Kuvitus: Satu Kettunen

”Suunnittelin olevani miehen lapsille hyvä tyyppi ja kiva bonusvanhempi. Miksi minusta tulikin kireä nillittäjä?” kahden lapsen äitipuoli pohtii.

Nukutan vauvaa olohuoneen alkovissa. Muutaman metrin päässä kylpyhuoneen edessä käy tohina. Mieheni alakouluikäiset lapset käyvät iltasuihkussa. He riuhtovat suihkuverhoa niin, että verhotanko on irrota katosta, ja kastelevat koko kylpyhuoneen.

Kerrostaloasunnossamme on vain yksi iso makuuhuone, ja se on jaettu bonuslasteni kesken, vaikka lapset viettävät meillä vain joka toisen viikonlopun. Minä, mieheni ja yhteinen vauvamme nukumme alkovissa. Siksi toiveenani on rauhoittaa ilta vauvan nukuttamiseen.

Kylpyhuoneesta kuuluu kiljahduksia. Vauva vääntelehtii rauhattomana kainalossani. Sitten kylppärin ovi pamahtaa kiinni, ja esiteini-ikäinen bonustyttäreni huutaa isälleen veljensä olevan vielä suihkussa.

Vauvan silmät aukeavat ammolleen. Minä puristan suuni tiukasti suppuun ja näytän pimeässä alkovissa keskisormea suuntaan, josta kiljunta kuuluu.

Bonuslasten meluaminen raivostuttaa, mutta samalla häpeän. Saako näin tuntea?

Bonuslasten meluaminen raivostuttaa, mutta samalla häpeän. Saako näin tuntea? Suomen Uusperheiden liiton toiminnanjohtaja, perheterapeutti Kirsi Heikinheimo tietää vastauksen.

– Kaikki tunteet ovat sallittuja, ja uusperheissä niitä tulee. Tärkeää on se, miten niitä purkaa. Irvistely itsekseen on ihan hyvä tapa, Heikinheimo sanoo.

Pesithän kädet saippualla?

Alussa meillä meni paremmin. Seurusteluvaiheessa tulin viettämään viikonloppuja mieheni ja hänen kahden lapsensa luo. Mieheni nelivuotias poika pötkötteli selkäni päällä, ja leikimme legoilla tuntikausia. Sisälläni lainehti lämmin olo aina, kun lapset halusivat minulta jotakin: peliseuraa, syliä, lukemista.

Hämmennyin kuitenkin siitä, että mieheni silloin yhdeksänvuotias tytär tuli yöllä viereemme parisänkyyn. Minusta sänky oli aikuisten, minun ja mieheni paikka. Tuntui, että mieheni tytär halusi tehdä tahallaan oloni vaikeaksi. Ihan kuin käynnissä olisi valtataistelu tyttären ja isän uuden kumppanin välillä.

Myös lasten käytöstavat vaivasivat minua. Kun söimme, mieheni poika pyyhki spagettikastiketta hihaansa ja tytär kauhoi ruokaa kyynärpäät pöydällä. Kun lapset kävivät vessassa, he eivät pesseet käsiään, ellen erikseen sanonut ”Pesithän kädet saippualla?”

Mitä useammin huomautin asiasta, sitä kireämmäksi ääneni muuttui.

Järjellä tajusin, että vika ei ole lasten vaan ennemmin aikuisten. Lapsilta ei selvästikään ollut vaadittu käytöstapoja, jotka minusta olivat aivan perusasioita.

Mieheni ei tuntunut välittävän lastensa huonoista pöytätavoista ja epäsiisteydestä. Lopulta sanoin niistä hänelle. Vastaukseksi mieheni kysyi, haluanko olla lapsille se valittava tyyppi vai kiva tyyppi.

Tietenkin halusin olla kiva tyyppi. Mukava bonusvanhempi. Seuraavan kerran katoin pöytään servietit ja taittelin ne lasten lautasten päälle ennen ruokailua. Siitä niitä ei voisi olla huomaamatta, eihän?

Päätin yrittää olla hiljaa.

