Parasta: pikkuautot. Nyt Mirjam jaksaa taas leikkiä poikansa kanssa. Kuva: Mikko Hannula
Parasta: pikkuautot. Nyt Mirjam jaksaa taas leikkiä poikansa kanssa. Kuva: Mikko Hannula

Mirjam halusi elää tarveellisesti ja olla hoikka. Lopulta siitä vain tuli tärkeämpää kuin mikään muu.

Vaaka ei narahda, kun sille astuu hyvin, hyvin varovasti. Yksi jalka kerrallaan. Narahdus oli paljastava ääni, jota Mirjam oppi piilottelemaan mieheltään ja taaperoikäiseltä pojaltaan.

Mirjam kävi vaa’alla monta kertaa päivässä, eikä halunnut kenenkään huomaavan. Se oli hänen salaisuutensa. Olihan sellaisia monilla: syödään salaa herkkuja tai laiskotellaan, kun ollaan tekevinään töitä.

Salaisuus ei ollut hänestä edes kovin vakava. Mirjam vain halusi elää terveellisesti ja olla hoikka. Ja aina vain hoikempi. Pienimmätkin painon heilahdukset olivat hänestä tärkeitä ja kiinnostavia.

Niistä oli vain alkanut tulla kiinnostavampia kuin mikään muu – edes oma poika tai avomies.

Mirjamista tuli äiti keväällä 2011. Hän oli vasta 21-vuotias, mutta lapsen saaminen nuorena ei pelottanut häntä. Ehtisihän sitä opiskella myöhemminkin. Mirjamin haaveena olivat kasvatustieteiden opinnot.

Hiekka rahisi vaunun pyörien alla, kun Mirjam työnteli esikoistaan Iisalmessa. Sinä vuonna kevät oli tullut aikaisin. Toukokuussa ulkona mitattiin hellelukemia ja Mirjam oli onnellisempi kuin koskaan. Hänellä oli ihana vauva ja ihana mies, Paulus. Kaikki oli niin kuin piti.

Kun Paulus näki Mirjamin hymyilevän ja hyräilevän vaippaa vaihtaessa, hän ajatteli, että siinä on varmasti maailman paras äiti.

Painon putoaminen raskauden jälkeen yllätti Mirjamin: hän oli ollut mielestään aina hiukan pyöreä.

Raskauden jälkeen Mirjamin paino oli alkanut pudota kuin itsestään. Se sai alkunsa pitkistä vaunulenkeistä ja imetyksestä. Hoikistuminen oli Mirjamista mukavaa, muttei aluksi kovin tärkeää.

Ennen muuta se oli yllättävää: hän oli ollut omasta mielestään hiukan pyöreä koko ikänsä ja oli aina ajattelut, ettei laihtuminen ollut hänelle mahdollista.

Raskaaksi tullessaan 165-senttinen Mirjam painoi 70 kiloa, sairaalasta kotiuduttuaan 80 kiloa. Raskauskilot lähtivät alle vuodessa. Olo oli kevyempi, terveempi.

Mirjam alkoi kasvattaa vaunulenkkien pituutta, käydä kuntosalilla ja innostui ruoanlaitosta. Hän nosti ruokapöytään höyryävää makaronilaatikkoa ja uunissa paahdettuja juureksia.

Elmeri-vauvan mentyä nukkumaan Mirjam ja Paulus tekivät iltapalavoileivät ja istuivat yhdessä katsomaan televisiota tai lukemaan kirjoja.

Mirjam voi hyvin. Ihan kuin energiaa olisi ollut loputtomasti. Mutta hän halusi voida vieläkin paremmin.

Kun Elmeri oli kolme, perhe muutti Iisalmesta Espooseen. Mirjamin iso haave oli toteutunut. Hän oli päässyt yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä. Pauluskin sai töitä pääkaupunkiseudulta.

Elmeristä oli vanhempiensa tapaan kasvanut rauhallinen ja järkevä poika. Hän tykkäsi leikkiä junilla ja autoilla. Mutta yhä useammin hän teki sitä isä kanssa. Mirjam oli alkanut vetäytyä.

