Kuva: Juha Salminen

Ritva Tikka oli nuorena kapinallinen, eikä mummoksi tuleminen muuttanut mitään. 

Jos on pakko. Silloin Ritva Tikka hoitaa lapsenlapsiaan. Ei muulloin.

– Autan, jos on tiukka paikka, mutten ala hyysätä. Olen tehnyt kaikille selväksi, etten ole sellainen, joka höpöttää mummon omista pikkuisista.

Ritva on mieluiten omissa oloissaan, eläkkeellä on ihanaa. Hän kuuntelee musiikkia, katsoo elokuvia ja keittää välillä vahvat kahvit.

”Mutta parhaita pienet lapset ovat matkan päästä ja pienissä annoksissa.”

– Huudatan Metallicaa ja Kissiä, en mitään suomipoppia tai iskelmää. Töllöttimestä katson scifiä ja vampyyrileffoja. Lapsenlapset kutsuvatkin usein minua mummon sijaan Kauhikseksi.

Ritvan ilme pehmenee. Hän sanoo, että ovathan lapsenlapset ihania, kaikki seitsemän, ja kaksi lapsenlapsenlasta vasta ihania ovatkin.

– Mutta parhaita pienet lapset ovat matkan päästä ja pienissä annoksissa.

Somessa yhteys säilyy

Vanhimmat lapsenlapset Jere, 23, ja Tiia, 22, ovat Ritvan kavereita Facebookissa. Se on hyvä tapa pitää yhteyttä. Somessa lastenlasten elämään voi osallistua mutta kotoa käsin, itselle sopivana aikana.

– Joskus siellä on joitakin bilekuvia, kaljaakin juodaan. Silloin tämä mummo painaa peukun kuvaa ylöspäin ja tykkää.

Seinätaulussa lukee: ”Olen allerginen kokkaukselle, siivoukselle, pyykkäykselle ja silitykselle.” Ritva on saanut taulun lahjaksi tyttäreltään.

”Tässä iässä en enää viitsi väsäillä ruokaa, einekset ja mikro on keksitty.”

– Sopiva taulu meikäläiselle. Tässä iässä en enää viitsi väsäillä ruokaa, einekset ja mikro on keksitty. Siinä oli tarpeeksi, kun aikoinaan ruokin kolme lasta joka päivä.

Lapsenlapsilleen Ritva on leiponut yhden kerran.

– Se oli 1990-luvulla. Taisin tehdä pullaa.

Hän ajattelee, että isovanhempi voi olla monella tavalla.

– Olin jo nuorena kapinallinen, vuorotellen hippi ja hevari. Miksi ihmisen täytyisi muuttaa luonnettaan, kun hänen lapsensa saavat lapsia?

”Minä teen, mitä haluan”

Erilainen ja ylpeä siitä, se lause sopii Ritvaan hyvin. Hänen suosikkimottonsa on tämä: Ulkoisesti voi olla satavuotias, mutta sisäisesti parikymppinen.

Toinen Ritvan lempilause menee näin: Muut tekevät, mitä uskaltavat. Minä teen, mitä haluan.

– Joissakin asioissa olen kyllä uhrautunut. Syksyllä kävin tyttären luona Tupperware-kutsuilla, vaikka tuntui siltä, etten voisi hullummassa tilaisuudessa olla.

”Odotan, että hiukset alkaisivat harmaantua. Sitten olisi kunnon noitatukka.”

Mieluummin Ritva olisi viettänyt senkin ajan kotisohvalla seuraamassa formuloita tai Jokereiden peliä.

Kahdesta asiasta Ritva ei luovu, vaikka lapset ovat joskus huomautelleet asiasta. Metallican lippiksestä ja pitkästä tukasta.

– Odotan, että hiukset alkaisivat harmaantua. Sitten olisi kunnon noitatukka.

Samanlaisia sisupusseja kaikki

Nuorin lapsenlapsista on yhdeksänvuotias Anniina. Hän asuu parinkymmenen kilometrin päässä ja tapaa mummoa suunnilleen kerran kuukaudessa. Silloin Ritva istuu sohvalle ja sammuttaa telkkarin.

– Likalla on mukana kamalat kasat niitä isopäisiä pikkuelukoita ja sitten leikitään. Vastailen, kun Anniina kyselee, että mikä otuksista on nätein. Se on ihan kivaa.

Mutta kivaa on sittenkin, kun lapsenlapset lähtevät ja Kauhis saa taas olla rauhassa. Ritvan lapset eivät ole pyytäneet, että äiti osallistuisi heidän arkeensa enemmän.

– Lapseni tuntevat minut. Olen parhaimmillani lastenlasten kanssa sitten, kun he ovat vähän vanhempia.

