Oma ilta-aika on pienten lasten vanhemmille rakas. Silti parempi vaihtoehto olisi mennä nukkumaan.

Iltamyöhällä asiat ovat äitien ja isien maailmassa toisin. Silloin kukaan ei keskeytä eikä mikään ole hetkeen tärkeämpää kuin tosi-tv, karkkipussi ja some – tai ihan täydellinen pino viikattuja pyykkejä. Pää tyhjenee niin, että kohina käy.

Hetki on ihana, ja siksi sitä tekee mieli venyttää – liikaa. Meidän Perheen kyselyyn vastanneista vanhemmista useampi kuin yksi viidestä valvoo yli puolenyön melkein joka ilta. Ei ihme, jos aamulla väsyttää.

Ja väsyttääkin: lähes puolet on melkein joka aamu herätessään tosi väsynyt.

Suurin osa vastaajista on sitä mieltä, että vaikka oma aika tulee tarpeeseen, oikeastaan valvomisessa ei ole mitään järkeä. Aivotutkija Minna Huotilainen vahvistaa saman. Pään tyhjennystä tarvitaan, mutta unista sitä ei kannattaisi nipistää.

Huotilaisen mukaan pulmana on, että äidit ja isät yrittävät pitää kiinni samasta iltarituaalista, joka heillä oli ennen lapsia.

–  Lasten kanssa yritetään päästä samaan fiilikseen, mutta tullaan koko ajan keskeytetyiksi. Sitten vapautta yritetään ottaa, kun lapset nukkuvat, Huotilainen sanoo.

Pikkulapsivaihe on aivoille maraton, niin kuormittava se on.

Pikkulapsivaihe on aivoille työläs maraton. Arki on kuormittavaa, ja lepohetkiä on niukasti. Edes viikonloppuihin ja lomiin ei saa enää samanlaista vapaan tunnelmaa. Pitää olla vähän valmiudessa koko ajan.

Kun sitten vielä tulee valvottua liikaa, aivot alkavat oireilla. Väsyttää entistä enemmän, muisti pätkii ja on vaikea keskittyä. Silloin on korkea aika opetella uusia tapoja.

– Ihannetilanteessa palautumista tapahtuu pitkin päivää. Siksi päivällä pitäisi ehtiä syödä lounas ja pitää taukoja. Myös työmatka voi toimia aivolepona. Tehokkainta lepoa on oikeastaan pieni puuhastelu, vaikka tiskikoneen täyttäminen, koiran ulkoiluttaminen tai neulominen, Huotilainen sanoo.

Entä jos jaksaa illasta toiseen vain vanua sohvalla ja hereillä pysyy vähän väkisin?

–  Silloin voisi tosiaan mennä nukkumaan. Unta voi ajatella luksuksena, johon kaikilla on varaa. Ja sen sinäkin ansaitset.

Epäilijöille Huotilaisella on vielä yksi neuvo: Kokeile unipäiväkirjaa. Merkitse ylös, mihin aikaan menit nukkumaan, mihin aikaan heräsit ja miltä vireystaso päivällä tuntui – huomaat pian, miksi nukkuminen kannattaa.

Lukijat kertovat: illan ohjelmassa tänäänkin

Meidän Perheen lukijoiden suosikkipuuhaa illalla on telkkarin katsominen ja somen tai netin selailu. Aika moni tekee myös kotitöitä: siivoaa, viikkaa, järjestelee ja remontoi.

”Taaperon nukkuessa on viimein aikaa levittää kankaat ja kaavalehdet.”

”Puolison kanssa molemmat katsotaan omaa ohjelmaa puhelimella tai televisiosta. Harvoin samaa. Istutaan sohvalla jalat sylikkäin eikä välttämättä puhuta.”

”Keittiön pitää olla puhdas. Valmistelen aamupalan: puurohiutaleet veteen, pöytä katettu. Vaatteet valmiiksi. Ei somettamista!”

