Lääkärin kehotuksesta Mirja jatkoi mielialalääkitystä odotusaikana. Vaikeamman valinnan eteen hän joutui lapsen syntymän jälkeen.

On aamuyö ja sairaalahuoneessa on hämärää, vain kelmeä yövalo palaa. Viereisessä sängyssä neljän lapsen äiti ja hänen vastasyntynyt vauvansa nukkuvat. Käytävältä kuuluu hoitajien ääniä. Minunkin vastasyntynyt, pieni, alle kolmikiloinen tyttöni nukkuu vihdoin. Väsyttää niin, että sattuu.

Suljen silmät ties kuinka monennen kerran, mutta uni ei tule. Koko kehoni on krampissa, en saa sitä rennoksi.

Edellisen illan tapahtumat tuntuvat sumuisilta. Tyttö syntyi syöksysynnytyksellä, eikä kipulääkkeitä ehditty antaa. Olen turta ja riekaleina, henkisesti ja fyysisesti. Minun on pakko, ihan pakko nukkua, sillä kohta vauva herää taas ja tarvitsee minua ja rintaani, josta ei edes vielä tule maitoa.

En ole nukkunut kunnolla kuukausiin, vaan valvonut lähes joka yö aamuyöhön saakka. Nyt olen kuolemanväsynyt ja ahdistunut.

Suljen silmät jälleen – ja yhtäkkiä putoan mustaan kuiluun.

Unettomuuteni ja ahdistukseni on kestänyt jo pari kolme kuukautta, koko loppuraskauden ajan. Se alkoi, kun lopetin masennuslääkitykseni, jota olin käyttänyt vähän yli puoleen väliin raskautta.

Söin lääkettä jo silloin, kun selvisi, että odotan toista lastani. Tiesin, että käyttämääni psyykenlääkettä voi tarvittaessa syödä myös raskauden aikana tietyin ehdoin, jos tarve vaatii.

Olin nimittäin lääkärin määräyksestä syönyt samaa lääkettä jo ensimmäisessä raskaudessani. Olin kaivanut esiin kaiken mahdollisen tiedon raskaudenaikaisesta psyykenlääkityksestä ja lukenut sivukaupalla tieteellisiä ja vähemmän tieteellisiä artikkeleita varmistuakseni siitä, etteivät lääkkeet ole riski vauvani kehitykselle.

Lähes kaikkien pätevien lähteiden viesti oli sama: vatsassa kasvavalle vauvalle on haitallisempaa äidin hoitamaton masennus kuin lääkityksen jatkaminen.

Myös lääkärini suositteli vahvasti, että jatkaisin lääkitystäni pienellä annoksella raskauden toisen kolmanneksen loppuun saakka. Masennukseni oli jo kertaalleen toistunut, ja lääkityksen lopettaminen kokonaan saattaisi hyvin todennäköisesti pahentaa masennusoireitani.

Masennus suurentaa riskiä komplikaatioihin, altistaa psykoosille sekä haittaa henkistä jaksamista ja valmistautumista vauvan syntymiseen.

Jatkoin siis lääkitystä kuudennelle kuulle saakka. Siitä eteenpäin lääkitystä ei ollut hyvä jatkaa, sillä sen pitoisuudet pysyvät elimistössä kauan. Liian pitkään jatkettu lääkitys saattaa aiheuttaa syntyvälle vauvalle vieroitusoireita, kuten vapinaa tai levottomuutta. Sellaista en tietenkään halunnut tapahtuvan.

Ainoa, mikä surkeaa oloani lohdutti, oli ajatus siitä, että kaikki helpottaa, kun lapsi syntyy. 

Ensimmäisessä raskaudessa toimin samoin, ja kaikki meni hyvin. Silloin lääkityksen lopettaminen ei romahduttanut psyykkistä vointiani merkittävästi, vaan koin loppuraskauden hyväksi ja onnelliseksi.

Toisin kävi nyt, kun vähitellen lääkkeen lopettamisen jälkeen unettomuus ja ahdistus hiipivät elämääni. Ainoa, mikä surkeaa oloani lohdutti, oli ajatus siitä, että kaikki helpottaa, kun lapsi vihdoin syntyy. Kuinka väärässä olinkaan.

