Maaritin mies ja lasten isä piinasi häntä vuosia eron jälkeen. Voiko sellaista antaa anteeksi?

Siihen viikonloppuun keväällä 2008 päättyi avioliitto.

Lauantaina mökillä Maarit, 35, oli laittanut perheen 5- ja 3-vuotiaat pojat nukkumaan. Itse hän ei päässyt sänkyyn vielä tunteihin. Ei, koska hänen aviomiehensä Petri, 37, korkkasi oluen toisensa perään ja halusi keskustella. Niin, tai pikemminkin kuulustella. Juttu oli tuttua jankkausta – mustasukkaisia syytöksiä, epäilyksiä, kysymyksiä.

Maarit kuunteli sanatulvaa turtana ja tajusi, ettei näin voinut enää jatkua. Myrskyisästä liitosta, jota oli leimannut Petrin arvaamaton käytös, oli päästävä pois.

– Olin ollut onneton jo pitkään. Pinnani oli aina kireällä. Tilanne oli kärjistynyt vähitellen, Maarit kertoo nyt, kuusi vuotta myöhemmin.

Avioliitossaan hän kantoi käytännössä yksin vastuun lapsista, pyöritti kotia ja koetti jaksaa töissä. Kulissit olivat kunnossa – oli kesämökki, miehen työsuhdeasunto hyvällä alueella, näyttävä auto.

Petri ei käyttänyt fyysistä väkivaltaa, mutta hän oli paha suustaan myös lasten kuullen. Maarit oppi varomaan riitatilanteita, välttelemään räjähdyksiä. Avioliitto, joka oli alkanut nopeasti ja suurella tunteella, oli muuttunut miinakentäksi.

Ulos yhteisestä kodista

Sunnuntaina, perheen palattua mökiltä kotiin Maarit kertoi haluavansa avioeron. Petri suhtautui aluksi asiaan tyynesti. Vasta illalla mies tajusi hänen olevan tosissaan.

Seuraavana aamuna Petri heitti vaimonsa ulos yhteisestä kodista. Otti avaimet, vei yhteisen tilin pankkikortin, jätti Maaritin oven taakse seisomaan. Mene. Mene, jos ei kerran kelpaa.

Lapset jäivät aamiaispöytään puurolautasten ääreen.

– Seisoin siinä sokissa, itku kurkussa. En tiennyt, mitä tehdä. Minulla ei ollut enää kotia.

Vihdoin Maarit lähti tottumuksesta töihin. Vasta siellä hän tajusi kunnolla, mitä oli tapahtunut ja kertoi asiasta. Kollegat ja esimies halasivat ja lohduttivat itkevää ­naista. Päiväkodista kerrottiin, että Petri oli vienyt lapset sinne normaalisti. Väliaikainen majoitus löytyi pian anopin sohvalta, lakimies puhelinluettelon keltaisilta sivuilta.

Seuraavana viikonloppuna olivat esikoisen syntymäpäiväjuhlat. Äitiä sinne ei päästetty. Kakun Maarit kuitenkin leipoi pojalleen, taiteili kyyneleet silmissä Puuha-Peten kuorrutuksen päälle. Anoppi vei kakun mukanaan juhliin.

Puolisosta tulee lähihuoltaja

Väärin toimittu, lakimies sanoi ­napakasti, kun Maarit kertoi äkkilähdöstään yhteisestä kodista.

– Sain kuulla, että minun ei olisi pitänyt hyväksyä asiaa noin vain. Olisi pitänyt soittaa poliisit heti.

Nyt puolisolla oli juridinen yliote. Lain silmissä Maarit oli se, joka oli lähtenyt. Pojat olivat yhä kirjoilla yhteisessä kodissa, asiaa ei voinut muuttaa ilman molempien vanhempien suostumusta. Lähihuoltajana Petri päätti omin päin, että äidillä olisi oikeus nähdä lapsiaan joka toinen viikonloppu. Ei enempää. Maaritia itketti ja ahdisti.

