Kaalinlehdet, hajuvesi ja lakanoiden vaihto. Synnärillä monta on ihmeellistä asiaa, joka kummastuttaa uutta äitiä.

Vauva.fi:n Aihe vapaa -palstan äidit kertovat, mitkä asiat heitä ihmetyttivät synnytyslaitoksella.

1. Hiljaa synnytyksessä

”Mua jäi häiritsemään se, kun ponnistusvaiheessa huusin kovaa ja kätilöt tuntui jotenkin ärsyyntyneen. Mutta helvetillinen kipu aiheuttaa helvetillistä huutoa.”

”Olin ilmeisesti äännellyt synnytyksessä kovaan ääneen, sillä toisen synnyttäjän kätilö tuli ravistelemaan minua olkapäästä ja kielsi huutamasta, kun naapurihuoneen ensisynnyttäjä pelkää.”

2. Tylyt kätilöt ja hoitajat

”Olen huomannut oltuani erään sairaalan lukuisilla osastoilla hoidossa, että juuri synnytysosastolla oli kaikkein tylyimmät hoitajat.”

”En suostunut antamaan päivän vanhalle vauvalle tuttia, jolloin punatukkainen hoitaja tiuskaisi, että hankalat asiakkaat muistetaan täällä.”

3. Oudosti käyttäytyvät kätilöt ja hoitajat

”Kahdella kätilöllä (tai toinen oli opiskelija) oli hajuvettä.”

”Se jäi ihmetyttämään, kun esikoisen synnytettyäni jokainen kätilö taputteli olalle ja kehui, miten hienosti selvisin ison pojan synnytyksestä (53cm 4363g) ensikertalaisena. Jäin miettimään, että eikö kukaan muu ole saanut isoa lasta siinä sairaalassa?”

4. Ristiriitaiset ohjeet tai ei ohjeita ollenkaan

”Miksi imetyksestä annettiin niin huonoja ristiriitaisia ohjeita? Pakotettiin pumppaamaan ja sitten seuraavassa vuorossa kiellettiin pumppaamasta (eri hoitaja) ja syyllistettiin, kun maito ei ollut noussut toisena päivänä.”

”Mua harmitti se, etteivät hoitajat ehtineet käydä neuvomassa imetyksen kanssa, kun se teki tosi kipeää enkä tiennyt miten olla.”

”Minä koetin osastolla kysellä vauvanhoito-ohjeita, mutta esimerkiksi kysyessäni miten vauvan pylly pestään, kätilö tiuskaisi ’ihan normaalisti’ ja juoksi pois.”

5. Liian vähän lepoa

”Miksi ihmeessä minua piti käydä herättelemässä keskellä yötä syöttämään kuopustani? Ihan täysiaikainen vauva, jolla ei mitään häikkää missään.”

”Miksi sairaalassa ei saanut ollenkaan nukkua eikä toipua synnytyksestä? Heti oli jaksettava yksin hoitaa vauvaa ilman lepoa, vaikka vertakin oli mennyt 1,5 litraa.”

”Se ärsytti, kun vierustoverit kauhean isoon ääneen nysväsivät, tuhisivat ja kuorsasivat.”

6. Pitääkö mun kaikki hoitaa?

”Häntäluuni murtui synnytyksessä, enkä seuraavana päivänä päässyt ylös sängystä. Pyysin kätiöä/hoitajaa tuomaan aamupalaa, sillä liikkuminen oli todella tuskaista. Kätilö totesi vain, että ’et sä sinne sänkyyn voi kuitenkaan jäädä makaamaan, joskus sun on sieltä noustava’, eikä suostunut tuomaan ruokaa.”

”Meillekin korostettiin, että synnyttänyt ei ole sairas, joten lakanoiden vaihto pitää tehdä itse.”

7. Varustehuolto

”Mua hämmensi ne verkkopikkarit. En meinannut aluksi oikein tajuta, mikä niiden funktio oli, kun kätilö lykkäsi kouraan ennen suihkuun menoa sen paketin.”

”Jostain kumman syystä osastolla oli vaatteita hirveän vähän. Jos niitä ei ehtinyt käydä nappaamassa heti, kun puhtaiden vaatteiden kärry tuli, sai olla likaisissa.”

