Syöpähoitojen aikaan Katja teki erityisen paljon retkiä merenrantaan. Usein Siiri-tytär oli mukana. "Merestä sain kummasti voimaa." Kuva: Mikko Hannula

Kun Katja Lumminen sairastui rintasyöpään, tytär kysyi pian kysymyksen kuolemasta. Alkoi yhteinen odotus siitä, koska äidin hiukset kasvavat takaisin.

"Lääkäri soitti kiirastorstain aamuna kaksi ja puoli vuotta sitten. Olin juuri lähdössä saattamaan tokaluokkalaista Siiriä kouluun, mieheni ja esikoisemme Viivi olivat jo lähteneet.

Puoli vuotta aiemmin suihkussa tunsin vasemmassa rinnassani kovan, golfpallon kokoisen patin. Ihmettelin sitä pitkään, ja lopulta ystäväni pakotti minut lääkäriin. Nyt tutkimukset oli tehty, ja lääkäri kertoi puhelimessa, että minulla on rintasyöpä. Se oli tyypiltään kaikkein aggressiivisin. Molemmat rintani pitäisi poistaa.

Pakotin kyyneleet pysymään sisälläni, kunnes Siiri oli päässyt kouluun. Sitten soitin miehelleni ja kävelin eläkkeellä olevien vanhempieni luokse. Vasta siellä itkin. Mietimme yhdessä, mitä nyt tapahtuu.

Lapsille ei saa kierrellä. On sanottava, että on syöpä.

Aluksi en halunnut kertoa sairaudestani lapsille. Omat tunteeni myrskysivät niin, että tuntui mahdottomalta kohdata heidänkin ajatuksensa. Heti ensimmäisellä käynnilläni Syöpätautien klinikalla Helsingissä kuitenkin sanottiin, että sairaudesta pitää kertoa lapsille.

Hoitajat olivat asiassa tiukkoja: Lapsille ei saa kierrellä vaan pitää puhua syövästä sen oikealla nimellä. Lapset eivät menisi siitä rikki.

 

Sauna on perheellemme paikka, jossa puhutaan isoista asioista. Kun kerroin saunan lauteilla syövästä, Siiri ei oikein ymmärtänyt, mistä on kyse. Viivi ei sanonut mitään koko saunomisen aikana. Saunan jälkeen sohvalla halasimme ja itkimme.

Lasten kysymykset tuntuivat musertavilta. Yritin vastata niihin niin rehellisesti kuin osasin.

Aika pian Siiri kysyi kysymyksen, jota olin pelännyt: ”Kuoletko sinä, äiti?” Kerroin, että en tiedä, mutta että Suomessa rintasyöpää osataan hoitaa tehokkaasti. Vastaus riitti Siirille. Viivi puolestaan kyseli paljon siitä, mitä tapahtuu, jos kuolen. Hän halusi tietää, että jos me molemmat vanhemmat kuolemme, muuttaisiko hän siskoni luokse ja olisiko siellä hänelle oma huone.

Lasten kysymykset tuntuivat musertavilta. Yritin vastata tytöille aina niin rehellisesti kuin osasin. Syöpähoitajani olivat neuvoneet, että jos vastausta ei tiedä, sen voi sanoa lapselle.

Puhuminen oli myös helpottavaa. On tärkeää, että lapset saavat kysyä vanhemman sairaudesta ihan mitä tahansa ja näyttää kaikki tunteensa. Sanoin tytöille erikseen, että he saavat yhä kiukutella. Tunteita ei saa pantata, äiti kyllä kestää ne.

 

Vaikka pelkäsin, usko selviytymiseen oli koko ajan voimakkaampi. Syöpähoidot lähtivät heti vauhdilla käyntiin. Lopulta vain toinen rintani poistettiin, ja kirurgi rakensi tilalle uuden rinnan selkälihaksestani.

