Paha raskauspahoinvointi vei Niina Kitusen epätoivon partaalle. Nyt Niina on aurinkoisen Aatu-pojan äiti.

Perhe: Äitiyslomalla oleva lähihoitaja Niina Kitunen, 19, myyjä Samu Pulli, 20, ja Aatu, 8 kk, asuvat Lappeenrannassa.

Nakkikastike lentää vessanpönttöön. Samu pitelee Niinan hiuksia, kun Niina yökkäilee vatsaa tyhjäksi. Kun muuta ei enää ole jäljellä, suusta valuu keltaista mahahappoa.

Tuskan hiki kohoaa Niinan iholle ja häntä puistattaa. Hän kampeaa Samun avulla itsensä ylös vessan lattialta, ottaa hammasmukin ja purskuttaa raikasta vettä.

Raskaus on edennyt toiselle kuukaudelle, eikä mikään pysy Niinan sisällä. Hän on heikko, kalpea ja joka paikasta kipeä. Olo on niin tuskainen, että hän olisi valmis laittamaan kaikelle stopin.

 

Meille tulee vauva! Niina Kitunen kiljui maaliskuisena aamuna ja hyppäsi takaisin sänkyyn avomiehensä Samu Pullin viereen.

Hetkeä aiemmin Niina oli tehnyt raskaustestin vessassa, katsellut odottaessaan pitkin seiniä ja lopulta kääntänyt katseensa tikkuun.

Sen näyttöön oli ilmestynyt sana ”raskaana”. Hän sulatteli tietoa ihan hiljaa. Olo oli epätodellinen. Sitten hän ryntäsi kiljuen juuri heränneen Samun luokse ja alkoi itkeä liikutuksesta.

Uutinen oli iloinen molemmille. Niinalle oli yläasteelta asti ollut selvää, että hän haluaa lapsia nuorena. Kun isosiskosta tuli äiti 19-vuotiaana, se vahvisti Niinan toivetta. Samu innostui lapsiajatuksesta Niinan vanavedessä.

Raskaus oli alkanut, mutta fyysisesti ei aluksi tuntunut miltään.

Kun etova olo sitten tuli, Niina oli lähihoitajaopintojensa viimeisellä työharjoittelujaksolla vanhusten palvelutalossa. Hän oli iloinen, vaikka pahoinvointi oli viedä huomion työtehtävistä. Raskaus tuntui nyt todemmalta.

 

Alkuraskauden pahoinvointi. Niin luki Niinan sairauslomatodistuksessa. Työharjoittelu oli pakko keskeyttää, vaikka Niina oli ehdottomasti päättänyt, että haluaa valmistua alkuperäisen suunnitelman mukaan kesäkuussa.

Alussa oli etovaa oloa aamuisin, oksentelua silloin tällöin, pientä ruokahaluttomuutta ja päänsärkyä. Oireet kuitenkin pahenivat päivä päivältä. Kohta Niina jo oksensi useita kertoja päivässä. Oksennusämpäristä tuli vakiovaruste.

– Ensin minua etoivat mausteiset ruoat. Sitten alkoivat yököttää kaikki lämpimät ruoat. Enää sisällä ei pysynyt edes lempparini, Samun tekemä nakkikastike.

Kerran hän yritti syödä kohteliaasti Samun vanhemmilla tortilloja. Pahoinvoinnin takia syöminen oli hidasta, tortillan pureskeluun ja nielemiseen kului puoli tuntia. Hän sai pidettyä ruoan sisällään vaivoin siihen asti, että Samu ehti kiikuttaa eteen ämpärin.

Kylmiä ruokia – kuten pakastemustikoita, jogurttia ja jäätelöä – Niina pystyi syömään ilman, että ajatus ällötti. Tosin nekin hän oksensi.

Shampoot ja voiteet oli vaihdettava hajuttomiin, mutta nekin etoivat. Kerran Niina oksensi suihkussa. Siitä lähtien hän pyysi Samun kanssaan suihkuun – Samu piteli Niinaa nenästä, kun tämä pesi hiuksiaan.

– Jopa Samun ominaishaju oli liikaa. Kolme kuukautta istuimme sohvan vastakkaisilla laidoilla. Nopea halaus oli ainut, mihin kykenin, Niina kertoo.

Neuvolasta Niina sai reseptin pahoinvointilääkkeisiin. Hän kokeili myös pahoinvointiranneketta, joka painaa ranteen akupisteitä. Turhaan.