”Miksi rintakumia pantattiin, eli sitä ei haluttu mielellään antaa?”

”Mua kummastutti se kaalinlehtien tuputtaminen. Onko niistä muka joku muu hyöty kuin se viileys?”

8. Omituiset käytännöt

”Miksi perhehuoneen saivat tyypit, joilla mies oleskeli siellä vain satunnaisesti? Me, joiden mies oli sairaalassa kaiken sallitun ajan ja hoiti vauvaa jatkuvasti, jouduimme olemaan pikkukopissa muiden kanssa.”

”Esikoisen saatuani olin aivan tokkuraisena huoneessani, kun sisään marssi kolme pukuihmistä kysymään, haluaisinko äänestää. Oli siis joku vaalipäivä.”

9. Intiimit tarkastukset

”Ennen kotiin lähtöä piti vetää kaikki housut pois ja kätilö kuikkasi värkkiin.”

”Tarkastaessaan minua kotiinlähtöä varten kätilö jäi pitkäksi aikaa tuoksuttelemaan alapäätäni ja miettimään, että ’onko tuossa vähän semmoinen tulehtunut haju, vai eikö sittenkään’.”

10. (Huonot) hoitotavat

”Miten kohtutulehdustani ei huomattu/noteerattu, vaikka olin todella kipeä ja haisin kuvottavalle? Ensisynnyttäjänä minua ei uskottu.”

”Pyysin päänsärkylääkettä, mutta sitä ei tuotu, koska piti kysyä lääkäriltä lupa. Sitten tuli hoitaja ilman lääkettä ja kun kysyin sitä, vastaus oli ’tuodaan sitten samalla, kun unilääke’. Siitä minä riemastuin, että kuka mulle unilääkettä on määrännyt! Vastaus oli: ’Meillä on tapana tuoda kaikille unilääke, ettei yöllä tarvitse juoksuttaa hoitajaa’.”

”Miksei sairaalasta löydy lääkäriä? Astmaatikkona ja alkavassa keuhkoputkentulehduksessa synnytettyäni vointini osastolla huononi koko ajan, mutta ketään ei kiinnostanut.”

Vierailija

Poislähtiessä mulle korostettiin moneen kertaan, että abortti ei ole ehkäisykeino. Siis mulla vauva kainalossa enkä ikänä ole aborttia teettänyt ja ihan aikuinen ihminen silloin oli ja naimisissa ja kaikkea.

Vierailija

Kättärillä 2013. Joku kätilö oppilaineen tuli opettamaan imetystä. Kerroin tämän sujuvan jo hyvin, meillä ei ollut alusta lähien mitään ongelmaa tämän kanssa. Makasin sängyllä, vauva vieressä. Kätilö käsi minua sormin lypsämään maitoa nännistä siinä kaikkien edessä (mieheni, kätilö ja oppilaat) sanoin että vauva on juuri syönyt ja kaiki sujuu hyvin. Lopulta väittelyiden jälkeen kätilö itse riuhtaisi paitani auki ja lypsi nännistäni pisaran maitoa ja työnsi vauvan päätä tissiäni kohti. Olin todella häkeltynyt tästä tapahtumasta enkä tajunnut tehdä tai sanoa mitään. Jos joskus vielä synnytän niin vannon että minua ei näin enää häpäistä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kaksitoista vanhempaa kertoo, miksi he valitsivat lapselleen erikoisen nimen ja mitä muut siitä sanoivat.

1. Pitkään äidin haaveissa

Silinda. Olin vanhainkodissa suorittamassa harjoitteluani, ja siellä oli ihana Silinda-niminen mummeli. Mietin että jos joskus saan tytön, tahdon antaa hänelle saman nimen.

Tilma. Löysin nimen kuolinilmoituksesta. Ihastuin siihen, ja kannoin sitä mielessäni monet vuodet. Onneksi mieskin piti nimestä.

Neo. Istuimme vuonna 2003 mieheni kanssa elokuvateatterissa katsomassa Matrix-elokuvaa. Kuulin päähenkilön nimen ja lähetin miehelleni lapun, jossa luki "Neo?".