”Teen käsitöitä, virkkaan tai teen koruja. Voin myös jumpata rauhassa ilman keskeytyksiä.”

”No en todellakaan ainakaan jumppaa. Suihkussa käyn, kun saan vihdoinkin olla siellä rauhassa.

”Sarjoja katson. Leipää syön. Facessa pörrään.”

”Keskustelemme puolison kanssa aikuisten asioita, joita ei voi puhua lasten kuullen. Hoidamme myös mahdolliset riitaa aiheuttavat aiheet.”

”Haluaisin lukea kirjaa tai edes lehteä tai katsoa joskus jotain omaa ohjelmaa, mutta päivän päätteeksi ei enää jaksa keskittyä. Välillä harmittaa, että oma aika on mennyt somessa roikkuessa.”

”Jumpat ja kotityöt jäi iltarutiinista hoitovapaan jälkeen. Ei vaan jaksa.”

Lähde: Kysely vauva.fissä, 417 vastaajaa.

Meidän Perhe 12/2016

Onhan se ärsyttävää, kun joutuu kamppailemaan huomiosta puhelimen kanssa. Mutta on laitteista myös iloa.

Nykyvanhemmat viettävät lastensa kanssa enemmän kuin koskaan. Ja syyllistyvät samalla enemmän kuin koskaan siitä, että eivät ole tarpeeksi läsnä. Koska kännykkä, some, ruutu.

Syyllistymiseen on toki joskus aihetta. Tutkimusten mukaan vanhempien älylaitteiden käyttäminen voi haitata vuorovaikutusta lapsen kanssa. Erään tutkimuksen mukaan se myös lisää vanhemman ärtyisyyttä.

YouGovin ja Dolmion kyselytutkimuksen mukaan noin puolessa suomalaisperheistä vanhemmat tekstaavat, katsovat nettilähetyksiä tai tarkistavat sähköposteja päivällispöydässä. Lapset käyttävät laitteita ruokailun aikana selvästi harvemmin kuin aikuiset.

Kysyimme lapsilta, miltä se tuntuu, kun äiti tai isä on puhelimella. Kommenteista huomaa, että kännykkään keskittyvä vanhempi on lapsille arkea. Niistä huomaa myös tämän: puhelimesta on iloakin.

Ärsyttää, kun ne eivät kuuntele

"Se ärsyttää, kun vanhemmat ovat kännykällä ja ne eivät kuuntele tai kuule minua." Aapeli, 13

"Kun joka ikisestä pienestä jutustakin pitää ottaa kuva. Se on ärsyttävää." Lotta, 11

"Ärsyttävää on silloin, jos mä olen kipeänä ja äiti tekee töitä kotona ja puhuu koko ajan työpuheluita niin, että mä en saa puheenvuoroa." Vilho, 7

"Illalla ärsyttää, kun aikuiset on puhelimella, kun mä haluaisin että mua nukutettais ja mun vieressä oltais." Selma, 7

"Tuntuu ärsyttävältä, kun haluaisi leikkiä aikuisen kanssa ja ne vaan sanoo, että odota hetki mä katson tän ensin. Sitten mä teen niin, että pyydän seuraksi jonkun muun." Annu, 8

"Ärsyttää ku kysytään et 'voitko tulla pelaamaan?' Ja sit äidillä tai isällä menee liian pitkään ennen kuin se tulee kun se on puhelimella." Akseli, 9

"No silloin ärsyttää, jos aikuiset käyttävät kännykkää, kun on joku leikki kesken." Jerome, 4

"Jos on vaikka sovittu, että mennään yhdessä luistelemaan ja siellä luistelemassa aikuinen vaan katsoo kännykältä työasioita." Sini, 8

Miksi vain aikuiset saa?

