Vastuu läksyjen teosta on perusopetuslain mukaan vanhemmilla. Lapsella on oppivelvollisuus, ja huoltajalla on velvollisuus valvoa sen suorittamista. Vanhempien pitää siis varmistaa, että lapsi tekee läksyt ja saa tarvittaessa apua. Mutta kuinka tiiviisti läksyjen tekoa pitää valvoa?

Vastuu läksyjen teosta on perusopetuslain mukaan vanhemmilla. Lapsella on oppivelvollisuus, ja huoltajalla on velvollisuus valvoa sen suorittamista. Vanhempien pitää siis varmistaa, että lapsi tekee läksyt ja saa tarvittaessa apua. Mutta kuinka tiiviisti läksyjen tekoa pitää valvoa?

Läksyjä annetaan, jotta koulussa opetettua tulee kerrattua ja asiat painuvat paremmin mieleen. Läksyt ovat siis olennainen osa oppimista. Harva lapsi tai aikuinen pystyy omaksumaan paljon tietoa yhdellä kertaa, vaan useimmat tarvitsevat useita toistoja sisäistääkseen asian.

Auta tarvittaessa

Läksyt on hyvä tarkistaa yhdessä ja niiden tekoon on syytä varata riittävästi aikaa. Vieressä ei tarvitse istua, mutta vanhemman apua on hyvä olla saatavilla, jos lapsi sitä tarvitsee.

Joissakin kouluissa opettajat saattavat antaa oppilaille eri läksyjä näiden yksilöllisten taitojen ja oppimisen perusteella. Jos läksyjä tuntuu olevan liikaa tai liian vähän tai ne tuntuvat kohtuuttoman helpoilta tai vaikeilta, kannattaa ottaa yhteyttä opettajaan.

Lapsen on tehtävä työ itse

Vanhempi ei voi kuitenkaan opiskella lapsen puolesta, vaan lapsen on itse tehtävä oppimiseen vaadittava työ. Lapsen on opittava iän karttuessa huolehtimaan itse läksyjen teosta. Vanhempien tulee kannustaa lasta vastuun ottamiseen ja olla kiinnostuneita tämän koulunkäynnistä. Läksyjen kuulustelu, avun tarjoaminen ja kouluun liittyvien kuulumisten kysely on olennainen osa hyvää kasvatusta ja välittämistä.

Mahdollisiin oppimisen haasteisiin on hyvä puuttua ajoissa, jotta lapsi ei putoa muiden tahdista. Tästäkin syystä läksyjen teko ja oppimisen varmistaminen on tärkeää. Jos esimerkiksi kertolaskun opettelu on laiminlyöty toisella ja kolmannella luokalla, on vahingon korjaaminen alakoulun lopulla huomattavasti vaikeampaa. Laiminlyönnit myös vaikeuttavat muiden asioiden oppimista, kun perusta ei ole kunnossa.

Avun tarve riippuu lapsesta

Läksyjen teko ja vanhempien vastuu puhuttaa myös Vauva-lehden keskustelupalstalla. Suurin osa vanhemmista tuntuu ymmärtävän vastuunsa lapsen läksyjen teon valvomisessa ja kokevan sen olevan osa hyvää kasvatusta, välittämistä ja yhdessäoloa.

Etenkin pienten alaluokkalaisten kohdalla useimmat vanhemmat ilmoittavat tarkistavansa läksyt ja valvovansa niiden tekoa. Jotkut myös istuvat lapsen vieressä tämän tehdessä läksyjä. On kuitenkin myös niitä, jotka mieltävät vastuun läksyistä olevan lapsella itsellään. Jos läksyt jäävät tekemättä, se on lapsen oma häpeä, josta hän kantaa myös vastuun.

Oppiminen on yksilöllistä ja toiset lapset tarvitsevat enemmän apua kuin toiset. Moni vanhempi kertookin olevansa kyllä tarvittaessa paikalla antamassa apua, mutta kovin usein sitä ei tarvita. Toiset lapset osaavat hoitaa läksynsä itsenäisesti jo heti ensimmäiseltä luokalta alkaen, toisten kohdalla läksyjen tekoa pitää valvoa vielä yläasteellakin.

