Kuva: Shutterstock

Kun lapsi aloittaa koulun, aloittaa hän useimmiten myös puhelimen käytön.

Ekaluokkalainen tarvitsee oman kännykän, sanoo 68 prosenttia vanhemmista.

Vastaavasti siis 32 prosenttia vanhemmista katsoo, että koulun aloittava lapsi ei vielä tarvitse kännykkää.

Meidän Perheen nettisivuilla asiaan otti kantaa 370 vanhempaa. Tällaisia ovat perustelut.

Kyllä: koulumatkalle ja iltapäiviin

”Että saan hänet kiinni koulupäivän ja iltapäiväkerhon jälkeen. Ekaluokkalainen voi liikkua ja leikkiä itsenäisesti lähikaduilla.”

”Haluan että lapseni on tavoitettavissa.”

”Ekaluokkalaisellakin voi olla jo harrastuksia, joihin mennään suoraan koulusta. Soittamalla on helppo tarkistaa, että lapsi on päässyt perille."

”On hyvä olla keino käskeä lapsi kotiin. Kellonaikojen seuraaminen ei ihan jokaiselta ekaluokkalaisella vielä onnistu.”

”Harvoilla on enää kotona lankapuhelinta. Lapsen ja vanhemman on tavoitettava toisensa."

”Hätätilanteessa on voitava soittaa apua.”

”Helpottaa ihan hirveästi arkea. Sekä vanhemmalla että lapsella on turvallisempi olo.”

”Helpottaa arkielämää, kun en voi olla lähettämässä lasta kouluun, vaan hän lähtee yksinään.”

”Oman mielenrauhani vuoksi haluan saada yhteyden lapseeni, joka kulkee koulumatkat yksin tai menee koulun jälkeen kaverin luo leikkimään.”

”Lapsi voi ilmoittaa kotiin myöhästymisistä ja muista muutoksista.”

”Aamulla kännykkä toimii herätyskellona ja muistuttajana, milloin täytyy lähteä. Lapsi voi soitella vanhemmille, jos on jokin vaate vaikka hukassa.”

”Pidentää kivasti napanuoraa.”

Ei: Lapsi ei liiku vielä yksin

”Ei niitä ennenkään tarvittu.”

”Ekaluokkalainen tuntuu liian pieneltä huolehtimaan puhelimesta.”

”Jos lapsi menee iltapäiväkerhoon, josta hänet haetaan, kännykkää ei tarvitse.”

”Jos koulussa tapahtuu jotain, opettajat kyllä soittavat kotiin.”

”Lapselle on liian iso vastuu huolehtia puhelimesta. Kotona voi olla ylimääräinen puhelin, josta lapsi voi soittaa jos joutuu olemaan yksin kotona.”

”Sitä tulee käytettyä lähinnä pelaamiseen. Ei vielä tarvita.”

Mutta kolmanneksi...

Moni vanhemmista aikoo ostaa lapselle peruspuhelimen. Älypuhelimen saa harva ekaluokkalainen.

”Älypuhelimeen ekaluokkalainen on liian nuori.”

”Riittää, että voi soittaa vanhemmille. Kamerakin on liikaa.”

On, pakko on syödä. Mutta onko pakko tehdä itse? Ja mitä? Meidän Perhe selvitti, miten arjen ruokarumba pyörii.

Ensin laulaa mikro: bling! Ja sitten huutaa äiti tai isä: Syömään!

Ruuanlaitto on pakollinen osa arkea. Harvempi kuin joka viides Meidän Perheen kyselyyn vastanneista pitää itseään kulinaristina tai ruokaharrastajana, vaikka kokkaa ja kattaa ruokaa perheen pöytään jatkuvasti. Kaksi kolmesta kuitenkin haluaisi satsata arkiruokaan enemmän.

Toisaalta ruoka syödään perheissä usein jo kello 17 maissa, pian työ-, hoito- ja koulupäivän jälkeen. Tarvitaan siis helppoutta, eineksiä, pakasteita, puolivalmiita – ja mikroa.

– Einekset, pakasteet ja puolivalmiit ovat osana muuta ruokavaliota varsin ok. On turha kaivata aikaa, jolloin syötiin ruokaa omasta maasta ja tehtiin kaikki alusta asti itse. Ruuanlaitto oli silloin äidin tai kotiapulaisen päätyö. Nyt on ihan eri haasteet, työt ja harrastukset. Tarvitaan helpotuksia, ravitsemusterapeutti Anette Palssa sanoo.

