Ei mene äidin päivä aina putkeen, mutta se ei haittaa. Huomenna uusiksi!

Havahdut maanantaiaamuna kesken sikeän unen siihen, että lapsi seisoo vuoteesi vieressä ja kysyy unisella äänellä: ”Äiti, kello on viisitoista vaille kahdeksan. Pitääkö jo herätä?”

Katsot peiliin ja päätät laittaa hiukset ponnarille, jälleen kerran. Päätät meikata bussissa, jos ehdit.

Lapsi oksentaa. Kiistelet puolisosi kanssa siitä, kumman vuoro on jäädä kotiin eli kummalla on kiireisempi päivä töissä. Tällä kertaa sinä lähdet töihin.

Viet kuopuksen kiireessä päiväkotiin. Juokset bussipysäkille ja huomaat, että olet unohtanut jalkaasi kenkien siniset suojapussit. Revit niitä kengistä pois samalla, kun viittoilet bussia pysähtymään.

Änget täpötäyteen ruuhkabussiin, jonka viimeinenkin vapaa istuin varataan juuri ennen kuin ehdit sen kohdalle.

Bussissa yrität meikata mutta huomaat, että ripsiväri unohtui eteisen pöydälle. Työavaimien viereen.

Sen sijaan löydät laukustasi sekalaisen kasan legoja, liiskaantuneita rusinoita ja koirankakkapusseja.

Juokset lounastunnilla lähikauppaan eväsostoksille ja hankit samalla lapsille saappaat ja sukkahousut sekä keittiöönne veitsisarjan, kun se on kerrankin alennuksessa. 

Olet syömässä eväitä, kun puolisosi soittaa ja kysyy, kumman piti ilmoittaa lapsen poissaolosta kouluun. Ette muista, mutta puolisosi lupaa tehdä sen nyt.

Tuijotat lapsen piirtämää kuvaa työpöytäsi yläpuolella etkä pääse yli siitä, miten ihana se on.

Tämä kestää kuitenkin vain hetken, koska sinulla on töissä minuuttiaikataulu, sillä et voi joustaa sekuntiakaan vaan sinun pitää poistua rakennuksesta tasan 16.23, jotta ehdit junaan, jotta ehdit ajoissa päiväkotiin, jotta ehditte syödä ennen kuin vanhempainilta alkaa.

Kesken kokousta huomaat, että puhelimeesi on tullut 27 whatsapp-viestiä aiheesta “äiti, moneltako tuut kotiin”. Viimeisimmässä viestissä on spiraalinmuotoinen ruskea hymiö ja teksti ”mikset sä ikinä vastaa”.

Juuri ennen kotiinlähtöä vilkaiset kalenteriasi ja huomaat, että olet anonut tiistaiksi puolikkaan vapaapäivän. Mietit hetken ja muistat syynkin: päiväkodin kasvatuskeskustelu ja koiran eläinlääkäri. Vapaan jälkeen sitten virkeänä iltapäiväksi töihin!

Paluumatkalla töistä soitat äidillesi (2 kertaa), lapsen joukkueen valmentajalle, parhaalle ystävällesi ja operaattorin puhelinpalveluun (et pääse läpi).

Avaat kotioven ja tunnet vähän syyllisyyttä siitä, ettet ole ollut pienen potilaan kanssa kotona, vaikka hän sairasti.

Et kuitenkaan tunne syyllisyyttä siitä, että potilas vaatii sinua jäämään kanssaan kotiin ja puolisosi passitetaan vanhempainiltaan itsekseen.

Katsot potilaan ja pikkusiskon kanssa piirrettyjä ja mietit, että rakastat heitä niin että sattuu. Olet silti äärettömän iloinen, kun saat peiteltyä muksut petiin ja kuulet sängyistä tasaista tuhinaa.

Otetaan huomenna uusiksi.

Alkuperäinen idea: Babble.com

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Turun saaristoon muuttaa pitkästä aikaa enemmän väkeä kuin siltä pois. Kalle, Matilda ja muut uuden sukupolven saaristolaislapset käyvät päiväkodissa lautalla.

Lehmät paistattelevat päivää rannalla. Muu maailma vasta heräilee, mutta maitotilalla päivä on aloitettu jo kuudelta.

