"Tämä talo on toteutunut unelma. Emme vain tienneet, mistä unelmoimme."

Unelmat ovat joskus vaarallisia.

Kerran ihan suhteen alkuaikoina Kalle ja ­Satu-Maaria Niinikangas ajoivat autolla mansardikattoisen puutalon ohi. Ihana, Satu-Maaria sanoi. Siihen Kalle: ”Kyllä minä sinulle mansardikattoisen talon hankin, ja kuusi lasta.” Siitä tuli pitkäksi aikaa vitsi, kunnes kuutisen vuotta sitten iski talokuume.

Esikoinen Helvi oli juuri syntynyt, ja kerrostalokaksio Helsingin Vallilassa alkoi tuntua väärältä paikalta kasvattaa katrasta. Yhtä kosteusvaurioista rintamamiestaloa katsottuaan Kalle ryhtyi selvittämään, millainen talo välttyisi homeongelmilta. Mitä enemmän hän luki, sitä enemmän hän innostui perinnerakentamisesta.

– Homma lähti käsistä, kuten meillä aina.

Tehtiin lista. Talon pitäisi olla vanha, ja siinä pitäisi olla:

– Graniittiperustus ja hirsirakenne, koska sitä voi korjata hirsi kerrallaan.
– Mansardikatto ja vanhat ikkunat.
– Kakluuneja ja lautalattiat.
– Vähintään 120 neliötä ja vähintään 750 neliön tontti korkeintaan puolen tunnin junamatkan päässä ­Helsingistä.

Sitten siihen pitäisi olla vielä varaakin. Etsiminen oli kauheaa, ainakin Satu-Maarian mielestä, ja se kesti puolitoista vuotta. Sunnuntait juostiin näytöissä aamusta iltaan. Helvi ehti kasvaa vauvasta taaperoksi, Ilo-August odotti vatsassa sopivaa hetkeä syntyä. Tuohon aikaan ­Helvin lempikirja oli Pupu etsii omaa kotia.

Lopulta marraskuussa 2008 Oikotielle tuli ilmoitus mansardikattoisesta talosta Vantaalla. Sen myyjän nimi oli sattumalta myös Satu-Maaria, mikä tuntui heti hyvältä enteeltä. Kun näytössä selvisi, että omistajaperheellä oli lemmikkikaneja, Helvi oli myyty: pupun koti!

Talo täytti kaikki kriteerit, mutta siinä oli korjattavaa. Paljon. 1980-luvulla tehtyjä korjauksia pitäisi purkaa, yläkerta pitäisi rakentaa käytännössä kokonaan uudelleen. Niinikankaat ostivat sen silti.

He eivät tienneet yhtään, mihin ryhtyivät.

Tarinoita vähän liikaakin

Keittiön katonrajassa repsottaa sähköjohtoja. Kalle laittaa pannukahvin porisemaan ja alkaa syöttää vuoden ikäiselle Toivolle lounasta. Toivo sylkee herneet kuluneelle lautalattialle.

Vajaassa viidessä vuodessa remontti on edennyt ehkä puoleen väliin. Yläkerta valmistui vuosi sitten, mutta alakerran asuinhuoneissa on vasta vähän aloitettu. Lapsia on nyt neljä, ja keskeneräisyydestä on tullut elämäntapa.

Niinikankaat haluavat, että materiaalit ovat kierrätettyjä ja vuosien saatossa hyväksi havaittuja. Siksi Kalle on hakenut terveitä hirsiä lahonneiden tilalle ympäri Suomea, samoin vanhoja ikkunoita ja ovia. Pihan liuskekivet on ostettu Korkeasaaresta, eteisen vanhat pukukaapit Helsingin Uimastadionilta. Keittiössä on täyspuisia kaapistojen osia viidestä vanhasta keittiöstä.

– Sisustuslehtien perheet aina sanovat, että kotimme jokaisella esineellä on tarina. Meillä tämä tarinoiden kakofonia alkaa olla melkoinen, Satu-Maaria hymähtää.

Tämän sortin remontissa juuri mikään ei mene käsikirjoituksen mukaan.

Runsas vuosi muuton jälkeen vietettiin Helvin kolmevuotispäivää. Satu-Maaria oli juuri asetellut kakun päälle sokerimassasta tehdyn Helinä-keijun kuvan ja pursotti reunoille kermavaahtoa, kun hänen kasvoilleen alkoi suihkuta katonrajasta vettä.

