Teet tärkeää työtä, mieskaveri Eero Arvoselle sanotaan usein. Hän vastaa, ettei Samuelin kanssa vietetty aika ole työtä.

Tätä Eero Arvonen ei osannut arvata. Tämän piti olla vasta alustava tapaaminen, mutta nyt hän huomasikin olevansa tosipaikan edessä.

Hän seisoi tanssisalin käytävällä Itä-Helsingissä ja odotti, että pukuhuoneesta säntää poika, jota hän ei ollut aiemmin tavannut.

Eerosta tulisi Samuelin mieskaveri.

Hetkeä aiemmin Eero oli tavannut ensimmäistä kertaa Samuelin äidin Marin. Heidän oli ollut tarkoitus tavata vain kahdestaan.

Eerolla oli mukanaan aanelosellinen keskustelunaiheita, jotka he olivat saaneet mieskaveritoimintaa järjestävältä Pienperheyhdistykseltä.

Mitä lapsi tykkää tehdä ja mitä ei mielellään tee? Miten toimitaan, jos lapsi ei tottele aikuista? Millaisia lahjoja lapselle on tapana antaa? Kuka maksaa menot vai tehdäänkö jotakin maksutonta?

Kysymysten tarkoituksena oli selvittää, olisivatko Eero ja Samuel hyvä kaveruspari. Siis sellainen, joka olisi kiinnostunut samanlaisista asioista. Mikäli homma aikuisten mielestä toimisi, Eero ja Samuel voisivat tavata toisensa parin viikon päästä.

– Eero oli heti tosi mukavanoloinen, ei mistään metsästä reväisty. Onhan äidillä aina jotain epäluuloja, joten oli ihanaa, että Eero oli normaali, Mari muistelee tilannetta nauraen.

Ensivaikutelman perusteella hän oli valmis uskomaan, että Eero ja Samuel voisivat viihtyä yhdessä.

– Samuel on herkkä poika ja huomaa helposti, jos hänen kanssaan ei olla aidosti.

Siksi hän teki nopean päätöksen. Eero ja Samuel voisivat tavata saman tien.

Onkohan tuo Samuel, vai tuo, Eero mietti, kun lauma pikkupoikia tömisti ohi break­dance-harjoitustensa jälkeen.

Kun Samuel kuuli, kuka Eero on, hänen leukansa loksahti.

Kun Samuel tuli pukuhuoneesta ja sai kuulla, kuka käytävässä seisova kolmekymppinen mies on, hänen leukansa loksahti ja silmänsä laajenivat lautasiksi.

– Silloin vahvistui se fiilis, että tästä tulee tosi hyvä juttu, Eero sanoo.

Viuh! Tuskin on sisäänpääsyportin puomi loksahtanut, kun Samuel, 10, on jo kirmannut kiipeilyalueen korkeimmalle laelle Superparkissa Vantaan Tammistossa.

Kovin kauas taakse ei jää 30-vuotias Eerokaan. Kohta molemmat luisuvat sukkasiltaan vihreää seinämää alas.

Eeron ja Samuelin ensitapaamisesta on nyt kolme vuotta. He tapaavat kerran, pari kuussa ja tekevät yleensä juuri jotain tällaista. Talvisin he käyvät peuhupuistoissa, leffassa, Megazonessa tai sisäkiipeilemässä. Kesäisin kalliolaskeutumassa, ajamassa BMX-pyörillä, Linnanmäellä tai heittelemässä puistossa koreja. Ne ovat kaikki juttuja, joita Eero tekisi itse muutenkin. Nyt hän vain ottaa Samuelin mukaansa.

– Ajattelen, että olen Samuelin kaveri, vähän vanhempi vain.

Mieskaveritoimintaa on järjestetty Suomessa jo 25 vuotta. Sitä pyörittää Pienperheyhdistys, jonka aktiivijäsenet koostuvat pääosin yksinhuoltajaäideistä.

