Yhteisen pöydän ääreen kokoonnutaan usein. Tällä kertaa isäntänä Ahmed, pöydän ääressä Lauri, Aatu, Iida ja Ali. Kuvat: Johanna Kokkola
Yhteisen pöydän ääreen kokoonnutaan usein. Tällä kertaa isäntänä Ahmed, pöydän ääressä Lauri, Aatu, Iida ja Ali. Kuvat: Johanna Kokkola

Ola perheineen pakeni Irakista. Hilkka perheineen kutsui heidät omakotitalonsa yläkertaan asumaan. Kun tulevaisuudesta ei tiedä, on keskityttävä tähän hetkeen.

Pöytään katetaan leipää, voita, teetä ja kahvia. Ruisleivässä maistuu rouhea riihi, ja sen on leiponut Aatu Mehtätalo, 9. Litteässä khubz-leivässä maistuvat lempeä vehnä ja mausteet. Sen on leiponut Ola Abdulhussein Muhammed, 26.

Itäsuomalaisen pöydän ääressä kaksi lapsiperhettä haukkaa vuoronperään molempia leipiä.

Leipä saattaa olla erilaista, mutta ihmiset ovat samanlaisia. Sen Hilkka, 40, ja Lauri Mehtätalo, 41, perheineen ovat oppineet päätettyään vuosi sitten majoittaa kotiinsa turvapaikkaa hakevan irakilaisperheen.

Syksyllä 2015 Hilkka katsoo voimattomana uutisista, miten pakolaisveneet uppoavat Välimereen. On tehtävä jotain. On autettava edes jotakuta lapsista ja heidän vanhemmistaan.

Samaan aikaan jossakin päin Eurooppaa Ola peittelee väliaikaismajoituksessa nukkumaan 5-vuotiasta Janaa ja puolitoistavuotiasta Alia.

Janaa pelottaa. Ola selittää, että matka on vielä kesken, mutta lopulta päästään perille.

Janaa pelottaa. Ola selittää, että matka on vielä kesken, mutta lopulta päästään perille.

Perhe on ollut matkalla jo monta viikkoa. Lapset ovat istuneet lentokoneessa, veneessä, junassa ja bussissa. Käyneet nukkumaan melkein joka ilta eri paikassa.

Kun Mehtätalojen yläkerrassa asuva vuokralainen muuttaa muualle, Hilkka ja Lauri päättävät majoittaa kolmen huoneen asuntoon pakolaisperheen. Se on helppo tapa auttaa: yläkerrassa on hyvin tilaa pienelle perheelle. Mehtätaloja ei haittaa, vaikka vuokratuloja ei tule – kotimajoituksesta ei peritä vuokraa.

Vanhemmat arvelevat, että yhteisasuminen avaisi myös lapsille, Juholle, 15, Iidalle, 13, Oskarille, 12, ja Aatulle, 9, uusia ikkunoita maailmaan.

Lasten mielestä ajatus on hyvä. Kunhan yläkertaan muuttaisi suomea puhuva perhe. Ja kunhan lapset olisivat suunnilleen saman ikäisiä kuin he, ei enää aivan pieniä.

Tammikuisena lauantaina pihaan ajaa auto. Pian pihalla viipottaa kaksi pikkulasta, joista toinen puhuu arabiaa ja toinen ei vielä mitään.

Tapaamisen tarkoituksena on selvittää puolin ja toisin, voisiko yhteisasuminen toimia.

Hilkkaa jännittää. Tulisiko hän toimeen arabikulttuurin kanssa?

Hilkkaa jännittää. Tulisiko hän toimeen arabikulttuurin kanssa? Miten hän kestäisi, jos näkisi omassa talossaan, että nainen elää alistetussa asemassa?

Huoli hälvenee jo ensikohtaamisessa pihalla. Tuntuu jännällä tavalla tutulta. Olasta ja hänen miehestään Ahmedista välittyy lämpö. Ei auto tuonutkaan heille mitään arabikulttuuria, vaan kaksi mukavaa aikuista lapsineen. Perheen, joka nyt vain sattuu olemaan kotoisin Irakista.

