Äidin ja vauvan vointia seurataan raskausaikana monilla mittauksilla. Mitä ne kaikki tarkoittavat?

1. Viikkoja, ei kuukausia

Raskausviikot merkitään äitiyskorttiin viikkoina ja päivinä. Esimerkiksi rv 18 + 2 tarkoittaa, että raskaus on kestänyt 18 viikkoa ja kaksi päivää.

Todellisuudessa raskaus on kuitenkin kestänyt noin 16 viikkoa ja kaksi päivää. Odotusaika lasketaan alkavaksi edellisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä, koska hedelmöityksen ajankohtaa on vaikea määritellä tarkasti.

2. Tärkeät lisäkilot

Äidin paino nousee raskausaikana keskimäärin 12 kiloa. Kilot karttuvat monesta hyvästä syystä: verimäärä ja rasvakudos äidin kehossa lisääntyvät, kohtu kasvaa ja sikiö, lapsivesi ja istukka painavat. Vaa’an lukemista voi ainakin osittain päätellä, eteneekö raskaus ja kasvaako sikiö normaalisti.

Kun pahoinvointi helpottaa, paino alkaa nousta noin puoli kiloa viikossa.

Raskauden alussa paino voi pudota. Se johtuu usein pahoinvoinnista – monelle ruoka ei maistu ja saattaa oksettaa. Kun pahoinvointi raskauden edetessä helpottaa, alkaa paino nousta noin 500 grammalla viikossa.

Äidin käsiin ja jalkoihin syntyy usein turvotusta. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että sormukset puristavat ja ne on otettava pois. Turvotusta seurataan, sillä yhdessä muiden oireiden kanssa se voi olla merkki raskausmyrkytyksestä eli pre-eklampsiasta.

3. Verenpaine mitataan aina

Verenpaine eli RR mitataan jokaisella neuvolakäynnillä. Raskauden keskivaiheilla verenpaine usein laskee ja palautuu normaalille tasolle viimeisellä kolmanneksella. Jos verenpaine nousee huomattavasti, voi se viitata raskausmyrkytykseen.

4. Kaikki ei saa kasvaa

Neuvolakortin merkintä U-prot tarkoittaa proteiinin määrää virtsassa. Kohonnut proteiiniarvo voi viitata raskausmyrkytykseen. Virtsanäyte otetaan jokaisella neuvolakäynnillä, jotta alkava raskausmyrkytys havaittaisiin mahdollisimman nopeasti.

Virtsasta voi löytyä proteiinia myös muista syistä. Sellaisia ovat runsas valkovuoto, jota pääsee näytteeseen, tai fyysinen rasitus, jonka takia lihakset ovat alkaneet luovuttaa proteiinia, ja sitä on erittynyt virtsaan.

Proteiinin lisäksi virtsasta mitataan sokeria. Jos U-gluk-arvo on koholla, todennäköisesti verensokerikin on. Silloin äiti ohjataan sokerirasituskokeeseen, jossa selvitetään mahdollista raskausdiabetesta.

5. Osa tarvitsee lisärautaa

Veren hemoglobiinia mitataan raskausaikana neuvolassa ainakin kolme kertaa. Lievä hemoglobiinin lasku johtuu siitä, että verimäärä kehossa lisääntyy. Jotkut odottavat äidit kärsivät raudanpuuteanemiasta. Sitä hoidetaan rautalisällä, jos hemoglobiini laskee alle 110:n.

6. Mittanauha vatsalle

Sf-mitta eli symfyysi–fundus-mitta tarkoittaa kohdun pohjan korkeutta. Se mitataan vatsan päältä häpyluulta kohdun korkeimpaan kohtaan. Mitalla seurataan kohdun kasvua raskausaikana.

Täysiaikaisen raskauden sf-mitta on noin 35 senttiä, mutta se voi vaihdella paljonkin. Lyhyellä naisella sf-mitta voi jäädä pienemmäksi kuin pitkällä.

7. Asennolla on väliä

Terveydenhoitaja tai kätilö tekee jokaisella neuvolakäynnillä ulkotutkimuksen, jossa hän tunnustelee vauvan asentoa kohdussa äidin vatsan läpi. Asentoa kutsutaan tarjonnaksi.

Usein vauvat viihtyvät pää alaspäin eli raivotarjonnassa, ja se merkitään äitiyskorttiin lyhenteellä rt. Pt tarkoittaa, että vauva on perätilassa eli peppu alaspäin. Vauva voi olla myös poikittain.

Loppuraskaudessa vauvan toivotaan pysyvän raivotarjonnassa, sillä niin synnytys sujuu helpommin. Jos vauva on perätilassa, voidaan häntä yrittää kääntää vatsan päältä ns. ulkokäännöksellä, joka tehdään aina synnytyssairaalassa.

