Mitä tehdä, jos lapsi ei usko puhetta ja suuttumus nousee yli äyräidensä?

Suuttuminen ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa, mutta käsiksi lapseen ei saa käydä. Ensimmäinen luunappi tai tukkapölly on vanhemmalle aina havahtumisen paikka. Mitä tehdä, jos suuttumus nousee yli äyräiden?

1. Havahdu. Ensimmäinen luunappi tai tukkapölly on aina havahtumisen paikka. Siitä saa ja pitääkin tuntea syyllisyyttä. Syyllisyyteen ei kuitenkaan auta jäädä rämpimään. Mieti, miten jatkossa pystyt toiminaan niin, ettei näin kärjistyneitä tilanteita pääse syntymään. Kuuntele myös lasta ja ota hänet mukaan neuvottelemaan siitä, miten tilanteet jatkossa menisivät sujuvammin.

2. Ennakoi. Suuttumiset eivät yleensä nouse tyhjästä. Mieti, miten kärjistyneet tilanteet syntyvät? Mieti myös, voisitko jo suuttumuksen alkaessa oppia painamaan jarrua, ettei raivo nousisi yli äyräidensä?

3. Opettele itsehillintää. Suuttua saa, eikä suuttumus tee kenestäkään huonoa ihmistä. Itsehillintää voi ja täytyy kehittää, jos pinna palaa turhan usein liian helposti.

4. Hyväksy lapsen aiheuttamat tunteet. Elämä lapsen kanssa ei ole sivistynyttä neuvottelua, vaan usein melkoista vääntämistä. Erilaiset lapset herättävät vanhemmassa erilaisia tunteita.

5. Erota tunteet ja teot. Jokaisen ihmisen sisällä elää hirviö ja kuningatar, kyky pahaan ja hyvään. Vaarallisimpia ovat usein ihmiset, jotka uskovat olevansa pelkästään hyviä. Joskus voi tehdä mieli heittää lapsi seinään tai ainakin ulos talosta. Tunne ja teko ovat kaksi eri asiaa, eikä vihan tunteen vallassa saa satuttaa toista.

6. Mieti omaa käytöstäsi ja elämääsi lapsen kanssa kokonaisuutena. Pystytkö näkemään lapsen enimmäkseen myönteisesti? Onko teillä myös paljon läheisyyttä ja kohtaamista? Jos joku lapsista alkaa tuntua enimmäkseen sietämättömältä kiusankappaleelta ja riesalta, täytyy pysähtyä ja hakea apua itselleen ja lapselleen.

7. Hae apua jo silloin, kun pelkäät menettäväsi malttisi. Palvelevaan puhelimeen ja esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton  vanhempainpuhelimeen voi soittaa nimettömänä. Mannerheimin lastensuojeluliitoln Vanhempainnettiin voi kirjoittaa netissä.  Apua ja tukea voi saada myös turvakodeista, perheneuvolasta ja lastensuojelusta. Ensisijaisesti perhettä tuetaan avohuollon tukitoimilla. Esimerkiksi huostaanottoon voidaan päätyä vasta silloin, kun kaikki avohuollon tukitoimet on kokeiltu.

8. Helpota elämääsi. Vanhemmilla on paljon paineita, jotka purkautuvat kotona ärhentelynä ja ehkä tarpeettoman kovina otteina. Jos elämä kotona menee jatkuvasti mesoamiseksi, pitää miettiä, miten arkea voisi helpottaa. Voisiko ruuan tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, jotta lapsilla ja vanhemmilla olisi hetki aikaa hengähtää? Hakisinko lapset päivähoidosta viittätoista minuuttia myöhemmin, jotta voisin töiden jälkeen vähän rauhoittua? Pitäisikö kotitöitä delegoida paremmin?

9. Muuta perheen ilmapiiriä. Onko aamuräyhäämisten syynä väsymys ja kiukku, koska perhe ei ole nukkunut tarpeeksi? Tai ilmentääkö lapsi käytöksellään koko perheen myrkyttynyttä ilmapiiriä? Perheen ilmapiirin muuttaminen on vanhempien tehtävä, ei lapsen.