Pelien pelaaminen on mukavaa yhdessäoloa silloin, kun kaikki eivät ymmärrä toistensa kieltä. Jana tuulettaa, Lauri ja Iida kannustavat.
Pelien pelaaminen on mukavaa yhdessäoloa silloin, kun kaikki eivät ymmärrä toistensa kieltä. Jana tuulettaa, Lauri ja Iida kannustavat.

Pieni Ali juoksee edestakaisin yläkerrassa. Täällä on tilaa toisin kuin vastaanottokeskuksen yhdessä huoneessa. Ola ihastelee avaraa maalaismaisemaa talon ympärillä. Hän näkee ensimmäistä kertaa suomalaisen omakotitalon. Kotona Bagdadissa talot on rakennettu tiiviisti vieretysten.

Ahmed pelaa sählyä Aatun, Iidan ja Oskarin kanssa. Se sinetöi lasten mielipiteen: tervetuloa! Samaa mieltä ovat myös Hilkka ja Lauri.

Seuraavana lauantaina Lauri ajaa farmariautolla vastaanottokeskukseen Kiteelle. Auton takakonttiin sullotaan huomattava määrä muovipusseja. Niissä on ruokatarvikkeita ja vaatteet, jotka perhe on ehtinyt Suomeen tultuaan hankkia. Ahmed istuu etupenkille, Ola ja lapset taakse.

Sitten ajetaan kotiin. Hilkka on laittanut punajuurikeittoa ja rieskaa.

Lapset löytävät nopeasti yhteisen kielen: Aatu ja Jana puhuvat sekaisin arabiaa, suomea ja englantia. Ali puhuu omaa kieltään, jota kukaan ei ymmärrä.

Yhteiset tavat syntyvät, kun arkea eletään yhdessä.

Yhteiset tavat syntyvät, kun arkea eletään yhdessä. Ja juuri arki on Olalle ja Ahmedille luksusta.

– Täällä saamme elää normaalia elämää. Aivan toisenlaista kuin vastaanottokeskuksen yhdessä huoneessa. Ja täysin erilaista kuin Irakissa, Ola sanoo.

Menee aikansa ennen kuin Ola ja Ahmed uskovat, että lasten on turvallista leikkiä ulkona. Irakissa se ei olisi mahdollista. Nyt Ola ja Ahmed ulkoilevat lastensa kanssa vapaasti. Jana ja Ali viilettävät pitkin peltoja, läimivät sählyä ja keräävät munia pihan kanalasta.

Iltaisin talon alakerrassa Hilkka ja Lauri seuraavat suomalaiskanavien uutisia. Yläkerrassa Ola ja Ahmed katselevat arabikanavia. Kun pommi räjähtää Bagdadissa entisen kodin lähellä, se ei luultavasti ylitä uutiskynnystä Suomessa.

Maailma näyttää erilaiselta eri kulmista.

Miten itse huolehtisin perheestä vastaavassa tilanteessa? Mitä jos me joutuisimme lähtemään niin kauas kotoa? Miten voi elää, kun tulevaisuudensuunnitelmia ei voi tehdä?

Kysymykset eivät jätä Hilkkaa rauhaan. Joskus ne valvottavat öisin.

Olan ja Ahmedin kautta Hilkka ja Lauri tutustuvat myös muihin turvapaikanhakijoihin. Päätöksiä oleskeluluvasta jännitetään yhdessä. Viime aikoina on kuulunut paljon huonoja uutisia. Se tuntuu kaikkien mielestä käsittämättömältä.

Niin tuntuvat välillä myös arkiset hankaluudet, joihin turvapaikanhakija törmää Suomessa. Turvapaikanhakijoiden talous pyörii käteisen rahan turvin. Se haetaan henkilökohtaisesti vastaanottokeskuksesta kuukausittain.

Ilman sosiaaliturvatunnusta ei voi tehdä töitä tai saada pankkitunnuksia. Ilman pankkitunnuksia ei voi maksaa laskuja.

