Se että huomaa tarvitsensa apua ja ottaa sen vastaan on hyvää vanhemmuutta, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelman psykologi Leea Mattila.

Jo raskaana ollessa naisen mieli on haavoittuvainen. Synnytyksen jälkeinen aika taas on elämän altteinta aikaa sairastua mielenterveyden häiriöihin. Joka kymmenes vastasyntyneen äiti kokee merkittävää mielialan laskua.

Synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta miehellekin mullistuneeseen elämään liittyen.

Lyhytaikainen baby blues on yleistä, masennus pitää tunnistaa.

Kaikki pelot, ahdistukset ja hätäännykset eivät kuitenkaan ole masennusta, vaan väliaikaista ja siksi normaalia. Lyhytaikainen baby blues on yleistä, ja liittyy hormoneihin ja unen puutteeseen.

Hälytysmerkkejä ovat välinpitämättömyyden tunne vauvaa tai pettymys omaa äidiksi tulemista kohtaan. Kun alavireisyys, vaihtelevat tunnetilat, hämmennys ja syyllisyyden tunteet alkavat vaivata jatkuvasti, on hyvä pysähtyä.

Vauvasta voi tulla itkuisempi ja passiivisempi. 

Äidin masennuksesta saattaa seurata puutteellinen kyky eläytyä vauvan tunteisiin. Ahdingossa leikillisyys hiipuu ja eloisat katsekontaktit sammuvat.  Jos yhteys katkeaa, vauvakin vetäytyy hanakammin kontaktista. Vauvasta voi tulla itkuisempi ja passiivisempi. 

Tähän on apua. Masentunut äiti saa konkreettista apua siinä miten suuntautua vauvaan, tuntea kiintymystä ja löytää oma uusi rooli. Vauvan tunnetiloja, eleitä ja viestejä voidaan havainnoida yhdessä ammattilaisen kanssa. Vauvan tunteisiin eläytyminen ja huomion kiinnittäminen myönteisiin hetkiin voimistaa. Ajoissa saatu apu ehkäisee hyvin myöhempiä vanhemman ja lapsen suhteen pulmia.

Usko pois: Syyllistämisen sijaan saat ymmärrystä.

Se, että huomaa tarvitsevansa apua ja hakee sitä, on hyvää vanhemmuutta. Ei ole pakko pärjätä yksin. Usko pois: Syyllistämisen sijaan saat ymmärrystä.

Lopulta hyvä suhde omaan lapseen on vahva voima vanhemman mielen terveydelle. Koko elämän.

Rohkaisu etenkin muilta saman kokeneilta tuo toivoa. Tästä toipuu kyllä.

Epäiletkö synnytyksen jälkeistä masennusta? Tee näin

  1. Kerro, sekä läheisillesi että neuvolassa. Älä jää yksin, vaan hae aktiivisesti apua. Tämän asian kanssa on oltava rohkea.
  2. Ota vastaan keskusteluapua, kodinhoitoapua ja vertaistukea. Ne kaikki auttavat tehokkaasti.
  3. Keskity vuorovaikutukseen vauvan kanssa. Saat iloa.
  4. Salli myötätunto itseäsi kohtaan. Älä yritä pärjätä yksin.

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Vierailija

Leea Mattilan kolumni: Synnytyksen jälkeen masennus on yleisempää kuin uskot. Tunnistathan merkit?

Kodinhoitoapua ei saa mistään. Tietysti maksamalla esim. siivousfirmoille saa mitä vain, mutta se ei ole kaikille mahdollista, vaikka siitä saa kotitalousvähennyksen. Lastenhoitoapua voi paikkakunnallani ostaa MLL:sta arkipäivisin, kun tilaa hoidon edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Ei siis auta äkillisiin sairastumisiin. Vertaistuki puuttuu, kun ei ole ystäviä, eikä lapsen saaminen pätevöitä kenenkään ystäväksi. Mutta selvittiin, vauva oli ihana, ja nyt jo iloinen 3-vuotias.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Jo joka kymmenes nainen kärsii synnytykseen liittyvistä kovista peloista. Synnytyspelon ei kannata antaa lamauttaa, sillä sen hoidolla on erittäin hyvä ennuste.