– Neuvolassakaan ei voitu paljon muuta tehdä kuin tsempata, että koeta nyt vain jaksaa. Terveydenhoitaja rauhoitteli, että vauvasta ei tarvitse olla huolissaan. Vauva kyllä ottaisi omansa.

 

Sairausloma venyi kolmanteen viikkoon. Niina makasi päivät sohvalla ja soitti itkuisia puheluja Samulle ja äidilleen.

Samulle tilanne oli raastava:

– En voinut lähteä töistä kesken pois. Aina en voinut edes vastata Niinan puheluihin, hän sanoo.

Niinan mieli matoi maassa, koska hän ei voinut huonon ja heikon olon takia käydä missään. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut vanki omassa kodissaan. Kaikki läheiset ja ystävät olivat töissä tai opiskelemassa, eikä Niina onnistunut pyytämään ketään seurakseen.

Hän turhautui ostoskanaviin, katseli ikkunasta kauniiseen kevääseen ja piipahti joskus parvekkeella haukkaamassa happea. Lohtua hän sai lukemalla Mutsis on -blogia, jonka kirjoittaja oli myös kärsinyt rankasta raskauspahoinvoinnista.

Kolmen viikon aikana Niina kävi ulkona kerran. Samu auttoi Niinaa pukemaan, ja he istuivat 15 minuuttia takapihan penkillä.

– Aloin vaipua epätoivoon. Olin joka paikasta kipeä. Päähän särki, ja silmiin koski. Särkylääkkeet eivät auttaneet, koska oksensin ne heti ulos. Iholla oli kylmä hiki, enkä kyennyt nukkumaan öisin.

Sitten tuli se musta hetki, jolloin Niina halusi luovuttaa ja keskeyttää raskauden. Hän aneli Samulta lupaa, mutta Samu ei myöntynyt.

– Oli kauheaa sanoa se ääneen. Mutta olin niin epätoivoinen, että en keksinyt siinä vaiheessa enää muuta.

Niina puhui asiasta myös äidilleen ja Samun äidille. Kun tilanteen vakavuus tuli kaikkien tietoon, äiti ja anoppi alkoivat soitella ja poiketa kylässä useammin.

 

Pahoinvointi hellitti sen verran, että Niina pystyi aloittamaan työharjoittelunsa viime tingassa. Hän pidätti hengitystään, kun pahat hajut saivat yökkimään. Hän nojaili seiniin, kun pyörrytti. Joskus hän joutui juoksemaan vessaan kesken kaiken, kun oli vaihtamassa vaippaa tai pesemässä vanhusta.

Välillä Niina oli yksittäisillä sairauspäivillä. Poissaolot herättivät puheita.

– Tuntui pahalta, kun monet työkaverini hokivat, että raskaus ei ole sairaus. Eiväthän he voineet tietää, mitä minä kävin läpi.

Niina ehti olla kaksi viikkoa työharjoittelussa, kun vointi taas paheni. Kahteen päivään hän ei voinut syödä mitään, edes neste ei pysynyt sisällä. Kuumekin nousi. Silloin Niina soitti päivystykseen ja itki puhelimeen, ettei jaksa enää. Kun Samu tuli töistä, he lähtivät sairaalaan.

Laboratoriokokeet kertoivat kuivumisesta. Niina joutui suonensisäiseen nesteytykseen, ja sairaalassa vierähti kolme päivää. Ensimmäisenä yönä Samu ei lähtenyt pois ennen kuin oli paijannut Niinan uneen.

– Sairaalassa oli parempi olla kuin yksin kotona. Jos iski epätoivoinen olo, painoin nappia, ja aina joku tuli luokseni. Eräänä yönä, kun en saanut unta, juttelin pitkään hoitajan kanssa.

Sairaalassa Niina pääsi myös ensimmäiseen ultraan. Oli ihmeellistä nähdä pieni elämänalku. Se antoi toivoa.

Sairaalasta kotiuduttuaan Niina kykeni jatkamaan työharjoittelua. Pahoinvointi lieveni, mutta ei loppunut. Niina painoi pitkää päivää, että saisi käytyä harjoittelun loppuun.

 

Raskausviikon 15 alussa Niina havahtui siihen, että hänen ei tarvinnutkaan pidättää hengitystä suihkussa. Hajuttoman shampoon haju ei enää etonut. Sitten hän huomasi, että Samun keittämän aamukahvin tuoksu ei ällöttänyt.

Ensin Niina ei uskaltanut uskoa, että pahoinvointi olisi oikeasti loppu.