Nyt tarvittiin kylmiä hermoja. Oli mentävä takaisin yhteiseen kotiin, lakimies suositteli. Jos tilanne kärjistyisi uudelleen, olisi soitettava poliisit tai lähdettävä lasten kanssa suoraan turvakotiin. Ajatuskin paluusta ahdisti Maaritia.

– Olin löytänyt vuokra-asunnon samalta alueelta. Minulla oli jo avaimet ja kävin tyhjässä asunnossa haaveilemassa, millaista olisi, kun vihdoin pääsisin sinne rauhassa lasteni kanssa. Ajattelin, että tämä asunto on minun pakotieni.

Taksilla turvakotiin

Vielä ei kuitenkaan ollut muuton aika. Maarit palasi kotiin, antoi Petrin ymmärtää, että jatketaan yhdessä, yritetään vielä. Hymyili, halasi, nukkui yhteisessä sängyssä, hyväksyi sovinnon eleenä ojennetut kukkaset. Maaritin ystävät ja vanhemmat olivat kauhuissaan tilanteesta ja pelkäsivät hänen puolestaan.

– Ajattelin, että kaksoiselämä oli siinä vaiheessa ainoa vaihtoehto, Maarit muistaa.  

Helppoa se ei ollut. Yhteisessä kodissa hän muuttui säikyksi naiseksi, joka nukkui huonosti ja laihtui rajusti, oli koko ajan varuillaan.

Meni muutama viikko, ja tilanne kärjistyi uudelleen. Tällä kertaa Maarit tiesi, miten toimia. Hän ja lapset lähtivät taksilla turvakotiin. Siellä kului muutama päivä. Petri oli raivoissaan. Maaritin lakimies pani välittömästi avioeron vireille ja haki hänelle lasten yksinhuoltajuutta. Ero oli tosiasia.

Jatkuvaa uhkailua

Kesä 2008 oli sekavaa aikaa. Saadakseen lasten kirjat omaan osoitteeseensa Maarit suostui pitkän väännön jälkeen siihen, että lapset olivat vuoroviikoin hänellä, vuoroviikoin Petrillä.

Se ei ­toiminut. Kun lapset olivat Maaritilla, Petri piinasi häntä soittamalla kymmeniä kertoja päivässä, varjostamalla ja seuraamalla. Kun lapset olivat Petrillä, Maarit ei viikon mittaan kuullut sanaakaan heidän voinnistaan. Uhkailusta tuli  jokapäiväistä. Lopulta siihen turtui.

– Petri sanoi minulle monta kertaa, että jos vien lapset, hän tulee kirveen kanssa oven läpi. Hän oli varma siitä, että minulla on toinen mies. Sain kuulla huorittelua ja tappouhkauksia, Maarit kertaa mennyttä.

Yhtenäkään päivänä hän ei voinut olla varma siitä, mitä tänään tapahtuisi.

Turvaverkko toimi

Talous oli sekasorrossa, koska laskut juoksivat eikä Petri suostunut maksamaan ­euroakaan ­esimerkiksi lasten päivähoitomaksuista tai yhdessä hankitun auton lyhennyksistä. Auton, jolla hän itse ajeli ­Maaritin hoitaessa työmatkat ja lasten kuljetukset julkisilla.

Onneksi omat vanhemmat tukivat ­Maaritia taloudellisesti ja pankki antoi kulutusluottoa, jolla selvitä kuukausi kerrallaan eteenpäin. Petri pitkitti avioerohakemuksen käsittelyä kieltäytymällä viimeiseen asti ­allekirjoittamasta vaadittuja papereita.

Välillä Maarit pyysi ja sai sairauslomaa töistä. Ahdistukseensa hän sai apua omalääkäriltä, perheneuvolasta  ja neuvolapsykologilta. Pian hänet ohjattiin eteenpäin akuuttipsykiatriselle poliklinikalle. Sieltä määrättiin myös masennuslääkkeitä.

– Yhteiskunnan turvaverkko toimi kohdallani hienosti. Periaate oli, että pienten lasten äitiä on pakko tukea, että minä vuorostani jaksan tukea lapsiani, Maarit sanoo. 