Ajatus hallitsemattomasti irti lähtevistä hiuksista oli minulle vaikea. Keksin, että menen itse luottokampaajalleni ajelemaan pääni kaljuksi päivää ennen sytostaattihoitojen aloitusta. Otin tytöt mukaan. Ajattelin, että ehkä en näyttäisi heistä niin pelottavalta, jos he näkevät muutoksen.

Hiuksista tuli tärkeä symboli, jonka avulla etenkin Siiri hahmotti sairauttani.

Kun hiukseni putoilivat kampaamon lattialle, itkin ja nauroin vuorotellen. Tuntui ihanalta, kun Viivi sanoi lopuksi ”Äiti, sä näytät niin hyvältä!’ Tapahtumasta jäi todella voitonriemuinen olo: minä hallitsen tätä syöpää, ei toisinpäin!

Hiuksista tuli lopulta tärkeä symboli, jonka avulla etenkin Siiri hahmotti sairauttani. Kerroin, että äiti parantuu, kun hiukset kasvavat takaisin. Yhdessä odotimme, milloin näin käy.

Sytostaattihoitojen aikana en jaksanut juuri muuta kuin maata sohvalla. Tytöt pötköttelivät usein vieressäni, minä nukuin ja he katsoivat tv:tä. Lapset myös yrittivät auttaa. Siiri kantoi minulle sohvalle banaanijugurttia. Kun kävimme uimassa tai retkillä merenrannassa, tytöt pakkasivat minulle eväitä mukaan.

 

Itselleni oli tärkeää yrittää selviytyä edes pienistä arjen askareista. Sain suurta tyydytystä, jos jaksoin kävellä jääkaapille tai ladata pyykkikoneen. Yritin myös koko ajan tsempata itseäni ajattelemaan positiivisesti. Jes, tänään jugurtti maistuu paremmalta kuin eilen! Jes, jaksoin katsoa tv-sarjasta jakson nukahtamatta!

Syöpähoidot purivat hyvin. Pian hoitojen päätyttyä hiukseni alkoivat taas kasvaa. Se oli lapsille huojentava merkki – äiti on parantunut.

Elän tavallista arkea, mutta en pelkää enää kuolemaa.

Nyt käyn vuoden välein syöpäkontrollissa. Minulla on jatkuva lääkitys, eikä suurta pelkoa sairauden uusiutumisesta ole.

Syöpä on tehnyt sen, etten enää pelkää kuolemaa. Se tulee, kun aika on. Oma aikani ei vielä ollut, vaan nyt elän taas tavallista arkea, välillä ihanaa ja välillä raivostuttavaa. Joskus hermostun lapsille, kuten ennenkin. Lattialla lojuvat vaatteet saavat nalkutushanani auki. Mutta uskon, että niin sen pitää mennäkin. Kun ajatukseni pysyvät arjessa ja tässä hetkessä, tiedän, että olen parantunut.

Lastenhoitaja Katja Lumminen, 39, asuu miehensä sekä lastensa Viivin, 16, ja Siirin, 10, kanssa Vihdin Nummelassa. Lokakuu on rintasyöpätietoisuuden kuukausi, jolloin Roosa nauha -kampanjalla kerätään varoja rintasyöpätutkimukseen.

Meidän Perhe 10/2016

Olen oppinut, mistä aiheista syntyy vanhempien kesken isoimmat erimielisyydet  – ne, joissa huudetaan apuun maalaisjärki, päätoimittaja Anna Ruohonen kirjoittaa.

Olen ollut Vauva-lehden ja Meidän Perheen päätoimittaja pian vuoden. Sinä aikana olen oppinut, mitkä ovat vanhemmuudessa tulenarimmat puheenaiheet. Ne, joista aina syttyy riita. Kas tässä:

Tupakointi raskausaikana.

Voiko raskaana oleva saada listerioosin, jos syö vakuumipakattua kalaa ihan vähän.

Tieto imetyksen hyödyistä ja vinkit siihen, miten imetys sujuu paremmin.

Influenssa-, pneumokokki ja rotarokotteiden ottaminen.

Kannattaako vauvalle antaa velliä.