8. Pieni, pauhaava sydän

Neuvolassa vauvan sydänääniä kuunnellaan dopplerilla.

Vauvan syke kuulostaa laukkaavan hevosen kavionkopseelta.

Terve syke on voimakas, tasainen ja se vaihtelee samalla kun vauva liikkuu. Normaali syke muistuttaa laukkaavan hevosen kavionkopsetta.

Sikiön sydän lyö paljon nopeammin kuin aikuisen: normaali vaihteluväli on 120–160 lyöntiä minuutissa. Alkuraskaudessa syke on korkeampi ja hidastuu jonkin verran loppuraskautta kohti. Sydänäänet merkitään äitiyskorttiin +-merkillä tai numeroina.

Ennen kuin äiti tuntee vauvan potkuja, voi niitäkin kuulla dopplerilla. Myöhemmin liikkeitä voi seurata itse. Loppuraskaudessa liikkeitä on hyvä laskea: terve vauva liikkuu kohdussa vähintään kymmenen kertaa tunnissa.

Liikkeet merkitään äitiyskortiiin +-merkillä. Jos vauva liikkuu runsaasti, merkitään ++.

Kirjoittaja on koulutukseltaan neuvolaterveydenhoitaja.

Vauva 12/16

Tiinan kuopus syntyi raskausviikolla 42+0. Neulakammoinen Tiina selvisi potran pojan syntymästä pelkän ilokaasun voimin.

"Olin jo pitkään kärsimättömänä odottanut synnytystä. Kävin yliaikakontrollissa raskausviikolla 41+5. Kohdunsuu oli auki pari senttiä, ja vauvan painoarvio oli 4 kiloa. Minua alkoi jännittää vauvan suuri koko. Käynnistysaika varattiin parin päivän päähän.
Veimme seuraavan päivän iltana vanhemmat pojat hoitoon mummilaan. Emme kertoneet heille, mitä seuraavana päivänä on luvassa, etteivät he jännittäisi.

”Pyysin mahdollisimman vähän neulanpistoja, enkä halunnut oksitosiinitippaa, jollei se olisi välttämätöntä.”

Illalla sanoin vauvalle, että nyt ei tarvitse alkaa syntyä, vaan nukutaan hyvin vielä yksi yö.
Lähdimme sairaalaan puoli kahdeksan aikaan. Sairaalassa pääsin suoraan synnytyssaliin ja vaihdoin sairaalavaatteet päälleni. Sen jälkeen minulta kysyttiin toiveistani. Pyysin mahdollisimman vähän neulanpistoja, enkä halunnut oksitosiinitippaa, jollei se olisi välttämätöntä.

”Olen ihan tyytyväinen, etten tiennyt, kuinka iso vauva oli tulossa.”

Kalvot puhkaistiin, ja supistuksia alkoi tulla tasaista tahtia. Lääkäri tuli käymään vähän ennen yhtä. Olin viisi senttiä auki, ja hän olisi halunnut laittaa oksitosiinitipan. Sovimme, että katsomme tunnin päästä uudestaan.
Heti yhden jälkeen supistukset alkoivat napakoitua, ja otin ilokaasun käyttöön. Puoli kahden jälkeen olin jo kahdeksan senttiä auki.
Kätilö ehdotti, että nousisin polviseisontaan, jota vauvan pää menee parempaan asentoon. Aloin miettiä, että nyt tarvitsen puudutteita. Mutta tilanne olikin edennyt niin pitkälle, ettei niitä ehditty antaa.
Ponnistusvaiheessa supistukset helpottivat ja vähän laantuivat. Ponnistusvaihe oli aika kipeä, ja 21 minuuttia tuntui pitkältä ajalta, sillä aiemmat vauvat olivat syntyneet niin nopeasti.

”Isoveljet tykkäävät ihan hirveästi hoitaa vauvaa. Heidän mielestään paras nimi pikkuveljelle olisi Liisa.”

Olen ihan tyytyväinen, etten tiennyt, kuinka iso vauva oli tulossa. Vauva painoi 4 270 grammaa ja päänympärys oli 38 senttiä. Ei ihme, että tuntui vähän hankalalta ponnistaa. Sain vauvan rinnalle, ja hän osasi heti syödä kuin vanha tekijä.
Isoveljet tykkäävät ihan hirveästi hoitaa vauvaa. Heidän mielestään paras nimi pikkuveljelle olisi Liisa."


7 viikkoa myöhemmin.
Raskausviikolla 36.
 

 

Täydellinen nimi lapselle voi löytyä vaikka Maikkarin sääennustuksesta, Hauskoista kotivideoista tai Tähtien sodasta.

Kysyimme lukijoiltamme, miten he keksivät lapsilleen nimet. Moni oli bongannut sopivan nimen telkkarista.

