Tampereella synnyttäneillä on mahdollisuus valita potilashotelli sairaalan vuodeosaston sijasta.

Hiljaista ja rauhallista. Täältä pitäisi löytyä vastasynnyttäneitä naisia viettämässä lapsivuodeaikaansa. Poissa ovat kuitenkin sairaalan aamutakeissa raahustavat hahmot, poissa kolisevat ruokakärryt, vierailijoiden armeijat, kiire ja itkevien vauvojen kuoro. Aamupäivän uneliaisuudessa ainoa ääni on sinipukuisen kätilön askeleet käytävän kokolattiamatolla.

Nyt ei olla synnytyssairaalan desinfiointiaineen tuoksuisella vuodeosastolla, vaan kaksi vuotta sitten valmistuneessa potilashotellissa. Synnyttäneillä äideillä ja vauvoilla on mahdollisuus siirtyä sen neljänteen kerrokseen suoraan Tampereen yliopistollisen sairaalan eli Taysin synnytyssalista. Viime juhannuksesta lähtien hotellihoidon on valinnut jo lähes 500 synnyttäjää tavanomaisen vuodeosaston sijaan.

Ja hotellissahan moni asia on toisin. Täällä ei käytetä sairaalan kaapuja vaan omia päivävaatteita, ja syömässä käydään muiden hotellivieraiden tapaan alakerroksen ravintolassa. Vieraita voi vastaanottaa hyvillä mielin, kun ei tarvitse pelätä häiritsevänsä muita.

Hiljaisuuden syykin on ilmeinen. Äidit ja paikalla olevat isät pikku nyyttiensä kanssa pysyttelevät sisällä huoneissaan. Herkät ensihetket vastasyntyneen kanssa halutaan viettää omassa rauhassa, kun siihen kerran on mahdollisuus.

Kaikki löytyy, jääkaappikin

Miltähän noissa huoneissa näyttää? Koputetaan huoneen 413 ovelle.

Hotellihuone vaikuttaa mukavalta: parivuode ja muhkeita tyynyjä, hillittyjä värejä ja reilun kokoinen taulutelevisio. Yöpöydällä pussillinen irtokarkkeja. Nuori ponnaripäinen nainen kumartuu lepertelemään kaukalokärryssään pötköttävälle myssypäiselle paketille: edellisenä päivänä syntynyt poikavauva on ollut hotellin asiakas viiden tunnin ikäisestä. 

Pirkkalassa asuva Janita Nyman, 24, kuuli hotellimajoituksesta raskausaikana neuvolassa ja innostui heti. Vaatekassi oli valmiiksi pakattu omilla, mukavilla verkkareilla ja vauvan potkuhousuilla, kun synnytys laskettuna päivänä alkoi. Se sujui loppuun asti kuin oppikirjan mukaan. Neljä ja puolikiloinen poika, perheen toinen, syntyi kello 11 aamupäivällä. Neljältä, säädetyn tarkkailuajan jälkeen, perhe oli valmis siirtymään synnytyssalista hotellihuoneeseen.

Sairaala-alueella sijaitsevaan Norlandia Care Tampere Hotelliin kuljetaan vähän jännittävästi maanalaista tunnelia pitkin kätilön saattamana. Jukka-Pekka Nyman, 28, työnsi edellään punaisia lastenvaunuja, joissa hänen vastasyntynyt poikansa matkusti lämpimästi peiteltynä. Hyväkuntoinen Janita käveli 330 metrin matkan itse, eikä tarvinnut tarkoitusta varten varattua pyörätuolia.

Janita oli katsastanut kuvia potilashotellista jo etukäteen, mutta yllättyi silti.

– Täällä on kaikkea, oma jääkaappikin.

Vanhempien huomion vei kuitenkin tärkein eli pyöreäposkinen poika. Ylpeä isä
lähetti kännykkäkuvia vauvasta tutuille, ja mummun luona hoidossa ollut esikoinen Jaakko, 1 v 9 kk, kävi pikkuveljeään katsomassa.

Hotellissa yöpyvillä isillä on alusta saakka mahdollisuus päästä mukaan vauvan hoitamiseen eli yötalkoisiin.

– Jukka-Pekka pötkötti loppuillasta vuoteella, luki ruokalistaa ja taisi sitten nukkua sikeästi koko yön, Janita sanoo huvittuneena.