"On hassu ajatus, että ruuasta lähtisi ravintoarvo, kun sen laittaa mikroon."

Mikron käyttäminen ei ole merkki siitä, että ruuassa olisi ravitsemuksellisesti jotain pielessä.

– On hassu ajatus, että ruuasta lähtisi ravintoarvo, kun sen laittaa mikroon. Osa vitamiineista menetetään kyllä lämmityksessä, mutta niin ruuanlaitossa käy aina, Palssa toteaa.

–  On järkevää käyttää pakasteita ja valmiiksi pilkottuja ja raastettuja tuotteita. Käytä puolivalmisteita, osta valmista tai tee ruokaa etukäteen ja lämmitä – se on ihan kunnon ravintoa.

Toisaalta on myös perheitä, jotka tekevät aina lämpimän päivällisaterian huolella ja itse. Kyse on arvovalinnasta: siitä, mihin haluaa aikaa käyttää.

”Puhtaat raaka-aineet, ei valmismarinadeissa uinutta lihaa tai eineksiä. Ostamme lähituottajilta suoraan munat ja lihaa. Kasviksia kauden mukaan”, kertoo yksi kyselyyn vastanneista äideistä.

"Jos lapsi tottuu syömään vain muutamaa ruokaa, tulee viimeistään koulussa nälkä."

Mutta entäs jos lapsi tahtoo syödä vain makaronilaatikkoa tai spagettia? Älä ainakaan kokkaa lapselle eri ruokaa kuin itsellesi, Palssa sanoo. Lapsi voi päättää ruuasta välillä, mutta ei aina.

– Jos lapsi tottuu syömään vain muutamaa ruokaa, tulee viimeistään koulussa nälkä. Miksi hankaloittaa oman lapsen elämää niin?

Hyvä koko perheen arkiruoka syntyy näin:

Tee itse tai lämmitä. Lisää salaattia ja kasviksia tai napostelkaa vaikka pikkutomaatteja, kun ruoka lämpenee. Lapsen einesateriaan voi lisätä proteiinia vaikka maitolasillisella tai muutamalla raejuustolusikallisella. Se on siinä!

Meidän Perhe 9/2016

Perheiden 5 suosikkiruokaa

1. Jauhelihakastike ja spagetti tai makaroni

2. Makaronilaatikko

3. Kana- tai broilerikastike riisin kanssa

4. Uunilohi ja perunamuusi

5. Nuudeleita

Uusia suosikkeja: soijanakit, tortilla-pohjiin tai rieskoihin tehty pizza, tortilla-lasagne, pizzapannari, tomaattinen linssikeitto, katkarapuja curry-kookosmaitokastikkeessa, pinaattivohvelit, chorizo-papupata, intialainen voikana, falafelit ja pitaleipä, pekoniparsakanavartaat, soijarouhe jauhelihan sijaan, paahdetut juurekset hunajan kanssa, linssipyörykät, nokkosmunakas, nokkosletut, nyhtökaura, pinaattikaurapuuro, intialainen leipäjuustokastike

Toiveikas kuitenkin

Olen ottanut yhdeksi tärkeimmäistä tehtävistäni tarjota perheelle mahdollisimman puhdasta ruokaa (olen kotiäiti), koska tiedän sen vaikuttavan perustavanlaatuisesti terveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin, koko elämään.

Ja vaikka pidänkin ruoanlaitosta, joskus kiireisinä päivinä tai väsyneenä ostaisin erittäin mielelläni kaupasta jotakin valmista. Mutta, valitettavasti SUURIN OSA kaupassa myytävistä tuotteista on kyllästetty lisäaineilla ja hyönteismyrkyillä. Puhutaan että ruoka on puhdasta, mutta kukkua kanssa.  Jos ei muuta, niin vähintään kasviöljyllä pilataan muuten ok ruoat epäterveellisiksi. 

Valmistajille terveiset; valmistakaa puhtaita luomutuotteita ilman kilometrin lisäaineluetteloa, oikeilla eläinrasvoilla ja merisuolalla maustettuna, niin uskon ostajia kyllä riittävän! 

Monet puhuvat että tällainen ruoka olisi liian kallista, mutta itse olen ainakin laittanut puhtaan ruoan kaikkien muiden hankintojen edelle, terveys ja jaksaminen on minulle niin tärkeää. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Apua, muksu oli luovalla päällä ja piirsi tussilla tuoliin. Lähteekö tussi pois kahdella kodin ihmeaineella, joita nettipalstoilla suositellaan?