Lenkin jälkeen Mirjam söi rahkaa keittiössä suljetun oven takana. Se oli pyhä hetki.

Terveyspuuska oli saanut entistä suuremmat mittasuhteet. Mirjam oli alkanut pyöräillä – kymmeniä kilometrejä, joka päivä.

Lenkkien jälkeen hän istui suljetun oven takana keittiössä syömässä rahkaa. Paulus nimitti niitä pyhiksi hetkiksi. Kun Mirjam söi, häntä ei saanut häiritä.

Paulus ja Elmeri söivät yhä useammin kahdestaan. Mirjam piti huolen, että perhe söi paljon ja terveellisesti, mutta sanoi itse juuri syöneensä. Tai syövänsä ihan kohta, lenkin jälkeen. Mirjam vietti päivät itsekseen, joten hänen oli helppo väittää mitä tahansa.

Paulus alkoi huolestua. Mirjamista oli tullut laiha, kalpea ja väsynyt. Kuin aave, Paulus ajatteli.

Silmiinpistävintä oli väsymys. Paulus löysi Mirjamin yhä useammin sohvalta sikiöasennosta nukkumassa. Ne pienet hetket, kun hän jaksoi puuhailla, Mirjam kävi joko lenkillä tai leikki Elmerin kanssa. Mutta useimmiten Mirjam halusi olla yksin, ilman kenenkään kosketusta.

Kun Paulus yritti saada Mirjamia syömään lisää, Mirjam kieltäytyi ja sanoi juuri syöneensä.

– Oikeasti olin saattanut syödä salaattia kuusi tuntia aikaisemmin, hän sanoo.

Mirjamilla oli ruokasuunnitelma, josta hän ei poikennut edes juhlissa.

Mirjam oli luonut itselleen säännön: ruoka oli ansaittava ulkoilulla tai kotitöillä. Siksi hän usein venytti aamupalaa tai käveli hakemaan lounaan.

Lisäksi hän oli laatinut tarkan ruokasuunnitelman, josta ei poikennut koskaan. Aamupalaksi rahkaa, raejuustoa tai riisikakku. Lounaaksi lähikaupan salaattibaarista salaattia, tomaattia, kurkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja lohta. Iltapalaksi rahkaa, raejuustoa tai riisikakku.

Siinä kaikki – ja paljon kahvia.

Mirjam piti säännöistään kiinni myös lomilla ja juhlissa. Hän selasi ravintoloiden ruokalistoja etukäteen netistä ja varmisti, että listalta löytyy tarpeeksi kevyitä ruokia. Juhlissa hän saattoi olla koko illan syömättä. Aika usein hän vain jätti menemättä.

Tällaista meillä on. Olisitpa täällä. Kesämökillä Iisalmessa oli kaunista. Paulus kuvasi järvimaisemaa kännykällään ja lähetti Whatsupilla videot Mirjamille Espooseen.

Isä ja poika kokivat kesän parhaat hetken kahdestaan. Elmeri ei sitä osannut ihmetellä. Hän tiesi, että äidin piti levätä. Oikeasti mökillä olisi Mirjamin mielestä ollut ihan liian monimutkaista. Olisi pitänyt touhuta, eikä hän jaksanut. Ja syödä mökkiruokia, vaikka Mirjam halusi vain syödä lohisalaattia ja rahkaa.

Sitä paitsi Mirjam rakasti niitä päiviä, viikonloppuja ja viikkoja, kun sai olla yksin kotona. Silloin hän sai elää juuri niin kuin itse halusi. Sai syödä mitä halusi ja milloin halusi ilman, että kukaan kiinnitti siihen huomiota.

Sai nukkua vaikka kolmet päiväunet ilman huonoa omaatuntoa.

– Halusin vain olla rauhassa. En halunnut aiheuttaa kenellekään huolta.

Mutta huolissaan Paulus oli. Hän yritti saada Mirjamia syömään enemmän, turhaan.

Pariskunnan välit alkoivat rakoilla. Kerran he riitelivät mandariinista.