Sari makaa synnytyssalissa. Kätilöt ja lääkäri pyörivät hänen ympärillään. He eivät pysähdy, vaikka Sari yrittää kysyä, miksi vauva ei jo tule. Sari aistii ympärillä olevien ihmisten hädän. Hän ponnistaa, mutta mitään ei tapahdu. Yhtäkkiä Sari tajuaa: vatsassa ei olekaan mitään.

Silloin Sari, 31, herää. On yö, ja hän makaa puolisonsa Lauri, 31, vieressä pariskunnan makuuhuoneessa Espoossa. Sari panee käden vatsalleen ja vauva potkaisee vastaan: täällä ollaan.

– Painajaiset alkoivat puolivälissä raskautta. Päivisin yritin olla ajattelematta lähestyvää synnytystä, mutta se pyöri mielessä koko ajan, Sari kertoo.

Sarista alkoi tuntua, ettei hän pysty synnyttämään.

Pelko haittaa normaalia elämää ja vaikuttaa odottajan terveyteen.

Joka kymmenes nainen kärsii synnytykseen liittyvistä kovista peloista. Jokainen jännittää synnytystä, mutta elämää hallitseva pelko on eri asia.

– Pelko haittaa normaalia elämää ja vaikuttaa odottajan terveyteen. Pelko voi laukaista ahdistusta tai paniikkikohtauksia, lääkäri Hanna Rouhe selittää.

Osalla pelko näkyy pelkästään fyysisinä oireina, kuten päänsärkynä ja selkäkipuina. Kun odottaja tulee päivystykseen viidettä kertaa saman selkävaivan kanssa, pitäisi terveyskeskuslääkärillä alkaa hälytyskellojen soida. Silloin on tajuttava kysyä, miltä lähestyvä synnytys tuntuu.

– Siinä voi purkautua pato. Moni odottaja ei pysty kertomaan kenellekään pelostaan, koska se hävettää: eihän kukaan muukaan tällä tavalla mene paniikkiin synnytyksen ajattelusta,

Moni odottaja sanoo pelkäävänsä kipua tai sitä, että synnytyksen aikana tapahtuu jotain kamalaa.

– Äidit epäilevät, osaavatko he synnyttää, tai pelkäävät, etteivät ymmärrä oikein kätilön ohjeita, ja siten saattavat vauvan vaaraan, Rouhe kertoo.

”Pelkäävä äiti haluaisi päästä etukäteen juttelemaan kätilön kanssa.”

Terveystieteiden tohtori Sari Haapio uskoo vaikean synnytyspelon yleistyvän, koska se on äideille ainoa tapa saada todella kuulla, mitä heille synnytyksessä tapahtuu. Nykyisin trendinä on siirtää synnytysvalmennukset nettiin, ja silloin esimerkiksi synnytyspaikka jää helposti vieraaksi.

– Pelkäävä äiti haluaisi päästä etukäteen juttelemaan kätilön kanssa. Jos hän sanoo pelon hallitsevan elämää, hän saa diagnoosin ja pääsee käymään synnytysosastolla, Haapio sanoo.

Maailmalla äidin toiveesta tehdyt sektiot yleistyvät, ja monissa maissa jopa puolet lapsista syntyy sektiolla. Toiveen taustalla on usein synnyttämisen pelko. Suomessa sektioiden määrä ei ole nousussa, sillä sektion saa vain lääketieteellisistä syistä. Joka kolmannen keisarileikkauksen perusteena on äidin pelkodiagnoosi.

Rouhe tyrmää väitteet, joiden mukaan synnytyspelkoiset liioittelevat pelkojaan vain saadakseen itseä miellyttävän synnytystavan.

– Moni synnytyspelkoinen pelkää sekä alatiesynnytystä että sektiota, Rouhe sanoo.