Kiinteiden ruokien aloittamisen sopiva ikä.

Taaperon istuimen laittaminen autossa selkä menosuuntaan.

Kuinka lähellä vesirajaa vanhemman pitää olla, kun taapero leikkii rantavedessä, ja miten lasten hukkumiskuolemat yleensä tapahtuvat.

Näistä asioista on tutkimuksia, niistä saatua tietoa ja suositukset, jotka neuvola vanhemmille kertoo.

Silti aina kun näistä aiheista tehdään juttu, alkaa kiivas erimielisyys. Keskusteluissa toistuu päättely: Äitini poltti vähän, kun odotti minua. Kun minä olin kuukauden ikäinen vauva, sain lihasoppaa. Lapsena matkustin Saab 96:ssa takaikkunalla keikkuen. Söin raskausaikana kylmäsavulohta, enkä saanut listerioosia. Kaikesta tästä selvisin, joten suositukset ovat turhia, asiat kannattaa tehdä maalaisjärjellä vaan.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Yksilön kokemus ei varmista, että muut ovat turvassa ja voivat hyvin.

Eikä ole mitään syytä ajatella, etteikö lapsuus voisi olla nyt parempi kuin se joskus oli.

Tilastot kertovat hyvää: Esimerkiksi lasten vakavat tapaturmat ovat vähentyneet. Vauvaikäisten kuolemat ovat enemmän kuin puolittuneet 1980-luvulta, eikä niiden syy ole tartuntataudeissa. Lapsia kuolee ja vammautuu liikenteessä vähemmän kuin koskaan.

Hyvä ei johdu maalaisjärjestä, vaan siitä, että lapsi on arvokkaampi ja rakkaampi kuin koskaan, ja vanhemmilla on tietoa ja halua ottaa tieto vastaan.

Maalaisjärki tarkoittaa, että tehdään kuten omassa lähipiirissä on tapana ja hyväksi huomattu (hyvä juttu aiheesta on ilmestynyt esimerkiksi Tiede-lehdessä). Omasta mielestään maalaisjärki on jokaisella: kaikilla niilläkin, jotka ovat keskenään eri mieltä alun listan asioista.

Tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Vanhemmat yrittävät parhaansa ja tahtovat lapselleen hyvää. Mutta joskus on vaikea tietää, mitä se hyvä on. Vanhemman tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Että tajuaa, että neuvolan neuvot kannattaa ottaa vastaan.

Vierailija

Lapsen hoitamisessa riidellään, mitä on maalaisjärki – vaikka tieto on lapselle parempi turva

Juuri tätä minäkin aina mietin, kun keskusteluissa näkyy näitä "ei minunkaan äiti *lisää tähän kiisteltävä aihe* ja ihan hyvä minusta tuli!" -väittelyitä. Ne, joista ei tullut ihan hyviä, ei ole siihen keskusteluun osaa ottamassa: jos vakuumikalasta saadun listerian seurauksena tulee keskenmeno, ei se sikiö koskaan kasva aikuiseksi eikä siis pysty näihin keskusteluihin osallistumaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Minä saan, minä voin ja minä uskallan. Eikä minun tarvitse, jos en jaksa, Marja Hintikka kirjoittaa.

"Varmaan kaikki on paljon helpompaa, kun tiedät mitä on tulossa”, ystäväni kommentoi kolmannen lapsen odotustani. Jäin miettimään hänen sanojaan.

Raskaus, synnytys, imetys. Kahden ensimmäisen lapseni kohdalla näistä asioista ei voi puhua edes samassa lauseessa, niin erilaiset taipaleet kävin kummankin pikkumiekkoseni kanssa.

Esikoista odottaessani olin elämäni kunnossa ja ponnistin hänet maailmaan seisaaltani kuin raivokas luolanainen. Toisen raskauden aikana arjessa vaelsi lopen uupunut yökukkujataaperon äiti. Synnytyksessä lelluin läpi avautumisvaiheen kuin vesieläin kaislikossa ja vauva syntyi lempeästi ammeeseen.

