Kuvitus: Satu Kettunen

Kun toivottu esikoinen ilmoittaa tulostaan, voisi kuvitella, että tuleva äiti hyrisee onnesta. Hannalle raskausaika oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ihanaa.

Kännykän näyttö vilkkuu tulevan puhelun merkiksi. Äänettömällä oleva puhelin surisee sinnikkäästi olohuoneen pöydällä, kunnes se vihdoin pimenee. Viisi puhelua tullut. Pian puhelimeen kilahtaa tekstiviesti. ”Onhan sulla kaikki hyvin?” ystävä utelee viestissä.

Hyvin?

Olen raskaana ihanalle miehelle. Odotamme esikoistamme, meillä on kiva koti, olen juuri saanut unelmieni työpaikan ja minulla on paljon hyviä ystäviä. Asiat ovat loistavasti. Minusta ei kuitenkaan tunnu siltä.

Sinä iltana vuosia sitten yökerhon tanssilattialla ei ollut tungosta. Vilkkuvat valot katkoivat tanssijoiden liikkeitä. Olin juhlimassa uutta työprojektia ystävän ja tulevan työparini kanssa. Pian seuraamme liittyi uusi tuttavuus, kaverini ystävä, joka oli viimeisillään raskaana. Tanssimme yhdessä pikkutunneille asti.

Narikassa viimeinen ajatukseni illasta oli, että tuollainen minäkin aion olla sitten joskus, kun olen raskaana. Sosiaalinen, iloinen ja energinen pallomahasta huolimatta. Raskaana aion tehdä samoja juttuja kuin ennenkin.

Toisin kävi.

Ensireaktioni raskaustestiin oli hämmennys. Näinkö nopeasti? Olinko nyt miettinyt tämän loppuun asti?

Ensireaktioni positiiviseen raskaustestiin oli hämmennys. Näinkö nopeasti meillä tärppäsi? Olimme valmistautuneet yrittämään pitkään. Vaikka vauva oli toivottu ja odotettu, minua pelotti. Olin aina tehnyt päätöksiä impulsiivisesti. Olinko nyt miettinyt tämän loppuun asti? Tulevaisuus pelotti. Jostakin mieleeni palautuivat vanhan lukiokaverini sanat: ”En voi kuvitella sinua äitinä.”

En minäkään voinut kuvitella itseäni äitinä. Silti minusta oli nyt kovaa vauhtia tulossa sellainen.

En ollut koskaan ollut masentuvaa tyyppiä. Joskus nuorempana jopa ihmettelin, miksi masentuneet ihmiset eivät vain ajattele positiivisemmin. Silloin oli vaikea ymmärtää, miten voi olla masentunut, jos kaikki on hyvin. Nyt, 30-vuotiaana ja raskaana, ymmärsin sen. Tiesin, että minun tulisi olla onneni kukkuloilla, mutta ilman mitään järkevää syytä olin onneton. Alakuloisuus alkoi heti raskauden alkumetreiltä.

Jo toisella neuvolakäynnillä apea mielialani tuli puheeksi. Mieheni aloitti keskustelun puolestani.

– Hanna on muuten ollut vähän surullinen viime aikoina, hän sanoi.

Kurkkuani kuristi, pidättelin itkua.

– Kyllä, mulla on ollut vähän mieli maassa, myönsin häpeillen.

Vähättelin ongelman suuruutta. Jätin kertomatta, kuinka paljon alakulo vaivasi. Tuntui siltä kuin olisin oma itseni vain puolisoni seurassa. Ystävät, uudet työkaverit ja perhe saivat minut ärtymään. Tiuskin pikkuasioista. En enää tunnistanut itseäni.

Neuvolassa sovittiin, että mielialaani seurataan. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään. Raskauden keskivaiheella alakuloisuuteni vain syveni.

En enää vastannut ystävieni soittoihin tai viesteihin. Puhelimen soittoääni sai niskakarvani ärsytyksestä pystyyn.

Minut ja työparini irtisanottiin tuotannollisista syistä ollessani viidennellä kuulla raskaana. Työpaikan hakeminen ei tullut kysymykseen. Kuka palkkaisi minut tietäen, että olin kolmen kuukauden päästä jäämässä äitiyslomalle?