Kun Jana saa esikoulusta koulukuvat, Laurin ja Hilkan pitää maksaa lasku, sillä kuvia ei voi lunastaa käteisellä. Jos Ahmed haluaa lähteä Helsinkiin arabikauppaan ostamaan elintarvikkeita, Laurin ja Hilkan täytyy varata paikka hänen puolestaan Onnibussiin, koska sen voi tehdä vain pankkitunnuksilla.

”Yhteiskuntaan kiinni pääsemistä ei ole tehty kovin helpoksi.”

– Turvapaikanhakijan elämä on täynnä tällaisia hankaluuksia. Yhteiskuntaan kiinni pääsemistä ei ole tehty kovin helpoksi, Lauri sanoo.

Ola ja Ahmed iloitsevat, kun Jana aloittaa esikoulun. Koko suku arvostaa koulutusta. Ola on opiskellut biologiaa, Ahmed lakia. Vastaan­ottokeskuksessa Ola toimi usein tulkkina, koska hän puhuu englantia.

Perheeseen kuuluu tiiviisti myös kolmas aikuinen. Olan äiti Jinan asuu yhä Bagdadissa. Hänelle soitetaan videopuheluita joskus kymmenenkin kertaa päivässä. Jos Jana ei usko äitiään, mummo komentaa puhelimitse.

Oikeastaan Janalla on kaksi äitiä. Hän kutsuu myös mummoaan äidiksi.

Oikeastaan Janalla on kaksi äitiä. Hän kutsuu myös mummoaan äidiksi.

– Kun Jana syntyi, opiskelin vielä. Äitini hoiti paljon Janaa. Niin isoäidit tapaavat tehdä Irakissa, Ola kertoo.

Viikonloppuisin Bagdadissa koko suku kokoontui aina mummon taloon. Ei enää. Serkut, sedät ja tädit ovat hajaantuneet eri puolille maailmaa.

Nyt Ola ja Ahmed opettelevat uuden maan tavoille. Nykyhetkeen keskittyminen on yksi keino selviytyä. Tekee liian kipeää ajatella kaikkea sitä, mikä on jäänyt taakse.

He haluavat kokeilla kaikenlaista, mitä Mehtätalot ehdottavat. Syksyllä Ahmed hakkaa halkoja koko vuoden tarpeiksi.

– Se on erinomaista treeniä, hän kehuu.

Hän käy kalassa Oskarin kanssa ja kesäyönä teltassa hän nukkuu sikeämmin kuin koskaan.

Irakissa aikuiset naiset eivät pyöräile, mutta Itä-Suomen maaseudulla se on välttämätöntä, jos mielii päästä neljän kilometrin päähän bussipysäkille.

Ola leipoo suomalaista rieskaa, poimii vattuja hyttysiä kuhisevassa pusikossa ja saa takaisin lapsuudesta tutun taidon. Irakissa aikuiset naiset eivät pyöräile, mutta Itä-Suomen maaseudulla se on välttämätöntä, jos mielii päästä neljän kilometrin päähän bussipysäkille.

Iidan vanhan Jopon satula lasketaan niin alas, että jalat yltävät maahan. Aluksi Ola vinkuroi pyörällä hiekkatien laidasta laitaan. Sitten alkaa sujua.

Hilkka opettaa Olalle joogaa. Ola neuvoo Hilkalle, mitkä yrtit ja mausteet helpottavat kuukautiskipuja.

– Minulle tuli hämmästyttävän nopeasti olo, että meillä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä, Hilkka sanoo.

Ola (vas.) ja Hilkka ovat huomanneet, että heillä on paljon  yhteistä. Molempia kiinnostavat esimerkiksi puhdas ruoka  ja kasvilääkintä.
Ola (vas.) ja Hilkka ovat huomanneet, että heillä on paljon yhteistä. Molempia kiinnostavat esimerkiksi puhdas ruoka ja kasvilääkintä.

Kulttuurierot tuntuvat arjessa vain vähän. Sen verran, ettei Hilkka enää viipota saunan jälkeen alasti pihalla, kuten hänellä aiemmin oli ollut tapana.