Kalle, 6, ja Matilda, 3, Johanssonilla on vapaapäivä. Kaarnaveneet kelluvat pinnalla, lapset kahlaavat meressä, pohjasta löytyy sormien välissä tirisevää mutaa.

He asuvat Paraisten kaupunkiin kuuluvassa Heisalan saaressa Turun saaristossa. Seitsemän kilometrin mittaisella saarella asuu 12 ihmistä. Kalle ja Matilda ovat ainoat lapset.

Silti heillä ei tule aika pitkäksi.

– Luonto on lapsille loputon virikkeiden lähde, sanoo äiti Sonja Ek-Johansson, 34.

Sinä talvena kun perheen esikoista Kallea odotettiin, isä Andreas Johansson, 37, tutki jään paksuutta yhtenään. Jos jää vaikutti heikolta, pariskunnan piti varmuuden vuoksi yöpyä mantereella.

Kalle on ensimmäinen Heisalaan syntynyt lapsi kolmeenkymmeneen vuoteen.

Jää oli vahvaa. Kun synnytys alkoi, vanhemmat pääsivät sairaalaan jäätietä pitkin.

Kalle on ensimmäinen Heisalaan syntynyt lapsi kolmeenkymmeneen vuoteen.

Turun saaristossa on 20 000 saarta ja luotoa. Alue on kärsinyt muuttotappiosta vuosikymmeniä. Mitä syvemmälle saaristoon mennään, sitä autiommaksi asutus käy. Mutta nyt saaristossa puhaltavat muutoksen tuulet. Pitkästä aikaa sinne muuttaa taas enemmän ihmisiä kuin sieltä pois.

Kallen ja Matildan isä Andreas on paluumuuttaja. Hän kasvoi täällä maitotilalla, mutta lähti opiskelemaan Tammisaareen ja sitten töihin EU-neuvojaksi Turkuun. Kymmenen vuotta sitten hän palasi saareen jatkamaan suvun maitotilaa jo neljännessä sukupolvessa.

– Halu kehittää tilaa houkutteli. Alitajunnassa tiesin aina palaavani, mutta välissä tahdoin nähdä maailmaa.

Andreas ja Sonja viihtyvät Heisalassa. Kuva: Sanni Saarinen
Andreas ja Sonja viihtyvät Heisalassa. Kuva: Sanni Saarinen

Kohta perässä muutti vaimo Sonja – 12 lehmän ja vuohen kanssa. Hän oli hoitanut oman sukunsa maitotilaa Itä-Uudellamaalla, mutta vuosi kaukosuhdetta riitti. Yhteiseksi kodiksi valittiin tiloista kehityskelpoisempi.

Muutto saareen ei kauhistuttanut Sonjaa. Maitotila sitoo mantereellakin, ja tuttu elinkeino toi turvaa.

Saariston lasten elämä sen sijaan on melko erilaista kuin muualla.

Kun Kalle ja Matilda menevät päiväkotiin Paraisille, lähtöä ei sovi viivyttää. 7.30 lähtevään lauttaan on ehdittävä. Seuraavaa yhteysalusta joutuisi odottamaan useamman tunnin.

Lauttamatkan jälkeen rannasta päiväkodille on vielä 20 minuutin ajomatka. Lasten saattaja, jompikumpi vanhemmista tai isovanhemmista, pääsee takaisin vasta kymmeneltä lähtevällä paluulautalla.

Pelkkään vientireissuun vierähtää siis kolme ja puoli tuntia. Hakumatkalle on lähdettävä jo 13.20 lähtevällä lautalla.

Siksi lapset käyvät päiväkodissa vain kolmena päivänä viikossa. Yleensä isovanhemmat hoitavat saattamisen toiseen suuntaan, vanhemmat toiseen.

– Silti päiväkodin varhainen aloitus oli selvää. Lapset kaipaavat ikäistään seuraa, Sonja sanoo.

Kun Andreas oli lapsi, saarella asui enemmän lapsia, mutta yhteydet mantereelle olivat huonot.

