Hiihtäjä Mona-Liisa Malvalehto haluaisi olla epäitsekkäämpi äiti. Rennommaksi äidiksi hän on jo oppinut.

Kotona Kouvolassa paistaa aurinko, mutta neljävuotiaan Isabellan äiti ei tänään pääse ulkoleikkeihin. Äiti on hiihtäjä Mona-Liisa Malvalehto, ja hänellä on ollut kahden treenin päivä.

Kesä on hiihtäjän rankinta treeniaikaa, ja toisinaan se vaikuttaa myös lapseen.

– Välillä makaan sohvalla ja keksin leikkejä ja pelejä, joita voi leikkiä maaten. Naapuruston lapset ovat ulkona äitiensä kanssa, ja minulle tulee huono omatunto. Haluaisin olla epäitsekkäämpi äiti, mutta urheilijana on pakko miettiä koko ajan omaa jaksamista.

Usein sellaisina päivinä pelataan Afrikan tähteä. Säännöt ovat samat yhdelle neljävuotiaalle ja kahdelle 31-vuotiaalle: Isabellalle, Mona-Liisalle ja hiihtäjä Ville Nousiaiselle, Isabellan isälle.

– Jos minä olen voittanut Isabellan pelissä niin sitten olen voittanut. Lapsen pitää oppia, että elämässä tulee myös tappioita, Mona-Liisa sanoo.

Kirosana alkaa v:llä

Kun Isabella oli pienempi, moni asia stressasi Mona-Liisaa. Imetyksen lopetus, miten se käy? Kuivaksi oppiminen, milloin ja miten?

– Sitten huomasin, että lapsi itse opettaa, miten toimitaan.

Stressaaminen kuuluu äidiksi kasvamiseen, niin Mona-Liisa ajattelee nyt, kokeneempana ja rennompana.

Rajansa on silti myös äidiksi kasvamisella. Kun Mona-Liisaa ottaa tarpeeksi päähän, hän kiroilee, oli lapsi vieressä tai ei. Lapsi kuuluu tavalliseen elämään ja saa sitä myös kuulla.

– En jaksa esittää mitään sen kummempaa. Isabella tietää kirosanat v:stä alkaen ja on välillä kirosanapoliisi. Mutta hän tietää myös sen, missä ei kiroilla.

Hyvä, omanlainen lapsi

Mona-Liisa ei osaa kuvitella, että pettyisi Isabellaan koskaan. Mutta itseensä hän pettyy, jos ei saa opetettua lapselleen, että elämässä täytyy tehdä töitä. Sitä hän omalla esimerkillään näyttää koko ajan.

– Minun pitää silti muistaa, että vaikka itse tahdon tehdä asiat hyvin ja olla perfektionisti, lapsi ei välttämättä ole samanlainen eikä hänen tarvitsekaan olla.

Mitä Mona-Liisa Malvalehto ajattelee jäähypenkistä, karkkien syömisestä ja virikkeiden antamisesta? Lue lisää Meidän Perhe 6/2015 -lehdestä.

Lue myös

Näyttelijä Helena Rängman: "Äitiys muutti tapani katsoa maailmaa"

Näyttelijä Lotta Lehtikari: "Lapselle on turha esittää parempaa kuin on"

Kirjailija Elina Hirvonen: "Virheetöntä vanhempaa ei ole"

Ex-missi Essi Pöysti: "En suosittele tällaista kotisynnytystä kenellekään"

Maria Veitolan perhe viettää tämän joulun ensimmäistä kertaa omassa kodissaan.

Olen vältellyt aikuisiällä joulunviettoa perheen parissa. Parikymppisenä ei ollut sen kummempaa syytä kuin vapaus – irtiotto lapsuudenkodista ja sen perinteistä. Tarjouduin jouluiksi töihin. Oli ihanaa olla hiljaisessa kaupungissa, syödä pakastepitsaa ja käydä kavereiden kanssa baarissa.

Kolmekymppisenä löysin reppumatkailun. Joulupuuni Kaukoidässä oli kookospalmu. Joulu tuoksui mopon bensalta ja aurinkorasvalta eikä missään aistinut aaton tunnelmaa. Rakastin sitä. Oli joulu, mutten huomannut sitä.

"Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä."

Vanhempani kaipasivat minua kotiin ja minäkin ikävöin heitä. Mutta en ikävöinyt joulujen tunnelmaa, kokkaamisesta väsynyttä äitiä ja kireää isää, joka stressasi haudoilla käymisen ja joulukinkun paistamisen aikatauluista. Jouluihin liittyi hyvä tahto ja halu olla yhdessä, mutta tunnelma oli useimmiten kiireinen ja kireä.

Minä olin pitkään hukassa oman roolini kanssa: olinko tässä perheessä aikuinen vai lapsi? Elämä meni eteenpäin ja me kaikki muutuimme, mutta jostakin syystä jouluna kaiken piti olla niin kuin ennenkin.

"Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi."

Kun poikamme syntyi, minussa syttyi uusi halu viettää joulu vanhempien kanssa. Mutta minun vai mieheni vanhempien kanssa? Joulusta tuli yhtäkkiä perheen sisäistä politiikkaa. Vertailimme vaihtoehtoja, mietimme plussia ja miinuksia. Kenelle läsnäolomme olisi tärkeintä? Emme voisi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Pelkäsimme, että joku kuitenkin loukkaantuisi.

Minun vanhempani vetivät pidemmän korren. Vauva vietti ensimmäisen joulunsa lapsuudenkodissani. Poikani syntymän jälkeen isäni terveys heikkeni radikaalisti. Halusimme viettää seuraavatkin joulut vanhempieni luona, koska jokainen joulu saattoi olla isäni viimeinen.

 

Tuleva joulu on ensimmäinen ilman rakasta isääni. Ehkä siksi veljeni perhe uskalsi lähteä jouluna ulkomaanmatkalle.

Me keksimme avomieheni kanssa ehdotuksen. Viettäisimme joulua omassa kodissamme Helsingissä ja kutsuisimme sekä miehen vanhemmat Kuusamosta että äitini Imatralta luoksemme joulunviettoon. Tekisimme heille ruokaa ja pitäisimme hyvänä.

Isovanhemmat tyrmäsivät ideamme täysin. Äitini tuiskahti puhelimeen ”ei tule kuuloonkaan”, ja miehen vanhemmat keksivät sata syytä, miksi heidän pitäisi pysyä kotonaan.

Tätä kirjoittaessani jatkamme yhä käännytystyötä.

"Leivommeko pipareita vai tilaammeko pitsat?"

Olen nelikymppinen ja minulla on puoliso ja nelivuotias lapsi. Minä en tiedä, millainen joulu meidän kotonamme vietetään. Emme ole tehneet sitä yhdessä koskaan.

Mitä syömme, mitä teemme, keitä muita kutsumme? Leivommeko pipareita ja haemme kuusen? Vai katsommeko ehkä elokuvia ja tilaamme pitsaa? Teemmekö niistä perinteemme, vai vietämmekö ensi joulua ihan toisella tavalla? Mikä ihme on meidän joulumme?

Taidan silti kysyä äidiltäni, saanko lainaksi perheemme punaiset, emaliset jouluaterian lautaset. Minun on myös ostettava purkillinen säilykeherneitä. Koska isäni rakasti niitä.

Meidän Perhe 12/2016

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Kotona eniten hukassa ovat pipot, hanskat ja huivit.

Vierailija

Maria Veitolan kolumni: Mikä ihme on oman perheen joulu?

Minä olen miltei nelikymppinen äiti, jonka vanhin lapsi on jo lukioiässä. Tänä jouluna on ensimmäinen oma joulu: olemme omassa kodissamme ihan omalla porukalla. Tähän asti ollaan joka joulu pakattu laukut, rattaat, lahjat sun muut ja rampattu milloin missäkin, joko sukulaisissa tai ulkomailla. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen joulu, että me emme mene mihinkään, vaan meille saa toki tulla, mutta me emme pakkaa yhtäkään matkalaukkua. En kuitenkaan stressaa, vaan nautin, hieman jopa jännittää...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä on sinun kasvatukseen liittyvä lempilauseesi? Tuottaja Ulla Ahvenniemi kertoo omastaan.