Lauri puolestaan muistaa pitää enemmän ääntä mennessään koputtelemaan Olan ja Ahmedin ovelle. Niin Ola ehtii peittää hiuksensa päähineellä ennen Laurin tapaamista.

”Ahmedin kanssa kättely ja halailu kuuluvat kuvioon paljon enemmän kuin suomalaismiesten kesken.”

– Tällaiset asiat ovat menneet luontevasti. Jossain vaiheessa tajusin, etten ole koskaan edes kätellyt Olaa, mutta Ahmedin kanssa kättely ja halailu kuuluvat kuvioon paljon enemmän kuin suomalaismiesten kesken, Lauri kertoo.

Vain paastokuukausi ramadanin aikaan Hilkkaa ja Lauria huolestuttaa. Vuoden 2016 ramadan sattuu kesäkuulle, jolloin päivänvaloa riittää lähes ympäri vuorokauden. Olaa ja Ahmedia ei paljoa näy. He eivät jaksa juuri liikkua kotoa, sillä syöminen ja juominen on sallittua ainoastaan kello 23–2 välisenä aikana.

Välillä Hilkka käy kurkistamassa, ollaanko yläkerrassa hengissä.

– Paastoon tottuu kyllä, Ola nauraa.

Talossa on entistä enemmän ääntä ja elämää. Ali on kaikkien lellikki. Välillä lapset ottavat yhteen niin kuin sisarukset, eikä Iida aina jaksa, kun Jana pyrkii isojen tyttöjen seuraan.

– Meidän lapsia turhauttaa, jos Jana ei noudata sääntöjä pihapelissä. Niissä tilanteissa on tarvittu aikuisia tulkeiksi, Hilkka kertoo.

Kesällä trampoliinille on jonoa. Olympiavuoden kunniaksi Aatu järjestää koko talon väelle kisat, lajeina muiden muassa korkeushyppy trampoliinilla ja sählygolf.

Ala- ja yläkerran väki tapaa toisiaan vähintään ohimennen päivittäin.

Ala- ja yläkerran väki tapaa toisiaan vähintään ohimennen päivittäin. Kattilaa tai kahvia lainataan puolin ja toisin. Hilkka ja Oskari ovat innostuneet opiskelemaan arabian alkeita. Ahmed ja Aatu lukevat yhdessä suomalaisia lastenkirjoja: Aatu saa hyvää harjoitusta lukemisessa, ja Ahmed oppii kieltä.

Kun Hilkka hankkii älypuhelimen, lapset – ja aikuisetkin – intoilevat Pokémon go -pelistä. Ola löytää yhden pokemonin keskeltä itäsuomalaista metsää. Sellaisia siellä ei olekaan ennen nähty.

Mehtätalot eivät uskalla ajatella, mitä tapahtuu, jos Ola ja Ahmed saavat karkotuspäätöksen. Siitä eivät Ola ja Ahmedkaan paljoa puhu, sillä paluu ei ole vaihtoehto. Lapsia ei voi kasvattaa pelon ja pommien keskellä.

On raskasta, kun elämässä on pause-nappula pohjassa.

On raskasta, kun elämässä on pause-nappula pohjassa. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, siitä voi vain unelmoida.

Ola haluaisi perustaa oman ravintolan, joka tarjoaisi arabialaista ruokaa. Viime vuonna perheet järjestivät yhdessä ravintolapäivän Mehtätalojen olohuoneessa. Ola kokkasi koko viikon ja kestitsi 30 asiakasta seisovasta pöydästä. Syksyllä hän suoritti hygieniapassin.

Ravintolan lisäksi Olalla ja Ahmedilla on toinen, vielä suurempi haave. Tavallinen, rauhallinen elämä.

Jutun tekemisen jälkeen perhe sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta perusteluissa oli väärinkäsitys. Nyt he odottavat toiveikkaina uutta päätöstä. Ahmed on saanut töitä pizzeriasta.

