Pitääkö lapsille kertoa pettämisestä?

Kun puoliso pettää, parisuhde ja perhe-elämä suistuvat kriisiin. Mutta pitääkö lapsille kertoa pettämisestä, ja miten se pitäisi tehdä?

Vertaistoiminnan kehittäjä, psykologi Virpi Lahtiharju Lastensuojelun keskusliitosta kannustaa molempia vanhempia, sekä pettäjää että petettyä, avoimuuteen. Lapset kyllä vaistoavat, jos jokin on vialla.

– Ikävien asioiden käsittely on mahdollisuus, ei uhka. Kun kohtaa lapsensa aidosti, palkkioksi voi saada todellisen, syvän yhteyden hänen kanssaan, Lahtiharju rohkaisee.

Pienelle lapselle ei ole välttämätöntä puhua uskottomuudesta. Hänelle voidaan esimerkiksi sanoa, että vanhemmilla on erimielisyyksiä. Jos aikuinen on surullinen, tunnetta ei kannata peitellä. Syitä ja taustoja ei kuitenkaan tarvitse ruotia – ellei lapsi kysy.

– Jos lapsi haluaa tietää enemmän, hänen kysymyksiinsä on vastattava. Vanhempi ei voi vähätellä tai väistellä niitä. Asiaa pitää käsitellä lapsen, ei aikuisen, tarpeista lähtien. On myös tärkeää vakuuttaa lapselle, että isä ja äiti selvittävät tilanteen, Lahtiharju korostaa.

Asiantuntijan on mahdotonta antaa ohjeita siitä, milloin ongelmista on parempi vaieta. Tunteitaan kannattaa
kuunnella. Jos aikuista askarruttaa, pitäisikö jostakin asiasta jutella lapsen kanssa, vastaus on yleensä myöntävä.

Kolme äitiä ja yksi isä kertovat tarinansa uskottomuudesta. Erilaisia kokemuksia yhdistää tahto toimia lapsen
parhaaksi. Lapsen jokainen utelu ja huolenaihe ansaitsevat vastauksen, muistuttaa tapauksia kommentoiva Virpi Lahtiharju.

Ei valheita

Nainen, lapset 16 ja 14: ”Rakastumiseni ja suhteeni toiseen mieheen kariuttivat liittomme lopullisesti. Kun olimme muuttaneet asumuseroon, kerroin tyttärilleni kaiken. Arvelin heidän olevan riittävän vanhoja kuulemaan totuuden.

Rehellisyys oli minulle ainoa mahdollinen tie silläkin uhalla, että totuus murtaisi jotakin minun ja lasten välillä. En halunnut enää yhdenkään valheen sekoittavan kenenkään elämää. Pelkäsin myös, että ex-anoppini mustamaalaa minua lapsilleni. En halunnut hänen myrkyttävän suhdettamme.

Puhuin kummallekin lapselle erikseen. Mietin tarkasti, mitä haluan sanoa ja miten.

Kerroin, että rakastuin ajat sitten toiseen mieheen ja aloitin suhteen. Ja että emme isän kanssa kyenneet yrityksistä huolimatta enää korjaamaan avioliittoamme. Korostin, että minun ei ole ollut tarkoitus loukata ketään. Pyysin myös anteeksi lapsiltani. Koin hirvittävää syyllisyyttä, koska olin sekoittanut myös heidän elämänsä.

Vanhempi tytär ei tuominnut minua. Aika yllättävästikin hän alkoi pohtia asiaa eri puolilta. Nuorempi totesi, ettei
osaa sanoa oikein mitään. En usko, että uskottomuuteni on vaikuttanut minun ja lasteni suhteeseen. Meillä on hyvin läheiset ja luottamukselliset välit.

En kadu rehellisyyttäni, vaikka mietinkin silloin, voiko lapsille edes kertoa tällaisista asioista. Ajattelin, että he
kuitenkin vaistoavat, jos jostakin vaietaan. En halua, että he joutuvat kärsimään kaappiin jääneistä luurangoista. Salaisuuksia on raskas kantaa. En tahdo heidän joutuvan aikuisiässä miettimään, mitä se äiti oikein menikään tekemään isälle.”

