Paha raskauspahoinvointi vei Niina Kitusen epätoivon partaalle. Nyt Niina on aurinkoisen Aatu-pojan äiti.

Perhe: Äitiyslomalla oleva lähihoitaja Niina Kitunen, 19, myyjä Samu Pulli, 20, ja Aatu, 8 kk, asuvat Lappeenrannassa.

Nakkikastike lentää vessanpönttöön. Samu pitelee Niinan hiuksia, kun Niina yökkäilee vatsaa tyhjäksi. Kun muuta ei enää ole jäljellä, suusta valuu keltaista mahahappoa.

Tuskan hiki kohoaa Niinan iholle ja häntä puistattaa. Hän kampeaa Samun avulla itsensä ylös vessan lattialta, ottaa hammasmukin ja purskuttaa raikasta vettä.

Raskaus on edennyt toiselle kuukaudelle, eikä mikään pysy Niinan sisällä. Hän on heikko, kalpea ja joka paikasta kipeä. Olo on niin tuskainen, että hän olisi valmis laittamaan kaikelle stopin.

 

Meille tulee vauva! Niina Kitunen kiljui maaliskuisena aamuna ja hyppäsi takaisin sänkyyn avomiehensä Samu Pullin viereen.

Hetkeä aiemmin Niina oli tehnyt raskaustestin vessassa, katsellut odottaessaan pitkin seiniä ja lopulta kääntänyt katseensa tikkuun.

Sen näyttöön oli ilmestynyt sana ”raskaana”. Hän sulatteli tietoa ihan hiljaa. Olo oli epätodellinen. Sitten hän ryntäsi kiljuen juuri heränneen Samun luokse ja alkoi itkeä liikutuksesta.

Uutinen oli iloinen molemmille. Niinalle oli yläasteelta asti ollut selvää, että hän haluaa lapsia nuorena. Kun isosiskosta tuli äiti 19-vuotiaana, se vahvisti Niinan toivetta. Samu innostui lapsiajatuksesta Niinan vanavedessä.

Raskaus oli alkanut, mutta fyysisesti ei aluksi tuntunut miltään.

Kun etova olo sitten tuli, Niina oli lähihoitajaopintojensa viimeisellä työharjoittelujaksolla vanhusten palvelutalossa. Hän oli iloinen, vaikka pahoinvointi oli viedä huomion työtehtävistä. Raskaus tuntui nyt todemmalta.

 

Alkuraskauden pahoinvointi. Niin luki Niinan sairauslomatodistuksessa. Työharjoittelu oli pakko keskeyttää, vaikka Niina oli ehdottomasti päättänyt, että haluaa valmistua alkuperäisen suunnitelman mukaan kesäkuussa.

Alussa oli etovaa oloa aamuisin, oksentelua silloin tällöin, pientä ruokahaluttomuutta ja päänsärkyä. Oireet kuitenkin pahenivat päivä päivältä. Kohta Niina jo oksensi useita kertoja päivässä. Oksennusämpäristä tuli vakiovaruste.

– Ensin minua etoivat mausteiset ruoat. Sitten alkoivat yököttää kaikki lämpimät ruoat. Enää sisällä ei pysynyt edes lempparini, Samun tekemä nakkikastike.

Kerran hän yritti syödä kohteliaasti Samun vanhemmilla tortilloja. Pahoinvoinnin takia syöminen oli hidasta, tortillan pureskeluun ja nielemiseen kului puoli tuntia. Hän sai pidettyä ruoan sisällään vaivoin siihen asti, että Samu ehti kiikuttaa eteen ämpärin.

Kylmiä ruokia – kuten pakastemustikoita, jogurttia ja jäätelöä – Niina pystyi syömään ilman, että ajatus ällötti. Tosin nekin hän oksensi.

Shampoot ja voiteet oli vaihdettava hajuttomiin, mutta nekin etoivat. Kerran Niina oksensi suihkussa. Siitä lähtien hän pyysi Samun kanssaan suihkuun – Samu piteli Niinaa nenästä, kun tämä pesi hiuksiaan.

– Jopa Samun ominaishaju oli liikaa. Kolme kuukautta istuimme sohvan vastakkaisilla laidoilla. Nopea halaus oli ainut, mihin kykenin, Niina kertoo.

Neuvolasta Niina sai reseptin pahoinvointilääkkeisiin. Hän kokeili myös pahoinvointiranneketta, joka painaa ranteen akupisteitä. Turhaan.

– Neuvolassakaan ei voitu paljon muuta tehdä kuin tsempata, että koeta nyt vain jaksaa. Terveydenhoitaja rauhoitteli, että vauvasta ei tarvitse olla huolissaan. Vauva kyllä ottaisi omansa.

 

Sairausloma venyi kolmanteen viikkoon. Niina makasi päivät sohvalla ja soitti itkuisia puheluja Samulle ja äidilleen.