Meidän Perhe testasi, miten lähes joka kodista löytyvät ihmeaineet poistavat kynän jälkiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tia ja Joonas Mustajärvellä sekä heidän kolmella lapsellaan on kaikki, mitä he tarvitsevat. Yksi lapsi mahtuisi vielä hyvin.

Tuollainen? Oikeasti? Minkä leikkimökin te olette menneet ostamaan?

Tia Mustajärven sukulaiset seisovat pihamaalla ja katsovat Tian ja Joonaksen uutta kotia. Kengät uppoavat kuraiseen maahan. Metsän reunassa on hiljaista.

Punainen hirsimökki on rakennettu vuonna 1927. Talossa on 48 neliötä, yläkerran vintille on myöhemmin tarkoitus rakentaa yksi makuuhuone.

Rakennus näyttää niin pieneltä, että on vaikea kuvitella, kuinka Tia, Joonas, parivuotias Ronja ja Minea-vauva mahtuisivat asumaan siinä.

Sukulaiset kutsutaan sisään kahville. Tia kaivaa kaapista eriparimukit ja nostaa Minean syliin.

– Silloin kolme vuotta sitten ja yhä nyt me ajattelimme vain, että nyt ollaan kotona, juuri tätä me haluamme, Joonas sanoo.

Tia ja Joonas tapasivat siuntiolaisessa navetassa saappaat jalassa. Onpas rehti maalaisnainen, ei mikään kaupunkilainen prinsessa, ajatteli Joonas ja ihastui.

– Minä rakastuin Joonaksen kädenpuristukseen. Ote oli niin jämäkkä, Tia sanoo.

Agrologiksi opiskellut Tia oli maaseutuyrittäjän tutkintoon liittyvässä työharjoittelussa maatilalla, Joonas työskenteli samalla tilalla karjanhoitajana.

Kaksi vuotta myöhemmin juhlittiin häitä. Siitä on nyt jo kuusi vuotta, aika on kulunut nopeasti. Parikymppisellä Tialla oli punainen puku.

Korkeintaan yhden lapsen voisi hankkia, ehkä, sitten joskus, Tia sanoi Joonakselle. Ronja syntyi kaksi vuotta häiden jälkeen.

– Vauva olikin yllättävän kiva ja helppo. Luulin lapsia jotenkin rasittavammiksi. Minulla ei ollut niistä yhtään kokemusta. Olen ainoa lapsi ja sukuni nuorin.

Kaksi vuotta Ronjan jälkeen syntyi Minea. Perhe asui yli sadan neliön rintamamiestalossa, vauva mahtui sinne hyvin. Mutta talo ei ollut oma. Eikä siellä voinut kasvattaa eläimiä.

"Koti kerrostalossa olisi ollut painajainen. Ei siellä pystyisi asumaan."

Siksi Tia klikkasi netin asuntosivut auki melkein joka ilta, kun lapset nukkuivat.

Neljä huonetta, kolmas kerros, hyvä sijainti palvelujen lähellä, avara ja valoisa, 338 000 euroa. Ei.

Viisi huonetta, ylin kerros, liikenteen melu ei kuulu, lasitettu parveke, putkiremontoitu talo, 420 000 euroa. Ei!

– Koti kerrostalossa olisi ollut painajainen. Ei siellä pystyisi asumaan, naapureita ylhäällä ja alhaalla ja sivulla. Joku olisi vastassa heti, kun avaisi oven, Joonas sanoo.

Tia on samaa mieltä. Hän on kotoisin Espoon maaseudulta eikä ole koskaan halunnut asua kaupungissa.

– Kun Helsingissä käy, kasvoille iskee heti pakokaasujen haju ja meteli.

Yhtenä iltana netissä oli pieni, punainen mökki.

Punainen mökki ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Sisätilat olivat sokkeloiset ja ahtaat. Vähät neliöt oli jaettu väliseinillä moneen soppeen. Rakennuksessa ei ollut asuttu vuosikausiin. Suihku puuttui. Haisi ummehtuneelta.

Mutta kun Tia siristi silmiään punaisen mökin ulkoportailla seistessään, hän näki aivan selvästi: lehmille laidun, porkkanoille kasvimaa, kahvikupille ulkopöytä, lapsilla paljaat varpaat ja multaa kynsien alla.