Vielä vuosikymmen sitten synnytyspelosta ei paljon puhuttu. Pelokkaimmat luopuivat lapsihaaveistaan tai vaativat keisarileikkauksen. Pelon sijaan sektiota perusteltiin tavallisesti puhumalla odottajan ahtaasta lantiosta.

Sarin oli vaikea keskittyä, työt jäivät levälleen. Lopulta Sari kertoi neuvolassa, että synnyttäminen hirvitti häntä. Terveydenhoitaja otti asian tosissaan. Hän kysyi, haluaisiko Sari lähetteen pelkopoliklinikalle.

Sari aloitti psykoterapeutti Riikka Toivasen ohjaamassa Nyytti-ryhmässä. Kahdeksan ensisynnyttäjän ryhmä kokoontui kuusi kertaa. Moni ryhmäläisistä kertoi pelkäävänsä kipua ja tilanteen hallinnan menettämistä.

– Minä huomasin, että omat pelkoni kohdistuivat sairaalan henkilökuntaan. Mitä jos olisin niin kovissa kivuissa, etten pystyisi sanomaan heille, mitä haluan? Tai mitä jos kätilöt tai lääkäri jyräävät toiveeni, kun makaan siinä täysin avuttomana, Sari kertaa ajatuksiaan.

Pelko muuttuu fobiaksi, kun erilaiset syyt kietoutuvat möykyksi. Noin puolella pelkäävistä on taustalla mielenterveyden ongelmia, masennusta tai paniikkihäiriötä. Myös tietyt ihmistyypit ovat alttiimpia kuin toiset.

– Jos on vahva kontrollin tarve ja tarvitsee tiukat suunnitelmat elämässä, niin ajatus siitä, että synnytyksessä ei pystykään hallitsemaan tilannetta, voi olla liikaa. Tällaiset ihmiset ovat jännittäjiä ja ankaria itselleen, Hanna Rouhe kuvailee.

Monesti synnytyspelon taustalta paljastuu rajuja kokemuksia: odottaja on voinut kokea lapsuudessaan hyväksikäyttöä tai hänet on saatettu raiskata.

Monesti synnytyspelon taustalta paljastuu rajuja kokemuksia: odottaja on voinut kokea lapsuudessaan hyväksikäyttöä tai hänet on saatettu raiskata. Mikä tahansa mieltä pysyvästi haavoittanut kokemus voi luoda maaperän synnytyspelon kasvulle.

Odottajan lähipiirillä on suuri merkitys. Synnytystä pelkäävät muita useammin ne, jotka eivät saa tukea puolisoltaan tai ystäviltään.

Toisaalta tuen puute voi johtua siitä, ettei odottaja ole uskaltanut sanoa kenellekään siitä, miten pahalta hänestä itse asiassa tuntuu. Rouhe kertoo, että viimeisimmän tutkimuksen mukaan vain joka kolmannes vaikeasta pelosta kärsivä ensisynnyttäjä tuli lähetteellä äitiyspoliklinikalle. Pääkaupunkiseudulla on tästä syystä aloitettu synnytyspelkoseulonnat, joilla yritetään löytää ajoissa ne äidit, joiden mielessä synnytys kasvaa yhä mustemmaksi pilveksi.

”Uskon, että doula lopulta oli avain, joka lähti avaamaan pelkojani.”

Espoolainen Corinne, 34, oli aina vältellyt ajatusta synnyttämisestä. Keisarileikkaus, ehdottomasti, hän mietti, kun joskus päästi kuvitelmansa synnytyssaliin asti. Neuvolassa Corinne ohjattiin Nyytti-ryhmään.

– Siellä sain kiinni siitä, mikä minua pelotti. Pelkäsin, että jään synnytyksessä yksin, eikä ketään ole auttamassa, jos tulee paha tilanne.

