyi olla.

Tutkimuksissa ja kirjoittelussa heristellään syyttävää sormea: joku haluaa sanoa, minkälainen on hyvä perhe ja keitä siihen kuuluu. Mutta ydinperhe ei ole lapselle tae onnesta.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus. Se, että lapsesta ollaan kiinnostuneita, että hän voi kokea tuottavansa iloa ja hänelle ollaan läsnä ja näytetään myönteisiä tunteita.

Kun puhutaan lapsista ja perheistä, huomataan riskit ja ollaan huolissaan. Tärkeää on kuitenkin huomata suojaavat tekijät ja tukea sitä, mikä perheessä on hyvää.

Kasvuympäristö luo lapselle yksilöllistä resilienssiä eli lannistumattomuutta. Sen varassa sitkeimmät kukat voivat kukkia onnellisesti vaikka asfaltinraosta.

Käsikirjaa perheen perustamiseen ei ole.

Elämässä eteen sattunut tai tarkoituksella valittu yksinhuoltajuus on yksi perhemalli muiden joukossa, ja se voi tehdä jokaisen perheessä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi siinä missä muunkinlainen perhe.

Syyt saada lapsi yksin ovat monet. Ei ole syytä tuomita vaan pysähtyä, olla avoin ja myönteisen utelias, olla ihminen ihmiselle.

Ehdottomuus on huono merkki. Se kertoo, että ei ota huomioon toisen näkökulmaa.

Omista luuloista syntyvä ehdottomuus ja varmuus, paremmin tietäminen ja oikeassa oleminen ovat itse asiassa huonoja merkkejä. Ne kertovat, että ihminen on lakannut ottamasta huomioon toisen näkökulman, ajatukset ja tunteet. 

Tuleeko sinusta perhe? Muista nämä.

  1. Salli poissaoleva vanhempi puheissa ja ajatuksissa. Luo hänestä lapselle myönteisiä mielikuvia ja anna jotakin konkreettista, kuten nimi ja valokuva.
  2. Hae ja ota vastaan apua sukulaisilta, ystäviltä ja esimerkiksi neuvolalta. Pidä huolta omasta jaksamisestasi.
  3. Muista kiitollisuus. Huomaa, miten hyvin kaikki tässä hetkessä on.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.