Teet tärkeää työtä, mieskaveri Eero Arvoselle sanotaan usein. Hän vastaa, ettei Samuelin kanssa vietetty aika ole työtä.

Tätä Eero Arvonen ei osannut arvata. Tämän piti olla vasta alustava tapaaminen, mutta nyt hän huomasikin olevansa tosipaikan edessä.

Hän seisoi tanssisalin käytävällä Itä-Helsingissä ja odotti, että pukuhuoneesta säntää poika, jota hän ei ollut aiemmin tavannut.

Eerosta tulisi Samuelin mieskaveri.

Hetkeä aiemmin Eero oli tavannut ensimmäistä kertaa Samuelin äidin Marin. Heidän oli ollut tarkoitus tavata vain kahdestaan.

Eerolla oli mukanaan aanelosellinen keskustelunaiheita, jotka he olivat saaneet mieskaveritoimintaa järjestävältä Pienperheyhdistykseltä.

Mitä lapsi tykkää tehdä ja mitä ei mielellään tee? Miten toimitaan, jos lapsi ei tottele aikuista? Millaisia lahjoja lapselle on tapana antaa? Kuka maksaa menot vai tehdäänkö jotakin maksutonta?

Kysymysten tarkoituksena oli selvittää, olisivatko Eero ja Samuel hyvä kaveruspari. Siis sellainen, joka olisi kiinnostunut samanlaisista asioista. Mikäli homma aikuisten mielestä toimisi, Eero ja Samuel voisivat tavata toisensa parin viikon päästä.

– Eero oli heti tosi mukavanoloinen, ei mistään metsästä reväisty. Onhan äidillä aina jotain epäluuloja, joten oli ihanaa, että Eero oli normaali, Mari muistelee tilannetta nauraen.

Ensivaikutelman perusteella hän oli valmis uskomaan, että Eero ja Samuel voisivat viihtyä yhdessä.

– Samuel on herkkä poika ja huomaa helposti, jos hänen kanssaan ei olla aidosti.

Siksi hän teki nopean päätöksen. Eero ja Samuel voisivat tavata saman tien.

Onkohan tuo Samuel, vai tuo, Eero mietti, kun lauma pikkupoikia tömisti ohi break­dance-harjoitustensa jälkeen.

Kun Samuel kuuli, kuka Eero on, hänen leukansa loksahti.

Kun Samuel tuli pukuhuoneesta ja sai kuulla, kuka käytävässä seisova kolmekymppinen mies on, hänen leukansa loksahti ja silmänsä laajenivat lautasiksi.

– Silloin vahvistui se fiilis, että tästä tulee tosi hyvä juttu, Eero sanoo.

Viuh! Tuskin on sisäänpääsyportin puomi loksahtanut, kun Samuel, 10, on jo kirmannut kiipeilyalueen korkeimmalle laelle Superparkissa Vantaan Tammistossa.

Kovin kauas taakse ei jää 30-vuotias Eerokaan. Kohta molemmat luisuvat sukkasiltaan vihreää seinämää alas.

Eeron ja Samuelin ensitapaamisesta on nyt kolme vuotta. He tapaavat kerran, pari kuussa ja tekevät yleensä juuri jotain tällaista. Talvisin he käyvät peuhupuistoissa, leffassa, Megazonessa tai sisäkiipeilemässä. Kesäisin kalliolaskeutumassa, ajamassa BMX-pyörillä, Linnanmäellä tai heittelemässä puistossa koreja. Ne ovat kaikki juttuja, joita Eero tekisi itse muutenkin. Nyt hän vain ottaa Samuelin mukaansa.

– Ajattelen, että olen Samuelin kaveri, vähän vanhempi vain.

Mieskaveritoimintaa on järjestetty Suomessa jo 25 vuotta. Sitä pyörittää Pienperheyhdistys, jonka aktiivijäsenet koostuvat pääosin yksinhuoltajaäideistä.

Mihin poika tarvitsee miehen mallia? Näin teoreettisesti yhdistyksessä ei asiaa mietitty, vaan toiminta lähti liikkeelle käytännön havainnoista.

Yhdistyksen lastenhoitopaikoissa miesohjaajan paikallaolo sai pojat osallistumaan toimintaan. Koska pojat niin selvästi ilmaisivat halunsa viettää aikaa miesohjaajien kanssa, yhdistyksen aktiivit ja työntekijät miettivät, mitä asialle voisi tehdä.