10. Erota riitapukarit. Joillain lapsilla nyrkki tai jalka heilahtaa helposti. Lapsi ei kuitenkaan ole hankala tahallaan. Onko hänellä ollut kurja päivä koulussa tai päiväkodissa, ahdistaako häntä jokin asia? Mitä hänelle kuuluu? Jos lapsi kovasti vastustaa vanhempaansa, hän on yleensä itse tiukoilla. Hengitä syvään ja säilytä vanhemman auktoriteetti. Pidä lasta kiinni, ettei hän pääse satuttamaan itseään tai muita. Laita riitapukari jäähylle ulos tai omaan huoneeseensa. Hae apua, jos lapsen käytös toistuvasti huolestuttaa.

11. Älä pingota. Vanhempien kovien otteiden syynä ovat usein lapsiin kohdistetut ylimitoitetut odotukset ja yritys pitää kotona spartalaista kuria. Liian tiukkojen otteiden takia lapsi joutuu koko ajan kuulemaan pelkkää moitetta ja tuntee itsensä jatkuvasti huonoksi. Aikuisten kuuluukin pitää kotona peräsintä, mutta usein kuitenkin näkee kovaa kurinpitoa, jossa ei oteta lainkaan huomioon lapsen ikätasoa tai mielialoja.

12. Jousta. Myös lapsi voi joskus olla väsynyt tai muuten vain epämääräisen huonolla tuulella. Turhilta konflikteilta voi välttyä, jos vanhempi osaa tarpeen tullen joustaa: Tänä iltana ei tarvitse pestä hampaita, kun olet noin kamalan väsynyt. Voit tulla nukkumaan meidän viereemme, jos sänkysi alla on mörkö. On turha kuvitella, että taapero aina ymmärtäisi sanallisia käskyjä jättää rauhaan kaukosäädin tai kukkavaasi.

13. Kun pinna palaa, ota aikalisä. Laske kymmeneen, mene toiseen huoneeseen ja sulje ovi perässäsi. Laske kylmää vettä käsiesi päälle. Mene hetkeksi pihalle tai parvekkeelle. Laita mp3-soitin korville. Soita jollekin, kenelle tahansa, vaikka nimettömänä palvelevaan puhelimeen. Hakeudu tuttavan luokse vaikka keskellä yötä. Pääasia, ettet jää yksin tai mitenkään vahingoita lasta.

14. Älä uhkaile. Pientä lasta ei voi jättää yksin, mutta leikki-ikäisen kanssa voi jo tehdä sopimuksen: ”Minä olen aika kova suuttumaan. Seuraavan kerran, kun minua suututtaa, menen vähäksi aikaa ulos rauhoittumaan, tuon puun alle. Tulen varmasti takaisin, enkä suuttuneenakaan ikinä hylkää sinua.” Lasta ei saa uhata yksin jättämisellä, mutta kiukkuisen vanhemman suusta voi joskus päästä sellaisiakin sammakoita. Pyydä lapselta anteeksi ja selitä käyttäytymistäsi heti, kun tilanne on rauhoittunut.

Juttua varten on haastateltu projektipäällikkö Hannele Törröstä sekä projektityöntekijä Riitta Ahlstrandia Ensi- ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus -projektista.

Lähde: Elina Rikkilä, Raivo tarvitsee jarrut, Meidän Perhe 1/2008

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
itse olen elänyt aina väkivallan keskellä, tiedän mitä se on ja omaan lapseen en ikinä koske! puhe saa riittää ei tarvi huutaa ja kaikista hauskinta on se että olen juuri täyttänyt 18 vuotta. lapsi syntyi vähän aikaa sitten joten ihmettelen miksi minulla on enemmän järkeä päässä kuin monella vanhemmalla henkilöllä!! ?? 

Varmaan siksi, että normaali aikuinen ymmärtää, että pieni vauva tarvii syliä, hellyyttä, suojaa.. eikä testaa vanhempaa. Toivottavasti sinulla on järkeä päässä sittenkin kun uhmaava lapsi kiljuu keskellä yötä herra ties kuinka monetta kertaa "Äiti on tyhmä!", eikä reagoi mihinkään puheeseen mitenkään. Mielellään vielä niin, että koko ajan on riskinä, että uhmaaja herättää toisenkin lapsen kiljumaan... harva vauva herättää edes raivon tunteita, eikä vieraan lapsen kanssa käy läpi samaa ristiriitaista tunneskaalaa kuin oman lapsen kans.