Psykologin kommentti: Tässä tarinassa on paljon hyvää. Äiti oli rehellinen, kertoi asian molemmille lapsille erikseen ja valmistautui tilanteisiin. On myös erittäin hienoa, että hän pyysi anteeksi. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin lapset voivat antaa uskottomuuden ja sen seuraukset anteeksi.

Nainen on oikealla tiellä. Arvelen, että uskottomuus on vaikuttanut hänen ja lasten suhteeseen. Kun äiti on kohdannut ikävän asian lastensa kanssa, hän on saanut palkkioksi entistä läheisemmät välit.

Puolivillaisia selityksiä

Mies, lapset 4 ja 8: ”Vaimollani oli suhde toiseen mieheen. Emme kertoneet lapsille asioiden oikeaa laitaa. Toki lapset vaistosivat ja näkivät, että kaikki ei ole kunnossa. Piti selitellä jotain puolivillaista, kun ilmapiiri kotona oli mitä oli. Oli riitoja ja erimielisyyksiä.

Kummallakaan meistä ei kuitenkaan ollut rohkeutta tai voimia kertoa lapsille riitojen syitä ja taustoja. Kävimme
vaimon kanssa parisuhdeneuvonnassa, mutta emme koskaan pysähtyneet perheen kesken selvittämään asioita.

Ratkaisun taustalla oli varmasti halu suojella lapsia aikuisten elämän raadollisuudelta. Ei noin pienille voi kertoa kaikkea, eivät he vielä ymmärrä. En myöskään petettynä osapuolena tuntenut houkutusta lähteä paljastamaan
lapsille totuutta. Halusin suojella heitä.

Jos olisimme päätyneet avioeroon, asioiden avaaminen olisi tullut eteen jossakin vaiheessa. Näin ainakin luulen.
Olisi pitänyt kertoa lapsille eron taustat ja syyt.”

Psykologin kommentti: Aikuisten kannattaa uskaltautua kysymään itseltään: Jos olisin jälleen lapsi, kuinka haluaisin vanhempieni suhtautuvan minuun? Miltä tuntui pienenä, kun vaikeuksista puhuttiin avoimesti – tai
kun niistä vaiettiin? Minkälaisia ongelmanratkaisukeinoja minä haluan lasteni oppivan?

Lapset oppivat ottamalla mallia vanhemmistaan. Jos aikuiset eivät puhu ikävistä asioista, jälkikasvukin valitsee
vaikenemisen. Suojelunhalu saattaa tarkoittaa sitä, että ihminen haluaakin suojella itseään. Joskus on toki lupa olla armollinen itselleen. Aina ei ole voimia kohdata kipeitä asioita lasten kanssa. Silloin niihin voi palata myöhemmin tai pyytää ammattiapua.

Totuus oli pommi

Nainen, lapset 4, 7 ja 15: ”Sain eräänä iltana tietää, että miehelläni oli jo pitkään ollut suhde toiseen naiseen. Se oli pommi. Olin äärettömän vihainen ja loukattu. Lapset olivat vielä hereillä ja näkivät, että jotain on vialla. Itkin ja tyrskin. Pyysin miestä kertomaan lapsille, mistä on kyse, mutta hänen mielestään asia ei kuulunut heille.

Minun mielestäni uskottomuus ei ole vain aikuisten välinen juttu, vaan koskee koko perhettä. Halusin, että meillä
ei enää vedätetä ketään. Kerroin lapsille totuuden: isällä on toinen nainen ja siksi isä on ollut niin paljon poissa kotoa. Hänhän saattoi lähteä kavereitten kanssa saunailtaan ja viipyä kaksi, kolme päivää. Lapset kyselivät, missä isä on.

Vanhin lapsi halusi tietää, kuka toinen nainen on. Kerroin senkin. Keskimmäiselle tuli kova viha isäänsä kohtaan.
Viha ja luottamuspula ovat edelleen olemassa. Nuorin on täysin lojaali isälleen.

Masennuin ja olin välillä erittäin huonossa kunnossa. Erosimme vajaa vuosi myöhemmin. Aluksi yritin saada ex-miestäni avautumaan lapsille, mutta sitten tajusin, ettei se ole enää minun tehtäväni. Olen päättänyt, että minun kodissani kaikesta pitää voida puhua. Ero on käsitelty lasten kanssa moneen kertaan.