Parempi päätös olisi ollut puhua, kuulen Uusperheiden liiton Kirsi Heikinheimolta myöhemmin.

Minä kestän, olen aikuinen

Lapsi on lapsi. Siitä Kirsi Heikinheimo on puhunut sadoille uusperheiden vanhemmille, nyt myös minulle. Lapsi on lapsi, ja lapsella saa olla lapsen ajatukset.

– Kun lapsen biologinen vanhempi tuo kotiin uuden kumppanin, lapset tekevät yhteiselon mieluusti hankalaksi. Taustalla on toive siitä, että omat vanhemmat vielä palaisivat yhteen. Se on lapselta inhimillinen toive, Heikinheimo sanoo.

”Sinä olet lapsi, minä olen aikuinen. Minua ottaa nyt päähän, mutta kestän sen.”

Inhimillistä on sekin, että lapsen käytös harmittaa. Aikuisen on kuitenkin päästävä siitä yli. Heikinheimo neuvoo mantran, jota aikuinen voi toistella itselleen, kun alkaa keittää: ”Sinä olet lapsi, minä olen aikuinen. Minua ottaa nyt päähän, mutta kestän sen.”

Heikinheimo kertoo toisenkin keinon:

– Lapsille voi sanoa suoraan, että nyt harmittaa, käyn juomassa lasin vettä, jutellaan sitten. On tutkittu juttu, että kehon lämpötila nousee riitelyn aikana. Siitä vain vedellä sitä jäähdyttämään.

Upoksissa marttyyrimeressä

Kiukun tunteiden yläpuolelle nouseminen on minulle vaikeaa. Ennen oman lapseni syntymää ajattelin, että ehkä ymmärrän paremmin sitten, kun olen itsekin äiti. Kävikin toisin.

Kun vauvan on aika nukkua päiväunia, menen mieluummin makoilemaan poikani viereen kuin puuhailemaan mieheni lasten kanssa. ”Olkaa hiljaa, vauva nukkuu”, sihisen alkovista.

Kun bonustyttäreni kerran ehtiikin mennä loikoilemaan sängylleni nukkuvan vauvan viereen ennen minua, ärsyynnyn siitäkin.

– Ai sä menit siihen, sanon bonustyttärelle vaimeasti.

Mieheni näkee tilanteen ihan toisin.

– Kiva, että vahdit veljen unia, hän sanoo tyttärelleen. Myönnän itselleni, että haluaisin olla kolmisin mieheni ja vauvamme kanssa. Haluaisin voida jakaa ainutlaatuisen ilon ensimmäisestä lapsesta puolisoni kanssa, mutta hän on kokenut sen jo kaksi kertaa aiemmin.

Tuntuu, että minä ja mieheni olemme eri leireissä. Kun minä haluaisin antaa vauvalle unirauhan, hän ehdottaa lapsilleen riehakasta videopeliä. Kohta he kolme nauravat ja kiljuvat pelin tuoksinassa.

Riitelemme lasten edessä. Usein käy niin, ettei sopimiselle jää aikaa. Mies on lähdössä saattamaan äidilleen palaavia lapsia bussille, ja bonuslapseni seisovat jo takit päällä ulko-ovella, kun me mieheni kanssa huudamme eteisessä. Oven sulkeuduttua itken vauva sylissäni.

Vellon universumin suurimmassa marttyyrimeressä. En koe olevani kohtuuton, kun pyydän ottamaan myös vauvan ja minut huomioon yhteisessä kodissamme.

Yritän ajatella, miltä bonuslapsistani mahtaa tuntua, kun he tulevat isänsä luo ja perheeseen onkin syntynyt uusi lapsi. Lapsi, joka on heidän isänsä kanssa jatkuvasti, toisin kuin he itse.

Uuden perheen uudet säännöt

Olen jumissa itsesäälissäni ja tarvitsen viisaita sanoja. Kirsi Heikinheimo puhuu siitä, että parisuhde on uusperheessä aivan erityisen tärkeä pohja myös lasten ja aikuisten keskinäisille suhteille.

