Kuvat: Piia Arnould
Kuvat: Piia Arnould

Jasmin ja Mikko ovat teinivanhempia. Mutta se ei ole oleellista. Oleellista on se, että he haluavat olla hyviä vanhempia.

Mikko istuu risti-istunnassa lattialla, ja viisikuukautinen Leo pötköttää isän reidellä. Jasmin nojaa Mikkoon ja sipaisee välillä hellästi Leon poskea.

Perhe on viltin päällä keskellä olohuoneen lattiaa. Siitä on helppo singahtaa keittiöön tai pesuhuoneeseen. Kaikki tärkeä on kätten ulottuvilla: myös Leon lempilelu, pinkki pehmoperhonen.

– Kyllä olet isäsi näköinen, Jasmin sanoo ja nauraa pojalleen.

Hän nostaa Leon syliinsä. Leo kikattaa. Miten poika voikin olla niin täydellinen?

Aurinko paistaa ikkunasta ja paljastaa pölyn ja epäjärjestyksen. Mutta se ei haittaa, se ei ole tärkeää. Tärkeää on Leo. Mikko ja Jasmin ovat tulleet teineinä vanhemmiksi, mutta sekään ei ole oleellista. Se on, että he haluavat olla hyviä vanhempia.

Alussa tuore äiti ei uskaltanut antaa Leoa edes Mikon syliin. Nyt isä tekee kaikkea mitä äitikin, paitsi imettää ja leikkaa Leon kynnet.

Mikko katsoo Leon perään esimerkiksi silloin, kun Jasmin lähtee kuntosalille. Vahtiessaan hän pelaa koneella Runescape-roolipeliä. Se on ehkä ainoa asia, josta Jasminin tulee Mikolle välillä nalkutettua.

Mutta se on pieni juttu sen rinnalla, että isä hoitaa lastaan hyvin, käy kaupassakin ja tekee kotitöitä.

Mikolla oli huoneessaan kapea nuorisovuode. Sen päällä 17-vuotias Mikko ja 16-vuotias Jasmin juttelivat yhtenä joulukuun iltana puolitoista vuotta sitten.

Vasta myöhään illalla, kun Mikon pikkusisko oli nukahtanut seinän takana, Jasmin uskalsi kuiskata, että oli unohtanut ottaa minipillerin. Mitä jos hän olisi raskaana? Mikko ei osannut sanoa oikein mitään. Paitsi, että olisihan se nyt aika pelottavaa.

Kun raskaustesti näytti negatiivista, Jasmin tunsi helpotusta – mutta myös pettymystä.

Kuukauden kuluttua tehty raskaustesti näytti kuitenkin negatiivista.

– Olimme kummatkin helpottuneita, mutta samalla tunsin myös pettymystä. Olin ehtinyt pyöritellä raskauden mahdollisuutta mielessäni jo kuukauden ja alkanut salaa vähän toivoakin, Jasmin sanoo.

Jasminin vauvakuume vain vahvistui ajan kuluessa. Sopisiko, että vauvaa ei yritetä, mutta ei estelläkään, Jasmin ehdotti. Mikosta ajatus oli hyvä. Välillä Jasmin otti pillerin, välillä ei.

Jasminille oli jo pienenä selvää, että hänestä tulee joskus äiti. Lapsuuden valokuvassa hän istuu nakuna vauvanukke kainalossaan. Hän nukkui nukkiensa kanssa, syötti niitä tuttipullolla ja sovitteli niille vaippoja. Hän hoivasi naapurin pientä Hannaa ja halusi välttämättä siivota tämän huoneen. Jasmin toivoi kovasti pikkusisarusta, mutta sitä ei koskaan tullut.

Kun hän oli 9-vuotias, vanhemmat erosivat. Ero oli shokki.

– Kuvittelin, että kaikki oli minun syytäni. Äiti ja sisarpuoleni muuttivat pois. Minä päätin jäädä asumaan isäni kanssa, koska en halunnut jättää häntä yksin.

