Liukuestelateksi antaa taaperon sukkiin lisää pitoa. Sopii myös villasukille!

Tarvitset

sukat
liukuestelateksia
pahvia
talouspaperia

Kuvauksissa oli käytössä Viva Decor ABS -liukuestelateksia, joka on tarkoitettu sukille. Liukuestelateksia on tarjolla monissa eri väreissä, ja sitä myydään askartelukaupoissa.

Tee näin

  1. Jos levität ainetta uusille sukille, pese sukat ensin ilman huuhteluainetta. Anna kuivua.
  2. Sujauta sukan sisään pahvista tai kartongista sopivan kokoinen pala. Pahvi estää lateksin imeytymisen kankaan läpi. Lisäksi se pitää kankaan pinnan tasaisena, jolloin lateksin levitys on helpompaa.
  3. Koepursota liukuestelateksia ensin talouspaperin päälle, jotta saat ilmakuplat puristettua pois. Pursota sitten ainetta sukalle suoraan pullosta. Tee pilkkuja tai kuvioita oman mielesi mukaan. Yksinkertaisinta on tehdä sukkien pohjaan pilkkuja, mutta kokeile myös muita kuvioita, vaikkapa siksakia tai aaltoja. 
  4. Jätä pahvisuojus sukan sisään ja anna kuivua ainakin yön yli.
  5. Pese jarrusukat aikaisintaan neljän päivän päästä aineen levittämisestä. Liukuestelateksi pysyy sukan pinnassa parhaiten, kun peset sukat 30 asteessa nurin päin käännettynä.

Video: Ninna Lindström

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja, tuunauksia tai käsitöitä sinä olet tehnyt kotiin tai vauvalle? Nappaa kuva ja jaa se Instagramissa tägättynä #teeite @vauvalehti.

Perjantaina 21.4. vietetään Anna lapsesi pukea sinut -päivää. Toimitus otti vähän ennakkoa – katso kuvat ja lisää omasi mukaan!

”Alla oma musta trikoomekko, päällä miehen (liian iso) huppari, päässä lapsen (liian pieni) pipo. Asusteena Prisman ilmapallo.”
Asun valitsivat 5- ja 7-vuotiaat pojat

”Kysymys kuuluu, miksi olen joskus ostanut itselleni karvahupparin, jossa on nallenkorvat? Ehkä ilahduttaakseni lasta.”
Asun valitsi poika, 7v

”Kolmevuotiaan mielestä äidillä pitää olla kukallinen mekko ja sukkahousut. Mieluiten olisi pitänyt olla liilat sukkahousut, mutta sellaisia ei löytynyt. Punaiset olivat kakkosvaihtoehto. Ekaluokkalainen valitsi rannekorut, hän on tehnyt ne itse.”
Asun valitsivat 8- ja 3-vuotiaat tytöt 

”Tehdään susta vähän rokimpi. Mikä tarkoittaa jakku? Tää joutsenpaita on ihana, saanko mä tän? Ja nää pinkit merihevoset korviin ja toi mun lempparilaukku, jota sä et koskaan anna mun käyttää.”
Asun valitsi tyttö, 8v

”Sortsit pitää olla, ilmoitti lapsi. Pihahousujen kanssa löytyi onneksi vähän tömäkämmät kengät, ettei palele ihan niin paljon.”
Asun valitsi poika, 3v

”Klassisella linjalla mennään: Marimekon paita ja hame, sandaalit jalkaan ja käteen random-pussukka, jossa sisällä lapsen piirros, lelukännykkä ja lompakko.”
Asun valitsivat 4- ja 6-vuotiaat tytöt

Vieläkö mietit? 3 syytä osallistua:

1. Aikuisten pitäisi olla enemmän sellaisia kuin lapset

Lapsilla on anarkismia, rohkeutta, tajunnanräjäyttäviä visioita. Ja sopiva annos aitoa höpsöyttä. Jospa siitä tarttuisi vähän mukaan, kun asu ei ole niin harmaa ja sovinnainen? Aina ei tarvitse ottaa itseään niin vakavasti.