Minäkin olin mielestäni tosi fiksu ja tietävä ja taitava kasvattaja, kun ensimmäinen oli vauva.. nyt lapsia on useampi ja aika moni asia on osoittautunu ihan harhaksi. Huomaan, ettei se niin yksinkertaista olekaan.. jo yksistään lasten luonne-erot tuo haastetta kasvatustyöhön. Sekin on uskomatonta, että jokainen lapsi on oikeasti yksilö omine tunteineen ja luonteineen, ei vanhemman / vanhempien kopio ja siksi vaatii omat keinonsa.. joskus niiden keksiminen vie aikaa. Ja kun luulee keksineensä patenttiratkaisun, se ei toimikaan kuin yhden kanssa.

Toivon todellakin, ettei sinulle tule sitä tilannetta, että tekisi mieli tehdä jotain muutakin kuin olla se tyyni ja rakastava vanhempi. Yleensä lapsi hakee rajoja ja turvallisuuden tunnetta (lue: uhmaa) just sillon, ku vanhempi on väsyny, on joku asia, joka painaa mieltä, on kiire.. eli sillon kun tilanne olis riittävän stressaava ihan pelkästään lapsen kanssa ilman uhmaa..

Vierailija

Riippuu millä uhkailee.... Et saa karkkia sovittuna päivänä, jos huone on vain sekainen. En ihan kiukuttelusta en ole osannut uhkailla. Olen ajatellut, että lapsella on paha olla. Suuttunut ja huutanut kyllä liikaakin olen. Se harmittaa, kun seinät täriseee, kun äiti karjuu. Kerran nostin lapsen tosi raivon vimmalla patjalle ja toisen kerran penkille. Liikaa voim ja olin varmasti pelottava. Ei lapsi sitä ymmärrä. Vieläkin muistan...oma väsymys. Kotona vauva ja taapero ja sitten myöhemmin pari leikki-ikäistä ja vauva. Aika kovilla sitä on ja silloin ei vaan tajua että cväsymys ja masennus kotona tekee raivopääksi. Tuo omaN jäähyn ottaminen on varmasti hyvä. Ja toivoisin, että ei niin kovasti sitten jälkeenpäin syyllistettäisi. Kun harmi on tehty, niin siitä osaisi mennä eteenpäi. Anteeksi olen lapsilta pyytnyt, jos olen oLlut raivo. Ja kertonut myös miksi huusin...esim. Kunlapset toisiaan jatkuvasti takovat. Ettei saa satuttaa toista.kyllä se hetken pysäyttäminen on auttanut. Seis. Ja jälkeenpäin on voinut muistuttaa, että muistattehan sen ettei satuteta toista. Jos lapsi on pelästynyt huutoanai, olen jutellut ja kertonut lapsen arvokkuudesta. Itkevää lasta olen aina lohduttanut. Samoin jos mieheni kanssa huudettu ja huomannut olen, että lapsi pelästyi. Niin olen hänelle jutellut ja oattanut syliin ja kertonut, ettei ole hänen asia tämä. Ja että rakastetaan riidasta huolimatta. Ei lasta saa ehdoin tahdoin satuttaa. Itse sain lapsena luunappeja. Se oli ihan turhaa ja jäi paha mieli. Olisin varmasti uskonut asiat puheella tai jollain muullakin lailla. Ne luunapit ja tukkapöllyt voi joskus olla aika mielivaltaisia. Ehkä se kohta on jäähyn paikka vanhemmalle. 

Yksinhuoltajana ihanaa on vapaus tehdä päätöksiä, vaikeinta on oksennustauti. Ihan tavallisena päivänä moni asia on juuri oikein.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Huolella haluttu onni

Espoossa asuva Laura Pohjola, 34, päätti hankkia lapsen yksin. Hän odottaa Viljalle, 1v 10 kk, pikkusisarusta samalta luovuttajalta.

