Paha raskauspahoinvointi vei Niina Kitusen epätoivon partaalle. Nyt Niina on aurinkoisen Aatu-pojan äiti.

Perhe: Äitiyslomalla oleva lähihoitaja Niina Kitunen, 19, myyjä Samu Pulli, 20, ja Aatu, 8 kk, asuvat Lappeenrannassa.

Nakkikastike lentää vessanpönttöön. Samu pitelee Niinan hiuksia, kun Niina yökkäilee vatsaa tyhjäksi. Kun muuta ei enää ole jäljellä, suusta valuu keltaista mahahappoa.

Tuskan hiki kohoaa Niinan iholle ja häntä puistattaa. Hän kampeaa Samun avulla itsensä ylös vessan lattialta, ottaa hammasmukin ja purskuttaa raikasta vettä.

Raskaus on edennyt toiselle kuukaudelle, eikä mikään pysy Niinan sisällä. Hän on heikko, kalpea ja joka paikasta kipeä. Olo on niin tuskainen, että hän olisi valmis laittamaan kaikelle stopin.

 

Meille tulee vauva! Niina Kitunen kiljui maaliskuisena aamuna ja hyppäsi takaisin sänkyyn avomiehensä Samu Pullin viereen.

Hetkeä aiemmin Niina oli tehnyt raskaustestin vessassa, katsellut odottaessaan pitkin seiniä ja lopulta kääntänyt katseensa tikkuun.

Sen näyttöön oli ilmestynyt sana ”raskaana”. Hän sulatteli tietoa ihan hiljaa. Olo oli epätodellinen. Sitten hän ryntäsi kiljuen juuri heränneen Samun luokse ja alkoi itkeä liikutuksesta.

Uutinen oli iloinen molemmille. Niinalle oli yläasteelta asti ollut selvää, että hän haluaa lapsia nuorena. Kun isosiskosta tuli äiti 19-vuotiaana, se vahvisti Niinan toivetta. Samu innostui lapsiajatuksesta Niinan vanavedessä.

Raskaus oli alkanut, mutta fyysisesti ei aluksi tuntunut miltään.

Kun etova olo sitten tuli, Niina oli lähihoitajaopintojensa viimeisellä työharjoittelujaksolla vanhusten palvelutalossa. Hän oli iloinen, vaikka pahoinvointi oli viedä huomion työtehtävistä. Raskaus tuntui nyt todemmalta.

 

Alkuraskauden pahoinvointi. Niin luki Niinan sairauslomatodistuksessa. Työharjoittelu oli pakko keskeyttää, vaikka Niina oli ehdottomasti päättänyt, että haluaa valmistua alkuperäisen suunnitelman mukaan kesäkuussa.

Alussa oli etovaa oloa aamuisin, oksentelua silloin tällöin, pientä ruokahaluttomuutta ja päänsärkyä. Oireet kuitenkin pahenivat päivä päivältä. Kohta Niina jo oksensi useita kertoja päivässä. Oksennusämpäristä tuli vakiovaruste.

– Ensin minua etoivat mausteiset ruoat. Sitten alkoivat yököttää kaikki lämpimät ruoat. Enää sisällä ei pysynyt edes lempparini, Samun tekemä nakkikastike.

Kerran hän yritti syödä kohteliaasti Samun vanhemmilla tortilloja. Pahoinvoinnin takia syöminen oli hidasta, tortillan pureskeluun ja nielemiseen kului puoli tuntia. Hän sai pidettyä ruoan sisällään vaivoin siihen asti, että Samu ehti kiikuttaa eteen ämpärin.

Kylmiä ruokia – kuten pakastemustikoita, jogurttia ja jäätelöä – Niina pystyi syömään ilman, että ajatus ällötti. Tosin nekin hän oksensi.

Shampoot ja voiteet oli vaihdettava hajuttomiin, mutta nekin etoivat. Kerran Niina oksensi suihkussa. Siitä lähtien hän pyysi Samun kanssaan suihkuun – Samu piteli Niinaa nenästä, kun tämä pesi hiuksiaan.