Hänellä itsellään vauvan imettäminen – ja kaikki muukin – on esikoisen jäljiltä vielä hyvässä muistissa.

– Edellisellä kerralla minut ajettiin sairaalasta yöksi kotiin. Nyt saan olla vaimon ja vauvan lähellä koko ajan, Jukka-Pekka sanoo tyytyväisenä.

Hotellikätilö päivystää ympäri vuorokauden

Vauvaperheet ovat ottaneet Suomen ensimmäisen vastasyntyneille ja äideille tarkoitetun potilashotellin vastaan niin innokkaasti, että käytössä olevat seitsemän huonetta ovat täynnä lähes koko ajan. Ei ihme, sillä vaihtoehto on sairaalakammoisillekin mainio ratkaisu. Aamutoimiin saa ryhtyä omassa tahdissa, eikä ainakaan toisten vauvojen itku pidä herkkäunisia hereillä.

Hotelliin majoittuminen on luonnollisesti vapaaehtoista. Jotkut synnyttäjät kuulevat mahdollisuudesta vasta synnytyssalissa. Tietoa uuden palvelun olemassaolosta onkin tarkoitus lisätä neuvoloiden kautta, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lasten ja naisten toimialueen toimialuejohtaja, ylilääkäri Eija Tomás.

Hotellihoitoa voi ajatella myös askeleena kohti polikliinisempaa synnytystapaa turvallisuudesta tinkimättä. Hotellikätilö päivystää lähellä ympäri vuorokauden, eikä sairaala ole kaukana. Henkilökohtaisella hälytysrannekkeella apua saa koska tahansa.

– Myös hotellin henkilökunta on koulutettu hätätapauksia varten, lisää hotellinjohtaja Birgit Aikio.

– Olo on hyvin turvallinen, vakuuttaa myös Janita.

Potilashotelliin ovat olleet tyytyväisiä niin potilaat, perheet kuin päättäjätkin. Hotelli on vähentänyt lapsivuodeosaston ruuhkia, ja synnyttäjille voidaan nyt tarjota kaivattuja perhehuoneita.

Potilashotellissa vanhemmilla on ennen kaikkea mahdollisuus keskittyä vastasyntyneeseen omassa rauhassaan, Eija Tomás sanoo.

Hotellissa ollaan yhtä kauan kuin vuodeosastollakin eli 1–2 päivää äidin ja vauvan voinnista riippuen.

– Ensimmäisillä yhteisillä hetkillä on vanhemman ja vauvan vuorovaikutuksen syntymisen kannalta suuri merkitys, Tomás sanoo.

Vauvahotellin asiakkaiksi kelpaavat terveet ensi- tai uudelleensynnyttäjät, joiden vauvat syntyvät täysiaikaisina. Keisarileikkauskaan ei ole este – sektioäidit pääsevät hotelliin yhden tai kahden päivän kuluttua leikkauksesta. Sen sijaan riskisynnytyksen tai -raskauden, kuten raskausmyrkytyksen, jälkeen hotellimajoitus ei tule kyseeseen.

– Takaisin sairaalan vuodeosastolle on helppo palata, jos vauvan tai äidin vointi sitä vaatii, sanoo ylihoitaja Anne Kalvas.

Herkuttelua buffetpöydässä

Täälläkö toivottiin imetysapua? Hotellikätilö Elina Rinne kurkistaa huoneeseen, jossa hupparipaitainen Johanna Järventausta, 32, istuu nojatuolissa ja yrittää asetella unista tyttövauvaa parempaan imetysasentoon. Kätilö sujauttaa toissayönä syntyneen tytön alle ison tyynyn. Jo alkavat imemispuuhat innostaa.

Kolmatta kertaa vauvanhakumatkalla oleva Johanna osaa arvostaa hotellimajoituksen mukavuutta. Miellyttävä ympäristö ja buffetravintola ovat lapsiperheen äidille vaihtelua arkeen. Jopa saunatilat olisivat synnyttäneiden perheiden käytössä, mutta käytännössä sellaiseen ei ole pikaisella synnytysmatkalla mahdollisuutta.

Tytön isä Tuomas ei ehtinyt nauttia hotellin pehmeästä sängystä, vaan palasi synnytyksen jälkeen kotiin Kihniöön muun perheen luokse. Äiti ja vauva jäivät hotellihuoneeseen tutustumaan toisiinsa vielä seuraavaksi yöksi ja päiväksi.