Ulkona olisi tarpeeksi tilaa. Kaupat päätettiin tehdä.

– Valinnassa ei ollut kyse rahasta, velkaa olisi saatu enemmänkin. Kyse oli sen elämäntavan valinnasta, jonka halusimme itsellemme ja lapsillemme, Tia sanoo.

Ensimmäiset seitsemän kuukautta kauppojen solmimisen jälkeen Joonas työskenteli päivisin sähköalan yrityksessään ja remontoi illat uutta kotia. Turhia seiniä purettiin, loput tilkittiin, suihku rakennettiin, lattiaan laitettiin lankut.

Alhaalle jäivät avokeittiö, olohuone takkoineen, pieni kamari, muutaman neliön eteinen ja kylpyhuone. Yläkerran vintti muuttui vanhempien ja lasten yhteiseksi makuutilaksi.

Pihan perällä nökötti pikkuriikkinen sauna.

Ensimmäisenä iltana omassa kodissa kaikkien muuttolaatikoiden ja nyssäköiden ohi mahtui vain pujottelemalla. Kun Ronjan piti päästä nukkumaan, Tia sai vaivoin raivattua lattialle lapsen kokoisen kolon.

Aamulla alkoi arki.

Tavaroista oli karsittava yli puolet pois. Pieneen taloon ei mahtunut suuria huonekaluja, eivätkä Tian mummulta saadut pöydät, tuolit ja lipastot kelvanneet tutuille. Tia lähetti ne raskain mielin kirpputorille.

Lasten leluille riittää yksi laatikko. Jos alkaa tursuilla, leluja on liikaa.

Lasten lelut mahtuivat yhteen muuttolaatikkoon ja aikuisten vaatteet toiseen, talvitakit ja kengätkin.

Yksi laatikko riittää leluille yhä.

– Leluja on liikaa, jos laatikko alkaa tursuilla ja Duploja löytyy mistä sattuu. Se on hyvä sääntö, Tia miettii.

– Luopuminen tuntui yllättävän helpolta, kun pääsi alkuun. Tarvitsenko oikeasti vanhoja koulumuistiinpanoja ja kirjoja, joita en tule enää koskaan lukemaan? Entä kymmeniä pussilakanoita ja DVD-levyjä? En.

Tavarat vähenivät, mutta eläinten määrä kasvoi.

Aluksi hankittiin kaksi vuohta, sitten kaneja. Joonas rakensi karsinat, häkit, kanalan ja ulkotarhan.

Illalla ulkona oli pimeää. Katulamppuja ei ollut, Inkoon keskustaan oli matkaa kahdeksan kilometriä. Mikään ei tuntunut raskaalta tai pelottavalta.

– Samalla tavalla Suomessa on eletty satoja vuosia, viljelty maata ja kasvatettu karjaa aika pienissä oloissa. Meillä on sähköt ja autot ja paljon muuta, mikä hätä tässä olisi.

Älä jahtaa kukkoa, kukko suuttuu, Joonas varoittaa Ronjaa.

– Kun se tuli taas sisälle, niin kannan ulos, Ronja puolustautuu ennen kuin päästää irti.

Kukot ja kanat kulkevat vapaina pihalla. Niin kulkevat lapsetkin. Minea, 3, juoksee isän perässä korjaamaan kaivoa, Ronja, 5, vie äidin kanssa possuille perunankuoret, Veera,1, yrittää kiskoa kaalintaimet maasta ylös.

– Meillä on oikeastaan vain kaksi suurta sääntöä. Eläimiä ei saa jahdata, ja tielle ei saa mennä. Ajattelen, että parempi kokeilla pienenä asioita, niin vahingotkin ovat pieniä. Ja vahingoista oppii, Joonas sanoo.

Kun Minea on pari kertaa maistanut kanankakkaa, hänen ei enää tee mieli maistaa. Kun Ronja alkukesästä kerran koskee lehmien sähköaitaan ja saa pienen tärskyn, malttaa loppukesän pitää näpit irti.

– Aina lasta ei tarvitse varoittaa, että kohta putoat tai kaadut. Joskus lapsi saa pudota, kaatua ja oppia.

Koko perhe nukkuu vintillä yhdessä, avoimessa tilassa. Veera pinnasängyssä vanhempien sängyn vieressä, Minea ja Ronja huoneen toisella laidalla. Sängyt olisivat turhan korkeita matalaan ullakkotilaan, patjoilla pärjätään.