Isä ja tytär asuivat kahdestaan kaukana maalla, eikä isä oikein osannut tukea naiseksi kasvavaa tytärtään. Koulussa Jasminia kiusattiin. Kaikki kävi lopulta niin raskaaksi, että Jasmin alkoi viillellä itseään.

Koulussa kukaan ei huomannut Jasminin pahoinvointia. Äiti oli kuitenkin pistänyt merkille tyttönsä muuttuneen olemuksen ja järjesti Jasminin asumaan luokseen.

Uudessa koulussa 13-vuotias Jasmin sai kavereita ja alkoi ensikertaa seurustella. Silti hän ei ollut tyytyväinen itseensä tai elämäänsä.

Nuoresta poikaystävästäkään ei ollut tukea: poika sanoi Jasminin olevan liian lihava. Jasmin laihdutti 20 kiloa ja sairastui bulimiaan. Hän oli nuori, mutta hänestä tuntui, että elämä oli ohi. Juuri sillä hetkellä vauvahaaveet olivat hyvin, hyvin kaukana.

Keväällä kaksi vuotta sitten Jasmin uskaltautui siskonsa tupaantuliaisiin, vaikka oli juuri laittanut poikaystävän kanssa välit poikki eikä ollut lainkaan juhlatuulella.

Juhlissa oli poika, joka vilkuili Jasminia koko ajan.

– Jasmin oli minusta nätti. Ja vaikutti jotenkin kaukaisesti tutulta, Mikko sanoo.

Parin viikon kuluttua Jasmin rohkaistui pyytämään Mikkoa leffaseuraksi.

Kesällä he alkoivat seurustella, ja syksyllä Jasmin aloitti lähihoitajaopinnot Espoossa. Mikko jatkoi lukiossa.

Joulun alla Jasminilla tuli riitaa äitinsä kanssa. Syytä ei kukaan enää muista, ja vaikka riita sovittiin heti, Jasmin alkoi hiljalleen muuttaa tavaroitaan Mikon kotiin.

Jasmin laittoi Mikolle viestin: "Olen raskaana". Mikko vastasi: "Me niin kuollaan."

Vuosi ensitapaamisen jälkeen Jasmin istui Mikon huoneessa ja tuijotti raskaustestiä. Varmuuden vuoksi hän testasi kahdella tikulla ennen kuin laittoi Mikolle tekstiviestin: Olen raskaana.

Pian kännykkään kilahti vastaus: Me niin kuollaan.

Nuorten äidit suhtautuivat uutiseen hyvin, mutta kun Mikon isä kuuli raskaudesta yhdeksännellä raskausviikolla, hän raivostui niin, että roskapussit lensivät käsistä lattialle. Myöhemmin isä pyysi suuttumistaan anteeksi ja selitti olevansa vain huolissaan.

Osa kavereista haukkui Mikkoa tyhmäksi. Heidän mielestään vauva pilaisi Mikon elämän.

Ensimmäinen ultraäänitutkimus konkretisoi raskauden nuorelle isälle. Mikko rakastui päätäpahkaa pieneen tulokkaaseen ja silitteli iltaisin Jasminin mahaa. Oli yhtä aikaa outoa ja mahtavaa ajatella, että siellä kasvoi heidän yhteinen lapsensa.

Neuvolasta luvattiin, että nuori perhe saisi soittaa ja kysyä neuvoa milloin vain. Terveydenhoitaja suositteli Tyttöjen talon nuorten äitien ryhmää. Siitä tulikin Jasminille tärkeä tuki. Synnytysvalmennusryhmään he eivät sen sijaan halunneet mennä ikänsä takia ihmeteltäviksi.

Jasmin kävi terveydenhuolto-oppilaitosta kahdeksannen raskauskuukauden loppuun. Koulussa hänen nimilapussaan luki #mutsi.

Jasmin oli odotuksesta niin ylpeä ja onnellinen, että vain hymyili ihmettelijöille.

Loppuaikoina Jasminin päälle mahtuivat enää Mikon isot, mustat Iron Maiden -paidat. Kaduilla ja kaupoissa Jasminin mustiin verhottua suurta vatsaa tuijotettiin. Se ei haitannut. Jasmin oli odotuksesta niin ylpeä ja onnellinen, että vain hymyili ihmettelijöille.