Vietin viimeiset neljä kuukautta kotona pahaa oloani miettien. Eristäydyin kotisohvalle kirjan ja suklaalevyn kanssa. Mikään ei huvittanut. Nukuin joka päivä vähintään kahdet päiväunet. Kun mies tuli töistä kotiin ja kyseli, miten päivä oli mennyt, nolotti. En ollut tehnyt mitään.

Alakuloisuus tuli aaltoina. Aina välillä oloni oli parempi. Silloin kävin ostamassa jäätelön ja kävelin Uimastadionille uimaan ja ottamaan aurinkoa. Toisina päivinä saatoin hypätä ratikkaan ja käydä ostamassa vauvanvaatteita lähellä sijaitsevalta kirpputorilta. Ja kun vihdoin aloin tuntea vauvan liikkeet, en pystynyt pidättelemään hymyäni. Saatoin tunnustella vatsaani tuntikausia.

Vaikka rakastin pyöristynyttä vatsaani, tunsin itseni turvonneeksi ja epäviehättäväksi. Tunteeni olivat ristiriitaisia.

Mielialaani ei parantanut se, etten jaksanut tehdä mitään. Olin mustasukkainen miehelleni siitä, että hän pystyi jatkamaan elämäänsä normaalisti, mutta minä jouduin luopumaan kaikesta. En voinut enää viettää viikonloppuja juhlien ystävien kanssa. Olin lopettanut tupakoinnin, alkoholinkäytön ja jopa sushin syömisen. Mieheni yritti pyytää minua mukaansa joka paikkaan tai saada minut tekemään jotain ystävieni kanssa, mutta mikään ei napannut.

Pian en enää vastannut ystävieni soittoihin tai viesteihin. Pelkkä puhelimen soittoääni sai niskakarvani ärsytyksestä pystyyn. En uskaltanut vastata myöskään siksi, että pelkäsin sanovani jotain ikävää. Eristäydyin kaikista. Olin koko ajan huonolla tuulella.

Kaikesta huolimatta odotin kuitenkin tulevaisuutta toiveikkaana. Olin vain lakannut elämästä elämääni, kunnes vauva syntyisi.

Koin huonoa omaatuntoa alakuloisuudestani. Eihän vauvani ollut pyytänyt tulla maailmaan.

Raskausaika oli haaste myös miehelleni. Hain jatkuvaa huomiota, kaipasin kipeästi läheisyyttä. Muuttunut kroppani ahdisti: kengät eivät mahtuneet jalkaan, käytin samoja vaatteita joka päivä, naamani oli turvonnut, hengittäminen vaikeaa. Kiukuttelin miehelleni, kun mikään ei näyttänyt hyvältä päälläni. Tunsin itseni valaaksi.

Pelkäsin myös sitä, että jään yksin. En ollut koskaan tuntenut itseäni näin haavoittuvaiseksi. Onneksi mieheni jaksoi tukea ja ymmärtää. Jos en olisi pystynyt keskustelemaan hänen kanssaan tunteistani, en tiedä, miten olisin jaksanut.

Koin huonoa omaatuntoa alakuloisuudestani. Eihän vauvani ollut pyytänyt tulla maailmaan. Minä ja mieheni sen päätöksen olimme tehneet. Fiiliksiäni ei helpottanut ystäväni muistutus siitä, että äidin alakulo vaikuttaa myös vauvaan. Hävetti.

Lainasin kirjastosta raskausmasennusta käsitteleviä opuksia. Leena Väisäsen Raskaus muuttaa naisen mieltä ja maailmaa -kirjassa kerrottiin, että äidin raskauden aikainen mieliala heijastuu lapsen luonteeseen vielä tämän ollessa viisivuotias. Väisäsen siteeraaman tutkimuksen mukaan lapset ovat arempia ja itkuisempia, jos äiti on heitä odottaessaan ollut stressaantunut tai masentunut.

Olin siis mokannut koko jutun jo ennen kuin lapseni oli ehtinyt edes syntyä. Koin voimattomuutta, sillä totta kai halusin lapselleni vain parasta. Mutta eihän sitä voi vain päättää olla onnellinen. Vai voiko?