Lapset pääsivät terapeuttini kautta seurakunnan perheneuvontaan purkamaan tuntemuksiaan. Keskimmäinen
heistä pohtii asiaa edelleen: Mitä on pettäminen? Pettääkö hän äitiä, kun hän menee isän luokse viikonlopuksi? Miksi isä halusi satuttaa äitiä?

Kaikkiin kysymyksiin en osaa antaa vastauksia. Sanon lapselle, että tuota sinun on kysyttävä isältäsi. Hän sanoo,
että ei isä vastaa.”

Psykologin kommentti: Minuun tekee vaikutuksen, kuinka hienosti keskimmäinen lapsi pohtii pettämistä. Hän rakentaa elämäänsä realistiselle pohjalle. Vaikeneva isä puolestaan kadottaa jotakin hyvin arvokasta; mahdollisuuden koskettaviin keskusteluihin lapsensa kanssa.

On hienoa, että äiti pystyy kohtaamaan asiat ja ymmärtää voivansa hoitaa vain oman tonttinsa. Mielestäni hän toimi oikein kertomalla kaiken yhdellä kertaa, koska lapset näkivät järkytyksen. Heidän kannaltaan olisi kuitenkin ollut parempi, jos asian kertomista olisi voitu valmistella.

Kulissit pystyssä

Nainen, lapset 2 ja 7: ”Romahdin täysin, kun mieheni suhde toiseen naiseen paljastui. Tuohon aikaan kuuluu kaksi sairaalajaksoakin.
Pahinta vaihetta kesti kolme, neljä kuukautta. Välillä huusin ja välillä makasin täysin flegmaattisena sängyssä.

Perheemme virallisen tarinan mukaan äiti oli silloin kovin kipeä. Lapset eivät ole asiaa juuri ihmetelleet. Kerran
esikoinen kysyi, oliko se ihan höpöhöpöä, kun sinä käskit isän painua tyttöystävänsä luokse. Minä sanoin, että oli, se oli ihan höpöhöpöä.

On mieheni tehtävä paljastaa lapsille totuus. Hän ajattelee, että se on keskinäinen juttumme, johon ei pidä sotkea muita. Minun mielestäni tämä koskettaa koko perhettä.

Koin todella helpottavana, kun parisuhdeterapeutti kehotti miestäni kertomaan asian lapsille. Terapeutin mukaan tilanteen voisi selittää sanomalla, että isä on ollut ihastunut toiseen naiseen ja äiti on siksi ollut hyvin vihainen ja surullinen.

Mieheni ei ole kuitenkaan vielä tehnyt mitään. Hänen tapansa on panna pää pensaaseen ja toivoa, että koko juttu unohdetaan. Vuosi on vierähtänyt, kulissit ovat pystyssä. Sisältä olen kuitenkin ihan rikki. Syön edelleen
masennuslääkkeitä, olen menettänyt luottamuksen mieheeni ja uskon perhe-elämäämme.

Olen päättänyt puhua asiasta terapeutin ehdottamalla tavalla, jos lapset vielä kyselevät. Olen vihainen, koska
olemme kietoutuneet valheeseen. Jos lapset alkavat ihmetellä asiaa kymmenen vuoden päästä, kerronko heille
totuuden? Että ei äiti ollutkaan sekaisin, vaan isä petti äitiä.”

Psykologin kommentti: Juttelemista ei kannata jättää väliin, kun lapsi ottaa jonkun asian puheeksi. Esimerkiksi
tarinan esikoinen halusi oma-aloitteisesti tietää, oliko äidin raivostunut reaktio silkkaa höpöhöpöä.

Lapset voivat palata suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin vuosienkin jälkeen. Keskusteluhalun käynnistäjänä saattavat
toimia tapahtumat, jotka muistuttavat menneestä: lähipiirissä sattunut avioero tai vaikkapa nuoren omat sydänsurut.

On tärkeää, että molemmat vanhemmat kertovat oman totuutensa. Isä sen, että on pettänyt ja äiti sen, että oli rakentanut avioliittonsa uskollisuudelle ja luottamukselle. Vaikenemalla ikävästä asiasta isä menettää jotain hyvää: mahdollisuuden saada aidon yhteyden lapsiinsa.