– Oli ihmeellistä kyykistyä sitomaan kengännauhat ilman oksetuksen tunnetta. Oli taivaallista, kun sai syödä Samun tekemää nakkikastiketta yökkäämättä. Tuntui kuin olisin tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni.

Alkuraskauden aikana Niinan paino oli pudonnut kolme kiloa. Vihdoin paino alkoi nousta ja vatsa kasvaa. Alkoi kauan toivottu ihana odotus.

Niina valmistui lähihoitajaksi kiitettävin arvosanoin ja ajallaan. Kesätöihin hän pääsi samaan paikkaan, jossa oli suorittanut viimeisen työharjoittelun.

– Tein siis ilmeisesti muutakin hyvin kuin juoksin vessassa, Niina naurahtaa.

Niina sanoo, että ilman Samua hän ei olisi selvinnyt.

– Samu kuunteli itkut, heräsi keskellä yötä pitelemään hiuksiani, juoksi kauppaan hakemaan jäätelöä, otti vastaan kiukutteluni, hoiti kotia. Silloin ajattelin, että jos tästä selviämme yhdessä, selviämme mistä vain.

Silloin Niina myös tiesi, että oli saamassa lapsen juuri oikean ihmisen kanssa.

 

Aatu, 8 kk, istuu pöydän päässä syöttösitterissä ja katselee kuulaansinisillä silmillään tarkkaavaisesti ympärilleen. Vatsa on täynnä kasvissosetta, banaania ja maitoa ja olo huoleton. Kohta on päiväunien aika.

Perheen vauva-arki on sujunut hienosti. Aatu on iloinen ja nauravainen lapsi, joka nukkuu ja syö hyvin.

– Olen niin onnellinen siitä, että en keskeyttänyt raskautta, Niina sanoo kahteen kertaan.

Aatua odottaessaan hän vannoi, ettei enää koskaan tätä. Enää hän ei ole aivan niin ehdoton.

– Ehkä uuden raskauden aika on sitten, kun olen vähän unohtanut, miltä se aluksi tuntui.

Mutta kaikki ajallaan. Juuri nyt elämä on täydellistä.

Vauva 9/2015

Äidit kertovat, mihin kaikkeen äitiyspakkauslaatikko taipuu.

Vauvan Facebook-seuraajat keksivät laatikolle hyviä käyttötapoja.

1. Kissanpoikueen pentulaatikko

"Kuvassa on egyptinmaupentue vanhempiensa kanssa", Heidi Räihä kertoo.

Heidi liitti kuvan pentueesta Vauvan Facebook-sivulle ja kertoo viestissä lisää.

"Laatikko on loistava pentupesä. Kun puolikkaan kannen laittoi päälle, niin emo sai rauhaa talon muulta elämältä. Korkeat reunat myös pitivät pennut laatikossa. Ainoat vahingot, joita laatikko kärsi, ovat pienet hampaanjäljet reunassa."

2. Lapsen taideteosten varasto

Tila voi tosin loppua kesken, kun naperon luomisvimma oikein pääsee vauhtiin.

3. Joulukoristeiden jemma

Joulu vie paljon tilaa aina, vaikka on vain kerran vuodessa. Tallessa on!

4. Ihan oma pallomeri

Mahtava idea! Ei ehkä ihan kestä vertailua ristelyalusten pallomeriin, mutta onpahan lähellä ja ilmainen. Eikä pienikään taapero häviä pallojen sekaan.

5. Sisarukselle kierrätettävien vaatteiden piilo

Se tunne, kun saa kaivaa pieneksi jääneet esiin seuraavaa vauvaa varten. Voi miten tätä rakastin, pian sille on taas käyttäjä!

6. Muistojen laatikko

Entä ne pienet vaatteet, jotka haluaa ihan vain säilöä ikiajoiksi? Ensitutti, synnärin ranneke, mummin neuloma nuttu, pudonnut maitohammas – sinne vaan.

7. Aikakapseli

Lisää rakkaimpien vauvatarvikkeiden joukkoon vaikka aikakaus- tai sanomalehti vauvan syntymävuodelta, lähiravintolan ruokalista hintoineen, kuva jääkaapin sisällöstä ja perheen kodista. Laatikko kiinni, ja auki vasta, kun lapsi täyttää 18.

8. Lelulaatikko

Iso ja tukeva – mitä muuta voisi enää pyytää?

9. Väärän vuodenajan varasto

Talvivaatteet laatikkoon kesäksi, kesäkamppeet talveksi. Sopii myös kausiverhoille ja muille tekstiileille.