Päätin yrittää. Yritin olla armollinen itselleni. Jos ei huvittanut tehdä mitään, ei ollut pakko. Kaivauduin kotisohvalle hyvällä omallatunnolla.

Lainasin kirjastosta pinon luettavaa, ostin kaapit täyteen herkkuja. Söin kolme jäätelöä päivässä, herkuttelin estoitta. Kun herkut oli syöty, oloni oli entistä huonompi. Neuvolassa kuitenkin vakuuttelin, että voin ihan hyvin. En jaksanut enää puhua koko asiasta.

Raskauden loppumetreillä mieleni alkoi kirkastua. Viihdyin edelleen paremmin kotona kuin kavereideni kanssa, mutta nyt olin onnellinen. Siivosin ja leivoin kuin mielipuoli. Raskauden loppumetrit häämöttivät, aloin olla toiveikas. Ehkä raskauden jälkeenkin olisi elämää.

Mieheni oli jaksanut tukea ja tsempata minua koko ajan. Oli vaikea ymmärtää, miten hän oli siihen pystynyt. Näin jo sieluni silmin, kuinka pian mahtuisin vanhoihin vaatteisiini ja pystyisin nukkumaan vatsallani. Väistymässä olivat myös ainainen pissahätä ja yölliset heräämiset siihen, että järkyttävä närästys nosti oksennuksen suuhun.

Pakahduin ylpeydestä, pursuin onnea. Miksei kukaan ollut kertonut, kuinka ihanaa tämä olisi?

Kun vauva vihdoin syntyi, olin alun pöpperön jälkeen lähestulkoon euforisessa tilassa. En malttanut odottaa, että pääsisin esittelemään uutta tulokasta kaikille. Hän oli ehdottomasti maailman kaunein ja ihanin vauva. Pakahduin ylpeydestä, pursuin onnea. Miksei kukaan ollut kertonut, kuinka ihanaa tämä olisi? Tuntui siltä kuin jakaisin kaikkien vanhempien kanssa suuren salaisuuden.

Tuijottelin vauvojen vanhempia kadulla. Hekin siis tiesivät, miltä tämä tuntui. Alakuloisuuteni oli kuin poispyyhkäisty.

Nyt vauvani on yhdeksän kuukautta vanha. Arki on ajoittain haastavaa, mutta nautin äitiydestä. En ikipäivänä vaihtaisi nykyistä elämääni vanhaan.

Raskausaika oli lopulta vain pieni hetki elämästä. En vain ymmärtänyt sitä. Ehkä pelkäsin, että elämäni loppuu vauvantuloon.

Saan kuulla, etten ollut alakuloisuuteni kanssa yksin. Vauvaperhepsykoterapeutti Mirja Sarkkisen mukaan apeat tunteet raskauden aikana ovat hyvin tavallisia. Onhan raskaaksi tulo iso elämänmuutos. Odotuksen ja vauvan myötä joutuu luopumaan monesta asiasta.

– Raskaus herättää monenlaisia, ristiriitaisiakin tuntemuksia. Ei ihme, sillä moni asia muuttuu: joudut irrottautumaan töistä, vartalo ja koko identiteetti naisena muuttuu – parisuhteesta puhumattakaan. Väitän, että useimmat odottajat käyvät läpi myös apeita tunteita, Sarkkinen sanoo.

Hän painottaa, että kaikenlaisista tunteista pitäisi saada puhua odotusaikana.

Siis myös siitä, ettei aina tunnu hyvältä. Ehkäpä silloin stereotyyppinen, idealisoitu kuva onnea uhkuvasta odottajasta murenisi.

Sarkkisen mukaan on tärkeää, ettei tunteiden kanssa jää yksin. Niistä kannattaa puhua joko puolison, jonkun muun läheisen tai neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Alakulosta voi päästä eroon vain tunteita käsittelemällä.

Minua harmittaa ja hävettää se, etten osannut nauttia odotusajastani.

– Neuvolasta voi saada apua. Siellä mielialaa voidaan seurata. Ei ole kyse pienestä asiasta, sillä raskaus ja vauvan syntymä on psyykkisesti ja sosiaalisesti naisen elämän suurin muutos, haastava prosessi, johon ei aina ehdi varautua. Elämä muuttuu positiivisen raskaustestin myötä.