"Tylsää on, jos äiti vaan pelaa tai katsoo yksin, eikä itse saa edes tulla viereen katsomaan." Ella, 6

"On ärsyttävää, kun äiti on jossain Facebookissa tai vaan selaa kuvia Instagramissa, kun voisi käsitellä ja lähettää mulle hauskoja kuvia tai opetella snappaamaan." Pihla, 12

"Se ärsyttää, kun vanhemmat komentavat meitä pois kännykältä mutta räpläävät itse koko ajan omia puhelimia. Oikeasti on vähän outoa, että aikuiset haluaa rajoittaa lasten kännykän käyttöä, mutta on itse tosi paljon puhelimella." Eevi, 10

"Välillä voisi kirjoittaa sinne Instagramiin ja Facebookkiin, että nyt on lapsiaikaa ja silloin ei saa tehdä muuta?" Aada, 6

Kivaa vanhemman kännykänkäytössä on

"Se, jos saa pelata itse." Ella, 6

"Kun vanhemmat tutustuu tähän nykyaikaan." Aapeli, 13

"Se, kun katsotaan sieltä vaikka hauskoja videoita." Annu, 8

"Ei siinä ole mitään kivaa. Tai no se saattaa olla, jos vaikka saa pelata yhdessä." Sini, 8

"Se, kun otetaan yhdessä kuvia Snapchatissa. Ja se, kun joskus äiti suostuu tekemään mun kanssa Musicallyja. Isin kanssa kirjoitellaan WhatsAppiin hassuja juttuja ja laitetaan kuvia meidän kissan Insta-tilille." Hanna, 11

"Joskus siitä on iloa. Vaikka silloin, ku mä oon jo nukkumassa ja äiti on vielä olkkarissa." Juho, 9

"Se, kun äiti laittaa viestiä, että voinko mä mennä jollekin kaverille. Siihen kännykkä on hyvä." Jerome, 4

Kokeilisitko minipaastoa?

Vauva.fin blogiyhteisössä Sesse ja poika -blogia kirjoittava kahden lapsen äiti päätti pitää somettoman sunnuntain joka kuun viimeisenä sunnuntaina – ja haastaa muutkin mukaan.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Viisareja pyöräytetään viikonloppuna kohti kesää.

Tänä vuonna kelloja siirretään 26. maaliskuuta kello 3 tunnilla eteenpäin. Ensimmäinen päivä kesäajassa on siis tulevana sunnuntaina.

Eksperttien mukaan uuteen aikaan kannattaisi totuttautua muuttamalla aikatauluja vähitellen noin 10 minuutilla päivässä. Kyllä, ihan totta!

Etukäteisvalmisteluissa vierähtää siis viikko. Mutta entä jos se jäi välistä? Voiko siirrosta vielä tehdä itselleen ja lapselleen mahdollisimman kivuttoman?

Kokosimme vinkit:

1. Yritä pysyä rutiineissa, vinkkaa Pure Wow -sivusto. Ne tuovat elämään järjestystä ja turvaa, kun uusi aika kiristää hermoja.

2. Tee makuuhuoneesta mahdollisimman pimeä illalla. Se auttaa saamaan unenpäästä paremmin kiinni.

3. Kokeile sarastusvaloa. Mitä enemmän huoneessa on valoa aamulla, sitä helpompi on herätä, kertoo Huffington Post.

4. Ole pienelle ja myös itsellesi ekstra-armollinen. On luonnollista, että sisäisen kellon sotkeminen aiheuttaa kärttyisyyttä, joten anna se anteeksi.

Pitäisikö siirtelystä luopua?

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että siirtelyyn ei ole syytä. Todellisuudessa se saattaa olla jopa vaaraksi terveydelle. Suomalaistutkimuksen mukaan kellojen siirtäminen nostaa väliaikaisesti jopa aivoinfarktin riskiä.

Lievemmillään viisareiden rukkaaminen aiheuttaa univaikeuksia ja väsymystä. Syy piilee ihmisen sisäisessä kellossa. Osa ihmisistä kestää vaikutuksia paremmin, osalle ajan kanssa säätäminen on todellinen riesa.