Vierailija

Lapsenaivoiset vanhemmat ovat niitä pahimpia mitä vaan voi olla. Todellisia lapsiensa kiusaajia. Lapset eivät voi ymmärtää pettämisen ikäviä kuvioita ja pettämis-draamat eivät todellakaan kuulu lapsille. "Perusrehelliset" ihmiset kuvittelevat olevansa oikeassa, kun kertovat omat kokemansa vääryydet. Samalla kuitenkin pimittävät kaiken sen muun "pahan" minkä itse kenties ovat aiheuttaneet elämän varrella. (Tässä yhteydessä en kuitenkaan tarkoita niitä petettyjä, jotka ovat parisuhteessa kokeneet vääryyttä ja ovat oikeasti kärsineet väkivaltaisen/narsistisen aviopuolison julmuudesta)
Ainoa, mitä kannattaa lapsille kertoa, on se, että äidillä ja isällä ei mene hyvin ja on parempi, että asutaan erillään. Kuitenkin kumpikin vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken. Turha vaivata lasta skismoilla ja kasvattaa sädekehää omalla pahanolollaan. Koska petetyllä on kuitenkin vääristynyt kuva suhteessa lasten KASVATUKSEEN! Turha leikkiä moraalin ylipappia, kun kuitenkin löytyy aina se joka voi olla puhdasmielisempi ja lyödä puhtaalla "miekalla". Miekka osuu aina lapseen. Voihan sitä sitten jorista saunanlauteilla, kun pennut "täyspäisiä". (Ekat bänät ite tehneenä)
t.pettämätön isä

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Etukäteen on mukava ajatella, ettei vauvavuoden kaoottisuus vaikuta parisuhteeseen. Lapsiperhearki yllättää kuin musta jää, Marja Hintikka kirjoittaa.

Mitenkäs parisuhde voi? neuvolantäti kysyi ja tapitti tiukasti silmiin. Menin ymmälleni. Olin juuri synnyttänyt ensimmäisen lapseni, elämä oli heittänyt täyskäännöksen, enkä ollut nukkunut ainakaan viikkoon.

”Öö, ihan hyvin, kai”, vastasi hölmistyneenä.

Nyt lapsia on jo kaksi, ja olen kuullut kysymyksen ainakin kymmeniä kertoja. Kanssaihmiset ovat huolissaan pikkulasten vanhempien rakkauselämästä.

Tämä on sympaattista ja samalla aiheellista. Pienten lasten vanhemmat komeilevat erotilastojen kärkipaikoilla.

Huoli tuntuu absurdilta: tässähän odotetaan rakkauden hedelmää!

Ennen lapsen syntymää vaikutukset parisuhteeseen sivuuttaa olankohautuksella. On mukavampi ajatella, ettei vauvavuoden kaoottisuus vaikuta minun elämääni. Koko huoli tuntuu absurdilta: tässähän odotetaan rakkauden hedelmää, joka syntyi suuresta lemmen hekumasta!

Mutta lapsiperhearki yllättää kuin marraskuinen musta jää autoilijan. Suhteen sivuluisuun ajautuu vaivihkaa valvottujen öiden, rutiinien junttapullan ja työtaakan kasautuessa. Parisuhteen arkisakka on kuin piripintaan täyttyvä mökkihuussi: jos sitä ei tyhjennä, sotku on kamala.

Tässä on muutama hyväksi havaittu periaate. Perhe-elämässä on kolmenlaista aikaa: koko perheen kanssa yhdessä olemista, yksin olemista ja pariskuntana olemista, jos pariskuntana on perheen perustanut. Mikäli joku näistä jää paitsioon, alkaa oireilu.

Perhe tarvitsee keskinäistä hassuttelua, ja jokainen vanhempi muistutuksen siitä, että on olemassa myös itsekseen.

Helpoimmin aikalajeista huomiotta jää pariskuntana hengailu. Siksi kannattaa sopia, että yhteistä aikaa otetaan. Joskus voi auttaa paluu perusasioiden äärelle: Laitetaan kalenteri jääkaapin oveen ja jokaisena sunnuntai-iltana pidetään perhepalaveri, jossa se käydään läpi. Millainen on seuraava viikko perheen aikalajien kannalta?

Vaipparoskiksen hajussa eläessä korostuu se, että rakkaus on tekoja.