Mihin poika tarvitsee miehen mallia? Näin teoreettisesti yhdistyksessä ei asiaa mietitty, vaan toiminta lähti liikkeelle käytännön havainnoista.

Yhdistyksen lastenhoitopaikoissa miesohjaajan paikallaolo sai pojat osallistumaan toimintaan. Koska pojat niin selvästi ilmaisivat halunsa viettää aikaa miesohjaajien kanssa, yhdistyksen aktiivit ja työntekijät miettivät, mitä asialle voisi tehdä.

– Kaikki pojat eivät ole riehujatyyppejä eivätkä osaa taistella monen pojan ryhmässä yhden miehen huomiosta. Äidit pohtivat, että jos olisikin vain yksi mies ja yksi lapsi, kertoo kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen Pienperheyhdistyksestä.

Yhdistys ryhtyi kokeilemaan ja kehittämään mieskaveritoimintaa. Nykyään se kurssittaa vuosittain nelisenkymmentä mieskaveria, ja yhdistää heidät äitien ja lasten eli pikkukaverien kanssa.

Tyttöjä on pikkukavereista selvä vähemmistö, parikymmentä prosenttia. Se ei johdu yhdistyksen linjauksista eikä toimintaan ilmoittautuvista vapaaehtoismiehistä vaan äideistä, jotka ilmoittavat mukaan pääosin poikiaan.

– Aikuiset tuntuvat ajattelevan, että nimenomaan pojat tarvitsevat miehen seuraa. Me toivomme, että jos perheessä on tyttö ja poika, molemmille haetaan mieskaveria, Syrjänen sanoo.

Naiskaveritoimintaa ei ole harkittu, koska sille ei ole tarvetta.

– Yksinhuoltajista 87 prosenttia on naisia, joten miehen mallin tarve on aika paljon suurempi. Meidän yhteiskunnassa lapsi voi kasvaa ilman yhtään läheistä miestä elämässään, mutta ilman minkäänlaista naisen mallia se on käytännössä mahdotonta.

Mies tekee nykyään muutakin kuin osaa olla itkemättä ja käyttää kirvestä. Miehenä olemisen rajat ovat suomalaisessa kulttuurissa laventuneet näiden 25 vuoden aikana, joina Pienperheyhdistys on toimintaa järjestänyt.

Mieskavereita yhdistää yksi asia: heitä koskettaa se, ettei jollakulla ole isää.

– Miehet ovat välittäviä ja haluavat olla lasten kanssa. Mukaan ilmoittautuu monenlaisia miehiä. Yleensä heitä yhdistää se, että heitä koskettaa, ettei jollakin ole elämässään isää. Miehellä voi olla lapsuudessaan samanlainen kokemus, tai sitten itsellään tosi hyvä isäsuhde, Kaisli Syrjänen sanoo.

Eero Arvonen edustaa jälkimmäistä. Hänen vanhempansa erosivat, kun Eero oli kuusivuotias, ja hän jäi asumaan isän kanssa. Läheinen suhde isään on hänelle tärkeä.

– Koen, että tunnen isäni tosi hyvin, sekä hänen hyvät että huonot puolensa. Pidän isääni yhtenä viisaimmista ihmisistä.

Eero ilmoittautui mieskaveritoimintaan 26-vuotiaana muutettuaan Turusta Helsinkiin töiden takia. Työmatkat lyhenivät reippaasti, ja hän ajatteli täyttää vapautuvan ajan jonkinlaisella vapaaehtoistyöllä.

– Kävin läpi vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikeastaan kiinnostanut ennen kuin näin ilmoituksen mieskaveritoiminnasta ja ryhdyin ottamaan siitä selvää.

Eero kävi neljän kerran mieskaverikurssin. Siellä puhuttiin omasta lapsuudesta ja mieheksi kasvamisesta.

