Se että huomaa tarvitsensa apua ja ottaa sen vastaan on hyvää vanhemmuutta, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelman psykologi Leea Mattila.

Jo raskaana ollessa naisen mieli on haavoittuvainen. Synnytyksen jälkeinen aika taas on elämän altteinta aikaa sairastua mielenterveyden häiriöihin. Joka kymmenes vastasyntyneen äiti kokee merkittävää mielialan laskua.

Synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta miehellekin mullistuneeseen elämään liittyen.

Lyhytaikainen baby blues on yleistä, masennus pitää tunnistaa.

Kaikki pelot, ahdistukset ja hätäännykset eivät kuitenkaan ole masennusta, vaan väliaikaista ja siksi normaalia. Lyhytaikainen baby blues on yleistä, ja liittyy hormoneihin ja unen puutteeseen.

Hälytysmerkkejä ovat välinpitämättömyyden tunne vauvaa tai pettymys omaa äidiksi tulemista kohtaan. Kun alavireisyys, vaihtelevat tunnetilat, hämmennys ja syyllisyyden tunteet alkavat vaivata jatkuvasti, on hyvä pysähtyä.

Vauvasta voi tulla itkuisempi ja passiivisempi. 

Äidin masennuksesta saattaa seurata puutteellinen kyky eläytyä vauvan tunteisiin. Ahdingossa leikillisyys hiipuu ja eloisat katsekontaktit sammuvat.  Jos yhteys katkeaa, vauvakin vetäytyy hanakammin kontaktista. Vauvasta voi tulla itkuisempi ja passiivisempi. 

Tähän on apua. Masentunut äiti saa konkreettista apua siinä miten suuntautua vauvaan, tuntea kiintymystä ja löytää oma uusi rooli. Vauvan tunnetiloja, eleitä ja viestejä voidaan havainnoida yhdessä ammattilaisen kanssa. Vauvan tunteisiin eläytyminen ja huomion kiinnittäminen myönteisiin hetkiin voimistaa. Ajoissa saatu apu ehkäisee hyvin myöhempiä vanhemman ja lapsen suhteen pulmia.

Usko pois: Syyllistämisen sijaan saat ymmärrystä.

Se, että huomaa tarvitsevansa apua ja hakee sitä, on hyvää vanhemmuutta. Ei ole pakko pärjätä yksin. Usko pois: Syyllistämisen sijaan saat ymmärrystä.

Lopulta hyvä suhde omaan lapseen on vahva voima vanhemman mielen terveydelle. Koko elämän.

Rohkaisu etenkin muilta saman kokeneilta tuo toivoa. Tästä toipuu kyllä.

Epäiletkö synnytyksen jälkeistä masennusta? Tee näin

  1. Kerro, sekä läheisillesi että neuvolassa. Älä jää yksin, vaan hae aktiivisesti apua. Tämän asian kanssa on oltava rohkea.
  2. Ota vastaan keskusteluapua, kodinhoitoapua ja vertaistukea. Ne kaikki auttavat tehokkaasti.
  3. Keskity vuorovaikutukseen vauvan kanssa. Saat iloa.
  4. Salli myötätunto itseäsi kohtaan. Älä yritä pärjätä yksin.

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Vierailija

Leea Mattilan kolumni: Synnytyksen jälkeen masennus on yleisempää kuin uskot. Tunnistathan merkit?

Kodinhoitoapua ei saa mistään. Tietysti maksamalla esim. siivousfirmoille saa mitä vain, mutta se ei ole kaikille mahdollista, vaikka siitä saa kotitalousvähennyksen. Lastenhoitoapua voi paikkakunnallani ostaa MLL:sta arkipäivisin, kun tilaa hoidon edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Ei siis auta äkillisiin sairastumisiin. Vertaistuki puuttuu, kun ei ole ystäviä, eikä lapsen saaminen pätevöitä kenenkään ystäväksi. Mutta selvittiin, vauva oli ihana, ja nyt jo iloinen 3-vuotias.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Plussasitko? Onnea! Kirjaudu sivustolle ja tule mukaan ryhmään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tuleva ensikertalainen äiti tai isä, pelko pois. Nämä kokeneiden vanhempien viisaudet vievät sinut askeleen lähemmäs konkariutta.