2. Lapsellakin on oikeus päättää välillä

Vanhempana päätät vuoden jokaisena päivänä, mitä lapsesi pukee. Vielä teini-ikäistäkin rajoittaa se, mitä vaatteita vanhempi suostuu rahoittamaan. Anna välillä valta lapselle ja katso, mihin se johtaa!

3. Löydät asuja, joita et tiennyt omistavasi

Olitko unohtanut, että sinulla on supersiisti vanha bändipaita tai överimakeat korvikset? Anna lapsesi löytää ne sinulle. Voit saada uutta päällepantavaa muillekin päiville.

+ Kun lisäät kuvasi alle, voit voittaa arvonnassa Vauvan ja Meidän Perheen tuoreet irtonumerot! Kuvahaasteisiin voivat osallistua rekisteröityneet käyttäjät. Katso kuvahaasteiden tarkemmat ohjeet.

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Keräämme lukijoiden kokemuksia lastensuojelusta. Kerro tarinasi alla.

Kun puhutaan lastensuojelusta, julkisessa keskustelussa kerrotaan usein resurssipulasta ja työntekijöiden väsymisestä. Uskaltaako perheelleen hakea apua, pohtii yksinhuoltajaäiti vauva.fin keskustelussa: ”Miten inhottava prosessi se oikeastaan on?”

Lastensuojelun tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2015, jolloin lapsista ja nuorista 1,4 prosenttia oli vuoden aikana sijoitettuna kodin ulkopuolelle joko vähän aikaa tai pitkäkestoisesti. Yhteensä kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 17 500 lasta ja nuorta. Luvut selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Lastensuojelu 2015 -tilastosta.

Viime vuosina lastensuojelussa on pyritty panostamaan ehkäisevään työhön. Tavoitteena on tukea ja auttaa perheitä arjessa mahdollisimman aikaisin. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on samaan aikaan vähentynyt.

Koko Suomessa lastensuojeluilmoitus tehtiin vuonna 2015 yhteensä 66 646 lapsesta. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli hieman alle 74 000 lasta ja nuorta. Heistä 28 prosenttia oli uusia asiakkaita.

Onko sinulla tai perheelläsi kokemuksia lastensuojelusta? Millaista apua teille tarjottiin, ratkesiko tilanne sen avulla? Millaista tukea olisitte kaivanneet lisää? Kerro kokemuksistasi alla. Vastauksia voidaan käyttää nimettöminä Vauva-lehden, Meidän Perhe -lehden tai vauva.fin jutuissa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miksi sä saat räplätä niin paljon kännykkää, kysyy lapsi. Niin, miksi?

Kymmenvuotias osaa jo haastaa.

– Äiti, miksi SÄ saat räplätä kännykkää niin paljon, hän sanoi tässä yhtenä iltana kello 18.13, kun päivällisen jälkeen hamusin puhelimen esiin.

– Sä sanot aina meille, että pois puhelimelta, tulee silmät ja niska kipeeksi. Pitääkö MUN alkaa rajoittaa SUN kännykän käyttöä?

Ensimmäinen tunteeni oli häpeä. Taasko olin menossa Instaan vilkuilemaan, miten kavereiden kevätkukat kasvavat. Kohta taas niskaan sattuu ja lapset jäävät vaille huomiota.

Niinpä tutkiskelin asiaa sydämessäni. Listasin, mitä kaikkea olin räplännyt kännykällä viime päivinä.

