Vähättelevä, tuppautuva tai epäluotettava anoppi. Näin selvität pulmanne viisaasti.

1. Ei haukku haavaa tee

Ongelma: Anopista miniä ei tee mitään oikein, ja tämä saa kuulla sen haukkuina.

Ratkaisu: 

– Anoppi–miniä-suhde on siitä haastava, että kaksi naista rakastaa samaa miestä. Jos anoppi ottaa päähän ja suhde ei toimi, sille on tehtävä jotain, sanoo parisuhdetyöntekijä Maija Nyman. Hän on kirjoittanut kirjan Anoppi ja miniä (Kirjapaja).

Kärjistynyt tilanne ratkeaa  harvoin itsestään. Ota se rohkeasti puheeksi. Älä siis katkaise­ välejä­ tai alistuu hyppimään anopin pillin mukaan – se ei edistä perheesi hyvinvointia.

Toisen loukkaaminen puheella on yksinkertaisesti huonoa käytöstä. Vaikka anoppisi on nähnyt sinua enemmän elämää, saattaa olla, että joudut olemaan tilanteessa se viisas ja kärsivällinen aikuinen. Älä siis vastaa samalla mitalla vaan käyttäydy niin reilusti kuin osaat.

– Vaikka toinen ei siihen pystyisikään, yritä arvostaa hänen erilaisuuttaan ja anna myönteistä palautetta. Kaikesta voi löytää jotain hyvää, oli se sitten kuinka pieni juttu tahansa.

2. Kiitti nyt riitti!

Ongelma: Anoppi on hyväntahtoinen, mutta tuppautuu lapsensa perheen asioihin: lahjoo liiallisesti oman makunsa mukaisilla tavaroilla ja siivoilee kyläreissuilla yöpöydän laatikoita myöten.

Ratkaisu:

– Hyvä anoppi ei puutu mihinkään, vaan on läsnä ja toimii tarvittaessa turvaverkkona. Auttaa saa, kunhan siihen kysyy luvan eikä loukkaannu, jos avusta kieltäydytään. Sama pätee hankintoihin, Nyman sanoo.

Nokan työntäminen asioihinne voi oikeasti olla rakkauden osoitus. Katsele perhettänne anopin näkövinkkelistä.

Jos häärääminen häiritsee ja olette silti avun tarpeessa, mieti, millä ehdoilla olet valmis ottamaan apua vastaan ja aseta rajasi sen mukaan.

3. Rakas, äidilläsi on ongelma

Ongelma: Anoppi on epäluotettava ja on eläkepäivillään alkanut naukkailla ahkerasti.

Ratkaisu:

– Mikäli isovanhemman ­kunnossa on jotain epäilyttävää, hänen hoitoonsa ei pidä jättää lapsia. Silti lapsilla on oikeus luoda iso­vanhempaansa jonkintasoinen suhde, Nyman sanoo.

Voi olla, että perheen ulkopuolisena huomaat ongelman selkeämmin kuin kumppanisi. On tärkeää, että puolisot pitävät yhtä – he kun eivät ole asettumassa anoppia vastaan vaan suojelevat itseään ja lapsiaan.

Mielenterveysongelman tai riippuvuuden kanssa kamppaileva anoppi voi tarvita tuekseen tasa­vertaisen aikuisen. Silloin läheisten auttamisyritykset eivät riitä. Kaikista vastuullisin teko on etsiä hänelle ammattiapua.

4. Leikkaamatta jäänyt napanuora

Ongelma: Anopin ja aikuisen lapsen suhde on kohtuuttoman läheinen. Lapsi on äidin arjen apulainen ja terapeutti.

Ratkaisu:

– Nyt jo täysi-ikäisellä lapsella on saattanut olla äidilleen todella iso merkitys, siitä huolimatta lapsesta pitäisi pystyä päästämään irti. Äitiään ei voi valita, mutta puolison voi, ja sitä valintaa pitää kunnioittaa.

Anopin tehtävä on löytää oma paikkansa uudessa elämäntilanteessa. Kaikkien osapuolten ei tarvitse tykätä toisistaan, riittää, että tulee toimeen.

