Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen tekevät taidetta, joka kertoo yhteisöistä.

Kuoro laulaa: Imurin piuha on liian lyhyt, kuten kesätkin. Sukkahousut valuvat, mieheni kuorsaa, paskanpuhujat menestyy!
Ääni kasvaa melkein huudoksi. On se niin väärin!

Valituskuoro laulaa julki helsinkiläisten harmeja. Kahdeksan vuotta sitten alkanut teos on Tellervo Kalleisen­ ja Oliver Kochta-Kalleisen taidetta. Oman esityksensä ovat tehneet sadat kuorot ympäri maailman.

Sateen vihmoessa soutuvenettä Itä-Helsingin edustalla Oliveria harmittaa kirahteleva aironhankain. Siihen auttaa ketsuppi, hän sanoo, kokemuksella. Perhe on asunut Vartiosaaressa yhdeksän vuotta ja soutanut sinne ja mantereelle monta kertaa päivässä.

Harmi on myös, että kesä saaressa on taiteilijaperheen viimeinen. Sinne jää kuusivuotiaan Väinön omenapuu ja ensimmäinen koti, johon maailmaa kiertäneet taiteilijat juurtuivat.

Ja jossa Väinö on asunut koko elämänsä.

Kahden perheen kotiin

Tellervon ja Oliverin taide kertoo ihmisistä osana yhteisöä: harmeista, painajaismaisista työpaikoista, saariston asukkaista, lääkäreistä ja mielenterveyspotilaista – ja tänä syksynä myös perheistä ja suvuista.

– Sitähän elämä on, ihmisten suhteita toisiinsa. Jokaisella on tarve olla sekä yksilöllinen että osa yhteisöä, Tellervo­ sanoo.

Hän kattaa pöytään leipää, pullaa, hunajaa ja teetä ja pannun alle metsästä löytyneen puisen sydämen. Mutteri­pannu pulputtaa vahvaa kahvia ja maito kuumenee kattilassa.

Vastavalmistuneina taiteilijoina Tellervo ja Oliver matkustivat ympäri maailmaa, keskittyivät työhönsä ja vain pistäytyivät välillä Helsinkiin, pieneen yksiöön Sörnäisten Kurviin. Sitten he asettuivat Vartiosaareen.

– Yhdeksän vuotta sitten meillä oli tarve tehdä koti. Siirryimme äärestä toiseen: kodittomista reissaajista luonnon keskelle. Vartiosaari on ollut maadoittava paikka, Tellervo­ sanoo.

– Nyt on hauska päästä elämään yhteisöllisesti.

Kun koti saaressa jää, perhe muuttaa Väinön päivähoitokaverin luo. Kaksi perhettä perustaa yhteisön: äiti ja kaksi lasta sekä Tellervo, Oliver ja Väinö. Järjestelyn keksi Väinön kaverin äiti. Tuttavien kodissa on tilaa kahdelle perheelle.

– Kaikki auttavat kaikkia. Ydinperhe ei ole ainoa tärkeä yhteisö.

Tellervoa ja Oliveria jännitti kertoa Väinölle, että vuokraisäntä­ ottaa nyt talon saaressa itselleen. Väinön itku vaihtui naurukohtaukseksi, kun hän kuuli muuttavansa­ kaverinsa luo.

– Nyt elämässä korostuvat asiat, joita saarella ei ole: helppo yhdessäolo muiden aikuisten ja lasten kanssa.

Onneksi on Väinö

Vihreä nojatuoli pienen tuvan nurkassa on koko perheen mielestä talon paras paikka. Sen varaamisesta on saunan jälkeen melkein kilpailu, siitä näkee kodin, pihapuun ja sen oksalla kesälläkin roikkuvan joulutähden, liuskekiviportaiden kolosta puskevan pionin ja meren.

Nyt nojatuolin takaa kuuluu rapinaa. Väinö on piilossa.

Vain hetki sitten hän huusi megafoniin, sitten tuli ujous. Nojatuolin takaa vilkuttaa käsi.