Herään paniikissa sairaalassa ja katson kelloa: nukuin vartin. Hälytän hoitajan paikalle. Olen hysteerinen ja pelokas. Pyydän, että saisin apua, vaikka jotain unilääkkeitä, että pystyisin nukkumaan.

Hoitaja kysyy töykeästi, kuinka pystyn hoitamaan vauvaani, jos olen lääketokkurassa. En tietenkään pysty, mutta ei se onnistu myöskään väsymyspsykoosissa.

Vastahakoisesti hoitaja myöntyy, että he voivat ottaa vauvani osaston kansliaan pariksi tunniksi ja tuoda minulle jotain rauhoittavaa. Hetken päästä kulautan Diapamin ja relaksantin kurkusta alas ja vajoan uneen. Toivon, ettei minun tarvitsisi koskaan herätä.

Aamulla hoitaja herättelee minua. Olen nukkunut neljä tuntia, ja oloni on aavistuksen parempi. Hoitaja laskee vastasyntyneen tytön syliini ja ilmoittaa, että on korkea aika aloittaa imetys.

Hoen itselleni, että oloni kirkastuu, kun pääsemme kotiin.

Seuraavan vuorokauden imetän, torkahtelen, imetän ja itken. Maitoa ei kuitenkaan tule kunnolla, ja koen oloni epäonnistuneeksi. Enkä vain maidon vuoksi vaan myös siksi, etten tunne mitään. En tunne sitä läpitunkevaa huumaavaa onnea, jonka koin ensimmäisen lapseni kanssa synnytyssairaalassa.

Olin silloinkin väsynyt, eikä maitoa tullut, mutta olin silti onnellinen ja täynnä rakkautta. Nyt sisälläni on vain tyhjää.

Alan hokea itselleni, että oloni kirkastuu, kun pääsemme kotiin, sillä sairaala tuntuu epämiellyttävältä ja hoitajat painostavat liikaa imettämisen kanssa. Lähdemme kotiin kahden yön jälkeen, ja toiveikkaasti ajattelen, että kaikki muuttuu paremmaksi.

Kotona yritän päästä kiinni elämään vastasyntyneen vauvani, hänen 4-vuotiaan isosiskonsa ja mieheni kanssa. Tyttövauva nukkuu huonosti, on itkuinen ja heräilee tunnin, kahden välein. Maitoa tulee niukasti, joten annamme vauvalle myös korviketta.

Tunnen vain paniikkia. Olen paniikissa siitä, että en tunne mitään.

Pääni on yötä päivää sumussa. Niin oli silloinkin, kun esikoiseni oli vastasyntynyt, mutta tämä on nyt erilaista. Pikkutyttöni on kaunis, tärkeä ja kovin toivottu pieni rakas. Mutta minä olen sisältä turta. En koe onnen huumaa, en vauvaan rakastumista enkä onnistumisen tunteita, kuten viimeksi.

Ainoa, mitä tunnen, on paniikki. Olen paniikissa siitä, etten tunne mitään. Olen paniikissa, sillä en jaksa mitään.

Soitan jatkuvasti synnytyssairaalaan ja neuvolaan. En pyydä apua omaan olotilaani, vaan sekopäisesti kyselen käytännön neuvoja imetykseen ja vauvan nukkumiseen, itkemiseen ja pulautteluun. Suoritan mekaanisesti imetykset, vaippojen vaihdon ja sylittelyt.

En jaksaisi vieraita, mutta pakkohan läheisiä on päästää käymään vauvaa katsomaan. Kun otan vastaan onnitteluhalauksia, tuntuu kuin kasvoni olisivat kiveä, ja joudun väkisin puristamaan hymyn. Tuskallinen kipulääkkeetön syöksysynnytys on vieraista jännittävää kuunneltavaa, ja saan ihailua osakseni, mutta minä en halua olla emäntä tai sankari, haluan olla vain rauhassa. Ihailevat kommentit ahdistavat minua.