– Kaikki pojat eivät ole riehujatyyppejä eivätkä osaa taistella monen pojan ryhmässä yhden miehen huomiosta. Äidit pohtivat, että jos olisikin vain yksi mies ja yksi lapsi, kertoo kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen Pienperheyhdistyksestä.

Yhdistys ryhtyi kokeilemaan ja kehittämään mieskaveritoimintaa. Nykyään se kurssittaa vuosittain nelisenkymmentä mieskaveria, ja yhdistää heidät äitien ja lasten eli pikkukaverien kanssa.

Tyttöjä on pikkukavereista selvä vähemmistö, parikymmentä prosenttia. Se ei johdu yhdistyksen linjauksista eikä toimintaan ilmoittautuvista vapaaehtoismiehistä vaan äideistä, jotka ilmoittavat mukaan pääosin poikiaan.

– Aikuiset tuntuvat ajattelevan, että nimenomaan pojat tarvitsevat miehen seuraa. Me toivomme, että jos perheessä on tyttö ja poika, molemmille haetaan mieskaveria, Syrjänen sanoo.

Naiskaveritoimintaa ei ole harkittu, koska sille ei ole tarvetta.

– Yksinhuoltajista 87 prosenttia on naisia, joten miehen mallin tarve on aika paljon suurempi. Meidän yhteiskunnassa lapsi voi kasvaa ilman yhtään läheistä miestä elämässään, mutta ilman minkäänlaista naisen mallia se on käytännössä mahdotonta.

Mies tekee nykyään muutakin kuin osaa olla itkemättä ja käyttää kirvestä. Miehenä olemisen rajat ovat suomalaisessa kulttuurissa laventuneet näiden 25 vuoden aikana, joina Pienperheyhdistys on toimintaa järjestänyt.

Mieskavereita yhdistää yksi asia: heitä koskettaa se, ettei jollakulla ole isää.

– Miehet ovat välittäviä ja haluavat olla lasten kanssa. Mukaan ilmoittautuu monenlaisia miehiä. Yleensä heitä yhdistää se, että heitä koskettaa, ettei jollakin ole elämässään isää. Miehellä voi olla lapsuudessaan samanlainen kokemus, tai sitten itsellään tosi hyvä isäsuhde, Kaisli Syrjänen sanoo.

Eero Arvonen edustaa jälkimmäistä. Hänen vanhempansa erosivat, kun Eero oli kuusivuotias, ja hän jäi asumaan isän kanssa. Läheinen suhde isään on hänelle tärkeä.

– Koen, että tunnen isäni tosi hyvin, sekä hänen hyvät että huonot puolensa. Pidän isääni yhtenä viisaimmista ihmisistä.

Eero ilmoittautui mieskaveritoimintaan 26-vuotiaana muutettuaan Turusta Helsinkiin töiden takia. Työmatkat lyhenivät reippaasti, ja hän ajatteli täyttää vapautuvan ajan jonkinlaisella vapaaehtoistyöllä.

– Kävin läpi vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikeastaan kiinnostanut ennen kuin näin ilmoituksen mieskaveritoiminnasta ja ryhdyin ottamaan siitä selvää.

Eero kävi neljän kerran mieskaverikurssin. Siellä puhuttiin omasta lapsuudesta ja mieheksi kasvamisesta.

Kaikki mieskaverit käyvät läpi valmennuksen, jossa heidät haastatellaan ja tarkastetaan, ettei heillä ole rikostaustaa, mikä voisi olla esteenä mieskaverina toimimiselle. Lisäksi puhutaan siitä, onko kaveruuteen todella halua ja aikaa. Lapsille ei haluta kokemusta, että kaveri yhtäkkiä häipyykin.

Kun Samuel ja Eero tapasivat tanssisalin käytävällä ensimmäisen kerran, Samuel oli ehtinyt odottaa mieskaveria jo pari vuotta.

Samuelilla ei ollut elämässään läheisiä, luotettavia miehiä, jotka olisivat antaneet juuri hänelle aikaa. Äiti oli huomannut, että pojalla oli kova kaipuu päästä touhuamaan miesseurassa. Se kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun Samuel pääsi puuhamaan naapurin lasten ja heidän isänsä kanssa.