– Kelirikon aikana olimme saarella jumissa viikkoja, ja kellari oli täpötäynnä ruokaa. Auton ja isot hankinnat sai saarelle vain jäiden aikaan, hän kertoo.

Yhteysalus alkoi liikennöidä vasta Andreaksen aloittaessa koulun, ja se mullisti saaren elämän. Henkinen murros saaren ja mantereen arkisesta yhteydestä vei vielä kauan.

– Lapsuudessani lähtö saarelta oli iso juttu, eikä harrastuksia tai päiväkotia mantereella edes harkittu, Andreas sanoo.

Kun Andreas sanoo mantereella, hän tarkoittaa Paraisten keskustaa, joka on Turun saariston keskus. Siellä on kävelykatu ja urheiluhalli, kolme ruokakauppaa ja Hesburger.

Maantieteellisesti Parainen sijaitsee saaressa, mutta saarelaisten puheissa se on mannerta. Osittain ehkä siksi, että Paraisilta pääsee Turkuun puolessa tunnissa siltoja pitkin ilman lossia. Todellinen saaristo alkaa vasta noin 10 000 asukkaan Paraisten jälkeen.

"Saaristossa on hyvä kasvaa. Täällä lapsi ymmärtää ihmisen riippuvuuden luonnosta."

Hiekkatie mutkittelee peltojen ja oksiaan oikovien jalopuiden ohi. Täältä Korppoon Itä-Retaisten kylästä on Kallen ja Matildan kotiin Heisalaan 53 kilometriä. Kolmen lossin vuoksi matka vie kaksi tuntia.

Itä-Retaisissa asuu parikymmentä ihmistä, joista lapsia on neljä. Kaksivuotias Ada Simberg tekee voikukista keittoa pihalla. Käki kukkuu, ja mansardikattoinen talo on kaunis kuin sadussa.

– Saaristossa on hyvä kasvaa. Täällä lapsi ymmärtää ihmisen riippuvuuden luonnosta, sanoo Adan äiti Katja Bonnevier, 39.

Katja on löytänyt saaristosta kokonaan uudenlaisen elämän. Kuva: Sanni Saarinen
Katja on löytänyt saaristosta kokonaan uudenlaisen elämän. Kuva: Sanni Saarinen

Katjalla ei ollut ennestään yhteyksiä saaristoon. Unelmien työ Saaristomeren biosfääri-alueen koordinoijana toi helsinkiläisen biologin tänne, ensin Paraisille ja sitten syvemmälle saaristoon.

Kun hän seitsemän vuotta sitten saapui Itä-Retaisiin, hän tiesi löytäneensä kodin, vaikka mansardikattoinen talo oli tuolloin kurjassa kunnossa. Mädät hirret vaativat vaihtoa ja piha oli ryteikköä.

– Talossa oli Huvikummun tuntua, ja ympärillä oleva kylämiljöö lumosi, Katja muistelee.

Päätös muuttaa yksin syrjäiseen saaristoon kuulostaa hurjalta, mutta Katja luotti tunteisiinsa.

– Ihastuin saaristoon jo lapsena purjehdusmatkoilla. Ihailen saaristolaisten luontosuhdetta ja perinteitä.

Ensimmäisen talven Katja nukkui toppapuku päällä. Sisävessa tuli taloon kolmen vuoden jälkeen. Katjaa se ei haitannut. Hän tunsi olevansa onnekas: luonto tuli kotiovelle vastaan ja antoi elinvoimaa.

– Vaikeinta muutossa oli ystävien ja perheen jääminen Helsinkiin. Heidän kanssaan olisi ollut helppo jakaa innostus uudesta, Katja sanoo.

Juurtumisessa on auttanut uuden kotiky-län yhteisöllisyys. Naapurit toivottivat hänet heti muuttopäivänä tervetulleeksi ja tarjosivat talviöinä yösijaa.

Pääsiäisenä poltetaan yhteinen kokko, ja joulupuuro syödään kylässä sijaitsevan majatalo Nestorin tiloissa. Arjen apua saa aina.

"Adan synnyttyä yhteisö on yhä tärkeämpi: haluan lapseni elämään erilaisia ihmisiä."