– Moni mies kokee, ettei oman äidin mieltä saa pahoittaa. Onkin vaikeaa asettua kumppanin puolelle ilman, että hylkää äitinsä. Tällöin pitää sopia pelisäännöt: selittää, miksi ei sovi soitella monta kertaa päivässä. Pääasia on, että asioita puidaan ajoissa, ettei ajauduta välirikkoon, Nyman sanoo.

5. Bilemummoa ei nappaa

Ongelma: Anopin aika kuluu omiin menoihin, matkustamiseen ja harrastamiseen, eikä ajan viettäminen lastenlasten kanssa kiinnosta,  auttamisesta puhumattakaan.

Ratkaisu:

– Kaikilla on oikeus omiin valintoihin. Anoppi ehkä kokee hoitaneensa lapsia elämässään riittävästi, tai hän ei pidä lapsista.

Voi olla viisasta yrittää ylläpitää jonkinlaisia suhteita etäiseen anoppiin, kutsua tätä kylään ja kysellä kuulumisia. Kun pyrkii vilpittömästi kohtaamaan toisen ihmisen, vastentahtoisenkin, ei koskaan tiedä, milloin tämä tuleekin puolitiehen vastaan.

– Toimivien ihmissuhteiden perustana on ajan ja tilan  antaminen sekä kunkin keskeneräisyyden hyväksyminen. Mikäli nyt salamat sinkoilevat, voitte silti olla myöhemmin ystäviä. Pinnaa saat pidennettyä miettimällä lasten etua. Heille on hyötyä siitä, että perheeseen kuuluu erilaisia, omalla tavallaan rakkauttaan osoittavia persoonia.

Elina Tanskanen, Miniöistä parhain, Meidän Perhe 3/14

Vierailija

Minua kammottaa ajatus lapseni yökyläilystä toisen anoppini luona. Tämä kun on alkoholisti, jolla neljä huostaanotettua lasta. Mieheni ei ymmärrä huoltani äidistään, hän kun on kuulemma luvannut olla selvänä lapsemme ollessa läsnä. En niele moista puhetta, sillä jos ei ole kyennyt omista lapsistaan huolehtimaan niin kuinkahan pystyisi kenenkään toisen lapsesta? Enkä todellakaan halua ottaa sitä riskiä, että lastani hoitaisi joku humalainen henkilö, oli miehelleni kuinka tärkeä ja rakas tahansa.

Vierailija

kaikkiin ku ei puhe tehoa, tekevät mitä haluavat ja elävät niin että röyhkein ja huonokäytöksisin "voittaa" mitäs sitten.....

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Alussa ulkopuolisten vaikutusta uusperheen asioihin on hyvä rajoittaa, Vuokko Malinen sanoo.

"Ensimmäinen vuosi on uusperheen tärkein. Silloin luodaan uuden perheen tavat ja perinteet, me-henki. Yhteisten perinteiden luomisessa auttaa jokin yhteinen juttu, esimerkiksi harrastus, koira tai mökki. Ei peli ole pelattu ensimmäisen vuoden jälkeenkään, mutta yhteishenkeä pitää tietoisesti rakentaa.

Uusperheen parisuhde on erilainen liitto kuin ydinperheen, kun lapset ovat alusta asti mukana. Uusperheen kuviot yllättävät yleensä kaikki. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että toisista avioliitoista erotaan 5–10 prosenttia useammin kuin ensimmäisistä.

Lapsille se on kurjaa, koska he ovat ehkä jo eläneet keskellä eroriitoja. Siksi uusperheen parisuhteeseen kannattaa panostaa.

Toisista avioliitoista erotaan 5–10 prosenttia useammin kuin ensimmäisistä.

Uuden perheen pitää päättää itse, keitä perheeseen kuuluu, ja huolehtia, että he kaikki tuntevat kuuluvansa perheeseen. Helppoa se ei ole, koska perheessä on usein sinun, minun ja meidän lapsia ja entisille puolisoillekin pitää löytää oikeanlainen rooli.