1. Yksinäisyys on normaalia, mutta sille voi tehdä jotain

”Toivon, että olisin tajunnut heti hakeutua muiden äitiyslomalla olevien seuraan. Ensimmäinen vuosi oli aika yksinäinen, kun lähistöllä ei ollut samassa tilanteessa olevia kavereita, jotka olisivat ehtineet päivällä seuraksi ja tueksi. Rohkeasti vaan puistoihin ja muihin kerhoihin pikkutyypin kanssa, vaikka se aluksi tuntuisi vaivaannuttavalta.”

”Mieti jo etukäteen, mistä itse tykkäät ja mitä haluaisit tehdä vauvan kanssa. Etsi siihen äitikavereita. Ne, jotka eivät ole puistoihmisiä, saattavat olla vaunulenkki-ihmisiä, kahvitteluihmisiä tai vaan oloiluihmisiä. Kaveria kannattaa yrittää saada vaikka puolitutusta, joka on samaan aikaan raskaana.”

2. Nukkumiseen ei ole yhtä oikeaa sääntöä

”Olisin halunnut osata nukkua samalla kun vauvakin nukkui. Yritin nukuttaa vauvaa parvekkeella, koska kaikki sanoivat että vauva nukkuu siellä parhaiten, mutta sitten en itse uskaltanut nukkua. Miksi en vain ottanut vauvaa kainaloon ja käynyt itsekin päikkäreille? Sen sijaan roikuin puoliväkisin hereillä olohuoneen ikkunasta rattaita tuijottaen.”

”Olisinpa tiennyt, että vastasyntynyt nukkuu todella paljon, siis todella paljon. Eikä häntä välttämättä tarvitse nukutella erikseen minnekään, jos hän vain saa olla riittävän lähellä vanhempaa.”

”Että pieni vauva syö ihan valtavan pitkiä aikoja kerrallaan. Minulla oli liikuttava aie opettaa esikoinen nukahtamaan iltaisin samaan unilauluun noin kello kahdeksan, jonka jälkeen imetin todellisuudessa vielä kolmekin tuntia. Toisen lapsen kanssa parkkeerasin sohvaan Netflixin eteen.”

3. Hyvä sohva on parasta, mitä puolisolle voi tarjota

”Vauva-aikana uni on usein kortilla, joten kannattaa hyväksyä realiteetit. Jos vauva heräilee, koko perheen ei tarvitse heräillä ihan samaan tahtiin. Satsatkaa siis hyvään vuodesohvaan, että edes jompikumpi vanhemmista saa välillä nukkua hiukan paremmin.”

4. Iloitse vauvanvaatteista, mutta älä tuhlaa (ihan vielä)

”Ihan pieniin vauvanvaatteisiin ei kannatta käyttää hirveästi rahaa, vaikka ne söpöjä ovatkin. Yksi vaatekoko on hurjimmassa kasvuvaiheessa käytössä muutaman hassun viikon. Osta siis niitä ihania laatuvaatteita vasta vähän myöhemmin.”

”Ekan vauvan kanssa olisi kannattanut ottaa ilo irti vauvan pukemisesta söpöihin vaatteisiin. Tosi nopeasti lapsille tulee omia näkemyksiä, joten ristiriidatonta söpöstelyaikaa on vain noin vuosi tai puolitoista.”

