Lasten Oma

Kuinka voi tehdä elokuvan klassikkokirjasta, josta on yhtä monta tulkintaa ja mielipidettä kuin lukijaakin? Pikku Prinssi -elokuvan ohjaaja Mark Osborne ratkaisi pulman upottamalla alkuperäisen teoksen osaksi elokuvaa ja rakensi ympärille nykyhetkeen sijoittuvan sadun.

Pikku Prinssillä on kirjallisuudessa yhtä pitkät juuret kuin baobab-puilla, jotka uhkasivat vallata hänen kotiasteroidinsa. Antoine de Saint-Exupéryn symboleja vilisevä, haikea tarina ystävyydestä julkaistiin vuonna 1943, ja siitä saakka se on lumonnut lukijoita ympäri maailman.

Romaanissa Pikku Prinssi jättää kotinsa avaruudessa ja päätyy maapallolle, jossa hän tutustuu kettuun, lentäjään ja myrkkykäärmeeseen. Matkansa aikana pieni poika oppii monta tärkeää viisautta, joista riittää ammennettavaa elämän kipukohtiin, kuten uutuuselokuvakin hienosti osoittaa.

Pikku Prinssi -elokuvan päähenkilö on kouluikäinen tyttö, jota valmennetaan täydelliseen aikuisuuteen. Hän elää aikataulutettua elämää, kunnes ystävystyy naapuritalon vanhan lentäjäpapan kanssa. Eriskummallinen vanhus ei ole niin kuin muut aikuiset, vaan näkee maailman yhä lapsen silmin, onhan hän tavannut aikoinaan Pikku Prinssin ja kirjoittanut kohtaamisesta kirjan. Pappa on kuitenkin iäkäs, ja hyvästien aika on vääjäämättä edessä. Silloin tyttö tajuaa tarvitsevansa Pikku Prinssiä ja nousee ilmaan lentäjän vanhalla koneella kettu kainalossaan.

Elokuva on persoonallinen yhdistelmä kahta tarinaa ja kahta hyvin erilaista tyyliä. Nykyajan seikkailu on modernia tietokoneanimaatiota, kun taas kirjan tapahtumat on esitetty vanhaa tekniikkaa kunnioittaen. Kirjan hengen mukaisesti elokuvassa on tummia sävyjä ja lukemattomia symboleita, mutta siitä jää silti toiveikas olo.

On pitkälti kiinni omasta alkuperäistarinan tulkinnasta, kuinka elokuvaan suhtautuu ja voiko hyväksyä sen käänteet. Toisaalta kuitenkin herää kysymys, missä mielikuvituksen ja todellisuuden rajat elokuvassa kulkivat – ja mitä lopulta edes tapahtui.

Satukirjaston tilaajat pääsevät lukemaan alkuperäisen klassikkokirjan täällä.

Metsän keskellä kohoaa lumen ja jään peittämä linna, jossa elää hirviöksi kirottu prinssi. Oppiiko hän rakastamaan ja voiko kukaan rakastua häneen ennen kuin lumotun ruusun viimeinen terälehti putoaa?

Disneyn alkuperäinen animaatio Kaunotar ja Hirviö ilmestyi vuonna 1991 ja oli heti valtaisa menestys. Sen nimikkokappale Tyttö sekä hän (Beauty and the Beast) voitti parhaan laulun Oscarin, ja elokuva rikkoi monia Disney-prinsessojen perinteitä. Päähenkilö Belle ei haaveillut naimisiinmenosta tai kuninkaallisesta elämästä, vaan oli rohkea älykkö, joka arvosti sisäistä kauneutta ja näki sitä myös Hirviössä. Nyt klassikkotarinasta on tehty uusi, näytelty kokoillan elokuva, joka tekee kunniaa alkuperäiselle piirretylle ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia.

Elokuvan pääparia esittävät brittinäyttelijät Emma Watson (Harry Potter -elokuvien Hermione) ja Dan Stevens (Downton Abbey -sarjan Matthew Crawley). Heidän hahmonsa syvenevät, ja katsoja pääsee kurkistamaan sekä Bellen että Hirviön lapsuuteen. Roolivalinnat toimivat, sillä Emma Watsonin myötä Belle on entistä sisukkaampi nuori nainen ja Hirviöstä löytyy niin synkkyyttä, syvyyttä kuin huumoriakin. Elokuva on erittäin onnistunut myös visuaalisesti, ja linnassa väreilevän taian voi paitsi nähdä myös tuntea.