Katja ehti asua mansardikaton alla nelisen vuotta yksin, kunnes hän tapasi turkulaisen Joel Simbergin, 37.

Rakkaus syttyi heti.

Monet saaristossa saavat elantonsa yhdistämällä osaamista: peltiseppä rakentaa myös laitureita, ja kyläkauppias tarjoaa jalkahierontaa. Veneenrakentajaksi ja puusepäksi opiskellut Joel uskoi voivansa työllistää itsensä myös saaristossa, joten hänkin muutti Itä-Retaisiin.

Seuraavana vuonna syntyi Ada.

– Adan synnyttyä yhteisö on yhä tärkeämpi: haluan lapseni elämään erilaisia ihmisiä. Koko kylä kasvattaa lasta, Katja sanoo.

Naapureilta Ada oppii saariston historiasta tai kalastusperinteistä sellaista, mitä kaupunkilaisvanhemmat eivät voi opettaa. Kävelyllä naapurin kanat ihastuttavat tyttöä.

Myös Joelin isä, näyttelijä Johan Simberg on muuttanut pysyvästi Korppooseen.

Hänestä on perheelle suuri apu. Ada viettää fafan luona päivän viikossa. Vielä apuakin tärkeämpää on kaksikon välinen tiivis suhde.

– Kun olen Adan kanssa, keskityn vain häneen, sanoo Johan ja vie Adan soutamaan.

Ada ja fafa viettävät joka viikko päivän yhdessä. Kuva: Sanni Saarinen
Ada ja fafa viettävät joka viikko päivän yhdessä. Kuva: Sanni Saarinen

Kahdesti viikossa Ada on päiväkodissa. Loput kaksi päivää Ada on kotona. Molemmat vanhemmat tekevät lyhennettyä työviikkoa.

"Ennen koti oli vain nukkumapaikka, mutta täällä talo ja piha itsessään ovat rakkaat."

Lautalattiat narisevat, ja tuli loimuaa leivinuunissa. Monilla huonekaluilla on talon lailla ikää 90 vuotta.

– Ennen koti oli vain nukkumapaikka, mutta täällä talo ja piha itsessään ovat rakkaat, Katja sanoo.

Vanhan talon kunnostus nielee kaiken vapaa-ajan. Katja oli kiinnostunut perinnerakentamisesta jo ennen talon hankkimista, mutta ei arvannut, miten paljon aikaa se vie.

Adaa innostavat pienet asiat: muurahaiset ja pihasaunalle livahtava kissa.

Joskus Katja vertaa omaa lapsuuttaan tyttärensä lapsuuteen. Molemmissa on puolensa. Helsingin Lauttasaaressa kerrostalon pihassa oli aina liuta ystäviä. Monipuolisesta harrastustarjonnasta oli hyvä valita se oma suosikki, tanssi.

Itä-Retaisista on monen kilometrin matka Korppoon muutaman sadan hengen kirkonkylälle. Adan päiväkodissa on 25 lasta ja kylän kouluissa 74. Kavereiden tapaaminen muuten kuin päiväkodissa on melko vaivalloisen järjestelyn takana. Kunnantalolla voi harrastaa vain urheilua tai musiikkia.

"Turha säntäily puuttuu."

Katja näkee pienuudessa hyviä puolia.

– Pienissä ryhmissä on otettava kaikki huomioon eikä voi olla vain samanmielisten kanssa. Se kasvattaa suvaitsevaiseksi.

Kaksivuotias Ada on syntyperäinen saariston lapsi. Kuva: Sanni Saarinen
Kaksivuotias Ada on syntyperäinen saariston lapsi. Kuva: Sanni Saarinen

Arki on yksinkertaista ja kulutuskulttuuri loistaa poissaolollaan. Lähimpään ostoskeskukseen ajaa kaksi tuntia. Turha säntäily puuttuu päivistä.

Vuodenaikojen vaihtelu rytmittää elämää. Kesällä Korppoosta kuoriutuu vilkas kylä. Silloin ravintolassa soittaa bändi, Korppoo Sea Jazz saa seudun kuhisemaan, ja ystävät ja suku Helsingistä tulevat pitkille vierailuille.

Sen jälkeen syksyn hiljaisuuteen on hyvä laskeutua.