5. Tähtää tissillä otsaan

”Vauva ei huuda huvikseen tai vain siksi, että hän on vauva. Jos vauvalle olennaisissa toiminnoissa (syöminen, nukkuminen ja kakkaaminen) on jotakin pulmaa, niihin täytyy etsiä apua. Esikoisen kanssa imetys takkusi pahasti heti kotiutumisen jälkeen, ja apua löytyi synnytyssairaalan imetyspolilta. Korjausliike oli pieni ja radikaali: rintaa piti tähdätä vauvan otsaan, niin imuote napsahti heti kohdalleen. Pulmat jäivät sinne.”

6. Hyväksy (kömpelökin) apu

”Oman lapsen hoidosta voi olla aika kovat kriteerit, mutta niitä kannattaa yrittää höllentää sen verran, että esimerkiksi isovanhempien hoitoapu kelpaa. Ei se oikeasti haittaa, vaikka vaippa vähän falskaa tai vauvan ruoka tulee suoraan purkista, kunhan itse pääsee joskus kampaajalle tai kavereita moikkaamaan.”

7. Miehen paniikki menee ohi

”Olisinpa tiennyt, että on ihan tavallista, että miehelle iskee ensimmäisen vauvan kohdalla pieni pakokauhu ja vapaudenkaipuu, mutta että se menee myös ohi. Oman puolisoni bänditreenit yhtäkkiä tuplaantuivat vauvan ilmestyessä taloon, ja alkuun liittyi paljon vääntöä ns. omasta ajasta. Nyt tiedän, että se oli vain lyhyt, varmaankin tarpeellinen vaihe, eikä toisen lapsen kohdalla vastaavaa ei enää tapahtunut.”

8. Väsymys (ja kaikki muukin) on lopulta vain vaihe

”Olisinpa tiennyt, että hyvät yöunet palaavat elämään pikemmin kuin vauvavuoden sumussa voisi koskaan kuvitella. Ja kun väsymys helpottaa, helpottaa kaikki muukin.”

”Että kaikki ovat vaiheita. Ettei kannata hermostua, sillä yleensä pian helpottaa – tai muuttuu toisenlaiseksi.”

9. Varaudu pöpöihin

”Kaikkien lasteni kanssa on tullut vastaan sairauksia, joista en ollut koskaan kuullutkaan. En tiedä olisiko kaikkien tautiuhkakuvien tietäminen ennakkoon hyvä asia, mutta olisi auttanut, jos olisin tiennyt mikä on kurkunpään tulehdus enkä olisi luullut, että vauvani on kuolemaisillaan. Ja jos olisin tiennyt RS-viruksen vaarallisuudesta, olisin ehkä ollut tarkempi varomaan pöpöjä. Vauvani oli kuukauden ikäisenä sairaalahoidossa RS-viruksen takia.”

10. Osaat kyllä – luota siihen

”Kunpa olisin tajunnut, ettei tarvitse niin paljon välittää muiden maallikkoäitien mielipiteistä vaikkapa imetyksen keston suhteen. Olisin voinut rohkeammin luottaa omaan näkemykseeni ja olla loukkaantumatta muiden kommenteista. Nyt myöhemmin ymmärrän, että he katsoivat tilannetta vain omasta näkökulmastaan ihmetellessään, miksi olen imettänyt jo vähän liiankin pitkään tai miksi pidän vauvaa turhaan koko ajan sylissä. Joiden neuvojen voisi vain antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos ja tehdä kuten itse pitää parhaana.”

”Olisinpa tiennyt, että 90 prosenttia lapseen ja äitiyteeni liittyvistä huolen- ja stressinaiheistani on turhia, omassa päässäni rakentelemiani ongelmaskenaarioita. Olisinpa osannut ottaa rennommin ja luottanut itseeni enemmän.”  

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Joka vuosi keisarileikkauksella syntyy 9 000 lasta eli noin 15% synnyttäjistä päätyy leikkaukseen syytä tai toisesta. Sektiolla synnyttävä voi tuntea olonsa isoksi urheilukassiksi tai päätyä keskelle leikkaushenkilökunnan lounassuunnitelmia.