– Jopa Samun ominaishaju oli liikaa. Kolme kuukautta istuimme sohvan vastakkaisilla laidoilla. Nopea halaus oli ainut, mihin kykenin, Niina kertoo.

Neuvolasta Niina sai reseptin pahoinvointilääkkeisiin. Hän kokeili myös pahoinvointiranneketta, joka painaa ranteen akupisteitä. Turhaan.

– Neuvolassakaan ei voitu paljon muuta tehdä kuin tsempata, että koeta nyt vain jaksaa. Terveydenhoitaja rauhoitteli, että vauvasta ei tarvitse olla huolissaan. Vauva kyllä ottaisi omansa.

 

Sairausloma venyi kolmanteen viikkoon. Niina makasi päivät sohvalla ja soitti itkuisia puheluja Samulle ja äidilleen.

Samulle tilanne oli raastava:

– En voinut lähteä töistä kesken pois. Aina en voinut edes vastata Niinan puheluihin, hän sanoo.

Niinan mieli matoi maassa, koska hän ei voinut huonon ja heikon olon takia käydä missään. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut vanki omassa kodissaan. Kaikki läheiset ja ystävät olivat töissä tai opiskelemassa, eikä Niina onnistunut pyytämään ketään seurakseen.

Hän turhautui ostoskanaviin, katseli ikkunasta kauniiseen kevääseen ja piipahti joskus parvekkeella haukkaamassa happea. Lohtua hän sai lukemalla Mutsis on -blogia, jonka kirjoittaja oli myös kärsinyt rankasta raskauspahoinvoinnista.

Kolmen viikon aikana Niina kävi ulkona kerran. Samu auttoi Niinaa pukemaan, ja he istuivat 15 minuuttia takapihan penkillä.

– Aloin vaipua epätoivoon. Olin joka paikasta kipeä. Päähän särki, ja silmiin koski. Särkylääkkeet eivät auttaneet, koska oksensin ne heti ulos. Iholla oli kylmä hiki, enkä kyennyt nukkumaan öisin.

Sitten tuli se musta hetki, jolloin Niina halusi luovuttaa ja keskeyttää raskauden. Hän aneli Samulta lupaa, mutta Samu ei myöntynyt.

– Oli kauheaa sanoa se ääneen. Mutta olin niin epätoivoinen, että en keksinyt siinä vaiheessa enää muuta.

Niina puhui asiasta myös äidilleen ja Samun äidille. Kun tilanteen vakavuus tuli kaikkien tietoon, äiti ja anoppi alkoivat soitella ja poiketa kylässä useammin.

 

Pahoinvointi hellitti sen verran, että Niina pystyi aloittamaan työharjoittelunsa viime tingassa. Hän pidätti hengitystään, kun pahat hajut saivat yökkimään. Hän nojaili seiniin, kun pyörrytti. Joskus hän joutui juoksemaan vessaan kesken kaiken, kun oli vaihtamassa vaippaa tai pesemässä vanhusta.

Välillä Niina oli yksittäisillä sairauspäivillä. Poissaolot herättivät puheita.

– Tuntui pahalta, kun monet työkaverini hokivat, että raskaus ei ole sairaus. Eiväthän he voineet tietää, mitä minä kävin läpi.

Niina ehti olla kaksi viikkoa työharjoittelussa, kun vointi taas paheni. Kahteen päivään hän ei voinut syödä mitään, edes neste ei pysynyt sisällä. Kuumekin nousi. Silloin Niina soitti päivystykseen ja itki puhelimeen, ettei jaksa enää. Kun Samu tuli töistä, he lähtivät sairaalaan.

Laboratoriokokeet kertoivat kuivumisesta. Niina joutui suonensisäiseen nesteytykseen, ja sairaalassa vierähti kolme päivää. Ensimmäisenä yönä Samu ei lähtenyt pois ennen kuin oli paijannut Niinan uneen.

– Sairaalassa oli parempi olla kuin yksin kotona. Jos iski epätoivoinen olo, painoin nappia, ja aina joku tuli luokseni. Eräänä yönä, kun en saanut unta, juttelin pitkään hoitajan kanssa.