– On ihanaa, että saa levätä ja toipua synnytyksestä kaikessa rauhassa.

Luksusta ovat myös oma vessa ja kylpyhuone, Johanna sanoo ja näyttää tilavaa kylppäriä hoitopöytineen. Vaipat ja pyyhkeet ovat talon puolesta.

Myös kätilöille hotelli tuo vaihtelua osastolla työskentelyyn.

– Vanhemmat kyselevät samalla tavoin pyllynpesuista ja silmien puhdistamisesta kuin sairaalassakin, mutta tuntuu siltä, että neuvomiselle on täällä enemmän aikaa, kätilö Elina miettii.

Vuoden 2013 kehittäjäkätilöksi valittu Sanna-Kaisa Kukko arvelee, että oma huone vahvistaa vanhempien omatoimisuutta. Vauva tuntuu yksityisessä tilassa jotenkin enemmän omalta.

– Tuntuu siltä, että kun äideillä on omat vaatteet päällä, heillä on terveempi olo ja he toipuvat nopeammin.

Se, että ateriat syödään ravintolassa ­rakennuksen alakerroksessa, rohkaisee ­äitejä liikkumaan.

Joidenkin synnyttäjien mielestä hotellin ainoa miinus on se, että vauvoja ei saa viedä mukanaan ravintolaan. Syynä on infektioriski. Sen takia vauvat kaukaloissaan jätetään kätilön kansliaan tai vanhemmat käyvät ruokailemassa eri aikoihin.

Halpa hotelliyö

Janitalle soitetaan hotellin aulasta: Täällä olisi vieras tulossa käymään, sopiiko nyt tulla? Pian Annika Orpana tupsahtaa huoneeseen ja harppoo halaamaan lapsuudenystäväänsä.

Onneksi olkoon, ihana vauva! Ihan veljensä näköinen, ja mikä miehekäs leuka!

Annikan tytär Vilma on syntynyt samassa sairaalassa kaksi vuotta sitten. Silloin hotellimahdollisuutta ei vielä ollut.

– Totta kai olen kateellinen, hän myöntää.

Hotellielämän mukavuuksista kuullessa alkaa väkisinkin miettiä, mitä oleskelu potilashotellissa maksaa. Taulutelevisiot ja ravintolalounaat, varmasti kallista!

Mutta ei, hotellihoito on Eija Tomásin mukaan yhteiskunnallekin edullisempaa kuin osastohoito sairaalassa. Synnyttäjät itse maksavat saman 32,50 euron poliklinikkamaksun vuorokaudelta kuin sairaalan vuodeosastollakin.

Samassa huoneessa majoittuvalle isälle hotelliyö maksaa toiset 32,50 euroa lisää. Hintaan sisältyy aamiainen, mutta ateriat kustannetaan erikseen.

Synnyttäjän poliklinikkamaksuun ateriat kuuluvat kuten sairaalan puolellakin.

Seuraavana päivänä Janita on lähdössä suloisen pakettinsa kanssa kotiin.

Lastenlääkäri on käynyt tekemässä vauvalle lähtötarkastuksen sitä varten varatussa huoneessa: potra poika ja kaikki kunnossa. Kaksi päivää hotellissa ovat ohi, vauvaelämä kotona edessä.

Äitiä ja turvakaukaloon pakattua poikaa odottaa lämpimässä parkkihallissa ollut auto. Jukka-Pekka mainitsee asiasta tyytyväisenä.

– Olisihan tänne jäänyt pidemmäksikin aikaa.

Vauva 2/2014

Kuva: Piia Arnould

Synnytyksen jälkeen on ihaninta päästä hellimään ja hoitaamaan vauvaa. Mutta mitä muuta?

Vauva.fin blogisti Tiitukatriina listaa asioita, joista haaveilee raskaana ollessaan ja jotka aikoo tehdä vauvan syntymän jälkeen.

Odottajat Vauvan Facebookissa ja Instagramissa kertovat, mitä he lisäisivät listaan.

1. Nukun vatsallani

”Vatsallaan nukkuminen on heti listassani kakkosena vauvan näkemisen jälkeen.”

”Mahallaan nukkuminen on parasta.”

”Tätä odotan kaikkein eniten.”

2. Syön kaikkea kiellettyä

”Vedän sushia pari viikkoa putkeen.”