  • Maksoin lapsen puhelinlaskun.
  • Neuvottelin lasten harrastusopettajien kanssa kevään erikoisaikatauluista.
  • Viestittelin lasten kavereiden vanhempien kanssa hoitojärjestelyistä ristiin ja rastiin. Mikä teillä on tilanne tiistaina, voisiko S. tulla hetkeksi?
  • Luin Wilma-viestejä. Lisää erikoisaikatauluja!
  • Varasin kuopukselle lääkäriajan.
  • Vastasin lasten saamiin synttärikutsuihin.
  • Tutkin sääennustetta ohjeistaakseni lapsille, mitä kouluun ja päiväkotiin päälle ja mitkä liikuntavarusteet mukaan.
  • Viestittelin puolison kanssa siitä, mitä tarvitaan kaupasta. Jugurtti lopussa!
  • Tutkailin nettikauppojen koon 25–37 lenkkarivalikoimia.
  • Videoin lapsen esityksen musiikkiopiston konsertissa ja lähetin sen lapsen kummitädille ja mummolle.

Mikä pahinta, bussissakin matkalla päiväkodilta kotiin räpläsin kännykkää samalla kun pidin toisella kädellä kiinni kuopuksen rattaista. Tiedän, se näyttää erityisen pahalta. (Melkein yhtä pahalta kuin puhelimen näpyttely hiekkalaatikolla, mistä Vauvan kolumnisti Marjut Ollila jäi äskettäin kiinni.) Oppiikohan lapsiparka edes puhumaan? Mutta piti laittaa kuittaus keskimmäisen iltapäiväkerhoon, että olemme kohta kotona, saa lähteä tallustamaan.

Ja kyllä: Luin uutisia, kävin tykkäilemässä kavereiden synttärikakkukuvista ja piristin itseäni tekemällä pari hassunhauskaa somepäivitystä. Iltakymmeneltä, kun olisi jo kannattanut mennä nukkumaan, selasin Facebookin virtaa hetken aivot turruksissa. Nauroin höpsölle videolle.

Anteeksi! Tällaisia me kännykkävanhemmat ollaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teet tärkeää työtä, mieskaveri Eero Arvoselle sanotaan usein. Hän vastaa, ettei Samuelin kanssa vietetty aika ole työtä.

Tätä Eero Arvonen ei osannut arvata. Tämän piti olla vasta alustava tapaaminen, mutta nyt hän huomasikin olevansa tosipaikan edessä.

Hän seisoi tanssisalin käytävällä Itä-Helsingissä ja odotti, että pukuhuoneesta säntää poika, jota hän ei ollut aiemmin tavannut.

Eerosta tulisi Samuelin mieskaveri.

Hetkeä aiemmin Eero oli tavannut ensimmäistä kertaa Samuelin äidin Marin. Heidän oli ollut tarkoitus tavata vain kahdestaan.

Eerolla oli mukanaan aanelosellinen keskustelunaiheita, jotka he olivat saaneet mieskaveritoimintaa järjestävältä Pienperheyhdistykseltä.

Mitä lapsi tykkää tehdä ja mitä ei mielellään tee? Miten toimitaan, jos lapsi ei tottele aikuista? Millaisia lahjoja lapselle on tapana antaa? Kuka maksaa menot vai tehdäänkö jotakin maksutonta?

Kysymysten tarkoituksena oli selvittää, olisivatko Eero ja Samuel hyvä kaveruspari. Siis sellainen, joka olisi kiinnostunut samanlaisista asioista. Mikäli homma aikuisten mielestä toimisi, Eero ja Samuel voisivat tavata toisensa parin viikon päästä.

– Eero oli heti tosi mukavanoloinen, ei mistään metsästä reväisty. Onhan äidillä aina jotain epäluuloja, joten oli ihanaa, että Eero oli normaali, Mari muistelee tilannetta nauraen.

Ensivaikutelman perusteella hän oli valmis uskomaan, että Eero ja Samuel voisivat viihtyä yhdessä.

– Samuel on herkkä poika ja huomaa helposti, jos hänen kanssaan ei olla aidosti.

Siksi hän teki nopean päätöksen. Eero ja Samuel voisivat tavata saman tien.