Minulla on kasvatukseen liittyvä lempilause. Se ei ole lempilauseeni siksi, että se tekisi minut viisaammaksi, vaan siksi, että se huojentaa.

Lempilauseeni on rutiinit on tehty rikottaviksi. Rutiinit on tehty rikottaviksi, sanon itselleni, kun jonakin sunnuntaina syömme aamupalaa lounasaikaan enkä edes ehdota lapsille ulos menoa, koska saattaa ehkä sataa. Rutiinit on tehty rikottaviksi, mietin kesälomalla, kun lasten karkkipäivä jatkuu viidettä päivää ja nukkumaanmeno siirtyy koko ajan vähän myöhemmäksi.

 

Sitten on lauseita, jotka eivät huojenna vaan pistelevät vähän. Niitä toistelen, koska haluaisin muistaa ne.

Kiire on oma vika. Kun taas myöhästymme päiväkodista tai bussista, on raukkamaista urputtaa lapselle, että kun laitoit ne saappaat niin hitaasti ja pitikö se pehmokoira vielä hakea. Minun vikani, varasin liian vähän aikaa.

Valitse taistelusi. Tässä olen kehittynyt. Kulkekoon sitten yläkouluun nilkat paljaiksi jättävissä varrettomissa sukissa. Mutta somessa roikkuminen teiniltä loppuu iltakymmeneen.

Sinun arkesi on jonkun lapsuus. Lause on jokaisessa Meidän Perhe -lehdessä ja luen sen usein. Joskus siitä tulee epämukava olo. Silloin tiedän, että on aika pelata olohuoneen lattialla Fortunaa, lukea iltasatua kolme lukua, letittää kaksi kertaa kaksi ranskalaista lettiä.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ihmeellisintä äitiydessä on tämä käsittämätön rakkauden määrä, sanoo laulaja-lauluntekijä Jannika B.

Vuoden ikäinen Martta kävelee kädet reteästi heiluen keittiöön ja maistaa äidin tarjoamaa lusikallista. Arvio on suopea, joten Martan äiti, laulaja-lauluntekijä Jannika B annostelee pastaa ja kastiketta lautaselle ja nostaa pöytään.

– Martta on tarkka kulinaristi, hän nauraa.

– Aluksi tein hänelle paljon soseita pakastimeen, mutta ilmeisesti ruuan maku muuttui siinä, koska hän ei suostunut syömään mitään pakastettua.

Siksi Jannika maistattaa ruokia kuin hienon ravintolan tarjoilija viiniä. Jos maku ei kelpaa, hän maustaa ruokaa lisää valkosipulilla ja basilikalla.

– Ihmeellisintä äitiydessä on tämä käsittämätön rakkauden määrä. Olen valmis muuttamaan koko elämäni ja periaatteeni tuon pienen ihmisen onnellisuuden takia.

"Äitiys on helpottanut työssä onnistumisen paineita."

Ennen Martan syntymää Jannika ajatteli olevansa uraorientoitunut ihminen ja suunnitteli palaavansa töihin nopeasti. Ensimmäiset keikat oli sovittu talvelle, jolloin vauva olisi puoli vuotta. Kun Martta ei suostunutkaan syömään pullosta, Jannika perui keikat.

Häntä ei harmittanut niinkään töiden peruuntuminen vaan se, miten kurja tilanne oli Martan isälle, Apulanta-muusikko Toni Wirtaselle.

– Oli raastavaa katsoa vierestä, kun toisella oli kova palo ja halu hoitaa omaa lastaan, mutta lapselle ei kelvannut muu kuin äidin rinta.

Jannika palasi esiintymislavoille viime kesänä, kun tytär oli lähes vuoden, pulloruokinta sujui ja oli selvää, että Toni ja Martta pärjäävät loistavasti.

– Äitiys on helpottanut työssä onnistumisen paineita. Enää musiikki ei ole minulle kaikkein tärkein asia elämässä, vaan Martta on, Jannika sanoo.