Kahden vuoden odotus tuntui pienestä pojasta pitkältä.

– Samuel ehti jo välillä murehtia, ettei hän saa kaveria ollenkaan, Mari muistelee.

Mieluummin pomppimaan trampoliinille kuin hiihtämään, on Eeron periaate. Sitä hän saa Samuelin kanssa toteuttaa.

Miehen malli ei tarkoita sitä, että pitää tehdä perinteisesti miehekkäitä asioita.

Miehen malli ei tarkoita sitä, että mieskaverin pitää tehdä lapsikaverinsa kanssa jotain perinteisellä tavalla miehekkäiksi miellettyjä asioita. Koska Eero ei itse pidä talviurheilulajeista, he hengailevat talvisin Samuelin kanssa sisätouhuissa.

Eeroa on vähän vaivannut se, miksi mieskaveritoiminta on edelleen niin sukupuolittunutta.

– Olen rapsuttanut kyllä päätäni asian suhteen. Periaatteessa sukupuolella ei pitäisi olla näin paljon väliä eikä toiminta ole mistään miehisyydestä kiinni.

Omaa rooliaan Eero kuvailee näin: Äiti vie lapsen BMX-radalle ajamaan crossipyörällä, mutta ei itse lähde ajamaan radalle vaan odottelee sivussa. Mieskaveri menee mukaan ajamaan.

Isän korvike. Sellainen mieskaveri ei ole, vaan aikuinen, jonka kanssa tehdään mukavia juttuja.

– Ei minulla ole mitään kasvatuksellisia tavoitteita tässä mukana. En elä Samuelin kanssa arjessa, me tehdään yhdessä vain kivoja asioita, Eero sanoo.

Eikä hän tee mielestään ”tosi hienoa työtä”, niin kuin hän usein kuulee tuttaviensa kommentoivan.

– Vastaan siihen, että en oikeastaan tee. Teen tätä ensisijaisesti siksi, että tämä on minusta kivaa. On vain plussaa, että siitä on jollekin muullekin hyötyä.

Samuel säntää Superparkissa kiipelykukkulalta köysiradalle, köysiradalta skeittirampille. Nyt hänen kirkkaanvihreä t-paitansa erottuu jo jääkiekkojen laukomisalueelta. Eero liukuu perässä köysiradalla, vaikka aikuisen takapuoli laahaa siinä maata.

Aiemmin Samuel saattoi tokaista, ettei hänestä tykkää kukaan, kertoo Samuelin äiti Mari. Se tuntui äidistä pahalta. Mari ajatteli sen ainakin osittain johtuvan siitä, ettei Samuelilla ole isää. Nyt sellainen puhe on loppunut.

Kaveruus Eeron kanssa on saanut Samuelin arvostamaan itseään enemmän.

Kolmen kaveruusvuoden aikana Samuel on äidin mukaan muuttunut selvästi positiiviseen suuntaan. Hän on tullut itsevarmemmaksi ja alkanut arvostaa itseään enemmän, vaikka onkin aina ollut showmies.

– Onhan Samuel tietysti kasvanutkin, mutta varsinkin aluksi muutos oli tosi huomattava.

Eeron ja Samuelin kaveruudessa ei ole ollut hankaluuksia. Pienperheyhdistyksen Kaisli Syrjäsen mukaan tyypilliset hiertymäkohdat ovat yleensä niitä, mitä ihmissuhteissa muutenkin tulee.

– Esimerkiksi aikakäsitykset voivat olla erilaisia. Toisen mielestä voi olla ok tulla paikalle aina myöhässä.

Kaisli Syrjänen tietää kaveruksia, jotka ovat pitäneet yhteyttä toiminnan alkuvuosista asti.

– Suhde tietysti muuttuu, kun pikkukaveri kasvaa. Jos kaveruus kestää murrosiän yli, yleensä se kestää sitten senkin jälkeen.

Samuelin äidin Marin mielestä tärkeintä on, että Samuel voi luottaa Eeroon.

– Toivoisin, että kun Samuel tulee teini-ikään, hän uskaltaisi puhua myös huolistaan Eerolle ja Eero osaisi kuunnella.

Mihin tarvitaan miehen mallia?

