Lukuvalo paitsi helpottaa lukemista, myös suojelee sivustaa – ainakin mikäli feng shuihin on uskominen.

Sisätiloissa syksyn tulon huomaa parhaiten siitä, että tekee taas mieli alkaa pohtia kodin valaistusratkaisuja. Nurkat näyttävät pimeiltä eikä sohvalla näe oikein lukeakaan, ainakaan meillä. Valaistuksen kannalta päivänpolttavin (tai tässä tapauksessa pikemminkin yönpimein) kohta kodissamme sijaitsee nyt juuri siinä, missä minun tekisi iltaisin mieli maata lueskelemassa.

Meillä on iso sohva, jonka toisessa päässä on jalkalamppu, mutta toisessa päässä ei ole mitään valaistusta. Kattospotit eivät luonnollisestikaan riitä valaisemaan kirjan sivuja, mutta lukuvalon hankkiminen on viivästynyt, koska paikka on vähän hankala. Sohvan vierestä on ovi terassille, eikä uloskäyntiä ole tehnyt mieli tukkia pöydällä, sillä saamme avata ovea ulkona ravaavalle kisulle monta kertaa päivässä kesät talvet.

Toinen pidättelevä seikka on tähän asti liittynyt kotona pyöriviin muksuihin. Kodissamme on remontin valmistumisesta lähtien ollut vauva tai taapero, joka on opetellut nousemaan pystyyn, kävelemään, juoksemaan ja hyppimään sekä sivuoireina tahallisesti ja tahattomasti repinyt tavaroita alas, kaadellut niitä kumoon ja lyönyt päätään kaikkeen mahdolliseen. Nyt kun nuorempikin jälkeläinen on jo parivuotias ja riittävissä järjen voimissa, voi ehkä alkaa taas panostaa sellaisiin elämän luksusasioihin kuin laskutasoihin ja valaisimiin.

Asiassa on toinenkin puoli: paikassa ei ole lohikäärmettä. Feng shuin mukaan ihanteellista kaupunkia, kylää, rakennusta, kotia ja varsinkin lepopaikkaa suojaa neljä eläintä. Taustalla täytyisi olla kilpikonna suojelemassa takaa tulevilta uhilta, vasemmalla lohikäärme ja oikealla vähän matalampi tiikeri turvaamassa sivustoja sekä edessä lintu, joka antaa hieman suojaa mutta mahdollistaa nopean paon.

Yritin etsiä netistä esimerkkejä ihanteellisista ja omaa silmääni miellyttävistä feng shui -olohuoneista, mutta tehtävä oli yllättävän vaikea – ehkä siksi että kiinalainen tai amerikkalainen sisustustyyli ei muuten oikein kolahda. Tämän allaolevan kuvan käänsin lopulta peilikuvaksi, jotta tiikerit ja lohikäärmeet olisivat nätisti omilla paikoillaan.

Sisustuksen ystäville ei ole lainkaan pahitteeksi tuntea hieman feng shuita, vaikkei muuten muinaisista ajattelutavoista perustaisikaan. Tämä ikivanha filosofia nimittäin pyrkii siihen, että ympäristömme saisi meidät tuntemaan itsemme tasapainoiseksi ja että energia virtaisi siellä vapaasti. Pohjimmiltaan sen tarkoituksena on tehdä kodista viihtyisä turvapaikka.

Olipa takana vaanivia barbaareja tai ei, taikka sivustoilla akuutteja uhkia ja edessä pakotien tarvetta tai ei, feng shuin mukaan ihminen tuntee alitajuisesti olonsa rentoutuneemmaksi, kun sivut ja selusta ovat turvatut. Sama pätee muuten ylhäältä tulevaan uhkaan: suoraan kattolampun alla ei pitäisi oleilla saati nukkua, sillä tämän ajattelutavan väistämme tiedostamattamme ylhäällä killuvaa esinettä. Jos alitajunta kokee uhan suureksi, saattaa keho yöllä vääntäytyä sellaiseen asentoon, että seurauksena on selkävaivoja ja lihaskipuja. Niin tai näin, kuultuani tämän teorian olin ihan tyytyväinen, ettemme aikoinaan laittaneet makuuhuoneen valaisinta keskelle kattoa – ja siis myös keskelle sänkyä.

Mutta se lohikäärme nyt kuitenkin tarvitaan. Tai länsimaalaisemmin ilmaistuna yhdistetty luku- ja tunnelmavalo olohuoneeseen. Ja ehkä parempi pysyä länsimaisissa termeissä, sillä feng shuin mukaan meillä taitaa olla pidempi “turva” nyt tiikerinä väärällä puolella sohvaa, eikä sohvan takana oleva ikkunakaan järin tuo turvaa takaa vaanivalta naapurilta. Totta puhuen sohvamme ei edes sijaitse oikeassa paikassa huoneessa, kun pohjapiirustusta katsotaan. Mutta länsimaalaisittain se sijaitsee mukavasti vastapäätä sitä ainoaa seinää, jonne televisio oli järkevää laittaa. Onneksi tässä kuitenkin elellään historiallisen pitkää rauhan aikaa ja ikkunan takana asuva naapurikin on itse asiassa aika mukava.

Tästä rauhasta sopisi nauttia vaikkapa tällaisten valaisimien loisteessa.

1. Dock -pöytävalaisin with USB charger (kuinka kätevää!), BoConcept, 349 € 

2. Lantern valaisin 250 mm, Finnish Design Shop, 159 € 

3. Åsele valaisimenjalka, Ikea, 49€ 

4. Side pöytävalaisin, Finnish Design Shop, 160 €

5. Modern Art -pöytävalaisin, Laatuvalaisin.fi, 251 €

6. Markslöjd pöytävalaisin Hagby, Laatuvalaisin.fi, 53 €

Vai löytyisikö teiltä parempia ideoita?