Unelman voi toteuttaa yksin, Laura tajusi. Se oli unelma lapsesta.

Laura oli kolmekymppinen ja eronnut kumppanistaan. Hän oli halunnut lasta jo kauan, ja päätti hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuus oli tarkkaan harkittu valinta.

– En halunnut enää alkaa etsiä ihan vain isää lapselle tai luopua lapsihaaveesta vain sen takia, että sopivaa kumppania ei löytynyt.

Laura hakeutui hedelmöityshoitoihin Väestöliiton klinikalle. Ensin oli käyntejä psykologilla, sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Raskaus tosin tärppäsi vasta seitsemännen inseminaation jälkeen.

Vilja syntyi ystävänpäivänä 2014. Lauralla oli Viljan synnytyksessä mukana lapsuudenystävä, joka on myös Viljan kummi.

Kummit ovat pienen perheen tärkein apu, sillä Lauran vanhemmat asuvat Oulussa. Ensin Lauran vanhemmat epäilivät, kannattaako lapsi hankkia yksin, mutta epäily muuttui pian kannustukseksi.

– He ehkä pelkäsivät, että arki ainoana vanhempana saattaisi olla liian raskasta. Tiedän, ettei tämä ehkä ole ihanneratkaisu, ja jossain vaiheessa kysymys isästä tulee väistämättä eteen. Yksin lapsen hankkivan pitää miettiä, miten selittää lapselle toisen vanhemman puuttuminen.

"Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen."

Vilja käy päiväkodissa kahtena päivässä viikossa. Kummit hoitavat Viljaa mielellään, mutta Lauran on vaikea olla erossa tyttärestään. Parempaa on käydä yhdessä muskarissa tai uimassa.

– Tiedän, että saan apua, jos sitä tarvitsen. En vain ole vielä kaivannut paljon omaa aikaa.

Haave toisesta lapsesta on ollut koko ajan läsnä. Kun äitiysloma päättyi, vauvakuume nousi.

Nyt vaaleatukkainen taapero ottaa äitiään käsistä kiinni ja kiipeää äidin jalkoja pitkin ylös. Hän rakastaa kiipeilemistä, ja tekee äidin käsien varassa kiepin ja nauraa. Pian Vilja on isosisko.

Lauran vauva syntyi 9.12. Onnea Laura ja Vilja!

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Kaksoset saa se joka pärjää

Hämeenlinnalainen Marianna Salo, 20, sai lyhyen suhteen seurauksena kaksostytöt. Mandi ja Mette, 5 kk, nukkuvat 12-tuntisia yöunia ja syövät mukisematta kaikkea, mitä tarjotaan.

Marianna oli ystävänsä kanssa syömässä hämeenlinnalaisessa kauppakeskuksessa. Hän päätti hoitaa tekemättömän asian, hakea raskaustestin apteekista. Melkein vitsillä vain.

– Ajattelin, että kuukautiset saattoivat olla hieman myöhässä, ja varmistan asian.

Testi oli positiivinen. Marianna käveli ihmeissään ympäri yksiötään. Hän kutsui ystävänsä kylään ja pyysi häntä kurkkaamaan lavuaarin reunalle, jos ”haluaisi nähdä jotain hauskaa”.

– Raskaus oli ensin aikamoinen shokki.

Lyhyt suhde tulevaan isään oli päättynyt. Silti Marianna tiesi pitävänsä lapsen: hänellä oli koulutus ja töitä. Yksinhuoltajuus ei tuntunut riittävältä syyltä aborttiin.

Ultrassa paljastui toinenkin yllätys – vauvoja oli kaksi.

”Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, ja pärjääminen on asennekysymys.”

Kaikesta selviää, kun on pakko, Marianna päätti. Yksinhuoltajuus ei ole enää mikään ihme, pärjääminen on asennekysymys, hän järkeili.

Kaksoset annetaan niille, jotka pärjäävät, tuttava sanoi Mariannalle. Se tuntui rohkaisevalta.

– Luotan siihen. Joku uskoo minun pärjäävän, joten minä pärjään.

Mandi ja Mette ovat nyt viisi kuukautta. He nukkuvat hyvin ja ovat tyytyväisiä vauvoja.