Kaikki mieskaverit käyvät läpi valmennuksen, jossa heidät haastatellaan ja tarkastetaan, ettei heillä ole rikostaustaa, mikä voisi olla esteenä mieskaverina toimimiselle. Lisäksi puhutaan siitä, onko kaveruuteen todella halua ja aikaa. Lapsille ei haluta kokemusta, että kaveri yhtäkkiä häipyykin.

Kun Samuel ja Eero tapasivat tanssisalin käytävällä ensimmäisen kerran, Samuel oli ehtinyt odottaa mieskaveria jo pari vuotta.

Samuelilla ei ollut elämässään läheisiä, luotettavia miehiä, jotka olisivat antaneet juuri hänelle aikaa. Äiti oli huomannut, että pojalla oli kova kaipuu päästä touhuamaan miesseurassa. Se kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun Samuel pääsi puuhamaan naapurin lasten ja heidän isänsä kanssa.

Kahden vuoden odotus tuntui pienestä pojasta pitkältä.

– Samuel ehti jo välillä murehtia, ettei hän saa kaveria ollenkaan, Mari muistelee.

Mieluummin pomppimaan trampoliinille kuin hiihtämään, on Eeron periaate. Sitä hän saa Samuelin kanssa toteuttaa.

Miehen malli ei tarkoita sitä, että pitää tehdä perinteisesti miehekkäitä asioita.

Miehen malli ei tarkoita sitä, että mieskaverin pitää tehdä lapsikaverinsa kanssa jotain perinteisellä tavalla miehekkäiksi miellettyjä asioita. Koska Eero ei itse pidä talviurheilulajeista, he hengailevat talvisin Samuelin kanssa sisätouhuissa.

Eeroa on vähän vaivannut se, miksi mieskaveritoiminta on edelleen niin sukupuolittunutta.

– Olen rapsuttanut kyllä päätäni asian suhteen. Periaatteessa sukupuolella ei pitäisi olla näin paljon väliä eikä toiminta ole mistään miehisyydestä kiinni.

Omaa rooliaan Eero kuvailee näin: Äiti vie lapsen BMX-radalle ajamaan crossipyörällä, mutta ei itse lähde ajamaan radalle vaan odottelee sivussa. Mieskaveri menee mukaan ajamaan.

Isän korvike. Sellainen mieskaveri ei ole, vaan aikuinen, jonka kanssa tehdään mukavia juttuja.

– Ei minulla ole mitään kasvatuksellisia tavoitteita tässä mukana. En elä Samuelin kanssa arjessa, me tehdään yhdessä vain kivoja asioita, Eero sanoo.

Eikä hän tee mielestään ”tosi hienoa työtä”, niin kuin hän usein kuulee tuttaviensa kommentoivan.

– Vastaan siihen, että en oikeastaan tee. Teen tätä ensisijaisesti siksi, että tämä on minusta kivaa. On vain plussaa, että siitä on jollekin muullekin hyötyä.

Samuel säntää Superparkissa kiipelykukkulalta köysiradalle, köysiradalta skeittirampille. Nyt hänen kirkkaanvihreä t-paitansa erottuu jo jääkiekkojen laukomisalueelta. Eero liukuu perässä köysiradalla, vaikka aikuisen takapuoli laahaa siinä maata.

Aiemmin Samuel saattoi tokaista, ettei hänestä tykkää kukaan, kertoo Samuelin äiti Mari. Se tuntui äidistä pahalta. Mari ajatteli sen ainakin osittain johtuvan siitä, ettei Samuelilla ole isää. Nyt sellainen puhe on loppunut.

Kaveruus Eeron kanssa on saanut Samuelin arvostamaan itseään enemmän.

Kolmen kaveruusvuoden aikana Samuel on äidin mukaan muuttunut selvästi positiiviseen suuntaan. Hän on tullut itsevarmemmaksi ja alkanut arvostaa itseään enemmän, vaikka onkin aina ollut showmies.

– Onhan Samuel tietysti kasvanutkin, mutta varsinkin aluksi muutos oli tosi huomattava.

