Lapsi tarvitsee tukea ja kannustusta motoriikan eri kehitysvaiheissa vauvasta kouluikään.

  • Ensimmäisenä ikävuoden aikana synnynnäiset refleksit eli tahdosta riippumattomat liikkeet muuttuvat vähitellen tahdonalaisiksi: lapsi alkaa hallita ensimmäiseksi päätään ja niskaansa, sitten käsiään ja lopulta keskivartaloaan ja jalkojaan.
  • Jos lapsi ei ole 18 kuukauden ikään mennessä kiinnostunut kävelyn opettelemisesta, kannattaa jutella terveydenhoitajan kanssa. Puolitoistavuotiaana lapset yleensä osaavat jo juosta, kiivetä tuolille, heitää palloa ja juoda mukista kahdella kädellä.
  • 2,5-vuotiaana motorisesti hyvin kehittynyt lapsi syö itse lusikalla ja juo mukista, laittaa itse saappaat jalkaansa, nousee portaita ja osaa kävellä takaperin.
  • Kolmevuotisneuvolassa katsotaan, miten tasajalkahypyt, varpailla kävely, ympyrän piirtäminen ja yksinkertaisen palapelin kokoaminen onnistuvat.
  • Kouluikään mennessä lapsen karkeamotoristen taitojen pitäisi jo sujua hyvin. Pallo- ja mailapelit ovat hyvää harjoitusta! Eskari-ikäinen saa useimmiten pallon kiinni ja osaa käyttää esimerkiksi sulkapallomailaa.

Mervi Juusola, Meidän Perhe