Siitä, miten äidin odotusaikaiset tunteet vaikuttavat lapseen, on Sarkkisen mukaan näyttöä. Äidin stressi, ahdistuneisuus ja depressio voivat olla yhteydessä vauvan syömisen ja nukkumisen ongelmiin ja itkuisuuteen. Tällaisissa tapauksissa puhutaan kuitenkin äidin vaikeista mielialaongelmista.

Tunnistan itseni Sarkkisen sanoista. Positiivisen raskaustestin tehtyäni heitin puolitäyden tupakka-askin roskakoriin. Muutos vanhan ja uuden elämän välillä tapahtui sillä sekunnilla, kun pieneen näyttöruutuun piirtyi haalea, sininen viiva. Enää en voinut elää vain itselleni.

Alakuloisuuteni väistyi lopulta kumppanini tuen ansiosta. Ja vaikka tiedän, että alakuloisuus raskauden aikana on normaalia, minua harmittaa ja hävettää se, etten osannut nauttia odotusajastani.

Kun nyt näen kadulla raskaana olevia naisia mietin, kuinka kauniilta heidän vatsansa näyttävätkään. Selaan oman raskauteni aikaisia valokuvia haikein mielin. Hassua, miten kauniilta omakin vatsa näyttää näin jälkikäteen.

Jään katselemaan kuvaa, joka on otettu keittiössämme noin viikko ennen synnytystä. Siinä seison valkoisten keittiökaappien edessä. Ikkunasta tulviva auringonvalo tuo kuvaan lämpöä. Ylläni ovat shortsit ja bikinin yläosa, katselen alaspäin suurta vatsaani.

Hämmästyn. Kuvassa en näytä valaalta. Voisi jopa sanoa, että hehkun.

Odotusaikana muistan nauraneeni väitteelle, että jonakin päivänä ikävöisin raskausvatsaani. Enää tuo väite ei kuulosta niin hassulta.

Vauva 9/14

Vierailija

"En osannutkaan nauttia raskaudesta"

Miten voi nauttia noin 8 kk ajan kestävästä kalvavasta kuolemanpelosta? Ultrassa näkyi "jotain poikkeavaa" ja siitä alkoi pelkääminen, joka ei ole vieläkään - 6 vuotta terveen pojan syntymän jälkeen - hellittänyt. Koko neuvola-aika oli pelkkää virheiden ja vammojen etsimistä, ikään kuin maailmaan ei syntyisi ikinä terveitä lapsia, aina niissä olisi joku vialla. Jokainen mittaus ja punnitus oli vain testausta sitä varten, mikä on pielessä.
Lue kommentti
Vierailija

"En osannutkaan nauttia raskaudesta"

Minulla 3 lasta ja en tykännyt yhdestäkään raskaudesta. Jatkuvaa pelkoa ja huolta. Jos vauvalle käy huonosti? Tuleeko lapsivesi ennen aikojaan? Liikkuuko vauva? Kuuluuko sydänäänet? Syönkö hyvin? Huhhuh. Ensimmäinen raskaus päättyi viikolla18, kun kohdussa ei lapsivettä, ehkä lisäsi pelkoa, vaikka muut raskaudet normaaleja. Suomessa pitäisi voida sanoa rehellisesti, bos ei nauti raskaudesta. Se ei tarkoita, ettei rakasta lapsia, kun ne on syntyneet tai kohdussa. Kun neuvolassa sanoin, ettei...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Menossa raskausviikko 31, ja nyt minulla on alkanut kova kutina jaloissa, kämmenissä ja huulissa, mutta kutina katoaa hetkittäin.  Voiko raskaushepatoosin kutina kadota välillä? Päivittäin esiintyy myös päänsärkyä ja verenpaineeni on matalalla. Yhtenä päivänä näin pilkkuja, mutta se meni kuitenkin ohitse. Kysyn, voivatko oireet tulla ja mennä?