Myöhään syksyllä hän tapasi uuden miehen ja rakastui.

Miesystävä muutti tilanteen

Jo epäilys uudesta miesystävästä olisi Petrille kuin punainen vaate, sen Maarit tiesi. Aluksi oli siis salattava tapaamiset, peiteltävä asiaa myös pojilta.
Vähitellen uusi suhde kuitenkin syveni, ja tieto siitä kiiri Petrin korviin. Hän reagoi asiaan rajusti heti.

– Menin hakemaan lapsia vaihtopaikaksi sovitusta päiväkodista eräänä maanantaina. Hoitotäti tuijotti ­minua kauhuissaan ja kertoi, ettei poikia ole tuotu heille tänään ollenkaan. Tuntui kuin minua olisi lyöty puukolla vatsaan.

Samaan aikaan Maaritin kännykkä piippasi uutta tekstiviestiä. Siinä Petri kertoi, ettei Maarit ollut ansainnut lapsiaan eikä saisi näitä koskaan takaisin.
Sillä kertaa pojat löytyivät ja saatiin viranomaisten avulla palautettua äidilleen.

Nyt Petri käänsi kelkkansa ja ilmoitti pesevänsä kätensä tilanteesta – vastuu ­lapsista olisi tästedes yksin Maaritin.

Väitteille ei todisteita

Alkoi totaalisen yksinhuoltajuuden aika. Melkein kolme kuukautta Maarit teki lyhennettyä työaikaa ja huolehti pienistä pojistaan yksin aamusta iltaan. Vei ja haki hoidosta, piti sylissä, puhalsi pipeihin, otti viereen nukkumaan.

Lasten isästä hän kuuli seuraavan kerran vasta vuodenvaihteen jälkeen. Silloin alkoi myös huoltajuusoikeudenkäynti. Oikeudessa anoppi todisti poikansa puolesta kertoen, miten huono äiti Maarit oli ollut. Petri syytti häntä toistuvasta pettämisestä.

Maarit kuunteli mustamaalausta turtana, hiljaisena. Vaikka mieli teki, hän ei antanut samalla mitalla takaisin, koskaan.

– Kuvittelin päälleni teflon-kerroksen, joka suojasi kaikelta kuralta. Väitteille kehnosta äitiydestäni tai avioliiton ulkopuolisista suhteistani ei löytynyt todisteita.

Nelivaiheisessa huoltajuusoikeudenkäynnissä vaaka alkoi väistämättä kallistua Maaritin puoleen. Petri vaistosi sen ja ryhtyi hyökkäykseen toista kautta.

Häikäilemätöntä vallankäyttöä

Kesällä 2009 Maarit muutti yhteen uuden kumppaninsa kanssa. Pian alkoivat hänen avomiehestään tehdyt, perättömät lastensuojeluilmoitukset. Niitä kertyi nopeasti kymmeniä.

Petri haki myös toistuvasti lähestymiskieltoa ex-vaimonsa uutta kumppania vastaan – miestä, jota oli tuskin tavannut.

Lasten tapaamisasioissa vallankäyttö oli yhtä häikäilemätöntä. Tuomarin läsnäollessa tehdyt sopimukset eivät pitäneet.

– Elin varpaillani. Perusturva elämästä oli täysin kateissa, Maarit sanoo.

Elokuussa 2009 hän meni naimisiin uuden kumppaninsa kanssa. Poikien piti olla mukana häissä, mutta Petri piti heidät itsellään viikonlopun yli rikkoen tehtyä sopimusta.

Vihdoin, helmikuussa 2010, pitkä piina päättyi. ­Maarit sai poikien yksinhuoltajuuden, Petri laajat tapaamisoikeudet – puolet lomista ja pitkät viikonloput. Hän ei ollut tyytyväinen, vaan valitti päätöksestä ylempiin oikeusistuimiin. Hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa, korkein oikeus ei antanut hänelle valituslupaa.