”Katsoimme kerran puolisoni kanssa Maikkarin sääennustusta, jonka antoi Mette Mannonen. Me molemmat siinä totesimme, että jos meille joskus tulee tyttölapsi, niin Mette olisi kaunis nimi.”

”Raskausaikana ehdottelin miehelleni jokaista nimeä, jonka löysin kalenterista ja näin tv:stä. Vastaan tuli Nelosen Hauskat kotivideot, jota juonsi Sampo Marjomaa. Heitin miehelleni Sampo-nimen, ja hän vastasi samantien, että ei käy. Aikaa meni tästä keskustelusta, mutta kerran kävellessämme mieheni isovanhempien luokse mieheni kysyi: Mites olisi Sampo ? Sampo Marjomaa ei silti ollut nimen esikuva, eikä nimi hänen vuokseen tullut!”

Leea sai nimensä isänsä lempielokuvan, Tähtien sodan prinsessa Leian mukaan.”

”Ainoa suomenkielinen tytönnimi, jonka mieheni tunsi, oli Kaisa Mäkäräinen. Koska tyttöä odoteltiin syntyväksi toukokuussa, keksimme Maisan. Mai tarkoittaa toukokuuta saksaksi, joten Maisa kuulosti siinäkin mielessä kivalta.”

Mielestäni se kuulosti hyvältä, mutta mieheni epäröi. Kun paperi vietiin maistraattiin, mies yllättäen suostui.

Aikamoista vääntöä

Vaikka useimmat vastaajista kertoivat, että nimi oli lopulta löytynyt kohtuullisen helposti, oli asiasta joissain perheissä riidelty ihan kunnolla.

”Poikamme Emir Aslanin ensimmäinen nimi päätettiin yhdessä jo alkuraskaudessa, mutta toisesta nimestä käytiin vääntöä. Mielestäni se kuulosti hyvältä, mutta mieheni epäröi. Kun paperi vietiin maistraattiin, mies yllättäen suostui.”

”Juhana-nimi ei jättänyt isää rauhaan, joten se päätettiin antaa esikoiselle. Kuopuksen nimivalinta oli vaikeampi. Mikään suomalainen nimi ei tuntunut sopivalta, Heitin Adrianin ilmaan huvikseni, ja mies ilmoitti heti, että hänkin oli ajatellut nimeä!”

”Halusin kauniin nimen. Mies halusi perinteikkään suomalaisen nimen kuten Pirkko, Kaarina, Liisa tai Leena. Lopulta hän keksi Josefiinan, joka oli meidän molempien mielestä hyvä.”

Anteeksi, mikä se nimi oli?

Jos lapselleen valitsee suositun nimen, sen valintaa ei tarvitse juuri selitellä. Tilanne on kuitenkin toinen, jos päätyy harvinaisempaan nimeen.

Minja oli joidenkin mielestä tekemällä tehtyä erikoisuutta, vaikka meistä se oli kaunis nimi. Reettaa sanottiin vanhan mummon nimeksi ja Sofiaa haukuttiin massaksi.”

Sadelma Usva Auroran nimi on aina aiheuttanut sekä ihailua että ihmetystä. Yleensä aina, missä liikummekin ja tytön nimi tulee ilmi, se aiheuttaa keskustelua ja kysymyksiä. Olen vastaillut tytön nimeen koskeviin kysymyksiin kerhoissa, apteekissa, lääkärillä, kampaajalla, pankissa...”

Astan vauva syntyi lopulta raskausviikolla 41+6 niin vauhdikkaasti, ettei isä meinannut ehtiä synnytykseen mukaan.

”Loppuraskaudesta tuntui kuin en olisi ollenkaan raskaana. Oloni oli todella hyvä. Minulla oli joitakin supistuksia, mutta sitten meni kaksi viikkoa, ettei supistuksia ollut.

Menin tiistaina Naistenklinikalle yliaikaiskontrolliin, jossa minulle laitettiin puoli yhdeltä ballongi. Pääsin kotiin, ja sain ohjeeksi lähteä takaisin, kun ballongi irtoaisi. Minulla oli kotona vähän supistuksia, ja muutaman tunnin kuluttua se irtosi.

Naistenklinikalla minut vietiin käyrille osastolle. Tunsin päivän aikana satunnaisia supistuksia. Puoli kymmeneltä oloni alkoi yhtäkkiä olla epämukava. Soitin kätilön irrottamaan minut käyriltä, sillä minun piti päästä liikkumaan.

Minulta puhkaistiin kalvot, ja soitin miehelleni, että hänellä on kiire sairaalaan.