Onkohan tuo Samuel, vai tuo, Eero mietti, kun lauma pikkupoikia tömisti ohi break­dance-harjoitustensa jälkeen.

Kun Samuel kuuli, kuka Eero on, hänen leukansa loksahti.

Kun Samuel tuli pukuhuoneesta ja sai kuulla, kuka käytävässä seisova kolmekymppinen mies on, hänen leukansa loksahti ja silmänsä laajenivat lautasiksi.

– Silloin vahvistui se fiilis, että tästä tulee tosi hyvä juttu, Eero sanoo.

Viuh! Tuskin on sisäänpääsyportin puomi loksahtanut, kun Samuel, 10, on jo kirmannut kiipeilyalueen korkeimmalle laelle Superparkissa Vantaan Tammistossa.

Kovin kauas taakse ei jää 30-vuotias Eerokaan. Kohta molemmat luisuvat sukkasiltaan vihreää seinämää alas.

Eeron ja Samuelin ensitapaamisesta on nyt kolme vuotta. He tapaavat kerran, pari kuussa ja tekevät yleensä juuri jotain tällaista. Talvisin he käyvät peuhupuistoissa, leffassa, Megazonessa tai sisäkiipeilemässä. Kesäisin kalliolaskeutumassa, ajamassa BMX-pyörillä, Linnanmäellä tai heittelemässä puistossa koreja. Ne ovat kaikki juttuja, joita Eero tekisi itse muutenkin. Nyt hän vain ottaa Samuelin mukaansa.

– Ajattelen, että olen Samuelin kaveri, vähän vanhempi vain.

Mieskaveritoimintaa on järjestetty Suomessa jo 25 vuotta. Sitä pyörittää Pienperheyhdistys, jonka aktiivijäsenet koostuvat pääosin yksinhuoltajaäideistä.

Mihin poika tarvitsee miehen mallia? Näin teoreettisesti yhdistyksessä ei asiaa mietitty, vaan toiminta lähti liikkeelle käytännön havainnoista.

Yhdistyksen lastenhoitopaikoissa miesohjaajan paikallaolo sai pojat osallistumaan toimintaan. Koska pojat niin selvästi ilmaisivat halunsa viettää aikaa miesohjaajien kanssa, yhdistyksen aktiivit ja työntekijät miettivät, mitä asialle voisi tehdä.

– Kaikki pojat eivät ole riehujatyyppejä eivätkä osaa taistella monen pojan ryhmässä yhden miehen huomiosta. Äidit pohtivat, että jos olisikin vain yksi mies ja yksi lapsi, kertoo kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen Pienperheyhdistyksestä.

Yhdistys ryhtyi kokeilemaan ja kehittämään mieskaveritoimintaa. Nykyään se kurssittaa vuosittain nelisenkymmentä mieskaveria, ja yhdistää heidät äitien ja lasten eli pikkukaverien kanssa.

Tyttöjä on pikkukavereista selvä vähemmistö, parikymmentä prosenttia. Se ei johdu yhdistyksen linjauksista eikä toimintaan ilmoittautuvista vapaaehtoismiehistä vaan äideistä, jotka ilmoittavat mukaan pääosin poikiaan.

– Aikuiset tuntuvat ajattelevan, että nimenomaan pojat tarvitsevat miehen seuraa. Me toivomme, että jos perheessä on tyttö ja poika, molemmille haetaan mieskaveria, Syrjänen sanoo.

Naiskaveritoimintaa ei ole harkittu, koska sille ei ole tarvetta.

– Yksinhuoltajista 87 prosenttia on naisia, joten miehen mallin tarve on aika paljon suurempi. Meidän yhteiskunnassa lapsi voi kasvaa ilman yhtään läheistä miestä elämässään, mutta ilman minkäänlaista naisen mallia se on käytännössä mahdotonta.

