Paikat ovat samat, mutta rapistuneemmat kuin 44 vuotta sitten, mieheni totesi.

Lapsenlapsellamme Vivianilla on epilepsia. Hänen kohtauksensa alkoivat kaksivuotiaana. Ne olivat aika vaikeita, eikä niitä saatu lääkkeillä pois. Vivian pääsi tutkimuksiin Lastenlinnan epilepsiaosastolle. Olimme vanhempien ohella hänen luonaan, jotta vanhemmat pääsivät töihin.

Mieheni Hannu Turkkinen on ollut luokanopettajana Lastenlinnassa vuosina 1968–1969. Kun nyt menimme Lastenlinnaan, kävelimme siellä samoilla käytävillä, joiden varrella silloin sijaitsivat luokkahuoneet. Hannu totesi, että paikat ovat samat, mutta rapistuneemmat kuin 44 vuotta sitten.

Vivian leikattiin Töölön sairaalassa, mutta hänet tuotiin toipumaan Lastenlinnan epilepsiaosastolle eli samaan paikkaan, jossa hän oli ollut tutkimuksissa. Päivisin olimme Vivianin luona hänen pikku huoneessaan. Yövyimme hotellissa, koska sairaalassa ei voinut yöpyä lapsen luona.

Vivianin hoito osastolla oli erinomaista. Koko henkilökunta puhalsi yhteen hiileen eli auttoi lapsia tuntemaan olonsa turvalliseksi ja mahdollisimman hyväksi. Myös meitä lasten omaisia kohdeltiin hienosti. Vivian toipui hyvin, ja suuret kohtaukset on saatu ainakin toistaiseksi kuriin. Olemme tietenkin tästä hyvin kiitollisia.

Niinpä mieleen nousi ajatus, että voisimme tukea Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta lahjoittamalla 70-vuotispäivämuistamiseni hankkeelle. 130 vierastamme ottivat asian omakseen, ja lahjoituksia kertyi hulppeat yli 3000 euroa. Uskomme ja luotamme, että kampanja tuottaa riittävästi, jotta lapset saavat nykyaikaisen sairaalan, johon tulevat myös tilat, jotka tekevät vanhempien osallistumisen lastensa tukemiseen mahdolliseksi.

Kirjoittaja on Soili Turkkinen, Vivian-tytön isoäiti, joka päätti toimia lasten puolesta antamalla 70-vuotismuistamisensa Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.