– Viime kädessä kyse on arvovalinnoista. Helsingissä nautin teattereista ja ravintoloista, mutta täällä koen toisenlaista onnea, Katja sanoo.

"Vauvana lapset nukkuivat parhaat päiväunet traktorin ohjaamossa turvakaukalossa."

Kolmen lossimatkan päässä Heisalassa Kalle heittää heinää lehmille. Matilda haluaa nähdä vasikat. Sehän järjestyy.

Vauvana molemmat nukkuivat parhaat päiväunet traktorin ohjaamossa turvakaukalossa, Andreas kertoo.

– Lapsille mukana olo tuo tunteen osallisuudesta.

Hän tietää sen omasta kokemuksesta.

– Ellen olisi ollut pienestä asti tilalla kaikessa tiiviisti mukana, tuskin olisin palannut tänne jatkamaan tilaa.

Maatila kasvattaa lapsista itsenäisiä. Tilan työt on hoidettava ajallaan, eikä vanhempien elämä voi pyöriä aina lasten ympärillä.

Välillä lasten on tultava toimeen itsekseen. Silloin he keksivät puuhaa pihassa tai katsovat Netflixiä. Kalle valitsee Dinotrucksit ja Matilda Taavi Tiikerin.

Sekin on tavallaan tärkeän saaristolaistaidon opettelua.

– Jos ihminen ei viihdy itsekseen, saarella on vaikea asua, Sonja sanoo.

Saaristossa on noin sata Heisalan kaltaista asuttua pikkusaarta. Useimpiin kulkee yhteysaluslautta vain joka toinen päivä. Ihan niin eristyksissä Andreas ja Sonja eivät haluaisi asua.

– Jos olisin aina pelkästään saarella, olisin synkkä ihminen. Vastapainoksi rauhalle kaipaan ihmisiä ja uusia ajatuksia. Samaa toivon lapsilleni, Andreas sanoo.

Kun lapset kasvavat, Andreas ja Sonja aikovat kannustaa heitä harrastamaan, vaikka se ei ihan yksinkertaista olekaan. Viimeinen lautta Paraisilta Heisalaan tulee jo kello kuusi.

Perheellä on Paraisilla kakkosasunto. Jos Kalle ja Matilda alkavat harrastaa arki-iltaisin, toisen vanhemman on yövyttävä heidän kanssaan siellä.

Andreas käy Paraisilla myös kunnanvaltuuston kokouksissa. Yhteisiin asioihin on tärkeä vaikuttaa: palveluja puolustamalla saaristo säilyy elinvoimaisena.

Esimerkiksi viime syksynä liikenne- ja viestintäministeriö kaavaili yhteysalusliikenteen muuttamista maksulliseksi. Se olisi ollut kuolinisku saaristolle.

"Ei saaressa voi olla aina pelastusliivit päällä, vaan ympäristön kanssa on opittava elämään."

Jos asuu saaristossa, on kunnioitettava merta. Täällä lapset oppivat sen varhain. Myös maatilan eläimiä ja koneita täytyy osasta varoa.

– Ei saaressa voi olla aina pelastusliivit päällä, vaan ympäristön kanssa on opittava elämään. Silloin merikään ei pelota, Andreas sanoo.

Meri on silti määrittänyt perheen harrastuksen. Lasten kanssa on käyty vauva- ja perheuinnissa Paraisilla jo pitkään aina sunnuntaisin, vaikka se nielee puoli päivää.

Nyt uimataitoa harjoitellaan kotirannassa. Illalla lämmitetään rantasauna.

Vanhempi saa mielenrauhan, kun tietää, mitä lapsi tekee puhelimellaan.

Ostaessamme ekaluokkalaiselle ensimmäisen puhelimen emme tajunneet, miten koukuttavia siihen ladattavat (ihan järkevätkin) pelit ovat. Vuoden kestäneen peliaikajankkauksen jälkeen tajusimme asentaa puhelimeen Screen Time -sovelluksen, jolla voi paitsi seurata myös rajoittaa sovelluskohtaisesti lapsen puhelimenkäyttöä.