Mariannasta aikaa omiin menoihin on ihan tarpeeksi. Viikonloppuisin hän menee usein tyttöjen kanssa omille vanhemmilleen yöksi, ja pääsee halutessaan käymään vaikka ystävien kanssa kahvilla. Isovanhemmat ovat suuri apu, ja ottaisivat tyttöjä hoitoon ”enemmän kuin on tarpeen”.

– En ole linnoittautunut tyttöjen kanssa kotiin.

Vaikka lähteminen on kyllä hankalampaa kuin ennen. Vaikeimpia ovat ihan käytännön asiat: miten kantaa kahta turvakaukaloa, varavaatteita, ruokaa ja vaippoja alas kolmannesta kerroksesta. Ja vielä rattaatkin.

Äitiys teki elämästä tasapainoista ja rauhallista.

– Ei minulla ennen kovin säännöllistä rytmiä ollut. Tytöt ovat tuoneet sitä. Tämä on minun juttuni. Se, mitä elämältä hain.

Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Arki ei kaadu kotitöihin

Helsingissä asuva Mira Huusko, 39, erosi lastensa Kaarlon 1v 4 kk, Kiiran, 4, ja Kertun, 5, isästä pitkän suhteen jälkeen. Nyt hän pyörittää kolmen lapsen arkea pääsääntöisesti yksin.

Mikä on vaikeaa? Lähinnä oksennustauti, Mira sanoo. Ne päivät, kun lapset sairastelevat, eivätkä nuku öisin.

– Kunhan kaikki nukkuvat, arki pyörii loistavasti. Jos olen itse kovin väsynyt, koko kuvio tuntuu romahtavan. Sairastelut vaikuttavat uniin, ja raskasta on varsinkin, jos lapset heräilevät eri aikoihin.

Mira pyörittää arkea, kolmen lapsen kanssa. Suuri apu on oma sisko – hän, joka ilmestyy kesken oksennustaudin ovelle mukanaan kassillinen puhtaita lastenvaatteita.

Ajatus lapsiperheen arjen pyörittämisestä ilman toista aikuista oli Miralle aluksi pelottava ajatus.

– Mutta lapset voivat olla eronneelle pelastuskin. Ei voi jäädä sänkyyn makaamaan, arjen on jatkuttava.

Jotkut asiat ovat nyt helpompia. Kenenkään kanssa ei tarvitse neuvotella siitä, mitä tehdään.

– Jos päätän, että menemme Kansallismuseoon, sitten menemme.

Kolmen lapsen äiti on oppinut armollisuutta. Tiskit voivat joskus odottaa seuraavaan päivään.

– Elämä on vähän päätöslaji. Kun luottaa siihen, että meille tulee hyvä elämä, meille tulee hyvä elämä. Vaikka eteen on tullut vastoinkäymisiä ja muutoksia, olen vain päättänyt selvitä niistä.

”Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.”

Arjessa Miralle on tärkeää pitää kiinni päivärutiineista. Koko perhe herää seitsemältä aamulla. Iltapalaa syödään seitsemän jälkeen, ja puoli yhdeksältä lapset ovat jo unilla.

– Tässä asiassa en sovella. En halua, että lapset ovat väsyneitä vain siksi, että minä en jaksa pitää kiinni päivärytmistä.

– Eräänä aika rankkana päivänä pyyhin väsyneenä pöydän alustaa. Yhtäkkiä kaikki kolme lasta olivat kanssani nauramassa pöydän alla. Elämä on pienissä arjen hetkissä, yhteisessä naurussa. Vaikeina päivinä mietin, että huomisen on pakko olla parempi.

Omaa aikaa Miralla on joka toinen viikonloppu, kun lapset tapaavat isäänsä. Mira on myös palkannut välillä MLL:n lastenhoitajan, yleensä töiden takia.

– En ole kadottanut itseäni. Lähinnä toivon, että joskus ehdin jälleen lukea enemmän kirjoja.