Tarvitsevatko lapset erikseen miehen ja naisen malleja? Siitä kiistelevät niin tasa-arvoasiantuntijat kuin tavalliset kansalaisetkin.

Brittiläisen Open Universityn Beyond Male Role Models -projektissa (2015) tutkittiin vaikeuksiin ajautuneiden poikien ja heidän kanssaan työskentelevien hoito-, kasvatus- ja tukipalveluammattilaisten välisiä suhteita. Tutkimuksessa huomattiin, että pojat arvostivat aikuisten luotettavuutta, kunnioittavaa suhtautumista ja huolenpitoa selvästi enemmän kuin sukupuolta. He odottivat aikuisilta keskustelua ja mentorointia, eli ohjausta ja tukemista.

Tutkimuksen mukaan on tärkeää, että miehiä on mukana lasten hoito- ja kasvatustyössä. Pelkkä mieheys ei silti riitä: tärkeintä on aktiivinen vuorovaikutus lasten kanssa.

Jännittääkö juhannuksen sää? Ei ole aina ennenkään paistanut, mutta ei se ole vauhtia hidastanut. Meidän Perheen juhannuskone kertoo sinulle tämän juhannuksen tapahtumat!

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ei, älä houkuttele jälkiruualla. Tuo sen sijaan ruokahetkiin yhdessäolon iloa, kannustaa ravitsemusterapeutti Henna Jalkanen.

Lapsi syö todella vähän. Milloin siitä pitää huolestua?

Pieniruokaisuus ei välttämättä ole ongelma. Lapsi, joka syö vähän, voi syödä ravitsemussuositusten mukaan monipuolisesti, ottaa ruuasta kaiken tarvitsemansa ja kasvaa aivan normaalisti.

Vanhempien huoli lapsen ruokavaliosta on kuitenkin ymmärrettävää. Suomessa lapsella ei ole riskiä nälkiintyä, kun kasvua ja kehitystä seurataan neuvolassa. Terve lapsi osaa myös säädellä ruuantarvettaan. Jo vauva osaa itkeä nälkäänsä ja lopettaa imemisen ollessaan kylläinen. Se taito ei katoa silloinkaan, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa. Siksi vanhemman kannattaa yleensä luottaa lapseensa.

Jos vanhemmat ovat huolissaan lapsen ruokavaliosta, se kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa.

Lapsi ei syö juuri lainkaan kasviksia. Mikä olisi tarpeeksi?

Suositusten mukainen ruoka riittää. Sopiva määrä kasviksia on viisi lapsen omaa kourallista päivässä. Aina siihen ei päästä, mutta tärkeintä on pitää kasviksia tarjolla jokaisella aterialla. Silloin on todennäköistä, että jotakin menee suuhunkin.

On normaalia, että lapsi karsastaa uusia makuja ja kieltäytyy joistakin ruuista kausittain. Sekin on normaalia, että lapsi tuntuu elävän jonkin aikaa ”pyhällä hengellä” ja syökin hetken päästä todella paljon. Jokin ateria voi jäädä väliin, mutta yleensä seuraava maistuu kyllä.

Voiko lasta houkutella syömään lupaamalla jälkiruokaa?

Se ei kannata. Lapselle voi muodostua ajatus, että ruokailu on rangaistus ja jälkiruoka palkinto, ja palkitseminen vie ilon ruokapöydästä.

Jos lapsi tietää aina saavansa jälkiruokaa, voi se olla tuoreita hedelmiä sokerisen suklaavanukkaan sijasta. Totta kai vanhempaa harmittaa, kun lapsi sanoo ruokaa pahaksi, mutta kyllä lapsen kiukkua pitää kestää monella tavalla.

Mistä johtuu se, että syöminen ei tunnu kiinnostavan lasta?

Lapset ovat yksilöitä kuten aikuisetkin, ja toisia syöminen kiinnostaa enemmän kuin toisia. Jotkut ihmiset nauttivat ruokailusta enemmän kuin toiset, jotka käyvät vain tankkaamassa. Myös nälän ja kylläisyyden kukin tuntee eri tavalla.

Hyvä suhde ruokaan syntyy ilosta. Siksi kannattaa panostaa yhdessä syömiseen.