Aikarajoituksen takana ovat nyt pelit, mutta ulkopuolella esimerkiksi viestisovellukset. Lapsi tottui rajoituksiin nopeasti, ja turha vääntö puhelimella olosta loppui.

Tuntuu myös turvalliselta, että näemme Screen Timesta tarvittaessa kaiken, mitä lapsi puhelimellaan tekee. Sovellus toimii hienosti Androidissa, vaikka aikuisella olisi iOS, mutta isomman lapsen iPhonen sovellus sekoitti. Screen Time premium 4,90/kk. Ensimmäinen kuukausi ilmainen.

Älyllä tai ei – muista hankkia lapsen puhelimeen kunnon kuoret, jotta se ei ole kohta entinen.

  1. Kevyt kannettava. Ohuessa älypuhelimessa on kaksi kameraa, kolmen vuoden takuu ja 16 gigaa tallennustilaa, jota voi laajentaa muistikortilla. Huawei P8 Lite, 120 e.
  2. Valmiiksi suojattu. Vettä ja pölyä kestävä älypuhelin pärjää jopa repun pohjalla. Käyttäjien mukaan 1,5 gigan keskusmuisti jaksaa pyörittää Pokémon Gotakin. 8 gigan tallennustila. Samsung Galaxy Xcover 3,165 e.
  3. Kestävä klassikko. Tällä onnistuvat puhelut, tekstarit ja matopeli. Koulun jälkeen voi kuunnella radiota ja MP3-soitinta ja kuvata kahden megapikselin kameralla. Pitkään kestävä akku. Nokia 3310, 59 e.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Jos lapsi nirsoilee jatkuvasti ruuan kanssa, kannattaa ottaa käyttöön maanittelun sijaan muut metodit. Vauvan toimitus ja lukijat antavat 9 hyvää vinkkiä sujuvampaan ruokailuun.

Makuaistimus on jokaisella yksilöllinen – ruoka maistuu ja tuntuu erilaiselta joka suussa. Niin sanotut supermaistajat maistavat esimerkiksi kitkerät ruoka-aineet hyvin voimakkaina. Uusiin makuihin tottumiseen menee muutenkin yleensä yli kymmenen maistelukertaa – ja varsinkin lapset usein karttavat uusia makuja. 

Helsingin Sanomissa lastenpsykiatri pohti, miten maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua.

Mikä sitten voisi vähentää nirsoilua? Vauvan toimittajat ja lukijat antavat parhaat vinkkinsä, joilla perheen ruokailuhetket saa sujumaan ja ruokarepertuaaria laajennettua.

"Yksi yllättävän hyvin toiminut keino on ollut kauniisti kattaminen. Lapsi on innostunut syömisestä, kun pöytä on kaunis."

1. Ota lapset mukaan kokkaamaan

"Otan lapset mukaan ruoanlaittoon, ja meillä puhutaan paljon ruoasta. Mistä ruoka tulee, mitä muualla päin maailmaa syödään, miksi joku on terveellistä tai epäterveellistä, mitä vitamiineja on vaikka tomaatissa, ja miten se vitamiini vaikuttaa."

"Lapsille kokkaus on hauskaa yhdessäoloa. Lapsen kannattaa antaa maistella raaka-aineita ja tuoksutella ruokaa sen valmistuessa. Onpa nähty eräänkin paprikaa vieroksuvan tyypin popsivan sitä huomaamattaan suoraan leikkuulaudalta kesken pilkontahommien."

2. Unohda välipalat

"Olen asunut vuosikausia Ranskassa. Siellä ei nimenomaan kiinnitetä mitään huomiota lasten ruokailuun. Pöytä katetaan, ja lapset ottavat, mitä ottavat. Välipalakulttuuria ei ole, eli ovat aina tosi nälkäisiä pöytään tullessaan. Se vaikuttaa todella paljon lapsen syömiseen, mikä usein unohdetaan."

3. Anna lapsen olla nälkäinen

"Nirso lapsi ei syö välttämättä, jos nälkä ei todella kurni mahassa."

"Itse havaitsin ruokanirsoilulle erään keinon: runsaasti toimintaa – ulkona juoksemista, pelaamista, kaikkea mahdollista – noin neljä tuntia putkeen. Kummasti hernekeitto maistuu!"