Kun Jasmin oli 28. raskausviikolla, pari muutti vuokrakaksioon kilometrin päähän Mikon vanhemmista. Aikaisin yhtenä joulukuun aamuna Jasmin heräsi pissahätään ja raahusti vessaan. Kuului vaimea poksahdus, ja lapsivedet hulahtivat pönttöön.

Synnytys eteni hyvin, ja jo puolenpäivän jälkeen Leo päästi ensiparkaisunsa.

Kun he pääsivät synnytyksen jälkeen asettumaan perhehuoneeseen ja hoitaja jätti heidät kolmisin, aika tuntui pysähtyvän.

– Puhelin piippasi onnitteluita. Muuten olimme hiljaa ja ihastelimme vauvaa.

Jasmin ja Mikko olivat äärettömän onnellisia, mutta samalla olo oli epätodellinen. Oliko vauva todella heidän? Miten joku voi olla niin pieni, mutta niin valmis?

– Olin hirveän kiitollinen siitä, että Mikko oli vierelläni. Tunsin, että olemme tässä hommassa selkeästi yhdessä.

Vanhemmat ja sisarukset kävivät kerran ihastelemassa vauvaa. Muuten päivät menivät levätessä ja imetystä opetellessa. Kotiin siirtyminen jännitti kumpaakin.

He tiesivät, että vauvat tapaavat itkeä ja valvoa. Silti alun raskaus tuli yllätyksenä. Leo kärsi koliikista, ja itki kolme kuukautta yöt ja päivät.

Jasmin ja vauva nukkuivat sängyssä, Mikko vieressä lattialla. Leoa hytkytettiin sylissä ja koliikkikeinussa. Ja taas sylissä ja keinussa.

Ensimmäisinä kuukausina Jasmin ei jaksanut ajatellakaan tekevänsä ruokaa, ja hän eli käytännössä ateriankorvikkeilla. Pikimusta huumori auttoi pahimman yli.

– Kun soitin äidille, saatoin sanoa, että teen kohta lapsesta vauvapataa. Onneksi äidilläkin on hyvä huumorintaju, ja hän ymmärsi tunteeni.

Mikko kävi lukiota vielä joulu- ja tammikuun, mutta jäi sitten isyysvapaalle.

Ajan kuluessa Leon koliikki helpotti, ja Jasminkin alkoi taas syödä kunnolla. Hän pumppasi maitoa pulloon ja antoi Mikon ruokkia vauvaa, jotta sai välillä levättyä. Imetystä hän ei kuitenkaan jättänyt.

– Aion imettää Leoa vähintään puoli vuotta, hän sanoo.

Jasmin istuu vuoteella ja syöttää Leoa. Mikko kiikuttaa imetystyynyn. Kun Leo on kylläinen, hän osallistuu keskusteluun jokeltamalla.

– Tissichatti! Nyt tämä menee vähän leikiksi. Jäähylle hetkeksi, Jasmin juttelee ja nostaa Leon rinnalta.

Jasmin sanoo tuntevansa itsensä täysin valmiiksi äidiksi. Hänestä tuntuu, että on ollut valmis jo pitkään.

– Kun teen jotain oikein, se vaikuttaa vauvaankin oikein. Kun syön tai liikun, se tekee hyvää meille molemmille. Itsestä huolta pitäminen on nyt automaattista.

Perhe vierailee Mikon vanhemmilla aina torstaisin ja lauantaisin. Vauva-arjen pieniä iloja on päästä saunaan kahdestaan.

Jasminin äiti käy tyttärensä apuna, ja isä soittelee ja kyselee kuulumisia. Isästä on tullut Leon suurin fani. Nuorena ne lapset pitääkin tehdä, hän sanoo. Isä on tyytyväinen myös siihen, että Mikolla on mahdollisuus viettää aikaa perheensä kanssa. Sitä mahdollisuutta ei jokaisella miehellä ole aina ollut.