10. Koiranpeti

Ei, kissa ei ole ainoa eläin, joka viihtyy laatikossa. "Tarkoitus oli laittaa sinne pienet vaatteet, mutta..."

Kuva: Päivi Murorinne
Kuva: Päivi Murorinne

11. Ja tietenkin: vauvan ensisänky

Yhä kelpo vaihtoehto. Petaa laatikkoon patja ja lakanat, valmista on! (Sivuhuomautus: kantta ei laiteta päälle, kun laatikkoa käytetään vauvansänkynä – tätä kysyttiin ihan vakavissaan eräässä synnytysvalmennusryhmässä.)

Esimerkiksi sektio, raskausajan diabetes ja imukuppisynnytys ovat yleisempiä vanhemmilla ensisynnyttäjillä.

On tiedetty pitkään, että esimerkiksi sikön kehityshäiriön riski kasvaa äidin ikääntyessä. Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan kuitenkin jo ensisynnyttäjän 25 vuoden ikä merkitsee kohonneita terveysriskejä äidille itselleen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun on selvitetty näin laajasti ja yksityiskohtaisesti sekä äidin että lapsen terveyden yhteyttä äidin ikään.

– Havaitsimme, että äidin riskit lähtevät nousuun jo ennen kuin äidin iän vaikutus näkyy lapsen terveydessä, kertoo tutkimuspäällikkö Reija Klemetti THL:stä.

Jo 25-vuotiaalla ensisynnyttäjällä on nuorempiin verrattuna kohonnut riski keisarileikkaukseen, raskausajan diabetekseen ja esimerkiksi imukuppisynnytykseen. Vähän myöhemmin kasvaa riski kohonneeseen verenpaineeseen.

Suomalaiset saavat lapsia entistä vanhempina. Yhä useampi ensisynnyttäjä on yli 35-vuotias.

– Selvää on, että äitejä ei missään nimessä pidä säikytellä riskeillä. Yksittäinen odottaja voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa lähinnä terveellisten elintapojen kautta, Klemetti sanoo.

Ikä voi vaikuttaa siihen, miten tehokkaasti kohtu synnytyksessä toimii.

– Tutkimus voi toisaalta antaa vanhemmille ensisynnyttäjille viestin siitä, että esimerkiksi synnytyksessä esiintyneistä ongelmista ei pidä syyllistyä. Ikä voi vaikuttaa synnytyksen kulkuun kuten siihen, miten tehokkaasti kohtu toimii.

Klemetti toivoo, että äidin iän merkitys huomioitaisiin neuvoloissa. Tärkeää on kiinnittää huomiota käyntien sisältöön, tarkkoihin esitietoihin ja raskaana olevan vointiin, keskustella äidin mahdollisista huolista ja tunnistaa asiat, jotka vaativat seurantaa.

Terveysriskit lapselle alkavat nousta vähitellen, kun ensisynnyttäjä on kolmekymppinen. Ensimmäisenä kasvaa ennenaikaisen synnytyksen, vastasyntyneen pienipainoisuuden ja pitkän sairaalassaoloajan riski.

Tutkimuksessa oli mukana 228 348 synnyttäjää, kaikki Suomessa vuosina 2005–2014 synnyttäneet 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat ensisynnyttäjät. Vertailuryhmänä käytettiin 20–24-vuotiaita synnyttäjiä. Tutkimus julkaistiin Acta Obstetricia et Gynegologica Scandinavica -lehdessä. 

Raskausajan 4D-ultra maksaa yksityisellä noin 250–370 euroa. Selvitimme myös, mitä tutkimus sikiöstä kertoo.

Nämä ovat kuvia, joita jaetaan somessa ja äitipalstoilla innostunein saattein: Meidän prinsessan 4D <3 / Pojalla on isän huulet! Ja aika usein keskustelu jatkuu: Missä kävitte, mitä maksoi, oliko millainen kokemus? Mitkä viikot, näkyikö hyvin? 

Menevätkö tulevat vanhemmat 4D-ultraan kivojen kuvien takia, ihailemaan vauvan kasvonpiirteitä ja varmistumaan sukupuolesta? Ultratutkimuksiin ja sikiödiagnostiikkaan erikoistuneen asiantuntijan mukaan näin ei ole.

Naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri, dosentti Pekka Taipale kertoo, että hänen kokemuksensa mukaan odottajilla on ensisijaisesti tarve varmistua sikiön terveydestä. Taipale tekee ultria Terveystalossa.