Hän tempaisi kakun turvaan ja juoksi huutamaan Kallelle: ”Putki vuotaa!” Kalle sulki päävesihanan, soitti putkimiehelle ja marssi naapuriin: ”Saisimmeko vettä lainaksi? Ja tervetuloa syntymäpäiväkahveille!”

Kolmevuotiskuvissa Helvi puhaltaa kynttilöitä Helinä-kakusta ja taka-alalla näkyvät tikkailla seisovan putkimiehen jalat.

Eteinen oli vuoden verran täysi työmaa. Yläkertaan kiivettiin eristevillapaaleja pitkin. Kun jonkun jalka meni niistä läpi, tilalle vaihdettiin uusi. Lattiassa oli ammottava aukko keskeneräisten sähkötöiden takia. Kun ­Ilo-August oppi ryömimään, hän putosi kerran aukkoon niin, että vain pää näkyi eristevillan seasta.

Suunnilleen samoihin aikoihin kun poika oppi puhumaan, hän oppi myös imitoimaan työkoneiden ääniä. Kerran Satu-Maaria jätti lapset hetkeksi pihaan ja käväisi sisällä, kun ulkoa alkoi kuulua sirkkelin ääntä. Sydän jätti pari lyöntiä väliin. Ovatko lapset saaneet koneen päälle? Mutta pihalla oli vain pieni poika, joka leikki sirkkeliä.

Meneekö isä taas remonttihommiin?

Millainen luonne pitää olla, että tällaisen unelman kanssa pärjää?

Pitkämielinen, vähän hullu, haaveilija, ­Satu-Maaria sanoo. Realisti ei tähän ryhtyisi.

Tulee hetkiä, jolloin tekisi mieli viedä kadun varteen kyltti: myytävänä.

– Sitten sitä tajuaa, että taloa on nyt purettu enemmän kuin rakennettu, joten jäljelle jäisi vain hirveä velka. Ei auta kuin jatkaa eteenpäin, Kalle hymähtää.

Hidas remontti vaikuttaa myös sosiaaliseen elämään. Se vie tuhottomasti aikaa ja koti on jatkuva työmaa. Joskus Satu-Maariaa nolottaa kutsua ketään kylään, kun kaikki on niin kesken.

Onneksi on kohokohtiakin. Kun jokin nurkka tulee valmiiksi ja on juuri sellainen kuin on itse haluttu, on helppo muistaa, miksi tähän on ryhdytty.
Ja ehkä tässä matkalla oppii jotain olennaista elämästä?

– Ei opi. Tämä on vain luonnollinen siirtymä kehdosta hautaan. Ihmisen kuuluukin väsyttää itsensä tässä päämäärättömässä harhailussa, Kalle sanoo.

Sitäkin vanhemmat miettivät, muistavatko lapset lapsuudestaan mitään muuta.

– Milloin sitä ehtii viedä lapsia uimaan ja opettaa heitä ajamaan polkupyörällä? Että jääkö lasten elämästä jotakin vanhempien vision jalkoihin.

Siksi välillä pitää päästä matkalle, kauas remontista. Toissa kesänä, kun perheen kolmas lapsi Lempi oli vuoden vanha, Niinikankaat olivat kuukauden mittaisella reppureissulla Thaimaassa.

Ilo-August tosin pohti sielläkin, meneekö isä kohta remonttihommiin. Tarkkasilmäinen isosisko vakuutti, että ei mene: ei sillä ole työkaluja mukana.

Suunnilleen niihin aikoihin Kallen serkku oli perheineen Niinikankailla kylässä. Vierailun päätteeksi serkku totesi: jos tästä talosta ja kolmesta lapsesta selviää ilman että parisuhde tai mielenterveys menee, niin ihme on.

Sitten syntyi neljäs lapsi.

Voiko Downin syndrooman parantaa?

Sikiöseulonnan tulos oli riskiluku 1/200 Downin syndroomalle. Niinikankaat pyysivät saada nähdä verikokeen tarkemmat tulokset. Lempillä luvut olivat olleet vielä suuremmat, joten vamman todennäköisyys tuntui pieneltä. Lapsivesipunktiota he eivät halunneet, koska vauva saisi syntyä tuloksesta riippumatta.

Synnytyssalissa kätilö julisti Toivon terveeksi yhdeksän pisteen pojaksi, mutta kun Satu-Maaria sai vauvan syliinsä, jostain selkäpuolelta, niskan kautta ylös takaraivoa nousi huoli.

