Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Seesteinen vanhempi ymmärtää helpommin rauhallista vauvaa ja menevä taas riehakasta lasta. Kun temperamentit tuntee, arki on helpompaa.

Mikä tällä lapsella oikein on hätänä? Onko hän ihan normaali? Miksei hän hymyile minulle? Mitä minä teen väärin?

Ensimmäisen lapsensa saanut äiti oli huolissaan, kun vauva ei tuntunut juurikaan innostuvan äidin yrityksistä ottaa kontaktia. Lapsen käytös ei vastannut aktiivisen ja ulospäin suuntautuneen äidin odotuksia.

– Vauvassa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Hän vain oli temperamentiltaan vähän hidas hämäläinen ja otti oman aikansa. Vilkkaalle äidille ei ollut tullut mieleenkään, että hänen lapsestaan voisi tulla sellainen, kertoo psykologi, lasten ja nuorten psykoterapeutti Marja Schulman.

Temperamentti on ihmisen synnynnäinen tapa reagoida ja ilmaista tunteitaan. Se näkyy jo pienessä vauvassa. Vauva voi olla aktiivinen tai rauhallinen, rytmiltään säännöllinen tai epäsäännöllinen, helposti sopeutuva tai hitaasti lämpiävä. Toiset lapset reagoivat voimakkaammin ärsykkeisiin ja ilmaisevat tunteitaan äänekkäämmin kuin toiset.

Mikään temperamenttipiirre ei ole itsessään hyvä tai huono, helppo tai vaikea. Tulkinnat riippuvat aina tilanteesta – ja myös siitä, millaisia persoonia samaan perheeseen on sattunut osumaan.

Rytmi vaikuttaa arkeen

Aktiivinen lapsi solahtaa helposti menevän perheen vilskeeseen. Rauhallinen äiti sen sijaan voi olla helisemässä hyvin vilkkaan palleron kanssa, jolle pitäisi jatkuvasti keksiä tekemistä. Reipas ja mutkaton vanhempi taas voi tahtomattaankin turhautua arkaan vauvaan. Sen kanssa on niin vaikea mennä kylään ja kahviloihin!

– Arkiset tilanteetkin muotoutuvat hyvin erilaisiksi riippuen lapsen temperamentista, sanoo professori Anna Rönkä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselta.

Esimerkiksi lapsen aktiivisuus ja sosiaalisuus vaikuttaa paljonkin siihen, millaista elämä kotona ja kodin ulkopuolella on. Onko lapsi avoin ja utelias, viihtyykö hän hyvin porukassa ja sopeutuu vieraisiin paikkoihin? Vai pitääkö häntä houkutella ja lämmitellä, tarvitseeko hän enemmän tukea ja turvaa uusissa tilanteissa?

"Helpottaa paljon arkea, kun tietää, mistä narusta vetää."

Lapsen temperamentin ymmärtäminen on tärkeä kasvatuksen ohjenuora.

– Helpottaa paljon arkea, kun tietää, mistä narusta vetää, Rönkä sanoo.

Ymmärrys lasten yksilöllisyydestä voi ehkäistä myös turhaa syyllisyyttä. Se, että vaikkapa uusiin ruokiin totuttelu kestää pitkään, ei tarkoita epäonnistumista kasvattajana. Lapsi ehkä vain lämpiää hitaammin uusille asioille.

Etkö ymmärrä? Kohta opit

Vauva puhkeaa itkuun, kun äiti laskee hänet imetyksen jälkeen sohvalle. Jäiköhän sille sittenkin nälkä? Rinta ei kelpaa, kun äiti kokeilee tarjota uudelleen. Mutta kun vauvan laskee sylistä, tämä parahtaa taas huutamaan. Vasta monen syöttöyrityksen jälkeen äiti oivaltaa: vauvahan halusi vain pysyä sylissä!

Marja Schulmanin kertoma esimerkki kuvastaa hyvin sitä, ettei temperamentin helppous tai vaikeus ole yksiselitteinen asia. Tämä vauva vaati hyvin tiukasti ja peräänantamattomasti huomiota. Sitä voisi pitää hankalana piirteenä, mutta toisaalta viesti tuli vauvan sitkeyden ansiosta lopulta selväksi. Vetäytyvämmän, itseään hiljaisemmin ilmaisevan vauvan tunne­tila olisi voinut jäädä huomaamatta ja yhteisymmärrys löytymättä.

Varhaisessa vuorovaikutuksessa on kyse siitä, että vanhempi virittäytyy vauvan olotiloihin ja sovittaa itseään niihin. On usein helpompaa päästä samalle aaltopituudelle, jos vauva on rytmiltään samankaltainen kuin vanhempansa.

– Vanhemmuus voi tuntua vaikealta, jos kokee, ettei osaa ollenkaan tulkita lastaan, Schulman toteaa.

Pienen lapsen ymmärtäminen ei ole yhdellekään vanhemmalle itsestään selvää ja automaattista.

Toisaalta pienen lapsen ymmärtäminen ei ole yhdellekään vanhemmalle itsestään selvää ja automaattista. Sen oppii vähitellen. Tutkimuksissa on itse asiassa havaittu, että äidit tulkitsevat vauvojensa mielentiloja oikein vain noin 30 prosentissa vuorovaikutustilanteista.