1. Olen lentokone

”Olin leikkauspöydällä tosi oudossa asennossa, kädet levällään ja kallellaan alas vasemmalle. Mieheni oli takanani kameran kanssa valmiina. Miehelleni myös huomautettiin moneen kertaan, että ei ehkä kannata kurkata sermin taakse. Tunsimme alkuun molemmat olomme hieman hölmöiksi. ”

2. Porukkaa kuin pipoa

”Leikkaussalissa oli noin kymmenen ihmistä minun lisäkseni. Olin ajatellut, että leikkaus on vain pieni, rutiininomainen toimenpide: Aika paljon yleisöä yhden naisen showta varten, ajattelin. Mutta kyllä siellä jokaista tarvittiin.”

3. Leikkaushenkilökunnan normityöpäivä

”Leikkaushenkilökunta jutteli leikkauksen aikana kesälomasuunnitelmista ja Iltasanomien otsikoista. Minulle leikkaus oli elämäni jännittävin hetki, heille se oli tavallinen työpäivä.”

4. Tatuoituja naisia ja nuoria miehiä

”Olin ajatellut, ehkä amerikkalaisten tv-sarjojen takia, että leikkaavat kirurgit ovat vanhempia miehiä. Minut leikkasi itseäni 10 vuotta nuorempi nainen. Ja anestesialääkärillä oli tatuointeja ja pitkät rastat: vaikka en arvota ihmisiä ulkonäön perusteella, mietin aluksi, että osaako nainen hoitaa hommansa.”

5. Mitä siellä tapahtuu?

”Aluksi hoitajat selostivat tapahtumia, mutta leikkaus- ja kiinniompeluvaiheessa olisin kaivannut vähän enemmän tilannepäivitystä. Hoitajat juttelivat omiaan taustalla, joten huutelin leikkauspöydältä heidän juttujensa läpi, mitä nyt tapahtuu."

6. Se tuntuu vaikka ei satu!

”Vauvan vatsasta nostaminen ja vatsan kiinniompeleminen tuntui samalta kuin vatsa olisi suuri urheilukassi, josta etsitään tavaroita ja jonka vetoketjua yritetään saada kiinni.”

Lue: Onko äitiystävällinen sektio mahdollinen?

7. Vauva nostettiin kaulalle

Sain vauvan heti syliini leikkauksen jälkeen. Mutta koska "syliäni" ommeltiin juuri kiinni, vauva nostettiin rintojen ja kaulan väliin pötköttämään samalla kun olin itse makuullani. Tuntui hölmöltä: en oikein nähnyt vauvaa kunnolla: hän oli niin lähellä kasvojani, ja painoi kaulaani ikävästi. Pyysin, että joku ottaisi vauvan, koska pelkäsin hänen tippuvan kaulalta. Hoitajat naureskelivat, että olin hetki sitten tullut äidiksi, enkä jaksa enää pidellä vauvaa.”

8. Liikkeelle vaan!

”Leikkauksen jälkeen patistettiin liikkeelle todella nopeasti. Piti kävellä ja tehdä molemmat hädät, vaikka jalat eivät kantaneet ja tuntui, että minulla ei ole enää virtsa- tai peräaukkoa.”

9. Kohtu vatsanpeitteiden päälle

”Luin vasta myöhemmin leikkauskertomuksesta, että kohtuni oli nostettu vatsanpeitteiden päälle puhdistukseen. Se on rutiinitoimenpide, mutta tuntui jälkikäteen aika kamalalta mielikuvalta.”

10. Kylmä ja kutittaa

”Epämiellyttävintä leikkauksessa ja sen jälkeen oli hillitön palelu. Tuntui, ettei heräämön lämpöpussikaan saanut minua lämpenemään. Sain jonkin allergisen reaktion morfiinista, ja leikkauksen jälkeisinä päivinä olin aivan punaisen täplikäs ja joka paikkaa kutitti.”