Lapset heräävät aamuviideltä.

– En todellakaan jaksa nousta silloin. Tytöt saavat katsoa Yle Areenasta Pikku Kakkosta, kun yritän saada silmät auki, Tia sanoo.

Ulos lähdetään vasta, kun alkaa olla kunnolla valoisaa. Siellä pysytään kesällä koko päivä, paljain jaloin tai kumppareissa, eläimiä ja kasveja hoitamassa.

Joonas on päivät sähköalan töissään. Minea ja Ronja käyvät kerhossa tiistaina ja keskiviikkona. ”Jää kahville”, ehdottavat kerhokavereiden äidit Tialle, mutta Tia ei yleensä jää.

– Kahden ja puolen tunnin kerhopäivän aikana ehdin juuri ajaa kotiin ja tehdä jonkun homman: siivota kanien häkit tai lisätä katetta kasveille. Veerakin on sopivasti päiväunilla.

Jokaisen hengitys kuuluu samaan huoneeseen. Tuntuisi oudolta, jos lapsilla olisi omat huoneet.

Illalla kaikki käyvät nukkumaan samaan aikaan, yhdeksän maissa. Väsyttää. Väsymys tuntuu hyvältä, siitä tietää tehneensä jotakin. Jokaisen hengitys kuuluu samaan huoneeseen. Tuntuisi oudolta, jos lapsilla olisi omat huoneet.

– En muista, koska olisin valvonut yli yhteentoista, Joonas sanoo.

– Harvoin meillä löhötään sohvalla, aina on jotakin tekemistä. Mutta toisaalta kahvitauon voi pitää juuri silloin, kun itse haluaa, Tia jatkaa.

Kun Tia katsoo lapsiaan, hän ajattelee yleensä arkisia asioita mutta välillä onneaan.

– Tällaisen elämän sain. Monen mielestä vaatimattoman, mutta arki ei voisi tuntua enempää omalta.

Kotoa ei ole tehnyt mieli lähteä edes lomalle.

– Vähän aikaa sitten kävimme kyllä kahdestaan Ruotsissa. Lilluimme laivan kylpyläosastolla ja söimme kaikessa rauhassa. Pelkät aikuiset! Tukholmassa kävimme tietenkin Skansenilla katsomassa vanhan ajan taloja, elämää ja eläimiä, Joonas sanoo.

Sitten olikin kiire hakemaan lapset mummolasta ja päästämään eläintenhoitaja vapaaksi.

Joskus sukulaiset ja tyttöjen kerhokaverit käyvät kylässä, mutta yleensä perhe on keskenään.

– Ihmisten on vaikea uskoa, ettei toisen naama ala ärsyttää. Jos niin joskus harvoin tapahtuu, pitää mennä vaikka pihalle kaivamaan jotakin kuoppaa, Joonas sanoo.

Tiaa alkaa naurattaa. Kuoppia ei ole pahemmin kaiveltu edes talvella. Silloin ulkona ollaan vähemmän ja elintila kutistuu talon 48 neliöön sekä kodin ja navetan väliselle polulle.

Sisällä kaikki ovat yhdessä, näkevät ja kuulevat toisensa koko ajan. Kun Ronja haluaa kysyä äidiltä, miksei kukko muni, hänen ei tarvitse korottaa ääntään tai kävellä toiseen huoneeseen.

– Ei tällainen elämä varmasti kaikille sopisi. Mutta voisi sopia aika monelle, jos ihmiset uskaltaisivat ajatella asian uudelleen ja edes kokeilla, Joonas sanoo.

Kun Joonas haluaa hemmotella Tiaa, hän vahtii lapsia, jotta Tia ehtii kirjoittaa blogia tai pääsee koiran kanssa agilityyn. Omalla hemmotteluvuorollaan hän pyöräilee pitkin metsäteitä.

– Ei sen kummempaa.

Vieraiden mielipiteet joskus ärsyttävät. Pitäisi jatkuvasti tavoitella jotain suurempaa ja enemmän.

Miksi jokaisen pitäisi mennä yliopistoon opiskelemaan? Miksi kaikkien täytyisi luoda ura? Miksi rahalla on niin suuri rooli monen elämässä? Miksi lapsilla pitäisi olla lastenhuoneet ja aikuisilla aikuisten huone?

