Tutkimuksen mukaan vakavat repeämät ovat harvinaisempia, jos äiti synnyttää pystyasennossa. Silti Suomessa suositaan yhä puoli-istuvaa asentoa.

Kun ajattelet synnytystä, näetkö mielessäsi sängyllä puoli-istuvan tai puolimakaavan naisen, joka painaa leuan rintaan, pidättää hengitystä ja työntää niin paljon kuin suinkin jaksaa? Et ole ainoa – ja juuri näin suurin osa alateitse syntyvistä suomalaisvauvoista edelleen syntyy. Siitäkin huolimatta, että tutkimusnäyttöjen mukaan se ei ole paras tapa äidille eikä vauvalle.

Pystyasennon on jo pitkään tiedetty edistävän synnytyksen kulkua ja ehkäisevän repeämiä. Esimerkiksi WHO on suositellut jo vuonna 1996, että makuuasentoa ei tulisi käyttää synnytysten hoidossa rutiinisti.

Helsingin Sanomat kertoi tällä viikolla tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan synnyttäminen pystyasennossa vähentää merkittävästi äidille aiheutuvia repeämiä. Kyse on STOMP-metodista, jonka vaikutuksia vakavien repeämien ennaltaehkäisyyn tutkittiin brittiläisessä tutkimuksessa. Tutkimuksen julkaisi European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology.

Tutkimukseen osallistui 12 kuukauden aikana lähes 4000 alateitse synnyttänyttä naista. STOMP-metodin avulla kolmannen ja neljännen asteen repeämät vähenivät ajanjakson aikana 4,7 prosentista 2,2 prosenttiin.

STOMP-metodissa äitejä kannustetaan synnyttämään pystymmässä asennossa. Äiti voi synnyttää esimerkiksi synnytysjakkaralla tai -tuolissa istuen, kontallaan, polviseisonnassa tai seisaallaan. Lisäksi neuvotaan ponnistamaan rauhallisesti omien tuntemusten tahdissa.

Miksi Suomessa suositaan puoli-istuvaa asentoa?

Suomalaiskätilöt suosittelevat useimmiten puoli-istuvaa ponnistusasentoa, selviää Tarja Mietola-Koiviston viime vuonna julkaistusta väitöskirjatutkimuksesta. Keski-Suomen keskussairaalassa synnytysten, naistentautien ja lasten vastuualueen ylihoitajana työskentelevä Mietola-Koivisto tutki synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa Suomessa sekä hoitokäytäntöjen yhteyttä ensisynnyttäjän välilihan kuntoon synnytyksen jälkeen, synnytyskokemukseen, kipuun ja seksuaaliterveyteen.

Mietola-Koiviston mukaan puoli-istuva ponnistusasento on paitsi kätilöille tuttu ja turvallinen valinta, usein myös synnyttäjän itsensä toive.

– Synnyttäjät ovat ikävä kyllä taas itsekin hakeutuneet sänkyyn synnyttämään.

Mietola-Koivisto kertoo, että 1990-luvulla oli enemmän aktiivista synnytyskulttuuria, mutta sen jälkeen on alettu palata vanhoihin käytäntöihin. Siihen voi olla monia syitä.

Synnytykset ovat 2000-luvulla keskittyneet yhä enemmän isompiin synnytysyksiköihin. Kätilöt, jotka työskentelivät pienissä yksiöissä, kertoivat väitöstutkimuksessa muita useammin suosittelevansa muuta kuin puoli-istuvaa tai kylkiasentoa.

Samaan aikaan viime vuosina on vähennetty odottajien saamaa synnytysvalmennusta.

”Äidit tarvitsisivat selkeästi enemmän tietoa.”

– Äidit tarvitsisivat selkeästi enemmän tietoa synnytyksestä. Neuvoloiden valmennus on siirtynyt yhä enemmän perheiden hyvinvointiin, ja synnytysvalmennusta on vähennetty.

Kätilöt puolestaan oppivat synnytyksessä käytettyjä tapoja mallioppimisen kautta. Se tarkoittaa, että kun uusi kätilö tulee työskentelemään sairaalaan, jossa suositaan paljon makuulla synnyttämistä ja ohjattua ponnistamista, ja kohtaa synnyttäjiä, joille sängyssä oleminen on normi, hänkin omaksuu sen toimintatavaksi.

Ponnistaminen omaan tahtiin kannattaa

STOMP-metodiin kuuluu myös spontaani ponnistaminen. Sillä tarkoitetaan sitä, että äiti ponnistaa lyhyitä työntöjä supistuksen aikana ja hengittää omaan tahtiin. Vastakohta on ohjattu ponnistaminen eli tapa, jossa äitiä neuvotaan pidättämään hengitystä ja työntämään mahdollisimman pitkään.

Tutkimusten mukaan spontaani ponnistaminen voi lyhentää ponnistusvaiheen kestoa ja parantaa vauvan vointia, Mietola-Koivisto kertoo. Myös WHO suosittelee ohjatusta ponnistamisesta luopumista. 

– Pystyasennon lisäksi kevyempi ponnistaminen lisää istukan verenkiertoa ja vaikuttaa sitä kautta myös vauvan vointiin, Mietola-Koivisto sanoo.

Mietola-Koiviston tutkimuksessa suomalaiskätilöt kertoivat suosivansa ohjattua ponnistamista erityisesti ensisynnyttäjien kohdalla.

– Tärkeintä on tietysti se, että mennään vauvan ja äidin terveys edellä, ja kätilöt tekevät hienoa työtä sen eteen. Kun tulee tutkimusnäyttöä, tapoja täytyisi kuitenkin myös kriittisellä tavalla tarkastella. Se vaatii myös synnyttäjiltä valveutuneisuutta, että osaa etsiä ja pyytää vaihtoehtoja, Mietola-Koivisto tiivistää.