11. Älä yritä heti uutta vauvaa

"Yllätyksenä tuli, että uutta vauvaa ei saakaan yrittää heti, vaan kohdun pitää antaa parantua ainakin puoli vuotta."
 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvakuume saattaa iskeä yhtäkkiä ja täysin yllättävässä tilanteessa, Hannele Lampela kirjoittaa. Oireet vain vahvistuvat, jos raskaus ei ota heti alkaakseen.

Miksi ihmeessä jotkut haluavat hankkia lapsia? Ne sotkevat, pitävät meteliä ja pilaavat lomarauhan. Maksavatkin tilastojen mukaan 18 vuodessa järkyttävät 130 000 euroa kappale ja ovat täynnä vaatimuksia, kinastelua ja soppatahroja.

Niinpä niin. Kun vanhemmuutta katsoo ulkopuolelta, haavetta äitiydestä onkin vaikeaa selittää järkisyillä. Se kuuluu sydämen asioihin. Tai oikeastaan olemme tässä(kin) asiassa hormonien armoilla.

– Kaikki tunteet ovat enemmän tai vähemmän hormonaalisia, ja on tutkittu, että myös vauvakuume on ainakin osittain hormonien aiheuttamaa, Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kertoo.

Rotkirchin mukaan yksi tyypillisimmistä kuumeilijoista on kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvä nainen, jonka elämässä lapsi olisi mahdollinen, mutta joka on päättänyt odottaa vielä muutaman vuoden.

Istuin työpalaverissa, kun minut yhtäkkiä valtasi vahva mielikuva, jossa nostin lapsen syliini.

Tunnistan välittömästi itseni. Noin viisi vuotta sitten olin työlleni omistautunut 29-vuotias. Istuin pahaa-aavistamattomana palaverissa, kun minut yhtäkkiä valtasi mielikuva, jossa nostin lapsen syliini. Tunne oli vahva ja fyysinen, ja se yllätti minut täysin.

Olimme päättäneet mieheni kanssa lykätä lasten hankkimista vielä muutaman vuoden, sillä halusin keskittyä uraan ja rahaakin olisi ollut hyvä olla enemmän. Mutta kesken palaverin yllättänyt mielikuva lapsesta ei jättänyt minua rauhaan, ja lopulta huomasin googlaavani ilta toisensa jälkeen raskausoireita, ovulaatioajankohtaa ja sopivia nimiä lapsellemme.

Lisäksi fyysiset tuntemukset lisääntyivät, ja tunne sylin tyhjyydestä yllätti useamman kerran päivässä.

Kyllä vain, olin sairastunut vauvakuumeeseen.

Vauvakuumeesta puhutaan usein kevyesti ja vitsaillen, mutta Rotkirchin mukaan se on ihan todellinen, olemassa oleva ilmiö. Väestöliitto määrittelee sen vahvaksi kaipuuksi saada oma lapsi. Vahvimmillaan se voi aiheuttaa suurta surua, joka vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti.

– Skaala alkaa kevyestä vaiheesta, jolloin esimerkiksi ajatellaan paljon vauvoja ja hypistellään pieniä vaatteita. Tämän jälkeen seuraavat päivä-unet – unelmoidaan omasta vauvasta, pohditaan millaista elämä lapsen kanssa olisi ja kuvitellaan, millaista häntä olisi pitää sylissä, Anna Rotkirch kuvailee.

Lopulta oireet voivat olla fyysisiä, kuten rintojen nipistelyä ja tuntemuksia kohdussa. Tai sitä tyhjää syliä.

– Osa naisista on kuvaillut, että heidän kohtunsa ikään kuin ”huutaa tyhjyyttään”. Myös miehet voivat kokea vauvakuumetta. He kuvailevat sitä osin myös fyysisenä kaipuuna, mutta eivät osaa yksilöidä, missä kohti kehoa tunne sijaitsee. Naiset sen sijaan kertovat usein oireista juuri kohdussa ja rinnoissa.