Perheet

Sosiologi Hilkka Mehtätalo, 40, ja apulaisprofessori Lauri Mehtätalo, 41, antoivat kotinsa yläkerran irakilaisen turvapaikan hakijaperheen kodiksi. Mehtätaloilla on neljä lasta, Juho, 15, Iida, 13, Oskari, 12 ja Aatu, 9. Yläkerrassa asuvat nyt biologian kandidaatti Ola Abdulhussein Muhammed, 26, ja lakia opiskellut Ahmed Muhammed Abdulkhani, 29, sekä Jana, 6, ja Ali, 2.

Kuva: Milka Alanen

Alvarin mielestä BMX-pyörän selässä voi oppia voittamaan pelkonsa.

”Sain tietää BMX-pyöräilystä, kun isi näytti tabletilta siitä kuvia. Innostuin, koska osaan aika hyvin keulia.

Sain pyörän synttärilahjaksi, kun täytin kolme vuotta. Minulla on maastorenkaat. Oikea BMX-pyörä on hyvä, ei tarvii kelloa.

Ajohanskat on hyvä olla. Myös selkäsuojus, polvisuojus, käsisuojus ja kyynärpääsuojus voi olla, mutta ei tarvii. Kypärä on erilainen kuin tavallinen kypärä, siinä on leukasuojus. Mun kypärässä on lepakon kuva leukasuojuksen päällä.

BMX-radalla on kumpuja ja lopussa kaarretaan, ja välillä jonotetaan ja odotetaan vuoroa. Jonottelu on välillä vähän tylsää. Siellä olen oppinut ajamaan seisaaltaan ja nokittamaan.

Hauskimpia on ne kummut ja uusi alimeno, jossa pitää mennä siiman alta ajaen. Ja se, kun saa mennä juomaan. Sinne on tullut uusi juomahana.

Jos pelottaa, voi sanoa siitä opelle, opella voi olla jotain keinoja siihen.

Kaikkien kannattaa kokeilla BMX:ää, koska se on aika kivaa. Jos pelottaa, voi sanoa siitä opelle, opella voi olla jotain keinoja siihen. Ja minä voin sanoa, että kannattaa edes kokeilla.”

Alvar, 5

Jos lemmikki aiheuttaa vain lieviä allergiaoireita, ei siitä välttämättä tarvitse luopua. Vähäisiäkin oireita kannattaa kuitenkin hoitaa, neuvoo asiantuntija.

Allergisoivatko jotkut lemmikit enemmän kuin toiset?

Jostakin syystä kissat allergisoivat enemmän kuin muut. On sen sijaan myytti, että jokin koirarotu olisi allergiaystävällisempi kuin toinen.

Tutkimusten mukaan eroavaisuuksia on kyllä eri yksilöiden välillä. Hilse on eläinten merkittävin allergeeni, ja joidenkin yksilöiden iho hilseilee enemmän kuin toisten. Myös karvattomat kissat ja koirat voivat allergisoida.

Voiko ottaa marsun, jos on allerginen koirille?

Taipumus allergiaan on suurempi, jos on allerginen muille eläimille. On harhaluulo, että pienikokoiset eläimet eivät allergisoisi niin herkästi. Asia on päinvastoin: usein pienet lemmikit aiheuttavat oireita vielä helpommin kuin kissat ja koirat. Se johtuu luultavasti siitä, että niiden hilse on ikään kuin ärhäkämpää.

Myös kanien ja marsujen häkeissä käytettävät kuivikkeet ovat voivat aiheuttaa oireita. Matelijoistakin lähtee jonkin verran hilsettä. Turvallisin vaihtoehto on akvaario.

Voiko omalle lemmikille siedättyä?

Kyllä voi. Omasta lemmikistä ei välttämättä saa oireita, vaikka muista saisikin. Syytä tähän ei tiedetä.

Allergialääkkeiden käyttäminen ei vähennä siedättämisen vaikutusta. 

Jos allergiaoireet ovat lieviä ja ajoittaisia, niiden kanssa voi elää. Vähäisiäkin oireita täytyy kuitenkin hoitaa, koska hoitamaton allerginen nuha kasvattaa astmariskiä. Allergialääkkeiden käyttäminen ei vähennä siedättämisen vaikutusta. Jos onnellisesti käy, voidaan lääkitys jättää pois.