– Uusperheessä ei ole automaattista perhesidettä kaikkien välillä vaan perheen luominen on tahdon asia. Lisäksi aikuisten keskinäiset välit valuvat aina lapsille.

– Toisella puolisolla ei välttämättä ole kokemusta, millaista on olla kouluikäisen vanhempi. Toisella taas ei ole kokemusta vaikka siitä, millaista on hypätä mukaan toisten perhe-elämään. Siinä auttaa vain puhuminen ja toisen tunteiden kunnioitus.

”Uusperheen säännöt ovat uuden perheen omia sääntöjä, eivät vanhojen peruja.”

Luen psykoterapeutti Vuokko Malisen haastattelun Meidän Perheestä. Malinen sanoo, että paras palaute, jonka puolisolleen voi antaa, on kehua tämän lasta. Se kuulostaa järkevältä – ja miten metsään olen siinä mennytkään.

Sekä Uusperheiden liiton toiminnanjohtaja Heikinheimo että psykoterapeutti Malinen neuvovat luomaan uusperheen omat säännöt kaikkien perheenjäsenten kesken.

– Uusperheen sääntöjen pitää olla nimenomaan uuden perheen omia sääntöjä, ei vanhojen liittojen periaatteita. Aikuiset ovat säännöistä vastuussa, mutta on tärkeää antaa äänioikeus jokaiselle uusperheen jäsenelle. Jokainen on yhtä tärkeä perheenjäsen, asui sitten kotona aina tai joka toinen viikonloppu, Heikinheimo sanoo.

Sinun lapsesi eivät ole minun

Minä en ole kunnioittanut bonuslasteni ajatuksia tarpeeksi. Olen kyllä janonnut ymmärrystä ja kunnioitusta perheen toisena vanhempana, mutta samaan aikaan olen itse pitänyt heitä perheemme ulkojäseninä. Olen ollut liian keskittynyt omaan ydinperheeseeni.

En pidä mieheni lapsia ominani. Välitän heistä, mutta jos olen rehellinen, myönnän, että en rakasta heitä. Pitäisikö minun? Kysyn tätä Heikinheimolta.

”Puolison lapsia ei tarvitse rakastaa, mutta kunnioittaa tarvitsee.”

– Puolison lapsia ei tarvitse rakastaa, mutta heitä pitää kunnioittaa, kuten kaikkia uusperheen jäseniä.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi suhtaudun bonuslapsiini niin nuivasti. Ei ole kyse siitä, että olisin ollut mustasukkainen mieheni rakkaudesta – totta kai hän rakastaa lapsiaan, kaikkia kolmea tasavertaisesti. Heikinheimo puhuu jokaisen perheenjäsenen samanarvoisuudesta, ja luulen, että yksi syy voi olla siinä.

Ennen poikani syntymää tunsin olevani perheessämme muita vähempiarvoinen, se lapseton, jonka tarpeilla ja oikeuksilla ei ollut yhtä paljon väliä kuin lapsilla tai lasten isällä. Uskon, että olisin rennompi bonusvanhempi, jos olisin ollut äiti jo valmiiksi.

Kolmelapsinen perheemme

Vaunulenkillä mieheni kanssa talven viima räiskii räntää kasvoillemme. Olemme samaa mieltä siitä, että olemme tulleet perheenä siihen pisteeseen, jossa meidän molempien on ryhdistäydyttävä.

Lupaan miehelleni keskittyä arjen hyviin asioihin, kuten siihen, kuinka hienosti bonustyttäreni hoitaa vauvaa. Lupaan yrittää ajatella asioita enemmän kaikkien kolmen lapsen kannalta ja olla iloinen vaikka siitä, että bonuslapset kutsuvat kavereitaan meille yökylään. Se on heiltä osoitus luottamuksesta ja hyväksynnästä.

Mieheni lupaa, että hän osoittaa lapsilleen arvostavansa minua. Hän lupaa myös tukea siinä, että saisin rakennettua toimivan suhteen bonuslapsiini. Seuraavana päivänä hän varaa konserttiliput vain minulle ja tyttärelleen.