Ulkopuolisuuden tunne on uusperheissä tuttu, mutta sitä voi vaimentaa säännöllisten perhepalaverien avulla. Vaikka aina sunnuntaisin koko perhe kokoontuu iltapalalle ja kaikki kertovat, mitä heille kuuluu ja mitä he aikovat tehdä seuraavalla viikolla.

Kannattaa viettää aikaa kaksin myös puolison lapsen kanssa ja kiinnostua hänen asioistaan, jotta tunneside alkaa vähitellen rakentua. Uusperheessä paras palaute puolisolle on kehua hänen lastaan.

 

Alussa ulkopuolisten vaikutusta uusperheen asioihin on hyvä rajoittaa. Kannattaa kertoa avoimesti, että perhe tarvitsee perheytymisrauhan, jottei synny väärinkäsityksiä. Usein lasten huoltajuus on jaettu ja jokaisen osallisen tulisi ymmärtää, että yhteistyö lapsen asioissa on lapsen etu. Lapsen täytyy voida luottaa, että hänen läheiset ihmissuhteensa jatkuvat ja että ne ovat ennustettavissa.

Uusperheen asioista ovat vastuussa sen perheen aikuiset. Esimerkiksi kun ex-puoliso soittaa ja haluaa muuttaa lasten tapaamisaikaa, biologinen vanhempi sanoo, että olen kuullut toiveesi, keskustelen siitä puolisoni kanssa ja palan asiaan pian.

Uusperheen asioista ovat vastuussa sen perheen aikuiset.

Uudessa suhteessa on tärkeää nostaa puoliso tasavertaiseksi aikuiseksi niin, että lapsetkin kuulevat sen. Usein lapset sanovat, että sä et mua määrää, kun et ole isäni tai äitini. Pitää tehdä selväksi, että perheen aikuiset määräävät.

 

Suhteet entisiin puolisoihin ovat joskus vaikeita, varsinkin jos suhde ei ole päättynyt siististi. Esimerkiksi lasten juhlien järjestäminen vaatii paljon aikuisuutta. Näissä tilanteissa kannattaa ajatella ensin lasta, koska hänelle on tärkeää saada juhliinsa kaikki tärkeät ihmiset.

Usein uuspareilla on kiire muuttaa yhteen, ja ymmärtäähän sen. Seurustelu on perheelliselle hankalaa, jos pitää hankkia treffien ajaksi lastenhoitaja. Kannattaa silti sopia suhteen säännöt ja asumisjärjestelyt ensin rauhassa.

Vuokko Malinen on Väestöliiton pari- ja perhepsykoterapeutti. Hän on väitellyt uusparisuhteen ongelmien ehkäisemisestä.

Meidän Perhe 8/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tässä mekossa on kastettu saman suvun lapsia sadan vuoden ajan. Toimittaja Laura Kosonen kertoo mekon ja suomalaisen lapsuuden tarinan. Mitä lapset toivoivat ja pelkäsivät ennen, entä nyt?

Koko juttu aukeaa tästä

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Helsinkiläinen Tanja pelkäsi menettävänsä synnytyksessä sekä vaimon että lapset.

Ne olivat Tanjan elämän pisimmät 45 minuuttia. Hän piti kahta vastasyntynyttä kääröä sylissään, eikä voinut muuta kuin pelätä.

Tanja ja Nina Hopeataipaleen kaksosvauvat olivat juuri syntyneet suunnitellulla sektiolla, kun Ninan istukan irrotuksen yhteydessä tuli ongelmia. Nina nukutettiin ja Tanjan piti lähteä pois leikkaussalista. Kolmeen varttiin hän ei kuullut Ninasta mitään.

– Sinä aikana ehdin pelätä pahinta. Jos hän ei olisi selvinnyt synnytyksestä, lapsemme olisivat olleet virallisesti orpoja. Minulla ei olisi ollut heihin mitään oikeutta, eikä heillä minuun, Tanja sanoo.