Samulle tilanne oli raastava:

– En voinut lähteä töistä kesken pois. Aina en voinut edes vastata Niinan puheluihin, hän sanoo.

Niinan mieli matoi maassa, koska hän ei voinut huonon ja heikon olon takia käydä missään. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut vanki omassa kodissaan. Kaikki läheiset ja ystävät olivat töissä tai opiskelemassa, eikä Niina onnistunut pyytämään ketään seurakseen.

Hän turhautui ostoskanaviin, katseli ikkunasta kauniiseen kevääseen ja piipahti joskus parvekkeella haukkaamassa happea. Lohtua hän sai lukemalla Mutsis on -blogia, jonka kirjoittaja oli myös kärsinyt rankasta raskauspahoinvoinnista.

Kolmen viikon aikana Niina kävi ulkona kerran. Samu auttoi Niinaa pukemaan, ja he istuivat 15 minuuttia takapihan penkillä.

– Aloin vaipua epätoivoon. Olin joka paikasta kipeä. Päähän särki, ja silmiin koski. Särkylääkkeet eivät auttaneet, koska oksensin ne heti ulos. Iholla oli kylmä hiki, enkä kyennyt nukkumaan öisin.

Sitten tuli se musta hetki, jolloin Niina halusi luovuttaa ja keskeyttää raskauden. Hän aneli Samulta lupaa, mutta Samu ei myöntynyt.

– Oli kauheaa sanoa se ääneen. Mutta olin niin epätoivoinen, että en keksinyt siinä vaiheessa enää muuta.

Niina puhui asiasta myös äidilleen ja Samun äidille. Kun tilanteen vakavuus tuli kaikkien tietoon, äiti ja anoppi alkoivat soitella ja poiketa kylässä useammin.

 

Pahoinvointi hellitti sen verran, että Niina pystyi aloittamaan työharjoittelunsa viime tingassa. Hän pidätti hengitystään, kun pahat hajut saivat yökkimään. Hän nojaili seiniin, kun pyörrytti. Joskus hän joutui juoksemaan vessaan kesken kaiken, kun oli vaihtamassa vaippaa tai pesemässä vanhusta.

Välillä Niina oli yksittäisillä sairauspäivillä. Poissaolot herättivät puheita.

– Tuntui pahalta, kun monet työkaverini hokivat, että raskaus ei ole sairaus. Eiväthän he voineet tietää, mitä minä kävin läpi.

Niina ehti olla kaksi viikkoa työharjoittelussa, kun vointi taas paheni. Kahteen päivään hän ei voinut syödä mitään, edes neste ei pysynyt sisällä. Kuumekin nousi. Silloin Niina soitti päivystykseen ja itki puhelimeen, ettei jaksa enää. Kun Samu tuli töistä, he lähtivät sairaalaan.

Laboratoriokokeet kertoivat kuivumisesta. Niina joutui suonensisäiseen nesteytykseen, ja sairaalassa vierähti kolme päivää. Ensimmäisenä yönä Samu ei lähtenyt pois ennen kuin oli paijannut Niinan uneen.

– Sairaalassa oli parempi olla kuin yksin kotona. Jos iski epätoivoinen olo, painoin nappia, ja aina joku tuli luokseni. Eräänä yönä, kun en saanut unta, juttelin pitkään hoitajan kanssa.

Sairaalassa Niina pääsi myös ensimmäiseen ultraan. Oli ihmeellistä nähdä pieni elämänalku. Se antoi toivoa.

Sairaalasta kotiuduttuaan Niina kykeni jatkamaan työharjoittelua. Pahoinvointi lieveni, mutta ei loppunut. Niina painoi pitkää päivää, että saisi käytyä harjoittelun loppuun.

 

Raskausviikon 15 alussa Niina havahtui siihen, että hänen ei tarvinnutkaan pidättää hengitystä suihkussa. Hajuttoman shampoon haju ei enää etonut. Sitten hän huomasi, että Samun keittämän aamukahvin tuoksu ei ällöttänyt.

Ensin Niina ei uskaltanut uskoa, että pahoinvointi olisi oikeasti loppu.

– Oli ihmeellistä kyykistyä sitomaan kengännauhat ilman oksetuksen tunnetta. Oli taivaallista, kun sai syödä Samun tekemää nakkikastiketta yökkäämättä. Tuntui kuin olisin tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni.

Alkuraskauden aikana Niinan paino oli pudonnut kolme kiloa. Vihdoin paino alkoi nousta ja vatsa kasvaa. Alkoi kauan toivottu ihana odotus.

Niina valmistui lähihoitajaksi kiitettävin arvosanoin ja ajallaan. Kesätöihin hän pääsi samaan paikkaan, jossa oli suorittanut viimeisen työharjoittelun.