Sairaalassa Niina pääsi myös ensimmäiseen ultraan. Oli ihmeellistä nähdä pieni elämänalku. Se antoi toivoa.

Sairaalasta kotiuduttuaan Niina kykeni jatkamaan työharjoittelua. Pahoinvointi lieveni, mutta ei loppunut. Niina painoi pitkää päivää, että saisi käytyä harjoittelun loppuun.

 

Raskausviikon 15 alussa Niina havahtui siihen, että hänen ei tarvinnutkaan pidättää hengitystä suihkussa. Hajuttoman shampoon haju ei enää etonut. Sitten hän huomasi, että Samun keittämän aamukahvin tuoksu ei ällöttänyt.

Ensin Niina ei uskaltanut uskoa, että pahoinvointi olisi oikeasti loppu.

– Oli ihmeellistä kyykistyä sitomaan kengännauhat ilman oksetuksen tunnetta. Oli taivaallista, kun sai syödä Samun tekemää nakkikastiketta yökkäämättä. Tuntui kuin olisin tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni.

Alkuraskauden aikana Niinan paino oli pudonnut kolme kiloa. Vihdoin paino alkoi nousta ja vatsa kasvaa. Alkoi kauan toivottu ihana odotus.

Niina valmistui lähihoitajaksi kiitettävin arvosanoin ja ajallaan. Kesätöihin hän pääsi samaan paikkaan, jossa oli suorittanut viimeisen työharjoittelun.

– Tein siis ilmeisesti muutakin hyvin kuin juoksin vessassa, Niina naurahtaa.

Niina sanoo, että ilman Samua hän ei olisi selvinnyt.

– Samu kuunteli itkut, heräsi keskellä yötä pitelemään hiuksiani, juoksi kauppaan hakemaan jäätelöä, otti vastaan kiukutteluni, hoiti kotia. Silloin ajattelin, että jos tästä selviämme yhdessä, selviämme mistä vain.

Silloin Niina myös tiesi, että oli saamassa lapsen juuri oikean ihmisen kanssa.

 

Aatu, 8 kk, istuu pöydän päässä syöttösitterissä ja katselee kuulaansinisillä silmillään tarkkaavaisesti ympärilleen. Vatsa on täynnä kasvissosetta, banaania ja maitoa ja olo huoleton. Kohta on päiväunien aika.

Perheen vauva-arki on sujunut hienosti. Aatu on iloinen ja nauravainen lapsi, joka nukkuu ja syö hyvin.

– Olen niin onnellinen siitä, että en keskeyttänyt raskautta, Niina sanoo kahteen kertaan.

Aatua odottaessaan hän vannoi, ettei enää koskaan tätä. Enää hän ei ole aivan niin ehdoton.

– Ehkä uuden raskauden aika on sitten, kun olen vähän unohtanut, miltä se aluksi tuntui.

Mutta kaikki ajallaan. Juuri nyt elämä on täydellistä.

Vauva 9/2015

Synnytyksessä elämän ääripäät pyörivät mielessä, kätilö Laura Kosonen kirjoittaa.

Kätilönurani ensimetreillä olin vaikeuksissa. Kyyneleet puskivat esiin vähän väliä, muulloinkin kuin tiukkojen tilanteiden jälkeen. Ne saattoivat tulla silloin, kun vastasyntynyt rauhoittui rinnalle. Silloin, kun isä kylvetti ensikertaa esikoistaan. Silloin, kun isompi sisarus tuli katsomaan vauvaa ja äitiä sairaalaan.

Pakahdutti. Elämän ääripäät pyörivät mielessä. Opettelin auttamaan syntymässä, mutta hyvin usein mietin myös kuolemaa.

Ympyrän alku ja päätepiste, ensimmäinen ja viimeinen hengenveto, välissä elämä.