Uusi liitto auttoi jaksamaan

Maarit kertoi alusta asti perheensä tilanteesta ­avoimesti päiväkotiin ja kouluun. Hän on yhä kiitollinen hoitajilta ja opettajilta saamastaan tuesta.

Uutiseen Maaritin uudesta raskaudesta Petri reagoi rajusti. Tilanne johti lopulta siihen, että hän sieppasi nuoremman pojista mukaansa kotipihalta kesken leikkien. Jälleen tarvittiin viranomaisten apua.

– Uusi, onnellinen liittoni auttoi minut pahimman yli. Ajattelimme mieheni kanssa, että selviydymme tästä yhdessä, Maarit sanoo.

– En tiedä, miten olisin jaksanut yksin.

Jatkuva kiusanteko, huoli ja murhe sävyttivät hänen raskauskuukausiaan. Kuopus syntyi tammikuussa 2012.

Käänne parempaan

Vuoden 2013 alussa Petri löysi rinnalleen uuden naisen. Tämä oli kaikille käänne parempaan. Kuin ihmeen kautta tulehtunut perhetilanne alkoi normalisoitua ja rauhoittua. Keskusteluyhteys parani vähitellen, ja lopulta Maarit ja Petri päätyivät yhdessä perheneuvolaan. Se auttoi eteenpäin.

– Tapaamisissa oli alusta asti uusi sävel, hyvä fiilis. Sovimme, ettei vanhoja kaivella puolin eikä toisin, ja pidimme siitä kiinni.

Pikkuhiljaa on päästy tilanteeseen, jossa pojat viettävät vuoroviikot Petrin ja hänen uuden naisystävänsä luona. Järjestely on sopinut kaikille osapuolille. Raha-asioista on päästy sopuun ja tapaamisasioissa joustetaan puolin ja toisin.

Maarit on edelleen yksinhuoltaja, mutta kehitys on ollut niin rohkaisevaa, että hän on pikkuhiljaa valmis muuttamaan kuviota. Yhteistä vanhemmuutta  voisi alkaa rakentaa uudelta pohjalta. Välillä hän miettii yhä, voiko rauhallinen tilanne olla tottakaan.

"En tule unohtamaan"

– Lapsille tämä on tehnyt hyvää. He nauttivat selvästi siitä, että äiti ja isä voivat keskustella rauhallisesti.  

Vuosien kiusanteko jätti kuitenkin jälkensä Maaritiin. Ikävät muistot on piilotettu syvälle.

– En tahdo jumittaa menneessä, mutta jossakin tuolla ne vihan tunteet yhä ovat. Voin antaa anteeksi, mutta en tule koskaan unohtamaan.

– Mistään maailman rahasta en tahtoisi takaisin entiseen liittooni. Lähtö oli oikea ratkaisu. Silti, kaiken jälkeenkin, olin valmis menemään Petriä puolitiehen vastaan. Lasteni tähden.

Maaritin ja Petrin nimet on muutettu.

Meidän Perhe 9/2014

Lue lisää

Onnistu erossa – 4 tärkeintä kysymystä

Sannasta tuli syöpälapsen äiti

Tarjoa lapselle turvaa, kun hän kömpii yöllä viereesi nukkumaan

Vierailija

Erittäin kipeät asiat nousevat pintaan vieläkin  omasta avioliitosta,joka minun tahdostani lopulliseen eroon päättyi vuonna 1986.Tässä avioliitossa oli samoja asioita eroineen, kuin minullakin on ollut ja yllätyin itsekin,että vielä 28-vuoden jälkeenkin erosta,on näin syvälle haudattua kipua kyyneleiden kera.Kun on väärin kohdeltu ja harhaan johdettu papin aamenen jälkeen kahden lapsen äitinä, niin nämä kauhut eivät koskaan mielestä poistu.Minä en ole päivääkään katunut,että avioeron halusin,tekisin tänä päivänä aivan samoin jo siitäkin syystä,että olla lapsille esimerkkinä,ettei kenenkään ihmisen tarvitse alistamista hyväksyä avioliitossa.