Corinnen mies oli luvannut olla synnytyksessä puolisonsa tukena. Lisäksi Corinne pyysi mukaan myös oman äitinsä. Hän oli aina ollut ihminen, joka osasi lohduttaa ja pystyi ratkaisemaan ongelman kuin ongelman. Silti Corinnesta tuntui, että synnytyssalissa olisi vielä tilaa.

Sitten raskaana oleva ystävä mainitsi, että harkitsi doulaa omaan synnytykseensä. Corinne tarttui välittömästi ajatukseen. Hän soitti Folkhälsenin doulakoordinaattorille, joka lupasi etsiä juuri Corinnelle sopivan ihmisen.

Heti ensi tapaamisesta lähtien doula tuntui hyvältä ystävältä. Suurimman vaikutuksen Corinneen teki naisen valtava tietomäärä.

– Minulle tuli sellainen olo, että kyllä kaikki järjestyy, Corinne kertoo.

– Uskon, että doula lopulta oli avain, joka lähti avaamaan pelkojani.

Ennen valmennusta vakavia pelkoja oli joka seitsemännellä tutkimukseen osallistuneella naisella. Valmennuksen jälkeen enää kolmella prosentilla.

Seuraavalla kerralla Corinne teki doulan kanssa synnytystoivelistansa. Ennen Corinne oli ajatellut, että haluaa kaiken mahdollisen kivunlievityksen.

– En halunnut tuntea mitään.

Nyt toivelistassa luki, että kivunlievitystä voidaan antaa tarpeen mukaan. Kätilöiden papereihin oli jo aiemmin kirjoitettu: tarkoitus synnyttää alateitse. Se tuntui ihmeelliseltä.

Doula oli tutustunut homeopatiaan ja akupuntioon kivunlievityksessä. Hän näytti tarkasti Corinnen miehelle, miten tämä voisi helpottaa vaimonsa oloa synnytyksen aikana.

– He työskentelivätkin synnytyssalissa yhdessä. Doula näytti mitä tehdä, jotta mieheni löysi oikeat kipupisteet. Uskon, että doulasta oli tukea myös miehelleni, Corinne sanoo.

Corinne toivoo saavansa vielä joskus toisen lapsen. Hän uskoo, että osa peloista on käytävä silloin jälleen uudestaan läpi.

– Tuntuu järjettömältä, että odottajalle täytyy muodostua vakava pelko, ennen kuin hän saa tietoa ja apua, Corinne miettii.

Pelon ei kannata antaa lamauttaa, sillä sen hoidolla on erittäin hyvä ennuste. Haapio luotsasi Jorvin sairaalassa kokeilun, jolla testattiin synnytysvalmennuksen vaikutuksia ensisynnyttäjien pelon kokemuksiin. Odottajat pääsivät tutustumaan synnytyssaliin ja puhumaan kätilön kanssa.

– Ennen valmennusta vakavia pelkoja oli joka seitsemännellä tutkimukseen osallistuneella naisella. Valmennuksen jälkeen enää kolmella prosentilla, Haapio kertoo.

Hanna Rouhe on auttanut synnytystä kammoavia odottajia kymmenen vuoden ajan. Hän kertoo, että usein jo ensimmäisen käynnin jälkeen äiti on kuin eri ihminen.

– Heti alkuun sanon aina, että ketään ei pakotetan synnyttämään alateitse. Se ei ole tämän hoidon päämäärä, Rouhe painottaa.

”Tajusin, että minun pitää tehdä sama kuin hammaslääkärissä käydessäni. Sanon aina hammaslääkärin tuolissa, että kertokaa mulle ihan koko ajan, mitä teette.”

Pitkä kokemus auttaa tunnistamaan, mistä kannattaa lähteä avaamaan ahdistuksen kerää. Odottajalle tärkeintä on tunne, että häntä kuunnellaan aidosti.

– Turvallisessa ilmapiirissä pääsemme yleensä tilanteeseen, jossa odottaja pystyy ottamaan vastaan tietoa ja ymmärtämään sen. Silloin kerä alkaa aueta, Rouhe sanoo.

