Tuoreet isät saavat isyysvapaata noin 9 viikkoa.

Isälle korvamerkitty isyysvapaa pitenee vuoden 2013 alusta. Isyysvapaa on uudistuksen myötä kaikkiaan 54 arkipäivää eli noin 9 viikkoa. Arkipäiviin lasketaan päivät maanantaista lauantaihin arkipyhät pois lukien.

Isä voi pitää enintään 18 arkipäivää vapaata samaan aikaan kun äiti on äitiys- tai vanhempainvapaalla, eli esimerkiksi heti vauvan synnyttyä. Muut päivät isä voi pitää äitiys- ja vanhempainrahakauden jälkeen. Halutessaan isä voi pitää kaikki 54 päiväänsä vasta äitiys- ja vanhempainrahakauden jälkeen, jolloin isä voi jäädä lapsen kanssa kotiin yhtäjaksoisesti yli kahdeksi kuukaudeksi. Päivät voi pitää myös useammassa osassa.

Uudistuksen tavoitteena on saada yhä useampi isä käyttämään perhevapaita.

Isyysvapaan lisäksi isä voi käyttää myös vanhempainvapaata, hoitovapaata tai molempia. Isyysrahapäivät eivät vähennä vanhempainrahapäiviä, ja isyysvapaan kestoon ei myöskään vaikuta se, jääkö isä myös vanhempainvapaalle. Käytännössä uudistus tarkoittaa kahden viikon pidennystä vanhempainrahakauteen. Isäkuukausi, joka oli enintään 24 arkipäivää, jää muutoksen myötä pois.

Isyysvapaata voi myös siirtää aiempaa pidemmälle. Lapsi voi olla päivähoidossa ennen isyysvapaata, mutta vapaa tulee kuitenkin pitää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta tai adoptiolapsen hoitoon ottamisesta on kulunut kaksi vuotta.

Uusi isyysvapaa koskee niitä perheitä, joilla erityisäitiysraha, äitiysraha tai adoptioperheissä vanhempainraha on alkanut vuoden 2013 puolella.

Isyysraha ja isyysvapaa Kelan sivuilla

Maria Veitolan perhe viettää tämän joulun ensimmäistä kertaa omassa kodissaan.

Olen vältellyt aikuisiällä joulunviettoa perheen parissa. Parikymppisenä ei ollut sen kummempaa syytä kuin vapaus – irtiotto lapsuudenkodista ja sen perinteistä. Tarjouduin jouluiksi töihin. Oli ihanaa olla hiljaisessa kaupungissa, syödä pakastepitsaa ja käydä kavereiden kanssa baarissa.

Kolmekymppisenä löysin reppumatkailun. Joulupuuni Kaukoidässä oli kookospalmu. Joulu tuoksui mopon bensalta ja aurinkorasvalta eikä missään aistinut aaton tunnelmaa. Rakastin sitä. Oli joulu, mutten huomannut sitä.

"Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä."

Vanhempani kaipasivat minua kotiin ja minäkin ikävöin heitä. Mutta en ikävöinyt joulujen tunnelmaa, kokkaamisesta väsynyttä äitiä ja kireää isää, joka stressasi haudoilla käymisen ja joulukinkun paistamisen aikatauluista. Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä.

Minä olin pitkään hukassa oman roolini kanssa: olinko tässä perheessä aikuinen vai lapsi? Elämä meni eteenpäin ja me kaikki muutuimme, mutta jostakin syystä jouluna kaiken piti olla niin kuin ennenkin.

"Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi."

Kun poikamme syntyi, minussa syttyi uusi halu viettää joulu vanhempien kanssa. Mutta minun vai mieheni vanhempien kanssa? Joulusta tuli yhtäkkiä perheen sisäistä politiikkaa. Vertailimme vaihtoehtoja, mietimme plussia ja miinuksia. Kenelle läsnäolomme olisi tärkeintä? Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi.

Minun vanhempani vetivät pidemmän korren. Vauva vietti ensimmäisen joulunsa lapsuudenkodissani. Poikani syntymän jälkeen isäni terveys heikkeni radikaalisti. Halusimme viettää seuraavatkin joulut vanhempieni luona, koska jokainen joulu saattoi olla isäni viimeinen.

 

Tuleva joulu on ensimmäinen ilman rakasta isääni. Ehkä siksi veljeni perhe uskalsi lähteä jouluna ulkomaanmatkalle.

Me keksimme avomieheni kanssa ehdotuksen. Viettäisimme joulua omassa kodissamme Helsingissä ja kutsuisimme sekä miehen vanhemmat Kuusamosta että äitini Imatralta luoksemme joulunviettoon. Tekisimme heille ruokaa ja pitäisimme hyvänä.

Isovanhemmat tyrmäsivät ideamme täysin. Äitini tuiskahti puhelimeen ”ei tule kuuloonkaan”, ja miehen vanhemmat keksivät sata syytä, miksi heidän pitäisi pysyä kotonaan.

Tätä kirjoittaessani jatkamme yhä käännytystyötä.

"Leivommeko pipareita vai tilaammeko pitsat?"