– Tein siis ilmeisesti muutakin hyvin kuin juoksin vessassa, Niina naurahtaa.

Niina sanoo, että ilman Samua hän ei olisi selvinnyt.

– Samu kuunteli itkut, heräsi keskellä yötä pitelemään hiuksiani, juoksi kauppaan hakemaan jäätelöä, otti vastaan kiukutteluni, hoiti kotia. Silloin ajattelin, että jos tästä selviämme yhdessä, selviämme mistä vain.

Silloin Niina myös tiesi, että oli saamassa lapsen juuri oikean ihmisen kanssa.

 

Aatu, 8 kk, istuu pöydän päässä syöttösitterissä ja katselee kuulaansinisillä silmillään tarkkaavaisesti ympärilleen. Vatsa on täynnä kasvissosetta, banaania ja maitoa ja olo huoleton. Kohta on päiväunien aika.

Perheen vauva-arki on sujunut hienosti. Aatu on iloinen ja nauravainen lapsi, joka nukkuu ja syö hyvin.

– Olen niin onnellinen siitä, että en keskeyttänyt raskautta, Niina sanoo kahteen kertaan.

Aatua odottaessaan hän vannoi, ettei enää koskaan tätä. Enää hän ei ole aivan niin ehdoton.

– Ehkä uuden raskauden aika on sitten, kun olen vähän unohtanut, miltä se aluksi tuntui.

Mutta kaikki ajallaan. Juuri nyt elämä on täydellistä.

Vauva 9/2015

Miten söpöä, siellä ne meidän Heidit nyt viilettää... Kuva: iStockphoto

Onko sinulla kokemusta vastaavista tilanteista? Vastaa alle!

Voiko lapselle antaa saman etunimen kuin lähisukulaisella? Tai saman etunimen kuin vaikkapa läheisen ystävän vauvalla? Kahden lapsen äiti kertoo mumsnet.com-verkkokeskustelussa erikoisesta tapauksesta.

Kekustelun aloittajalla, nimimerkki McCormick1988:lla, on kaksi poikaa: Hayden ja Oliver. Hayden-pojan syntymän jälkeen aloittajan sisko sai tytön, jonka nimesi Haydeniksi. Keskustelunaloittajan Oliver-poika on nyt kahden kuukauden ikäinen, ja raskaana oleva sisko on jo kertonut nimeävänsä tulevan vauvan Oliveriksi.

Serkuksilla olisi siis kummassakin perheessä samat etunimet.

Mitä mieltä sinä olet: milloin sama nimi vauvalle on ok, milloin ei? Entä jos toinen vasta haaveilee lapsesta – onko nimi silloin varattu? Keräämme lukijoiden kommentteja ja kokemuksia, vastaa alle!

Kysely

Milloin saman etunimen antaminen on mielestäsi sopivaa? Valitse tilanteet, jolloin tämä käy.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolmatta lastaan odottava 24-vuotias Liisa toivoo kotisynnytystä.

Toisenlaiset äidit -ohjelmassa starttaa tänään jo neljäs tuotantokausi. Kauden aikana tavataan kymmenen perhettä, joiden arkea seurataan raskauden ja vauvan ensimmäisten viikkojen aikana.

Tämän päivän jakso keskittyy Liisaan, 24, ja Leeviin, 20, joiden uusperheeseen on syntymässä kolmas lapsi. Kotiäitinä olevalla Liisalla ja ammattikoulua käyvällä Leevillä on ennestään 1-vuotias tytär sekä Liisan 5-vuotias esikoistyttö.

Jaksossa jännitetään, toteutuuko pariskunnan toive siitä, että vauva voisi syntyä kotona. Onko Liisan ja vauvan vointi niin hyvä, että kotisynnytystä uskalletaan suunnitella?

Liisa haluaa pyrkiä lapsentahtisuuteen myös syntymän jälkeen. Hän suunnittelee imettävänsä vauvaa ja taaperoa yhtäaikaisesti.

Vanhempia mietityttää etukäteen kahden nuoremman pieni ikäero.

–Olen varautunut huutokonserttiin. Minea tulee varmasti ihmettelemään, että mikä tolla äidillä on sylissä, Leevi myöntää.

Juontaja Sami Kuronen ja ensimmäisen jakson perhe Liisa ja Leevi sekä Minea, Alina ja tyttövauva.
Juontaja Sami Kuronen ja ensimmäisen jakson perhe Liisa ja Leevi sekä Minea, Alina ja tyttövauva.

Ohjelmaa juontaa edelliskauden tapaan Sami Kuronen. Perheitä tapaa myös psykologi ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutti Leea Mattila, jolla on vuosien kokemus lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Leea Mattila kirjoittaa ohjelman teemoista myös kolumneja vauva.fihin.

Toisenlaisten äitien 4. kauden ensimmäinen jakso Livillä ja Ruudussa 19.9. kello 21.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.