Pikkuhiljaa ymmärsin, että kuolema tuli mieleen syntymän äärellä, koska ne ovat niin lähellä toisiaan. Ympyrän alku ja päätepiste, ensimmäinen ja viimeinen hengenveto, välissä elämä. Kyyneleet tulivat, koska minua ravisuttivat elämän perustavanlaatuisimmat kysymykset.

Kätilönä saan kulkea enimmäkseen valon puolta. Synnyttäminen on Suomessa turvallista. Monissa muissa maissa se on naisen elämän vaarallisin hetki. Silti meilläkin kuolema kulkee varjona perässä syntymän hetkellä.

Kun se astuu esiin, kyseessä on suruista suurin.

Kurkkua kuristaa silloin, kun yhdessä huoneessa ihastellaan pieniä varpaita ja viereisessä painetaan jalankuvaa muistoksi elämästä, joka ei alkanutkaan.

Syntymä, samalla tavalla kuin kuolemakin, on väkevä ja kahlitsematon. Ne hiljentävät ihmisen.

Folkloristiikassa käytetään termiä liminaalitila. Se tarkoittaa rajalla oloa. Liminaalitila on ”pyhä kaaos”, joka vapauttaa käyttäytymisnormeista.

Juuri sitä syntymä on. Sairaalan seinät ja rutiinit luovat järjestystä, mutta siellä se silti on, jokin ihmistä vahvempi.

Rajalla olo. Se kuuluu matalassa karjaisussa, jota synnyttäjä itsekään ei uskonut päästävänsä ilmoille. Se näkyy tuoreen äidin ilmeessä, kun hän katsoo päivän ikäistä lastaan, maito- ja kyyneltahroja sairaalan yöpaidassa. Tekisi mieli aloittaa keskustelu pyhästä kaaoksesta. Helpompi on kuitenkin kysyä, tarvitsetko särkylääkettä.

Enää en itke niin usein. Syntymän ja kuoleman läheisyyteenkin tottuu ja turtuu. On hetkiä, jolloin odotan enemmän mikron kilahdusta lounaan merkiksi kuin vastasyntyneen ensirääkäisyä.

Toivottavasti en totu liikaa. Toivottavasti en kadota ihmettä.

Toivottavasti en kuitenkaan koskaan totu liikaa. Toivottavasti en kadota ihmettä.

Viime jouluaattona minua harmitti lähteä illaksi töihin oman perheeni luota. Sain kuitenkin todistaa erään perheen esikoislapsen syntymää. Kun lapsi lepäsi syntymänsä jälkeen äitinsä rinnalla aattoillan hämärässä, lauloimme hänelle yhdessä vanhempien kanssa ”Heinillä härkien kaukalon”.

Siinä se jälleen oli. Rakkautta suurinta katsomaan.

Laura Kosonen on kätilö, toimittaja ja kahden koululaisen äiti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suomessa swabbaus on synnyttäjän ja hänen tukihenkilönsä vastuulla. 

Keisarileikattujen vauvojen swabbaus on noussut puheenaiheeksi odottavien äitien blogeissa sekä allergialasten keskustelupalstoilla.

Swabbaus tarkoittaa sitä, että sektiossa syntynyt vauva sivellään äidin synnytyskanavan eritteillä heti syntymän jälkeen. Käytännössä se tehdään niin, että emättimeen laitetaan sideharsotaitos noin tunnin ajaksi ennen suunniteltuun sektioon menoa, ja vastasyntynyt vauva pyyhitään tällä taitoksella ensimmäisten minuuttien aikana.

Swabbauksella on tarkoitus jäljitellä alatiesynnytyksessä tapahtuvaa vauvan altistumista äidin emättimen bakteereille. Taustalla on ajatus siitä, että keisarileikkauksella syntyvä lapsi saa äidiltä siirtyviä hyödyllisiä bakteereja vähemmän ja vasta viiveellä ja on samalla alttiimpi ympäristön bakteereille.

Suomalaissairaaloissa swabbausta ei rutiinisti tehdä. Jos synnyttäjä haluaa swabbauksen, on se hänen itsensä ja tukihenkilön vastuulla.

Onko swabbauksesta hyötyä?