Mieleeni hiipii välillä ajatus: olenko taas masentunut? Mutta en suostu ajattelemaan asiaa enempää, saati myöntämään sitä, sillä se tarkoittaisi, että minun pitäisi harkita lääkityksen aloittamista. Lääkärini on sanonut, että käyttämääni mielialalääkitystä ei suositella imetyksen aikana.

Annan itseni ajatella, että ehkä olen lievästi masentunut, mutta kyllä kaikki vielä helpottaa. Lapseni saisi äidinmaitoa nyt mahdollisimman kauan, ja sitten voisin harkita lääkitykseni uudelleen aloittamista. Niinhän tein ensimmäisen lapsenikin kanssa: imetin puoli vuotta, sitten lopetin ja jatkoin lääkitystäni.

Seuraan, miten ystäväni hoivaa ja suukottelee lastaan. Tajuan, mitä minulta puuttuu.

Kun vauvani on noin kaksiviikkoinen, ystäväni, jonka lapsi syntyi vain viikkoa ennen omaani, tulee vierailulle oman nyyttinsä kanssa. Seuraan sivusta, kuinka hän hoivaa lastaan, suukottelee tätä ja katselee rakastavasti – ja huokuu suurta, kaikkialle loistavaa äidin onnea.

Tajuan, että minulta puuttuu tuo kaikki. En pysty siihen, sillä en tunne juuri mitään. Olen kateellinen ja musertavan surullinen.

Heti heidän vierailunsa jälkeen tartun puhelimeen ja varaan ajan synnytyssairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Minulle on tarjottu mahdollisuutta päästä hänen vastaanotolleen, sillä sairaalassa ja neuvolassa tiedetään, että syöksysynnytys oli minulle traumaattinen kokemus.

Kyllä, nyt minä haluan keskustella synnytyksestä ja siitä, miten epäystävälliseksi ja painostavaksi koin hoitajien käytöksen silloin, kun vuodeosastolla olin krampissa, sokissa ja lähes psykoosin partaalla. Mutta ennen kaikkea haluan puhua nyt siitä, mitä jos – ihan varovaisesti vain – miettisin imetyksen lopettamista ja lääkityksen aloittamista. Ja jos niin tekisin, kuinka huono äiti olisin?

Tietenkin kysyn asiaa myös lääkäriltäni, joka ilman muuta kehottaa minua siirtymään takaisin lääkitykseen ja uusii jo valmiiksi reseptini. Mutta minä tarvitsen päätöksentekooni jotain muutakin – jotain joka vahvistaisi ratkaisua myös tunnetasolla.

Ja jo samalla viikolla istun sairaalan käytävällä ja odotan, että psykiatrinen sairaanhoitaja kutsuu minut huoneeseensa.

Vihdoin pääsen puhumaan. Kerron, miten nopeasti kaikki tapahtui (noin kaksi tuntia), mikä siinä meni pieleen (lääkäri ei päässyt ajoissa paikalle laittamaan spinaalipuudutusta), miltä minusta tuntui (halusin kuolla, sillä tunsin repeäväni kahtia) ja siitä, onko minulla oikeutta olla ahdistunut tapahtumasta, jonka tuloksena sain kuitenkin terveen tyttövauvan (monen mielestähän olin sankari, jonka pitää olla ylpeä suorituksestaan).

Lopulta uskaltaudun puhumaan myös nykyhetkestä: imetyksestä ja lääkityksestä.

Vauva tarvitsee enemmän hyvinvoivaa äitiä kuin äidinmaitoa.

Kätilö on ihana. Hän kuuntelee tarinani, antaa minulle täyden tukensa eikä tuomitse. Ja lopuksi hän sanoo sanat, jotka haluan kuulla: ”Sinä et ole yhtään huono äiti, vaikka lopettaisit imettämisen saman tien. Vauva tarvitsee paljon enemmän hyvinvoivaa äitiä kuin äidinmaitoa. Olet todella hyvä äiti, sillä uskallat hakea apua.”

Purskahdan itkuun helpotuksesta.

