Tommi Kinnusen kolme ajatusta saduista.

1. Tarinoita voi keksiä itse

Olen Itä-Suomesta, ja meillä kotona lapsille kerrottiin aina tarinoita – usein oman suvun sattumuksia. Eri tarinat yhdistyivät toisiinsa, ja lopulta niistä tuli hiton hienoja kertomuksia. Faktaa ne eivät varmaan enää olleet. Totuusarvo ei ollut tärkeintä.

Äitini on Lapualta, ja siellä kertomukset yhdistetään esineisiin. Kun joku istui keinutuoliin, kerrottiin vanhasta naisesta, joka tuolin oli tehnyt. Tapa on tarttunut. Aina kun itselleni käy olematonkin asia, mietin millainen tarina siitä syntyisi. Ja tunnustan: silloin realiteetit unohtuvat.

Lapsen on hirveän tärkeää tuntea, että vanhemmalla on aikaa.

Isäni ei kertonut mielikuvitusjuttuja, vaan aikuisten tarinoita lapsille suodatettuna. Sauna oli niille hyvä paikka. Lapsen on hirveän tärkeää tuntea, että vanhemmalla on aikaa.

2. Lapsista on mahtavaa kerääntyä yhteen

Muksuni on kaksivuotias, ja kommunikointi on yhä sujuvampaa. Pitkiin tarinoihin keskittymiskyky ei vielä riitä. Nyt luen hänelle samoja satuja, joita minulle on luettu. Koen mielettömiä flashback-hetkiä esimerkiksi Tiitiäisen satupuuta lukiessa. Hyvä satu on ehtymätön ja aukeaa aina uudella tavalla.

Muistan kun olin nelivuotias ja äiti luki minulle eräänä perjantai-iltana Nalle Puhia. Äidin lukiessa kolme vanhempaa sisarustani tulivat kuuntelemaan. Lopulta myös vanhimman siskoni kaverit, jotka olivat tulleet hakemaan häntä kaupungille, istuivat sohvalla kuuntelemassa tuota mielettömän hyvää kirja. Se oli yhteinen leirinuotiokokemus, josta pidin valtavasti.

Satujen ei tarvitse olla opettavaisia. Hyvä satu voi olla ihan nonsensea.

3. Sadut valmistavat lasta elämän realiteetteihin

Saduissa on usein vastoinkäymisiä, joista kuitenkin selvitään. Monesti satujen maailmassa lapset joutuvat pärjäämään ilman vanhempiaan. Sadut valmistavat siihen, ettei elämässä kaikki mene välttämättä kivasti.

On tutkittu tosiasia, että lukeminen lisää lapsen empatiakykyä. Ja jos lapselle luetaan, sanavarasto kehittyy huimasti.

Satujen ei tarvitse olla opettavaisia. Hyvä satu voi olla ihan nonsensea, niin kuin Liisa Ihmemaassa tai Hanhiemon iloinen lipas. Sadun informatiivisuus ei ole tärkeintä, vaan kertomisen hetki.

Vauva 11/16

Mitäs luetaan seuraavaksi? Millaisista saduista teillä tykätään?

Tommi Kinnunen on turkulainen kirjailija, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä kaksivuotiaan tytön isä. Romaaneissaan Neljäntienristeys ja Lopotti Kinnunen kertoo sukupolvitarinoita.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miten vauvan syntymä vaikutti talouteesi?

Mitä vauvaan liittyviä hankintoja teit raskausaikana – ja lapsen syntymän jälkeen? Kerro meille, selvitämme, kuinka vauvan syntymä vaikuttaa lapsiperheiden talouteen. Osallistu kyselyyn TÄSTÄ.

Arvomme kaikkien osallistuneiden kesken 100 euron arvoisen tuotepaketin vauvalle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Perjantaina 21.4. vietetään Anna lapsesi pukea sinut -päivää. Toimitus otti vähän ennakkoa – katso kuvat ja lisää omasi mukaan!

”Alla oma musta trikoomekko, päällä miehen (liian iso) huppari, päässä lapsen (liian pieni) pipo. Asusteena Prisman ilmapallo.”
Asun valitsivat 5- ja 7-vuotiaat pojat

”Kysymys kuuluu, miksi olen joskus ostanut itselleni karvahupparin, jossa on nallenkorvat? Ehkä ilahduttaakseni lasta.”
Asun valitsi poika, 7v

”Kolmevuotiaan mielestä äidillä pitää olla kukallinen mekko ja sukkahousut. Mieluiten olisi pitänyt olla liilat sukkahousut, mutta sellaisia ei löytynyt. Punaiset olivat kakkosvaihtoehto. Ekaluokkalainen valitsi rannekorut, hän on tehnyt ne itse.”
Asun valitsivat 8- ja 3-vuotiaat tytöt 

”Tehdään susta vähän rokimpi. Mikä tarkoittaa jakku? Tää joutsenpaita on ihana, saanko mä tän? Ja nää pinkit merihevoset korviin ja toi mun lempparilaukku, jota sä et koskaan anna mun käyttää.”
Asun valitsi tyttö, 8v

”Sortsit pitää olla, ilmoitti lapsi. Pihahousujen kanssa löytyi onneksi vähän tömäkämmät kengät, ettei palele ihan niin paljon.”
Asun valitsi poika, 3v

”Klassisella linjalla mennään: Marimekon paita ja hame, sandaalit jalkaan ja käteen random-pussukka, jossa sisällä lapsen piirros, lelukännykkä ja lompakko.”
Asun valitsivat 4- ja 6-vuotiaat tytöt

Vieläkö mietit? 3 syytä osallistua:

1. Aikuisten pitäisi olla enemmän sellaisia kuin lapset

Lapsilla on anarkismia, rohkeutta, tajunnanräjäyttäviä visioita. Ja sopiva annos aitoa höpsöyttä. Jospa siitä tarttuisi vähän mukaan, kun asu ei ole niin harmaa ja sovinnainen? Aina ei tarvitse ottaa itseään niin vakavasti.