Nyytti-ryhmän tapaamisten aikana Sarillekin kirkastui, mikä helpottaisi oloa: Hän halusi koko ajan tietää, mitä oli tapahtumassa. Hän halusi, että joku osaisi pitää hänen puoliaan.

– Tajusin, että minun pitää tehdä sama kuin hammaslääkärissä käydessäni. Sanon aina hammaslääkärin tuolissa, että kertokaa mulle ihan koko ajan, mitä teette, Sari nauraa.

– Miehelle sanoin, että ole sinä minun korvani ja ääneni. Kuuntelet mitä tapahtuu ja pidät minun puoliani.

Vaikeasta synnytyspelosta kärsineet äidit ovat muita alttiimpia sairastumaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Sarin synnytys alkoi aamuyöllä. Olo oli ollut vaikea koko illan, ja Sari oli nukahtanut vasta kahdelta yöllä. Neljältä hän heräsi supistuksiin. Sari kompuroi olohuoneeseen ja laittoi television päälle. Hetken hän katseli Rion olympialaisia ja pohti, tarkoittiko tämä nyt sitä, että kohta synnytetään.

– Yllättäen en ollut kauhuissani. En pystynyt miettimään muuta kuin jokaista tulevaa supistusta, Sari kertoo.

Kuudelta aamulla Sari ja Lauri olivat jo taksissa. Sairaalassa Sari sai kivunlievitystä, joka toimi hyvin. Kätilö oli mukava: ei ylipirteä tsemppari eikä toisaalta käskevää kenraalityyppiä. Muutaman tunnin kuluttua kätilö nosti punaisena huutavan Patrikin Sarin rinnalle. Kukas sinä olet, ja mitä minä sinun kanssasi teen, Sari huomasi pohtivansa.

– Olin oikeastaan miettinyt asioita kunnolla vain synnytykseen asti. Kun vauva vihdoin oli maailmassa, tuli epäuskoinen olo. Vauva tuntui vieraalta, Sari kertoo.

Vaikeasta synnytyspelosta kärsineet äidit ovat muita alttiimpia sairastumaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Vauvan ja äidin välinen suhde alkaa rakentua jo odotusaikana, mutta synnytystä rajusti pelkäävillä suhteen kehittymiselle ei jää tilaa. Jos kaikki ajatukset pyörivät synnytyksen ympärillä, ei äiti kykene miettimään, millaista elämä on synnytyksen jälkeen. Niin kävi myös Sarille.

Kun sairaalassa sanottiin, että Sari voi lähteä vauvan kanssa kotiin, hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Minäkö pärjäisin kahdestaan tämän kanssa, Sari mietti ja tuijotti tyrmistyneenä sairaanhoitajaa.

– Kotona olo oli ahdistunut. Toivoin, että joku tulisi ja ottaisi vauvan minulta edes hetkeksi, Sari sanoo.

Onneksi Sarin äiti kävi usein ja otti mielellään Patrikin hoitoonsa.

”Olen aina ollut stressaaja ja huolehtija. Ajattelen asioita liian pitkälle, ja isot muutokset elämässä ahdistavat.”

Sari on pohtinut paljon, miksi hän koki sekä synnytyspelon että synnytyksen jälkeisen masennuksen.

– Olen aina ollut stressaaja ja huolehtija. Ajattelen asioita liian pitkälle, ja isot muutokset elämässä ahdistavat.

Nyt Patrik on 10 kuukauden ikäinen, ja Sarista tuntuu valoisammalta. Hän käy paljon vauvakerhoissa ja muskarissa, joissa tapaa muita äitejä. Myös Sarin oma äiti auttaa edelleen paljon arjessa.

– Aamuisin Patrik herää iloisena ja alkaa heti hymyillä ja äännellä.

Silloin on vaikea olla hymyilemättä takaisin.

Usein pelottaa kipu

Voimakas synnytyspelko on haitallinen sekä naiselle itselleen että raskauden kululle. Noin 6–10 % raskaana olevista kärsii vaikeasta synnytyspelosta.