Olisipatäysikäisiä

Minulla on aika samantapainen tilanne ollut ja kaikella mahdollisella mies on yrittänyt kiristää minua lasten kautta. Miten mies voi olla niin julma lapsia ja lasten äitiä kohtaan? En voi unohtaa enkä antaa anteeksi. Tulen aina katumaan sitä,kun tein hirviön kanssa lapsia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Etukäteen on mukava ajatella, ettei vauvavuoden kaoottisuus vaikuta parisuhteeseen. Lapsiperhearki yllättää kuin musta jää, Marja Hintikka kirjoittaa.

Mitenkäs parisuhde voi? neuvolantäti kysyi ja tapitti tiukasti silmiin. Menin ymmälleni. Olin juuri synnyttänyt ensimmäisen lapseni, elämä oli heittänyt täyskäännöksen, enkä ollut nukkunut ainakaan viikkoon.

”Öö, ihan hyvin, kai”, vastasi hölmistyneenä.

Nyt lapsia on jo kaksi, ja olen kuullut kysymyksen ainakin kymmeniä kertoja. Kanssaihmiset ovat huolissaan pikkulasten vanhempien rakkauselämästä.

Tämä on sympaattista ja samalla aiheellista. Pienten lasten vanhemmat komeilevat erotilastojen kärkipaikoilla.

Huoli tuntuu absurdilta: tässähän odotetaan rakkauden hedelmää!

Ennen lapsen syntymää vaikutukset parisuhteeseen sivuuttaa olankohautuksella. On mukavampi ajatella, ettei vauvavuoden kaoottisuus vaikuta minun elämääni. Koko huoli tuntuu absurdilta: tässähän odotetaan rakkauden hedelmää, joka syntyi suuresta lemmen hekumasta!

Mutta lapsiperhearki yllättää kuin marraskuinen musta jää autoilijan. Suhteen sivuluisuun ajautuu vaivihkaa valvottujen öiden, rutiinien junttapullan ja työtaakan kasautuessa. Parisuhteen arkisakka on kuin piripintaan täyttyvä mökkihuussi: jos sitä ei tyhjennä, sotku on kamala.

Tässä on muutama hyväksi havaittu periaate. Perhe-elämässä on kolmenlaista aikaa: koko perheen kanssa yhdessä olemista, yksin olemista ja pariskuntana olemista, jos pariskuntana on perheen perustanut. Mikäli joku näistä jää paitsioon, alkaa oireilu.

Perhe tarvitsee keskinäistä hassuttelua, ja jokainen vanhempi muistutuksen siitä, että on olemassa myös itsekseen.

Helpoimmin aikalajeista huomiotta jää pariskuntana hengailu. Siksi kannattaa sopia, että yhteistä aikaa otetaan. Joskus voi auttaa paluu perusasioiden äärelle: Laitetaan kalenteri jääkaapin oveen ja jokaisena sunnuntai-iltana pidetään perhepalaveri, jossa se käydään läpi. Millainen on seuraava viikko perheen aikalajien kannalta?

Vaipparoskiksen hajussa eläessä korostuu se, että rakkaus on tekoja.

Samalla voi katsoa, milloin viimeksi järjestettiin treffit. Ainakin kerran kuukaudessa – mielellään kerran viikossa tästä eteenpäin. Palaverin ja kalenterisulkeisten ansiosta kaikki tietävät, milloin on tiedossa omaa ja yhteistä aikaa.

Kuulostaako tylsältä? Se kuitenkin toimii.

Vaipparoskiksen hajussa eläessä korostuu se, että rakkaus on tekoja. Jos haluat rakkautta, sinun on tehtävä jotakin.

Pidä perhepalaveri jo ensi sunnuntaina.

Marja Hintikka, 37, on yhden tahtoikäisen ja yhden taaperon äiti, joka leikkii mieluiten leijonaa tai nukkuvaa jättiläistä ja syö miehensä kanssa salaa sipsejä lasten nukahdettua.