Eeron ja Samuelin kaveruudessa ei ole ollut hankaluuksia. Pienperheyhdistyksen Kaisli Syrjäsen mukaan tyypilliset hiertymäkohdat ovat yleensä niitä, mitä ihmissuhteissa muutenkin tulee.

– Esimerkiksi aikakäsitykset voivat olla erilaisia. Toisen mielestä voi olla ok tulla paikalle aina myöhässä.

Kaisli Syrjänen tietää kaveruksia, jotka ovat pitäneet yhteyttä toiminnan alkuvuosista asti.

– Suhde tietysti muuttuu, kun pikkukaveri kasvaa. Jos kaveruus kestää murrosiän yli, yleensä se kestää sitten senkin jälkeen.

Samuelin äidin Marin mielestä tärkeintä on, että Samuel voi luottaa Eeroon.

– Toivoisin, että kun Samuel tulee teini-ikään, hän uskaltaisi puhua myös huolistaan Eerolle ja Eero osaisi kuunnella.

Mihin tarvitaan miehen mallia?

Tarvitsevatko lapset erikseen miehen ja naisen malleja? Siitä kiistelevät niin tasa-arvoasiantuntijat kuin tavalliset kansalaisetkin.

Brittiläisen Open Universityn Beyond Male Role Models -projektissa (2015) tutkittiin vaikeuksiin ajautuneiden poikien ja heidän kanssaan työskentelevien hoito-, kasvatus- ja tukipalveluammattilaisten välisiä suhteita. Tutkimuksessa huomattiin, että pojat arvostivat aikuisten luotettavuutta, kunnioittavaa suhtautumista ja huolenpitoa selvästi enemmän kuin sukupuolta. He odottivat aikuisilta keskustelua ja mentorointia, eli ohjausta ja tukemista.

Tutkimuksen mukaan on tärkeää, että miehiä on mukana lasten hoito- ja kasvatustyössä. Pelkkä mieheys ei silti riitä: tärkeintä on aktiivinen vuorovaikutus lasten kanssa.

Fannin vaihdettua hoitopaikkaa sairastelukierre katkesi. Kuva: Lauri Rotko

Lapsen sairastelukierre käynnisti Rantoilan perheessä vimmatun säätämisen. ”Pahimmillaan pelkäsin, että minun pitää vetäytyä työtehtävästäni kokonaan”, kertoo perheyrityksessä työskentelevä Emma.

Fannin ensimmäinen päiväkotivuosi oli koko Rantoilan perheelle rankka. Korvatulehduksia oli monta, ja pari kertaa piti lähteä ambulanssilla ensiapuun rajujen kuumekouristusten takia.

– Fanni aloitti hoidossa kymmenkuisena. Sitä seurannut vuosi oli käytännössä pelkkää selviytymistä. Pahimmillaan pelkäsin, että minulle ehdotetaan vetäytymistä työtehtävästäni lapsen sairauspoissaolojen vuoksi, Emma kertoo.

Nyt tilanne on huomattavasti parempi.

– Viime talvena hän sairasti enää ne normaalit kiertävät lastentaudit.

Emmalle ja Terolle on itsestään selvää, että vastuu lapsen hoidosta jaetaan myös silloin, kun tämä on kipeä.

– Töissä on suhtauduttu asiallisesti. Jossain vaiheessa tosin pyydettiin lääkärintodistusta, kun poissaoloja alkoi olla niin tiheään tahtiin, Tero sanoo.

Sairauspoissaolot tuntuvat perheyrityksen arjessa.

Jos Fanni sairastuu kesken päivän, yleensä Emma hakee hänet kotiin potemaan, koska hänen työpaikkansa on lähempänä. Tero matkustaa työnsä puolesta ympäri Etelä-Suomea, joten hänelle olisi vaikeampaa singahtaa paikalle lyhyellä varoitusajalla.

