Etkö ehtinyt hassutella tarpeeksi lasten kanssa viime vuonna? Ei hätää, korjatkaa tilanne nyt!

Näillä Parents.comin vinkeillä pääsette alkuun:

1. Naura niin että ratkeat

Eikä nauru saa olla mitään hymistelyä tai pientä kikatusta vaan sellaista hohotusta, että kitarisat näkyvät, silmistä valuu vettä ja suurimmalle osalle äiti-ihmisistä tulee kiire vessaan.

Hohottaminen on paitsi hauskaa myös auttaa vähentämään stressiä. Tätä lasten kanssa säännöllisesti ja isoina annoksina, kiitos.

2. Hauskoja rutiineja olla pitää

Siivousdisko, iltahippa, arvuuttelukisa löylyssä. Rutiinien ei tarvitse olla kummoisia, kunhan ne saavat hyvälle mielelle.

Tärkeintä on säännöllisyys: kun kiva tapa toistuu sopivan usein, kaikki osaavat odottaa sitä. Ja jo se saa hyvälle mielelle.

3. Haleja, haleja ja lisää haleja

Halaus päivässä ei vielä riitä. Haleja tarvitaan paljon paljon lisää. Halauksen ja kosketuksen merkityksestä on valtavasti tutkimuksia. Tiedetään esimerkiksi, että hellä kosketus muuttaa ihmiset hyväntahtoisiksi toisiaan kohtaan.

Halauksen ihmevaikutuksista hyötyvät sekä halaaja että halittava.

4. Olisiko juhlan paikka?

Isä teki upean kääretortun, hienoa. Yksivuotias teki asiansa siististi pottaan, hienoa.  Äiti pääsi tentistä läpi, hienoa. Viisivuotias selvisi aamulla päiväkotiin ilman itkupotkuraivareita, hienoa.

Isot ja pienet saavutukset, isot bileet! Lastenkin saavutuksista kannattaa iloita yhdessä oikein kunnolla, he ovat kehunsa ansainneet. 

Vaikka normaalista käytöksestä ei tarvitsekaan tehdä numeroa, lapsen kehumista ei tarvitse pelätä vaan yrittämisestä on syytä kiittää. 

5. Alas, ylös ja lenkille

Huonot hetket tulevat – ja menevät. Pohjamudissa voi rämpiä hetken ja niin pitääkin. Mutta jos mahdollista, sieltä kannattaa yrittää kammeta itsensä ylös. Ja vaikka diskota hetki koko porukalla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Odottajan ei todellakaan tarvita verhoutua mustaan kaapuun. Kuvat: valmistajat

Vaikka makeaa ei kannata ahmia kaksin käsin, odottajan on lupa hemmotella itseään tämän syksyn herkullisilla muotiuutuuksilla.

Odottaja kiskaisee helposti päälleen jotain todella mukavaa ja ei-liian räväkkää. Raskausmaha on kuitenkin mahoista paras! Sitä saa korostaa ja sen kasvusta nauttia. Älä siis uppoa harmauteen, vaan räisky kahden edestä (mukavan joustavissa vaatteissa)!

1. Tummansininen äitiysmekko laskeutuu kauniisti. 40 e, Mamalicious.

2. Nahkahousumaiset legginsit ovat tiukasta asenteestaan huolimatta mukavat päällä, 40 e, Mamalicious (kaupoissa lokakuussa).

3.  Puuvillasekoitteiset alushousut ovat naiselliset ja mukavan joustavat. Casabella Maternity, 35 e, Babyshop.

4. Luomupuuvillaisen trikooneulospaidan helman alle mahtuu muhkeakin maha. Kanto-paita, 69 e, Papu.

5. Hopeanhohtoinen kaunotar toimii odotusaikana reppuna, myöhemmin hoitolaukkuna. Mukana myös hoitoalusta. Tiba + Marl, Elwood Backpack Silver, 145 e, Babyshop. 