Ma me mo
Seuraa 
Liittynyt15.4.2016

Oiskait se ihanaa päästä miehen kanssa kahdestaan johonkin edes kerran kuussa. Isovanhemmat vaan asuu toisella paikkakunnalla, eikä olla hommattu ulkopuolista lastenhoitoapua, koska vaavilla on kova vierastus- ja eroahdistuskausi päällä. On ollu jo varmaan puoli vuotta. Vauvalla on ikää 11kk, ja ollaan kolmesti saatu viettää kahdenkeskeistä aikaa vauvavuoden aikana.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miltä näytän? Miltä kuulostan? Voinko olla yhtä aikaa äiti ja nainen? Näitä kysymyksiä moni nainen pohtii seksin aikana. Ihan turhaan!

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, kliininen seksologi Leena Väisälä ja erityistason seksuaaliterapeutti, vauva.fin Puhu muru -bloggari Marja Kihlström kertovat, miksi viisi seksuaalisuuteen liittyvää harhaluuloa kannattaa unohtaa.

1. Itsetyydytys ei kuulu parisuhteeseen

Itsetyydytys on keino tutustua omaan vartaloonsa ja seksuaalisuuteensa. Itsetyydytyksestä nauttiminen ei tarkoita, että kumppani ei olisi tyytyväinen seksielämään. Päinvastoin – hienoa, että seksuaalisuus kiinnostaa häntä.

Suosittelemme itsetyydytystä naiselle etenkin synnytyksen jälkeen. Sitä kautta voi lempeästi opetella uudelleen hyväksymään oman kehonsa. Itsetyydytys ja orgasmit auttavat myös lantionpohjanlihaksia pysymään kunnossa ja vähentävät stressiä.

Itsetyydytykselle kannattaa varata rauhallinen hetki ja varmistaa, että kumppani ja lapset eivät keskeytä.

Kiihottumisen avuksi voi lukea netistä eroottista kirjallisuutta, jota löytyy esimerkiksi hakusanoilla seksinovellit ja eroottiset tarinat naisille.

2. Kunnon naiset eivät riehaannu seksistä

Monet naiset kertovat, että seksin aikana on vaikea päästää irti kontrollin tunteesta. Miltä näytän? Miltä kuulostan?

Kuitenkin: mitä vähemmän seksin aikana pohtii omaa käyttäytymistään, sitä enemmän voi nauttia ja olla kontaktissa toiseen. Seksissä pitää olla korostetun itsekäs ja etsiä omaa tapaansa nauttia. Tätä etenkin naisten pitää opetella pitkään.

Harjoitus tekee kuitenkin mestarin. Itsetyydytys on hyvä tapa kokeilla asioita, joista ei aluksi ehkä uskalla kertoa kumppanille. 

Kumppanillekin kannattaa kuitenkin kertoa, että haluaa kokeilla jotain uutta. Lapsiperheessä vanhempien kannattaa asentaa makuuhuoneen oveen lukko, jotta lapset eivät pääse keskeyttämään lemmenhetkiä. Lapsille voi myös hyvin sanoa, että vanhemmat pitävät nyt hetken toisiaan hyvänä eikä heitä saa keskeyttää.

3. Miehen tehtävä on hoitaa hommat

Jokainen on vastuussa omasta orgasmistaan. Sekä naisten että miesten on siis seksin aikana pidettävä huolta itsestään ja kerrottava myös toiselle, mistä nauttii.

Kannattaa muistaa, ettei yhdyntä välttämättä ole paras nautinnon lähde. Klitoris on naisen sukupuolielin ja seksin aikana sen pitää saada ärsykettä tavalla tai toisella. Jokainen nainen voi opetella tunnistamaan, kuinka paljon hyväilyä kaipaa ja pyytää sitä kumppanilta tai huolehtia asiasta itse.

4. Mies haluaa aina seksiä

Seksihalut ovat yksilöllisiä, eivätkä liity sukupuoleen. Joissain suhteissa halukkaampi osapuoli on nainen, joissain mies.