Kerran he riitelivät mandariinista. Paulus koetti saada Mirjamin syömään edes yhden palan, mutta Mirjam ei suostunut. Pauluksen oli yhä vaikeampi ymmärtää Mirjamia.

Pariskunnan välit alkoivat viiletä ja etääntyä. Lopulta niin paljon, että he sopivat eroavansa, kunhan Mirjamilla olisi enemmän voimia. Nyt Mirjam ei olisi pärjännyt Elmerin kanssa kahden.

Yleensä hän katsoi Elmerin kanssa lastenohjelmia tai vain istui vieressä, kun tämä leikki. Siitä Mirjamille tuli huono omatunto.

– Mietin, että tällainenko äiti minusta sitten tuli. Äiti, joka ei jaksa olla lapsensa kanssa.

Opinnot alkoivat samana syksynä, mutta niistä ei tullut oikein mitään. Mirjam tarkisti yliopistoruokaloiden listat netistä tai kiersi kolmenkin ruokalan ovella etsimässä sopivaa lounasta. Sopivassa annoksessa oli kaloreita alle sata. Useimmiten se oli sosekeitto, mutta aina sellaista ei ollut tarjolla.

Niinä päivinä Mirjam söi omenan. Eikä pelkän omenan avulla jaksanut iltapäivän opintoja.

Anoreksia! Sehän on nuorten tyttöjen sairaus!

Tämä on varmaan masennusta, Mirjam ajatteli ja hakeutui terveyskeskukseen. Terveydenhoitaja kyseli, kuunteli ja sanoi sitten, oliko Mirjam koskaan ajatellut, että hänellä saattaisi olla anoreksia.

Anoreksia! Hänellä! No ei! Sehän on nuorten tyttöjen sairaus, Mirjam ajatteli. Ei hänellä sellaista voinut olla. Eivät äidit sairasta anoreksiaa.

Mirjam kävi muutamia kuukausia avohoidossa syömishäiriöklinikalla. Omahoitaja neuvoi, miten Mirjam voisi kerryttää painoa omin voimin. Se ei kuitenkaan onnistunut.

Tammikuussa 2015 Mirjam sopi omahoitajan ja lääkärin kanssa, että kirjautuisi potilaaksi syömishäiriöklinikan kokovuorokausiosastolle.

Vaikka hän joutui olemaan erossa Elmeristä, sairaalaan kirjautuminen oli helpotus. Kenenkään ei tarvinnut kantaa hänestä huolta, eikä kenenkään tarvinnut nähdä häntä näin heikkona. Etenkään Elmerin.

– Sillä hetkellä minusta tuntui, ettei kukaan lapsi ole ansainnut tällaista äitiä, Mirjam sanoo.

Nelivuotias hyväksyi selityksen, että äiti on joutunut sairaalaan, koska äidille ei maistu ruoka.

Miten kertoa anoreksiasta lapselle? Paulus ja Mirjam selittivät Elmerille, että äiti on joutunut sairaalaan, koska äidille ei maistu ruoka. Se riitti neljävuotiaalle.

Elmeri ja Paulus kävivät tapaamassa Mirjamia monta kertaa viikossa. Vierailuhetkinä he söivät usein yhdessä. Mukana ruokapöydässä oli sairaanhoitajia varmistamassa, että Mirjam syö riittävästi lämmintä ruokaa.

Se oli Elmeristä hauskaa. Hän sai paljon huomiota, nautti ja pelleili.

Syömishäiriöklinikalla Mirjam opetteli taas syömään kunnolla ja lepäämään. Henkilökunta rajoitti ulkoilua ja valvoi, etteivät potilaat olisi karanneet lenkille.

Pitkinä vapaahetkinään Mirjam mietti, miksi näin oli käynyt. Ei hänellä ollut mitään erityistä syytä sairastua. Jotenkin vain oli käynyt niin, että hyvältä tuntunut kiinnostus ruokaan ja liikuntaan oli karannut käsistä.