Pari vuotta. Ainakin niin kauan Jasmin aikoo olla kotona. Hän miettii, jatkaako sitten lähihoitajaopintoja vai alkaako opiskella merkonomiksi. Mikko vaihtaa aikuislukioon, jotta hän voi viettää päivät perheensä kanssa. Taloudellisesti he tulevat toimeen ihan hyvin, sillä rahaa ei mene mihinkään turhaan.

Jasminia ärsyttää perinteinen käsitys teinivanhemmista: vauva on vahinko ja joka viikonloppu juodaan pää täyteen.

Nuoruuden tupakka- ja alkoholikokeilut eivät Mikkoa ja Jasminia kiinnosta. Mikko ei ole koskaan edes maistanut alkoholia. Jasminia ärsyttääkin perinteinen käsitys teinivanhemmista, joiden vauva on vahinko ja jotka juovat joka viikonloppu päänsä täyteen.

– Leo ei välitä minkä ikäisiä me olemme. Riittää, että pidämme hänestä huolta.

Osa kavereista jäi vanhemmuuden myötä. Muutamat ovat vierailleet Leoa katsomassa.

– Leo on heidän mielestään söpö. Mutta en tiedä, kuinka paljon heitä Leon kuulumiset kiinnostavat, Jasmin miettii.

Pian juhlitaan Leon puolivuotispäiviä.

– Juuri nyt haluan keskittyä lapseeni ja perheeseeni. Itseeni keskittymisen aika on sitten myöhemmin, Jasmin sanoo.

Mikko on samaa mieltä.

Vauva 6–7/16

Perhe

Lähihoitajaopiskelija Jasmin Vahtera, 17, lukiolainen Mikko Heikura, 18, ja Leo, 5 kk, asuvat Espoossa.

10 tärkeintä ohjetta vastasyntyneiden vanhemmille.

Skotlannissa sijaitseva äitiyssairaala Ayrshire Maternity Unit jakaa kirjettä, jossa annetaan vastasyntyneiden vanhemmille kymmenen tärkeintä hoito-ohjetta vauvan näkökulmasta. Kirje ei ole osaston oma, ja sen alkuperäinen kirjoittaja on tuntematon. Teimme tekstistä vapaan käännöksen.

Rakas äiti, rakas isä,

Pyydän sinua pitämään tämän kirjeen tallessa ja lukemaan sen aina silloin, kun arki tuntuu vaikealta.

1. Pyydän, ettet odota minulta (tai itseltäsi) liikoja. Anna meille kaikille aikaa. Minä tarvitsen sitä kasvaakseni ja kehittyäkseni, jotta minusta tulee vakaampi ja helpommin ennustettava. Sinä tarvitset aikaa, jotta voit levätä ja rentoutua ja toipua synnytyksestä.

2. Syötä minua, kun minulla on nälkä. En ole koskaan vielä tuntenut nälkää, enkä vielä ymmärrä kelloa ja sopivia ruoka-aikoja.

3. Pidä minua sylissä, paijaa, pussaile ja halaile hellästi. Olen tottunut olemaan äidin lähellä kohdussa, enkä ole koskaan vielä ollut yksin.

4. Anna anteeksi, jos itken paljon. En tee sitä tahallani, eikä tarkoitukseni ole tehdä oloasi kurjaksi. Minulla ei vain ole vielä muuta keinoa kertoa tarpeistani. Kun kasvan hieman, opin muitakin tapoja kommunikoida.

5. Pyydän sinua tutustumaan minuun rauhassa. Kun annat minulle aikaa, opit tuntemaan luonteenpiirteitäni. Samalla huomaat, mitkä asiat rauhoittavat juuri minua ja tekevät minut tyytyväiseksi.

6. Älä pelkää tekeväsi virheitä vanhempana. Ne ovat luonnollisia. Kestän ne kyllä, kunhan teet kaiken rakkaudella.

7. Älä pety minuun, vaikka en olekaan täydellinen. Toivon, ettet myöskään pety itseesi vanhempana, vaikka et olekaan aina täydellinen.