Lakialoite: turvataan lasten oikeudet

Lapsen oikeus vanhempiinsa – juuri  siitä on kyse kansalaisaloitteessa uuden äitiyslain puolesta. Tavoite on, että vauvaa odottava naispari voisi tunnustaa toisenkin äidin vanhemmuuden jo raskausaikana, jos raskaus on alkanut hedelmöityshoidoilla parin yhteisestä tahdosta. Tunnustus otettaisiin vastaan samalla tavalla kuin isyyden tunnustaminen. Silloin lapset eivät jäisi juridisesti tyhjän päälle, jos biologiselle äidille sattuisi jotain.

Äitiyslakia valmisteltiin oikeusministeriössä jo 2014, mutta kristillisdemokraattien vastustuksen takia lakiesitys jäi hallitukselta antamatta. Siksi laki yritetään saada eduskunnan käsittelyyn nyt kansalaisaloitteen voimin. Nimien keräys netissä on parhaillaan käynnissä.

Byrokratiaa ja piinallista odotusta

Jos laki olisi ollut voimassa, kun Tanja ja Nina odottivat vauvojaan, Tanjan ei olisi tarvinnut pelätä menettävänsä vaimon lisäksi myös vastasyntyneet vauvat.

Leikkaus sujui lopulta hyvin, mutta muisto puistattaa Tanjaa vieläkin, yli yhdeksän kuukautta myöhemmin. Nina on nyt palannut äitiyslomalta töihin ja Tanja hoitaa vuorostaan Kiaa ja Eliasta kotona. Nyt hän on myös virallisesti lasten vanhempi, sillä heti synnytyslaitokselta kotiuduttuaan he laittoivat vireille perheen sisäisen adoption.

Kun vauvat olivat noin kuukauden ikäisiä, sosiaalityöntekijä tuli heille kotiin tekemään arvion lausuntoa varten. Miten pitkään olette olleet yhdessä? Miksi päädyitte haluamaan lapsia?

Ei se pahalta tuntunut, etenkään kun lausunto oli puoltava ja mukavasti kirjoitettu. Siinä kuvailtiin Tanjan ja vauvojen lämmintä suhdetta ja pidettiin adoptiota lasten edun mukaisena.

Mutta oliko se silti hiukan turhaa byrokratiaa, Tanja ja Nina miettivät.

Puoltava lausunto kiikutettiin käräjäoikeuteen käsiteltäväksi, ja muutaman viikon kuluttua posti toi tiedon, että kaksosilla on kaksi virallista vanhempaa.

– Meillä prosessi sujui tosi nopeasti, mutta silti oli piinallista odottaa oikeuden ratkaisua. Monilla muilla paikkakunnilla päätöstä joutuu odottamaan paljon pidempään, jopa puoli vuotta, Tanja sanoo.

Vierailija

Vain yksi äiti kirjoitti:
Lapsilla on varmaankin oikeus biologiseen isäänsä ja sukuunsa

Entä jos kyseessä olisi lapsettomuushoidossa käynyt heteropari? Puolustelisitko "oikeutta" siittiöiden luovuttajaan silloinkin??

Vierailija

Vain yksi äiti kirjoitti:
Lapsilla on varmaankin oikeus biologiseen isäänsä ja sukuunsa

Ootko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain?  

Jos luovutat munasoluja tai miehesi luovuttaa siittiöitään, niin onko sinulla mielestäsi oikeus pitää lapsi suvussasi?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun Sirpa Martikainen jäi leskeksi, Aino-tytär oli kymmenen kuukauden ikäinen. Seuraavien vuosien aikana itkettiin paljon – kunnes Janne tuli asentamaan pistorasian paikoilleen.

Viimeisenä yönä sairaanhoitajat tuovat huoneeseen toisen sängyn. Sirpa saa nukkua miehensä Juhan vieressä.

Huoneessa on hiljaista. Sirpa puhelee, mutta ei ole enää varma, kuuleeko Juha. Kymmenen kuukauden ikäinen Aino nukkuu kotona Sirpan siskon hoidossa.

Vähän ennen sairaalaan lähtöä Juha on sanonut: Jos tässä huonosti käy, olen saanut elämältä ihan kaiken. Koti saatiin rakennettua, pääsin lukemaan maanmittausinsinööriksi, on ihana vaimo ja rakas lapsi.