– Haluatko megafonin sinne, Tellervo kysyy.

– En!

Sen sijaan Väinö pyytää mansikkamehua. Mutta pysyy vielä piilossaan.

– Ottaa aikansa, Oliver sanoo ujoudesta.

Hän kertoo joskus miettineensä, ovatko suomalaiset lapset ujompia kuin saksalaiset.

Oliver ja Tellervo tapasivat Helsingissä Kuvataide­akatemiassa. Oliver oli siellä vaihto-opiskelijana Hampurin taideakatemiasta.
Tellervon ja Oliverin ensimmäinen yhteinen teos oli kuvitteellisten Mikrovaltioiden huippukokous kymmenen vuotta sitten. Sen juliste on eteisen seinällä, alalaidastaan jo rispaantuneena.

– Luova yhteistyö on tapa elää. Tämä työ on sydämen asia, ja on tärkeää, että sen voi jakaa puolisonsa kanssa, Tellervo sanoo.

Taiteilijaperheissä arki ei ole helppoa: on matkoja ja epäsäännöllistä työtä, joka ei pysy päivähoidon tuntien sisällä. Usein toinen vanhemmista joustaa enemmän – ja vain toinen saa tilaa uralleen.

– Vasta Väinön synnyttyä olen ymmärtänyt, miten kätevää yhteinen työ on. Matkustamme vuorotellen. Kun toinen on Väinön kanssa, toinen edistää yhteistä työtämme, Tellervo sanoo.

Vaikeinta on pitää raja perhe-elämän ja työn välillä. Kaikki aika lipsahtaa helposti työksi.

– Vain Väinön kanssa oleminen ei ole työtä. Onneksi on Väinö.

Arjen ihanuus

Rutiini on kaunis sana. Ja arki: sitä Tellervo sanoo yrittävänsä luoda. Väinön synnyttyä Tellervo ja Oliver ovat olleet­ kotona niin paljon kuin voivat. Silti matkoja on paljon. Noin joka toisen teoksensa he tekevät ulkomaille. Matkat vievät Keski-Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Japaniin, Venäjälle, Australiaan... Se tarkoittaa kummallekin viittä­kymmentä matkapäivää vuodessa.

– Jos arki on sitä, että kaikki saavat syödäkseen ja puhtaat vaatteet, sitä meillä on. Mutten tunne, että aika menisi arjen pyörittämiseen. Meillä on ruoka-aika ja nukkumaanmenoaika ja rutiineja, jotka juurruttavat. Ne ovat hyviä, eivät taakka, Tellervo sanoo.

Väinö käy päivähoidossa neljänä päivänä viikossa. Tellervo­ soutaa ja vie, Oliver hakee ja soutaa. Se on rutiini.

Aluksi perhe kulki aina samaa matkaa. Veneitä oli yksi, ja toisen soutaminen salmen yli oli Oliverista romanttista.
Käytännöllisyys vei voiton. Nyt veneitä on neljä.

– Soutaminen marraskuun räntäsateessa ei ole kovin romanttista, Oliver sanoo.

Veli vuosien takaa

Väinö vilahtaa yläkertaan.

Viistokattoisessa huoneessa on hänen paikkansa: ikkunan alla keltainen ja punainen pulpetti, verhotangon päässä henkarilla Darth Waderin puku.

Ja maja, majassa patja ja lattialla keppikokoelma. Väinö kerää hienoja keppejä. Parempi niitä kuin muovikrääsää, Tellervo sanoo ja antaa keppikasan kasvaa.

Väinö näyttää kepeistä parhaan. Se on kapea, ehkä pajua. Pää on teroitettu ja kuoresta irrotettu rengas.

Kepin vuoli Oliverin veli. Hänkin on perheen elämässä uusi. Oliver löysi talvella velipuolensa, jonka oli tavannut elämässään lyhyesti vain kolmesti. Keväällä veli tuli saareen.

– Tajusimme kumpikin heti, että meillä on paljon yhteistä, Oliver sanoo.