”Kerään valtavan säkin irtokarkkeja ja nautin sen hyvällä omallatunnolla.”

”Syön kunnon pihvin mediumina.”

”Syön paljon aurajuustoa.”

”Syön älyttömästi graavi- ja kylmäsavulohta sekä meetvurstia.”

”Syön salmiakkia ja lakua kauheat määrät.”

3. Liikun ilman kipua

”Odotan, että pystyn kävelemään ilman alituisia suppareita, liitoskipuja ja issiasta. Oi autuutta!”

”Nautin siitä tunteesta, ettei mikään enää paina nivusia, selkää ja vatsaa.”

”Odotan kykyä liikkua ilman, että näytän ankalta.”

”Aion juosta niin paljon kuin kintuista pääsee.”

”Suuntaan hyvin vatsallaan nukutun yön jälkeen salille.”

”Menen pitkälle lenkille.”

”Jatkan kunnon treenaamista.”

”Urheilen niin paljon kuin pystyn.”

4. Juon kulauksen prosenttijuomaa

”Odotan saunaa ja sitä yhtä jääkylmää olutta tai siideriä, jonka voin nauttia vaikka imettäisin.”

”Juon ison lasin hyvää viiniä.”

5. Näistäkin nautin

”Odotan eniten, että pääsen puolison kainaloon kiinni ilman että on hankala olla ja maha välissä.”

”Odotan, että voin ajaa autolla ilman, että masu osuu rattiin. Ne nolot vahinkotööttäykset ovat pian historiaa.”

”Ihanaa, kun ei tarvitse herätä aina kun kääntää kylkeä.”

”Haluan lakata varpaankynnet. Joulunpunaista vai nudea? Väristä viis.”

Vierailija

”Suuntaan hyvin vatsallaan nukutun yön jälkeen salille.”

Juust... Sali ok, mutta ei oo mamma tainnut kuulla sitä, että lasta syötetään myös yölläkin ja sillä ei ole vielä vuorokausirytmiä.. Eli toistaiseksi on byebye hyvin nukutut yöunet ja tervetuloa univaje.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kaksitoista vanhempaa kertoo, miksi he valitsivat lapselleen erikoisen nimen ja mitä muut siitä sanoivat.

1. Pitkään äidin haaveissa

Silinda. Olin vanhainkodissa suorittamassa harjoitteluani, ja siellä oli ihana Silinda-niminen mummeli. Mietin että jos joskus saan tytön, tahdon antaa hänelle saman nimen.

Tilma. Löysin nimen kuolinilmoituksesta. Ihastuin siihen, ja kannoin sitä mielessäni monet vuodet. Onneksi mieskin piti nimestä.

Neo. Istuimme vuonna 2003 mieheni kanssa elokuvateatterissa katsomassa Matrix-elokuvaa. Kuulin päähenkilön nimen ja lähetin miehelleni lapun, jossa luki "Neo?".

Nasto. Se on vanha karjalainen nimi ja löytyy ortodoksisesta kalenterista. Vanhemmat sukulaiseni oudoksuivat sitä. Toinen mummoni kysyi, onko Nasto lopullinen nimi ja toinen ihmetteli, miksi se on niin outo.

Milena. Pari vieraampaa ihmistä on sanonut, että tyttäremme nimestä tulee mieleen melena eli veriripuli. Ei haittaa, hän on meidän oma pieni veriripulimme.

2. Isä kuuli ohimennen

Veela. Mies kuuli nimen töissä ja ehdotti sitä minulle. Nimi täytti myös omat vaatimukseni: pehmeä, sopii suomalaiseen suuhun eikä tule samaa nimeä joka kadunkulmassa vastaan.

Mauno. Pojan isä oli jo rippikoulussa päättänyt, että hänen poikansa nimi on Mauno. Hän ei antanut periksi, eikä pojallamme voisi olla täydellisempää nimeä.

Lalli. Miehestäni se oli hauska nimi pojallemme, ja se onkin sopinut hyvin. Neuvolassa ulkomailta tullut lääkäri kertoi, että hänen kotimaassaan Lalli on yleinen nimi. Vilkaistuaan vaippaan hän meni hiljaiseksi. Heillä Lalli on tytön nimi.

3. Näistä päätettiin yhdessä

Tommiel. Se kuulosti ihanan erilaiselta, ja valitsimme mieheni kanssa saman nimen. Nimi herättää kyllä hilpeyttä ja siitä on keksitty monta lempinimeä.