Synnytyssairaalassa ei pystytty tekemään varmaa diagnoosia, ja kromosomitutkimuksen tulosta piti odottaa yli viikko. Satu-Maaria piti asiaa päivänselvänä, mutta Kalle etsi netistä vaihtoehtoisia diagnooseja.

– Se oli rankkaa aikaa parisuhteellekin. Yritin hillitä ­Kallen toiveikkuutta, ja hänestä se oli loukkaavaa. Tuntui pahalta nähdä hänet niin surullisena.

Samaan aikaan remontti jatkui. Heti sairaalasta kotiuduttuaan Satu-Maaria oli taas keittiössä laittamassa ruokaa serbialaisille rakennusmiehille, jotka oli palkattu viimeistelemään yläkertaa asumiskuntoon.

– Välillä iloitsin vauvasta, välillä surin. Olin ostanut odotusaikana muutamia vauvanvaatteita, ja kun otin ne esiin, hetken ajaksi tuli tunne, että olin hankkinut vaatteet ihan toiselle lapselle kuin tälle jonka sain.

Kun diagnoosi varmistui, Kalle aloitti googlaukset uusilla hakusanoilla: Reversing Down’s Syndrome. Cure for Down’s Syndrome.

– Mielessäni näin, että meidän Toivo on ensimmäinen, jolta Down onnistutaan parantamaan tai ainakin sen haitat minimoimaan.

Hän syötti Satu-Maarialle gojimarjoja, pähkinöitä, neidonhiuspuu-uutetta ja kalanmaksaöljyä.

– Tarkoitus oli tehdä hänestä huomenlehmä, joka lypsää lääkemaitoa.

Nyt se jo naurattaa, mutta totta toinen puoli. Ravinto vaikuttaa siihen, miten Down-lapsen aivot kehittyvät. Silti Kallenkin on myönnettävä: Downin oireyhtymä ei ole kuin hirsitalo, jossa vahingoittunut hirsi voidaan vaihtaa ehjään.

Joku yritti lohduttaa häntä, että tästä lapsesta ei ainakaan tule huumeidenkäyttäjää. Kuka sen muka takaa, Kalle mietti. Ihan hyvin voi tulla pääkaupunkiseudun ensimmäinen heroinisti, jolla on Downin syndrooma.

Enemmän suretti ajatus, että Toivo ei koskaan saa ajokorttia eikä ylioppilaslakkia.

– Ihan hölmöjä ajatuksia. Mitä väliä silläkin nyt on?

Puput karkuteillä

Syksyllä 2012 Toivo sai pahoja hengitysvaikeuksia. Sinertävää vauvaa vietiin monena yönä sairaalan päivystykseen, kunnes lopulta sydämen ultraäänessä löydettiin isokokoinen avoin valtimotiehyt.

Myöhemmin Toivo sai vielä keuhkokuumeen, ja samassa yhteydessä häneltä löydettiin myös toinen, isompi sydänvika.

Sydänleikkaus siirtyi useita kertoja, koska lastenklinikan teho-osasto oli täynnä. Lopulta leikkaus saatiin tehtyä, mutta Toivon keuhkot ovat edelleen niin heikossa kunnossa, että remontti- ja purkutyöt saavat odottaa.

– Ehkä on hyväkin, että joku on pakottanut meidät pysähtymään. Ettei vaan paahdeta tätä taloa, Kalle sanoo.

Elokuussa kun Toivo oli toipunut leikkauksesta, koko perhe lähti Saksaan lomalle. Majoitus löytyi ilmaiseksi kodinvaihtosivuston kautta. Oli helpotus päästä valmiiseen rivitalokotiin, jossa sähköjohdot olivat seinien sisällä piilossa.

Tosin Kalle murehti kaksi ensimmäistä päivää, ovatko saksalaiset kodinvaihtajat kauhuissaan heidän mansardikattonsa alla.

Kallen oli tarkoitus viimeistellä puutarha täydelliseksi ennen vieraiden tuloa. Betoninen patio piti vaihtaa liuskekiviin ja hajonneita ikkunoita korjata. Sitten sattui kaikenlaista, muun muassa Toivon kauan odotettu hengitystietutkimus, jonka takia vierähti kaksi päivää Lastenklinikalla.

Saksalaisten saapuessa pihassa ammotti iso monttu ja liuskekivet olivat kasassa siinä vieressä. ­Keittiön katosta röpsöttävät välipohjaeristeet Kalle sai sentään ­viime hetkellä korjattua piiloon.

Tämä murhe unohtui, kun hän sai uutta hermoiltavaa. Lomakodin naapuritalon tytär kävi ovella ja kysyi jotakin saksaksi. Kalle myönteli.