– Meillä on yhteinen isä, mutta hän jätti perheensä kun sai lapsen – sekä minun perheeni että veljeni perheen. Isäni ei kestä elämää lasten kanssa.

Oliver tietää isänsä lapsuuden olleen kamala, ja syyn löytyvän ehkä sieltä. Sekä Oliverista että hänen velipuolestaan on kuitenkin tullut onnellisia isiä: veljellä on kolme lasta.

Oliver kutsui saareen myös isänsä. Hän ei tullut.

– Vielä en tiedä, tuleeko tarinalle jokin päätös, niin kuin elokuvissa.

Oman perheen tarina on yksi Oliverin lähtökohta syksyn teokselle. Se kertoo perhesuhteista.

Esi-isät ovat läsnä

Nyt Oliver istuu vihreälle tuolille, harmaissa huopatossuissa. Pieni huone on kodin sydän, elämän ja työn keskipiste. Kaikki tapahtuu tässä.

Kaapin seinässä on tarralappuja. Niissä lukee: actors, stories, groups, home.

– Meillä oli aivoriihi, Oliver sanoo.

Tellervo ja Oliver ovat suunnitelleet elokuussa Helsingin juhlaviikoille tulevaa teostaan Perhe menee kotiin. Neljässä kodissa tapahtuva esitys käsittelee sukutarinoita ja sitä, miten menneet sukupolvet vaikuttavat ihmisiin. Teoksessa katsojat osallistuvat ja kertovat tarinoitaan. Sitten näyttelijät improvisoivat tarinoista tulkinnan.

– Minua kiinnostaa, miten esi-isät vaikuttavat meissä, vaikkemme tiedä heistä mitään. Tuskin tunnemme Oliverin­ isää. Mutta saimme Väinön, jolla on todella tummanruskeat silmät, samanlaiset kuin Oliverin isän suvussa on. Suku on läsnä lapsessamme, Tellervo sanoo.

Oliverin isän tarinasta huolimatta perhesuhteet ovat läheisiä. Jonakin päivänä Tellervo, Oliver ja Väinö muuttavat vielä Tellervon lapsuuden kotitaloon, liki hänen vanhempiaan. Oliverin äiti ja hänen miehensä puolestaan ovat viettäneet Vartiosaaressa joka kesä viisi viikkoa, asuneet teltassa ja tehneet pihatöitä.

Ja kun Väinö on mukana työmatkoilla, avuksi lähtee myös jompikumpi isoäideistä.

Ravista leimasi irti

Juhlaviikoilla perhesuhteita käsittelevästä teoksesta Tellervo­ odottaa samastumisen hetkiä, uskomattomia tarinoita, kyyneliä ja naurua.

Niitä syntyy, kun ihmiset kohtaavat. Taiteilijat luovat tilanteen, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen.

– Taiteemme on tilanteiden luomista. Tilanteet ovat sen verran absurdeja, etteivät ihmiset ole arkiroolissaan. He eivät voi esimerkiksi esittäytyä ja kertoa ammattejaan, joilla suomalaiset usein luovat sosiaalisen järjestyksen.

– Ihmiset leimaavat paitsi toisiaan, myös itsensä. Taiteemme ravistaa totuttuja tapoja ja aiheuttaa myönteisiä yllätyksiä.

Esimerkiksi valituskuorossa 70- ja 14-vuotias huomaavat jakavansa samat murheet. Vanhuus on turha leima, estää näkemästä ihmisen, joka kantaa itsessään kaikkia ikiä.

Syksyn teoksesta Tellervo odottaa myös oivalluksia siitä, miten monet asiat sukujen tarinoita yhdistävät. Oi­keastaan useammat asiat yhdistävät kuin erottavat, vaikkei sitä aina muista.

Alla omenapuun

Väinö pukee päälleen sadetakin, saappaat ja pelastus­liivin. Oliver lähtee viemään häntä päiväkotiin, ketsuppipullo kourassaan­.