Samalla voi katsoa, milloin viimeksi järjestettiin treffit. Ainakin kerran kuukaudessa – mielellään kerran viikossa tästä eteenpäin. Palaverin ja kalenterisulkeisten ansiosta kaikki tietävät, milloin on tiedossa omaa ja yhteistä aikaa.

Kuulostaako tylsältä? Se kuitenkin toimii.

Vaipparoskiksen hajussa eläessä korostuu se, että rakkaus on tekoja. Jos haluat rakkautta, sinun on tehtävä jotakin.

Pidä perhepalaveri jo ensi sunnuntaina.

Marja Hintikka, 37, on yhden tahtoikäisen ja yhden taaperon äiti, joka leikkii mieluiten leijonaa tai nukkuvaa jättiläistä ja syö miehensä kanssa salaa sipsejä lasten nukahdettua.

Ma me mo
Seuraa 
Liittynyt15.4.2016

Oiskait se ihanaa päästä miehen kanssa kahdestaan johonkin edes kerran kuussa. Isovanhemmat vaan asuu toisella paikkakunnalla, eikä olla hommattu ulkopuolista lastenhoitoapua, koska vaavilla on kova vierastus- ja eroahdistuskausi päällä. On ollu jo varmaan puoli vuotta. Vauvalla on ikää 11kk, ja ollaan kolmesti saatu viettää kahdenkeskeistä aikaa vauvavuoden aikana.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miltä näytän? Miltä kuulostan? Voinko olla yhtä aikaa äiti ja nainen? Näitä kysymyksiä moni nainen pohtii seksin aikana. Ihan turhaan!

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, kliininen seksologi Leena Väisälä ja erityistason seksuaaliterapeutti, vauva.fin Puhu muru -bloggari Marja Kihlström kertovat, miksi viisi seksuaalisuuteen liittyvää harhaluuloa kannattaa unohtaa.

1. Itsetyydytys ei kuulu parisuhteeseen

Itsetyydytys on keino tutustua omaan vartaloonsa ja seksuaalisuuteensa. Itsetyydytyksestä nauttiminen ei tarkoita, että kumppani ei olisi tyytyväinen seksielämään. Päinvastoin – hienoa, että seksuaalisuus kiinnostaa häntä.

Suosittelemme itsetyydytystä naiselle etenkin synnytyksen jälkeen. Sitä kautta voi lempeästi opetella uudelleen hyväksymään oman kehonsa. Itsetyydytys ja orgasmit auttavat myös lantionpohjanlihaksia pysymään kunnossa ja vähentävät stressiä.

Itsetyydytykselle kannattaa varata rauhallinen hetki ja varmistaa, että kumppani ja lapset eivät keskeytä.

Kiihottumisen avuksi voi lukea netistä eroottista kirjallisuutta, jota löytyy esimerkiksi hakusanoilla seksinovellit ja eroottiset tarinat naisille.

2. Kunnon naiset eivät riehaannu seksistä

Monet naiset kertovat, että seksin aikana on vaikea päästää irti kontrollin tunteesta. Miltä näytän? Miltä kuulostan?

Kuitenkin: mitä vähemmän seksin aikana pohtii omaa käyttäytymistään, sitä enemmän voi nauttia ja olla kontaktissa toiseen. Seksissä pitää olla korostetun itsekäs ja etsiä omaa tapaansa nauttia. Tätä etenkin naisten pitää opetella pitkään.

Harjoitus tekee kuitenkin mestarin. Itsetyydytys on hyvä tapa kokeilla asioita, joista ei aluksi ehkä uskalla kertoa kumppanille. 

Kumppanillekin kannattaa kuitenkin kertoa, että haluaa kokeilla jotain uutta. Lapsiperheessä vanhempien kannattaa asentaa makuuhuoneen oveen lukko, jotta lapset eivät pääse keskeyttämään lemmenhetkiä. Lapsille voi myös hyvin sanoa, että vanhemmat pitävät nyt hetken toisiaan hyvänä eikä heitä saa keskeyttää.

3. Miehen tehtävä on hoitaa hommat

Jokainen on vastuussa omasta orgasmistaan. Sekä naisten että miesten on siis seksin aikana pidettävä huolta itsestään ja kerrottava myös toiselle, mistä nauttii.