Aamuyöllä Juha lakkaa hengittämästä. Hän on kuollessaan 27-vuotias. Sirpasta tulee 25-vuotiaana leski.

Ristiäisiä seuraavana päivänä Juha saa diagnoosin.

Täysin terve mies, sellainen Juha on vielä kahdeksan kuukautta aikaisemmin, kun suunnitellaan Ainon ristiäisiä. Kuka kutsutaan? Millainen kakku? Kenestä sylikummi?

Vain yksi asia ei ole hyvin. Päätä särkee jatkuvasti, Juha valittaa. Kipu on kuitenkin helppo laittaa jännityksen piikkiin. Juha ja Sirpa vitsailevat: taitaa olla paras, ettei isä pitele lasta papin edessä, voi vielä vauva pudota.

Kastepäivä on ihana. Ainolla on Juhan vanha kastemekko, johon on vaihdettu vaaleanpunaiset nauhat.

Mutta päänsärky ei lopu. Ristiäisiä seuraavana päivänä Juha saa diagnoosin. Suuri aivokasvain. Sitä seuraavana päivänä kasvain yritetään poistaa leikkauksessa mutta se ei onnistu. 

Lääkärit eivät anna toivoa, mutta Juha ja Sirpa eivät halua kuunnella heitä. Ainahan toivoa on, edes vähän. He päättävät rakentaa talon Juhan vanhempien naapuriin.

"Ehdimme puhua kaiken tärkeän."

Kuolemaa on vaikea ajatella, sillä Juha tuntee itsensä terveeksi. Sytostaattihoitojen jälkeen hän ei oksenna, vaan ajaa McDonald’siin ja tilaa suurimman mahdollisen aterian, pirtelön päälle.

Aino oppii ryömimään ja konttaamaan, hänellä on isänsä silmät. Koti valmistuu jouluksi. Siinä ehditään asua yhdessä kolme kuukautta. Vasta viimeisinä viikkoina Juha sanoo: toivon, että ehtisin vielä saattaa Ainon esikouluun.

Välillä hän vitsailee Sirpalle: jos sinulle tulee minun jälkeeni paljon kosijoita, heitän kiviä niiden päälle taivaasta. Eniten hän muistuttaa: elämän pitää jatkua, pidä hyvä huoli Ainosta ja itsestäsi, jos minä en enää voi sitä tehdä.

– Ehdimme puhua kaiken tärkeän, Sirpa sanoo.
 

Ensimmäinen vuosi on vaikein. Kaikki pitää kokea ensimmäistä kertaa ilman Juhaa. Ainon syntymäpäivä, isänpäivä, joulu.

Sirpa istuu kotona ja kuuntelee, kävisikö ovi. Näissä huoneissa Juha eli, nämä huoneet rakensi, nyt hän on poissa. Aamupuuro, päiväunet, lounas, ulkoilu, päiväunet, iltapuuro. Niiden ympärille päivät rakentuvat ja rutiineista Sirpa pitää kiinni.

– Jos tyttöä ei olisi ollut, en olisi pysynyt järjissäni. Mutta oli pakko jaksaa, kun Aino napotti vieressä.

Sirpan on mietittävä suunnitelmat uusiksi. Pitkä äitiysloma ei ole mahdollinen, sillä talolaina pitää maksaa. Sirpa palaa töihin ja Aino pääsee hoitoon naapuriin.

Miten elämä voi jatkua normaalina, vaikka kaikki on muuttunut, Sirpa miettii. Silloin, kun ehtii jotakin miettiä. Onneksi päivät ovat kiireisiä.
Suurin tunne on suru, mutta ei ainoa.

– Olin vihainen sekä itseni että lapsen puolesta. Elämä tuntui tosi epäreilulta. Jossain vaiheessa katkerat tunteet alkoivat helpottaa. Silloin tein myös päätöksen, että Ainon takia yritän keskittyä elämän iloisiin asioihin, mennä eteenpäin.