Toista vauvaa hoitaessani välillä tuntui, etten ollut oppinut esikoisen jäljiltä mitään.

Myös vauva-ajat vaivoineen erosivat toisistaan kuin yö ja päivä: kun toinen röyhtäisi kerran seitsemän vappumunkin ja simapullollisen juoneen äidin rintamaidosta, toinen ei kestänyt grammaakaan syömääni vehnää. Käsitykseni rytmeistä, temperamenteista ja herkkyyskausista heittivät häränpyllyä astuessani äitiyden kakkoskierrokselle, ja välillä tuntui, etten ollut oppinut esikoisen jäljiltä mitään.

Vanhemmuuden pyörä oli keksittävä joka päivä uudelleen. Huolet, pelot, ihmetykset ja ilonaiheet iskivät kuin ensimmäistä kertaa.

Mihin olen hyppäämässä nyt, kun perheemme saa viidennen toivotun jäsenensä? Raskausajan huolien hiipiessä mieleen, tunnen samalla suurta levollisuutta. Minä saan, minä voin ja minä uskallan. Eikä minun tarvitse, jos en jaksa. Jonkinlainen armo ja sallimus on iskostunut äitiyteeni vasta toisen lapsen myötä.

En jaksa enää esittää täydellistä, koska tiedän vähemmänkin riittävän. Kuuntelen kaikessa jaksamistani ja uskallan sanoa ei. Jos joku haluaa kylään, heitän jauhopussin käteen ja sanon: leivo itse.

Nyt osaan suojella myös äitiyttäni. Pidän itsestäni parempaa huolta kuin koskaan.

Jo esikoisen kanssa minussa heräsi suojeleva leijonaemo lapsiani kohtaan, mutta vasta toisen lapsen myötä opin suojelemaan myös äitiyttäni.

Pidän itsestäni parempaa huolta kuin koskaan. Päästän lähelleni vain ihmisiä, jotka tahtovat hyvää. Tiedän jaksamiseni rajat ja uskallan pyytää apua ilman häpeää.

Kerään voimia ja otan vastaan rakkautta, sillä niitä minä kolmen pienen lapsen äitinä tarvitsen enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vauva 11/16

Marja Hintikka, 38, on kahden alle neljävuotiaan lapsen äiti, jonka kolmannen lapsen laskettu aika on maaliskuussa 2017. Kotona Marja etsii parittomia sukkia ja opettelee mielenhallintaa. Töissä hän kertoo samoista asiosta talk show’ssaan, joka käsittelee vanhemmuutta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Äitien keskusteluryhmässä väitetään, että hiukset lähtevät, kun imettää. Onko se totta? Ainakin raskausaikana hiukseni ovat olleet jotenkin paksummat kuin ennen (tai siltä tuntuu). Voiko hiusten lähtemistä estää?

Terveydenhoitaja Mia Astikainen:

Raskaudet ovat jokaisella naisella erilaiset. Toiset voivat todella hyvin koko raskauden ajan, ja toiset voivat olla hyvinkin huonovointisia ja kipeitä. Myös hiusten kunto on yksilöllistä. Raskausajalle on tyypillistä, että hiukset tuntuvat paksuilta ja hyvinvoivilta. Raskausaikana uusia hiuksia on kasvuvaiheessa enemmän kuin tavallisesti.

Tämä johtuu raskaushormoneista, jotka muun muassa tehostavat verenkiertoa. Joillekin raskaushormonit voivat kuitenkin aiheuttaa hiusten kuivumista. 

Hiustenkasvu vain palautuu raskautta edeltävään tilaan.

Synnytyksen jälkeen, kun imetyskin alkaa, hormonitoiminta taas muuttuu. Jotkut naiset huomaavat tällöin, että hiuksia irtoaa enemmän kuin raskausaikana.