Terveydenhoitaja Mia Astikainen:

Yleensä raskaushepatoosiin eli hepatogestoosiin liittyy jatkuva kutina, joka häiritsee yöunta ja aiheuttaa samalla väsymystä. Voi toki olla, että kutina helpottuu välillä, mutta tällöin kutina saattaa johtua muistakin syistä kuin hepatogestoosista.

Tästä huolimatta, kun odottajalla on kutinaa käsissä ja jaloissa, on aina hyvä tarkastaa maksa-arvo (ALAT) ja sappihapot verestä. Päänsärky ja silmäoireet eivät ole hepatogestoosin oireita vaan voivat viitata raskausmyrkytykseen eli toksemiaan. Toksemiaan liittyy kuitenkin korkea verenpaine ja turvotukset, joita sinulla ilmeisesti ei ole ollut.

Matala verenpaine, kuten sinulla on, voi aiheuttaa noita kokemiasi silmäoireita ja päänsärkyä. Matala verenpaine voi aiheuttaa voimakastakin huimausta ja silloin voi nähdä täpliä tai ”tähtiä” eli kirkkaita pisteitä näkökentässä.

Matalan verenpaineen kanssa on opeteltava liikkumaan varovasti ja kiinnittämään huomiota esimerkiksi tuolilta tai sängystä ylösnousemiseen, ettei nopea nouseminen aiheuta pyörrytystä ja pahimmillaan kaatumista.

Runsas juominen ja suolan käytön lisääminen voivat joskus helpottaa matalasta verenpaineesta johtuvaa pyörrytystä. Käytä suolaa kuitenkin harkiten ja kohtuudella sillä se helposti johtaa turvotuksiin raskaana ollessa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Äidin ja vauvan vointia seurataan raskausaikana monilla mittauksilla. Mitä ne kaikki tarkoittavat?

1. Viikkoja, ei kuukausia

Raskausviikot merkitään äitiyskorttiin viikkoina ja päivinä. Esimerkiksi rv 18 + 2 tarkoittaa, että raskaus on kestänyt 18 viikkoa ja kaksi päivää.

Todellisuudessa raskaus on kuitenkin kestänyt noin 16 viikkoa ja kaksi päivää. Odotusaika lasketaan alkavaksi edellisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä, koska hedelmöityksen ajankohtaa on vaikea määritellä tarkasti.

2. Tärkeät lisäkilot

Äidin paino nousee raskausaikana keskimäärin 12 kiloa. Kilot karttuvat monesta hyvästä syystä: verimäärä ja rasvakudos äidin kehossa lisääntyvät, kohtu kasvaa ja sikiö, lapsivesi ja istukka painavat. Vaa’an lukemista voi ainakin osittain päätellä, eteneekö raskaus ja kasvaako sikiö normaalisti.

Kun pahoinvointi helpottaa, paino alkaa nousta noin puoli kiloa viikossa.

Raskauden alussa paino voi pudota. Se johtuu usein pahoinvoinnista – monelle ruoka ei maistu ja saattaa oksettaa. Kun pahoinvointi raskauden edetessä helpottaa, alkaa paino nousta noin 500 grammalla viikossa.

Äidin käsiin ja jalkoihin syntyy usein turvotusta. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että sormukset puristavat ja ne on otettava pois. Turvotusta seurataan, sillä yhdessä muiden oireiden kanssa se voi olla merkki raskausmyrkytyksestä eli pre-eklampsiasta.

3. Verenpaine mitataan aina

Verenpaine eli RR mitataan jokaisella neuvolakäynnillä. Raskauden keskivaiheilla verenpaine usein laskee ja palautuu normaalille tasolle viimeisellä kolmanneksella. Jos verenpaine nousee huomattavasti, voi se viitata raskausmyrkytykseen.

4. Kaikki ei saa kasvaa

Neuvolakortin merkintä U-prot tarkoittaa proteiinin määrää virtsassa. Kohonnut proteiiniarvo voi viitata raskausmyrkytykseen. Virtsanäyte otetaan jokaisella neuvolakäynnillä, jotta alkava raskausmyrkytys havaittaisiin mahdollisimman nopeasti.