– Kävijöissä on sellaisiakin odottajia, jotka eivät edes halua saada tietoon vauvan sukupuolta, Taipale sanoo.

Välttämätön käynti yksityisellä ei ole: valtaosa terveyteen vaikuttavista vakavista rakennepoikkeamista  havaitaan tehokkaasti jo julkisen puolen seulontaultrissa. Kolmiulotteista 3D-kuvaa ja sen videokuvaversiota eli 4D-kuvaa näyttävät laitteet ovat yleistyneet myös niissä.

Käynti yksityisellä on myös kallista. Lisää hinnoista alla.

Millä raskausviikoilla 4D-ultraan kannattaa mennä?

Periaatteessa 4D-ultran voi tehdä missä raskauden vaiheessa tahansa. Yleisimmin 4D:ssä käydään raskauden puolivälin paikkeilla tai vähän sen jälkeen.

Pekka Taipaleen mukaan parhaan hyödyn tutkimuksesta saa 24.–30. raskausviikoilla. Silloin sikiö on pitkälle kehittynyt, ja näkyvyys ultrassa on yleensä hyvä. Sikiön osien näyttäminen vanhemmille onnistuu myös hyvin. 

– Esimerkiksi sydämen ja munuaisten lopulliset rakenteet näkee silloin jo todella hyvin. Joskus, mutta onneksi harvoin, käy niin, että vaikkapa sydämessä huomataan poikkeavuus, jota rakenneultrassa ei ole havaittu.

3D/4D-ultrassa lääkäri käy läpi muun muassa sikiön sydämen, aivot ja pään, selkäytimen, vatsan elimet ja raajat. Yksityiskohtia voidaan vielä tarkastella tietokoneella jälkikäteen.

Rakenneultran jälkeen havaittavat poikkeamat ovat yleensä lieviä. Tieto voi auttaa varautumaan tulevaan synnytyksessä ja vastasyntyneen hoidossa.

Näkyvyys ultrassa huononee 30. raskausviikon jälkeen. Sikiön kasvaessa sen ihon ja kohdun seinämän väliin jää vähemmän lapsivettä, jota puolestaan tarvitaan kolmiulotteisen kuvan muodostamiseen. Kasvoja ei välttämättä saada näkyviin, jos sikiön pää on jo laskeutunut äidin lantioluiden väliin.

Saako ultrasta Kela-korvauksen?

Kela voi korvata yksityisellä tehdystä ultratutkimuksesta osan, jos käynti sijoittuu raskausviikoille 10–14 tai 18–21. Samoilla viikoilla tehdään julkisen puolen seulontaultrat. Lisäksi Kela korvaa osan lääkärinpalkkiosta.

Muilla raskausviikoilla tutkimuksesta voi saa Kela-korvauksen, jos sille on lääkärin perustelema tarve. Se voi olla esimerkiksi äidin raskausmyrkytys, vuoto, tai selkeä sairauden diagnoosi. Korvaus haetaan jälkikäteen, ja Kela päättää korvattavuuden hakemuksen perusteella.

Mitä 4D-ultra maksaa?

Vertailuun pyydettiin lääkäriasemilta raskauden puolivälissä tehtävän 4D-ultran hinta-arvio ennen Kela-korvauksia. Hinnoissa on mukana lääkärinpalkkio ja toimistomaksu.

Kelan korvaus on ultratutkimuksen osalta enintään 18 euroa. Esimerkiksi 45 minuutin erikoislääkärikäynnistä korvataan 21 euroa.

Kokonaishinta voi vaihdella samassakin toimipisteessä sen mukaan, kuka tutkimuksen tekee. Hintaan voi vaikuttaa myös tutkimuksen kesto sekä mukaan annettavat kuvat tai videoklipit. Tarkista hinta, kun olet varaamassa aikaa.

  • Terveystalo, eri paikkakunnat: noin 370 euroa, lääkäristä riippuen. Kuvat kuuluvat hintaan.
  • Aava Raskausklinikka, Helsinki: 334,85 euroa. Muistitikkutallenne sisältyy hintaan.
  • Dextra Koskiklinikka, Tampere: 330,8–335,8 euroa, lääkäristä riippuen.
  • Dextra Lapsettomuusklinikka, Helsinki: 319,50–329,50 euroa, lääkäristä riippuen.
  • Mehiläinen Töölö, Helsinki: noin 300 euroa, lääkäristä riippuen.
  • Femeda, Helsinki: 265 euroa (rv 18+0–21+6) / 245 euroa (rv 22->)
  • Felicitas, Helsinki: 262,70 euroa. Muistitikku/dvd-tallenne lisäksi 5 euroa.
  • Bulevardin klinikka, Helsinki: 252 euroa (rv 18+0–21+6) / 233 euroa (rv 22->)

Joidenkin mielestä raskausmahaa saa kommentoida ja kosketella vapaasti.