Muutaman päivän kuluttua istun sohvalla vauva sylissäni. Hän tapittaa minua pienillä tummilla myyränsilmillään, ja imetän häntä siinä viimeisen kerran. Pienen hetken itken luopumisen tuskaa ulos, mutta tiedän ratkaisun olevan oikea.

Ja se onkin, se on todella oikea. Jo pelkkä päätös ja tosiasioiden myöntäminen helpottavat oloani, ja parin viikon kuluttua lääkitys alkaa purra ja masennusoireet vähenevät hitaasti mutta varmasti.

Suuri helpotus valtaa mieleni, kun huomaan rakastuvani vauvaani koko ajan enemmän ja koen vihdoin onnea perheestäni. Käyn yhä kerran viikossa juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Jaksan paremmin yöheräilyä, siedän vastoinkäymisiä ja väsymystä, enkä ole koko ajan ahdistunut. Huomaan, että kevätaurinko alkaa paistaa ja uskallan lähteä vauvan kanssa ulos.

Mutta mikä parasta, en ole enää turta, vaan osaan taas rakastaa.

Vauva 6–7/16

Syysvauvoja on nyt rutkasti tilauksessa. Viimeisimpänä raskauspommin pudotti näyttelijä Jessica Alba mainiolla tavalla.

Näyttelijä Jessica Alba, 36, ja hänen elokuvatuottajamiehensä Cash Warren, 38, odottavat kolmatta lastaan. Parilla on entuudestaan 5-vuotias Haven ja 9-vuotias Honor. Alba julkisti iloisen perheuutisen GIF-kuvalla oman Instagram-tilinsä kautta. 

 

@cash_warren and I are officially going to be outnumbered #babyonboard #herewegoagain 👶🏼🤰🏽#blessed🙏

Henkilön Jessica Alba (@jessicaalba) jakama julkaisu

Myös näyttelijä Julia Stiles, 36, ja hänen sulhasensa Preston J Cook odottavat esikoistaan, jonka laskettu aika on loppusyksystä. 

Rillit huurussa -sarjasta tuttu Melissa Rauch, 37, ja hänen puolisonsa Winston odottavat esikoistaan, jonka on määrä syntyä syksyllä.
 

Have some news I'd like to share...Please click the link in bio. Thank you all, as always, for your love and support. xoxo

Henkilön Melissa Rauch (@themelissarauch) jakama julkaisu

 

 
Tennistähti Andy Murrayn, 30, vaimo Kim, 29, on raskaana. Parilla on ennestään viime vuoden helmikuussa syntynyt tytär.
Parille syntyy vauva 10 vuoden yrityksen jälkeen!
Myös Sdp:n kansanedustaja Antti Lindtmanin, 34, ja hänen vaimonsa Kaija Stormbomin, 54, haave on toteutumassa syksyllä, kun parille syntyy vauva 10 vuoden yrityksen jälkeen.
 

Suurin osa suomalaisnaisista ponnistaa vauvansa maailmaan puoli-istuen tai kylkimakuulla. Muitakin vaihtoehtoja on.

Oikaistaan ensin yksi yleinen harha: puudutteiden käyttäminen ei tarkoita sitä, että äidin on pakko synnyttää sängyssä maaten, kertoo kätilötyön asiantuntija Tarja Mietola-Koivisto.

Epiduraali- tai spinaalipuudutuksen laittamisen jälkeen sikiön sykkeitä ja synnyttäjän vointia ja verenpaineita seurataan makuulla noin puolen tunnin ajan. Sen jälkeen voi yleensä liikkua, kunhan sikiön vointi ja äidin jalkojen kantavuus on varmistettu.

Mietola-Koivisto työskentelee Keski-Suomen keskussairaalassa synnytysten, naistentautien ja lasten vastuualueen ylihoitajana ja on tutkinut väitöskirjatutkimuksessaan synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa Suomessa. Suomalaisnaiset synnyttävät yhä enimmäkseen puoli-istuvassa asennossa, vaikka pystympi synnytyasento olisi eduksi sekä äidille että vauvalle.