Vadelma. Tiesimme että Vadelma on täydellinen nimi, sillä tyttömme syntyi parhaaseen vadelma-aikaan. Mieheni vakuuttui heti nimestä, minun piti hetki maistella sitä.

Eleanor Eufemia. Eufemia kuulosti aluksi minun korvaani lääketieteen termiltä, mutta sehän sopii hyvin sairaanhoitajan tyttärelle.

Manfred. Puolitoistavuotias isosisko tokaisi pikkuveljen nähdessään: mammutti. Nimi tulee Ice age -elokuvasta.

Lähde: vauva.fin kysely

Kuka päätti lapsen nimen?

vanhemmat yhdessä – 81 %

äiti – 18 %

isä – 1 %

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lääkärin kehotuksesta Mirja jatkoi mielialalääkitystä odotusaikana. Vaikeamman valinnan eteen hän joutui lapsen syntymän jälkeen.

On aamuyö ja sairaalahuoneessa on hämärää, vain kelmeä yövalo palaa. Viereisessä sängyssä neljän lapsen äiti ja hänen vastasyntynyt vauvansa nukkuvat. Käytävältä kuuluu hoitajien ääniä. Minunkin vastasyntynyt, pieni, alle kolmikiloinen tyttöni nukkuu vihdoin. Väsyttää niin, että sattuu.

Suljen silmät ties kuinka monennen kerran, mutta uni ei tule. Koko kehoni on krampissa, en saa sitä rennoksi.

Edellisen illan tapahtumat tuntuvat sumuisilta. Tyttö syntyi syöksysynnytyksellä, eikä kipulääkkeitä ehditty antaa. Olen turta ja riekaleina, henkisesti ja fyysisesti. Minun on pakko, ihan pakko nukkua, sillä kohta vauva herää taas ja tarvitsee minua ja rintaani, josta ei edes vielä tule maitoa.

En ole nukkunut kunnolla kuukausiin, vaan valvonut lähes joka yö aamuyöhön saakka. Nyt olen kuolemanväsynyt ja ahdistunut.

Suljen silmät jälleen – ja yhtäkkiä putoan mustaan kuiluun.

Unettomuuteni ja ahdistukseni on kestänyt jo pari kolme kuukautta, koko loppuraskauden ajan. Se alkoi, kun lopetin masennuslääkitykseni, jota olin käyttänyt vähän yli puoleen väliin raskautta.

Söin lääkettä jo silloin, kun selvisi, että odotan toista lastani. Tiesin, että käyttämääni psyykenlääkettä voi tarvittaessa syödä myös raskauden aikana tietyin ehdoin, jos tarve vaatii.

Olin nimittäin lääkärin määräyksestä syönyt samaa lääkettä jo ensimmäisessä raskaudessani. Olin kaivanut esiin kaiken mahdollisen tiedon raskaudenaikaisesta psyykenlääkityksestä ja lukenut sivukaupalla tieteellisiä ja vähemmän tieteellisiä artikkeleita varmistuakseni siitä, etteivät lääkkeet ole riski vauvani kehitykselle.

Lähes kaikkien pätevien lähteiden viesti oli sama: vatsassa kasvavalle vauvalle on haitallisempaa äidin hoitamaton masennus kuin lääkityksen jatkaminen.

Myös lääkärini suositteli vahvasti, että jatkaisin lääkitystäni pienellä annoksella raskauden toisen kolmanneksen loppuun saakka. Masennukseni oli jo kertaalleen toistunut, ja lääkityksen lopettaminen kokonaan saattaisi hyvin todennäköisesti pahentaa masennusoireitani.

Masennus suurentaa riskiä komplikaatioihin, altistaa psykoosille sekä haittaa henkistä jaksamista ja valmistautumista vauvan syntymiseen.

Jatkoin siis lääkitystä kuudennelle kuulle saakka. Siitä eteenpäin lääkitystä ei ollut hyvä jatkaa, sillä sen pitoisuudet pysyvät elimistössä kauan. Liian pitkään jatkettu lääkitys saattaa aiheuttaa syntyvälle vauvalle vieroitusoireita, kuten vapinaa tai levottomuutta. Sellaista en tietenkään halunnut tapahtuvan.

Ainoa, mikä surkeaa oloani lohdutti, oli ajatus siitä, että kaikki helpottaa, kun lapsi syntyy. 