Mies tekee nykyään muutakin kuin osaa olla itkemättä ja käyttää kirvestä. Miehenä olemisen rajat ovat suomalaisessa kulttuurissa laventuneet näiden 25 vuoden aikana, joina Pienperheyhdistys on toimintaa järjestänyt.

Mieskavereita yhdistää yksi asia: heitä koskettaa se, ettei jollakulla ole isää.

– Miehet ovat välittäviä ja haluavat olla lasten kanssa. Mukaan ilmoittautuu monenlaisia miehiä. Yleensä heitä yhdistää se, että heitä koskettaa, ettei jollakin ole elämässään isää. Miehellä voi olla lapsuudessaan samanlainen kokemus, tai sitten itsellään tosi hyvä isäsuhde, Kaisli Syrjänen sanoo.

Eero Arvonen edustaa jälkimmäistä. Hänen vanhempansa erosivat, kun Eero oli kuusivuotias, ja hän jäi asumaan isän kanssa. Läheinen suhde isään on hänelle tärkeä.

– Koen, että tunnen isäni tosi hyvin, sekä hänen hyvät että huonot puolensa. Pidän isääni yhtenä viisaimmista ihmisistä.

Eero ilmoittautui mieskaveritoimintaan 26-vuotiaana muutettuaan Turusta Helsinkiin töiden takia. Työmatkat lyhenivät reippaasti, ja hän ajatteli täyttää vapautuvan ajan jonkinlaisella vapaaehtoistyöllä.

– Kävin läpi vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikeastaan kiinnostanut ennen kuin näin ilmoituksen mieskaveritoiminnasta ja ryhdyin ottamaan siitä selvää.

Eero kävi neljän kerran mieskaverikurssin. Siellä puhuttiin omasta lapsuudesta ja mieheksi kasvamisesta.

Kaikki mieskaverit käyvät läpi valmennuksen, jossa heidät haastatellaan ja tarkastetaan, ettei heillä ole rikostaustaa, mikä voisi olla esteenä mieskaverina toimimiselle. Lisäksi puhutaan siitä, onko kaveruuteen todella halua ja aikaa. Lapsille ei haluta kokemusta, että kaveri yhtäkkiä häipyykin.

Kun Samuel ja Eero tapasivat tanssisalin käytävällä ensimmäisen kerran, Samuel oli ehtinyt odottaa mieskaveria jo pari vuotta.

Samuelilla ei ollut elämässään läheisiä, luotettavia miehiä, jotka olisivat antaneet juuri hänelle aikaa. Äiti oli huomannut, että pojalla oli kova kaipuu päästä touhuamaan miesseurassa. Se kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun Samuel pääsi puuhamaan naapurin lasten ja heidän isänsä kanssa.

Kahden vuoden odotus tuntui pienestä pojasta pitkältä.

– Samuel ehti jo välillä murehtia, ettei hän saa kaveria ollenkaan, Mari muistelee.

Mieluummin pomppimaan trampoliinille kuin hiihtämään, on Eeron periaate. Sitä hän saa Samuelin kanssa toteuttaa.

Miehen malli ei tarkoita sitä, että pitää tehdä perinteisesti miehekkäitä asioita.

Miehen malli ei tarkoita sitä, että mieskaverin pitää tehdä lapsikaverinsa kanssa jotain perinteisellä tavalla miehekkäiksi miellettyjä asioita. Koska Eero ei itse pidä talviurheilulajeista, he hengailevat talvisin Samuelin kanssa sisätouhuissa.

Eeroa on vähän vaivannut se, miksi mieskaveritoiminta on edelleen niin sukupuolittunutta.

– Olen rapsuttanut kyllä päätäni asian suhteen. Periaatteessa sukupuolella ei pitäisi olla näin paljon väliä eikä toiminta ole mistään miehisyydestä kiinni.

Omaa rooliaan Eero kuvailee näin: Äiti vie lapsen BMX-radalle ajamaan crossipyörällä, mutta ei itse lähde ajamaan radalle vaan odottelee sivussa. Mieskaveri menee mukaan ajamaan.