Olen nelikymppinen ja minulla on puoliso ja nelivuotias lapsi. Minä en tiedä, millainen joulu meidän kotonamme vietetään. Emme ole tehneet sitä yhdessä koskaan.

Mitä syömme, mitä teemme, keitä muita kutsumme? Leivommeko pipareita ja haemme kuusen? Vai katsommeko ehkä elokuvia ja tilaamme pitsaa? Teemmekö niistä perinteemme, vai vietämmekö ensi joulua ihan toisella tavalla? Mikä ihme on meidän joulumme?

Taidan silti kysyä äidiltäni, saanko lainaksi perheemme punaiset, emaliset jouluaterian lautaset. Minun on myös ostettava purkillinen säilykeherneitä. Koska isäni rakasti niitä.

Meidän Perhe 12/2016

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Kotona eniten hukassa ovat pipot, hanskat ja huivit.

Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Minä olen miltei nelikymppinen äiti, jonka vanhin lapsi on jo lukioiässä. Tänä jouluna on ensimmäinen oma joulu: olemme omassa kodissamme ihan omalla porukalla. Tähän asti ollaan joka joulu pakattu laukut, rattaat, lahjat sun muut ja rampattu milloin missäkin, joko sukulaisissa tai ulkomailla. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen joulu, että me emme mene mihinkään, vaan meille saa toki tulla, mutta me emme pakkaa yhtäkään matkalaukkua. En kuitenkaan stressaa, vaan nautin, hieman jopa jännittää...
Lue kommentti
Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Jutussa kiinnitti huomiota ajatus äidin ja appivanhempien kutsumisesta ja tälle saatu täystyrmäys. Itse olemme nimittäin samassa tilanteessa. "Kaikki" kysyvät ja ole olettavat että kutsumme isovanhemmat meille nauttimaan valmiista joulupöydästä. Erityisesti näin kun isäni kuolemasta on alle vuosi. Mutta ei äitini ei missään nimessä halua tulla meille, ei, ei, ei. "Vieraisiin paikkoihin näin vanha ihminen..." No, olemme sitten omillamme ja saamme kuulla suvulta kuinka olemme hylänneet yksinäisen...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä on sinun kasvatukseen liittyvä lempilauseesi? Tuottaja Ulla Ahvenniemi kertoo omastaan.

Minulla on kasvatukseen liittyvä lempilause. Se ei ole lempilauseeni siksi, että se tekisi minut viisaammaksi, vaan siksi, että se huojentaa.

Lempilauseeni on rutiinit on tehty rikottaviksi. Rutiinit on tehty rikottaviksi, sanon itselleni, kun jonakin sunnuntaina syömme aamupalaa lounasaikaan enkä edes ehdota lapsille ulos menoa, koska saattaa ehkä sataa. Rutiinit on tehty rikottaviksi, mietin kesälomalla, kun lasten karkkipäivä jatkuu viidettä päivää ja nukkumaanmeno siirtyy koko ajan vähän myöhemmäksi.

 

Sitten on lauseita, jotka eivät huojenna vaan pistelevät vähän. Niitä toistelen, koska haluaisin muistaa ne.

Kiire on oma vika. Kun taas myöhästymme päiväkodista tai bussista, on raukkamaista urputtaa lapselle, että kun laitoit ne saappaat niin hitaasti ja pitikö se pehmokoira vielä hakea. Minun vikani, varasin liian vähän aikaa.

Valitse taistelusi. Tässä olen kehittynyt. Kulkekoon sitten yläkouluun nilkat paljaiksi jättävissä varrettomissa sukissa. Mutta somessa roikkuminen teiniltä loppuu iltakymmeneen.

Sinun arkesi on jonkun lapsuus. Lause on jokaisessa Meidän Perhe -lehdessä ja luen sen usein. Joskus siitä tulee epämukava olo. Silloin tiedän, että on aika pelata olohuoneen lattialla Fortunaa, lukea iltasatua kolme lukua, letittää kaksi kertaa kaksi ranskalaista lettiä.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ihmeellisintä äitiydessä on tämä käsittämätön rakkauden määrä, sanoo laulaja-lauluntekijä Jannika B.

Vuoden ikäinen Martta kävelee kädet reteästi heiluen keittiöön ja maistaa äidin tarjoamaa lusikallista. Arvio on suopea, joten Martan äiti, laulaja-lauluntekijä Jannika B annostelee pastaa ja kastiketta lautaselle ja nostaa pöytään.

– Martta on tarkka kulinaristi, hän nauraa.

– Aluksi tein hänelle paljon soseita pakastimeen, mutta ilmeisesti ruuan maku muuttui siinä, koska hän ei suostunut syömään mitään pakastettua.

Siksi Jannika maistattaa ruokia kuin hienon ravintolan tarjoilija viiniä. Jos maku ei kelpaa, hän maustaa ruokaa lisää valkosipulilla ja basilikalla.

– Ihmeellisintä äitiydessä on tämä käsittämätön rakkauden määrä. Olen valmis muuttamaan koko elämäni ja periaatteeni tuon pienen ihmisen onnellisuuden takia.

"Äitiys on helpottanut työssä onnistumisen paineita."