Virtsasta voi löytyä proteiinia myös muista syistä. Sellaisia ovat runsas valkovuoto, jota pääsee näytteeseen, tai fyysinen rasitus, jonka takia lihakset ovat alkaneet luovuttaa proteiinia, ja sitä on erittynyt virtsaan.

Proteiinin lisäksi virtsasta mitataan sokeria. Jos U-gluk-arvo on koholla, todennäköisesti verensokerikin on. Silloin äiti ohjataan sokerirasituskokeeseen, jossa selvitetään mahdollista raskausdiabetesta.

5. Osa tarvitsee lisärautaa

Veren hemoglobiinia mitataan raskausaikana neuvolassa ainakin kolme kertaa. Lievä hemoglobiinin lasku johtuu siitä, että verimäärä kehossa lisääntyy. Jotkut odottavat äidit kärsivät raudanpuuteanemiasta. Sitä hoidetaan rautalisällä, jos hemoglobiini laskee alle 110:n.

6. Mittanauha vatsalle

Sf-mitta eli symfyysi–fundus-mitta tarkoittaa kohdun pohjan korkeutta. Se mitataan vatsan päältä häpyluulta kohdun korkeimpaan kohtaan. Mitalla seurataan kohdun kasvua raskausaikana.

Täysiaikaisen raskauden sf-mitta on noin 35 senttiä, mutta se voi vaihdella paljonkin. Lyhyellä naisella sf-mitta voi jäädä pienemmäksi kuin pitkällä.

7. Asennolla on väliä

Terveydenhoitaja tai kätilö tekee jokaisella neuvolakäynnillä ulkotutkimuksen, jossa hän tunnustelee vauvan asentoa kohdussa äidin vatsan läpi. Asentoa kutsutaan tarjonnaksi.

Usein vauvat viihtyvät pää alaspäin eli raivotarjonnassa, ja se merkitään äitiyskorttiin lyhenteellä rt. Pt tarkoittaa, että vauva on perätilassa eli peppu alaspäin. Vauva voi olla myös poikittain.

Loppuraskaudessa vauvan toivotaan pysyvän raivotarjonnassa, sillä niin synnytys sujuu helpommin. Jos vauva on perätilassa, voidaan häntä yrittää kääntää vatsan päältä ns. ulkokäännöksellä, joka tehdään aina synnytyssairaalassa.

8. Pieni, pauhaava sydän

Neuvolassa vauvan sydänääniä kuunnellaan dopplerilla.

Vauvan syke kuulostaa laukkaavan hevosen kavionkopseelta.

Terve syke on voimakas, tasainen ja se vaihtelee samalla kun vauva liikkuu. Normaali syke muistuttaa laukkaavan hevosen kavionkopsetta.

Sikiön sydän lyö paljon nopeammin kuin aikuisen: normaali vaihteluväli on 120–160 lyöntiä minuutissa. Alkuraskaudessa syke on korkeampi ja hidastuu jonkin verran loppuraskautta kohti. Sydänäänet merkitään äitiyskorttiin +-merkillä tai numeroina.

Ennen kuin äiti tuntee vauvan potkuja, voi niitäkin kuulla dopplerilla. Myöhemmin liikkeitä voi seurata itse. Loppuraskaudessa liikkeitä on hyvä laskea: terve vauva liikkuu kohdussa vähintään kymmenen kertaa tunnissa.

Liikkeet merkitään äitiyskortiiin +-merkillä. Jos vauva liikkuu runsaasti, merkitään ++.

Kirjoittaja on koulutukseltaan neuvolaterveydenhoitaja.

Vauva 12/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauva tulee, ystävyys menee? Kolme näkökulmaa ystävyyden vaalimiseen.

"Olen raskaana ja suren sitä, ettei ystäväni enää pidä minuun yhteyttä. Kerroin hänelle raskaudesta kuukausi sitten. Ensin ystävä vakuutti olevansa onnellinen puolestani ja luulin, että kaikki on kunnossa. Tämän jälkeen hän ei ole pitänyt minuun yhteyttä.

Myös ystävä ja hänen miehensä yrittävät vauvaa. Heillä oli keväällä yksi keskenmeno, ja ystäväni otti sen raskaasti. Ymmärrän, että asia on hänelle vaikea. Mitä minun pitäisi tehdä? Pitäisikö minun vain antaa ystävyyden hiipua eikä yrittää väkisin?"