Valtaosa suomalaisista ajattelee, että kellojen siirtäminen on turhaa. Tutkimusyhtiö YouGovin kyselyn mukaan suomalaisvastaajista 72 prosenttia haluaa eroon kesäajasta. Muissa Pohjoismaissa luku on noin 35–45 prosenttia.

Suomessa on vireillä myös kansalaisaloite sen puolesta, että kesäaikaan siirtyminen lopetettaisiin. Tähän mennessä aloite on saanut lähes 27 000 kannatusilmoitusta. 

Mutta kellojen siirtelystä ei ihan noin vain luovuta. Ajasta määrää EU-direktiivi, ja luopumispäätöskin on pakko tehdä EU-tasolla. Jos vain yksi tai muutama valtio lakkauttaisi kesäajan, esimerkiksi lentoliikenne menisi nopeasti solmuun.

Päivämäärä muokattu oikeaksi 25.3.2017 klo 21.14.

 

Vierailija

Taas on se aika vuodesta! 4 vinkkiä, jotka helpottavat kesäaikaan siirtymistä

Vierailija kirjoitti: Minulla on hyvä vinkki: siirrä nyt vain sitä kelloa ja keskity sitten muihin asioihin. Se on vain yksi tunti, ei maailmanloppu. Porukka jaksaa hehkuttaa matkusteluistaan ja kuinka pärjäävät missä tahansa mutta kellon siirto tunnilla on niin suuri muutos että menee viikko toipumiseen ja ilman kriisiapua ei onnistu alkuunkaan.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Eino Kettusen elämän ensimmäiset kuukaudet menivät itkiessä vaikeiden allergioiden takia. Yrityksen ja erehdyksen kautta vanhemmat lopulta löysivät ruuat, jotka sopiva myös Einolle.

Mitä ruuaksi lapselle, joka saa syödä vain kesäkurpitsaa, tattaria, aprikoosia ja seitiä?

Tätä Emilia Ahtaanluoma-Kettunen ja Mikko Kettunen joutuivat pohtimaan, kun heidän poikansa Eino oli vuoden. Einolla on laajoja ruoka-aineallergioita, joita hän alkoi oireilla voimakkaasti pian syntymänsä jälkeen.

Nyt poika on 2,5-vuotias ja pystyy syömään noin 15:tä ruoka-ainetta. Se tuntuu vanhemmista jo huimalta määrältä.

”Kun käyttää mielikuvitusta, Einolle saa tehtyä vaihtelevaa ruokaa.”

– Kun käyttää mielikuvitusta, Einolle saa tehtyä vaihtelevaa ruokaa, Emilia sanoo.

Eino alkoi itkeä viiltävää, ympäri vuorokauden jatkuvaa itkua pian syntymänsä jälkeen. Emilialle ja Mikolle kaikki oli uutta, sillä vauva oli heidän esikoisensa. Heitä huolestutti, kun vauva nukkui vain pätkiä ja kakkasi kymmeniä kertoja vuorokaudessa. Pieni poika näytti kaiken aikaa tuskaiselta.

Neuvolassa terveydenhoitaja lohdutti: jotkut vauvat itkevät enemmän, kyllä se pian helpottaa. Hän kehotti vanhempia antamaan vauvalle imetyksen lisäksi korviketta, jos se auttaisi tyytymättömyyteen. Pulloaterioiden jälkeen vauva oksensi kaaressa. Maha meni entistä pahemmin sekaisin.

Yrityksiä ja erehdyksiä

– Kun Eino oli kolmikuinen, hän lopetti kokonaan syömisen. Huoli oli valtava, ja haimme apua yksityiseltä lääkäriltä.

Tilanne alkoi purkautua, kun Einolla diagnosoitiin maitoallergia. Apteekin korvikkeista löytyi sopiva, aminohappopohjainen vaihtoehto. Eino oli reagoinut äidinmaidon kautta Emilian syömään ruokaan.