Kun perhe muuttaa pois, saarelle jää vielä Tellervon ja Oliverin taiteilijatalo eli entinen talonmiehen talo, jonka kaupunki on vuokrannut pariskunnan työtilaksi.
On helpompi jättää saari, kun siihen jää vielä side.

Väinön omenapuu on siirretty pihasta taiteilijatalolle. Kevään aikana se juurtui.

Silmut kasvoivat. Elämä on ­yhtä hyvää uudessa paikassa.

Kuva: Milka Alanen
Anna Ruohonen, Viimeinen kesä saaressa, Meidän Perhe 8/2013.

Tällä yksinkertaisella keinolla teet kauniin viikkauksen lyhythihaiseen paitaan viidessä sekunnissa.

Muutama kokeilu ja toisto – ja olet jo mestari!

Pehmoisesta trikoosta syntyy vauvalle söpö panta.

Pehmeä panta pitää pikkuisen hiukset otsalta – tai näyttää suloiselta muutoin vain. Panta on helppo tehdä itse.

Tarvitset pieniä paloja joustavaa ohutta puuvillakangasta (esimerkiksi 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania) sekä ompelulankaa. Voit käyttää myös kierrätysmateriaalia: leikkaa kangas vaikkapa t-paidasta tai topista. Yksivuotiaan kokoon riittää 60 x 5 cm kaksinkertainen kangaspala. Jos teet isomman koon, lisää kankaan pituutta.

Ompelukoneeseen tarvitset pallokärkisen stretch-neulan, joka soveltuu elastaanikankaille, eikä riko neulosta.

Leikkaa kankaasta kaksi tasaista suikaletta. Voit leikata päädyt myös nuolimaiseen muotoon. Kiinnitä kangaspalat oikeat puolet vastakkain nuppineuloilla. Varo venyttämästä kangasta leikatessa tai ommellessa, koska kangas rullautuu reunoistaan.

Ompele palat yhteen siksak-ompeleella läheltä reunaa.

Jätä sivusaumaan noin 10 cm päähän päädystä 2 cm pitkä aukko, josta käännät pannan oikein päin. Aukon voit jättää sulkematta, koska se jää solmun alle. Käännä panta oikein päin aukosta, silitä muotoonsa ja solmi oikeaan kokoon.

Jaa oma juttu

Teitkö pannan tai jonkin muun käsityön tai tuunauksen? Jaa kuva vinkiksi muille vanhemmille Instagramissa tägättynä #teeite @vauvalehti.

Pehmolelut pujahtavat säilytystyynyyn, ja löytyvät sieltä taas leikkiin.

Ah, niitä on kaikkialla. Ne ovat suloisia ja pehmoisia ja niitä on paljon.

Säilytystyyny on pehmojen pesä, jonne ne voivat mennä piiloon muiden leikkien tieltä. Kaunis ja jämäkkä tyyny syntyy paksusta sisustuskankaasta ja pitkästä vetoketjusta. Jos mieluisa kangas tuntuu ohuelta, voit käyttää lisäksi tukikangasta.

Kun tyynylle ompelee napeista silmät, on se melkein kuin otus itsekin.

Nämä tarvitset tyynyyn

Kuvan tyynyyn on käytetty kaksi palaa tukevaa paksuhkoa sisutuskangasta. Yhden palasen koko on 55x75 senttimetriä. Lisäksi tarvitset 70 senttiä pitkän avovetoketjun ja kaksi nappia silmiksi. Jos valitsemasi kangas on ohutta, voit käyttää silittämällä kiinnitettävää tukikangasta, jota kuluu sama määrä kuin kangastakin.

Tee näin

Aloita pussin etuosasta. Leikkaa kankaasta ovaalin muotoinen pala, jonka leveys on 70 senttiä ja korkeus 50. Lisää ennen leikkaamista saumanvarat. Tarkista, että pala on saumanvaroineen tarpeeksi leveä vetoketjun kiinnittämiseen.