Ennen Martan syntymää Jannika ajatteli olevansa uraorientoitunut ihminen ja suunnitteli palaavansa töihin nopeasti. Ensimmäiset keikat oli sovittu talvelle, jolloin vauva olisi puoli vuotta. Kun Martta ei suostunutkaan syömään pullosta, Jannika perui keikat.

Häntä ei harmittanut niinkään töiden peruuntuminen vaan se, miten kurja tilanne oli Martan isälle, Apulanta-muusikko Toni Wirtaselle.

– Oli raastavaa katsoa vierestä, kun toisella oli kova palo ja halu hoitaa omaa lastaan, mutta lapselle ei kelvannut muu kuin äidin rinta.

Jannika palasi esiintymislavoille viime kesänä, kun tytär oli lähes vuoden, pulloruokinta sujui ja oli selvää, että Toni ja Martta pärjäävät loistavasti.

– Äitiys on helpottanut työssä onnistumisen paineita. Enää musiikki ei ole minulle kaikkein tärkein asia elämässä, vaan Martta on, Jannika sanoo.

Miten Jannika kertoi Tonille raskausuutisen? Mistä Jannika on löytänyt uusia äitikavereita? Lue koko juttu joulukuun Meidän Perheestä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Olen oppinut, mistä aiheista syntyy vanhempien kesken isoimmat erimielisyydet  – ne, joissa huudetaan apuun maalaisjärki, päätoimittaja Anna Ruohonen kirjoittaa.

Olen ollut Vauva-lehden ja Meidän Perheen päätoimittaja pian vuoden. Sinä aikana olen oppinut, mitkä ovat vanhemmuudessa tulenarimmat puheenaiheet. Ne, joista aina syttyy riita. Kas tässä:

Tupakointi raskausaikana.

Voiko raskaana oleva saada listerioosin, jos syö vakuumipakattua kalaa ihan vähän.

Tieto imetyksen hyödyistä ja vinkit siihen, miten imetys sujuu paremmin.

Influenssa-, pneumokokki ja rotarokotteiden ottaminen.

Kannattaako vauvalle antaa velliä.

Kiinteiden ruokien aloittamisen sopiva ikä.

Taaperon istuimen laittaminen autossa selkä menosuuntaan.

Kuinka lähellä vesirajaa vanhemman pitää olla, kun taapero leikkii rantavedessä, ja miten lasten hukkumiskuolemat yleensä tapahtuvat.

Näistä asioista on tutkimuksia, niistä saatua tietoa ja suositukset, jotka neuvola vanhemmille kertoo.

Silti aina kun näistä aiheista tehdään juttu, alkaa kiivas erimielisyys. Keskusteluissa toistuu päättely: Äitini poltti vähän, kun odotti minua. Kun minä olin kuukauden ikäinen vauva, sain lihasoppaa. Lapsena matkustin Saab 96:ssa takaikkunalla keikkuen. Söin raskausaikana kylmäsavulohta, enkä saanut listerioosia. Kaikesta tästä selvisin, joten suositukset ovat turhia, asiat kannattaa tehdä maalaisjärjellä vaan.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Yksilön kokemus ei varmista, että muut ovat turvassa ja voivat hyvin.

Eikä ole mitään syytä ajatella, etteikö lapsuus voisi olla nyt parempi kuin se joskus oli.

Tilastot kertovat hyvää: Esimerkiksi lasten vakavat tapaturmat ovat vähentyneet. Vauvaikäisten kuolemat ovat enemmän kuin puolittuneet 1980-luvulta, eikä niiden syy ole tartuntataudeissa. Lapsia kuolee ja vammautuu liikenteessä vähemmän kuin koskaan.

Hyvä ei johdu maalaisjärjestä, vaan siitä, että lapsi on arvokkaampi ja rakkaampi kuin koskaan, ja vanhemmilla on tietoa ja halua ottaa tieto vastaan.

Maalaisjärki tarkoittaa, että tehdään kuten omassa lähipiirissä on tapana ja hyväksi huomattu (hyvä juttu aiheesta on ilmestynyt esimerkiksi Tiede-lehdessä). Omasta mielestään maalaisjärki on jokaisella: kaikilla niilläkin, jotka ovat keskenään eri mieltä alun listan asioista.

Tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Vanhemmat yrittävät parhaansa ja tahtovat lapselleen hyvää. Mutta joskus on vaikea tietää, mitä se hyvä on. Vanhemman tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Että tajuaa, että neuvolan neuvot kannattaa ottaa vastaan.

Vierailija

Lapsen hoitamisessa riidellään, mitä on maalaisjärki – vaikka tieto on lapselle parempi turva

Juuri tätä minäkin aina mietin, kun keskusteluissa näkyy näitä "ei minunkaan äiti *lisää tähän kiisteltävä aihe* ja ihan hyvä minusta tuli!" -väittelyitä. Ne, joista ei tullut ihan hyviä, ei ole siihen keskusteluun osaa ottamassa: jos vakuumikalasta saadun listerian seurauksena tulee keskenmeno, ei se sikiö koskaan kasva aikuiseksi eikä siis pysty näihin keskusteluihin osallistumaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.