Ensimmäisessä raskaudessa toimin samoin, ja kaikki meni hyvin. Silloin lääkityksen lopettaminen ei romahduttanut psyykkistä vointiani merkittävästi, vaan koin loppuraskauden hyväksi ja onnelliseksi.

Toisin kävi nyt, kun vähitellen lääkkeen lopettamisen jälkeen unettomuus ja ahdistus hiipivät elämääni. Ainoa, mikä surkeaa oloani lohdutti, oli ajatus siitä, että kaikki helpottaa, kun lapsi vihdoin syntyy. Kuinka väärässä olinkaan.

Herään paniikissa sairaalassa ja katson kelloa: nukuin vartin. Hälytän hoitajan paikalle. Olen hysteerinen ja pelokas. Pyydän, että saisin apua, vaikka jotain unilääkkeitä, että pystyisin nukkumaan.

Hoitaja kysyy töykeästi, kuinka pystyn hoitamaan vauvaani, jos olen lääketokkurassa. En tietenkään pysty, mutta ei se onnistu myöskään väsymyspsykoosissa.

Vastahakoisesti hoitaja myöntyy, että he voivat ottaa vauvani osaston kansliaan pariksi tunniksi ja tuoda minulle jotain rauhoittavaa. Hetken päästä kulautan Diapamin ja relaksantin kurkusta alas ja vajoan uneen. Toivon, ettei minun tarvitsisi koskaan herätä.

Aamulla hoitaja herättelee minua. Olen nukkunut neljä tuntia, ja oloni on aavistuksen parempi. Hoitaja laskee vastasyntyneen tytön syliini ja ilmoittaa, että on korkea aika aloittaa imetys.

Hoen itselleni, että oloni kirkastuu, kun pääsemme kotiin.

Seuraavan vuorokauden imetän, torkahtelen, imetän ja itken. Maitoa ei kuitenkaan tule kunnolla, ja koen oloni epäonnistuneeksi. Enkä vain maidon vuoksi vaan myös siksi, etten tunne mitään. En tunne sitä läpitunkevaa huumaavaa onnea, jonka koin ensimmäisen lapseni kanssa synnytyssairaalassa.

Olin silloinkin väsynyt, eikä maitoa tullut, mutta olin silti onnellinen ja täynnä rakkautta. Nyt sisälläni on vain tyhjää.

Alan hokea itselleni, että oloni kirkastuu, kun pääsemme kotiin, sillä sairaala tuntuu epämiellyttävältä ja hoitajat painostavat liikaa imettämisen kanssa. Lähdemme kotiin kahden yön jälkeen, ja toiveikkaasti ajattelen, että kaikki muuttuu paremmaksi.

Kotona yritän päästä kiinni elämään vastasyntyneen vauvani, hänen 4-vuotiaan isosiskonsa ja mieheni kanssa. Tyttövauva nukkuu huonosti, on itkuinen ja heräilee tunnin, kahden välein. Maitoa tulee niukasti, joten annamme vauvalle myös korviketta.

Tunnen vain paniikkia. Olen paniikissa siitä, että en tunne mitään.

Pääni on yötä päivää sumussa. Niin oli silloinkin, kun esikoiseni oli vastasyntynyt, mutta tämä on nyt erilaista. Pikkutyttöni on kaunis, tärkeä ja kovin toivottu pieni rakas. Mutta minä olen sisältä turta. En koe onnen huumaa, en vauvaan rakastumista enkä onnistumisen tunteita, kuten viimeksi.

Ainoa, mitä tunnen, on paniikki. Olen paniikissa siitä, etten tunne mitään. Olen paniikissa, sillä en jaksa mitään.

Soitan jatkuvasti synnytyssairaalaan ja neuvolaan. En pyydä apua omaan olotilaani, vaan sekopäisesti kyselen käytännön neuvoja imetykseen ja vauvan nukkumiseen, itkemiseen ja pulautteluun. Suoritan mekaanisesti imetykset, vaippojen vaihdon ja sylittelyt.

En jaksaisi vieraita, mutta pakkohan läheisiä on päästää käymään vauvaa katsomaan. Kun otan vastaan onnitteluhalauksia, tuntuu kuin kasvoni olisivat kiveä, ja joudun väkisin puristamaan hymyn. Tuskallinen kipulääkkeetön syöksysynnytys on vieraista jännittävää kuunneltavaa, ja saan ihailua osakseni, mutta minä en halua olla emäntä tai sankari, haluan olla vain rauhassa. Ihailevat kommentit ahdistavat minua.