Lue lisää aiheesta:

MLL, Vanhempainnetti: Vanhempi nuoren koulunkäynnin tukena

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

On, pakko on syödä. Mutta onko pakko tehdä itse? Ja mitä? Meidän Perhe selvitti, miten arjen ruokarumba pyörii.

Ensin laulaa mikro: bling! Ja sitten huutaa äiti tai isä: Syömään!

Ruuanlaitto on pakollinen osa arkea. Harvempi kuin joka viides Meidän Perheen kyselyyn vastanneista pitää itseään kulinaristina tai ruokaharrastajana, vaikka kokkaa ja kattaa ruokaa perheen pöytään jatkuvasti. Kaksi kolmesta kuitenkin haluaisi satsata arkiruokaan enemmän.

Toisaalta ruoka syödään perheissä usein jo kello 17 maissa, pian työ-, hoito- ja koulupäivän jälkeen. Tarvitaan siis helppoutta, eineksiä, pakasteita, puolivalmiita – ja mikroa.

– Einekset, pakasteet ja puolivalmiit ovat osana muuta ruokavaliota varsin ok. On turha kaivata aikaa, jolloin syötiin ruokaa omasta maasta ja tehtiin kaikki alusta asti itse. Ruuanlaitto oli silloin äidin tai kotiapulaisen päätyö. Nyt on ihan eri haasteet, työt ja harrastukset. Tarvitaan helpotuksia, ravitsemusterapeutti Anette Palssa sanoo.

"On hassu ajatus, että ruuasta lähtisi ravintoarvo, kun sen laittaa mikroon."

Mikron käyttäminen ei ole merkki siitä, että ruuassa olisi ravitsemuksellisesti jotain pielessä.

– On hassu ajatus, että ruuasta lähtisi ravintoarvo, kun sen laittaa mikroon. Osa vitamiineista menetetään kyllä lämmityksessä, mutta niin ruuanlaitossa käy aina, Palssa toteaa.

–  On järkevää käyttää pakasteita ja valmiiksi pilkottuja ja raastettuja tuotteita. Käytä puolivalmisteita, osta valmista tai tee ruokaa etukäteen ja lämmitä – se on ihan kunnon ravintoa.

Toisaalta on myös perheitä, jotka tekevät aina lämpimän päivällisaterian huolella ja itse. Kyse on arvovalinnasta: siitä, mihin haluaa aikaa käyttää.

”Puhtaat raaka-aineet, ei valmismarinadeissa uinutta lihaa tai eineksiä. Ostamme lähituottajilta suoraan munat ja lihaa. Kasviksia kauden mukaan”, kertoo yksi kyselyyn vastanneista äideistä.

"Jos lapsi tottuu syömään vain muutamaa ruokaa, tulee viimeistään koulussa nälkä."

Mutta entäs jos lapsi tahtoo syödä vain makaronilaatikkoa tai spagettia? Älä ainakaan kokkaa lapselle eri ruokaa kuin itsellesi, Palssa sanoo. Lapsi voi päättää ruuasta välillä, mutta ei aina.

– Jos lapsi tottuu syömään vain muutamaa ruokaa, tulee viimeistään koulussa nälkä. Miksi hankaloittaa oman lapsen elämää niin?

Hyvä koko perheen arkiruoka syntyy näin:

Tee itse tai lämmitä. Lisää salaattia ja kasviksia tai napostelkaa vaikka pikkutomaatteja, kun ruoka lämpenee. Lapsen einesateriaan voi lisätä proteiinia vaikka maitolasillisella tai muutamalla raejuustolusikallisella. Se on siinä!

