Lasten Oma

Mitä jos dinosaurukset eivät olisikaan kuolleet sukupuuttoon? Disney-Pixarin elokuva kertoo dinosauruksen ja ihmispojan ystävyydestä ja pelkojen voittamisesta.

Kunnon dinosaurus -elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2016. Elokuva leikittelee sillä ajatuksella, mitä olisi voinut tapahtua, jos dinosaurukset eivät olisikaan kuolleet sukupuuttoon. Tarinan pääosassa on Apatosaurus Arlo, jonka perheellä on maatila. Arlolla on kuitenkin vaikeuksia suoriutua maatilan töistä, koska hän ei ole yhtä reipas kuin sisaruksensa.

Kun Arlo ystävystyy Puppe-pojan kanssa, hänen on pakko rohkaistua, sillä kaksikko päätyy yhdessä uskomattomaan seikkailuun. He kohtaavat monia vaaroja kosken kuohuista taivaalla vaaniviin lentoliskoihin, ja alun perin säikky Arlo oppii voittamaan pelkonsa. Vauhtia ja juonenkäänteitä riittää, ja osa kohtauksista voi olla liiankin jännittäviä pienimmille katsojille. Myös liikutuksen kyyneleet nousevat muutamassa kohtauksessa.

Elokuvan parasta antia ovat kauniit vuoristomaisemat sekä lämmin ystävyyden kuvaus. On myös kutkuttavaa miettiä, miltä maailma näyttäisi, jos ihmiset olisivatkin täällä eläinten ja lemmikkien asemassa. Vaikka loppuratkaisu on ainakin aikuiselle jokseenkin ennalta arvattava, jää elokuvasta hyvä mieli. Sehän on tärkeintä.

Satukirjaston tilaajat voivat lukea leffatarinan täällä.

Kaupallinen yhteistyö
Varoitus: spoilereita (ja juonipaljastuksia)!

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saavaa Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri ainakin lupasi vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko odotettavissa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja Kaasarikunnan kovimpia agentteja, antaa kolmonen pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä kokenut kilpuri tahdo enää pärjätä uuden sukupolven autoille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen Salama saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi osoitetaan vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja keski-ikäisen kilpa-auton kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan makeasti moneen otteeseen. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta onneksi kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat pitkän linjan Autot-fanien iloksi myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat, eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu.

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja juoni on huomattavasti suoraviivaisempi kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopii hyvin kaikenikäisille Autojen ystäville, kuten on elokuvan ikärajaksikin merkattu. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä katsojista turhan jännä, mutta kunhan DVD ilmestyy kauppoihin, sopii Autot 3 oivallisesti koko perheen leffaillan ohjelmaksi. Kotisohvalta nähtynä sarvipäinen ja ketjuin koristeltu koulubussi Neiti Fritterikään ei vaikuta niin vaaralliselta.

Oikeasti Neiti Fritteri on ihan herttainen, uskokaa pois!

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, on animaatio kerrassaan silmiähivelevää. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä on taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet hymyyn, moottorin kunnon kierroksille ja aikuisenkin miettimään, millaista olisi olla ihan oikea kilpa-auto.

 

 
P.S. Onhan Autot 1 -leffan tarina tuttu? Jos ei, Lasten Omasta kaupasta löytyy muun muassa uunituore Disneyn Elokuvaklassikko -kirja Autot. Vruuuuum!

 