Isän korvike. Sellainen mieskaveri ei ole, vaan aikuinen, jonka kanssa tehdään mukavia juttuja.

– Ei minulla ole mitään kasvatuksellisia tavoitteita tässä mukana. En elä Samuelin kanssa arjessa, me tehdään yhdessä vain kivoja asioita, Eero sanoo.

Eikä hän tee mielestään ”tosi hienoa työtä”, niin kuin hän usein kuulee tuttaviensa kommentoivan.

– Vastaan siihen, että en oikeastaan tee. Teen tätä ensisijaisesti siksi, että tämä on minusta kivaa. On vain plussaa, että siitä on jollekin muullekin hyötyä.

Samuel säntää Superparkissa kiipelykukkulalta köysiradalle, köysiradalta skeittirampille. Nyt hänen kirkkaanvihreä t-paitansa erottuu jo jääkiekkojen laukomisalueelta. Eero liukuu perässä köysiradalla, vaikka aikuisen takapuoli laahaa siinä maata.

Aiemmin Samuel saattoi tokaista, ettei hänestä tykkää kukaan, kertoo Samuelin äiti Mari. Se tuntui äidistä pahalta. Mari ajatteli sen ainakin osittain johtuvan siitä, ettei Samuelilla ole isää. Nyt sellainen puhe on loppunut.

Kaveruus Eeron kanssa on saanut Samuelin arvostamaan itseään enemmän.

Kolmen kaveruusvuoden aikana Samuel on äidin mukaan muuttunut selvästi positiiviseen suuntaan. Hän on tullut itsevarmemmaksi ja alkanut arvostaa itseään enemmän, vaikka onkin aina ollut showmies.

– Onhan Samuel tietysti kasvanutkin, mutta varsinkin aluksi muutos oli tosi huomattava.

Eeron ja Samuelin kaveruudessa ei ole ollut hankaluuksia. Pienperheyhdistyksen Kaisli Syrjäsen mukaan tyypilliset hiertymäkohdat ovat yleensä niitä, mitä ihmissuhteissa muutenkin tulee.

– Esimerkiksi aikakäsitykset voivat olla erilaisia. Toisen mielestä voi olla ok tulla paikalle aina myöhässä.

Kaisli Syrjänen tietää kaveruksia, jotka ovat pitäneet yhteyttä toiminnan alkuvuosista asti.

– Suhde tietysti muuttuu, kun pikkukaveri kasvaa. Jos kaveruus kestää murrosiän yli, yleensä se kestää sitten senkin jälkeen.

Samuelin äidin Marin mielestä tärkeintä on, että Samuel voi luottaa Eeroon.

– Toivoisin, että kun Samuel tulee teini-ikään, hän uskaltaisi puhua myös huolistaan Eerolle ja Eero osaisi kuunnella.

Tarvitsevatko lapset erikseen miehen ja naisen malleja? Siitä kiistelevät niin tasa-arvoasiantuntijat kuin tavalliset kansalaisetkin.

Brittiläisen Open Universityn Beyond Male Role Models -projektissa (2015) tutkittiin vaikeuksiin ajautuneiden poikien ja heidän kanssaan työskentelevien hoito-, kasvatus- ja tukipalveluammattilaisten välisiä suhteita. Tutkimuksessa huomattiin, että pojat arvostivat aikuisten luotettavuutta, kunnioittavaa suhtautumista ja huolenpitoa selvästi enemmän kuin sukupuolta. He odottivat aikuisilta keskustelua ja mentorointia, eli ohjausta ja tukemista.

Tutkimuksen mukaan on tärkeää, että miehiä on mukana lasten hoito- ja kasvatustyössä. Pelkkä mieheys ei silti riitä: tärkeintä on aktiivinen vuorovaikutus lasten kanssa.