Kipeimmin ikävä vihlaisee silloin, kun Aino oppii jotakin uutta. Kun tyttö sanoo ensimmäisen sanansa, isi, Sirpaa itkettää. Istuisipa Juha tuossa vieressä ylpeänä, ottaisipa Ainon syliin, lupaisi että kaikki järjestyy. 

Kumpikaan ei osaa sanoa, miten ja milloin seurustelu alkoi.

Aika usein seuraavien vuosien aikana joku kysyy Sirpalta, kuinka niin suuresta surusta voi selvitä. Sirpa ei osaa vastata. Silloin selviää, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Sukulaiset ovat lähellä koko ajan. Juhan äiti ottaa Ainon­ hoitoon, jotta Sirpa pääsee vesijumppaan. Juhan isä luo lumet pihatieltä. Sirpan äiti leipoo pakkasen täyteen pullaa, isä tulee juttuseuraksi. Aino saa kuulla isästään paljon. Kun radiossa soi Popeda tai Kolmas Nainen, Sirpa kertoo, että tästä isä tykkäsi.

Kuluu seitsemän vuotta. Sirpa tietää jo, että elämä jatkuu. On töitä, viikonloppuisin Sirpa ja Aino käyvät kirjastossa ja ostavat lähtiessään pullat kahvilasta. Aino aloittaa päiväkodin, sitten koulun, partion ja käsityökerhon. Mutta hyväkin elämä tuntuu toisinaan yksinäiseltä.

Kevättalvella 2010 työpaikan palaveriin saapuu tuttu mies, Janne. Hän on Ainoa vuotta vanhemman Juuson eronnut yksinhuoltajaisä. Päiväkodin naulakoilla on joskus tavattu ja tervehditty.

– Kaipasin sähkömiehen apua pistorasioideni kanssa ja muistin, että Janne on aikaisemmalta koulutukseltaan­ sähköasentaja. Apu löytyi läheltä. Muisto naurattaa nyt Sirpaa.

– Meistä kumpikaan ei oikein osaa sanoa, miten ja milloin seurustelu alkoi.

Sen sijaan Sirpa muistaa, kuinka aluksi puhuttiin. Ja puhuttiin vielä lisää, joskus melkein aamuun asti. Eniten lapsista. Miten Juuso mahtaisi suhtautua, jos alkaisimme yksiin? Entä Aino? Mihin aikaan lapsi menee teillä nukkumaan, lähteekö itse kouluun, saako laittaa hellan päälle?

Pari kuukautta pistorasioiden asentamisesta Sirpa ja Aino muuttavat Jannen ja Juuson luo. Juhan vanhemmat muuttavat vanhaan kotiin, siihen Juhan rakentamaan. Tuntuu hyvältä, että talo säilyy, muuttuu mummolaksi.

"Uuden suhteen aloittaminen vaati rohkeutta, tietysti."

Ensimmäisenä iltana Jannen ja Sirpan uusperheessä ei tehdä mitään erikoista, istutaan vain sohvalla ja katsotaan­ yhdessä televisiota. Sirpasta tuntuu, että perhe on nyt koossa.

Sirpan ja Jannen häissä lapset ovat mukana alttarilla, Juuso ojentaa sormuksen ja Aino hehkuu morsiustyttönä. Paikalla ovat rakkaimmat ystävät ja sukulaiset.
Janne on valinnut hääpäivän: 11.11.2011.

Häämatkalle lähdetään Floridaan, lapset saavat tulla mukaan. Perhe koluaa Disney Worldin, syö jättimäisiä jäätelöannoksia ja aurinko paistaa koko ajan.

– Uuden suhteen aloittaminen vaati rohkeutta, tietysti. Mutta oikeastaan en pelännyt, että mitähän tästä tulee tai voinko enää löytää onnea. Jotenkin oli vain tunne, että uskallan, Sirpa sanoo.

– Kun Janne kietoo käsivarret ympärilleni, mikään ei pelota.

Juuso alkaa pian kutsua Sirpaa Sipeksi ja muuttuu vähitellen ihan omaksi lapseksi. Jannesta tuntuu samalta Ainon kanssa. Lapset käyvät samaa koulua ja joka ilta syödään yhdessä. Makaronilaatikkoa, kalakeittoa, kaikkea kodikasta.