Nasto. Se on vanha karjalainen nimi ja löytyy ortodoksisesta kalenterista. Vanhemmat sukulaiseni oudoksuivat sitä. Toinen mummoni kysyi, onko Nasto lopullinen nimi ja toinen ihmetteli, miksi se on niin outo.

Milena. Pari vieraampaa ihmistä on sanonut, että tyttäremme nimestä tulee mieleen melena eli veriripuli. Ei haittaa, hän on meidän oma pieni veriripulimme.

2. Isä kuuli ohimennen

Veela. Mies kuuli nimen töissä ja ehdotti sitä minulle. Nimi täytti myös omat vaatimukseni: pehmeä, sopii suomalaiseen suuhun eikä tule samaa nimeä joka kadunkulmassa vastaan.

Mauno. Pojan isä oli jo rippikoulussa päättänyt, että hänen poikansa nimi on Mauno. Hän ei antanut periksi, eikä pojallamme voisi olla täydellisempää nimeä.

Lalli. Miehestäni se oli hauska nimi pojallemme, ja se onkin sopinut hyvin. Neuvolassa ulkomailta tullut lääkäri kertoi, että hänen kotimaassaan Lalli on yleinen nimi. Vilkaistuaan vaippaan hän meni hiljaiseksi. Heillä Lalli on tytön nimi.

3. Näistä päätettiin yhdessä

Tommiel. Se kuulosti ihanan erilaiselta, ja valitsimme mieheni kanssa saman nimen. Nimi herättää kyllä hilpeyttä ja siitä on keksitty monta lempinimeä.

Vadelma. Tiesimme että Vadelma on täydellinen nimi, sillä tyttömme syntyi parhaaseen vadelma-aikaan. Mieheni vakuuttui heti nimestä, minun piti hetki maistella sitä.

Eleanor Eufemia. Eufemia kuulosti aluksi minun korvaani lääketieteen termiltä, mutta sehän sopii hyvin sairaanhoitajan tyttärelle.

Manfred. Puolitoistavuotias isosisko tokaisi pikkuveljen nähdessään: mammutti. Nimi tulee Ice age -elokuvasta.

Lähde: vauva.fin kysely

Kuka päätti lapsen nimen?

vanhemmat yhdessä – 81 %

äiti – 18 %

isä – 1 %

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lääkärin kehotuksesta Mirja jatkoi mielialalääkitystä odotusaikana. Vaikeamman valinnan eteen hän joutui lapsen syntymän jälkeen.

On aamuyö ja sairaalahuoneessa on hämärää, vain kelmeä yövalo palaa. Viereisessä sängyssä neljän lapsen äiti ja hänen vastasyntynyt vauvansa nukkuvat. Käytävältä kuuluu hoitajien ääniä. Minunkin vastasyntynyt, pieni, alle kolmikiloinen tyttöni nukkuu vihdoin. Väsyttää niin, että sattuu.

Suljen silmät ties kuinka monennen kerran, mutta uni ei tule. Koko kehoni on krampissa, en saa sitä rennoksi.

Edellisen illan tapahtumat tuntuvat sumuisilta. Tyttö syntyi syöksysynnytyksellä, eikä kipulääkkeitä ehditty antaa. Olen turta ja riekaleina, henkisesti ja fyysisesti. Minun on pakko, ihan pakko nukkua, sillä kohta vauva herää taas ja tarvitsee minua ja rintaani, josta ei edes vielä tule maitoa.

En ole nukkunut kunnolla kuukausiin, vaan valvonut lähes joka yö aamuyöhön saakka. Nyt olen kuolemanväsynyt ja ahdistunut.

Suljen silmät jälleen – ja yhtäkkiä putoan mustaan kuiluun.

Unettomuuteni ja ahdistukseni on kestänyt jo pari kolme kuukautta, koko loppuraskauden ajan. Se alkoi, kun lopetin masennuslääkitykseni, jota olin käyttänyt vähän yli puoleen väliin raskautta.

Söin lääkettä jo silloin, kun selvisi, että odotan toista lastani. Tiesin, että käyttämääni psyykenlääkettä voi tarvittaessa syödä myös raskauden aikana tietyin ehdoin, jos tarve vaatii.