Vauva 2/2016

Ei ole yhtä hyvää perhemallia. Yksinhuoltajuus voi tulla elämässä eteen yllättäen tai sen voi valita. Ydinperhe ei takaa sitä, että lapsen on hyvä kasvaa, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassakin esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Minut kirjattiin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten rekisteriin, kun vuonna 1976 synnyin. Yksin äidiksi tullutta äitiäni kohdeltiin sairaalassa syyllistävästi. Osa sukulaisistani ei osallistunut ristiäisiini.

Onneksi maailma on muuttunut. Lapsen syntymässä on kuitenkin käsillä maailman kaunein ja vilpittömin asia: rakkaus.

Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa.

Sain äidiltäni varmasti hoivaa ja lämpöä ainakin yhtä paljon kuin kahdeltakin vanhemmalta, mutta edesmennyt isäni ei ollut poispyyhitty mielestäni. Kannoin repussani hänen kuvaansa ja sen taakse kirjoitin: Leean isä. Oli tärkeää, että äitini ylläpiti isästäni myönteistä kuvaa. Vaikken koskaan tavannut isääni, olin koko lapsuuteni ajan naiivin varma, että hän on huipputyyppi – ja siksi siis minunkin täytyi olla.

Tutkimuksissa ja kirjoittelussa heristellään syyttävää sormea: joku haluaa sanoa, minkälainen on hyvä perhe ja keitä siihen kuuluu. Mutta ydinperhe ei ole lapselle tae onnesta.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus.

Vanhempien määrää tai sukupuolta olennaisempaa on rakkaus. Se, että lapsesta ollaan kiinnostuneita, että hän voi kokea tuottavansa iloa ja hänelle ollaan läsnä ja näytetään myönteisiä tunteita.

Kun puhutaan lapsista ja perheistä, huomataan riskit ja ollaan huolissaan. Tärkeää on kuitenkin huomata suojaavat tekijät ja tukea sitä, mikä perheessä on hyvää.

Kasvuympäristö luo lapselle yksilöllistä resilienssiä eli lannistumattomuutta. Sen varassa sitkeimmät kukat voivat kukkia onnellisesti vaikka asfaltinraosta.

Käsikirjaa perheen perustamiseen ei ole.

Elämässä eteen sattunut tai tarkoituksella valittu yksinhuoltajuus on yksi perhemalli muiden joukossa, ja se voi tehdä jokaisen perheessä onnelliseksi ja hyvinvoivaksi siinä missä muunkinlainen perhe.

Syyt saada lapsi yksin ovat monet. Ei ole syytä tuomita vaan pysähtyä, olla avoin ja myönteisen utelias, olla ihminen ihmiselle.

Ehdottomuus on huono merkki. Se kertoo, että ei ota huomioon toisen näkökulmaa.

Omista luuloista syntyvä ehdottomuus ja varmuus, paremmin tietäminen ja oikeassa oleminen ovat itse asiassa huonoja merkkejä. Ne kertovat, että ihminen on lakannut ottamasta huomioon toisen näkökulman, ajatukset ja tunteet. 

Tuleeko sinusta perhe? Muista nämä.

  1. Salli poissaoleva vanhempi puheissa ja ajatuksissa. Luo hänestä lapselle myönteisiä mielikuvia ja anna jotakin konkreettista, kuten nimi ja valokuva.
  2. Hae ja ota vastaan apua sukulaisilta, ystäviltä ja esimerkiksi neuvolalta. Pidä huolta omasta jaksamisestasi.
  3. Muista kiitollisuus. Huomaa, miten hyvin kaikki tässä hetkessä on.

Leea Mattila on lapsen ja vanheman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Erilaisista näkemyksistä voi olla hedelmällistä keskustella, mutta aina se ei kannata. 

Joskus ajattelen, että suurimmat haastajani kasvattajana ovat toiset vanhemmat. On hetkiä, jolloin ristiriitaisista näkemyksistä on hedelmällistä keskustella, mutta toisinaan se on ajanhukkaa.

Kun poikani oli yksivuotias, olimme kesäpäivänä leikkipuistossa. Katselin uteliaana, kun muutamaa vuotta vanhempien poikien ryhmä lähestyi huterasti askeltavaa pikkuistani. Pojat varmasti näyttäisivät hauskoja temppuja pienemmälle!