Mieleeni hiipii välillä ajatus: olenko taas masentunut? Mutta en suostu ajattelemaan asiaa enempää, saati myöntämään sitä, sillä se tarkoittaisi, että minun pitäisi harkita lääkityksen aloittamista. Lääkärini on sanonut, että käyttämääni mielialalääkitystä ei suositella imetyksen aikana.

Annan itseni ajatella, että ehkä olen lievästi masentunut, mutta kyllä kaikki vielä helpottaa. Lapseni saisi äidinmaitoa nyt mahdollisimman kauan, ja sitten voisin harkita lääkitykseni uudelleen aloittamista. Niinhän tein ensimmäisen lapsenikin kanssa: imetin puoli vuotta, sitten lopetin ja jatkoin lääkitystäni.

Seuraan, miten ystäväni hoivaa ja suukottelee lastaan. Tajuan, mitä minulta puuttuu.

Kun vauvani on noin kaksiviikkoinen, ystäväni, jonka lapsi syntyi vain viikkoa ennen omaani, tulee vierailulle oman nyyttinsä kanssa. Seuraan sivusta, kuinka hän hoivaa lastaan, suukottelee tätä ja katselee rakastavasti – ja huokuu suurta, kaikkialle loistavaa äidin onnea.

Tajuan, että minulta puuttuu tuo kaikki. En pysty siihen, sillä en tunne juuri mitään. Olen kateellinen ja musertavan surullinen.

Heti heidän vierailunsa jälkeen tartun puhelimeen ja varaan ajan synnytyssairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Minulle on tarjottu mahdollisuutta päästä hänen vastaanotolleen, sillä sairaalassa ja neuvolassa tiedetään, että syöksysynnytys oli minulle traumaattinen kokemus.

Kyllä, nyt minä haluan keskustella synnytyksestä ja siitä, miten epäystävälliseksi ja painostavaksi koin hoitajien käytöksen silloin, kun vuodeosastolla olin krampissa, sokissa ja lähes psykoosin partaalla. Mutta ennen kaikkea haluan puhua nyt siitä, mitä jos – ihan varovaisesti vain – miettisin imetyksen lopettamista ja lääkityksen aloittamista. Ja jos niin tekisin, kuinka huono äiti olisin?

Tietenkin kysyn asiaa myös lääkäriltäni, joka ilman muuta kehottaa minua siirtymään takaisin lääkitykseen ja uusii jo valmiiksi reseptini. Mutta minä tarvitsen päätöksentekooni jotain muutakin – jotain joka vahvistaisi ratkaisua myös tunnetasolla.

Ja jo samalla viikolla istun sairaalan käytävällä ja odotan, että psykiatrinen sairaanhoitaja kutsuu minut huoneeseensa.

Vihdoin pääsen puhumaan. Kerron, miten nopeasti kaikki tapahtui (noin kaksi tuntia), mikä siinä meni pieleen (lääkäri ei päässyt ajoissa paikalle laittamaan spinaalipuudutusta), miltä minusta tuntui (halusin kuolla, sillä tunsin repeäväni kahtia) ja siitä, onko minulla oikeutta olla ahdistunut tapahtumasta, jonka tuloksena sain kuitenkin terveen tyttövauvan (monen mielestähän olin sankari, jonka pitää olla ylpeä suorituksestaan).

Lopulta uskaltaudun puhumaan myös nykyhetkestä: imetyksestä ja lääkityksestä.

Vauva tarvitsee enemmän hyvinvoivaa äitiä kuin äidinmaitoa.

Kätilö on ihana. Hän kuuntelee tarinani, antaa minulle täyden tukensa eikä tuomitse. Ja lopuksi hän sanoo sanat, jotka haluan kuulla: ”Sinä et ole yhtään huono äiti, vaikka lopettaisit imettämisen saman tien. Vauva tarvitsee paljon enemmän hyvinvoivaa äitiä kuin äidinmaitoa. Olet todella hyvä äiti, sillä uskallat hakea apua.”

Purskahdan itkuun helpotuksesta.