Kun lapset ovat nukahtaneet, Sirpa istuu aika usein Jannen­ kainalossa ja miettii. Miten tämä voi tuntua näin oikealta? Siltä, että olemme aina olleet yhdessä. Voiko elämä olla näin helppoa? Ettei kaikki aina menekään pieleen.

Kun Sirpa sanoo ajatuksensa ääneen, Janne nyökkää. Hänestä tuntuu samalta, hyvältä. Aino ja Juuso saavat lisää isovanhempia. Heillä kummallakin on nyt monta mummoa ja ukkia: Sirpan vanhemmat, Juhan vanhemmat ja Jannen äiti.

– Kun aikuiset eivät ala vetää rajaa biologisiin sukulaisiin, lapsetkaan eivät kiinnitä asiaan huomiota.

"Ehkä sinun piti käydä kaikki vaikea lävitse, että sait tämän onnen."

Erityisen onnellinen Sirpa on siitä, että Juhan vanhemmat hyväksyvät Jannen ja Juuson. Jos Sirpa on myöhään töissä, Janne lähtee usein kyläilemään Juhan vanhempien luokse lasten kanssa.

Ehkä sinun piti käydä kaikki vaikea lävitse, että sait tämän onnen. Näin Sirpan äiti sanoo toisinaan, vähän arasti. Sirpa ajattelee äidin olevan oikeassa.

Aino ja Juuso ovat tasapuolisen hankalia molemmille vanhemmille, jos sille päälle sattuvat. Sirpa ja Janne ovat tyytyväisiä. Uskaltavatpahan näyttää tunteensa. Kun esiteinit viedään mökille, he nurisevat menomatkan. Perillä he katoavat tuvasta. Jos hiipii salaa katsomaan, Aino ja Juuso löytyvät kamarin sängyltä. Siinä he lukevat vanhoja Aku Ankkoja vieretysten. Sisarukset.

"Juha olisi onnellinen, jos näkisi, kuinka hyvää elämä on nyt."

Eräänä päivänä Aino kysyy yllättäen äidiltä: olisikohan isä ylpeä, jos näkisi minut nyt? Sirpan on helppo vastata myöntävästi.

Juha on edelleen ajatuksissa ja muistot kerrotaan Ainolle. Mummo kertoo, että Juha kulki lapsena mielellään isänsä mukana peltotöissä. Äiti kertoo, miten Juha oli mestari muuttelemaan laulujen sanojan hassuiksi.

Janne puolestaan kuvailee, millainen isä oli murrosiässä. Janne ja Juha pelasivat jääkiekkoa samassa seurassa.

– Jannen ansiosta olen saanut oppia Juhasta sellaisiakin asioita, joita en tiennyt. Jokainen tieto on arvokas lahja.

Sirpa uskoo, että Juha olisi onnellinen, jos näkisi, kuinka hyvää elämä on nyt.

– Pikkuseikat ovat menettäneet merkityksensä. Emme riitele pöydälle jääneestä maitotölkistä. Jos mäkätän, ajattelen heti, että ei tämä ole kauheinta, mitä voi tapahtua.

Mäkätyksen sijaan Sirpa haluaa herätä aamulla aikaisin, että ehtii juoda Jannen kanssa kahvia rauhassa. Elää hetkessä, sillä seuraavasta ei tiedä. Siksi Sirpa ja Janne myös lähettävät joka päivä töistä viestejä: Miten aamupäiväsi sujui? Mitä söit? Kohta nähdään, rakastan sinua.

– Toivoisin lastenkin oppivan sen, että tulevia on turha murehtia. Silloin on suotta tyytymätön ja elämä on hirveän paljon raskaampaa.

Joskus Sirpa pysähtyy katsomaan Ainoa ja hätkähtää. Ilmetty isänsä, samat pelleilyilmeet, sama olankohautus. Ainossa Juhan elämä jatkuu. Elämä jatkuu.

Meidän Perhe 2/2015