Elsa rv 22

Neuvo 1: Anna aikaa surra

Ystäväsi suree vielä menetettyä lasta ja tuntuu kohtuuttomalta vaatia, että hän voisi iloita puolestasi. Anna hänelle aikaa ja tilaa.

Vika ei ole teissä kummassakaan vaan voimavarojen puutteessa ja haavoissa, joiden paraneminen kestää. Ketään ei voi myöskään pakottaa jatkamaan ystävyyttä. Joskus ystävyyssuhteet katkeavat aivan kuten muutkin ihmissuhteet.

Ystäväsi ottaa yhteyttä, jos hän haluaa ja pystyy. Ystävyyden syvyys punnitaan vasta sitten, kun tuo yhteydenotto on tehty tai jätetty tekemättä.

Saman kokenut

Neuvo 2: Pidä yhteyttä muihin ystäviin

Olen lapseton, ja pidän etäisyyttä ystäviini, joilla on lapsia. Vietän mieluiten aikaa niiden ystävien kanssa, joilla ei ole lapsia. Soittelen kyllä joskus perheellisille kavereilleni ja käyn silloin tällöin heillä kylässä.

Suosittelen, että keskityt itseesi ja vauvaasi ja iloitset raskaudestasi perheesi ja muiden ystäviesi kanssa. Teillä on varmasti paljon puhuttavaa keskenänne. Löydät samassa elämäntilanteessa olevia erilaisista ryhmistä, kerhoista ja puistoista.

Jos tapaat lapsetonta ystävääsi, osoita, että olet kiinnostunut hänen elämästään. Puhukaa myös muista aiheista kuin lapsista. Näin hänen on helpompi olla seurassasi.

Näin voi käydä

Neuvo 3: Kerro että välität

Voisit kirjoittaa ystävällesi kirjeen tai sähköpostin, jossa kerrot ajatuksistasi.

Sano, että toivot ystävyytenne säilyvän, koska hän on sinulle tärkeä. Ja että olet pahoillasi tilanteesta, jossa nyt olette. Näin osoitat, että välität hänestä edelleen.

Sinun on tärkeä mainita, että ymmärrät ystävääsi ja hänen ratkaisujaan. Jos hän ei jaksa pitää yhteyttä sinuun, hyväksyt sen. Tällä tavoin hänelle ei tule vaikutelmaa, että sinä hylkäät hänet etkä halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

Hän saa itse päättää, mihin kykenee ja mihin ei.

Eve-88

MIllaisia kokemuksia sinulla on? Kommentoi ja keskustele alle!

Vauva 11/16

Minna123

"Olen raskaana ja lapseton ystävä katkaisi välit" – 3 neuvoa

Minulla on ystävä joka tietää että olen mieheni kanssa yrittänyt saada lasta vuosia (takana IVF hoitoja ja keskenmenoja). Ystäväni on itse luomuna saanut 2 lasta. Minulle oli ertyisen raskasta kun ystäväni odotti toista lastaan ja itse olin juuri kärsinyt keskenmenosta. Sen sijan että ystäväni olisi jotenkin ottanut asian huomioon hän hölötteli raskudestaan koko ajan. Yleensä kyseessä oli ihan normaalia keskustelu jota jaksoin kuunnella, mutta en jaksanut kommentoida enkä kysyä lisää. Mutta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Useampi kuin joka viides synnytys käynnistetään. Kätilöopiston sairaalassa käynnistykset tehdään päivystysosastolla. Valokuvaaja Milka Alanen kuvasi osaston arkea joulukuun 2016 lopussa.

Synnytyksen käynnistyksiä tehdään Suomessa yhä enemmän. Nykyään synnytyksistä 23 prosenttia eli useampi kuin joka viides käynnistetään.

Kätilöopiston sairaalassa käynnistykset tehdään päivystysosastolla. Aamuisin päivystysosaston odotushuoneessa on tungosta, kun viimeisillään olevat odottajat saattajineen odottavat vuoroaan. 