Lasten kohdalla siedättämistä harkitaan aina tapauskohtaisesti lääkärin kanssa. Alle kuusivuotiaan lääkitykseen tarvitaan resepti.

Jos lapsella on muitakin allergioita, onko myös lemmikkiallergia todennäköisempi?

Riski on suurempi, mutta lemmikin ottamista ei voi suoraan kieltääkään. Siitepölyallergikon kannattaa siirtää lemmikin hankkiminen syksylle, kun siitepölykausi on ohi. Silloin on pienempi riski saada oireita.

Voiko mahdollista allergiaa testata lainalemmikillä?

Lainalemmikki antaa ainakin viitteitä. Jos oireita tulee heti, viesti on selvä: lemmikkiä ei kannata ottaa.

Allergiatestin tulos kertoo, löytyykö verestä vasta-aineita. Varmasta allergiasta on kyse silloin, kun eläi­mestä saa oireita.

Onko astma este lemmikin hankinnalle?

Kyllä. Etenkin silloin, jos astmaa ei saada hallintaan normaalisti määrättävillä hengitettävillä lääkkeillä, ei lemmikkiä kannata ottaa. Jatkuvasti oireileva astma vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Kun yksi on allerginen, koko perhe joutuu luopumaan lemmikistä. Mikä auttaa?

Siitä täytyy jutella perheen kesken. Lähes kaikki vanhemmat ymmärtävät kyllä, että lapsen terveys on lemmikkiä tärkeämpi. Sisarukset voivat olla kinkkisempiä.

Asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astma­liitosta.

Vierailija

Allergiaturvallisia koirarotuja ei ole, mutta omalle lemmikille voi siedättyä

Mutta siinä on vaan se, jos alkaa ottaa lääkkeitä niihin alkuoireisiin, ei siedäty. Jos siis siedättymistä haluaa yrittää, kannattaa vaan sietää oireet. Itse saan aina uudesta koirasta allergiaoireita, mutta muutamassa kuukaudessa siedätyn. Oireet ja siedättyminen on ihan samanlaisia riippumatta siitä onko rotu paljon vai vähän allergisoivana pidetty.
Lue kommentti
Vierailija

Allergiaturvallisia koirarotuja ei ole, mutta omalle lemmikille voi siedättyä

Olen siedättynyt jo kolmelle eri koiralle, kaikki eri rotua. Nykyinen koira on piikkiturkkinen ja pistelevät karvat saavat aikaan komeaa nokkosihottumaa monta kertaa päivässä. Se onkin ainoa oire, hengitysoireet ja vuotavat silmät ja nenä helpottivat ensimmäisen kuukauden aikana. En todellakaan ota lääkkeitä useaa kertaa päivässä vuosia putkeen. -astmaatikko
Lue kommentti

Moni lapsi löytää itse oman lajinsa. Jos sopivaa ei vielä ole tullut vastaan, anna Meidän Perheen harrastuskoneen auttaa!

 

Suomalaiset lapset harrastavat paljon, selviää Meidän Perhe -lehden kyselystä. Lapsuudentutkijan mukaan harrastamiselle ei kannata antaa liian isoa painoarvoa. ”Harrastamispakosta on tyhmää ahdistua”, Kirsi-Pauliina Kallio sanoo.

Onko mitään ihanampaa, kuin nähdä, miten oma lapsi kehittyy ja oppii uutta? Silmien loiste, joka viestittää ”minä osaan!”

Mutta onko se onnellinen katse kaiken vaivan arvoista? Meidän Perhe selvitti, miten paljon aikaa ja rahaa suomalaisperheet lastensa harrastuksiin käyttävät. Valtaosalla lapsista oli 2–3 harrastusta. Ja perheissä keskimäärin 2–3 lasta. Lyhyelläkin matematiikalla tajuaa, että on siinä vähän aikatauluttamista, että arjen saa sujumaan.