Jos syöminen ei tunnu kiinnostavan lasta, miettisin, mistä se johtuu. Onko ruokahetki ikävä kokemus? Tuleeko siitä olo, ettei viihdy pöydässä? Tai että vanhemmat tuputtavat ruokaa?

Lapsi ottaa mallia aikuisesta kaikessa. Hyvä ja terveellinen suhde ruokaan syntyy ilosta, ja siksi vanhempien kannattaa panostaa yhdessä syömiseen.

Mitkä konstit auttavat, kun lapsi nirsoilee ruuan kanssa?

Toisto auttaa. Lapsi voi tarvita yli 15 kertaa ennen kuin oppii pitämään uudesta mausta. Myös ateriarytmi auttaa: että lapsi on varmasti, mutta ei liian nälkäinen. Napostelu johtaa siihen, ettei ole nälkä. Ruoka yleensä maistuu paremmin myös liikunnan ja ulkoilun jälkeen. Jotkut lapset vaativat aikuisilta enemmän työtä kuin toiset.

Ruokaa kannattaa myös ihan vauvasta saakka tutkia kaikin aistein. Miltä se tuntuu, mitä ääntä se pitää? On aivan eri asia pyytää lasta maistamaan porkkanaa kuin tutkimaan sitä. Tässäkin vanhemman kannattaa muistaa ilo: kiva, kun tutkit porkkanaa!

Ennen kaikkea ruokailusta kannattaa tehdä mukava ja rento hetki. Pienikin lapsi kannattaa ottaa mukaan ruuanlaittoon ja kattamiseen. Yksivuotias voi repiä salaattia, ja viisivuotias jo tehdä itse koko kulhollisen. Isommatkin lapset tykkäävät siitä, että perhe syö yhdessä pöydän ääressä eikä yksin olohuoneessa.

Lapsi huomaa, jos vanhemman mielestä jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Vanhemman on tärkeintä olla myönteinen roolimalli. Lasta ei ole tarpeen kehua isosta syödystä annoksesta, koska sehän ei kerro siitä, oliko ruokamäärä juuri siihen hetkeen sopiva. Silloin lapsi voi kokea, että juuri iso ruokamäärä on se, mikä pitää syödä, jotta saa kiitosta. Mieluummin voi kehua vaikkapa siitä, että lapsi osasi kertoa milloin on vielä nälkä ja milloin masu on täynnä. Hänelle voi myös kertoa, miten kivaa oli istua yhdessä ruokapöydässä.

Kertooko lapsen pieniruokaisuus alttiudesta sairastua syömishäiriöön myöhemmin?

Pieniruokaisuus on harvoin ongelma, mutta kielteinen suhde ruokaan voi olla suuri pulma. Jos ruokahetki ahdistaa, vanhemmat tuputtavat tai ovat muuten ahdistuneita lapsen pieniruokaisuudesta, se voi vaikuttaa elämässä pitkään. Siksi vanhemman kannattaa tarkastella omaa suhdettaan ruokaan ja kehoonsa. Lapsi huomaa, jos vanhemmalla on lista kielletyistä ruuista tai hän huolehtii koko ajan painostaan. Hän huomaa myös sen, jos vanhemman mielestä jokainen on hyvä sellaisena kuin on.

Asiantuntijana laillistettu ravitsemusterapeutti, tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen Henna Jalkanen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauva.fin Havaintoja parisuhteesta -bloggaaja Sami Minkkinen nähdään ensi syksynä Kielletty rakkaus -televisiosarjan juontajana.

– Minulta kysyttiin lähdenko juontamaan ohjelmaa samalla viikolla, kun olin julkaissut oman elämäni uutispommin. Kysyin vastaukseksi, että oletteko tietoisia, mitä minulle on tapahtunut, Minkkinen nauraa.

Kielletty rakkaus -tv-ohjelma käsittelee normista poikkeavia rakkaustarinoita, jotka herättävät vastustusta läheisissä. Ohjelma alkaa syksyllä Livillä.

Oma kielletty rakkauteni auttaa ymmärtämään ohjelman pareja

Minkkinen kertoo, että hänen toukokuinen eronsa ja uuden rakkauden paljastaminen samaan syssyyn vain lisäsi tuotantoryhmän halua ottaa hänet juontajaksi ohjelmaan.