Oikeastaan hänen kokemuksensa oli tyypillinen esimerkki anoreksian etenemisestä. Läheisten ei ole helppo huomata sairautta, sillä se etenee vähitellen ja sairastuneet ovat yleensä taitavia piilottelemaan oireitaan. He ajattelevat ruokaa taukoamatta ja sanovat juuri syöneensä. Kuten Mirjamillakin, yleensä tauti tulee näkyväksi vasta silloin, kun se alkaa haitata normaalia elämää.

Sairaalahoito oli tehokasta. Mirjamin paino nousi ja hän sai voimiaan takaisin.

"Äiti syö isin lautaselta."

Kolmen kuukauden osastohoidon jälkeen Mirjam uskoi selättäneensä taudin. Hän palasi kotiin ja söi taas samassa pöydässä Pauluksen ja Elmerin kanssa, pitkästä aikaa normaalikokoiselta lautaselta.

– Äiti syö isin lautaselta, Elmeri sanoi.

Mirjam tunsi olevansa taas valmis opiskeluihin ja Elmerin hoitamiseen – ja eroamaan Pauluksesta.

Pauluksen mielestä Mirjam yliarvioi voimansa. Hän vastusti, kun Mirjam ilmoittautui kaupungin vuokra-asuntojonoon. Uusi asunto löytyi nopeasti ja Pauluksen estelyistä huolimatta Mirjam ja Elmeri muuttivat pieneen kaksioon toiseen kaupunginosaan.

Aluksi se tuntui Mirjamista hyvältä. Mutta kun kukaan ei ollut vahtimassa, Mirjam huomasi taas syövänsä vähemmän. Väsymys palasi jopa pahempana kuin ennen.

Jälleen hän istui voimattomana katsomassa, kun lapsi leikki yksin.

Lisäksi hän alkoi saada huimauskohtauksia. Silloin hän soitti Paulukselle, joka haki pojan luokseen.

Tällä kertaa yksinolo ei tuntunut hyvältä. Mirjam istui pienessä kaksiossaan ilman avomiestään, ilmaan poikaansa.

– Anoreksia oli rikkonut perheeni. Sen, mikä minulle oli elämässä kaikkein tärkeintä, Mirjam sanoo.

Anoreksia on sairaus, joka ei parane lääkkeillä. Jotta ruokaan liittyviä pakkoajatuksia ja ahdistusta voi alkaa opetella hallitsemaan, tarvitaan tahtoa tehdä niin.

– Vasta kun istuin yksin kaksiossa ilman perhettäni, löysin todellisen motivaationi. Siitä alkoi paraneminen. Halusin perheeni takaisin. Halusin olla parempi äiti Elmerille. Ja halusin olla taas se nainen, johon Paulus oli alun perin tutustunut.

"Olen valtavan kiitollinen siitä, että kaiken jälkeen Paulus jaksoi vielä kerran yrittää."

Mirjam alkoi noudattaa sairaalassa saamiaan ohjeita ja syömään enemmän. Neljän kuukauden kaksioasumisen jälkeen, reilu vuosi sitten helmikuussa, Elmeri ja Mirjam muuttivat takaisin Pauluksen luokse.

– Olen siitä valtavan kiitollinen. Että kaiken tämän jälkeen Paulus jaksoi vielä kerran yrittää.

Enää Mirjam ei laske syömisiään, eikä lunasta niitä liikunnalla. Perhe syö joka päivä yhdessä, joskus jopa pitsaa.

– Äitikin syö, Elmeri saattaa välillä huomauttaa.

Pojasta on hauskaa, että nykyään äidin kanssa voi syödä myös niitä ruokia, joita ennen syötiin vain isän kanssa.

Mirjam on palannut opiskelemaan ja tehnyt jo muutamia kasvatustieteen kursseja. Sohvapöydällä on paksu tenttikirja.

Tulevaisuuden haaveiden kanssa hän on varovainen. Ensin hän haluaisi saada opinnot valmiiksi, sitten ehkä töitä. Suuri toive on, ettei enää sairastuisi.

Ensi kesänä Mirjam saa ehkä taas pyöräillä, vaikka jätskille.