Kannattaa muistaa, ettei yhdyntä välttämättä ole paras nautinnon lähde. Klitoris on naisen sukupuolielin ja seksin aikana sen pitää saada ärsykettä tavalla tai toisella. Jokainen nainen voi opetella tunnistamaan, kuinka paljon hyväilyä kaipaa ja pyytää sitä kumppanilta tai huolehtia asiasta itse.

4. Mies haluaa aina seksiä

Seksihalut ovat yksilöllisiä, eivätkä liity sukupuoleen. Joissain suhteissa halukkaampi osapuoli on nainen, joissain mies.

Naisen seksuaalisia haluja on pitkään pidetty väärinä – nämä uskomukset voi kuitenkin unohtaa. Toisaalta monelle miehellekin on raskas taakka, jos hänen pitää olla jatkuvasti halukas ja aloitteellinen.

On hyvin epätavallista, että suhteen alun jälkeen kumppanien halut ovat samanlaisia. Esimerkiksi lasten syntymän jälkeen on tavallista, ettei nainen pitkään aikaan kaipaa seksiä. Valvominen ja pikkulapsiarki voi uuvuttaa yhtä lailla miehen eikä seksi huvita.

Kannattaa myös tehdä ero haluttomuuden ja erilaisten halujen välillä. Tästä on monesti kyse, kun parit hakeutuvat terapeutin vastaanotolle ja kertovat, että toinen heistä haluaa enemmän seksiä kuin toinen.

5. Nainen ei voi olla samaan aikaan seksuaalinen olento ja äiti

Naisen on lupa nauttia seksistä läpi elämänsä. Äidiksi tulo ei muuta tätä. Päinvastoin – vanhemmiten seksuaalinen halu voi lisääntyä.

Monet naiset kertovat, että seksi paranee synnytyksen jälkeen. Parhaimmillaan synnytys onkin voimaannuttava kokemus, joka auttaa naista löytämään oman kehon voiman ja parantaa itsetuntoa.

Tärkeää on, että kumppani huomioi tuoreen äidin myös seksuaalisessa mielessä. Nainen ei ole jatkossa pelkkä äiti, vaan kumppanilleen edelleen muru tai rakas, ihan kuin ennenkin.

Leena Väisälä on Suomen seksologisen seuran puheenjohtaja ja Marja Kihlström hallituksen jäsen.

Ajankohtaista

4. syyskuuta vietetään Maailman seksuaaliterveyspäivää. Tänä vuonna teemana on seksuaalisuuteen liittyvien myyttien purkaminen. Kansainvälisen Seksuaaliterveyden maailmanjärjestö WAS:n lanseeraamaa teemapäivää on juhlittu ympäri maailmaa vuodesta 2010.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lapsi kaipaa pysyvyyttä ja rakkautta – ei sitä, että vanhemmat rakastavat toisiaan, vanhemmuusliittojen kannattajat sanovat.

Erota vai eikö? Tätä monet pikkulasten vanhemmat miettivät etenkin loman jälkeen, jolloin eropapereita jätetään eniten.  

Yhdysvalloissa terapeutit suosittelevat nyt eroaville vanhemmille eroamisen ja yhdessä pysymisen yhdistelmää: vanhemmuusliittoa, parenting marriage.

Tällöin vanhemmat, jotka eivät enää rakasta toisiaan, jatkavat yhteistä arkea, koska haluavat kumpikin olla läsnä lasten elämässä. He eivät kuitenkaan ole parisuhteessa, vaan saattavat etsiä romanttisen rakkauden ja seksin muualta.

– Ihmiset voivat jo valita, minkä makuisia muroja syövät aamiaiseksi ja mitä katsovat televisiosta. On erikoista, että niinkin tärkeässä asiassa kuin onnettomassa avioliitossa vaihtoehtoja on vain kaksi: jäädä ja kärsiä tai erota, terapeutti Susan Pease Gadoua sanoo psychologytoday.comissa

Lapsen arki voi jatkua ennallaan

Vanhemmuusliitot eivät kuitenkaan sovi kaikille, puoltajat muistuttavat. Vanhemmilla täytyy kohtuullisen hyvät välit keskenään ja kunnioitusta toiseen vanhempana.

Lapselle perheen arki voi näyttäytyä lähes samana kuin aiemminkin. Vanhemmusliitoissa elävät saattavat asua edelleen samassa kodissa ja osallistua yhdessä lapsen vanhempainiltoihin ja synttärijuhliin.