Ensisynnyttäjien pelot liittyvät yleensä kipuun ja siihen, että ei etukäteen tiedä, miltä supistukset ja ponnistaminen tuntuvat. Uudelleensynnyttäjien pelot liittyvät usein aiempiin huonoihin synnytyskokemuksiin. Synnytyksen arvaamattomuus ja se, ettei synnytyksen kulkuun ehkä pysty itse vaikuttamaan, voivat ahdistaa.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Oletko saanut apua synnytyspelkoon äitiyspoliknikalta, ystävältä, doulalta, synnytysvalmennuksesta tai jotenkin muuten?

Yhä useampi äiti kärsii synnytyspelosta. Keräämme juttuun äitien kokemuksia aiheesta. Osallistu jutuntekoon ja vastaa kysymyksiin alla. Kerätään yhdessä ylös parhaat käytännöt ja neuvot muille samassa tilanteessa oleville.

Vastauksia käytetään nimettöminä. Mahdolliset yhteystiedot tulevat vain toimituksen tietoon.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tiinan kuopus syntyi raskausviikolla 42+0. Neulakammoinen Tiina selvisi potran pojan syntymästä pelkän ilokaasun voimin.

"Olin jo pitkään kärsimättömänä odottanut synnytystä. Kävin yliaikakontrollissa raskausviikolla 41+5. Kohdunsuu oli auki pari senttiä, ja vauvan painoarvio oli 4 kiloa. Minua alkoi jännittää vauvan suuri koko. Käynnistysaika varattiin parin päivän päähän.
Veimme seuraavan päivän iltana vanhemmat pojat hoitoon mummilaan. Emme kertoneet heille, mitä seuraavana päivänä on luvassa, etteivät he jännittäisi.

”Pyysin mahdollisimman vähän neulanpistoja, enkä halunnut oksitosiinitippaa, jollei se olisi välttämätöntä.”

Illalla sanoin vauvalle, että nyt ei tarvitse alkaa syntyä, vaan nukutaan hyvin vielä yksi yö.
Lähdimme sairaalaan puoli kahdeksan aikaan. Sairaalassa pääsin suoraan synnytyssaliin ja vaihdoin sairaalavaatteet päälleni. Sen jälkeen minulta kysyttiin toiveistani. Pyysin mahdollisimman vähän neulanpistoja, enkä halunnut oksitosiinitippaa, jollei se olisi välttämätöntä.

”Olen ihan tyytyväinen, etten tiennyt, kuinka iso vauva oli tulossa.”

Kalvot puhkaistiin, ja supistuksia alkoi tulla tasaista tahtia. Lääkäri tuli käymään vähän ennen yhtä. Olin viisi senttiä auki, ja hän olisi halunnut laittaa oksitosiinitipan. Sovimme, että katsomme tunnin päästä uudestaan.
Heti yhden jälkeen supistukset alkoivat napakoitua, ja otin ilokaasun käyttöön. Puoli kahden jälkeen olin jo kahdeksan senttiä auki.
Kätilö ehdotti, että nousisin polviseisontaan, jota vauvan pää menee parempaan asentoon. Aloin miettiä, että nyt tarvitsen puudutteita. Mutta tilanne olikin edennyt niin pitkälle, ettei niitä ehditty antaa.
Ponnistusvaiheessa supistukset helpottivat ja vähän laantuivat. Ponnistusvaihe oli aika kipeä, ja 21 minuuttia tuntui pitkältä ajalta, sillä aiemmat vauvat olivat syntyneet niin nopeasti.

”Isoveljet tykkäävät ihan hirveästi hoitaa vauvaa. Heidän mielestään paras nimi pikkuveljelle olisi Liisa.”

Olen ihan tyytyväinen, etten tiennyt, kuinka iso vauva oli tulossa. Vauva painoi 4 270 grammaa ja päänympärys oli 38 senttiä. Ei ihme, että tuntui vähän hankalalta ponnistaa. Sain vauvan rinnalle, ja hän osasi heti syödä kuin vanha tekijä.
Isoveljet tykkäävät ihan hirveästi hoitaa vauvaa. Heidän mielestään paras nimi pikkuveljelle olisi Liisa."