Muutaman päivän kuluttua istun sohvalla vauva sylissäni. Hän tapittaa minua pienillä tummilla myyränsilmillään, ja imetän häntä siinä viimeisen kerran. Pienen hetken itken luopumisen tuskaa ulos, mutta tiedän ratkaisun olevan oikea.

Ja se onkin, se on todella oikea. Jo pelkkä päätös ja tosiasioiden myöntäminen helpottavat oloani, ja parin viikon kuluttua lääkitys alkaa purra ja masennusoireet vähenevät hitaasti mutta varmasti.

Suuri helpotus valtaa mieleni, kun huomaan rakastuvani vauvaani koko ajan enemmän ja koen vihdoin onnea perheestäni. Käyn yhä kerran viikossa juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Jaksan paremmin yöheräilyä, siedän vastoinkäymisiä ja väsymystä, enkä ole koko ajan ahdistunut. Huomaan, että kevätaurinko alkaa paistaa ja uskallan lähteä vauvan kanssa ulos.

Mutta mikä parasta, en ole enää turta, vaan osaan taas rakastaa.

Vauva 6–7/16

Monissa maissa on tapana, että odottava äiti ja isä tekevät toivomistaan vauvatarvikkeista lahjalistan.

Tapa on yleinen paitsi Yhdysvalloissa, myös esimerkiksi Ranskassa: tulevat vanhemmat laativat vauvatarvikkeista lahjalistan, jolla voi olla kaikkea tietyistä puhdistuspyyhkeistä ja bodeista vaunuihin ja pinnasänkyyn asti. Sukulaiset ja ystävät voivat antaa listalta valitsemansa lahjan jo ennen syntymää tai tullessaan katsomaan vastasyntynyttä ensimmäistä kertaa.

Listan odotetaan kattavan vauvahankinnoista iso osa. Amerikkalaissivusto Parents.com neuvoo jutussaan, että jotain pakollisia tarvikkeita voi joutua ostamaan itsekin. Vaikkapa turvaistuinta ei kannata jättää pelkästään lahjalistan varaan.

Suomessa vauvojen lahjalistat ovat vielä harvinaisia, mutta eivät ihan vieras ilmiö.

"Siis onko tämä normaalia? Sain kutsun kaverin vauvan nimiäisiin, mukana oli lahjalista. Siinä oli tietynmerkkinen itkuhälytin, tietynmerkkinen kantoreppu, tietynmerkkinen syöttötuoli, vaatteita tyyliin 5 bodyä koossa 62, 5 housut kokoa 68, 3 mekkoa koossa 68", keskustelija kertoo vauva.fin Aihe vapaalla.

"Tavallaan tämä on hyvä idea, meillä kuopus sai 3 (siis KOLME) keskenään täysin samanlaista autosäästöpossua ristiäislahjaksi", yksi kommentoi toiseen ketjuun.

Toivelistan voi tallentaa muutamalla klikkauksella missä tahansa verkkokaupassa. Myös isoissa tavarataloissa ja vauvatarvikeliikkeissä voi tehdä lahjalistan.

Tuula Länsimäki Stockmannin hää- ja lahjapalvelusta kertoo, että heillä vauvojen lahjalistoja tulee vastaan vasta muutamia vuosittain. Suosio on kuitenkin kasvamassa.

– Esimerkiksi baby showereihin, 1-vuotisjuhliin, ristiäisiin tai nimiäisiin saattaa olla lahjalista.

Keskustele ja kommentoi alle: Mitä mieltä olet vauvojen lahjalistoista? Onko sinulla niistä kokemusta?

Vierailija

Meillä oli ristiäisissä lahjalista käytössä 3 vuotta sitten ja mielestäni ihan fiksu idea. Edullisimmat lahkatoiveet olivat 5 euron luokkaa ja kalleimmat 50 euron. Ei haluttu turhaa tavaraa, vaan ensimmäisen lapsen kanssa käytännön juttuja, mitä meillä ei ollut. Esim. leikkimattoa, nokkamukia, tuttipulloja ym. Jokainen listalta saatu lahja oli tarpeellinen ja tuli käyttöön. Ainoastaan kummit saivat valita itse lahjansa ja sekin vähän kaduttaa. Lapsi ei saanut perinteistä kummilusikkaa yhdeltäkään kummilta, vaan sieltä tuli tyyliin rasia hiustupsuille, pullo kastevedelle ja muita "turhakkeita", jotka päätyivät hyllylle pölyttymään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.