Kolmatta lastaan odottava 24-vuotias Liisa toivoo kotisynnytystä.

Toisenlaiset äidit -ohjelmassa starttaa tänään jo neljäs tuotantokausi. Kauden aikana tavataan kymmenen perhettä, joiden arkea seurataan raskauden ja vauvan ensimmäisten viikkojen aikana.

Tämän päivän jakso keskittyy Liisaan, 24, ja Leeviin, 20, joiden uusperheeseen on syntymässä kolmas lapsi. Kotiäitinä olevalla Liisalla ja ammattikoulua käyvällä Leevillä on ennestään 1-vuotias tytär sekä Liisan 5-vuotias esikoistyttö.

Jaksossa jännitetään, toteutuuko pariskunnan toive siitä, että vauva voisi syntyä kotona. Onko Liisan ja vauvan vointi niin hyvä, että kotisynnytystä uskalletaan suunnitella?

Liisa haluaa pyrkiä lapsentahtisuuteen myös syntymän jälkeen. Hän suunnittelee imettävänsä vauvaa ja taaperoa yhtäaikaisesti.

Vanhempia mietityttää etukäteen kahden nuoremman pieni ikäero.

–Olen varautunut huutokonserttiin. Minea tulee varmasti ihmettelemään, että mikä tolla äidillä on sylissä, Leevi myöntää.

Juontaja Sami Kuronen ja ensimmäisen jakson perhe Liisa ja Leevi sekä Minea, Alina ja tyttövauva.
Juontaja Sami Kuronen ja ensimmäisen jakson perhe Liisa ja Leevi sekä Minea, Alina ja tyttövauva.

Ohjelmaa juontaa edelliskauden tapaan Sami Kuronen. Perheitä tapaa myös psykologi ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutti Leea Mattila, jolla on vuosien kokemus lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Leea Mattila kirjoittaa ohjelman teemoista myös kolumneja vauva.fihin.

Toisenlaisten äitien 4. kauden ensimmäinen jakso Livillä ja Ruudussa 19.9. kello 21.

Iinan ja Anssin kuopus syntyi raskausviikolla 41+0. Lapsivettä oli tihkunut jo ennen sairaalaan menoa, joten vauvalle jouduttiin syntymään jälkeen antamaan antibioottihoito.

”Epäilin tiistaiaamuna, että minulta olisi mennyt hieman lapsivettä. Kävin päivällä neuvolassa, ja minulta otettu lapsivesinäyte oli negatiivinen.

Illalla kuuden aikoihin aloin tuntea supistuksia muutaman kerran tunnissa. Ne tuntuivat vihdoin siltä, että synnytys alkaisi. Soitin lapsenvahdiksi tulevalle ystävällämme tiedon asiasta.

Sain nukuttua muutaman tunnin, heräsin ja kävin vessassa. Nukuin vielä tunnin, ja nousin kahden ja kolmen välillä ylös. En pystynyt kipujen vuoksi enää olemaan makuulla.

Pohdiskelin jälleen, oliko minulla mennyt aiemmin lapsivettä vai ei. Soitin sairaalaan, ja minulle sanottiin, että voisimme lähteä tulemaan sinne aamupalan jälkeen.

Olimme sairaalan pihassa kuudelta. Alkutarkastuksessa kävi ilmi, että lapsivettäni oli jo mennyt ja sain antibioottitipan.

Epiduraalin jälkeen pärjäsin kipujen kanssa hyvin.

Pääsimme synnytyssaliin, joka oli sattumalta sama kuin missä olimme olleet esikoiseni kanssa. Supistukset tulivat jo muutaman minuutin välein ja kivut olivat kovia. Pidin hetken lämpöpussia, ja siirryin sitten ilokaasuun. Se ei kuitenkaan auttanut kauaa, ja aloimme puhua epiduraalista. Sain puudutteen yhdeksän aikoihin.

Epiduraalin jälkeen pärjäsin kipujen kanssa hyvin. Tunnin kuluttua aloin tuntea tarvetta ponnistaa, ja kahdeksan minuutin ponnistamisen jälkeen vauva syntyi.

Vauva oli muutama sata grammaa painavampi kuin mitä isoveli oli syntyessään ollut. Helpotuksekseni hän osasi syödä heti.

Vauvan tulehdusarvot olivat kohollaan ja siirryimme vastasyntyneiden akuuttikeskukseen

Torstaina kätilö katsoi, että vauva oli kosketettaessa vähän jäykkä. Vauvan tulehdusarvot olivat kohollaan ja siirryimme vastasyntyneiden akuuttikeskukseen, jossa aloitettiin antibioottihoito. Minua huolestutti ja itketti, vaikka samalla tiesin, että kaikki tulee sujumaan hyvin. Luultavasti vauva oli saanut infektion, koska lapsivettä oli mennyt niin pitkään ennen synnytystä.

Lääke tepsi nopeasti, mutta jäimme antibioottihoidon loppupäiviksikin akuuttiosastolle. Saimme siellä perheelle oman huoneen ja synnytysosastolla oli puolestaan ruuhkaa.

Sunnuntaina kävi ilmi, että olin saanut vatsapöpön ja jouduin lähtemään kotiin. Vauva jäi sairaalaan isänsä kanssa. Minua harmitti älyttömästi. Onneksi vauva ja isä pääsivät kotiin jo seuraavana päivänä.

Isoveljellä oli ollut mummojen kanssa hauskaa, mutta nyt alkaa näkyä kiukuttelua pitkän poissaolon vuoksi. Hän on hirveän kiinnostunut vauvasta ja osaa hienosti silitellä pikkuveljeä.”


Ja kuusi viikkoa myöhemmin.
Raskausviikolla 36...