– Puoli-istuva asento on joissakin tilanteissa hyvä, mutta rutiininomaisesti kätilöiden ei pitäisi sitä sitä suositella. Myös synnyttäjät tarvitsevat lisää tietoa ponnistusasennoista, Mietola-Koivisto sanoo.

Vauvan sykkeen seuraaminen tai tippaletku äidin kädessä eivät myöskään määrää ponnistusasentoa. Paikalliset puudutteet kuten kohdunkaulan tai häpyhermon puudutus laitetaan sängyssä, mutta sen jälkeen voi liikkua haluamaansa asentoon.

Sairaalasängyssäkään ei ole pakko olla puolimakuulla.

Sitä paitsi sängyssäkään ei ole pakko olla puolimakuulla, Mietola-Koivisto vinkkaa. Sairaalasängyn säätöjä kannattaa käyttää, päätyjä ja jalkoja saa säädettyä melkein jakkaraksi asti.

Asennon vaihtaminen voi auttaa synnytystä edistymään

Ponnistusvaiheen alettua ei tarvitse olla samassa asennossa koko ajan. Asentoa voi ja kannattaakin vaihtaa omien tuntemusten mukaan. Kätilöä voi myös pyytää ohjaamaan erilaiseen asentoon.

– Jos synnyttäjän lantiossa on ahtautta, lantio voi aueta hieman eri tavalla tai eri kulmasta aina sen mukaan, miten synnyttäjä liikkuu. Näin vauva pääsee etenemään synnytyskanavassa ja synnytys edistyy, Mietola-Koivisto kertoo.

Aina synnytysasentoa ei voi valita. Jos synnyttäjällä on esimerkiksi korkea verenpaine, häntä saatetaan neuvoa synnyttämään makuulla. Mutta jos raskaus on mennyt hyvin ja äiti ja vauva ovat terveitä, erilaisille ponnitusasennoille ei yleensä ole juurikaan esteitä.

"Se, mikä on paras asento, riippuu sikiön voinnista ja paljon myös äidin jaksamisesta ja toiveista."

– Aina lähdetään tietysti vauvan ja synnyttäjän vointi edellä. Se, mikä on paras asento, riippuu sikiön voinnista ja paljon myös äidin jaksamisesta ja toiveista.

Mietola-Koivisto neuvoo seitsemän erilaista synnytysasentoa. Ne eivät ole paremmuus- tai muussakaan järjestyksessä.

Puoli-istuvassa asennossa on etunsa, mutta sitä ei tulisi suositella rutiininomaisesti, Tarja Mietola-Koivisto sanoo.
Puoli-istuvassa asennossa on etunsa, mutta sitä ei tulisi suositella rutiininomaisesti, Tarja Mietola-Koivisto sanoo.

1. Puoli-istuva asento

Tämä on se tv:stä tutuin: nainen on sängyllä, jonka päätyä on nostettu ja ylävartalo on tuettu puoli-istuvaan tai puolimakaavaan asentoon. Näin synnyttää suurin osa suomalaisnaisista, ja juuri tätä asentoa on perinteisesti suosittu myös kätilöiden koulutuksessa 1990-luvulle asti, jolloin alettiin puhua myös pystyasentojen eduista.

Mietola-Koiviston mukaan puoli-istuvassa asennossa on etunsa. Siinä kätilön on helppo tarkkailla välilihan venyvyyttä ja tukea sitä tarvittaessa.

Välilihan leikkaukseen näkyvyys on hyvä, ja syntyvän vauvan hartiat on helppo auttaa ulos. Myös imukuppi- ja perätilasynnytykset sekä kaksossynnytykset hoidetaan tässä asennossa.

Puoli-istuva asento on hyvä myös silloin, jos ponnistaja on erityisen väsynyt tai kovin puudutettu.

Toisaalta nainen istuu häntäluunsa päällä, jolloin lantion läpimitta pienenee – ja puhutaan juuri siitä ahtaasta väylästä, jonka läpi vauva kulkee.