Olin nimittäin lääkärin määräyksestä syönyt samaa lääkettä jo ensimmäisessä raskaudessani. Olin kaivanut esiin kaiken mahdollisen tiedon raskaudenaikaisesta psyykenlääkityksestä ja lukenut sivukaupalla tieteellisiä ja vähemmän tieteellisiä artikkeleita varmistuakseni siitä, etteivät lääkkeet ole riski vauvani kehitykselle.

Lähes kaikkien pätevien lähteiden viesti oli sama: vatsassa kasvavalle vauvalle on haitallisempaa äidin hoitamaton masennus kuin lääkityksen jatkaminen.

Myös lääkärini suositteli vahvasti, että jatkaisin lääkitystäni pienellä annoksella raskauden toisen kolmanneksen loppuun saakka. Masennukseni oli jo kertaalleen toistunut, ja lääkityksen lopettaminen kokonaan saattaisi hyvin todennäköisesti pahentaa masennusoireitani.

Masennus suurentaa riskiä komplikaatioihin, altistaa psykoosille sekä haittaa henkistä jaksamista ja valmistautumista vauvan syntymiseen.

Jatkoin siis lääkitystä kuudennelle kuulle saakka. Siitä eteenpäin lääkitystä ei ollut hyvä jatkaa, sillä sen pitoisuudet pysyvät elimistössä kauan. Liian pitkään jatkettu lääkitys saattaa aiheuttaa syntyvälle vauvalle vieroitusoireita, kuten vapinaa tai levottomuutta. Sellaista en tietenkään halunnut tapahtuvan.

Ainoa, mikä surkeaa oloani lohdutti, oli ajatus siitä, että kaikki helpottaa, kun lapsi syntyy. 

Ensimmäisessä raskaudessa toimin samoin, ja kaikki meni hyvin. Silloin lääkityksen lopettaminen ei romahduttanut psyykkistä vointiani merkittävästi, vaan koin loppuraskauden hyväksi ja onnelliseksi.

Toisin kävi nyt, kun vähitellen lääkkeen lopettamisen jälkeen unettomuus ja ahdistus hiipivät elämääni. Ainoa, mikä surkeaa oloani lohdutti, oli ajatus siitä, että kaikki helpottaa, kun lapsi vihdoin syntyy. Kuinka väärässä olinkaan.

Herään paniikissa sairaalassa ja katson kelloa: nukuin vartin. Hälytän hoitajan paikalle. Olen hysteerinen ja pelokas. Pyydän, että saisin apua, vaikka jotain unilääkkeitä, että pystyisin nukkumaan.

Hoitaja kysyy töykeästi, kuinka pystyn hoitamaan vauvaani, jos olen lääketokkurassa. En tietenkään pysty, mutta ei se onnistu myöskään väsymyspsykoosissa.

Vastahakoisesti hoitaja myöntyy, että he voivat ottaa vauvani osaston kansliaan pariksi tunniksi ja tuoda minulle jotain rauhoittavaa. Hetken päästä kulautan Diapamin ja relaksantin kurkusta alas ja vajoan uneen. Toivon, ettei minun tarvitsisi koskaan herätä.

Aamulla hoitaja herättelee minua. Olen nukkunut neljä tuntia, ja oloni on aavistuksen parempi. Hoitaja laskee vastasyntyneen tytön syliini ja ilmoittaa, että on korkea aika aloittaa imetys.

Hoen itselleni, että oloni kirkastuu, kun pääsemme kotiin.

Seuraavan vuorokauden imetän, torkahtelen, imetän ja itken. Maitoa ei kuitenkaan tule kunnolla, ja koen oloni epäonnistuneeksi. Enkä vain maidon vuoksi vaan myös siksi, etten tunne mitään. En tunne sitä läpitunkevaa huumaavaa onnea, jonka koin ensimmäisen lapseni kanssa synnytyssairaalassa.

Olin silloinkin väsynyt, eikä maitoa tullut, mutta olin silti onnellinen ja täynnä rakkautta. Nyt sisälläni on vain tyhjää.