Kirsi Heikinheimo neuvoo uusperheitä tekemään mahdollisimman paljon hauskoja asioita yhdessä. Yhteiset lautapeli-illat tai ulkoiluhetket toimivat hyvin. On silti tärkeää, että lapsilla on tilaisuus olla välillä kaksin oman vanhempansa kanssa, mutta myös tekemistä pelkän bonusvanhemman kanssa kannattaa yrittää keksiä.

Ryhtiliikkeemme toimii. Ärsyynnyn vähemmän, välitän enemmän. Bonustyttäreni alkaa pyytää minua uimahalliin aina, kun lapset ovat meillä. Lähden joka kerta.

Askel voi olla pieni, mutta minusta tuntuu, että olen päässyt pinnalle.

Kirjoittajan nimi on muutettu.

Meidän Perhe 2/2017

Vierailija

Halusin olla kiva äitipuoli – miksi se on niin vaikeaa?

Äitipuoleuteen verrattuna äitiys on kyllä tosi kivaa, 99-prosenttisesti! Ainakin jos lapset eivät ole hengenvaarassa, sairaita tai muuten pulassa elämässään. Äitipuoleuteen kaikilla on lähinnä epäilyksiä ja äitipuolella on jatkuva todistustaakka siitä, ettei ole kiusannut/kiduttanut/ollut epäreilu/tehnyt jotain pahaa tai vähintään ajatellut. Hyvätkin aikeet torpataan herkästi sillä, että varmaan tunteet kuitenkaan eivät ole ihan aidot. Olin muutaman vuoden äitipuolena ja ei ikinä enää! Eihän...
Lue kommentti

Tänä kesänä olen oppinut lapsiltani jo yhden asian: aina on hyvä sää.

Olen lomaillut tänä kesänä tähän mennessä neljä päivää. Olen lomaillut tihkusateessa, kaatosateessa, ukkosella, seitinohuessa sadeverhossa, pilvipoudassa, tuulella ja auringon pilkahdellessa.

Olen katsonut elokuvaa, lukenut, rakentanut junarataa, leiponut, istunut sohvalla sylikkäin. Mutta myös keinunut, istuttanut kasveja, ihaillut maailman hienointa sateenkaarta, nukkunut ulkona, nähnyt miten nuorin oppi tuosta noin vain ajamaan pyörällä. Yhden asian olen oppinut itsekin: aina on hyvä sää lomailla.

Sillä sekunnilla, kun sade taukosi, avasin ovet pihalle ja aloin riehua.

Ensimmäisenä yhteisenä lomapäivänä lasten kanssa tein niin, kun aikuinen tekee. Sillä sekunnilla, kun sade taukosi, avasin ovet pihalle ja aloin riehua. Aurinko paistaa, nyt ulos! Tällä säällä ei voi olla sisällä! Nyt se legoleikki tauolle, hei, ettekö tajua, a-u-r-i-n-k-o!

Siinä vaiheessa kun jälkikasvuni oli raahautunut vastentahtoisesti ulos, fiilis olikin melkoisen jäähtynyt. Eipä siinä, alkoikin jo sadella.

Toisena päivänä pilvien kasautuessa meillä äänestettiin siitä, mikä leffa katsotaan. Pian elokuvan alettua yllättänyt aurinkokaan ei haitannut. Vedimme vain verhoja sopivassa kulmassa ikkunoiden eteen estämään ärsyttävät heijastukset. Uloskin ehdimme jossain vaiheessa.

Kolmantena päivänä taivas repesi kaatosateeseen, ja lapseni teki niin, kun lapsi tekee. Hän leväytti ovet auki, veti sadetakin niskaan ja painui ulos ilakoimaan. Katsoin läpimärkänä ja onnellisena trampoliinilla pomppivaa lasta ja muistin hetken kesästä, joskus vuosia sitten: Minä uikkarissa ukkosella kaupunkirivarimme pienellä pihalla. Ihoa rummuttavat pisarat, kylmä noro nenänpäästä leukaan. Levitin kädet, nauroin. Antaa sataa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Imetyksen aikana seksi saattaa tuntua yhtä houkuttelevalta kuin märkä tiskirätti naamalla. Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström avaa imetyshaluttomuuden aiheuttamia tunteita.