Vähän kymmenen jälkeen lääkäri tuli katsomaan minua. Tuolloin supistuksia tuli jo minuutin välein. Minulta puhkaistiin kalvot, ja soitin miehelleni, että hänellä on kiire sairaalaan.

Matka synnytyssaliin oli hirveä. Supistuksia tuli alle minuutin välein ja minun piti pysähdellä jatkuvasti. Salissa tilanne vain paheni. Minulle tarjottiin ilokaasua, mutta ajatus maskista kasvoillani tuntui ahdistavalta. Nousin kontilleni sänkyyn.

Samalla kätilö sanoi, että olin jo kymmenen senttiä auki ja voisin harjoitella ponnistamista.

Mieheni ei ollut vieläkään tullut ja pelkäsin, ettei hän ehtisi enää mukaan. Olin ponnistellut viisitoista minuuttia, kun mieheni vihdoin tuli paikalle.

Synnytys oli ihana ja erilainen kokemus kuin esikoisen syntymä.

Kun uskalsin alkaa ponnistaa, kivut eivät tuntuneetkaan enää niin pahalta.

Kävin kyljelleni ja mies piti minua jalasta. Supistukset olivat todella kivuliaita, mutta kätilö sanoi, että ponnistaminen helpottaa kipua. Kun uskalsin alkaa ponnistaa, kivut eivät tuntuneetkaan enää niin pahalta.

Parinkymmenen minuutin päästä tyttö syntyi.

Synnytys oli ihana ja erilainen kokemus kuin esikoisen syntymä. Nyt tunsin supistukset, ponnistamisen tarpeen ja tiesin, milloin vauva oli tulossa.

Mieheni on lomalla, ja harjoittelemme yhdessä vauva- ja taaperoperheen arkea."


Tilanne 7 viikkoa myöhemmin.
Raskausviikolla 35.
 

 

 

Heidi meni jännittämään supistusten tihentymistä ystävänsä luokse, mutta synnyttämään hän halusi lähteä yksin. 

”Aamulla seitsemältä alkoi tiputella lapsivettä. Vein esikoisen päiväkotiin ja soitin Kätilöopistolle.

En halunnut olla yksin, joten menin ystäväni luo odottamaan supistuksia. Ne alkoivat yhdentoista aikaan aamupäivällä ja tulivat ensin kymmenen minuutin välein ja tihentyivät sitten. Soitin sairaalaan ja sain luvan lähteä.

En kaivannut sairaalaan ketään seuraksi. Synnytin esikoisenikin yksin.

Olin synnytyssalissa kaksi senttiä auki, ja kivut olivat siedettäviä. Lähdin käymään kanttiinissa. Matkalla takaisin alkoi sattua todella paljon. Huolestuin, pystynkö kävelemään takaisin asti.

Kätilö kannusti ja sanoi, että tiedän kyllä, mitä minun pitää tehdä.

Kohdunsuu oli auennut 4–5 senttiin. Esikoisen kanssa olin samoihin aikoihin ottanut epiduraalin. Epiduraalista meni tuolloin vain pari tuntia vauvan syntymään. Arvelin, että tämäkin synnytys voisi edetä loppua kohti nopeammin.

Aloin olla koko ajan kipeämpi, ja otin TENS-laitteen käyttöön. Supistuksen tullessa säädin laitetta, keinuin keinutuolissa ja huusin.

Puoli kahdeksalta olin kahdeksan senttiä auki ja jo todella kipeä. Kätilö sanoi, ettei enää ole jäljellä kuin pari supistusta.

Minua ahdistivat vauvan sydänääniä mittaavat remmit, jotka haittasivat liikkumista. Vauvan päähän yritettiin laittaa anturia. Se ei kuitenkaan onnistunut.

Kipu ei ollut sellaista kuin olin kuvitellut. Tunne oli enemmänkin kiristävä.

Ponnistusvaihe alkoi puoli yhdeksän aikoihin. Pelkäsin ponnistaa ilman puudutusta. Kätilö kannusti ja sanoi, että tiedän kyllä, mitä minun pitää tehdä. Hän sanoi, että osaan ponnistaa, vaikka tunsin, etten pysty enkä jaksa.

Ponnistaminen ei sattunut niin paljon kuin olin ajatellut, eikä kipu ollut sellaista kuin olin kuvitellut. Tunne oli enemmänkin kiristävä. Mutta kun pää oli syntynyt, ponnistin kärsimättömänä liian lujaa ja minulle tuli toisen asteen repeämät.

Jouduin odottamaan ensi-imetystä lähes tunnin, kunnes lääkäri tuli ompelemaan tikit. Vauva itki kärsimättömästi koko ajan.

Oli ihanaa saada vauva vihdoin rinnalle ja helpotus, kun kivut olivat ohi.”


Neljä viikkoa myöhemmin.
Raskausviikolla 36.