Lapsenlapsista Tiia on auttanut mummoa kiinnittämään hevijulisteita seinälle ja pohtii mielellään mummon muutakin sisustusta. Aika usein lapsenlapset lainaavat Ritvalta dvd-elokuvia.

”Ilman lapsenlapsia elämä olisi aika paljon tyhjempää.”

Joskus Ritva menee lastenlastensa Tonin, 22, ja Sakun, 19, kanssa ajelemaan. Silloin hevi soi ja Ritva istuu pelkääjän paikalla.

Hän vilkaisee lapsenlapsiaan sivusilmällä ja huomaa olevansa tyytyväinen.

– Samanlaisia itsenäisiä sisupusseja kuin mummonsakin. Ilman heitä elämä olisi aika paljon tyhjempää.

MEIDÄN MUMMO

”Mummo on erilainen ja ihanan omalaatuinen, kun ei kudo sukkia ja pelaa sudokua. Tykkään ehkä enemmän tällaisesta erilaisesta mummelista.”

Anniina, 9

Kauhis ja klaani

Ritva Tikka, 64, asuu Jokioisilla. Hänellä on kolme lasta, seitsemän 9–22-vuotiasta lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta.

Haluatko, että oma äitisi pysyy skarppina? Tarjoa hänelle sopivasti vastuuta lapsenlapsista.

Isovanhemmat ovat korvaamattomia apulaisia monen lapsiperheen arjessa. Usein vanhemmat ja isovanhemmat arvostavat toistensa mielipiteitä ja periaatteita.

Leppoisaan yhteiseloon kannattaakin tähdätä. Siitä hyötyy myös isovanhempi itse. Melbournen yliopiston tutkimuksen mukaan lastenlasten hoitaminen saattaa nimittäin hidastaa ikääntyvän naisen muistisairauksien kehittymistä.

Kohtuus mummoilussa

Tutkijoiden mukaan lapsenlapsen seura vaikuttaa erityisesti isovanhemman tiedonkäsittelykykyyn. Jos isovanhempi viettää lapsenlapsen kanssa aikaa yhtenä päivänä viikossa, hän pärjää tutkijoiden mukaan muita paremmin muistia mittaavissa tehtävissä.

Mummon käyttäminen päivähoitopaikkana voi kuitenkin olla liikaa. Lapsenlapsista huolehtiminen yli viisi päivää putkeen heikentää isovanhemman työmuistia ja tiedonkäsittelyä. Säännöllinen ja runsas lapsenvahtina oleminen saattaakin tutkijoiden mukaan vaikuttaa negatiivisesti isovanhemman aivojen tiedonkäsittelytaitoihin.

Rakkaiden vaikutus on ihmeellinen

Brigham Youngin yliopisto tutkimuksen mukaan ihmissuhteet ovat ihmiselle iän myötä yhä tärkeämpiä. Ihmissuhteet vaikuttavat ihmisen elämään positiivisesti sukupuoleen tai luokkaan katsomatta. 

Kalifornian yliopiston tuoreessa tutkimuksessa puolestaan todetaan, että yksinäisyys noin 70-vuotiaana saattaa jopa johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

Läheisistä ihmissuhteista kannattaa siis todellakin pitää kiinni.

Vierailija

Lapsenlapsen hoitaminen hellii mummon aivoja – tutkijat paljastavat, missä vastuun raja menee

Vierailija kirjoitti: Ihan hyvä artikkeli sinänsä, mutta tuossa ei nyt kohtaa, ainakaan kovinkaan yleisesti isovanhemman ja lapsen ikä. Esim. tuo kuvan vanhus vaikuttaa aika iäkkäältä. Lapsi on ehkä 7-vuotias. Pikemminkin se on niin, että 7-vuotiaalla lapsella on noin 55-vuotias mummi, joka on täysillä vielä työelämässä ja elämässä muutenkin kiinni harrastellen ja matkustellen, ei mikään vanhus. Kun se 55-vuotias on eläkkeellä ja vastaa enemmän tuon artikkelin isovanhempaa, hänen lapsenlapsensa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Syke-sarjasta tuttu näyttelijä Leena Pöysti järjestää nykyisin työnsä niin, että aikaa perheelle jää riittävästi.

– Ajattelen, että nyt päätyöni on vanhemmuus, näyttelijä Leena Pöysti sanoo.

– Takaraivossani jyskyttää vahvasti ajatus siitä, että työ ei ole se, jota vanhoilla päivillä muistellaan, vaan lapset ja perhe.