Mietola-Koivisto kertoo, että puolimakuulla lantion tilavuus on pienempi. Esimerkiksi kyykyssä lantion tilavuus laajenee lähes kolmanneksen verrattuna makuuasentoon. Lisäksi lantion muoto on sellainen, että puoli-istuallaan nainen joutuu ponnistamaan vauvan ulos ikään kuin pieneen ylämäkeen.

– Erityisesti, jos nainen synnyttää niin, että jalat on tuettu ylös telineisiin, välilihaan kohdistuu ponnistaessa paljon painetta ja se on todella pinkeä. Välilihan repeämisriskin kannalta tämä asento on kaikkein huonoin, Mietola-Koivisto sanoo.

Tukihenkilö voi auttaa kannattelemalla synnyttäjän jalkaa.
Tukihenkilö voi auttaa kannattelemalla synnyttäjän jalkaa.

2. Kylkiasento

Kylkiasennossa synnyttäjä makaa sängyllä jommalla kummalla kyljellään. Ponnistaessa hän voi tukea ylempää jalkaa itse ottamalla polvitaipeesta kiinni tai nostaa jalan tukihenkilön tai telineen varaan. Ponnistusten välissä jalan voi laskea alas.

– Välilihan venyvyyden kannalta kylkiasento on ehkä kaikkein paras. Näin ponnistaessa tulee vähemmän repeämiä kuin puoli-istuvassa asennossa. Myös häntäluu pääsee joustamaan, Mietola-Koivisto sanoo.

Syntyvälle vauvalle kylkiasento on usein puoli-istuvaa parempi. Sikiön hapensaanti on tehokkaampaa, koska kohtu ei paina kohdun takaosan isoja verisuonia. Hapensaantiin voi vaikuttaa myös vaihtelemalla asentoa puolelta toiselle.

Kylkiasento sopii myös vahvasti puudutetulle tai väsyneelle synnyttäjälle.

Kylkiasento sopii myös vahvasti puudutetulle tai väsyneelle synnyttäjälle. Mietola-Koivisto kertoo, että ponnistusvaihe aloitetaan usein sängyllä kylkimakuulla, mutta siitä saatetaan kääntyä esimerkiksi kontalleen tai puoli-istuvaan asentoon synnytyksen edetessä.

Ponnistuksen oikea suunta löytyy tässä asennossa usein helposti.
Ponnistuksen oikea suunta löytyy tässä asennossa usein helposti.

3. Konttausasento

Synnyttäjä voi olla kontallaan joko tukien ylävartaloa käsillään tai niin, että ylävartalo lepää esimerkiksi tyynyillä tai säkkituolin päällä.

Tällä asennolla on paljon etuja, Mietola-Koivisto kertoo: Kontallaan ollessaan äiti voi olla halutessaan sängyllä, ja asennossa voi olla puudutettunakin. Häntäluu ja väliliha pääsevät ponnistaessa myötäämään ja tekemään tilaa syntyvälle vauvalle.

– Ponnistuksen oikea suunta löytyy tässä asennossa usein helposti. Kontallaan oleminen voi auttaa myös selän kipuihin synnyttäjillä, joilla supistukset tuntuvat selässä. Tukihenkilö voi hieroa synnyttäjän selkää, ja synnyttäjä voi itse ottaa maskista ilokaasua.

Äiti ohjataan usein kontalleen myös, jos vauvan hapensaannissa on ongelmia tai napanuora on puristuksissa.

Osalla synnyttäjistä polvet tai jalat väsyvät. Verenkierto jalkoihin voi huonontua, jos asennossa ollaan pitkään.

Tukihenkilö voi toimia roikkumistelineenä kuten kuvassa tai tukea synnyttäjää vaikka kainaloiden alta.
Tukihenkilö voi toimia roikkumistelineenä kuten kuvassa tai tukea synnyttäjää vaikka kainaloiden alta.

4. Kyykkyasento

Kyykyssä voi ponnistaa joko molemmat jalat koukussa tai niin, että toinen jalka on polviasennossa.