2. Lapsellakin on oikeus päättää välillä

Vanhempana päätät vuoden jokaisena päivänä, mitä lapsesi pukee. Vielä teini-ikäistäkin rajoittaa se, mitä vaatteita vanhempi suostuu rahoittamaan. Anna välillä valta lapselle ja katso, mihin se johtaa!

3. Löydät asuja, joita et tiennyt omistavasi

Olitko unohtanut, että sinulla on supersiisti vanha bändipaita tai överimakeat korvikset? Anna lapsesi löytää ne sinulle. Voit saada uutta päällepantavaa muillekin päiville.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Keräämme lukijoiden kokemuksia lastensuojelusta. Kerro tarinasi alla.

Kun puhutaan lastensuojelusta, julkisessa keskustelussa kerrotaan usein resurssipulasta ja työntekijöiden väsymisestä. Uskaltaako perheelleen hakea apua, pohtii yksinhuoltajaäiti vauva.fin keskustelussa: ”Miten inhottava prosessi se oikeastaan on?”

Lastensuojelun tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2015, jolloin lapsista ja nuorista 1,4 prosenttia oli vuoden aikana sijoitettuna kodin ulkopuolelle joko vähän aikaa tai pitkäkestoisesti. Yhteensä kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 17 500 lasta ja nuorta. Luvut selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Lastensuojelu 2015 -tilastosta.

Viime vuosina lastensuojelussa on pyritty panostamaan ehkäisevään työhön. Tavoitteena on tukea ja auttaa perheitä arjessa mahdollisimman aikaisin. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on samaan aikaan vähentynyt.

Koko Suomessa lastensuojeluilmoitus tehtiin vuonna 2015 yhteensä 66 646 lapsesta. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli hieman alle 74 000 lasta ja nuorta. Heistä 28 prosenttia oli uusia asiakkaita.

Onko sinulla tai perheelläsi kokemuksia lastensuojelusta? Millaista apua teille tarjottiin, ratkesiko tilanne sen avulla? Millaista tukea olisitte kaivanneet lisää? Kerro kokemuksistasi alla. Vastauksia voidaan käyttää nimettöminä Vauva-lehden, Meidän Perhe -lehden tai vauva.fin jutuissa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miksi sä saat räplätä niin paljon kännykkää, kysyy lapsi. Niin, miksi?

Kymmenvuotias osaa jo haastaa.

– Äiti, miksi SÄ saat räplätä kännykkää niin paljon, hän sanoi tässä yhtenä iltana kello 18.13, kun päivällisen jälkeen hamusin puhelimen esiin.

– Sä sanot aina meille, että pois puhelimelta, tulee silmät ja niska kipeeksi. Pitääkö MUN alkaa rajoittaa SUN kännykän käyttöä?

Ensimmäinen tunteeni oli häpeä. Taasko olin menossa Instaan vilkuilemaan, miten kavereiden kevätkukat kasvavat. Kohta taas niskaan sattuu ja lapset jäävät vaille huomiota.

Niinpä tutkiskelin asiaa sydämessäni. Listasin, mitä kaikkea olin räplännyt kännykällä viime päivinä.

  • Maksoin lapsen puhelinlaskun.
  • Neuvottelin lasten harrastusopettajien kanssa kevään erikoisaikatauluista.
  • Viestittelin lasten kavereiden vanhempien kanssa hoitojärjestelyistä ristiin ja rastiin. Mikä teillä on tilanne tiistaina, voisiko S. tulla hetkeksi?
  • Luin Wilma-viestejä. Lisää erikoisaikatauluja!
  • Varasin kuopukselle lääkäriajan.
  • Vastasin lasten saamiin synttärikutsuihin.
  • Tutkin sääennustetta ohjeistaakseni lapsille, mitä kouluun ja päiväkotiin päälle ja mitkä liikuntavarusteet mukaan.
  • Viestittelin puolison kanssa siitä, mitä tarvitaan kaupasta. Jugurtti lopussa!
  • Tutkailin nettikauppojen koon 25–37 lenkkarivalikoimia.
  • Videoin lapsen esityksen musiikkiopiston konsertissa ja lähetin sen lapsen kummitädille ja mummolle.

Mikä pahinta, bussissakin matkalla päiväkodilta kotiin räpläsin kännykkää samalla kun pidin toisella kädellä kiinni kuopuksen rattaista. Tiedän, se näyttää erityisen pahalta. (Melkein yhtä pahalta kuin puhelimen näpyttely hiekkalaatikolla, mistä Vauvan kolumnisti Marjut Ollila jäi äskettäin kiinni.) Oppiikohan lapsiparka edes puhumaan? Mutta piti laittaa kuittaus keskimmäisen iltapäiväkerhoon, että olemme kohta kotona, saa lähteä tallustamaan.

Ja kyllä: Luin uutisia, kävin tykkäilemässä kavereiden synttärikakkukuvista ja piristin itseäni tekemällä pari hassunhauskaa somepäivitystä. Iltakymmeneltä, kun olisi jo kannattanut mennä nukkumaan, selasin Facebookin virtaa hetken aivot turruksissa. Nauroin höpsölle videolle.

Anteeksi! Tällaisia me kännykkävanhemmat ollaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.