Alkuvuodesta Mirjamin paino ylitti kauan odotetun rajapyykin: puntarin luku alkoi vitosella. Vielä sen pitäisi nousta monta kiloa.

Seuraava etappi on se, että Mirjam saa taas alkaa liikkua, maltillisesti. Toistaiseksi liikunta on kiellettyä, koska kaikki energia tulee käyttää massan kartuttamiseen.

Ehkä ensi kesänä hän saa taas pyöräillä, vaikka jätskille Elmerin kanssa.

Ne olivat onnellisia yhteisiä hetkiä myös viime kesänä, kun Elmeri ja Mirjam valitsivat yhdessä jäätelöt lähikaupan kylmäaltaasta. Mirjam tietää jo, mitä aikoo ottaa: valkosuklaan makuisen Magnumin, joka kerta.

Mansikoita välipalaksi. Nurkan vanha hylly on huutokauppalöytö Virosta. Ruokailuhuoneen tapetti on ainoa, jota Meriläiset eivät ole valinneet itse, mutta he pitävät siitä valtavasti. Kuvat: Piia Arnould

Valtavasti työtä, vielä enemmän iloa. Pätee sekä satavuotiaaseen puutaloon että pieniin kaksosiin.

Vanha puutalo on sinulle toteutunut unelma. Vastaako todellisuus haaveita?

Niina: Aloitin Niinan unelmia -blogin, kun vasta haaveilin puutaloon muuttamisesta. Nyt nimi tuntuu vähän hassulta, liian sievältä.

Muutimme tänne 2009 kerrostalosta Helsingin kantakaupungista. Vanhempani kauhistelivat puurötiskön ostoa, mutta meistä talo tuntui alusta lähtien oikealta. Talolla pitää olla historiaa, ja tällä on: talo on uskoaksemme siirretty Karjalan Terijoelta Helsinkiin sata vuotta sitten. Sanon uskoaksemme, koska täysin varmaa tietoa ei ole.

Olen lukenut kaiken mahdollisen vanhoista puutaloista, koska niillä on omat kommervenkkinsä ja niitä on remontoitava kunnioittaen. En oikeastaan säikähtänyt, kun pian kaupanteon jälkeen yläkerran seinästä paljastui vesivahinko. Luotin siihen, että vanha talo on armollinen ja joka kohdan voi korjata. Niin me korjasimmekin: purimme seinän ja vaihdoimme eristeet.

Seitsemässä vuodessa meistä ja talosta on tullut erottamattomat. Tämä on tärkein paikka maailmassa ja loppuelämän asumus. Ei taloa enää edes raaskisi myydä, sillä olemme vuosien varrella tehneet siitä täydellisen omannäköisen.

Hellä ja raju marsu. Lotan huoneessa asuvat myös marsut Kalle ja Pekka. Kalle viihtyy sylissä, Pekka saattaa puraista. Lotan huone oli ennen vanhempien makuuhuone, jonne tumma Laura Ashleyn tapetti valittiin. Lotan mekko on Nova Melina -verkkokaupasta.
Hellä ja raju marsu. Lotan huoneessa asuvat myös marsut Kalle ja Pekka. Kalle viihtyy sylissä, Pekka saattaa puraista. Lotan huone oli ennen vanhempien makuuhuone, jonne tumma Laura Ashleyn tapetti valittiin. Lotan mekko on Nova Melina -verkkokaupasta.

Kirppisaarteita. Lautapelit on koottu yläkerran aulaan kirpputorilta ostetun ja violetiksi maalatun kaapin päälle. Visnkin ja Alvan nukenrattaat löysi kirppikseltä Niinan ystävä.
Kirppisaarteita. Lautapelit on koottu yläkerran aulaan kirpputorilta ostetun ja violetiksi maalatun kaapin päälle. Visnkin ja Alvan nukenrattaat löysi kirppikseltä Niinan ystävä.

Mistä olet ollut valmis luopumaan, jotta saat asua vanhassa puutalossa?