Tämä ei ole asennoista helpoin, mutta sillä on hyvät puolensa: lantion tilavuus on hyvä, ja pysty asento voi nopeuttaa ja helpottaa ponnistusvaiheen etenemistä sekä parantaa vauvan hapensaantia. Syvässä kyykyssä voi kuitenkin olla välilihan repeämisen vaara sen takia, että vauva syntyy liiankin nopeasti.

Kyykky vaatii äidiltä jaksamista. Jalat väsyvät nopeasti ja verenkierto jalkoihin voi olla huono. Kyykyssä oloa helpottaa, jos koko paino ei ole jaloilla vaan synnyttäjä nojaa tukihenkilöön tai roikkuu vaikkapa katossa olevista liinoista.

"Jos ihan kunnon kyykyssä haluaa synnyttää, sitä asentoa kannattaa jo vähän treenatakin." 

– On tietysti niin, että aika harva synnyttäjä jaksaa olla kauan kyykkyasennossa. Jos ihan kunnon kyykyssä haluaa synnyttää, sitä asentoa kannattaa jo vähän treenatakin. Enemmänkin tätä käytetään niin, että esimerkiksi konttausasennosta tai seisomasta voi siirtyä kyykkyyn viimeiseen loppurutistukseen vauvan syntyessä, Mietola-Koivisto sanoo.

Tukihenkilö voi auttaa jakkaralla ponnistavaa äitiä tukemalla asentoa takaa.
Tukihenkilö voi auttaa jakkaralla ponnistavaa äitiä tukemalla asentoa takaa.

5. Synnytysjakkaralla ponnistaminen

Tätä asentoa Mietola-Koivisto suosittelee kokeilemaan. Synnytysjakkaroita on hieman erimallisia, mutta periaate on sama: jakkara on keskeltä avonainen, ja synnyttäjä istuu sen päälle ponnistamaan.

Jakkaralla ponnistaessa hyötyy pystyasennon eduista, mutta asennossa jaksaa olla paremmin kuin seisaallaan tai kyykyssä. Tukihenkilö voi auttaa tukemalla synnyttäjää takaa tai hieromalla selkää.

– Jakkaralla synnyttäjä kokee usein myös hallitsevansa tilannetta ja olevansa ikään kuin tilanteen päällä paremmin kuin vaikkapa makuulla, Mietola-Koivisto sanoo.

Pitkä istuminen voi puuduttaa jalkoja ja turvottaa välilihaa. Sitä voi estää nousemalla supistusten välissä ylös, oikomalla jalkoja tai nojautumalla jakkaraan hieman eri asennossa, jolloin lantion kulma muuttuu.

Usko pois: tämä asento voi olla tosi hyvä uudelleensynnyttäjälle. Kätilö ottaa käsillään vauvan vastaan.
Usko pois: tämä asento voi olla tosi hyvä uudelleensynnyttäjälle. Kätilö ottaa käsillään vauvan vastaan.

6. Seisaallaan synnyttäminen

Näinkin voi synnyttää: nainen seisoo pienessä haara-asennossa ja nojaa käsillään vaikkapa sänkyyn, pöytään, tuoliin, kävelytukeen tai tukihenkilöön tai roikkuu liinoissa. Seisaallaan ollessa voi heiluttaa ja pyörittää lantiota tai ottaa askelia paikallaan.

Verenkierto omiin jalkoihin on hyvä, ja pysty asento voi helpottaa synnytyksen edistymistä. 

– Melko vähän nykyään hoidetaan synnytyksiä loppuun asti seisaallaan. Asento voi kuitenkin olla tosi hyvä esimerkiksi uudelleensynnyttäjälle, jonka ponnistusvaihe ei ole kovin pitkä, Mietola-Koivisto sanoo.

Vesi toimii tutkimusten mukaan myös kivunlievittäjänä.
Vesi toimii tutkimusten mukaan myös kivunlievittäjänä.

7. Vesisynnytys

Tämä vaihtoehto ei oikeastaan ole asento, vaan elementti. Synnytysammeessa synnyttäjällä on paljon mahdollisuuksia liikkua ja vaihdella asentoja. Yleisintä on ponnistaa veteen puoli-istuen tai kontallaan.