Meidän Perhe 9/2016

Perheiden 5 suosikkiruokaa

1. Jauhelihakastike ja spagetti tai makaroni

2. Makaronilaatikko

3. Kana- tai broilerikastike riisin kanssa

4. Uunilohi ja perunamuusi

5. Nuudeleita

Uusia suosikkeja: soijanakit, tortilla-pohjiin tai rieskoihin tehty pizza, tortilla-lasagne, pizzapannari, tomaattinen linssikeitto, katkarapuja curry-kookosmaitokastikkeessa, pinaattivohvelit, chorizo-papupata, intialainen voikana, falafelit ja pitaleipä, pekoniparsakanavartaat, soijarouhe jauhelihan sijaan, paahdetut juurekset hunajan kanssa, linssipyörykät, nokkosmunakas, nokkosletut, nyhtökaura, pinaattikaurapuuro, intialainen leipäjuustokastike

Toiveikas kuitenkin

Olen ottanut yhdeksi tärkeimmäistä tehtävistäni tarjota perheelle mahdollisimman puhdasta ruokaa (olen kotiäiti), koska tiedän sen vaikuttavan perustavanlaatuisesti terveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin, koko elämään.

Ja vaikka pidänkin ruoanlaitosta, joskus kiireisinä päivinä tai väsyneenä ostaisin erittäin mielelläni kaupasta jotakin valmista. Mutta, valitettavasti SUURIN OSA kaupassa myytävistä tuotteista on kyllästetty lisäaineilla ja hyönteismyrkyillä. Puhutaan että ruoka on puhdasta, mutta kukkua kanssa.  Jos ei muuta, niin vähintään kasviöljyllä pilataan muuten ok ruoat epäterveellisiksi. 

Valmistajille terveiset; valmistakaa puhtaita luomutuotteita ilman kilometrin lisäaineluetteloa, oikeilla eläinrasvoilla ja merisuolalla maustettuna, niin uskon ostajia kyllä riittävän! 

Monet puhuvat että tällainen ruoka olisi liian kallista, mutta itse olen ainakin laittanut puhtaan ruoan kaikkien muiden hankintojen edelle, terveys ja jaksaminen on minulle niin tärkeää. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tällä yksinkertaisella keinolla teet kauniin viikkauksen lyhythihaiseen paitaan viidessä sekunnissa.

Muutama kokeilu ja toisto – ja olet jo mestari!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Pehmoisesta trikoosta syntyy vauvalle söpö panta.

Pehmeä panta pitää pikkuisen hiukset otsalta – tai näyttää suloiselta muutoin vain. Panta on helppo tehdä itse.

Tarvitset pieniä paloja joustavaa ohutta puuvillakangasta (esimerkiksi 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania) sekä ompelulankaa. Voit käyttää myös kierrätysmateriaalia: leikkaa kangas vaikkapa t-paidasta tai topista. Yksivuotiaan kokoon riittää 60 x 5 cm kaksinkertainen kangaspala. Jos teet isomman koon, lisää kankaan pituutta.

Ompelukoneeseen tarvitset pallokärkisen stretch-neulan, joka soveltuu elastaanikankaille, eikä riko neulosta.

Leikkaa kankaasta kaksi tasaista suikaletta. Voit leikata päädyt myös nuolimaiseen muotoon. Kiinnitä kangaspalat oikeat puolet vastakkain nuppineuloilla. Varo venyttämästä kangasta leikatessa tai ommellessa, koska kangas rullautuu reunoistaan.

Ompele palat yhteen siksak-ompeleella läheltä reunaa.

Jätä sivusaumaan noin 10 cm päähän päädystä 2 cm pitkä aukko, josta käännät pannan oikein päin. Aukon voit jättää sulkematta, koska se jää solmun alle. Käännä panta oikein päin aukosta, silitä muotoonsa ja solmi oikeaan kokoon.

Jaa oma juttu

Teitkö pannan tai jonkin muun käsityön tai tuunauksen? Jaa kuva vinkiksi muille vanhemmille Instagramissa tägättynä #teeite @vauvalehti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Apua, muksu oli luovalla päällä ja piirsi tussilla tuoliin. Lähteekö tussi pois kahdella kodin ihmeaineella, joita nettipalstoilla suositellaan?

Meidän Perhe testasi, miten lähes joka kodista löytyvät ihmeaineet poistavat kynän jälkiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.