– Tällä hetkellä on epäselvää, mitä hyötyjä ja haittoja alatiesynnytyksessä tapahtuvan bakteerikylvyn keinotekoisella korvaamisella on. Aiheesta ei ole tutkimusnäyttöä, kertoo dosentti Anne Salonen.

Salonen luotsaa Helsingin yliopiston HELMi-suolistobakteeritutkimusta, jossa seurataan lasten bakteeriston kehittymistä kahden ensimmäisen elinvuoden aikana.

”Suunnitellussa sektiossa eritteiden koostumus on erilainen kuin silloin, kun synnytys on fysiologisesti käynnissä.”

– Alatiesynnytyksen yhteydessä lapsi saa äidiltä myös ulosteperäisiä bakteereja, jotka edustavat vastasyntyneenkin suolistobakteeristossa merkittävästi suurempaa osuutta kuin emätinperäiset laktobasillit, toteaa Salonen.

On siis epäselvää, edistääkö swabbaus lainkaan lapsen suolistobakteeriston normaalia kehitystä, ja mitä muita mahdollisia vaikutuksia sillä on lapseen.

– Swabbauksen ”luonnollisuutta” punnitessa on myös huomioitava, että suunnitellussa sektiossa emättimen eritteiden koostumus on erilainen kuin silloin, kun synnytys on fysiologisesti käynnissä, lisää Salonen.

Voiko swabbauksesta olla vauvalle haittaa?

Swabbausta ei suositella, jos äidillä on positiivinen näyte B-streptokokki- eli GBS-seulassa, emätintulehdus, herpesrakkula sukuelimissä, klamydia tai tippuri. Näissä tapauksissa swabbaus voi nostaa vastasyntyneen riskiä tulehduksille.

”Omatoimiswabbaaja ottaa riskin ja siirtää pahimmillaan hengenvaarallisen bakteerin vauvalleen.”

– Yleensä suunniteltuun sektioon meneville äideille ei tehdä GBS-seulontaa, joten omatoimiswabbaaja ottaa myös riskin ja siirtää pahimmillaan hengenvaarallisen tai pysyvästi vammauttavan infektion aiheuttavan bakteerin vauvalleen, kertoo Anne Salonen.

Koska swabbaukseen liittyy infektioriski, eikä toimenpiteen hyödyllisyydestä ole näyttöä, Salonen ei suosittele swabbausta tällä hetkellä missään tilanteessa.

Parhaiten ja turvallisimmin keisarileikkauksella syntynyt lapsi saa suojaavia bakteereja imetyksessä, ihokontaktissa ja mahdollisesti maitohappobakteerilisästä.

Asiantuntijoina Dosentti Anne Salonen ja FT Katri Korpela, Helsingin yliopisto. Lisätietoa: helmitutkimus.com ja facebook.com/HELMitutkimus

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tutkimuksen mukaan vakavat repeämät ovat harvinaisempia, jos äiti synnyttää pystyasennossa. Silti Suomessa suositaan yhä puoli-istuvaa asentoa.

Kun ajattelet synnytystä, näetkö mielessäsi sängyllä puoli-istuvan tai puolimakaavan naisen, joka painaa leuan rintaan, pidättää hengitystä ja työntää niin paljon kuin suinkin jaksaa? Et ole ainoa – ja juuri näin suurin osa alateitse syntyvistä suomalaisvauvoista edelleen syntyy. Siitäkin huolimatta, että tutkimusnäyttöjen mukaan se ei ole paras tapa äidille eikä vauvalle.

Pystyasennon on jo pitkään tiedetty edistävän synnytyksen kulkua ja ehkäisevän repeämiä. Esimerkiksi WHO on suositellut jo vuonna 1996, että makuuasentoa ei tulisi käyttää synnytysten hoidossa rutiinisti.

Helsingin Sanomat kertoi tällä viikolla tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan synnyttäminen pystyasennossa vähentää merkittävästi äidille aiheutuvia repeämiä. Kyse on STOMP-metodista, jonka vaikutuksia vakavien repeämien ennaltaehkäisyyn tutkittiin brittiläisessä tutkimuksessa. Tutkimuksen julkaisi European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology.