Seuraavina päivinä naapureita ei näkynyt mailla halmeilla, mutta loma-asunnon puutarhassa loikki liuta kaniineja.

– Et kai luvannut vahingossa, että hoidamme heidän pupujaan, Satu-Maaria ihmetteli.

Ei Kalle tiennyt. Ei auttanut muu kuin viedä kaneille vettä ja juosta karanneita yksilöitä kiinni autotieltä.

Ainakin se oli vaihtelua raksa-arkeen.

Unelmaa kohti

Loman jälkeen alkoi Helvin esikoulu, ja se tuntuu vanhemmista isolta harppaukselta. Ovella on harva se päivä eskarityttöjä kysymässä häntä ulos leikkimään.

– Suuntana on nyt selvästi maailma. Viime yönä minun piti oikein valvoa, kun mietin, onko hän saanut kotoa sellaiset eväät joilla pärjää, Satu-Maaria sanoo.

Lapset kasvavat mutta remontti jatkuu. Ensi kesänä ehkä keittiö, sitten alakerran muut huoneet. Jossakin tulevaisuudessa siintää haave omasta pihasaunasta.

– Unelmani on, että kävelisimme pihan poikki hanhenmarssia kylpytakit päällä. Tiedän, ettei se toteudu, koska lapset ehtivät kasvaa ennen sitä, mutta ehkä toteutan sen sitten mummona lastenlasten kanssa.

Se ajatus tuo rauhaa. Talo pysyy, tässä ollaan. Aikaa on.

Sanna Sommers, Hirsi kerrallaan, Meidän Perhe 10/2013

Kuva: Milka Alanen

Tällä yksinkertaisella keinolla teet kauniin viikkauksen lyhythihaiseen paitaan viidessä sekunnissa.

Muutama kokeilu ja toisto – ja olet jo mestari!

Pehmoisesta trikoosta syntyy vauvalle söpö panta.

Pehmeä panta pitää pikkuisen hiukset otsalta – tai näyttää suloiselta muutoin vain. Panta on helppo tehdä itse.

Tarvitset pieniä paloja joustavaa ohutta puuvillakangasta (esimerkiksi 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania) sekä ompelulankaa. Voit käyttää myös kierrätysmateriaalia: leikkaa kangas vaikkapa t-paidasta tai topista. Yksivuotiaan kokoon riittää 60 x 5 cm kaksinkertainen kangaspala. Jos teet isomman koon, lisää kankaan pituutta.

Ompelukoneeseen tarvitset pallokärkisen stretch-neulan, joka soveltuu elastaanikankaille, eikä riko neulosta.

Leikkaa kankaasta kaksi tasaista suikaletta. Voit leikata päädyt myös nuolimaiseen muotoon. Kiinnitä kangaspalat oikeat puolet vastakkain nuppineuloilla. Varo venyttämästä kangasta leikatessa tai ommellessa, koska kangas rullautuu reunoistaan.

Ompele palat yhteen siksak-ompeleella läheltä reunaa.

Jätä sivusaumaan noin 10 cm päähän päädystä 2 cm pitkä aukko, josta käännät pannan oikein päin. Aukon voit jättää sulkematta, koska se jää solmun alle. Käännä panta oikein päin aukosta, silitä muotoonsa ja solmi oikeaan kokoon.

Jaa oma juttu

Teitkö pannan tai jonkin muun käsityön tai tuunauksen? Jaa kuva vinkiksi muille vanhemmille Instagramissa tägättynä #teeite @vauvalehti.

Pehmolelut pujahtavat säilytystyynyyn, ja löytyvät sieltä taas leikkiin.

Ah, niitä on kaikkialla. Ne ovat suloisia ja pehmoisia ja niitä on paljon.

Säilytystyyny on pehmojen pesä, jonne ne voivat mennä piiloon muiden leikkien tieltä. Kaunis ja jämäkkä tyyny syntyy paksusta sisustuskankaasta ja pitkästä vetoketjusta. Jos mieluisa kangas tuntuu ohuelta, voit käyttää lisäksi tukikangasta.

Kun tyynylle ompelee napeista silmät, on se melkein kuin otus itsekin.

Nämä tarvitset tyynyyn

Kuvan tyynyyn on käytetty kaksi palaa tukevaa paksuhkoa sisutuskangasta. Yhden palasen koko on 55x75 senttimetriä. Lisäksi tarvitset 70 senttiä pitkän avovetoketjun ja kaksi nappia silmiksi. Jos valitsemasi kangas on ohutta, voit käyttää silittämällä kiinnitettävää tukikangasta, jota kuluu sama määrä kuin kangastakin.