Olin hiipivästä vauvakuumeesta ymmälläni. Toisaalta halusin odottaa vielä hetken, mutta sitten taas huomasin huokaavani aina vauvan nähdessäni ja pohtivani, miltä se oma näyttäisi.

Mieheni ei ollut alkuun laisinkaan innostunut ajatuksesta – olihan mukavaa nauttia vapaudesta, matkustella ja tehdä, mitä mieli teki. Vauvakuume on kuitenkin tarttuvaa, ainakin, jos sitä tartuttaa tahallaan. Aina sopivin väliajoin kiinnitin mieheni huomion pieniin lapsiin ja puhuin sulosanoin siitä, millaista elämä vauvan kanssa voisi olla.

Miehen mielestä lapsi sai luvan ”tulla kun on tullakseen”. Minä aloin yrittää tosissani heti.

Lopulta mieskin oli sitä mieltä, että lapsi saa luvan”tulla kun on tullakseen”. Tai näin miehen mielestä. Minä aloin yrittää tosissani heti.

Ensimmäiset kuukaudet laskeskelin itsevarmasti sopivia ajankohtia tulla raskaaksi, tarkkailin kehoani jatkuvasti ja olin aivan varma, että nyt lykästi – hyvin tyytyväisenä panin merkille nipistykset rinnoissa, yllättävät lakritsinhimot ja lievät pahoinvointikohtaukset. Kerran olin jopa niin varma raskaudesta, että oksensin kesken työpäivän.

Kerta toisensa jälkeen suuntasin onnesta vihellellen vessaan tikkupissalle, mutta sain vastaukseksi aina vain tylyn viivan – ei raskaana, mitä sinä nainen oikein kuvittelet.

En koskaan uskonut kerrasta, vaan tarkistin tuloksen paikkansapitävyyden vielä kahdella tai kolmellakin testillä, olivathan oireet ihan selvät! Mutta negatiivista tulosta seurasivat poikkeuksetta kuukautiset ja pettymyksen tuoma ontto olo vatsanpohjassa.

Kun yritystä oli takana vuosi, minuun iski epätoivo ja olin varma, että en koskaan saisi vauvaa ilman raskaita lapsettomuushoitoja.

Olin pitkään tiennyt sairastavani PCO-syndroomaa eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymää. Se on hormonihäiriö, joka aiheuttaa muun muassa pitkittyneitä tai poisjääneitä kuukautisia, hirsutismia eli liikakarvoitusta, keskivartalolihavuutta, aknea ja diabetesta.

PCO vaikeuttaa lastensaantia, mutta koska tarkoituksenamme oli yrittää ensin luomusti, emme suunnanneet heti lääkäriin. Omat oireeni rajoittuivat pitkään kiertoon ja epäsäännöllisiin iho-ongelmiin, joten naiivisti uskoin, että kulkisin hyvin pian kaupungilla lastenrattaita työnnellen.

Kun sitten viimein vuoden yrityksen jälkeen suuntasin lääkärin vastaanotolle, hänen tuomionsa oli tyly – tutkimuksissa selvisi, että ovulaatiota ei tapahtunut lainkaan tai se tapahtui hyvin harvoin.

Sain hoidoksi Clomifen-lääkityksen, jonka tehtävä on auttaa munasolua irtoamaan.

Lääkärikäynnin jälkeen itkeä tihrustin kahvilassa kaakaomuki edessä. Huolestunut mies silitti selkääni ja yritti lohduttaa, mutta minä tunsin oloni naurettavaksi – tiesin, että sairastan monirakkulatautia ja minua oli varoiteltu, että lasten saaminen ei välttämättä olisi helppoa.

Mitä ihmettä olin oikein kuvitellut? Miksi en heti kättelyssä ollut mennyt tutkimuksiin?

Lääkäri oli kuitenkin luottavainen hoitoon ja sanoi uskovansa, että pieni ihmeemme oli vain muutaman pienen pillerin päässä sylistäni.

