Käsityöläinen ja keramiikkaohjaaja Miisu Viita kantoi kortensa, eli savensa, kekoon uuden lastensairaalan hyväksi ja osallistui Helsingin Musiikkitalossa pidettyyn Kamarimusakirppikseen 24.5.2014.

Oma pöytäni oli ilahduttavasti esiintymislavan vieressä, joten kuulin aitiopaikalta musiikkiesitykset. Koko tapahtuma oli lämminhenkinen ja siinä oli innostunut fiilis. Ihmisiä oli paljon, tarkkaa määrää en tiedä, mutta tapahtumassa oli mukava pörinä. Ehdin itsekin kierrellä, kun ystävä päivysti pöytäni äärellä.

Innostus vei mukanaan

Facebook-kaverini, viulisti Taru Kircher, oli hankkeen ideoija ja alullepanija, joten oli helppo innostua lähtemään mukaan hänen tapahtumaansa.

Kysyin työryhmältä, jos voisin pitää tapahtumassa savipajaa. Idea otettiin hyvin vastaan, joten toin tapahtumaan tarvikkeet ja välineet, ja ihmiset saivat osallistua maksamalla maksun, joka lisättiin tapahtuman pottiin. Savitöitä oli tekemässä niin aikuisia kuin lapsia. Otin työt mukaani ja poltin ja lasitin ne noutamista varten.

Saviesineitä tehtiin jo ennakkoon

Minulla oli myös myynnissä jo ennen tapahtumaa savipajassani tehtyjä pieniä saviesineitä. Yksi tekijöistä oli teini-ikäinen tyttö, joka oli itse lapsena ollut Lastenklinikalla potilaana. Hänen äitinsä kertoi sairaalan olleen jo viisitoista vuotta sitten kauheassa kunnossa. Se toi lisää merkitystä tekemiselle. Kamarimusakirppiksellä myymättä jääneet tuotteet vietiin Globe Hopen käytettäväksi.

Ohjaan savikursseja Pikku-Huopalahden nuorisotalossa. Myös sen koko henkilökunta kävi tekemässä jonkin esineen myytäväksi.

Lapset ovat osa arkea

Teen tällä hetkellä töitä esikoulussa lasten parissa ja muutenkin pitämäni savityökurssit ovat pääasiassa suunnattu lapsille.

Itselläni on kaksi omaa lasta ja 4- ja 6-vuotiaat lapsenlapset. Olen ollut niin onnekas, että lasteni sairaudet eivät ole olleet niin pahoja, että ne olisivat vaatineet Lastenklinikan palveluja. Osaan kuitenkin eläytyä tilanteeseen, jossa vanhemmat näkevät lastaan hoidettavan huonoissa olosuhteissa.

Käteen jäi tosi hyvä mieli

Savitöiden osalta tuotto oli reilu satanen. Osallistuminen tuotti itselleni tosi hyvän mielen. Oli tärkeää saada osallistua tällaiseen tempaukseen, jossa oli paljon merkityksellisiä kohtaamisia ja keskusteluja.

Kirjoittaja on Miisu Viita, käsityöläinen ja keramiikkaohjaaja

Kurssit Facebookissa: Savi- ja kädentaitokurssit Pikku Huopalahdessa