8. Pidä huolta itsestäsi. Syö kunnolla, lepää ja ulkoile. Kun voit hyvin, sinulla on voimia ja kärsivällisyyttä huolehtia myös minusta.

9. Toivon, että pidät huolta parisuhteestasi ja muista läheisistä ihmissuhteista. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni.

10. En ole näin pieni kovin kauaa, vaikka se aika tuntuisi sinusta nyt ikuisuudelta. Vaikka myllään elämäsi ylösalaisin, toivon, että muistat tämän olevan vain vaihe. Nautitaan siitä yhdessä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan näkökyky on ensimmäisinä elinviikkoina huono, mutta onneksi muut aistit paikkaavat tilannetta. Missä vaiheessa huononäköisyydestä on syytä huolestua?

Jo kohdussa sikiö aistii valoa. Vastasyntynyt näkee tarkimmin noin 20-30 cm päähän, näin vauva pystyy juuri sopivasti tarkentamaan häntä sylissään pitävän vanhemman kasvoihin. Lapseen saa yleensä kunnon katsekontaktin noin kahden viikon iässä. Ihmiskasvot ja graafiset, mustavalkoiset muodot kiinnittävät varmimmin huomion.

Monet vauvat karsastavat aluksi, mutta viikkojen kuluessa taipumus useimmiten katoaa. Kolmikuisena silmät yleensä pysyvät suorassa myös silloin, kun vauva on väsynyt. Jatkuva karsastus on pienelläkin vauvalla epänormaali tilanne, jonka syy täytyy selvittää. 

Heikkonäköinen lapsi käyttäytyy yleensä kotonaan täysin normaalinäköisen lapsen tavoin, mutta erot tulevat esiin, kun poistutaan tutuista ympyröistä. 

Kohti kirkasta valoa

Pikkuvauvan silmien liikkeet ovat nykiviä, niiden säätely paranee pikkuhiljaa ensimmäisen elinvuoden aikana. Kolmen kuukauden iässä vauva pystyy jo liikuttamaan silmiään sekä pysty- että vaakasuunnassa ja seuraamaan katsellaan ympäröiviä tapahtumia. Vauva erottaa suuret kontrastit kaikkein helpoimmin. Tämän takia pikkuisen katsetta vetävät puoleensa kirkkaat valonlähteet ja kuviot, joissa tummat ja vaaleat sävy vuorottelevat. 

Voimakas likitaittoisuus häiritsee vauvaa paljon vähemmän kuin kaukotaittoisuus, sillä vauvan koko maailma sijoittuu lähelle. Hän näkee murut lattialla, mutta kauempana olevat lelut jäävät utuun. Kun lähestytään puolen vuoden ikää, ero ikätovereihin alkaa näkyä. Heikkonäköinen lapsi käyttäytyy yleensä kotonaan täysin normaalinäköisen lapsen tavoin, mutta erot tulevat esiin, kun poistutaan tutuista ympyröistä. 

Voimakas likitaittoisuus häiritsee vauvaa paljon vähemmän kuin kaukotaittoisuus, sillä vauvan koko maailma sijoittuu lähelle.

Mikä tuolla menee?

Puolen vuoden iässä sekä näkökyky että silmien liikkeet ovat jo hyvin kehittyneet. Vauva tarkkailee ympäristöään uteliaana, ja hänen silmänsä kykenevät mukautumaan eri etäisyyksille. Hän tunnistaa tutut esineet siis vähän etäämpääkin. 

Näön tarkkuus ja näkökenttien laajuus paranee. Puolivuotiaalla on jo niin sanottu stereonäkö, eli hän pystyy käyttämään molempia silmiään täydellisesti. Vauva pystyy vaivatta seuraamaan pieniäkin liikkuvia kohteita ja kiinnittää huomionsa näkökentän laitamille ilmaantuviin asioihin. Vuoden iässä näkökenttä alkaa olla saman laajuinen kuin aikuisella. Koko näköjärjestelmä kehittyy kuitenkin hitaammin, ja se on aikuisen tasoinen vasta koululaisella.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.