Tutkimukseen osallistui 12 kuukauden aikana lähes 4000 alateitse synnyttänyttä naista. STOMP-metodin avulla kolmannen ja neljännen asteen repeämät vähenivät ajanjakson aikana 4,7 prosentista 2,2 prosenttiin.

STOMP-metodissa äitejä kannustetaan synnyttämään pystymmässä asennossa. Äiti voi synnyttää esimerkiksi synnytysjakkaralla tai -tuolissa istuen, kontallaan, polviseisonnassa tai seisaallaan. Lisäksi neuvotaan ponnistamaan rauhallisesti omien tuntemusten tahdissa.

Miksi Suomessa suositaan puoli-istuvaa asentoa?

Suomalaiskätilöt suosittelevat useimmiten puoli-istuvaa ponnistusasentoa, selviää Tarja Mietola-Koiviston viime vuonna julkaistusta väitöskirjatutkimuksesta. Keski-Suomen keskussairaalassa synnytysten, naistentautien ja lasten vastuualueen ylihoitajana työskentelevä Mietola-Koivisto tutki synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa Suomessa sekä hoitokäytäntöjen yhteyttä ensisynnyttäjän välilihan kuntoon synnytyksen jälkeen, synnytyskokemukseen, kipuun ja seksuaaliterveyteen.

Mietola-Koiviston mukaan puoli-istuva ponnistusasento on paitsi kätilöille tuttu ja turvallinen valinta, usein myös synnyttäjän itsensä toive.

– Synnyttäjät ovat ikävä kyllä taas itsekin hakeutuneet sänkyyn synnyttämään.

Mietola-Koivisto kertoo, että 1990-luvulla oli enemmän aktiivista synnytyskulttuuria, mutta sen jälkeen on alettu palata vanhoihin käytäntöihin. Siihen voi olla monia syitä.

Synnytykset ovat 2000-luvulla keskittyneet yhä enemmän isompiin synnytysyksiköihin. Kätilöt, jotka työskentelivät pienissä yksiöissä, kertoivat väitöstutkimuksessa muita useammin suosittelevansa muuta kuin puoli-istuvaa tai kylkiasentoa.

Samaan aikaan viime vuosina on vähennetty odottajien saamaa synnytysvalmennusta.

”Äidit tarvitsisivat selkeästi enemmän tietoa.”

– Äidit tarvitsisivat selkeästi enemmän tietoa synnytyksestä. Neuvoloiden valmennus on siirtynyt yhä enemmän perheiden hyvinvointiin, ja synnytysvalmennusta on vähennetty.

Kätilöt puolestaan oppivat synnytyksessä käytettyjä tapoja mallioppimisen kautta. Se tarkoittaa, että kun uusi kätilö tulee työskentelemään sairaalaan, jossa suositaan paljon makuulla synnyttämistä ja ohjattua ponnistamista, ja kohtaa synnyttäjiä, joille sängyssä oleminen on normi, hänkin omaksuu sen toimintatavaksi.

Ponnistaminen omaan tahtiin kannattaa

STOMP-metodiin kuuluu myös spontaani ponnistaminen. Sillä tarkoitetaan sitä, että äiti ponnistaa lyhyitä työntöjä supistuksen aikana ja hengittää omaan tahtiin. Vastakohta on ohjattu ponnistaminen eli tapa, jossa äitiä neuvotaan pidättämään hengitystä ja työntämään mahdollisimman pitkään.

Tutkimusten mukaan spontaani ponnistaminen voi lyhentää ponnistusvaiheen kestoa ja parantaa vauvan vointia, Mietola-Koivisto kertoo. Myös WHO suosittelee ohjatusta ponnistamisesta luopumista. 

– Pystyasennon lisäksi kevyempi ponnistaminen lisää istukan verenkiertoa ja vaikuttaa sitä kautta myös vauvan vointiin, Mietola-Koivisto sanoo.