Kannattajien mukaan vanhempien ei tarvitse olla parisuhteessa keskenään, jotta he voisivat kasvattaa onnellisia lapsia. Lapsille tärkeintä on pysyvyys ja tunne siitä, että heitä rakastetaan.

Vierailija

Olen ehdottomasti vanhemmuusliiton kannattaja silloin kun se tuntuu hyvältä ratkaisulta molempien vanhempien taholta.

Me pohdimme lasten isän kanssa erotessa mallia, jossa olisimme hankkineet toisen asunnon ja vuorotelleet vanhassa kodissa ja vanhempien kimppakämpässä. Meidän kohdalla arjen pyörittämiseen liittyvät erot olisivat tehneet järjestelyn mahdottomaksi ja toisaalta pelkäsimme, että "lasten koti" olisi lopulta ollut vain lasten koti eikä oikea koti kaikille perheenjäsenille. Oman tilan ja tavan tarve arjessa oli suuri.

Meillä on edelleen lasten isän kanssa erittäin vahva vanhemmuuskumppanuus ja asumme naapureina. Silloin on helppo jakaa lapsiarkea joustavasti. Lapset tykkäävät kun molempia vanhempia voi nähdä joka päivä ja toinen vanhempi on aina tervetullut lapsia tapaamaan toiseen kotiin. Teemme edelleen asioita yhdessä perheenä kuten yhteisiä lomareissuja. Viimeksi matkalla oli mukana lasten isän uusi kumppanikin.

Mielestäni olemme pystyneet pitämään perheen ehjänä siitä huolimatta, että parisuhde kariutui. Kaikki perheenjäsenet voivat paremmin kun suhteet ovat toimivat eikä huono parisuhde kuormita arkea tai heijastu lapsiin. Omat haasteensa tähänkin elämään kuuluvat kuten elämään yleensäkin.

Vierailija

Yksi asia, joka näissä keskusteluissa usein jää ääneen lausumatta, on se että lapset kaikessa ihanuudessaan usein nakertavat parisuhdetta. Eivät kuitenkaan välttämättä lopullisesti.

Omilla vanhemmillani oli välillä aika kylmät välit. Jopa odotin, että he eroaisivat lasten muutettua kotoa. Mutta menivätkin rakastumaan uudelleen toisiinsa.

Eli vanhemmuusliittokin oli vain vaihe.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Näistä omista haaveista ja peloista luopuminen ei ole helppoa. Se on silti välttämätöntä, m2woman.co.nz neuvoo.

1. Kaikki ovat kuin yhtä perhettä

Sinä rakastat puolisoasi ja hän sinua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rakastaisitte automaattisesti kaikkia toistenne perheenjäseniä ja sukulaisia.

Omat vanhempanne ja sisaruksenne saattavat olla hyvin erilaisia ettekä te kaikki välttämättä tule keskenään niin hyvin toimeen kuin toivoisit.

Ei haittaa, vaikka ette ole kaikki ylimpiä ystäviä keskenänne. Teidän ei tarvitsekaan. Aluksi se voi harmittaa mutta ei ole parisuhteenne kannalta ratkaisevan tärkeä asia.

2. Vain täydellinen kelpaa

Kaikilla on mielessään ajatus siitä, millainen täydellinen parisuhde on. Totuus on, ettei mikään parisuhde ole täydellinen, ei ainakaan kaiken aikaa.

Parisuhteet muuttuvat ja kehittyvät ja jotkut hetket ovat parempia kuin toiset. Esimerkiksi lasten syntymä muuttaa parisuhdetta väistämättä, kun perhe kasvaa ja puolisoista tulee myös vanhempia.

Päästä siis irti ajatuksesta, että kaikki säilyy aina ennallaan. Käsi sydämelle – haluaisitko edes sitä?

3. Kerran pettynyt, aina pettynyt

Toiseen sitoutuminen on myös pelottavaa. Kumppaniin ei ole välttämättä ole helppo luottaa varsinkaan, jos on aiemmin joutunut pettymään.  

Omista kokemuksista ja peloista kannattaa puhua puolison kanssa, sillä se yleensä helpottaa omaa oloa. Menneisyyttään ei voi muuttaa mutta sen voi päättää, kuinka paljon menneisyys vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.