Naisen seksuaalisia haluja on pitkään pidetty väärinä – nämä uskomukset voi kuitenkin unohtaa. Toisaalta monelle miehellekin on raskas taakka, jos hänen pitää olla jatkuvasti halukas ja aloitteellinen.

On hyvin epätavallista, että suhteen alun jälkeen kumppanien halut ovat samanlaisia. Esimerkiksi lasten syntymän jälkeen on tavallista, ettei nainen pitkään aikaan kaipaa seksiä. Valvominen ja pikkulapsiarki voi uuvuttaa yhtä lailla miehen eikä seksi huvita.

Kannattaa myös tehdä ero haluttomuuden ja erilaisten halujen välillä. Tästä on monesti kyse, kun parit hakeutuvat terapeutin vastaanotolle ja kertovat, että toinen heistä haluaa enemmän seksiä kuin toinen.

5. Nainen ei voi olla samaan aikaan seksuaalinen olento ja äiti

Naisen on lupa nauttia seksistä läpi elämänsä. Äidiksi tulo ei muuta tätä. Päinvastoin – vanhemmiten seksuaalinen halu voi lisääntyä.

Monet naiset kertovat, että seksi paranee synnytyksen jälkeen. Parhaimmillaan synnytys onkin voimaannuttava kokemus, joka auttaa naista löytämään oman kehon voiman ja parantaa itsetuntoa.

Tärkeää on, että kumppani huomioi tuoreen äidin myös seksuaalisessa mielessä. Nainen ei ole jatkossa pelkkä äiti, vaan kumppanilleen edelleen muru tai rakas, ihan kuin ennenkin.

Leena Väisälä on Suomen seksologisen seuran puheenjohtaja ja Marja Kihlström hallituksen jäsen.

Ajankohtaista

4. syyskuuta vietetään Maailman seksuaaliterveyspäivää. Tänä vuonna teemana on seksuaalisuuteen liittyvien myyttien purkaminen. Kansainvälisen Seksuaaliterveyden maailmanjärjestö WAS:n lanseeraamaa teemapäivää on juhlittu ympäri maailmaa vuodesta 2010.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lapsi kaipaa pysyvyyttä ja rakkautta – ei sitä, että vanhemmat rakastavat toisiaan, vanhemmuusliittojen kannattajat sanovat.

Erota vai eikö? Tätä monet pikkulasten vanhemmat miettivät etenkin loman jälkeen, jolloin eropapereita jätetään eniten.  

Yhdysvalloissa terapeutit suosittelevat nyt eroaville vanhemmille eroamisen ja yhdessä pysymisen yhdistelmää: vanhemmuusliittoa, parenting marriage.

Tällöin vanhemmat, jotka eivät enää rakasta toisiaan, jatkavat yhteistä arkea, koska haluavat kumpikin olla läsnä lasten elämässä. He eivät kuitenkaan ole parisuhteessa, vaan saattavat etsiä romanttisen rakkauden ja seksin muualta.

– Ihmiset voivat jo valita, minkä makuisia muroja syövät aamiaiseksi ja mitä katsovat televisiosta. On erikoista, että niinkin tärkeässä asiassa kuin onnettomassa avioliitossa vaihtoehtoja on vain kaksi: jäädä ja kärsiä tai erota, terapeutti Susan Pease Gadoua sanoo psychologytoday.comissa

Lapsen arki voi jatkua ennallaan

Vanhemmuusliitot eivät kuitenkaan sovi kaikille, puoltajat muistuttavat. Vanhemmilla täytyy kohtuullisen hyvät välit keskenään ja kunnioitusta toiseen vanhempana.

Lapselle perheen arki voi näyttäytyä lähes samana kuin aiemminkin. Vanhemmusliitoissa elävät saattavat asua edelleen samassa kodissa ja osallistua yhdessä lapsen vanhempainiltoihin ja synttärijuhliin.

Kannattajien mukaan vanhempien ei tarvitse olla parisuhteessa keskenään, jotta he voisivat kasvattaa onnellisia lapsia. Lapsille tärkeintä on pysyvyys ja tunne siitä, että heitä rakastetaan.