6. Maija Louekarin suunnittelema Rikkaruoho-kuosi tuo potkua selkeälinjaiseen trikoomekkoon, 79 e, Vimma.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Facebookin kirppisryhmät tekevät vauvakaman kierrätyksestä tosi helppoa. Ainakin periaatteessa. Vauvan lukijat paljastavat älyttömimmät FB-kirppis-oharinsa.

Facebook-kirppikset ovat mahtava keino vauvakaman metsästykseen. Shoppailla voi silloin, kun vauva nukkuu päikkäreitä, ja mikä parasta, ryhmiin voi jättää omia Halutaan ostaa -ilmoituksia. Vauvatavara vaihtaa omistaa pikkurahalla ja parhassa tapauksessa nouto tapahtuu naapurista.

Aina kaikki ei kuitenkaan mene ihan putkeen, selvisi Vauvan FB-kirppiskyselystä.  Vauvan lukijoita rassasi järjetön hinnoittelu, epärehelliset myyjät, hupivaraajat ja turhat kyselyt. Yksi ärsytys oli kuitenkin ylitse muiden – oharit. Niitä oli kokenut melkein jokainen kirppisveteraani.

Rahat saapuvat, noutaja ei

”Parhaat oharit oli, kun ostaja maksoi kiltisti, mutta ei koskaan noutanut pakettiaan. Eikä oikein meinannut antaa tilinumeroakaan rahojen palauttamiseksi, kun totesin neljän kuukauden säädön jälkeen, että laitan tuotteen uudelleen myyntiin.”

Aikakäsitys on joustava

”Joskus odotin työpäivän jälkeen työpaikallani 40 minuuttia hakijaa, joka ei koskaan saapunut. Sitten oli lähdettävä, koska toisen tavaran hakijan kanssa olin sopinut treffit meille kotiin, enkä halunnut myöhästyä. Odotuttaja oli närkästynyt, kun en voinut odottaa kauempaa. Kyseessä oli muutaman euron arvoinen tuote.”

”Eräs ostaja ilmoitti tulostaan, että 'tulen lauantaina iltapäivällä'. Tivasin tarkempaa aikaa useaan otteeseen. Kun aika koitti, ostajaa ei näkynyt. Annoin vielä toisen mahdollisuuden muutaman päivän päähän – ja hän teki uudet oharit. Siihen loppui kaupanteko. On tympeää vahdata kotona ja odottaa ostajaa, joka ei tulekaan.”

Lopulta kymmenen ”perun varauksen” -kommentin jälkeen vaikuttaa siltä kuin myytävässä tuotteessa olisi jotain vikaa.

”Kerran lähdin kuljettamaan paitaa 30 km päähän kotoani. Odotin ja odotin, laitoin myyjälle viestiä, mutta hän ei koskaan saapunut paikalle.”

Jono, joka katosi

”Myydessä tuotetta saattaa olla jonottamassa 10 ihmistä, mutta jokainen tekee oharit. Lopulta kymmenen 'perun varauksen' -kommentin jälkeen vaikuttaa siltä kuin myytävässä tuotteessa olisi jotain vikaa.”

Onnistuisiko viides yritys?

" Toisinaan noutoa on sovittu viidestikkin uudelleen, kun joka kerta oli ostajalla jokin syy, ettei pääsekkään.”

neveragain

FB-kirppis koettelee: ”Odotuttaja oli närkästynyt, kun en voinut odottaa kauempaa”

Vedin tuotteeni myynnistä, kun sen ensimmäisenä varannut ostaja oli kolme kertaa tehnyt oharit sen hakemisesta. Ketutti viettää iltoja kodin vankina, josko ostaja ilmaantuisi kuitenkin paikalle. Noin kuukauden päästä kehtasi vielä laittaa kyselyä, että onko laukku myyty. Tulisi hakemaan. Kas kummaa, en vastannut viestiin mitään. Annan kyllä ennen vaikka hyväntekeväisyyteen kuin kyttään turhaan tuntitolkulla noutajia.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.