Viime ajat olen elänyt täysin taloa ja lapsia varten. Teimme keväällä kylpyhuoneremontin, ja sen valmistelu ja koordinointi oli iso urakka. Olen jättänyt liikuntaharrastukseni, jotka ennen tuntuivat niin tärkeiltä. Nyt harrastan vain taloa ja puutarhanhoitoa.

Välillä tuntuu, että kaksosten kanssa on joka tapauksessa parasta pysytellä vain kotona. Joskus tulee henkinen pakko lähteä ihmisten ilmoille, mutta torilla tai ihanassa kahvilassa piipahtaminen kahden taaperon kanssa aiheuttaa vain lisää stressiä. He säntäilevät, haluavat voimakkaasti kaikenlaista, sotkevat ruualla ja väsähtävät.

”Remontin keskellä on valvottu. Pahimmillaan kaksoset herättivät 17 kertaa yössä.”

Remontin raskautta lisäsi se, että kaksoset ovat nukkuneet koko elämänsä ajan todella huonosti. Siitä on kärsinyt koko perhe, ja kaikki ovat olleet ajoittain kireinä.

Raskaimpina aikoina meillä herättiin 17 kertaa yössä. Kun toinen pienistä herää, hän herättää toisen. Ajoittain yöt helpottuvat, mutta sitten otetaan taas takapakkia. Mutta kyllä tästäkin selvitään. Enää herään pari kolme kertaa yössä.

Syksyllä elämä muuttuu. Kaksoset täyttävät kaksi ja menevät päiväkotiin, ja minä palaan töihin.

Pupuja ja possuja. Kaksosten huoneen menneen maailman tunnelma syntyy Hiboun Portraits-tapetista ja vanhoista pinnasängyistä. Niina pitää värikkäistä petivaatteista.
Pupuja ja possuja. Kaksosten huoneen menneen maailman tunnelma syntyy Hiboun Portraits-tapetista ja vanhoista pinnasängyistä. Niina pitää värikkäistä petivaatteista.

Miksi sisustaminen on sinulle tärkeää?

Olen esteetikko. Ympärilläni pitää olla kaunista, jotta voin hyvin. Kun vuokraamme kalustetun kesämökin loma-ajaksi, vien sinne kotoa tuoleja, pöytäliinat ja päiväpeitteet. Ostan myös ruokia ja pesuaineita kauniiden etikettien vuoksi ja sillä perusteella, miltä ne näyttävät keittiössä.

Rakastan värejä, vahvoja tunnelmia ja tapetteja. Entiset asukkaat olivat tapetoineet ruokasalin kauniilla vihreällä tapetilla. Siitä se lähti. Minä tapetoin kaikki muut huoneet. Useimmiten pelkkä korosteseinä ei riitä minulle, vaan tapetoin mieluiten huoneen kaikki seinät. Sillä tavalla tapetti todella pääsee loistamaan.

”Päätin, etten hae yhtään helppoa ratkaisua valmiina kaupasta.”

Remontissa purettiin pieni seinä, jossa tuli käytyä vain jouluna. Kauniin pyykkitelineen Niina raahasi laivalle ja kotiin Tukholmasta, Åhlénsin tavaratalosta.
Remontissa purettiin pieni seinä, jossa tuli käytyä vain jouluna. Kauniin pyykkitelineen Niina raahasi laivalle ja kotiin Tukholmasta, Åhlénsin tavaratalosta.

Kodissa näkyy rakkaus vanhoihin huonekaluihin.
Kodissa näkyy rakkaus vanhoihin huonekaluihin.

Onko remonttiin satsaaminen kannattanut?

Rakastan uutta kylpyhuonettani. Siellä on ruotsalainen kylpyamme, pesuainekaappina antiikkivitriini ja laskutasona vanha ovi. Kun aloin suunnitella remonttia, päätin, etten hae yhtään helppoa ratkaisua valmiina kaupasta, vaan mietin talon näköiset vanhat keksinnöt. Remontti oli hidas ja työläs, mutta lopputulos ilahduttaa joka päivä.