Vierailija

Olen ehdottomasti vanhemmuusliiton kannattaja silloin kun se tuntuu hyvältä ratkaisulta molempien vanhempien taholta.

Me pohdimme lasten isän kanssa erotessa mallia, jossa olisimme hankkineet toisen asunnon ja vuorotelleet vanhassa kodissa ja vanhempien kimppakämpässä. Meidän kohdalla arjen pyörittämiseen liittyvät erot olisivat tehneet järjestelyn mahdottomaksi ja toisaalta pelkäsimme, että "lasten koti" olisi lopulta ollut vain lasten koti eikä oikea koti kaikille perheenjäsenille. Oman tilan ja tavan tarve arjessa oli suuri.

Meillä on edelleen lasten isän kanssa erittäin vahva vanhemmuuskumppanuus ja asumme naapureina. Silloin on helppo jakaa lapsiarkea joustavasti. Lapset tykkäävät kun molempia vanhempia voi nähdä joka päivä ja toinen vanhempi on aina tervetullut lapsia tapaamaan toiseen kotiin. Teemme edelleen asioita yhdessä perheenä kuten yhteisiä lomareissuja. Viimeksi matkalla oli mukana lasten isän uusi kumppanikin.

Mielestäni olemme pystyneet pitämään perheen ehjänä siitä huolimatta, että parisuhde kariutui. Kaikki perheenjäsenet voivat paremmin kun suhteet ovat toimivat eikä huono parisuhde kuormita arkea tai heijastu lapsiin. Omat haasteensa tähänkin elämään kuuluvat kuten elämään yleensäkin.

Vierailija

Yksi asia, joka näissä keskusteluissa usein jää ääneen lausumatta, on se että lapset kaikessa ihanuudessaan usein nakertavat parisuhdetta. Eivät kuitenkaan välttämättä lopullisesti.

Omilla vanhemmillani oli välillä aika kylmät välit. Jopa odotin, että he eroaisivat lasten muutettua kotoa. Mutta menivätkin rakastumaan uudelleen toisiinsa.

Eli vanhemmuusliittokin oli vain vaihe.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Näistä omista haaveista ja peloista luopuminen ei ole helppoa. Se on silti välttämätöntä, m2woman.co.nz neuvoo.

1. Kaikki ovat kuin yhtä perhettä

Sinä rakastat puolisoasi ja hän sinua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rakastaisitte automaattisesti kaikkia toistenne perheenjäseniä ja sukulaisia.

Omat vanhempanne ja sisaruksenne saattavat olla hyvin erilaisia ettekä te kaikki välttämättä tule keskenään niin hyvin toimeen kuin toivoisit.

Ei haittaa, vaikka ette ole kaikki ylimpiä ystäviä keskenänne. Teidän ei tarvitsekaan. Aluksi se voi harmittaa mutta ei ole parisuhteenne kannalta ratkaisevan tärkeä asia.

2. Vain täydellinen kelpaa

Kaikilla on mielessään ajatus siitä, millainen täydellinen parisuhde on. Totuus on, ettei mikään parisuhde ole täydellinen, ei ainakaan kaiken aikaa.

Parisuhteet muuttuvat ja kehittyvät ja jotkut hetket ovat parempia kuin toiset. Esimerkiksi lasten syntymä muuttaa parisuhdetta väistämättä, kun perhe kasvaa ja puolisoista tulee myös vanhempia.

Päästä siis irti ajatuksesta, että kaikki säilyy aina ennallaan. Käsi sydämelle – haluaisitko edes sitä?

3. Kerran pettynyt, aina pettynyt

Toiseen sitoutuminen on myös pelottavaa. Kumppaniin ei ole välttämättä ole helppo luottaa varsinkaan, jos on aiemmin joutunut pettymään.  

Omista kokemuksista ja peloista kannattaa puhua puolison kanssa, sillä se yleensä helpottaa omaa oloa. Menneisyyttään ei voi muuttaa mutta sen voi päättää, kuinka paljon menneisyys vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.