Sehän on valtava!

”Mitä ihmettä olet syönyt?” Vanhempi miesasiakas tuli pitkästä aikaa ostoksille myymäläämme ja näki vatsani.

”Tyttö tulee, kun on takamuskin levinnyt.” Kiitos vaan.

”Älä nyt siihen poksahda.” Kuulin miesasiakkailtani paljon ärsyttäviä kommentteja, joista tämä oli pahin.

”Oho, sehän kasvaa nopeasti!” Anoppi tarjosi minulle lainaksi vanhoja housujaan, jotka ovat kokoa 42. Olen itse kokoa 36, ja kommentti tuntui loukkaavalta.

”Makea on tainnut maistua”, potilas totesi minulle töissä, kun katseli vatsaani. Olin raskausviikolla 30.

”Eipä tarvitse odottaa enää kauan”, apteekin rouva kommentoi vatsaani, kun olin kuudennella kuulla.

”Saat vitoset”, poikaserkkuni totesi, kun olin viimeisilläni. Tuli tyttö, joka painoi 3 200 grammaa.

”Olet puolikas maapallo. Tee tilaa, että muutkin mahtuvat”, työkaverini sanoi, kun istuin taukotilan sohvalla.

Tai ihan liian pieni

”Syötkö tarpeeksi?” Odotin esikoistani, ja moni ihmetteli vatsani kokoa. Se alkoi näkyä kunnolla vasta viimeisellä kuukaudella.

”Onko laskettu aika laskettu väärin?” H-hetkeen oli vielä kaksi kuukautta.

”Vauvasta tulee varmaan tosi pieni”, minulle sanottiin, kun odotin esikoistani. Se tuntui kurjalta, ja mietin, onko vauvalla kaikki hyvin.

”Vatsasi näyttää aina ihan samalta”, terveydenhoitaja tokaisi. Olin kahdeksannella kuulla.

Ja siihen saa koskea?

Anoppi hipelöi vatsaani aina, kun tapasimme. Lopulta sanoin hänelle, että miksi silittelet läskejäni.

Uusi työntekijä tuli työpaikallemme, ja hän taputteli vatsaani jo ennen kuin ehdimme esittäytyä. Täti sai lentävän lähdön luotani.

Naapurin rouva silitteli mahaani hississä ja ihmetteli, olenko raskaana ollenkaan. Synnytin pari viikkoa sen jälkeen.

Puolisoni täti kysyi, saako hän tunnustella vatsaani. En ehtinyt edes vastata, kun hän jo taputteli sitä. Miksi? Enhän minäkään koskettele tuntemattomien vatsoja.

Lähde: Vauva.fin kysely

Vauva 12/16

Vierailija

Liian iso tai pieni, onko lupa lääppiä? Odottajat kertovat, miten mahaa on arvosteltu

Mua ei lääpitty, mutta katkera lapseton työkaverini +50v nainen teki raskauteni huomattuaan aina minut nähdessään oksennusääniä ja feikkikakomista, kun mun vatsa oli kuulemma niin ällöttävä. Vatsa pysyi aika pienenä siihen asti, kunnes jäin äitiyslomalle, jolloin pullahti kunnolla. Suurin osa työkavereista huomasi mun olevan raskaana, kun takana oli jo 6 kk. Enkä siis ollut lähtökohtaisesti lihava. En myöskään tuonut raskauttani mitenkään erityisesti esille, joten tuo työkaverin oksennusshow...
Lue kommentti
Vierailija

Liian iso tai pieni, onko lupa lääppiä? Odottajat kertovat, miten mahaa on arvosteltu

Mä olen onneksi säästynyt hipelöinneiltä ja typeriltä kommenteilta (nyt menossa rv 32+4). Kukaan ei ole edes kysellyt, että saako silitellä. Kommentteja mahasta ei ole kuulunut kuin äidiltä, kaverilta ja kälyltä. Äiti ja kaveri kommentoivat mahaa ihanaksi ja käly (jota en ollut nähnyt aikoihin) totesi että "sullahan on jo kunnon maha!" Nyt pitääkin koputtaa puuta ettei tulekaan hiplailuyrityksiä tai tökeröitä kommentteja...
Lue kommentti