– Oman kokemukseni kautta pääsen paljon lähemmäs ohjelmassa esiintyviä pareja, ymmärrän heidän tunteitaan.

Minkkinen kertoo olevansa hämmentynyt mutta iloinen uudesta työstään: uutta ja epämukavuusalueita kohti! Hän ei ole koskaan juontanut mitään, joten uusi askel on myös jännittävä.

Oman kokemukseni kautta pääsen paljon lähemmäs ohjelmassa esiintyviä pareja

Ohjelman idea on Minkkiselle tärkeä. Hän ei olisi lähtenyt tekemään mitään, missä ihmisille nauretaan tai heidän tarinoilla mässäillään. Kielletty rakkaus -ohjelman tulevalla tuotantokaudella ihmisiä kohdellaan Minkkisen mukaan arvostavasti.

– Ohjelma ei ole mikään friikkisirkus, vaan siinä mennään rakkaus ja ihmisyys edellä. Tavoite on saada ohjelmasarjasta ennen kaikkea arkisen kaunis, lohdullinen ja toiveikas.

Minkkinen kertoo ohjelmassa esiintyvien parien olevan rohkeita ja voimakkaita. Hän toivoo, että heidän läheisensä, ja varsinkin heidän rakkauttaan vastustavat ihmiset ymmärtäisivät, että rakkauden ei koskaan pitäisi olla vastustettava asia.

– Omaan rakkauteeni liittyvä somemyrsky ja julkinen ryöpytys tuntuu edelleen käsittämättömältä, mutta pieneltä siihen nähden, mitä ohjelmassa esiintyvät ihmiset ovat joutuneet kestämään vain siksi, että rakastavat. Ja silti rakkaus voittaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kesäinen Ahvenanmaa houkuttelee lapsiperheet ulos. Tutustu riistasafariin, huvipuistoon, historialliseen linnoitukseen ja söpöön pieneläinpuistoon.

Ahvenanmaa houkuttelee kesällä sijainnillaan; ollaan vähän kuin Ruotsissa, mutta ei kuitenkaan! 

Matka Turusta Maarianhaminaan on juuri sopivan pituinen, viidessä tunnissa ehtii syödä puffetissa, kauhoa pallomeressä, ostaa hallonbåtarit tax-freestä ja levätä hetken hytissä. Kukaan ei ehdi pitkästyä, ja hinku palata takaisin laivaan jää juuri oikean kokoiseksi.

Kaunis kesäinen päivä Ahvenanmaalla anelee olemaan ulkona, nauttimaan virkistävästä saaristoilmasta. Maarianhaminan kujat ja Eckerön ympäristö maalaavat mieleen Astrid Lindgrenin Saariston lasten tai Melukylän maisemat: pastellinväriset talot, kalliot, koristeelliset ikkunaruudut, kalastusaitat ja säihkyvän sininen meri ovat kuin muistoja lapsuudesta. 

Ahvenanmaalla kaikki on lähellä, ja autolla näkee yhdessäkin päivässä paljon, mutta kohde on, kuten monet tietävätkin, myös erinomainen pyörällä tarkasteltavaksi.

On helppoa jättää palaveriaikataulut ja deadlinet taakse, ja keskittyä olennaiseen: lapsiin, rentoutumiseen ja syömiseen. Ja muuten, jos ruotsinkielentaito mietityttää, Ahvenanmaalla pärjää mainiosti myös suomeksi!

Ahvenanmaa on kaunis lapsiperheen matkakohde. Kuva: Anna Dammert.
Ahvenanmaa on kaunis lapsiperheen matkakohde. Kuva: Anna Dammert.

Lilla Holmen, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Lilla Holmen, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.

Lilla Holmen

”Äiti, täällä voi syöttää pupuja!” Helmeilevä meri, vaaleahiekkainen ranta ja pieneläinpuisto – mitä muuta kesäinen piknikretki tarvitsee onnistuakseen?

Aivan kaupungin keskustan tuntumassa, itäisen sataman vieressä avautuu upea lehtomainen puisto. Lapset kirmaavat pitkin hiekkaisia puistokujia ihmetellen rantakallioita, keltavuokkoja ja vanhoja lehtipuita.