Tee näin

Aloita pussin etuosasta. Leikkaa kankaasta ovaalin muotoinen pala, jonka leveys on 70 senttiä ja korkeus 50. Lisää ennen leikkaamista saumanvarat. Tarkista, että pala on saumanvaroineen tarpeeksi leveä vetoketjun kiinnittämiseen.

Halkaise pala leveyssuunnassa keskeltä kahtia ja huolittele kaikki reunat siksak-ompeleella. Kiinnitä nuppineuloilla vetoketju ja ompele kiinni molempiin puolikkaisiin. Silitä vetoketjun ja kankaan sauma oikealta puolelta.

Leikkaa taustakangas käyttämällä ompelemaasi palaa kaavana, ja huolittele reunat siksakilla. Kiinnitä nuppineuloilla palat oikeat puolet vastakkain ja ompele suoralla ompeleella yhteen reunoista. Käännä oikein päin ja silitä muotoonsa.

Tässä vaiheessa voi leikata tukikankaasta sopivat palat ja kiinnittää ne silittämällä säilytyspussin sisälle. Ompele napit silmiksi vetoketjun yläpuolelle.

Onko teillä kotona kekseliäs paikka pehmoleluille? Jaa ideasi Instagramissa tägättynä #teeite @meidanperhelehti.

Mekkotehdas-kirjailijoiden ohjeella syntyy suloinen koristetyyny. Taikinabatiikki on helppo toteuttaa yhdessä lasten kanssa.

Mekkotehdas-kirjailijat ja -blogistit Kirsi Etula ja Sunna Valkeapää-Ikola ovat tehneet taikinabatiikkityynyjä alakouluikäisten lastensa kanssa.

– Tyyny sopii hyvin lapsen ensimmäiseksi ompelutyöksi, sillä sen reunat voi ommella melko vapaalla kädellä. Muodon kanssa ei ole niin tarkkaa, sanoo Kirsi Etula.

Näin se syntyy.

Tarvitset:
vehnäjauhoja
vettä
pienireikäisen muovipullon (esim. hiusväripurkin) pursotukseen
vaaleaa puuvillakangasta
kangasvärejä
kuviollista puuvillakangasta tyynyn takakappaleeksi
täytevanua

Laita taikinaan puolet vehnäjauhoja ja puolet vettä ja sekoita. Taikinan tulee olla hieman lettutaikinaa paksumpaa. Anna taikinan turvota ja kaada taikina sitten muovipulloon. Silitä painettava kangas ja levitä se alustalle, esimerkiksi isolle pöydälle, joka on suojattu vahakankaalla.

Pursota taikinalla kankaalle haluamasi kuvio. Anna taikinan kuivua hyvin. Kuivuessaan jauhoseos halkeilee. Tehosta halkeilua rypistelemällä kangasta.

Maalaa kuvio kangasväreillä. Maalaa taustaväriksi noin 5 cm:n levyinen reunus kuvion ympärille. Maalaa myös kuivuneen taikinan päältä, jolloin väri tunkeutuu pieniin hiushalkeamiin ja saa aikaan batiikkikuvioita.

Anna värin kuivua. Poista mahdollisimman paljon taikinaa murentamalla ja käsin rapsuttamalla.

Kiinnitä väri silittämällä kangasta nurjalta puolelta. Älä kuumenna liikaa, ettei kankaaseen jäänyt taikina paistu ja ruskistu.

Pese kangas ja rapsuta samalla loputkin taikinanrippeet kankaasta.

Silitä kuivunut kangas. Voit lisätä kankaaseen yksityiskohtia kangastussilla piirtäen. Muista kiinnittää myös tussin jälki silittämällä.


Leikkaa ylimääräinen kangas maalatun kuvion ympäriltä taustavärin ulkoreunaa pitkin.

Aseta maalattu kangas kuviollisen kankaan päälle oikeat puolet vastakkain ja neulaa. Langansuunnan tulee olla sama molemmissa kankaissa.
Leikkaa takakappale samanmuotoiseksi kuin maalattu kangas.

Ompele kappaleet yhteen ompelukoneen suoralla ompeleella. Muista jättää noin 10 cm:n levyinen kääntö- ja täyttöaukko.

Ohenna saumanvarat ja käännä työ oikein päin.  Täytä tyyny vanulla ja ompele kääntöaukko kiinni käsin pienin pistoin.