Mietola-Koiviston tutkimuksessa suomalaiskätilöt kertoivat suosivansa ohjattua ponnistamista erityisesti ensisynnyttäjien kohdalla.

– Tärkeintä on tietysti se, että mennään vauvan ja äidin terveys edellä, ja kätilöt tekevät hienoa työtä sen eteen. Kun tulee tutkimusnäyttöä, tapoja täytyisi kuitenkin myös kriittisellä tavalla tarkastella. Se vaatii myös synnyttäjiltä valveutuneisuutta, että osaa etsiä ja pyytää vaihtoehtoja, Mietola-Koivisto tiivistää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tupakoinnin lopettamisen aiheuttama stressi ei ole likimainkaan verrattavissa tupakoinnin haittoihin, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierola.

Oletko kuullut väiteen, että jos raskaana oleva tupakoija lopettaa sauhuttelun, lopettamisen aiheuttama stressi voi olla vauvalle haitallisempaa kuin tupakointi itsessään? Ei pidä paikkaansa, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierola.

"On aivan täyttä pupua, että lopettamisstressi olisi verrattavissa tupakoinnin haittoihin. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina ehdottomasti."

Kun odottaja tupakoi, häkä ja muut tupakan kemikaalit kukeutuvat saman tien vauvaan. Yhden savukkeen häkä säilyy sikiön veressä seitsemän tuntia. Pelkästään yksi tupakka aamulla, yksi päivällä ja yksi illalla riittää siihen, että häkää on kohdussa vuorokauden ympäri.

Näin odottajan tupakointi vaikuttaa vauvaan

  1. Alkuraskaudessa tupakointi kaksinkertaistaa keskenmenon riskin.
  2. Kun äiti vetää tupakansavua sisäänsä, kohdussa reagoidaan heti: vauvan hengistys hidastuu ja sydämensyke nopeutuu.
  3. Tupakointi kutistaa verisuonia, jolloin ne eivät pysty kuljettamaan riittävästi ravintoa ja happea vauvalle.
  4. Ennenaikaisista synnytyksistä 15 prosenttia johtuu äidin tupakoinnista.
  5. Tupakoivien äitien vauva syntyvät keskimäärin 300-400 grammaa kevyempinä. Vaikeasti alipainoisista vauvoista neljä viidesosaa on tupakoivien äitien lapsia.
  6. Tupakoitsijoiden vauvoilla on usein tavallista pienempi päänympärys, koska sikiön aivot eivät ole pystyneet kehittymään normaalisti.
  7. Vauvalla on suurentunut riski saada epämuodostumia.
  8. Vauvan riski sairastua astmaan tuplaantuu.
  9. Joka viides kätkytkuolema aiheutuu tupakoinnista raskausaikana tai pelkästään siitä, että kotona tupakoidaan.
  10. Yli kymmenen savuketta päivässä polttaneiden äitien lapsista joka neljännellä havaitaan psykiatrinen sairaus.
  11. Tupakoiva äiti lopettaa imetyksen keskimääräistä herkemmin.
  12. Tupakoijan rinnat tuottavat kolmanneksen vähemmän maitoa kuin savuttoman naisen rinnat.

Parasta on lopettaa heti raskauden alussa, mutta lopettaminen kannattaa missä vaiheessa raskautta tahansa.

Lue koko juttu toukokuun Vauvasta.

 

Vierailija

Odottaja, tupakoitko? Näin se vahingoittaa vauvaasi

Mietin vain kirjoitti: En puolustele tupakointia raskausaikana, mutta jos kuitenkin tupakoi, on sitäkin tärkeämpää pitää muut elämäntavat kunnossa. Siis liikkua ja syödä terveellisesti. Esikoisen raskausaikana en polttanut, mutta halusin tupakoida joka päivä. En tehnyt sitä, koska en halunnut vahingoittaa lasta. Imetysaikana aloitin uudestaan ja mikä helpotus se oli. Tulin uudestaan raskaaksi, yritin lopettaa, mutta en pystynyt. Pelkäsin, että vahingoitan lasta, mutta en silti pystynyt...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.