7 viikkoa myöhemmin.
Raskausviikolla 36.
 

 

Täydellinen nimi lapselle voi löytyä vaikka Maikkarin sääennustuksesta, Hauskoista kotivideoista tai Tähtien sodasta.

Kysyimme lukijoiltamme, miten he keksivät lapsilleen nimet. Moni oli bongannut sopivan nimen telkkarista.

”Katsoimme kerran puolisoni kanssa Maikkarin sääennustusta, jonka antoi Mette Mannonen. Me molemmat siinä totesimme, että jos meille joskus tulee tyttölapsi, niin Mette olisi kaunis nimi.”

”Raskausaikana ehdottelin miehelleni jokaista nimeä, jonka löysin kalenterista ja näin tv:stä. Vastaan tuli Nelosen Hauskat kotivideot, jota juonsi Sampo Marjomaa. Heitin miehelleni Sampo-nimen, ja hän vastasi samantien, että ei käy. Aikaa meni tästä keskustelusta, mutta kerran kävellessämme mieheni isovanhempien luokse mieheni kysyi: Mites olisi Sampo ? Sampo Marjomaa ei silti ollut nimen esikuva, eikä nimi hänen vuokseen tullut!”

Leea sai nimensä isänsä lempielokuvan, Tähtien sodan prinsessa Leian mukaan.”

”Ainoa suomenkielinen tytönnimi, jonka mieheni tunsi, oli Kaisa Mäkäräinen. Koska tyttöä odoteltiin syntyväksi toukokuussa, keksimme Maisan. Mai tarkoittaa toukokuuta saksaksi, joten Maisa kuulosti siinäkin mielessä kivalta.”

Mielestäni se kuulosti hyvältä, mutta mieheni epäröi. Kun paperi vietiin maistraattiin, mies yllättäen suostui.

Aikamoista vääntöä

Vaikka useimmat vastaajista kertoivat, että nimi oli lopulta löytynyt kohtuullisen helposti, oli asiasta joissain perheissä riidelty ihan kunnolla.

”Poikamme Emir Aslanin ensimmäinen nimi päätettiin yhdessä jo alkuraskaudessa, mutta toisesta nimestä käytiin vääntöä. Mielestäni se kuulosti hyvältä, mutta mieheni epäröi. Kun paperi vietiin maistraattiin, mies yllättäen suostui.”

”Juhana-nimi ei jättänyt isää rauhaan, joten se päätettiin antaa esikoiselle. Kuopuksen nimivalinta oli vaikeampi. Mikään suomalainen nimi ei tuntunut sopivalta, Heitin Adrianin ilmaan huvikseni, ja mies ilmoitti heti, että hänkin oli ajatellut nimeä!”

”Halusin kauniin nimen. Mies halusi perinteikkään suomalaisen nimen kuten Pirkko, Kaarina, Liisa tai Leena. Lopulta hän keksi Josefiinan, joka oli meidän molempien mielestä hyvä.”

Anteeksi, mikä se nimi oli?

Jos lapselleen valitsee suositun nimen, sen valintaa ei tarvitse juuri selitellä. Tilanne on kuitenkin toinen, jos päätyy harvinaisempaan nimeen.

Minja oli joidenkin mielestä tekemällä tehtyä erikoisuutta, vaikka meistä se oli kaunis nimi. Reettaa sanottiin vanhan mummon nimeksi ja Sofiaa haukuttiin massaksi.”

Sadelma Usva Auroran nimi on aina aiheuttanut sekä ihailua että ihmetystä. Yleensä aina, missä liikummekin ja tytön nimi tulee ilmi, se aiheuttaa keskustelua ja kysymyksiä. Olen vastaillut tytön nimeen koskeviin kysymyksiin kerhoissa, apteekissa, lääkärillä, kampaajalla, pankissa...”