Äiti Leenasta tuli yhdeksän vuotta sitten, kun hänen tyttärensä syntyi. Teatteritöihin Leena palasi yksivuotissynttärin aikaan. Arki oli hyvin kiireistä: päivisin Leena näytteli tv-sarjojen kuvauksissa, iltaisin teatterin lavalla. Erossaolo lapsesta oli niin raskasta, että hän omisti tyttärelleen kaiken mahdollisen vapaa-ajan.

Arki oli vaativaa jo siksikin, että Leena ja lapsen isä olivat eronneet vähän tyttären syntymän jälkeen.

– Jossakin vaiheessa en ollut juuri koskaan nukuttamassa tytärtäni. Se oli minulle todella rankkaa.

Nykyisessä uusperhearjessaan Leena valitsee työnsä niin, että taakka ei paisu liian suureksi. Hänen ja puolisonsa Max Wikströmin poika on nyt kolmevuotias.

– Saatan olla väsynyt työpäivän jälkeen, mutta en koskaan uupunut, sillä nautin työstäni niin paljon. Siitä olen kiitollinen, Leena sanoo.

Miten Leena Pöystin uusperhearki toimii? Lue koko haastattelu helmikuun Meidän Perheestä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kerro kokemuksesi – teemme aiheesta jutun vauva.fihin.

"Sami on niin kiltti lapsi -lause kaikuu vieläkin korvissani. Olin aina valmiina jos minua vaikka tarvittaisiin. Pariin otteeseen minua tarvittiinkin. Esimerkiksi se kerta, kun valvoin isäni nukkumista. Oli juhannusaatto ja ketään muita ei ollut kotona. Löysin isäni sängystä selällään oksennusta ympärillään."

Näin vauva.fin bloggari Sami Minkkinen muistelee lapsuutensa juhannusta blogikirjoituksessaan.

Onko sinulla vastaavanlaisia muistoja lapsuutesi joulusta tai muista juhlapyhistä? Häiritseekö jonkun läheisesi alkoholinkäyttö perheesi joulunviettoa nyt? Kerro meille kokemuksesi – koostamme kirjoituksista jutun vauva.fihin.

Voit jättää kirjoituksesi meille nimettömänä. Voit myös lähettää kirjoituksesi osoitteella paula.larjo@sanoma.com.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Elsa Saisio perehtyi sukunsa naisten historiaan ja ymmärtää nyt paremmin, mitä haluaa siirtää eteenpäin omille lapsilleen – ja mitä ei.

Uraäiti vai kotiäiti, imetys vai pulloruokinta, uupumus ja univelat – äitiyttä mietitään nykyään paljon, niin minäkin teen. Me nykyäidit olemme puhki analysoivaa sukupolvea, eikä siinä mitään.

Monet äitiyteen liittyvät asiat ovat tärkeitä kysymyksiä, joita on syytäkin miettiä. Luulen vain, että pysähdymme liian harvoin etsimään vastauksia menneisyydestämme, oman äitimme lapsuudesta ja vielä kauempaa.

Esiinnyn marraskuussa tanssiteatteriesityksessä, joka käsittelee naissukupolvien ketjua eli sitä, mitä kannamme mukanamme äideiltämme, äidinäideiltämme ja heidänkin äideiltään. Samalla pohdimme, mitä olemme itse siirtämässä omille lapsillemme.

Tätä näytelmää varten haastattelin äitiäni Pirkko Saisiota sukumme historiasta, ja opin ihan hirveästi uutta. On ihan hullua, miten vähän useimmat meistä tietävät omasta historiastaan!

 

Oli huippukiinnostavaa perehtyä siihen, millaista äitiemme ja mummojemme arki on ollut. On kiinnostavia pieniä juttuja, kuten se, että äidin lapsuudenkotiin tuli jääkaappi vasta 1960-luvulla. Siihen saakka ruuat säilytettiin ikkunanraossa.

"Vasta nyt olen alkanut ymmärtää, miten paljon minussa on muuttuneesta maailmasta huolimatta sukuni naisia."

Tai suurempia asioita niin kuin se, että äidinäidin-äitini jäi kahdesti leskeksi. Hän on käynyt neljän lapsensa kanssa peseytymässä yleisissä saunoissa. Tarpeet on tehty kaupunkikodeissakin ulkovessaan. Miten ihmeessä hän jaksoi?

Vasta nyt olen alkanut ymmärtää, miten paljon minussa on muuttuneesta maailmasta huolimatta sukuni naisia. Olen lapsesta saakka viihdyttänyt itseäni laulamalla ja juttelemalla itsekseni. Olen olettanut sen johtuvan vain siitä, että olen ainoa lapsi, mutta kuulemma samaa tekivät äitini, isoäitini ja isoisoäitini.

Näyttää siltä, että sama piirre on siirtymässä tyttärellenikin. Hän poimii sävelmiä talteen jo puolitoistavuotiaana ihan eri tavalla kuin poikani, puhelee ja lauleskelee taukoamatta.