Alkuperäisestä piirroselokuvasta on otettu mukaan kaikki olennainen: sykähdyttävä musiikki, nostalginen valssi, loistokkaat asut ja hulvattomat sivuhahmot, kuten hurmaava kynttelikkö Lumière ja uskollinen kaappikello Könni. Lisäykset ja muutokset taas tuovat tuttuun tarinaan sopivasti tuoreutta ja yllätyksiä. Vaikka elokuva on koskettava ja kaunis, se sisältää jännittäviä kohtauksia, jotka eivät sovellu pienille lapsille. Kaunottaren ja Hirviön ikäraja on kaksitoista vuotta, mutta elokuvaan on tehty myös suomenkielinen dubbaus.

Ensi-ilta: 17.03.2017

Ikäraja:12

Pituus:130 min.

Ohjaus: Bill Condon

Näyttelijät: Emma Watson (Belle), Dan Stevens (Hirviö), Luke Evans (Gaston), Emma Thompson (rouva Pannu), Ewan McGregor (Lumière), Ian McKellen (Könni), Kevin Kline (Maurice) ja Josh Gad (Töppö)

Suomenkielisen version ääninä:
Belle: Maaria Nuoranne, Hirviö: Tuukka Leppänen, Gaston: Jonas Saari, Maurice: Heikki Sankari, Töppö: Tero Koponen, Lumière: Paavo Kerosuo
Ohjaus: Samuel Harjanne

Kaupallinen yhteistyö
Lasten Oma

Kuvittele paikka, jossa kuka tahansa voi olla mitä vain ja suurimmatkin haaveet käyvät toteen. Sellainen on Zootropolis pienen Judy-pupun silmin. Mutta onko kaupunki jopa liian hyvä ollakseen totta?

Disneyn animaatioelokuva Zootropolis sai ensi-iltansa maaliskuussa 2016, ja piirrosfilmi yllättää ajankohtaisuudellaan. Vauhdikkaan salapoliisiseikkailun ytimessä on nimittäin maailma, joka jakautuu meihin ja muihin.

Epäilykset alkavat riepotella eläinten kaupunkia, ja päähenkilö Judy joutuu kohtaamaan ennakkoluulon toisensa perään – niin ympärillään kuin itsessäänkin.

Vaikka Zootropolis-elokuvassa on paljon aikuista kiinnostavia teemoja, se on ensisijaisesti vauhdikas lastenelokuva sinnikkäästä pupusta, joka joutuu osoittamaan kaikille olevansa pätevä poliisi. Hän alkaa selvittää katoamistapausta viekkaan ketun kanssa ja tempautuu mukaan seikkailuun, jossa onkin kyse jostain suuremmasta. Miksi sattumanvaraiset lihansyöjät muuttuvat villeiksi, ja voiko niin käydä kenelle tahansa? Jopa ystävälle?

Elokuva on täynnä vinhoja käänteitä, ja muutamat takaa-ajokohtaukset saattavat olla liian jännittäviä pienimmille katsojille. Elokuvan vaikuttavat maisemat, tarttuva musiikki ja hulvaton huumori purevat kuitenkin kaikenikäisiin. Kun elokuvan eläimet ovat päästä varpaisiin vaatetettuja, näyttää ilman paitaa ja pöksyjä joogaava norsu yhtäkkiä hassun alastomalta. Ja kukapa voisi olla nauramatta virastossa työskenteleville laiskiaisille, joiden jokaista sanaa ja liikettä saa odottaa tuskastumiseen asti.

Superhitaista virkailijoista huolimatta elokuvaa katsellessa ei pitkästy, vaan se naurattaa, ihmetyttää ja liikuttaa. Zootropolis ei ole mikään onnela, mutta toivoa on paremmasta, kun eläimet alkavat taas puhaltaa yhteen hiileen. Elokuvan sanoma ja huumori purivat mitä ilmeisimmin myös Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäseniin, sillä raina sai (varsin ansaitusti) parhaan animaation pystin vuoden 2017 Oscar-gaalassa.

Lasten Oman Satukirjaston tilaajat pääsevät lukemaan leffatarinan täällä.