Puiston rannalta löytyy kaunis joutsenkoristeinen portti, jonka alta siltaa myöden voi kipittää erilliselle saarelle, Lilla Holmenille, joka on ilmainen rantaretki- ja pieneläinpuistokohde aivan Maarianhaminan keskustan tuntumassa.

Viltti kainaloon, eväät koriin ja uikkarit kassiin. Lilla Holmenissa on sileähiekkainen uimaranta, kiipeilylaiva ja sekä söpö pieneläinpuisto. Lapset saavat onkia Lilla Holmenin laiturilta ja rannalta löytyvät sekä wc että pukuhuone.

Lilla Holmen on kaislojen suhinassa kelluva lintusaari. Kesäisin saarella käyskentelee vapaana uljaat riikinkukot sulkineen. Saarelta pieneläinpuiston valkoinen kani saa syödäkseen voikukanlehtiä, ruskeankirjava pupu taas herkuttelee apiloilla. Kookkaat papukaijat kiinnostavat pieniä ihmisiä kiipeillessään häkissään. Undulaattien sirkutus täyttää ilman.

Vaikka alue ei ole eläintarhamaisen iso, siitä riittää näkemistä ja kokemista pitkäksi aikaa. Vielä hetkeksi mereen kellumaan, sitten kuumaa kaakaota termarista ja eväät esiin, niin päivä kääntyykin jo illaksi.

Ps. Maarianhaminan keskustassa on leikkipaikka kaupungin torilla sekä Lindanin leikkipuisto Torggatanin eteläpäässä. Pohjois-Maarianhaminassa on leikkipaikat Ljungvägenin kadun varrella ja Backebergin puistossa, ja lännessä Västernäsin kaupunginosassa.

Lilla Holmenille on vapaa pääsy. 


Lilla Holmen, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Lilla Holmen, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.


Lilla Holmen, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Lilla Holmen, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.

Kastelhoman linnoitus

Ritarimiekat suhahtelevat huotrastaan, kun pienet seikkailijat pujahtavat historiaan Kastelhoman sisäpihalla. Satojavuosia vanha kivilinnoitus laittaa mielikuvituksen kiitämään, ja korkeat kivihallit ja tykkiaukot saavat perheen pienemmätkin ihmettelemään: "Ai, milloin täällä on asuttu?"

Pienet seiikailijat, ritarit ja linnanneidot viihtyvät Ahvenanmaan keskiaikaisen linnoituksen varjoissa jo paikan keskiaikaisen hengen tähden, mutta vielä mielenkiintoisemmalta kohde vaikuttaa, kun tietää, että siellä on asunut sekä Kustaa Vaasa että Suomen herttua Juhana III.  Vankina siellä on pidetty kuningas Eerik XIV:tä yhdessä vaimonsa Kaarina Maununtyttären kanssa.

Kastelholman alueella sijaitsee myös ahvenanmaalaisista rakennusperinteistään tunnettu Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo ja vankilamuseo Vita Björn, jotka saattavat kiinnostaa pieniä historiantutkijoita.

Linnoitus on auki kesä- ja elokuussa klo 10.00-17.00 sekä heinäkuussa klo 10.00-18.00. Pääsymaksu on 6€ aikuisilta ja 4,5€ yli 7-vuotiailta lapsilta. Opastuskierros Kastelhoman linnoituksessa sisältyy lipun hintaan, ja se pidetään sekä suomeksi että ruotsiksi kerran päivässä.


Smartpark

Kotieläimiä, kiipeilyratoja, hiekkalinnaleikkejä, sähkö- ja polkuautoja ja kauko-ohjattavia veneitä! Smartparkin  ulkohuvipuisto on kuin päivitetty versio Puuhamaasta, ja se sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päästä Marienhaminasta. 

Täällä viihtyivät niin isot kuin pienet leikkijät. Silitä lampaita, kaiva sähkökaivurilla ja pyöri karusellissa! Kouluikäiset sotkevat menemään polkuautoilla, kiipeilevät kiipeilylinnassa ja ohjaavat veneitä lammella. Leikki-ikäiset tankkaavat sähköautojaan huolellisesti ja kiinnittävät autojen perään peräkärryjä, joihin kasataan puupinoja lastiksi. Työmieshommia, katsos.

