Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee lapsen kanssa lentomatkalle?

 

Lentomatka lasten kanssa sujuu hyvin, kun siihen on valmistauduttu etukäteen.

Kerro lapsille etukäteen, mitä lentomatkaan kuuluu – alkaen siitä, että rakas uninallekin on annettava läpivalaisuhihnalle, aina siihen, että laskeutuminen voi sattua korviin.

Olivat tenavat millaisia venkuloita tahansa, turvallisuuden kannalta tärkeintä on, että he istuvat paikoillaan nousun ja laskun ajan. Niin lasten kuin aikuisten on hyvä pitää kengät jalassa ja jalat lattialla siihen asti, että turvavyön merkkivalo sammuu.

Vauvat ja pienet taaperot voivat matkustaa sylissä tai seinään kiinnitettävässä vauvakopassa, yli kaksivuotiaat omalla istuimellaan. Kaksivuotiaskin on vielä pieni – voit pyytää tyynyjä selän taakse. Turvavyön pitää olla lantiolla, ei vatsan kohdalla.

Entä jos lapset pelkäävät?

Kokeile antaa varsinkin isommille lapsille lentokoneen turvallisuuslehdykkä luettavaksi. Tieto siitä, miten toimia vaaratilanteessa, tuo varmuutta.

Kerro lapsille, että suurin turvallisuusriski lennolla ovat nopeat jarrutukset alussa tai lopussa. Siksi on tärkeää pysyä turvavöissä, jottei satuta itseään. Pehmeä lasku ei aina ole onnistunein, vaan joissakin oloissa alastulo edellyttää sellaista tulokulmaa, että töksähtää.

Lennon aikana tapahtuu vähän. Turbulenssi eli ilmakuopat ovat yleensä epämiellyttäviä mutta eivät vaarallisia. Tavaroiden pitäminen hattuhyllyssä tai istuimen alla on kuitenkin tärkeää, koska suurin vaara lentokoneessa on satuttaa itsensä putoavaan esineeseen.

Jos matkustamoon kuuluu outoja ääniä, kysykää niistä henkilökunnalta. Yleensä selitys on aivan tavallinen. Tärkeää on, että lapset saavat kysellä ja heille vastataan. Usein jännitys tarttuu lapseen aikuisesta – ota itsekin selvää asioista ja pyydä apua häiritsevään lentopelkoon.

Hätälaskuja sattuu harvoin, mutta on hyvä tietää, ettei vieressä istuvaa lasta pidä yrittää suojata omalla kehollaan. Silloin voi satuttaa itsensä eikä pysty auttamaan lastakaan. Paina tarvittaessa lapsen pää alas, jos tämä ei vielä osaa noudattaa ohjeita, sitten kumarru itse eteenpäin.

...tai huutavat?

Keksi tekemistä. Ota mukaan esimerkiksi pikkuleluja, matkapelejä, kirjoja, satukasetteja ja pientä naposteltavaa, vaikka rusinoita. Vauvanruoka- ja juomapurkkeja saa tuoda matkustamoon, mutta lentohenkilöstöltäkin saat ainakin juomavettä. Moni yhtiö tarjoaa lapsille puuhapaketin.

Jos leikki-ikäinen ei jaksa istua koko matkaa, voit antaa hänen kävellä vähän. Jos muut katsovat pahasti, älä välitä. He ovat unohtaneet, millaista on olla lapsi.

Sama koskee vauvan itkua. Pikkulapsen huuto voi itse asiassa avata korvia ja helpottaa paineen aiheuttamaa kipua. Anna kanssamatkustajien kestää ne minuutit, jotka pahin vaihe kestää.

Ja säilytä positiivinen asenne: kerrankin monta tuntia koko perheen yhteistä aikaa!

Neuvoja antoivat SAS:in lentokapteeni Marie Therese Edebo, perämies Anders Åkerberg ja lentoemäntä Marina Bjarke. Heillä on yhteensä kahdeksan lasta.

Teksti: Anna Tommola, Meidän Perhe