 

Kun haastattelin äitiäni hänen äidistään ja hänen äidinäidistään, yllätyin, miten paljon tunnistin heissä itseäni. Jo äitini mummo on ollut temperamenttinen, sosiaalinen ja energinen.

Äitini poliittinen aktiivisuus on yhä yhtä kunnioitettavaa, mutta tajuan vasta nyt, että häntä on kannustettu siihen, se on siirtynyt hänelle perintönä.

"Meillä ei ole koskaan hiljaista, rakastamme kaikki höpöttämistä ja pelleilyä."

Äskettäin äitini muistutti minua toiveesta, jonka olin esittänyt kuusi vuotta sitten esikoispoikani syntyessä. Olin sanonut haluavani kaikkein eniten, että lapsillani on koti, jossa on iloinen tunnelma. Kotona ei saa olla pinnan alla kytevää kireyttä.

Tämä toiveeni on toteutunut. Meillä ei ole koskaan hiljaista, rakastamme kaikki höpöttämistä ja pelleilyä. Äiti on kertonut, että juuri sellaista hänelläkin oli äitinsä kanssa – viihtyisää.

Äidillä ja äidinäidillä oli tapana dipata lounaaksi leipäpaloja ruskeaan kastikkeeseen ja juoruta keittiön pöydän ääressä. Samanlaista on meillä iltapalapöydässä, kun nuorempi lapsi on laitettu nukkumaan.

Silloin eskari-ikäinen poikani kysyy, että äiti, mistä puhutaan. Sitten puhumme päivän kuulumiset, omat ja kavereidenkin. Äiti ja äidinäiti olivat tosin kovia lipsauttelemaan salaisuuksia. Minä olen paljon luotettavampi.

 

On tärkeää miettiä, mitä haluaa siirtää eteenpäin omille lapsilleen. Mutta yhtä tärkeää on miettiä myös sitä, mitä lapsuudenkodistaan ei tahdo siirtää. Oman äitini temperamentti ja lyhyt pinna eivät aina ole hyvä juttu, vaikka hän niistä piirteistä suorastaan ylpeä onkin.

Äiti tunnistetaan kaupungilla, ja häpeän silmät päästäni, kun hän etuilee kärsimättömänä jonossa tai ilmoittaa vaihtavansa ravintolaa hitaan palvelun takia. Silloin yritän pyydellä muilta katseellani anteeksi. Kerran äiti heitti puolisonsa kännykän mereen, kun puhelu kesti hänestä liian kauan.

Tunnistan äidin kuohuvan temperamentin itsessäni, mutta teen töitä sen kanssa. Aina en onnistu. Jos olen varoittanut lastani hänen käytöksestään kahdesti ja hermostun kolmannella kerralla, esikoinen antaa välitöntä palautetta: äiti hei, sä räjähdit liian nopeasti.

"Äitini on ollut isovanhempana ihastuttavan tolkullinen."

Toisaalta oma äitini on yllättänyt minut isoäidin roolissa. Äitini motto on ”Yks tekee vaan”. Siksi hän ilmoitti jo hyvissä ajoin raskaana ollessani, että hän ei sitten ota vastaan neuvoja lastenhoidossa vaan tekee asiat omalla tavallaan.

Odotin katastrofia. Äiti on kuitenkin ollut isovanhempana ihastuttavan tolkullinen, ja hänellä on mahtava suhde lapsiini. Lapsenlapsen ja isovanhemman suhde on ylipäätään paljon mutkattomampi kuin lapsen ja vanhemman suhde. Siitä puuttuvat kipukohdat ja jännitteet.

Näyttelijä Elsa Saisio, 35, asuu Helsingin Kalliossa näyttelijäpuolisonsa Timo Välisaaren sekä Remun, 6, ja Minean, 1, kanssa.

Merja :kesä piha puutarha2013

Näyttelijä Elsa Saisio: "Haluan lapsilleni kodin, jossa on hyvä tunnelma”

Hei, on aivan huikeaa kuinka paljon Elsa olet kyennyt kiteyttämään tuohon toiveeseesi lapsen kodista.Siinä se on kokonaan ja yksinkertaisesti.Historiaahan tulisi noin kuljettaakin isovanhemmilta eteenpäin hellin käsin kuin kultajyviä jakaen.Ne kasvavat oikein viljeltynä ja ravittuina.Liian usein ei nuoria aikuisia nuo kiinnosta.mutta juuri tuolla lapsen maailmassa oikein ja vivahteikkaasti kertoen ne takertuvat matkaan.T äiti joka näytti kiukutellen pöydän alla miltä se tuntuu ,tarjoili...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.