Ensi-ilta: 28.7.2017
Ikäraja: Sallittu kaikenikäisille
Kesto: 109 minuuttia
Suomenkielisen elokuvan äänirooleissa:
Sami Uotila (Salama McQueen)
Essi Hellén (Cruz Ramirez)
Matti Ristinen (Sterling)
Eero Saarinen (Smokey)
Heikki Silvennoinen (Martti)
Lauri Tilkanen (Jackson Myrsky)
Maria Ylipää (Natalia Näpsä)
Juha Veijonen (Jasu Juntti)
Heikki Hela (Dusty)
Matti Kyllönen (Matti "Vauhti" Kallonen)
Irina Saari (Salli)
Jukka Puotila (Erkki Muskelipeli)
Miitta Sorvali (Maikki Mäki)
Mika Nuojua (Luigi)
Giovanni Baldini (Guido)
Tom Wentzel (Doc Hudson)
Riitta Havukainen (Neiti Fritteri)
Seppo Pääkkönen (Jokke Virta)
Heikki Sankari (Make)
Tuomo Holopainen (Tex Dinoco)
Aarni Kivinen (Rusty)
Titta Jokinen (Floora)
Antti Reini (Ramone)
Hannele Lauri (Lizzie)
Tommi Korpela (Klainari)
Niki Juusela (1954 kisaselostaja)
Krista Kosonen (Hunaja-Tea)
Pamela Tola (Simulaattori)
Ilkka Villi (Mike Joyride / Radiomies)
Rauno Ahonen (Kessu)
Santeri Kinnunen (Seriffi)
Aku Laitinen (Kunkku)
Markus Blom (Cal Weathers)
Emma Kimiläinen (Shannon Spokes)
Markus Niemi (Kenttäkuuluttaja)
Jari-Matti Latvala (Ville Vinha)
Markus Bäckman (Puna)
Petri Hanttu (Lewis Hamilton)
Kim Sainio (Brickin sponsori)
Harri Moisio (Brick Yardley)
Mike "Miklu" Bäck (Keimo Kurvi)
Matti Onnismaa (Junnu Kuu)
Ari Hursti (Ronald)
 

Metsän keskellä kohoaa lumen ja jään peittämä linna, jossa elää hirviöksi kirottu prinssi. Oppiiko hän rakastamaan ja voiko kukaan rakastua häneen ennen kuin lumotun ruusun viimeinen terälehti putoaa?

Disneyn alkuperäinen animaatio Kaunotar ja Hirviö ilmestyi vuonna 1991 ja oli heti valtaisa menestys. Sen nimikkokappale Tyttö sekä hän (Beauty and the Beast) voitti parhaan laulun Oscarin, ja elokuva rikkoi monia Disney-prinsessojen perinteitä. Päähenkilö Belle ei haaveillut naimisiinmenosta tai kuninkaallisesta elämästä, vaan oli rohkea älykkö, joka arvosti sisäistä kauneutta ja näki sitä myös Hirviössä. Nyt klassikkotarinasta on tehty uusi, näytelty kokoillan elokuva, joka tekee kunniaa alkuperäiselle piirretylle ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia.

Elokuvan pääparia esittävät brittinäyttelijät Emma Watson (Harry Potter -elokuvien Hermione) ja Dan Stevens (Downton Abbey -sarjan Matthew Crawley). Heidän hahmonsa syvenevät, ja katsoja pääsee kurkistamaan sekä Bellen että Hirviön lapsuuteen. Roolivalinnat toimivat, sillä Emma Watsonin myötä Belle on entistä sisukkaampi nuori nainen ja Hirviöstä löytyy niin synkkyyttä, syvyyttä kuin huumoriakin. Elokuva on erittäin onnistunut myös visuaalisesti, ja linnassa väreilevän taian voi paitsi nähdä myös tuntea.

Alkuperäisestä piirroselokuvasta on otettu mukaan kaikki olennainen: sykähdyttävä musiikki, nostalginen valssi, loistokkaat asut ja hulvattomat sivuhahmot, kuten hurmaava kynttelikkö Lumière ja uskollinen kaappikello Könni. Lisäykset ja muutokset taas tuovat tuttuun tarinaan sopivasti tuoreutta ja yllätyksiä. Vaikka elokuva on koskettava ja kaunis, se sisältää jännittäviä kohtauksia, jotka eivät sovellu pienille lapsille. Kaunottaren ja Hirviön ikäraja on kaksitoista vuotta, mutta elokuvaan on tehty myös suomenkielinen dubbaus.

Ensi-ilta: 17.03.2017

Ikäraja:12

Pituus:130 min.

Ohjaus: Bill Condon

Näyttelijät: Emma Watson (Belle), Dan Stevens (Hirviö), Luke Evans (Gaston), Emma Thompson (rouva Pannu), Ewan McGregor (Lumière), Ian McKellen (Könni), Kevin Kline (Maurice) ja Josh Gad (Töppö)

Suomenkielisen version ääninä:
Belle: Maaria Nuoranne, Hirviö: Tuukka Leppänen, Gaston: Jonas Saari, Maurice: Heikki Sankari, Töppö: Tero Koponen, Lumière: Paavo Kerosuo
Ohjaus: Samuel Harjanne