Näitä Joonas ja Tia miettivät välillä. Arjessa ei ärsytä mikään, paitsi vieraiden mielipiteet joskus. Pitäisi jatkuvasti tavoitella jotain suurempaa ja enemmän, vaikka pienessä on kylliksi.

– Saamme tarvitsemamme lihan ja kohta maidonkin navetasta ja kasvikset omasta maasta. Kaupasta ostamme vain jauhoja, suolaa, sokeria ja mausteita. Meille on tärkeää, että lapsetkin näkevät, mistä ruoka oikeasti saadaan, Joonas sanoo.

– Vaikka maailma menisi miten sekaisin, me pärjäämme omillamme. Tiedämme myös, että ruokamme on puhdasta, eikä siinä ole lisäaineita.

Veera, Minea ja Ronja saavat katsoa vieressä, kun isä teurastaa kanin tai porsaan. Sekin on osa arkea. Kun kani on nyljetty, Tia valmistaa siitä hyvää kastiketta. Kastike syödään perunoiden ja kasvisten kanssa.

Sillä kanilla oli hyvä elämä ja se maistui hyvältä, Ronja saattaa todeta.

"Meillä on aika perinteiset naisen ja miehen roolit. Miksei, jos homma toimii?"

Tian ainoa unelma liittyy kahdeksan neliön kokoiseen keittiöön. Sen ei tarvitsisi olla suurempi, mutta kaappitilaa saisi olla enemmän.

– Remontoin sen sitten, kun tärkeämmät asiat on rakennettu, Joonas lupaa.

– Meillä on aika perinteiset naisen ja miehen roolit kotona. Miksei, jos homma toimii? Tasa-arvoa on monenlaista. Sellaistakin, että molemmat tekevät paljon töitä perheen eteen, mutta työt ovat erilaisia, Tia sanoo.

Kun Ronja, Minea ja Veera kasvavat, taloa voi laajentaa, jos tytöt haluavat omat huoneet. Ehkä he eivät halua. Ehkä yksi lapsista haluaa, mutta muut eivät.

– Katsotaan rauhassa.

Ensin odotetaan syksyä. Silloin perheeseen syntyy neljäs lapsi. Vintille viiden viereen tulee nukkumaan kuudes. Hänelle on hyvin tilaa.

Meidän Perhe 7/2016

Perhe

Tia Mustajärvi, 26, Joonas Mustajärvi, 31, sekä lapset Ronja, 5, Minea, 3, ja Veera, 1, asuvat Inkoossa. Kotona Koivukummun tilalla asuvat myös kaksi sikaa, kaksi hiehoa, kukko ja parikymmentä kanaa tipuineen, kaksi koiraa, kissa ja kaneja.

Liukuestelateksi antaa taaperon sukkiin lisää pitoa. Sopii myös villasukille!

Tarvitset

sukat
liukuestelateksia
pahvia
talouspaperia

Kuvauksissa oli käytössä Viva Decor ABS -liukuestelateksia, joka on tarkoitettu sukille. Liukuestelateksia on tarjolla monissa eri väreissä, ja sitä myydään askartelukaupoissa.

Tee näin

  1. Jos levität ainetta uusille sukille, pese sukat ensin ilman huuhteluainetta. Anna kuivua.
  2. Sujauta sukan sisään pahvista tai kartongista sopivan kokoinen pala. Pahvi estää lateksin imeytymisen kankaan läpi. Lisäksi se pitää kankaan pinnan tasaisena, jolloin lateksin levitys on helpompaa.
  3. Koepursota liukuestelateksia ensin talouspaperin päälle, jotta saat ilmakuplat puristettua pois. Pursota sitten ainetta sukalle suoraan pullosta. Tee pilkkuja tai kuvioita oman mielesi mukaan. Yksinkertaisinta on tehdä sukkien pohjaan pilkkuja, mutta kokeile myös muita kuvioita, vaikkapa siksakia tai aaltoja. 
  4. Jätä pahvisuojus sukan sisään ja anna kuivua ainakin yön yli.
  5. Pese jarrusukat aikaisintaan neljän päivän päästä aineen levittämisestä. Liukuestelateksi pysyy sukan pinnassa parhaiten, kun peset sukat 30 asteessa nurin päin käännettynä.

Video: Ninna Lindström

Jaa oma juttu

Millaisia askarteluja, tuunauksia tai käsitöitä sinä olet tehnyt kotiin tai vauvalle? Nappaa kuva ja jaa se Instagramissa tägättynä #teeite @vauvalehti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.