Alkoi Kunnon Yrittäminen. Äkkiseltään ajatus vilkkaasta seksielämästä höystettynä toiveella maailman suurimmasta lahjasta on todella houkuttava. Muutaman kuukauden jälkeen totuus kuitenkin iski vasten kasvoja.

Aikataulutettu seksi vie touhusta hauskuuden. On pakko syttyä, vaikka väsyttäisi tai ärsyttäisi. On selvää, että intohimo ei tykkää lukujärjestyksistä.

Välillä myös huomasin pidättäytyväni tulenaroista keskustelunaiheista, jotta mahdollinen välienselvittely ei pilaisi seksiaikataulua.

Kaiken kukkuraksi pillerit eivät näyttäneet tehoavan. Olin ollut luottavainen ja uskonut lääkärin tavoin Clomifenien tepsivän muutamassa kuukaudessa, mutta optimismini sai jälleen kolauksen.

Negatiivinen raskaustesti toisensa jälkeen lensi roskakoriin, ja mieleeni alkoi hiipiä pelko.

Negatiivinen raskaustesti toisensa jälkeen lensi roskakoriin, ja mieleeni alkoi hiipiä pelko: joutuisimme läpikäymään myös raskaampia hoitoja, eikä tuloksena välttämättä olisi koskaan sitä omaa, pientä nyyttiä.

Vaikka yrittäminen jo ahdisti, vauvakuume ei helpottanut. Tilannetta ei parantanut se, että ystävilleni syntyi vauva toisensa jälkeen ja Facebook täyttyi onnellisista uutisista. Tuntui, että jokainen raskausuutinen oli sodanjulistus minua vastaan.

Myös sukulaiset utelivat jokaisella tapaamiskerralla, milloin me aiomme hankkia lapsia. Se oli uuvuttavaa.

Vaikka halusin lasta, en halunnut enää yrittämällä yrittää, ja mies oli samaa mieltä – pitäisimme pienen tauon ja tapaisimme sen jälkeen lääkärin uudestaan.

Kun lopetimme totisen yrittämisen, seksielämään palasi hauskuus, ja olin rennompi, levänneempi ja hyväntuulisempi. Toki edelleen ajatus omasta pienestä kolkutteli säännöllisesti takaraivossa, mutta yritin pitää pakkomielteeni aisoissa ja keskittyä muihin asioihin.

Seuraavassa kuussa keho lähetti tuttuja signaaleja – palelsi, alavatsaa nipisteli, pissatti jatkuvasti ja ruokahalu oli valtava. Ohitin jokaisen oireen olankohautuksella. ”Niin varmaan, senkin huijari”, sanoin keholleni ja jatkoin elämääni merkeistä huolimatta.

Sinä aamuna, kun kuukautisten piti alkaa, olin armottoman väsynyt. Olin ystävieni kanssa palaamasta lomamatkalta, ja lentokoneessa torkahtelin muutaman sekunnin välein. En silti halunnut edes kuvitella, että olisin raskaana, olin pettynyt niin monta kertaa aiemmin.

Seuraavana aamuna hain lähiapteekista raskaustestin, ensimmäistä kertaa vain yhden.

Seuraavana aamuna kotona ajattelin kuitenkin, että tarkistan asian. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Hain lähiapteekista raskaustestin, ensimmäistä kertaa vain yhden, ja sulkeuduin vessaan tuhahdellen. Olin ihan varma tuloksesta, joten kaikki tämä tuntui turhuudelta.

Vetäisin sinisen korkin pois testin päältä ja heitin ohjeet heti roskiin – osasinhan ne jo ulkoa. Istuin pöntölle, pissasin tikkuun, pesin käteni ja jäin odottamaan testiajan päättymistä puhelintani selaillen.

Kun minuutit olivat kuluneet, vilkaisin tikkua nopeasti ennen sen roskiin heittämistä.

Testiviivan viereen oli ilmestynyt toinen, hyvin haalea viiva. Minusta tulisi äiti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.