Emma myöntää hermoilevansa sairauspoissaoloista, koska ne tuntuvat perheyrityksen arjessa.

– Yrittäjänä en voi vain lähteä kotiin ja olettaa, että työnantaja hankkisi sijaisen. Jos olen päivällä poissa, teen työt illalla tai viikonloppuna.

Linjamme on, että molempien vanhempien työ on yhtä arvokasta. Kumpikin hoitaa sairasta lasta vuorollaan, sanovat Emma ja Tero. Kuva: Lauri Rotko
Linjamme on, että molempien vanhempien työ on yhtä arvokasta. Kumpikin hoitaa sairasta lasta vuorollaan, sanovat Emma ja Tero. Kuva: Lauri Rotko

Jos lapsi sairastuu juuri silloin, kun molemmilla on töissä hankala tilanne, alkaa vimmattu säätäminen. Isovanhempia ei voi pyytää hoitoavuksi, koska hekin ovat vielä tiiviisti töissä. Ukin avopuoliso auttaa toisinaan. Viimeinen oljenkorsi on kolmen tunnin ajomatkan päässä asuva isotäti.

– Kun lapsi sairastuu ja työt kasaantuvat, yritän rauhoitella itseäni ajattelemalla, että tämä on vain tilapäistä, Emma sanoo.

Kuva: Milka Alanen

Alvarin mielestä BMX-pyörän selässä voi oppia voittamaan pelkonsa.

”Sain tietää BMX-pyöräilystä, kun isi näytti tabletilta siitä kuvia. Innostuin, koska osaan aika hyvin keulia.

Sain pyörän synttärilahjaksi, kun täytin kolme vuotta. Minulla on maastorenkaat. Oikea BMX-pyörä on hyvä, ei tarvii kelloa.

Ajohanskat on hyvä olla. Myös selkäsuojus, polvisuojus, käsisuojus ja kyynärpääsuojus voi olla, mutta ei tarvii. Kypärä on erilainen kuin tavallinen kypärä, siinä on leukasuojus. Mun kypärässä on lepakon kuva leukasuojuksen päällä.

BMX-radalla on kumpuja ja lopussa kaarretaan, ja välillä jonotetaan ja odotetaan vuoroa. Jonottelu on välillä vähän tylsää. Siellä olen oppinut ajamaan seisaaltaan ja nokittamaan.

Hauskimpia on ne kummut ja uusi alimeno, jossa pitää mennä siiman alta ajaen. Ja se, kun saa mennä juomaan. Sinne on tullut uusi juomahana.

Jos pelottaa, voi sanoa siitä opelle, opella voi olla jotain keinoja siihen.

Kaikkien kannattaa kokeilla BMX:ää, koska se on aika kivaa. Jos pelottaa, voi sanoa siitä opelle, opella voi olla jotain keinoja siihen. Ja minä voin sanoa, että kannattaa edes kokeilla.”

Alvar, 5

Jos lemmikki aiheuttaa vain lieviä allergiaoireita, ei siitä välttämättä tarvitse luopua. Vähäisiäkin oireita kannattaa kuitenkin hoitaa, neuvoo asiantuntija.

Allergisoivatko jotkut lemmikit enemmän kuin toiset?

Jostakin syystä kissat allergisoivat enemmän kuin muut. On sen sijaan myytti, että jokin koirarotu olisi allergiaystävällisempi kuin toinen.

Tutkimusten mukaan eroavaisuuksia on kyllä eri yksilöiden välillä. Hilse on eläinten merkittävin allergeeni, ja joidenkin yksilöiden iho hilseilee enemmän kuin toisten. Myös karvattomat kissat ja koirat voivat allergisoida.

Voiko ottaa marsun, jos on allerginen koirille?

Taipumus allergiaan on suurempi, jos on allerginen muille eläimille. On harhaluulo, että pienikokoiset eläimet eivät allergisoisi niin herkästi. Asia on päinvastoin: usein pienet lemmikit aiheuttavat oireita vielä helpommin kuin kissat ja koirat. Se johtuu luultavasti siitä, että niiden hilse on ikään kuin ärhäkämpää.