Haluttomuuden tunteet ovat aina yksilöllisiä. Osa lapsen saaneista pareista harrastaa intohimoisesti seksiä heti synnytyksen jälkeen, osalle halut palautuvat vasta imetyksen loputtua. Noin 80 prosenttia pareista on ollut yhdynnässä kolmen kuukauden päästä synnytyksestä, mutta tieto ei kerro mitään haluista. Seksiä voi harrastaa, vaikka siitä ei nauttisi tai sitä haluaisi.

Synnytyksen jälkeen naisen estrogeeni- ja testosteronitasot romahtavat ja munasarjat lamaantuvat hetkeksi. Imetys mullistaa naisen hormonitasoja entisestään ja saattaa aiheuttaa haluttomuutta. Usein hormonitaso normalisoituu vasta, kun kuukautiset alkavat. Ja imetys luonnollisesti saattaa siirtää kuukautisten alkua.

Kuuluko halu äideille?

Fysiologisten syiden lisäksi haluttomuuteen vaikuttaa myös stressi, väsymys sekä vauvan tuoma iso elämänmuutos. Lisäksi vauvan kanssa on koko ajan vähän varpaillaan: Osaanko hoitaa häntä oikein? Ymmärränkö vauvan viestit? Heräänkö vauvan itkuun? Äiti saattaa olla niin rasittunut, että seksihalut vain jäävät pois, koska energia menee väsymyksen kanssa taisteluun ja uuden opetteluun.

Seksuaaliteraputti Marja Kihlström painottaa, että haluttomuus vaikuttaa automaattisesti omaan seksuaaliseen identiteettiin. Haluttomuuden mukana tulee helposti myös tunne, että en ole haluttava, seksikäs tai muiden halun arvoinen.

Nainen saattaa ajatella, että hänen uusi roolinsa äitinä pitää sisältään haluttomuuden tai jopa, että seksuaalisuus ja halu eivät kuulu äideille. Mieleen saattaa hiipiä, että ehkä äidin ei kuulukaan haluta.

Syyllisyyttä ja pelkoa

Äidit saattavat kokea syyllisyyttä myös puolison tähden. Olenko huono puoliso, koska minua ei haluta? En voi antaa rakkaalleni sitä läheisyyttä, joka parisuhteisiin kuuluu. Pelko siitä, että tuottaa puolisolle pettymyksen jatkuvalla kieltäytymisellä, ja puoliso löytää jonkun muun tyydyttämään seksuaaliset tarpeet, on myös läsnä.

Pelko siitä, että puoliso löytää jonkun muun tyydyttämään seksuaaliset tarpeet, on myös läsnä.

Kihlström huomauttaa, että imetystä ei välttämättä kannata lopettaa vain siksi, että se aiheuttaa haluttomuutta, mutta toisinaan se voi olla oikea vaihtoehto. Vaikka imetyksestä aiheutuva haluttomuus tuntuisikin sillä hetkellä pitkältä ajalta, se on lopuksi vain lyhyt vaihe. Silti sitä ei pidä lakaista maton alle, vaan parisuhteen molempien osapuolien on tiedostaa, missä mennään.

Neuvolalla on suuri vastuu ottaa imettävien äitien haluttomuus rohkeasti puheeksi. Koska pienten lasten vanhemmat eroavat helposti stressaavan elämäntilanteen takia, olisi heidän hyvä  tietää, ettei haluttomuus ole lopullista, ja että se menee ohi.

Kosketuksen uudet säännöt

Haluttomuus aiheuttaa huolta myös pariskunnan ei-imettävälle osapuolelle. Aina sanotaan, että kosketus ja läheisyys ovat parisuhteen peruskiviä. Viesti voi tuntua pelottavalta, jos olet parisuhteessa, jossa haluttomuutta esiintyy.