Sisustan muutenkin vanhoilla kalusteilla. En kerää tiettyjen aikakausien esineitä vaan yleisesti kaikkea, mikä näyttää ihanalta. Minulla ei ole aikaa tai rahaa vaellella antiikkikaupoissa, joten olen tehnyt löytöjä kotimaisista ja ruotsalaisista nettihuutokaupoista ja kunnostanut löytöni itse.

Tosin kaksosten synnyttyä nettishoppailukin on käynyt mahdottomaksi. He nukkuvat päiväunia vain vajaan tunnin, jonka aikana saan raivattua leikit, ripustettua pyykit kuivumaan ja pedattua sängyt. Sitten taas mennään.

Meidän Perhe 7/16

Perhe

Niina Meriläinen, 39, on hoitovapaalla rahoitusalan assistentin työstään. Markus Meriläinen, 41, työskentelee myynnin ja urheilumarkkinoinnin parissa. Pariskunnalla on neljä lasta: Verneri, 16, Lotta, 7, sekä syksyllä kaksi vuotta täyttävät kaksoset Alva ja Vinski. Perhe asuu 99 vuotta vanhassa paritalonpuolikkaassa Helsingissä.

Vastasyntynyt on hereillä vain noin neljä tuntia vuorokaudesta. Kolmen kuukauden iässä vauvan uni muuttuu rytmisemmäksi. Miten se tapahtuu?

Vastasyntynyt vauva nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, noin 20 tuntia. Vauva ei tee eroa yön ja päivän välillä, ja neljä valveillaolotuntia ajoittuvat sattumanvaraisesti ympäri vuoro­kauden.

Jo ihan pientenkin vauvojen unentarpeessa on kuitenkin yksilöllistä vaihtelua: toiset nukkuvat vähemmän kuin toiset ja heräilevät herkemmin.

Ensimmäisten kuukausien aikana vauvan unirytmiin ei juuri voi vaikuttaa.

Alle puolen vuoden ikäisten vauvojen unijakso on noin tunnin mittainen. Osa vauvoista siirtyy syvemmän unen vaiheesta kevyempään ja taas takaisin syvään unen heräämättä. Herkkäunisemmat havahtuvat jaksojen välissä hereille.

On myös ihan tavallista, että vauvat nukkuvat varsinkin päivällä vain lyhyissä pätkissä.

Ensimmäisten kuukausien aikana vauvan unirytmiin ei juuri voi vaikuttaa.

Vuorokausirytmiä tukevat päivästä toiseen samanlaisina toistuvat rutiinit.

Kolmen kuukauden iässä vauvan uni muodostuu rytmisemmäksi. Pisimmät unet alkavat ajoittua tiettyyn aikaan vuorokaudesta, ja myös nälkä tulee usein samaan aikaan päivästä.

Vuorokausirytmiä tukevat päivästä toiseen samanlaisina toistuvat rutiinit. Vauva oppii hahmottamaan päivän etenemistä, kun aamumaito, ulkoilu ja seurusteluhetki toistuvat suurin piirtein samaan aikaan joka päivä. Rutiinit myös tuovat vauvan elämään turvallisuutta. Tuntuu hyvältä, kun on jokin aavistus siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Päivän ja yön eroa vahvistaa vauvan mielessä se, että päivällä puuhaillaan ja jo illasta aletaan rauhoittua yöksi. Vauvan pieniin yöähinöihin ei kannata reagoida heti – usein vauva nukahtaa kevyemmän univaiheen jälkeen uudelleen uneen, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus.

Päivällä vauva nukkuu hyvin raikkaassa ulkoilmassa. Pidä huolta, että vauvalle ei tule ulkona kylmä eikä kuuma.

Puolivuotias ei enää välttämättä tarvitse yösyöttöjä pärjätäkseen, mutta hän tarvitsee tunteen siitä, että on turvassa ja vanhempi on lähellä.

Puolivuotiaalla liikunnallisten taitojen kehitys voi tehdä unesta levotonta. Myös ensimmäisten hampaiden puhkeaminen voi herätellä.

Puolivuotias ei enää välttämättä tarvitse yösyöttöjä pärjätäkseen, mutta hän tarvitsee tunteen siitä, että on turvassa ja vanhempi on lähellä. Useimmat vauvat heräilevät pari kolme kertaa yössä ainakin vuoden ikään saakka.