Yksi syy, miksi käynnistyksiä tehdään yhä enemmän, on synnyttäjien keski-iän nousu. Mitä vanhempi synnyttäjä, sitä suurempi on joidenkin sairauksien ja synnytyskomplikaatioiden riski.

Yleisin syy käynnistykselle on, että raskaus on edennyt jo pitkälle yli lasketun ajan. Lähes yhtä yleisiä ovat tapaukset, joissa lapsivesi on mennyt, mutta supistukset eivät odottelusta huolimatta ala.

Mahdollisia syitä on kuitenkin paljon muitakin, esimerkiksi lapsiveden vähyys, äidin raskausmyrkytys, diabetes tai raskaushepatoosi. Joskus syynä on sikiön kasvuhidastuma tai sikiötä uhkaava hapenpuute.

Sen sijaan vauvan suurta kokoa ei enää nykyään pidetä riittävänä perusteena käynnistykselle.

Ballonki on yksi suosituimmista käynnistämismenetelmistä. Menetelmässä kohdunkaulaan viedään katetri, jonka kärjessä on säiliö, ballonki. Kun ballonki on paikoillaan, se täytetään nesteellä. Ballongin laajentuessa kohdunkaula avautuu.

Moni arvostaa menetelmän lääkkeettömyyttä. Aina pelkkä ballonki ei kuitenkaan riitä käynnistämään synnytystä.

Toinen suosittu kännistysmenetelmä on misoprostoli-lääke, jonka kauppanimi on Cytotec. Sen haittana voi joskus olla tavanomaista voimakkaammat supistukset, mutta oikein annosteltuna lääke on hyvä vaihtoehto.

Misoprostolia otetaan yleensä muutamien tuntien välein useampia annoksia ennen kuin supistukset käynnistyvät. Lääke voidaan asettaa myös emättimeen.

Mitä pidempi matka laskettuun aikaan on, sitä epävarmempaa on käynnistyksen onnistuminen. Toisinaan voi kulua useampi vuorokausi ennen kuin vauva lopulta syntyy. Silloin tarvitaan paljon voimia ja kärsivällisyyttä. Ja monesti myös suklaata.

Jos äidillä tai vauvalla ei ole akuuttia hätää, odottaja voidaan päästää kotiin lepäämään ja yritystä jatketaan taas seuraavana päivänä. Toisinaan äidin tai sikiön turvallisuuden takia päädytään sektioon. Joka tapauksessa synnytys viedään aina tavalla tai toisella loppuun, jos käynnistys on aloitettu.

Kätilöopistolla käynnistykset tehdään samalla osastolla, jossa toimii myös päivystyspoliklinikka ja synnytysosasto. Odottajia neuvotaan soittamaan sairaalaan aina ennen saapumista synnyttämään. Kätilö Heidi Kytöaho on vastaamisvuorossa. Iso osa kätilöiden työstä on puhelimessa neuvomista.

Sairaalaan saapunut synnyttäjä pääsee ensi töikseen käyrille. Yleensä synnytyksen alkuvaiheessa sikiön sydänääniä seurataan ulkoisesti, mutta synnytyksen edistyessä ja lapsivesikalvojen puhjettua anturi kiinnitetään emättimen kautta vauvan päähän.

Tarja Saarelan vauvalla on kaikki hyvin.

Sydänäänikäyrä seuraa vauvan vointia läpi synnytyksen. Kätilöt näkevät käyrän myös keskusvalvomon monitorilta.

Synnytyksen edistymistä seurataan säännöllisesti myös sisä- ja ulkotutkimuksilla. 

Käynnistetyt synnytykset päätyvät jonkin verran keskimääräistä useammin keisarileikkaukseen tai vauvan auttamiseen ulos imukupilla. Sektioriski on erityisen suuri ensisynnyttäjillä, jopa 30 prosenttia.

Koska käynnistetyssä synnytyksessä voi olla enemmän riskejä kuin omaa tahtiaan edenneissä synnytyksissä, käynnistyksen hyödyt ja haitat punnitaan aina tapauskohtaisesti.

Useimpia odottajia käynnistys vähintäänkin jännittää. Sairaalassa synnyttäjä on kuitenkin hyvissä käsissä. Ja palkinto on maailman paras.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.