Vedessä puoli-istuvan asennon huonot puolet jäävät pois, koska vesi kannattelee lantiota.

Vedessä väliliha venyy hyvin, eikä repeämiä yleensä tule. Vesi toimii myös kivunlievityksenä ja auttaa synnyttäjää rentoutumaan. Esimerkiksi puoli-istuvan asennon huonot puolet jäävät pois, koska vesi kannattelee lantiota.

Veteen ei kuitenkaan voi mennä, jos on saanut lääkkeitä tai puudutuksia. Lääkkeelliseksi kivunlievitykseksi vesisynnytyksissä sopii ainoastaan ilokaasu. 

Oletko jo synnyttänyt? Kerro kokemuksesi alla!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Odottavan äidin juoma alkoholi vaikuttaa kohdussa kehittyvän vauvan silmien, nenän ja suun muotoon, australialaistutkimuksessa selvisi.

Tuoreen tutkimuksen mukaan melko maltillinenkin alkoholinkäyttö raskauden aikana voi näkyä syntyvän vauvan kasvonpiirteissä. Australiassa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 1570 naista, joista 27 prosenttia kertoi käyttäneensä alkoholia edes vähän raskauden aikana.

Vauvojen ollessa vuoden ikäisiä heidän kasvojaan kuvattiin ja mitattiin teknisten laitteiden avulla. Tuloksissa näkyi eroja sen mukaan, oliko äiti käyttänyt alkoholia vai ei. Alkoholille altistuneilla lapsilla oli esimerkiksi hieman lyhyempi ja ylöspäin kääntyneempi nenä. Kasvonpiirretutkimukseen osallistui 451 vauvaa.

Erot lasten ulkonäössä olivat kuitenkin niin pieniä, että pelkällä silmällä niitä ei pysty havaitsemaaan. Sitä ei myöskään tiedetä, ovatko erot pysyviä ja viittaavatko ne siihen, että lapsilla olisi muita alkoholista johtuvia ongelmia, tutkijatiimin vetäjä tohtori Jane Halliday sanoo New Scientist -sivuston jutussa.

Tutkimus julkaistiin Jama Pediatrics -verkkojulkaisussa.

Sama määrä alkoholia aiheuttaa osalle vaurioita, osalle ei

Jo aiemmin on tiedetty, että runsas alkoholinkäyttö raskausaikana altistaa FAS-oireyhtymälle. FAS-lasten yksi tyypillinen piirre on leimalliset kasvonpiirteet: lyhyet luomiraot, ohut ylähuuli ja litteät keskikasvot.

Australialaistutkimuksessa alkoholi näkyi lapsen kasvonpiirteissä sellaisillakin äideillä, jotka kertoivat käyttäneensä alkoholia alle kaksi annosta kerrallaan ja enintään seitsemän annosta viikossa. Määrä vastaa esimerkiksi yhtä olutta kerran päivässä.

Australian lisäksi esimerkiksi Britanniassa ja Irlannissa alkoholinkäyttö raskauden aikana on melko yleistä.

Turvallista rajaa alkoholinkäytölle odotusaikana ei pystytä määrittämään. Siksi varminta on olla kokonaan ilman. Myös yksilölliset erot sikiön perimässä ja äidin aineenvaihdunnassa vaikuttavat siihen, kenelle ja miten herkästi alkoholivaurioita tulee.

Plussasitko? Onnea! Kirjaudu sivustolle ja tule mukaan ryhmään.

Shh... onko sinulla vauvasalaisuus? Liity suljettuun keskusteluryhmään ja ota ilo irti vertaistuesta!

Ryhmät ovat pienempiä yhteisöjä vauva.fin sisällä. Vain ryhmän jäsenet voivat lukea ryhmän viestejä ja osallistua keskusteluun ryhmässä. Avoimiin ryhmiin voivat liittyä kaikki rekisteröityneet käyttäjät, ja suljettuun ryhmään liittyminen vaatii ryhmän ylläpitäjän hyväksynnän.

Tule mukaan ryhmiin tästä!