Myös kanien ja marsujen häkeissä käytettävät kuivikkeet ovat voivat aiheuttaa oireita. Matelijoistakin lähtee jonkin verran hilsettä. Turvallisin vaihtoehto on akvaario.

Voiko omalle lemmikille siedättyä?

Kyllä voi. Omasta lemmikistä ei välttämättä saa oireita, vaikka muista saisikin. Syytä tähän ei tiedetä.

Allergialääkkeiden käyttäminen ei vähennä siedättämisen vaikutusta. 

Jos allergiaoireet ovat lieviä ja ajoittaisia, niiden kanssa voi elää. Vähäisiäkin oireita täytyy kuitenkin hoitaa, koska hoitamaton allerginen nuha kasvattaa astmariskiä. Allergialääkkeiden käyttäminen ei vähennä siedättämisen vaikutusta. Jos onnellisesti käy, voidaan lääkitys jättää pois.

Lasten kohdalla siedättämistä harkitaan aina tapauskohtaisesti lääkärin kanssa. Alle kuusivuotiaan lääkitykseen tarvitaan resepti.

Jos lapsella on muitakin allergioita, onko myös lemmikkiallergia todennäköisempi?

Riski on suurempi, mutta lemmikin ottamista ei voi suoraan kieltääkään. Siitepölyallergikon kannattaa siirtää lemmikin hankkiminen syksylle, kun siitepölykausi on ohi. Silloin on pienempi riski saada oireita.

Voiko mahdollista allergiaa testata lainalemmikillä?

Lainalemmikki antaa ainakin viitteitä. Jos oireita tulee heti, viesti on selvä: lemmikkiä ei kannata ottaa.

Allergiatestin tulos kertoo, löytyykö verestä vasta-aineita. Varmasta allergiasta on kyse silloin, kun eläi­mestä saa oireita.

Onko astma este lemmikin hankinnalle?

Kyllä. Etenkin silloin, jos astmaa ei saada hallintaan normaalisti määrättävillä hengitettävillä lääkkeillä, ei lemmikkiä kannata ottaa. Jatkuvasti oireileva astma vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Kun yksi on allerginen, koko perhe joutuu luopumaan lemmikistä. Mikä auttaa?

Siitä täytyy jutella perheen kesken. Lähes kaikki vanhemmat ymmärtävät kyllä, että lapsen terveys on lemmikkiä tärkeämpi. Sisarukset voivat olla kinkkisempiä.

Asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astma­liitosta.

Vierailija

Allergiaturvallisia koirarotuja ei ole, mutta omalle lemmikille voi siedättyä

Mutta siinä on vaan se, jos alkaa ottaa lääkkeitä niihin alkuoireisiin, ei siedäty. Jos siis siedättymistä haluaa yrittää, kannattaa vaan sietää oireet. Itse saan aina uudesta koirasta allergiaoireita, mutta muutamassa kuukaudessa siedätyn. Oireet ja siedättyminen on ihan samanlaisia riippumatta siitä onko rotu paljon vai vähän allergisoivana pidetty.
Lue kommentti
Vierailija

Allergiaturvallisia koirarotuja ei ole, mutta omalle lemmikille voi siedättyä

Astmaatikko ja kolmen coton de tulearin omistaja kirjoitti: On kuitenkin olemassa myös allergisille sopivia koirarotuja (esim. bischon frise, villakoira ym...). Toki näistäkin roduista voi jotkut ihmiset saada allergiaoireita, mutta myös astmaatikoille voi näistä roduista lemmikki löytyä... Monilla astmaatikoilla on ihan "tavallisia" rotuja.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Moni lapsi löytää itse oman lajinsa. Jos sopivaa ei vielä ole tullut vastaan, anna Meidän Perheen harrastuskoneen auttaa!

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.