”Eino oli puolivuotias, kun hän oli ensimmäistä kertaa muutakin kuin huutava ja huonosti voiva lapsi.”

– Eino oli puolivuotias, kun hän oli ensimmäistä kertaa muutakin kuin huutava ja huonosti voiva lapsi. Tuntui pohjattoman ihanalta, kun vauvaan sai kontaktia.

Allergioiden laajuus alkoi selvitä, kun Eino alkoi maistella kiinteitä ruokia. Valtaosa kokeilusta sai pojan itkemään kivusta, ripuloimaan tai oksentamaan.

Yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi muutama ruoka, jota lapselle saattoi antaa.

– Ensimmäisenä sopi aprikoosi. Se oli mieletön juhlan hetki.

Einon kasvaessa uusia ruoka-aineita on pyritty lisäämään lääkärin laatiman aikataulun mukaisesti. Pikkuhiljaa ruokaympyrä on laajentunut. Eino syö yhä lähes aina eri ruokaa kuin vanhempansa. Kyläilyjä ja retkiä varten Einolle pakataan reppuun omat eväät.

”Jostakin syystä kotona tehty ruoka maistuu paremmalta ravintolan lautaselta, pillillä juodun jääveden kanssa.”

– Eino ei onneksi pidä sitä kummallisena, hän on niin tottunut. Ravintoloista hän tykkää. Jostakin syystä kotona tehty ruoka maistuu paremmalta ravintolan lautaselta, pillillä juodun jääveden kanssa.

Emilia ja Mikko ovat oppineet syynäämään tuoteselosteet tarkasti. Einon mahan pahasti sekaisin pistävää palmuöljyä löytyy mitä yllättävämmistä tuotteista.

Huippuhetkiä ovat olleet ne, kun koko perhe on syönyt samaa ruokaa. Vähän aikaa sitten kolmikko herkutteli pitsalla. Einolle saatiin tehtyä oma lätty kaurajauhoista. Päälle ladottiin tomaattia, kinkkua, kesäkurpitsaa ja oliiveja, pojan herkkua.

Vertaistuesta apua

Einon vauva-ajasta Emilialla on päällimmäisenä mielessä pohjaton huoli.

– Toisaalta nyt olo on suorastaan voitokas. Olemme selvinneet paljosta, ja koko ajan helpottaa. Asennoidumme niin, etteivät allergiat hallitse koko elämäämme.

Emilia on onnellinen siitä, että löysi jo Einon vauva-aikana vertaistukiryhmän, Suolioireiset Allergialapset -yhdistyksen.

Nyt perhe odottaa toista lasta, ja tuleva mietityttää. Entä jos hänkin on allerginen?

– Tuli mitä tuli, nyt osaamme ainakin hakea ja vaatia apua.

Emilia Ahtaanluoma-Kettunen, 26, Mikko Kettunen, 28, sekä heidän poikansa Eino, 2,5, asuvat Turussa. Perheen toisen lapsen laskettu aika on toukokuussa.

”Meillä kokkaa isi. Keittiö on hänen vastuualueensa. Eino osallistuu ruuanlaittoon ja syö mielellään kaikkia raaka-aineita ennen kuin ruoka on valmista. Koko perheen yhteinen lempiruoka on pyttipannu.”

Tarkastus on tarpeen aina, jos kipuilu jatkuu tai puheen kehitys tuntuu lakkaavan. 

Korvatulehduksen jälkitarkastus ei ole aina tarpeen, todetaan Turun yliopistollisen keskussairaalan tuoreessa tutkimuksessa. 

Jälkitarkastus tehdään tavallisesti noin kuukausi korvatulehdusdiagnoosin jälkeen, ja siinä varmistetaan, ettei korvatulehduksesta jää pysyvää kuulonalenemaa. Jälkitarkastuksen hyödyllisyydestä ei kuitenkaan ole tutkimustietoa. 