Miten Jannika kertoi Tonille raskausuutisen? Mistä Jannika on löytänyt uusia äitikavereita? Lue koko juttu joulukuun Meidän Perheestä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Olen oppinut, mistä aiheista syntyy vanhempien kesken isoimmat erimielisyydet  – ne, joissa huudetaan apuun maalaisjärki, päätoimittaja Anna Ruohonen kirjoittaa.

Olen ollut Vauva-lehden ja Meidän Perheen päätoimittaja pian vuoden. Sinä aikana olen oppinut, mitkä ovat vanhemmuudessa tulenarimmat puheenaiheet. Ne, joista aina syttyy riita. Kas tässä:

Tupakointi raskausaikana.

Voiko raskaana oleva saada listerioosin, jos syö vakuumipakattua kalaa ihan vähän.

Tieto imetyksen hyödyistä ja vinkit siihen, miten imetys sujuu paremmin.

Influenssa-, pneumokokki ja rotarokotteiden ottaminen.

Kannattaako vauvalle antaa velliä.

Kiinteiden ruokien aloittamisen sopiva ikä.

Taaperon istuimen laittaminen autossa selkä menosuuntaan.

Kuinka lähellä vesirajaa vanhemman pitää olla, kun taapero leikkii rantavedessä, ja miten lasten hukkumiskuolemat yleensä tapahtuvat.

Näistä asioista on tutkimuksia, niistä saatua tietoa ja suositukset, jotka neuvola vanhemmille kertoo.

Silti aina kun näistä aiheista tehdään juttu, alkaa kiivas erimielisyys. Keskusteluissa toistuu päättely: Äitini poltti vähän, kun odotti minua. Kun minä olin kuukauden ikäinen vauva, sain lihasoppaa. Lapsena matkustin Saab 96:ssa takaikkunalla keikkuen. Söin raskausaikana kylmäsavulohta, enkä saanut listerioosia. Kaikesta tästä selvisin, joten suositukset ovat turhia, asiat kannattaa tehdä maalaisjärjellä vaan.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Yksilön kokemus ei varmista, että muut ovat turvassa ja voivat hyvin.

Eikä ole mitään syytä ajatella, etteikö lapsuus voisi olla nyt parempi kuin se joskus oli.

Tilastot kertovat hyvää: Esimerkiksi lasten vakavat tapaturmat ovat vähentyneet. Vauvaikäisten kuolemat ovat enemmän kuin puolittuneet 1980-luvulta, eikä niiden syy ole tartuntataudeissa. Lapsia kuolee ja vammautuu liikenteessä vähemmän kuin koskaan.

Hyvä ei johdu maalaisjärjestä, vaan siitä, että lapsi on arvokkaampi ja rakkaampi kuin koskaan, ja vanhemmilla on tietoa ja halua ottaa tieto vastaan.

Maalaisjärki tarkoittaa, että tehdään kuten omassa lähipiirissä on tapana ja hyväksi huomattu (hyvä juttu aiheesta on ilmestynyt esimerkiksi Tiede-lehdessä). Omasta mielestään maalaisjärki on jokaisella: kaikilla niilläkin, jotka ovat keskenään eri mieltä alun listan asioista.

Tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Vanhemmat yrittävät parhaansa ja tahtovat lapselleen hyvää. Mutta joskus on vaikea tietää, mitä se hyvä on. Vanhemman tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Että tajuaa, että neuvolan neuvot kannattaa ottaa vastaan.

Vierailija

Lapsen hoitamisessa riidellään, mitä on maalaisjärki – vaikka tieto on lapselle parempi turva

Juuri tätä minäkin aina mietin, kun keskusteluissa näkyy näitä "ei minunkaan äiti *lisää tähän kiisteltävä aihe* ja ihan hyvä minusta tuli!" -väittelyitä. Ne, joista ei tullut ihan hyviä, ei ole siihen keskusteluun osaa ottamassa: jos vakuumikalasta saadun listerian seurauksena tulee keskenmeno, ei se sikiö koskaan kasva aikuiseksi eikä siis pysty näihin keskusteluihin osallistumaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.