Puoliso on saattanut kokeilla kaikkea: hellyyttä, esileikkejä, liukuvoiteita ja vaikka toista yleensä kiihottavaa pornoa, mutta ei saa haluttomuudesta kärsivää syttymään. Jatkuva torjutuksi tuleminen saattaa aiheuttaa tunteen, että on epäonnistunut rakastajana. Toisaalta, vaikka olisi hyväksynyt, että seksiä ei nyt ole, on silti jäljellä halu olla toisen lähellä, halia tai silittää ohimennen. Voi olla tuskatuttavan vaikeaa yrittää päästä lähelle, jos haluton osapuoli kokee pepulle taputtelunkin syyllistävänä kutsuna seksiin.

Haluttomallekin osapuolelle on helpottavaa tietää, ettei toinen ajattele kaiken kosketuksen olevan vihjaus seksiin. 

Imetykseen liittyvästä haluttomuudesta ei ole aina helppo puhua. Marja Kihlström kertoo tavanneensa pareja, joiden parisuhteeseen seksi ei ole kuulunut vuosiin, mutta asiasta ei ole koskaan puhuttu. Ei näin, Marja painottaa, ja kertookin Puhu Muru -blogissaan ohjeet, joilla imetyshaluttomuus nostetaan parisuhteen keittiönpöydälle.

Haluttomuudesta kärsivien on tärkeää käydä läpi molempien toiveet molempien ja luoda kosketukselle uudet säännöt. Haluttomallekin osapuolelle voi olla helpottavaa tietää, ettei toinen ajattele kaiken kosketuksen olevan vihjaus seksiin, ja toisaalta puolisokin voi rauhassa halata tai suukottaa, eikä vastassa ole syyllisyyden kiristämää puolisota.

Sexpo tarjoaa seksuaalineuvontaa sekä tukea ihmissuhteisiin kaikenikäisille. Puhelimeen vastaa koulutettu seksuaalineuvoja tai -terapeutti. Soittaminen on ilmaista.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun mietin mihin tarpeeseen hankin tavaraa, olen löytänyt itsestäni varautujan.

Varmaan rahojaan tuhlannut äitini on jättänyt minuun jäljen? Olen varautunut kaikkeen tavaroilla: sekä erilaisten juhlien järjestämiseen että mahdolliseen avioeroon. Ja miten ihmeessä voisin jättää varautumatta?

Minulta löytyy isoja määriä astioita ja pannuja. Perheessämme on monta lasta, ja halvemmaksi on tullut ostaa isot määrät astioita kuin vuokrata. Odotanko nyt, että saan viimeisenkin ylioppilaslapseni juhlittua joskus 10 vuoden kuluttua, ja hankkiudun tavaroista eroon vasta sitten, vai mitä teen? Ideoita?

- Kyllästynyt

Ilana Aalto vastaa:

Kerrot, että olet haalinut liikaa tavaraa varsinkin erityistilanteisiin ja että sinun on vaikea tehdä päätöstä tavaroiden poistamisesta. Mietit myös, mistä taipumuksesi on lähtöisin.

Tilannettasi voi lähteä purkamaan monesta suunnasta. Ensinnäkin miettisin, onko varmuuden vuoksi hankituista tavaroista jokapäiväistä haittaa. Ylittääkö haitta hyödyt? Juhlia on harvoin. Arki taas on joka päivä. Jos kaapit pullistelevat juhla-astioista, päivittäisten toimien hoitaminen keittiössä tökkii ehkä seuraavat kymmenen vuotta. Kumpi on sinulle arvokkaampaa, sujuva arki vai varautuminen erityistilanteisiin?

Toiseksi pohtisin taloudellisuutta uudelleen. Sanot, että astioiden ostaminen on tullut halvemmaksi kuin niiden vuokraaminen juhliin. Mutta mitä varmuusvarastojen säilyttäminen maksaa? Ota laskelmissa huomioon tavaroiden vaatiman säilytystilan hinta.

