UMO, Vesa-Matti Loiri, Johanna Försti ja Gracias esittävät hyvää tekevää lastenmusiikkia. Pirjetta Branderin maalaukset haastavat lahjoittamaan. Mistä kaikki sai alkunsa?

Kirjoitettu 2.10.2013

Idea koko projektista syntyi noin pari vuotta sitten, kun ajateltiin, että lastenlevyklassikko Muusa & Ruusa voisi toimia inspiraationa UMO:n seuraavalle lastenmusiikkiprojektille. Muusa & Ruusa -klassikoiden säveltäjä Eero Koivistoinen on myös UMO:n perustajajäsen, joten valittu tie tuntui luontevalta. Eero piti ideasta ja ryhdyttiin hommiin! Vesa-Matti Loiri esiintyi alkuperäisellä levytyksellä vuonna 1971 ja ajattelimme, että olisi mahtavaa, jos hän haluaisi olla mukana myös nyt. Iloksemme vastaus oli myönteinen. Veskun rinnalle solisteiksi tuli myös Johanna Försti ja Gracias.

Ajatus siitä, että voisimme olla mukana talkoissa, sai alkunsa, kun olimme noin vuosi sitten studiossa äänittämässä Ville ja Valle -lastenlevyä Vesa-Matti Loirin kanssa. Vesku oli juuri laulanut Jussin talo -kappaleen, ja istuimme kahvitauolla. Silloin hän sanoi minulle, että hänen mielestään Ville ja Valle -levy on niin suuri kulttuuriteko, että hän haluaa UMO:n ja hyvän ystävänsä, UMO:n perustajan, Esko Linnavallin, kunniaksi lahjoittaa palkkionsa eteenpäin. En vielä silloin tiennyt, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi, mutta ajatus jäi muhimaan...

Muutama kuukausi myöhemmin, kun kokonaisuus alkoi hahmottua ja suunniteltiin levyn julkaisua ja konsertteja, alkoi tuntua siltä, että hyväntekeväisyydellä voisi olla suuri rooli koko projektissa. Olimme pyytäneet kuvituksia kuvataiteilija Pirjetta Branderilta, ja kun hän esitti maalauksensa, kaikki palaset jotenkin loksahtivat paikoilleen. Yhtäkkiä kaikki oli täysin selvää ja kaikki osapuolet täysillä mukana: Ville ja Valle on lastenkulttuuria lasten hyväksi ja olemme mukana talkoissa Uusi Lastensairaala 2017 -keräyksen hyväksi!

Nyt lastenlevy on julkaistu, ja tulevana lauantaina 5.10. kello 15.00 meillä on ainutlaatuinen konsertti Helsingin Kulttuuritalolla, jossa kaikki levyn esiintyjät ovat mukana ja konsertin koko tuotto lahjoitetaan Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen. Toivottavasti saadaan sali täyteen!

Järjestelyt ovat menneet hyvin. Perjantaiaamuna alkaa konsertin rakentaminen paikan päällä Kulttuuritalolla. Vielä on paljon tekemistä, mutta olen varma siitä, että kello 15.00 lauantaina kajahtaa. 18-henkinen UMO lyö alkutahdit konsertille ja yhdessä solistien kanssa järjestämme hyvää tekevät juhlat lapsille ja lastenmielisille!

Jokaisesta myydystä levystä lahjoitetaan 2,50 euroa keräykseen ja tämän lisäksi Pirjetta Branderin maalaamalla kymmenenellä kansitaidetaululla haastetaan lahjoittamaan isompia summia. Myös kaikki taulut lahjoitetaan uudelle lastensairaalalle ilahduttamaan pikku potilaita.

Ville ja Valle -hyväntekeväisyyshankkeessa on ollut hienointa se, että suuri joukko eri alojen osaajia ja monta yhteistyökumppania ovat innostuneesti ja epäröimättä lähteneet mukaan talkoisiin. Omassa arvomaailmassani on täysin selvää, että meidän on ensisijaisesti huolehdittava lapsistamme. On hienoa tehdä yhdessä hyvää! 

Kirjoittaja on Thomas Noreila, Ville ja Valle -projektin tuottaja ja UMO:n ohjelmapäällikkö.

www.villejavalle.fi

www.umo.fi

http://uusilastensairaala2017.fi/?utm_source=mp-blogi&utm_medium=tekstilinkki_3_10&utm_campaign=sanoma_mp-blogi