Halkaise pala leveyssuunnassa keskeltä kahtia ja huolittele kaikki reunat siksak-ompeleella. Kiinnitä nuppineuloilla vetoketju ja ompele kiinni molempiin puolikkaisiin. Silitä vetoketjun ja kankaan sauma oikealta puolelta.

Leikkaa taustakangas käyttämällä ompelemaasi palaa kaavana, ja huolittele reunat siksakilla. Kiinnitä nuppineuloilla palat oikeat puolet vastakkain ja ompele suoralla ompeleella yhteen reunoista. Käännä oikein päin ja silitä muotoonsa.

Tässä vaiheessa voi leikata tukikankaasta sopivat palat ja kiinnittää ne silittämällä säilytyspussin sisälle. Ompele napit silmiksi vetoketjun yläpuolelle.

Onko teillä kotona kekseliäs paikka pehmoleluille? Jaa ideasi Instagramissa tägättynä #teeite @meidanperhelehti.

Mekkotehdas-kirjailijoiden ohjeella syntyy suloinen koristetyyny. Taikinabatiikki on helppo toteuttaa yhdessä lasten kanssa.

Mekkotehdas-kirjailijat ja -blogistit Kirsi Etula ja Sunna Valkeapää-Ikola ovat tehneet taikinabatiikkityynyjä alakouluikäisten lastensa kanssa.

– Tyyny sopii hyvin lapsen ensimmäiseksi ompelutyöksi, sillä sen reunat voi ommella melko vapaalla kädellä. Muodon kanssa ei ole niin tarkkaa, sanoo Kirsi Etula.

Näin se syntyy.

Tarvitset:
vehnäjauhoja
vettä
pienireikäisen muovipullon (esim. hiusväripurkin) pursotukseen
vaaleaa puuvillakangasta
kangasvärejä
kuviollista puuvillakangasta tyynyn takakappaleeksi
täytevanua

Laita taikinaan puolet vehnäjauhoja ja puolet vettä ja sekoita. Taikinan tulee olla hieman lettutaikinaa paksumpaa. Anna taikinan turvota ja kaada taikina sitten muovipulloon. Silitä painettava kangas ja levitä se alustalle, esimerkiksi isolle pöydälle, joka on suojattu vahakankaalla.

Pursota taikinalla kankaalle haluamasi kuvio. Anna taikinan kuivua hyvin. Kuivuessaan jauhoseos halkeilee. Tehosta halkeilua rypistelemällä kangasta.

Maalaa kuvio kangasväreillä. Maalaa taustaväriksi noin 5 cm:n levyinen reunus kuvion ympärille. Maalaa myös kuivuneen taikinan päältä, jolloin väri tunkeutuu pieniin hiushalkeamiin ja saa aikaan batiikkikuvioita.

Anna värin kuivua. Poista mahdollisimman paljon taikinaa murentamalla ja käsin rapsuttamalla.

Kiinnitä väri silittämällä kangasta nurjalta puolelta. Älä kuumenna liikaa, ettei kankaaseen jäänyt taikina paistu ja ruskistu.

Pese kangas ja rapsuta samalla loputkin taikinanrippeet kankaasta.

Silitä kuivunut kangas. Voit lisätä kankaaseen yksityiskohtia kangastussilla piirtäen. Muista kiinnittää myös tussin jälki silittämällä.


Leikkaa ylimääräinen kangas maalatun kuvion ympäriltä taustavärin ulkoreunaa pitkin.

Aseta maalattu kangas kuviollisen kankaan päälle oikeat puolet vastakkain ja neulaa. Langansuunnan tulee olla sama molemmissa kankaissa.
Leikkaa takakappale samanmuotoiseksi kuin maalattu kangas.

Ompele kappaleet yhteen ompelukoneen suoralla ompeleella. Muista jättää noin 10 cm:n levyinen kääntö- ja täyttöaukko.

Ohenna saumanvarat ja käännä työ oikein päin.  Täytä tyyny vanulla ja ompele kääntöaukko kiinni käsin pienin pistoin.