Alan hokea itselleni, että oloni kirkastuu, kun pääsemme kotiin, sillä sairaala tuntuu epämiellyttävältä ja hoitajat painostavat liikaa imettämisen kanssa. Lähdemme kotiin kahden yön jälkeen, ja toiveikkaasti ajattelen, että kaikki muuttuu paremmaksi.

Kotona yritän päästä kiinni elämään vastasyntyneen vauvani, hänen 4-vuotiaan isosiskonsa ja mieheni kanssa. Tyttövauva nukkuu huonosti, on itkuinen ja heräilee tunnin, kahden välein. Maitoa tulee niukasti, joten annamme vauvalle myös korviketta.

Tunnen vain paniikkia. Olen paniikissa siitä, että en tunne mitään.

Pääni on yötä päivää sumussa. Niin oli silloinkin, kun esikoiseni oli vastasyntynyt, mutta tämä on nyt erilaista. Pikkutyttöni on kaunis, tärkeä ja kovin toivottu pieni rakas. Mutta minä olen sisältä turta. En koe onnen huumaa, en vauvaan rakastumista enkä onnistumisen tunteita, kuten viimeksi.

Ainoa, mitä tunnen, on paniikki. Olen paniikissa siitä, etten tunne mitään. Olen paniikissa, sillä en jaksa mitään.

Soitan jatkuvasti synnytyssairaalaan ja neuvolaan. En pyydä apua omaan olotilaani, vaan sekopäisesti kyselen käytännön neuvoja imetykseen ja vauvan nukkumiseen, itkemiseen ja pulautteluun. Suoritan mekaanisesti imetykset, vaippojen vaihdon ja sylittelyt.

En jaksaisi vieraita, mutta pakkohan läheisiä on päästää käymään vauvaa katsomaan. Kun otan vastaan onnitteluhalauksia, tuntuu kuin kasvoni olisivat kiveä, ja joudun väkisin puristamaan hymyn. Tuskallinen kipulääkkeetön syöksysynnytys on vieraista jännittävää kuunneltavaa, ja saan ihailua osakseni, mutta minä en halua olla emäntä tai sankari, haluan olla vain rauhassa. Ihailevat kommentit ahdistavat minua.

Mieleeni hiipii välillä ajatus: olenko taas masentunut? Mutta en suostu ajattelemaan asiaa enempää, saati myöntämään sitä, sillä se tarkoittaisi, että minun pitäisi harkita lääkityksen aloittamista. Lääkärini on sanonut, että käyttämääni mielialalääkitystä ei suositella imetyksen aikana.

Annan itseni ajatella, että ehkä olen lievästi masentunut, mutta kyllä kaikki vielä helpottaa. Lapseni saisi äidinmaitoa nyt mahdollisimman kauan, ja sitten voisin harkita lääkitykseni uudelleen aloittamista. Niinhän tein ensimmäisen lapsenikin kanssa: imetin puoli vuotta, sitten lopetin ja jatkoin lääkitystäni.

Seuraan, miten ystäväni hoivaa ja suukottelee lastaan. Tajuan, mitä minulta puuttuu.

Kun vauvani on noin kaksiviikkoinen, ystäväni, jonka lapsi syntyi vain viikkoa ennen omaani, tulee vierailulle oman nyyttinsä kanssa. Seuraan sivusta, kuinka hän hoivaa lastaan, suukottelee tätä ja katselee rakastavasti – ja huokuu suurta, kaikkialle loistavaa äidin onnea.

Tajuan, että minulta puuttuu tuo kaikki. En pysty siihen, sillä en tunne juuri mitään. Olen kateellinen ja musertavan surullinen.

Heti heidän vierailunsa jälkeen tartun puhelimeen ja varaan ajan synnytyssairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Minulle on tarjottu mahdollisuutta päästä hänen vastaanotolleen, sillä sairaalassa ja neuvolassa tiedetään, että syöksysynnytys oli minulle traumaattinen kokemus.

Kyllä, nyt minä haluan keskustella synnytyksestä ja siitä, miten epäystävälliseksi ja painostavaksi koin hoitajien käytöksen silloin, kun vuodeosastolla olin krampissa, sokissa ja lähes psykoosin partaalla. Mutta ennen kaikkea haluan puhua nyt siitä, mitä jos – ihan varovaisesti vain – miettisin imetyksen lopettamista ja lääkityksen aloittamista. Ja jos niin tekisin, kuinka huono äiti olisin?