Rutiininomaisia tarkastuksia ei tehdä muualla kuin Suomessa. 

"Jos lapselle ei kehity uutta korvatulehdusta, jälkitarkastusta ei tarvita."

– Jokaisen lapsen korvatulehduksen rutiininomaisesta jälkitarkastuksesta kuukauden kuluttua voitaisiin luopua. Jos lapselle
ei kehity uutta korvatulehdusta noin kahden kuukauden aikana, häntä ei tarvitse tarkastaa, koska paranemisennuste on erittäin hyvä, tutkijaryhmän dosentti, lasten infektiolääkäri Aino Ruohola perustelee.

Kehittyykö puhe vai paheneeko kipuilu?

Kun korva tulehtuu, välikorvaan valuu eritettä. Eritteen häviäminen välikorvasta kestää pienillä lapsilla hyvin vaihtelevia aikoja, kahdesta viikosta jopa kahteen kolmeen kuukauteen. Siksi jälkitarkastus kuukausi diagnoosin jälkeen voi olla liian aikaisin, sillä luonnollinen paraneminen on silloin vielä kesken.

– Todellisuudessa välikorvantulehdus paranee paremmin kuin jälkitarkastus antaa olettaa, Ruohola jatkaa.

Ruoholan mukaan jälkitarkastus on tarpeen aina, jos parin kuukauden sisään tulee oireita uudesta tulehduksesta. Pienellä lapsella korvan parantumista voi päätellä myös puheen kehityksestä.

– Jos sanoja tulee lisää ja lauserakenteet monipuolistuvat, korva on hyvin todennäköisesti paranemassa tai jo parantunut. 

Antibioottien vaikutus ei iso

Antibioottihoito ei tutkimuksen mukaan vaikuta merkittävästi siihen, miten pitkään korvatulehdus kestää. Tutkimuksessa eritteen häviäminen korvasta kesti antibioottia saaneilla lapsilla keskimäärin 20 päivää ja lumeryhmän lapsilla 29 päivää.

Eritteen häviäminen korvasta kesti antibioottia saaneilla keskimäärin 20 päivää, lumeryhmän lapsilla 29 päivää.

Korvatulehduseritteen kestoon vaikutti eniten se, kehittyikö lapselle uusi äkillinen korvatulehdus ennen kuin aiempi tulehduserite oli hävinnyt. Niillä lapsilla, joille ei kehittynyt uutta korvatulehdusta, erite hävisi välikorvasta keskimäärin 15 päivässä ja lähes kaikilla lapsilla kahden kuukauden aikana.

Aiempien tutkimusten mukaan antibiootti voi nopeuttaa oireiden paranemista, mutta toisaalta siitä on hyötyä vain noin kolmasosaan korvatulehduksista. Antibioottihoidon aloittamisen lykkääminen ei heikennä hoidon tehoa.

Jos antibioottia ei aloiteta ja lapsen oireet alkavat parantua, myös korva alkaa parantua, joten uutta lääkärikäyntiä ei tarvita.

"Kipua on aina hoidettava hyvin."

– Korvapotilaan kipua on kuitenkin aina hoidettava hyvin, Aino Ruohola lisää.

Niitä lapsia, jotka sairastavat toistuvia korvatulehduksia, tulisi tutkimuksen mukaan seurata nykyistä yksilöllisemmin ja erityisesti selvittää, miksi he sairastavat niin paljon. Korvakierteessä olevia lapsia on noin 10–20 prosenttia.

Pitkäkestoiseen Pikkunorsu-tutkimukseen osallistui vuosina 2006–2008 yli 300 lasta, jotka olivat vähintään puoli- ja korkeintaan kolmevuotiaita. Tutkimus julkaistiin Journal of the Pediatric Infectious Diseases Society -lehdessä. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.