”Tuntuu, että välillä ajatellaan, ettei lapsella ole ollut hyvä lapsuus, jos ei ole panostettu monipuolisesti harrastustoimintaan.”

Lapsuudentutkija Kirsi-Pauliina Kallio Tampereen yliopistosta on vertaillut lasten arkea Suomessa ja Briteissä. Isossa-Britanniassa lasten vapaa-aika kuluu usein esimerkiksi vanhempia autellen ja kavereiden kanssa, ei ohjatusti harrastaen.

–Suomessa harrastamisella on paljon suurempi merkitys. Meillä lapset kokevat harrastamisen täysin luonnollisena osana arkea. Se on samalla lailla itsestään selvä asia kuin koulunkäynti ja kotona olo, Kallio sanoo.

”Ei kukaan ole sen takia luuseri, että ei ole harrastanut mitään lapsena.”

80 prosenttia Meidän Perheen kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että hyvän vanhemman velvollisuus on tarjota lapsilleen harrastusmahdollisuuksia. Tutkijan mukaan harrastamiselle ei kuitenkaan kannata antaa liian isoa painoarvoa. Jos vaikka perheen talous tai vanhempien jaksaminen joutuu liian koville lasten harrastusten tähden, kannattaa tilanne arvioida uudestaan.

–Harrastamispakosta on tyhmää ahdistua. Voiko itselleen rakentaa turhempaa vankilaa? Ei lasta kukaan pysty etukäteen pelastamaan sillä, että olisi 100-prosenttinen äiti tai isä. Eikä kukaan ole sen takia luuseri, että ei ole harrastanut mitään lapsena.

–Tuntuu, että välillä ajatellaan, ettei lapsella ole ollut hyvä lapsuus, jos ei ole panostettu monipuolisesti harrastustoimintaan. Hyvä lapsuus voi kuitenkin olla monenlainen.

”Voi kuulostella, haluaako lapsi harrastaa mitään.”

Myös lapsen vapaa-ajan rooli voi olla monenlainen. Se voi olla yhdessäoloaikaa perheen kanssa, kavereiden kesken majan rakentamista tai jokin harrastus.  Kallion mukaan kannattaa miettiä, mistä perheen hyvinvointi syntyy ja mistä lapsi itse on innostunut.

–Voi kuulostella, haluaako lapsi harrastaa mitään, vai olisivatko hänelle vaikka uimahallireissut vanhempien kanssa kiva asia.

Lue lisää aiheesta elokuun Meidän Perhe -lehdestä!

Vierailija

Tutkija: Lapsen ei tarvitse harrastaa mitään

Meillä on 6- ja 4-vuotiaat lapset. Olen yrittänyt jo useamman vuoden oikein tyrkyttää harrastuksia, varsinkin nyt kun jään taas äitiyslomalle. Kumpainenkin lapsi sanoo varsin painokkaasti, että he haluavat olla isän ja äidin kanssa kotona ja leikkiä keskenään. Kun päiväkodissa kysellään harrastuksista, kuusivuotias sanoo ylpeänä harrastavansa pyöräilyä ja retkeilyä. Pienempi sanoo harrastavansa musiikkia. Onneksi meillä on paljon soittimia (mies musiikkialalla töissä) ja ne ovat lasten...
Lue kommentti
Vierailija

Tutkija: Lapsen ei tarvitse harrastaa mitään

Vierailija kirjoitti: Harvinaisen typerä juttu. Päin vastoin, harvinaisen viisas juttu. Tietysti lapsilla on hyvä mielekästä tekemistä ja tarpeeksi liikuntaa vapaa-ajalla tabletin tuijottamisen sijaan, mutta jokailtainen kuljetusrumba on vapaaehtoinen elämäntapa, eikä mikään pakko. Enkä tiedä siitäkään, onko vapaa-ajan toiminnan tavoitteellisuus kovin tärkeää. Koulu on kuitenkin lapsen työtä. Äärimmäisen harvasta lapsesta tulee harrastuksensa ammattilaista. Tulevan tradenomi-Tuijatapanin ei ole...
Lue kommentti