Todellisuudessa hiuksia ei lähde sen enempää kuin normaalistikaan, vaan raskausaikana kasvuvaiheen loppupuolella olleet hiukset irtoavat ja hiustenkasvu palautuu raskautta edeltävään tilaan. Se ei liity imetykseen.

Hius kasvaa, kuolee ja irtoaa kolmesta seitsemään vuoden sykleissä. Tätä prosessia ei voi estää. Hiustensa laatuun voi sen sijaan jonkin verran vaikuttaa hoitamalla niitä hyvin.

Hiusten hyvinvointiin tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita ovat muun muassa B-vitamiini, seleeni ja sinkki. Voit halutessasi käyttää jotakin tällaista vitamiinilisää, mutta välttämättömiä ne eivät ole. 

Vauva 10/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ylikorostunut reippaus ja pärjääminen voivat kätkeä avun tarpeen, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelman psykologi Leea Mattila.

Naiset ovat itsenäisiä ja vahvoja, turhasta ei pidä valittaa. Eikä tartte auttaa. Tällaista on suomalainen kulttuuri: pärjäämisen ja työteliään arjen kulttuuria. Sen juuret ovat maaseutuhistoriassa, ymmärrettävästi.

Samalla on tyypillistä toimia ihmissuhteissa varauksellisesti, eikä lasten tarpeiden kannalta saatavilla oleminen ole ollut yhtä tärkeää kuin vaikkapa työ.

Heikkouden näyttäminen ja avun pyytäminen tuntuvat vieläkin paljastavalta ja haavoittavalta. Meissä on alituinen alttius häpeän tunteelle.

Häpeä syntyy siitä kokemuksesta, ettei oteta vastaan, ettei tule nähdyksi ja hyväksytyksi. Vuorovaikutuksessa se on myrkyllistä.

Ylikorostunut reippaus ja pärjääminen voivat näyttää vahvuudelta.

Ylikorostunut reippaus ja pärjääminen voivat näyttää vahvuudelta, mutta tukahduttaa sen, mikä tekee inhimilliseksi. Vaikeudesta hakea lohtua ja turvaa ja ilmaista ja jakaa hankalia asioita toisten kanssa voi seurata vahvuuteen sairastuminen.

Vahvuuteen sairastunut romahtaa äkillisesti. Eikä kukaan ole huomannut siitä mitään merkkejä.

Turvallisuuden tunne sekä yksilön elämässä että yhteiskunnassa yleensä syntyy siitä, että voi tukeutua toisiin ja luottaa, että apua saa. Että tietää, ettei jää yksin.

Vanhempi joutuu erityisen koville esimerkiksi silloin, jos vauva ei nuku, tai jos on yksin vastuussa lapsesta.

Sosiaalinen tuki suojaa vanhemmuutta. Kun isovanhempia tai läheisiä ei ole, tai he asuvat kaukana, on erityisen tärkeää opetella avun pyytämistä ja vastaanottamista.

Kun apua pyytää, myös lapset oppivat siihen, ettei yksin tarvitse pärjätä.

Kun apua pyytää, myös lapset oppivat siihen, ettei yksin tarvitse pärjätä.

Kaikilla perheillä ei ole voimaa ja kykyä pyytää apua. Siksi vaikeudet saattavat kasautua kenenkään tietämättä. Hiljaa.

Siihen jokainen voi vaikuttaa. Katso ympärillesi. Tarjoa apua, käy kaupassa tai laita taulu seinään. Pysähdy, kuule ja kuuntele.

 

Näin opettelet pyytämään apua

  1. Harjoittele pienin askelin. Onnistumisen kokemukset madaltavat kynnystä seuraavalla kerralla.
  2. Ota yhteyttä neuvolaan. Sen tehtävä on vastata, jos pyydät perhetyötä ja kotipalvelua.
  3. Etsi vertaistukiryhmä järjestöstä tai netistä.
  4. Selaa puhelimesi muisti. Onko naapureissa, sukulaisissa tai ystävissä sellaisia, joilta voisit pyytää pientä apua silloin tällöin?

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.