Lasten ehdoton suosikki on upea kahluuallas, jossa voi leikkiä Oolannin sotaa oikeilla vesitykeillä. Lapset innostuivat Oolannin sodasta niin, että joudun toppuuttelemaan leikkiä: ”aikuiskohde” nuorempi lapsistani huusi ja ruiskutti tykistä suoraan kohti. Joten vaihtovaatteet tai uikkarit mukaan koko perheelle!

Alue on iso ja tilava, joten tilaa piknik-viltille löytyy myös ruuhka-aikaan. Huvipuistossa saa kulutettua vaikka koko päivän. Pienehkö ravintola tarjoaa lapsille mieluisaa ruokaa kuten spaghettia ja hampurilaisia, ja järven rannalla oleva kahvilasta voi ostaa jäätelöä ja kevyttä purtavaa. Myös omat eväät on sallittu.

Pääsymaksu Smartparkkiin on kaikilta yli 3-vuotiailta 20€, mutta esimerkiksi 4 hnegen perhelippu maksaa 72€. Puisto on auki 17.6-20.8 kello 11.00-19.00, muina aikoina klo 12.00-18.00.


Smartpark, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Smartpark, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.


Smartpark, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Smartpark, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.


Smartpark, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Smartpark, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.

Riistasafari

Traktorin kyydissä saksanhirviä syöttämään tai juoksujalkaa varastamaan strutsin muna? Riistasafari on ilahduttavan erilainen eläintarha, joka tulee iholle ja sieraimiin – eläimet ovat sopivan lähellä, mutta eivät iholla. Paitsi strutsi ja laama, jos niitä haluaa syöttää kädestä.

Eckerön pohjoispuolella, ihan Vanhan Käringsundin vierasvenesataman vierestä löytyy Viltsafari eli riistaeläinsafari. Safarilla hypätään traktorin peräkärryn kyytiin yli kolmenkymmenen muun kanssa. 32 hehtaarin suuruista aluetta kierretään rempseän, ruotsia- ja englantia puhuvan oppaan kanssa melkein tunnin ajan.

Hyvin nopeasti kyytiin noustuamme meitä tuli tervehtimään komea saksanhirvipariskunta, ja opas kertoi uroksen kasvattaneen lähes metrin pituisia sarviaan helmikuusta lähtien. Sarvet tekivät vaikutuksen lapsiin, ja traktorin vaunussa oli aivan hiljaista, jotteivät eläimet pelästyisi pois kosketusetäisyydeltä.

Traktorin kyydissä oli letkeää istuskella ja ihastella vetteikköjä ja suoalueita, sekä mäntymetsää, jonka varjoissa näkyi pieniä kauriin poikasia emoineen. Kylmänä päivänä lämmin takki, hattu ja hanskat ovat mukava lisä viihtymisen kannalta.

Tapasimme myös mahtailevia villisikoja, joiden aitauksen luona oli ehdottomasti toteltava käskyä olla laittamatta käsiä aitauksen aukoista sisään. Isojen ja varsinkin helleaikaan melko pahalta haisevien villisikojen jaloissa juoksenteli pieniä ruskearaidallisia possuja, joiden ehdottomasta söpöydestä ei käy kiisteleminen.

Strutsit olivat isoja! Voi hyvänen aika, kuinka mahtavia lintuja ja äidin puntti hieman tutisi, kun lapset halusivat syöttää noita kolme kertaa heidän kokoisia lintuja suoraan kädestä. Kaukana aitauksen takana pilkotti iso, valkoinen muna, joka vastaa kooltaan noin kahtakymmentäneljää kananmunaa. Opas kertoi, että koska munasta ei kuoriudu poikasta, vaikka isästrutsi sitä tarkkaan vartioikin, saattavat puiston työntekijät tehdä munasta jättiläismunakkaan. Jos siis ehtivät munan luokse ennen isästrutsia – strutsithan ovat tunnetusti maailman nopeimpia lintuja ja niiden potkun voimakkuus voi vahingoittaa!

Safarille pääsee kesä-heinäkuussa kolmesta kuuteen kertaan päivässä  40 henkeä kerralla varaamalla safarille paikan sähköpostitse viltsafari@aland.net. Pääsymaksu: aikuiset 10€, lapset 7€/5€.


Viltsafari, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Viltsafari, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.


Viltsafari, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.
Viltsafari, Ahvenanmaa. Kuva: Anna Dammert.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.