Varautumisen taustalla on yleensä luottamuksen puutetta

Moni joutuu tavaroidensa takia hankkimaan lisää säilytyskalusteita tai muuttamaan isompaan asuntoon. Yksi asuinneliö – eli ison astiakaapin vaatima tila – pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnossa maksaa melkein 200 euroa vuodessa. Ostetulle asuinneliölle tulee hintaa keskimäärin 3700 euroa ja tietysti vielä muut asumiskulut siihen päälle.

Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole arjen sujumisesta tai rahasta. Varautumisen taustalla on yleensä luottamuksen puutetta. Varautujatyyppi ei kerää tavaraa vain kotiinsa, vaan hänet tunnistaa kaupungillakin isosta käsilaukusta, josta löytyy kaikkea kyypakkauksesta vaihtoalkkareihin – koskaan ei tiedä, mikä tilanne saattaa yllättää! Varautuja tahtoo olla kontrollissa, vaikka ymmärtää itsekin, että välillä menee överiksi.

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos luovut varmuusvarastoista?

Kolmanneksi ehdotankin, että kysyt itseltäsi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos luovut varmuusvarastoista. Se, että joutuisit vuokraamaan astiat juhliin ja menisi rahaa? Vai se, että juhlissasi olisi eripariastiat, koska joutuisit pyytämään ne lainaan ystäviltä ja sukulaisilta? Vai olisiko pahinta se, jos joutuisit tarjoilemaan juhlakahvit kertakäyttökupeista?

Vaihtoehtoja punnitsemalla huomaat, että niitä löytyy eivätkä ne kaikki ole aivan mahdottomia. Luota siihen, että kun päästät turhat tavarat menemään, asiat järjestyvät.

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lukijoiden kysymyksiin vauva.fissä. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla. Laita viestin otsikoksi "Kysy ammattijärjestäjältä".

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Letut ilman munia, maitoa ja vehnää syntyvät rennosti ruokabloggaaja Hanna Hurtan ohjeella.

Ton-ton-ton-nokkosletut

4 annosta, 45 min

3 dl kikhernejauhoja

4 dl vettä

½ tl suolaa

3 dl tuoretta nokkosta (tai pinaattia)

½ dl öljyä

Sekoita jauhot, vesi ja suola huolellisesti. Keitä nokkosia runsaassa vedessä kaksi minuuttia. Purista vesi pois ja hienonna lehdet taikinaan. Anna taikinan turvota 15 minuuttia.

Paista taikinasta noin kymmenen ohutta lettua paistinpannussa tai muurikassa. Käytä riittävästi öljyä ja tee letuista vain keskikokoisia, niin ne eivät repeä.

Tarjoa suolaisen tai makean täytteen kanssa.


Hannan kaksivuotiaat kaksoset Olga ja Hugo auttavat paistohommissa. Vanhan talon puuhella on keittiön sydän.


Sieni-parsatäyte

1 nippu vihreää parsaa

1 rkl oliiviöljyä

¼ tl suolaa

Sienikastike

2 kesäsipulia varsineen

1 l kantarelleja (tai suppilovahveroita tai herkkusieniä)

1 rkl oliiviöljyä

2–2½ dl (kaura)kermaa

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Leikkaa parsojen puisevat tyvet pois ja kuori parsat halutessasi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista parsat rapsakan kypsiksi. Mausta suolalla. Parsat voi myös grillata.

Hienonna sipulit ja viipaloi vihreät varret. Revi kantarellit puoliksi.

Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipulin vaaleaa osaa pari minuuttia. Lisää sienet ja paista 5 minuuttia. Lisää kerma ja anna kiehua pari minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja sipulinvarsilla. Jaa kastike ja parsat letuille ja kääri rullalle.

Makea manteli-omenatäyte

1½ dl manteli- tai maapähkinävoita

2 omenaa

½ dl rouhittua tummaa suklaata

Viipaloi omenat. Levitä mantelivoita letulle. Lisää päälle omenaa ja rouhittua suklaata.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.