Tietenkin kysyn asiaa myös lääkäriltäni, joka ilman muuta kehottaa minua siirtymään takaisin lääkitykseen ja uusii jo valmiiksi reseptini. Mutta minä tarvitsen päätöksentekooni jotain muutakin – jotain joka vahvistaisi ratkaisua myös tunnetasolla.

Ja jo samalla viikolla istun sairaalan käytävällä ja odotan, että psykiatrinen sairaanhoitaja kutsuu minut huoneeseensa.

Vihdoin pääsen puhumaan. Kerron, miten nopeasti kaikki tapahtui (noin kaksi tuntia), mikä siinä meni pieleen (lääkäri ei päässyt ajoissa paikalle laittamaan spinaalipuudutusta), miltä minusta tuntui (halusin kuolla, sillä tunsin repeäväni kahtia) ja siitä, onko minulla oikeutta olla ahdistunut tapahtumasta, jonka tuloksena sain kuitenkin terveen tyttövauvan (monen mielestähän olin sankari, jonka pitää olla ylpeä suorituksestaan).

Lopulta uskaltaudun puhumaan myös nykyhetkestä: imetyksestä ja lääkityksestä.

Vauva tarvitsee enemmän hyvinvoivaa äitiä kuin äidinmaitoa.

Kätilö on ihana. Hän kuuntelee tarinani, antaa minulle täyden tukensa eikä tuomitse. Ja lopuksi hän sanoo sanat, jotka haluan kuulla: ”Sinä et ole yhtään huono äiti, vaikka lopettaisit imettämisen saman tien. Vauva tarvitsee paljon enemmän hyvinvoivaa äitiä kuin äidinmaitoa. Olet todella hyvä äiti, sillä uskallat hakea apua.”

Purskahdan itkuun helpotuksesta.

Muutaman päivän kuluttua istun sohvalla vauva sylissäni. Hän tapittaa minua pienillä tummilla myyränsilmillään, ja imetän häntä siinä viimeisen kerran. Pienen hetken itken luopumisen tuskaa ulos, mutta tiedän ratkaisun olevan oikea.

Ja se onkin, se on todella oikea. Jo pelkkä päätös ja tosiasioiden myöntäminen helpottavat oloani, ja parin viikon kuluttua lääkitys alkaa purra ja masennusoireet vähenevät hitaasti mutta varmasti.

Suuri helpotus valtaa mieleni, kun huomaan rakastuvani vauvaani koko ajan enemmän ja koen vihdoin onnea perheestäni. Käyn yhä kerran viikossa juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Jaksan paremmin yöheräilyä, siedän vastoinkäymisiä ja väsymystä, enkä ole koko ajan ahdistunut. Huomaan, että kevätaurinko alkaa paistaa ja uskallan lähteä vauvan kanssa ulos.

Mutta mikä parasta, en ole enää turta, vaan osaan taas rakastaa.

Vauva 6–7/16

Monissa maissa on tapana, että odottava äiti ja isä tekevät toivomistaan vauvatarvikkeista lahjalistan.

Tapa on yleinen paitsi Yhdysvalloissa, myös esimerkiksi Ranskassa: tulevat vanhemmat laativat vauvatarvikkeista lahjalistan, jolla voi olla kaikkea tietyistä puhdistuspyyhkeistä ja bodeista vaunuihin ja pinnasänkyyn asti. Sukulaiset ja ystävät voivat antaa listalta valitsemansa lahjan jo ennen syntymää tai tullessaan katsomaan vastasyntynyttä ensimmäistä kertaa.

Listan odotetaan kattavan vauvahankinnoista iso osa. Amerikkalaissivusto Parents.com neuvoo jutussaan, että jotain pakollisia tarvikkeita voi joutua ostamaan itsekin. Vaikkapa turvaistuinta ei kannata jättää pelkästään lahjalistan varaan.

Suomessa vauvojen lahjalistat ovat vielä harvinaisia, mutta eivät ihan vieras ilmiö.