Kaikkea muuta. Isommat pojat tuuppasivat yhteistuumin yksivuotiaan hiekkaan, istuivat tämän päälle ja alkoivat paiskoa hiekkaa taaperon naamaan. Parissa sekunnissa loikkasin paikalle, kiskoin pojat lapseni päältä ja pidin näille tiukan puhuttelun.

"Häkellyin vanhempien välinpitämättömyydestä täydellisesti."

Isompien poikien vanhemmat juttelivat keskenään kahvikupit käsissä selkä tapahtumiin päin. Kerroin heille, mitä juuri tapahtui ja pyysin, että aikuiset kertoisivat lapsilleen siitä, ettei ketään saa kiusata.

Aikuiset katsoivat minua tympääntyneinä. Toinen heistä sanoi, ettei uskonut mitä puhuin, koska hän ei ollut nähnyt mitään. Häkellyin välinpitämättömyydestä täydellisesti.

 

Ärsyttävää on, että muiden kasvatustapoja joutuu väkisinkin perustelemaan lapselle.

Matkustan pojan kanssa paljon junalla. Leikkivaunu on lapsen kanssa matkustaessa paras ja kamalin paikka: riippuu ihan matkatovereista, joita ei voi ennalta valita.

"Sanon, että joskus vanhemmat ovat niin väsyneitä, että he eivät jaksa komentaa."

Yritän pitää osaltani jonkinlaista järjestystä yllä: ei kengät jalassa liukumäkeen, ei juoksemista käytävällä, ei huutamista, ei karkkia evääksi. Pienempiä lapsia pitää erityisesti varoa ja huomioida.

Joskus matka saattaa kulua siinä, että yritän saada lapseni ymmärtämään, miksi jotkut saavat remuta ja painia käytävällä sekä syödä kaksin käsin karkkeja ja keksejä, mutta hän ei saa.

Usein sanon vain, että eri perheillä on erilaiset tavat. Senkin sanon, että joskus vanhemmat ovat niin väsyneitä, että he eivät jaksa komentaa. Itsekin olen joskus hautautunut kirjaani.

"Vieras isä tokaisi naureskellen, että kyllähän poikien täytyy oppia, mistä se kaikki paska maailmaan tulee."

Lapseni on iässä, jossa kaikenlaiset pissa- ja kakkajutut huvittavat. Katkaisen ne sanomalla, että ne kuuluvat vain ja ainoastaan vessaan.

Eräänä päivänä lapseni lyöttäytyi kadulla ikäisensä vieraan pojan seuraan. Vieraan pojan isä opetti parhaillaan omalle pojalleen takapuolen synonyymeja ja lempinimiä.

Poikani kihersi hurmaantuneena pyllyrallatukselle ja alkoi toistella niitä. Pilasin tunnelman käskien lastani lopettamaan. Vieras isä tokaisi naureskellen, että kyllähän poikien täytyy oppia, mistä se kaikki paska maailmaan tulee.

Käännyimme heti seuraavasta kadunkulmasta eri suuntaan, vaikkei olisi ollut pakko. Joskus paras tapa selvitä muista vanhemmista ja heidän näkemyksistään on yksinkertaisesti poistua paikalta.

Meidän Perhe 9/16

Maria Veitola on 43-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluvat mies ja keväällä 2012 syntynyt poika Taisto. Hyvinä päivinä Maria kutsuu poikaansa lempinimillä Mönkinen,

Lurppa ja Hömppäliini.

minä vain 79

Tsemppiä Marialle! On ihailtavaa, kun joku todella haluaa kasvattaa lapsensa hyväkäytöksiseksi näinä päivinä. Paljon helpompaa on olla välittämättä ja ajatella tyyliin "pojat nyt on poikia". Eikä lapsia niin vaan tehdä lisää, etenkään 43-vuotiaana. Eikä se, että on joskus halunnut äidiksi, tarkoita automaattisesti, että haluaa useamman lapsen.

Vierailija

Kaikki täysin järkevää käytöstä Marialta, vai onko jonkun mielestä ok että leikkikentällä kiusataan eikä siihen puututa, lapsi saa riehua julkisilla paikoilla miten sattuu ja lauleskella rumia sanoja?