Alle vuoden ikäinen vauva nukkuu keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa. Suurin osa unesta ajoittuu jo yöhön, mutta toisaalta unirytmi on yksilöllinen. Toiset ovat yökukkujia, ja jotkut tykkäävät nukkua mieluummin pienissä pätkissä kuin pitkiä unia kerrallaan.

Päiväunille puolivuotias nukahtaa pari kolme kertaa päivässä.

Kun perheeseen syntyy ensimmäinen vauva, moni asia muuttuu. Mies, jaa parhaat neuvosi tuoreelle isälle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lapsiperheiden kotiin ja järjestykseen liittyviin kysymyksiin. Kuva: Ilana Aalto

En voi kutsua ketään kylään ennen kuin olen tehnyt suursiivouksen, lukija kertoo. 

”Haluaisin sellaisen kodin, että ei tarvitsisi kokea sotkuisen kodin paniikkia, jos joku on oven takana.

Jos aikuiset lapset ystävineen tulevat yöksi, niin minulla menee kaksi päivää vierashuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn. Olen karsinut tavaraa jo paljon ja ostaminen on pysähtynyt aikoja sitten.

Nautin selkeydestä ja siisteydestä, mutta se pysyy vain hetken. Mikä avuksi?”

4 lapsen mama

Ilana Aalto vastaa

Ihan aluksi haluan kysyä sinulta, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos kyläilijä näkisi kotisi sotkut?

Siivouspakko on osa kotiin liittyvää häpeää, joka on kaiverrettu meihin todella syvälle. Koemme kodin osaksi itseämme niin vahvasti, että kotiin kohdistettu kehu tai moite (tai edes sellaisen pelko) tuntuu samalta kuin ulkonäköämme tai älyämme kommentoitaisiin. Harvassa ovat ne rentoranteiset emännät, jotka eivät laisinkaan vaivaudu siivoamaan ennen vieraiden tuloa.

Vanhastaan naisten kunnollisuus on liitetty siihen, miten ehtoisia emäntiä he ovat. Onko kahvipöydässä seitsemää sorttia itse leivottua? Onko lakanat mankeloitu? Löytyykö lamppujen päältä pölyä?

Miten häpeällistä olisikaan, jos paljastuisi, että pullat ovat kaupan pakastealtaasta, lakanat toista kuukautta myttynä pyykkikorissa ja pölyhuisku lopullisesti kadonnut.

Vieraasi eivät lakkaa rakastamasta sinua, vaikka et nuole joka nurkkaa ennen heidän tuloaan.

Vieraasi eivät kuitenkaan lakkaa rakastamasta sinua, vaikka et nuole joka nurkkaa ja kaappia ennen heidän tuloaan. Riittäisikö, että vessan käsipyyhkeen vaihtaa puhtaaseen ja raivaa sohvalta ylimääräiset kamat niin, että vierailla on paikka johon istua? Tällainen pienimuotoinen kohteliaisuussiivoaminen keventää vierailuihin liittyvää siivoustaakkaa niin paljon, että jaksat kutsua vieraita useammin.

Vastaukseni kysymykseesi on siis, että pääset suursiivouksista vapauttamalla itsesi kotihäpeästä.

Suursiivousten sijaan on siirryttävä piensiivouksiin.

Mutta on toki myös toinen keino. Sanot, että selkeys ja siisteys pysyy kodissasi vain hetken. Tämä on suursiivousten syytä. Suursiivousten sijaan on siirryttävä piensiivouksiin!

Lisää jokaiseen päivääsi kymmenen tai viisitoista minuuttia paikkojen järjestelyä. Pilko suursiivouksen tehtävät päivittäisiksi toimiksi: maanantaisin vessan pesu, tiistaisin imurointi, keskiviikkona pölyjen pyyhintä ja niin edelleen. Näin saat nauttia siististä kodista joka päivä.

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lukijoiden kysymyksiin vauva.fissä. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla "Kysy ammattijärjestäjältä".