"Siis onko tämä normaalia? Sain kutsun kaverin vauvan nimiäisiin, mukana oli lahjalista. Siinä oli tietynmerkkinen itkuhälytin, tietynmerkkinen kantoreppu, tietynmerkkinen syöttötuoli, vaatteita tyyliin 5 bodyä koossa 62, 5 housut kokoa 68, 3 mekkoa koossa 68", keskustelija kertoo vauva.fin Aihe vapaalla.

"Tavallaan tämä on hyvä idea, meillä kuopus sai 3 (siis KOLME) keskenään täysin samanlaista autosäästöpossua ristiäislahjaksi", yksi kommentoi toiseen ketjuun.

Toivelistan voi tallentaa muutamalla klikkauksella missä tahansa verkkokaupassa. Myös isoissa tavarataloissa ja vauvatarvikeliikkeissä voi tehdä lahjalistan.

Tuula Länsimäki Stockmannin hää- ja lahjapalvelusta kertoo, että heillä vauvojen lahjalistoja tulee vastaan vasta muutamia vuosittain. Suosio on kuitenkin kasvamassa.

– Esimerkiksi baby showereihin, 1-vuotisjuhliin, ristiäisiin tai nimiäisiin saattaa olla lahjalista.

Keskustele ja kommentoi alle: Mitä mieltä olet vauvojen lahjalistoista? Onko sinulla niistä kokemusta?

Vierailija

Meillä oli ristiäisissä lahjalista käytössä 3 vuotta sitten ja mielestäni ihan fiksu idea. Edullisimmat lahkatoiveet olivat 5 euron luokkaa ja kalleimmat 50 euron. Ei haluttu turhaa tavaraa, vaan ensimmäisen lapsen kanssa käytännön juttuja, mitä meillä ei ollut. Esim. leikkimattoa, nokkamukia, tuttipulloja ym. Jokainen listalta saatu lahja oli tarpeellinen ja tuli käyttöön. Ainoastaan kummit saivat valita itse lahjansa ja sekin vähän kaduttaa. Lapsi ei saanut perinteistä kummilusikkaa yhdeltäkään kummilta, vaan sieltä tuli tyyliin rasia hiustupsuille, pullo kastevedelle ja muita "turhakkeita", jotka päätyivät hyllylle pölyttymään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuinka tarkasti raskaana olevan pitää pitää kiinni neuvolan antamista ravitsemussuosituksista, kun kyse on sushista, kalasta ja pastöroimattomasta maidosta tehdyistä juustoista? Monet sanovat, että maalaisjärki riittää ja se, että ei syö paljon.

Terveydenhoitaja Mia Astikainen:

Ravitsemussuositukset ovat suosituksia ja jokainen valitsee itse noudattaako niitä. Suosituksia ei kuitenkaan ole laadittu huvin vuoksi tai kiusaksi, vaan esimerkiksi raa’an kalan syömisessä on olemassa ihan oikeat terveysriskit.

Kun puhutaan bakteereista, esimerkiksi listeriasta tai salmonellasta, ei ole väliä syökö ruokaa vähän vai paljon. Ruoka on pilaantunutta tai kontaminoitunutta ja bakteereja on jo yhdessä suupalassa. Jo pienestä määrästä voi saada ruokamyrkytyksen, joka rajuna voi johtaa keskenmenoon, ennenaikaiseen synnytykseen tai jopa sikiön kuolemaan.

Listerian kannalta ei ole väliä, syökö jotain vähän vai paljon.

Kookkaissa järvikaloissa on tavattu suuria määriä raskasmetalleja, ja siksi niiden syömistä ei suositella raskaana oleville ollenkaan. Jos kuitenkin kerran raskauden aikana vahingossa syö haukea tai isoja silakoita, niin riski on luultavasti suhteellisen pieni. Raaoissa järvikaloissa on myös loistartunnan riski, joten kala on aina kypsennettävä hyvin.

Raskaana olevan naisen vastustuskyky on hieman normaalia alempi johtuen raskauden fysiologiasta. Infektiot tarttuvat siis herkemmin, ja siksi on syytä olla valppaampi riskien suhteen.

Vauva 8/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.