Toki on jotain asioita mistä ei tarvitse nipottaa liikaa, mutta tuossa kaikki olivat ihan järkeviä. 

Pahinta mitä aikuinen voi tehdä, on suhtautua kielteisesti teinivanhempaan. On turha nähdä uhkia ja tärkeää nähdä mahdollisuus onneen, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelmassa esiintyvä psykologi Leea Mattila.

Itsekin vielä nuori ja vasta aloittamassa omaa elämää – ja samalla perustamassa omaa perhettä. Teinivanhemmuus ei voi onnistua. Näin moni ajattelee.

Ja on väärässä.

Joka vuosi tuhat alle 19-vuotiasta suomalaisnaista alkaa odottaa vauvaa. Teininä äidiksi tuleminen ei ole harvinaista.

Läheisen kannattaa muistaa positiivinen psykologia. Ensinnäkin se osoittaa, että ihmiset näkevät uhkat helpommin kuin mahdollisuudet. Juuri niin myös sinä, teinivanhemman läheinen, saatat nyt tehdä.

Ajattelet ehkä näin: Miten nuoret vanhemmat tulevat toimeen? Loppuuko opiskelu kesken? Lyhytjänteinen ja elämää kokematon teinikö sitoutuisi yöheräilyihin ja puklulta tuoksuvaan huusholliin? Kestääkö nuorten parisuhde?

Ihmisen aivojen etuotsalohko, joka ohjaa pitkäjänteistä suunnittelukykyä ja impulsseja, kypsyy yli 20 vuoden ikään saakka. Se voi olla yksi syy sille, että nuorten parisuhteet ovat tuulisia.

Riskit ovat pieniä siihen ongelmaan verrattuna, jos nuori odottaja jätetään yksin. Siitä seuraava häpeä on tuhoisaa ja altistaa masennukselle.

Vähättely tuottaa mielipahaa, ja äidin stressihormonit vaikuttavat myös vauvaan.

Palataan positiiviseen ajatteluun.

Tutkimukset kertovat, että myönteisyys lisää voimavaroja. Ympäristön kannustus ja välittäminen siirtyvät teinivanhempien omiksi kyvyiksi, ja ympäröivä myönteisyys auttaa heitä hoivaamaan vauvaansa.

Oma äiti on teinivanhemmalle voimavara, tai yhtä hyvin kuka vain muu välittävä aikuinen. Läheisten aikuisten vastuu on, että jokainen nuori odottaja voi kokea olevansa arvokas ja onnistunut.

Vanhemmuus teininä voi johtaa hyvään. Pyöristyvän vatsan myötä lisääntyvät ihailevat katseet voivat kohottaa itsetuntoa. Raskaus motivoi terveelliseen elämäntapaan, ruokailuun ja päihteettömyyteen. Pikavauhtia karttuva elämänkokemus kypsyttää henkisesti. Mahdollisuudet tähän kaikkeen hyvään ovat nupullaan – kuten nuoren koko elämä.

Näin kohtaat teinin, joka on tulossa vanhemmaksi:

  1. Onnittele ja ilahdu. Koe rohkeasti myötäylpeyttä.
  2. Näytä ystävällinen, arvostava ja yhteenkuuluvuutta korostava suhtautuminen: luo myönteistä tulevaisuudenkuvaa, kehu, kannusta ja huomaa onnistumiset.
  3. Ole kiinnostunut nuoren tunteista. Tarjoudu etsimään hänelle apua, jos hän sitä tarvitsee.
  4. Kiinnostu vilpittömästi vauvasta.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Vierailija

"On turha nähdä uhkia ja tärkeää nähdä mahdollisuus onneen." Tästä tarttis kyllä jonkun huoneentaulun.

Erilainen äiti

Hyvä kirjoitus! Ja haluaisin vielä muistuttaa ettei kenenkään raskautta pitäisi ensimmäiseksi tuomita vaan suhtautua siihen avoimin mielin. Eikä tämä koske vain teiniäitejä vaan kaikkia. Koskaan ei tiedä mitä taustalla on eikä tuomitseminen auta yhtään!!