Disneyn uutuuselokuvan sankaritar Vaiana on tuntenut salaperäistä vetoa merelle niin kauan kuin hän muistaa. Yhtä kauan häntä on kielletty vastaamasta meren kutsuun. Lopulta koittaa kuitenkin hetki, jolloin rohkea tyttö ylittää riutan ja purjehtii vaaralliseen seikkailuun…

Helmikuussa 2017 ensi-iltansa saava Disney-animaatio tuo tuulahduksen kesää talven harmauteen. Motunuin saaren vehreys ja turkoosina kimmeltävä Tyynimeri luovat kiehtovan tapahtumapaikan tarinalle, jonka sankaritar on polynesialaisen heimopäällikön nuori tytär, Vaiana. Tyttö rakastaa merta, ja tunne on molemminpuolinen. Kun kalat katoavat Motunuin lähivesistä, meri osoittaa Vaianalle tärkeän tehtävän: hänen on vietävä puolijumala Mauin varastama taikasydän takaisin Te Fitin saarelle. Se taas ei onnistu ilman kyseisen puolijumalan apua, ja kun matkalle eksyy mukaan myös kaheli kukko, on koossa varsin viihdyttävä seurue.

Vaiana on periksiantamaton seikkailija, joka kuuntelee sydämensä ääntä, opettelee sinnikkäästi purjehtimistaidon ja todistaa rohkeutensa moneen otteeseen. Mahdottomiin Vaianakaan ei yksin pysty, ja kun edessä on raivostunut, laavaa sylkevä kivihirviö Te Kā, hän joutuu pohtimaan, onko meri sittenkään valinnut oikein.

Vaiana-elokuvassa on paljon tuttuja Disney-elementtejä: tarttuvaa musiikkia, humoristisia sivuhahmoja ja alkuperäiskansojen mytologiaa. Luonnonvoimat ja taikuus sekoittuvat välillä hurjallakin tavalla, minkä takia elokuva ei sovi alle kouluikäisille. Päällimmäiseksi elokuvasta jää kuitenkin riemastunut olo: Vaianan johdolla Motunuin kansa oppii taas arvostamaan merta ja vastaamaan sen kutsuun.

Ensi-ilta: 17.02.2017

Ikäraja: 7 vuotta

Pituus: 114 min.

Äänirooleissa: Auli‘i Cravalho / Yasmine Yamajako: Vaiana,

            Dwayne Johnson / Veeti Kallio: Maui

Lasten Oma

Miltä maailma näyttää vihaisen linnun silmin, kun se ammutaan ritsalla kohti possujen rakennelmia? Sen saavat Angry Birds -elokuvan katsojat tuntea, sillä uudessa leffassa liidetään tipujen kyydissä kaupunkiin, jossa odottaa yllätys porsaineen.

Rovion Angry Birds -peli ilmestyi vuonna 2009, ja siitä alkoi vihaisten lintujen maailmanvalloitus. Ne ovat pelin lisäksi seikkailleet niin kirjoissa, leikkipuistoissa kuin kahvipaketeissakin, ja nyt suomalaissyntyiset siivekkäät mittelevät possuja vastaan valkokankaalla. Elokuvaa on odotettu pitkään ja hartaasti, eivätkä vauhtia, värikkyyttä ja hupaisia hetkiä kaipaavat fanit joudu pettymään.

Elokuvan päähenkilö on kaikille tuttu punainen lintu, Red, joka tietää, että maltti olisi valttia, mutta ei kykene aina elämänohjetta noudattamaan. Niinpä hän joutuu vihanhallintakurssille ja tutustuu toisiin äkäpusseihin. Kärttyisistä kurssikavereista on arvaamatonta apua, kun Lintusaarelle pölähtää suuri bilettäjäpossujen lauma. Selfieitä Nasukirjaan näpsivillä possuilla on pahat mielessään, ja lopulta ollaan pelistä tutussa tilanteessa: vihaisten lintujen on pelastettava possujen kaappaamat munat. Se ei olekaan aivan helppoa, sillä saaren ainoa lentokykyinen lintu, Mahti Kotka, on antanut legendaaristen muskeliensa valahtaa ikävästi vyötärölle.

Angry Birds -elokuvaa katsoessa ei voi olla ihailematta hienoa animaatiota hauskoine kuvakulmineen. Lintusaarta pääsee tutkimaan niin ilmasta, maasta kuin vedestä käsin, ja lintujen mukana sinkoudutaan jopa possujen rakennelmia päin. Rytinää ja vauhtia siis riittää, kuten myös huumoria ja aikuisia huvittavia kulttuuriviittauksia. Red paljastuu sympaattiseksi hahmoksi, jonka äksyilylle on yleensä varsin hyvä syy.