"Olen ovelasti maistattanut lapsilla uusia ruokia esimerkiksi futistreenien jälkeen, kun ovat todella nälkäisiä. Ja kas, hyvin maistuu niin sienet kuin  kummalliset juustotkin, joita eivät ole suostuneet syömään aikaisemmin."

4. Unohda vaihtoehdot

"Älä koskaan tarjoa montaa vaihtoehtoa, vaan koko perhe syö samaa. Seuraavalla kerralla voidaan sitten tehdä jotain muuta."

"Neuvolassa terveydenhoitaja lohdutti, että yksikään lapsi ei ole kuollut nälkään täyden lautasen ääressä. Muistutan siitä aina itseäni, kun nirsoilu alkaa. Lapsi ei kuole nälkään, vaikka jättäisi jonkin aterian syömättä."

5. Älä tee asiasta numeroa 

"Jos ruokailusta tehdään iso numero vauvasta alkaen, vauva vaistoaa sen. Ymmärrettävää toki, että soseita syöttävä vanhempi stressaa vauvan kasvusta, koska sitä tarkoin neuvolassa syynätään."

"Meillä syödään monipuolisesti erilaisia ruokia joka päivä. Jos ei syö, niin on nälissään. En rupea maanittelemaan. Hyvällä ruokahalulla lautaselta häviävät niin simpukat ja artisokat kuin muusit ja lihapullat. Joskus ei vain maistu, ja silloin ei syö. Ei maailma siihen kaadu, joskus ei vaan maistu meille aikuisillekaan."

6. Kata kauniisti

"Yksi yllättävän hyvin toiminut keino on ollut kauniisti kattaminen. Lapsi on innostunut syömisestä, kun pöytä on kaunis ja värikäs."

"Juuri näin. Pöytä katetaan kauniisti ja syödään kunnon vaaleilta posliinilautasilta, juomalasista ja kaikilla tarvittavilla välineillä. Nokkamukeja ei käytetä."

7. Puhu ruuasta kauniisti

"Ruokapöydässä ollaan kohteliaita, eikä mitään yök, hyi, en tykkää tästä -puheita edes taaperolta. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta sen julistaminen on epäkohteliasta. Joskus kestää vuosikin, ennen kun lapsi uskaltaa edes maistaa. Lopulta kuitenkin syövät hiukan edes kaikkea."

"Yllättävän monet aikuiset julistavat lasten kuullen, mistä kaikesta ruuasta eivät tykkää. Pitäkää omana tietonanne, jollette ehdoin tahdoin halua siirtää ennakkoluulojanne lapsillenne."

8. Huiputa vähän

"Ujuttakaa uusia makua lempiruokiin: vihanneksia spagetin sekaan, tortillalätyn sisälle mitä tahansa. Kunhan on joku tuttu lempparielementti, mihin uuden maun mielessään liittää."

"Olen sortunut etelänlomalla markkinoimaan friteerattuja mustekaloja lapselle "kalapuikkoina". Söi hyvällä ruokahalulla, ja paljastimme sen jälkeen, että kala oli oikeastaan mustekalaa. Lapsi innostui, että sehän olikin hyvää."

9. Ja se vanha viisaus – aina kannattaa maistaa

"Jos meidän nirsolle ei olisi sanottu, että pitää maistaa edes ihan nokare, niin tuo ei söisi koskaan mitään muuta kuin muussia ja lihapullia. Todella monta kertaa hän on todennut heti pöytään tullessaan "en tykkää!". Ja kun on pyydetty maistamaan, niin hän onkin maistettuaan tykännyt ruoasta ja pyytänyt vielä lisää."

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kesän yksi takuuvarma puheenaihe on häät. Lisää kierrokksia keskusteluun saadaan, jos kutsussa lukee häiden olevan lapsettomat. Kun lapset eivät ole tervetulleita juhlimaan häitä, osa kutsutuista riemastuu, osa loukkaantuu ja osa tuo lapsensa mukaan väkisin. Miten sinä suhtaudut? 

 

Kysely

Jos saat kutsun lapsettomiin häihin, mitä teet?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.