– Sensitiivisinkään vanhempi ei siis osu lasta lukiessaan aina oikeaan. Paneutuva vanhempi ei kuitenkaan luovuta, vaikkei heti onnistu, vaan kokeilee seuraavaa lähestymistapaa. Vaatii vähän työtä oppia tuntemaan oman lapsensa tavat ja se, miten hän viestii, Schulman sanoo.

Tärkeää on, että yhteinen sävel aina hetkittäin löytyy: nyt me tajuamme toi­siamme, tämähän sujuu!

Se vaatii joskus pysähtymistä. Miksi olen niin kärsimätön, kun lapsi ei avaa suuta heti, kun lusikka on tarjolla? Luonko itse hätäisen ilmapiirin, ja mihin meillä oikeastaan on kiire? Tai toisin päin: miksi en kestä tuon viikarin häsläämistä yhtään, vaikkei hän varmasti tee sitä kiusallaan?

– Vanhemman kaikkein tärkein oppi on, että tarkkailee rauhassa. Vähitellen tulee oman lapsensa asiantuntijaksi, Schulman sanoo.

Kun samanlaisuus hiertää

Kun erilaiset temperamentit törmäävät, se tietää henkistä kasvua ja venymistä vanhemmalle. Mutta ei samankaltaisuuskaan takaa, että kaikki sujuisi kuin tanssi. Kaksi tulisielua samassa taloudessa voivat ottaa isostikin yhteen. Joskus perheen rauhallisemman aikuisen onkin helpompi kohdata pieni raivopää.

Jos taas estynyt ja vetäytyvä vanhempi on itse kokenut ominaisuuksistaan olevan haittaa, hän saattaa toivoa lapsestaan sen vuoksi erilaista, reipasta ja rohkeaa. Piirteitä, joista on itse joutunut kärsimään, on ehkä vaikea hyväksyä omassa lapsessa. Ne voivat ärsyttää tai surettaa.

Perustemperamentti ei sillä muutu, että lasta pyrkii väkisin kasvattamaan toisenlaiseksi. Schulmanin mukaan ei edes kannattaisi kovin suoraan olettaa, että omat kurjat kokemukset siirtyvät lapsenkin kannettaviksi.

"Tärkeintä on, että lapsella on lupa olla sellainen kuin on."

– Ei se tietyn temperamentin perinyt lapsikaan välttämättä ole kaikessa niin samanlainen kuin vanhemmasta näyttää. Hän kasvaa ihan eri perheessä ja eri olosuhteissa, Schulman huomauttaa.

Temperamentti hioutuu lapsen kasvaessa. Tulistuva taapero oppii vähitellen hillitsemään tapoja ilmaista kiukkuaan, ja arempi tapaus voi rohkaistua iän myötä. Siinä ei auta pakottaminen tai karaisu, vaan vanhemman läsnäolo, tuki ja turva.

– Tärkeintä on, että lapsella on lupa olla sellainen kuin on, eikä häntä pakoteta johonkin muottiin, Anna Rönkä sanoo.

Vauva 4/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Professorin mukaan kuivaksi oppimiseen ei tarvita henkistä kypsyyttä. Miten ja missä iässä teillä opittiin käymään potalla? 

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Timo Saloviita neuvoo Helsingin Sanomissa, kuinka lapsen saa oppimaan kuivaksi yhdessä päivässä. Saloviita ei usko herkkyyskausiin, vaan sanoo, että jos kissankin voi opettaa palkitsemalla käymään laatikolla, lapsikin voi oppia kuivaksi samaan tapaan.

Saloviidan opit tiivistettynä ovat:

  1. Juota lapselle paljon vettä tai mehua ja vie hänet potalle istumaan.
  2. Pidä lapselle seuraa potalla. Lukekaa vaikka kirjaa.
  3. Palkitse lirahdus rusinoilla tai suklaalla heti. Ruokapalkkion voi jättää pois muutaman päivän päästä.
  4. Anna lapsen jaloitella, juota lisää nestettä ja istuta uudelleen potalle.

Kuivaksi oppimiseen on myös toisenlaisia näkökulmia, joissa korostetaan herkkyyskausia, pitkäjänteistä oppimista ja vaiheittaista oppimista. Miten teillä onnistui?

 

Minkä ikäisenä lapsesi oppi käymään potalla?

Minkä ikäisenä lapsesi oppi käymään potalla?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nyt kerätään kuvia vauvojen ja taaperoiden kävely- ja seisomisharjoituksista. Lähetä kuva ja osallistu arvontaan!

Osa kuvista julkaistaan myös Vauva-lehden palstalla. Lähetä kuva mahdollisimman isona tiedostona, emme voi julkaista matalaresoluutioisia kuvia.

Kun lähetät kuvan viimeistään 28.5.2017, olet mukana arvonnassa, jossa voi voittaa Ainu Nokkamukin, BabyBjörn Soft Bib -ruokalapun ja Jordan-hammasharjan vauvoille. Arvomme kaksi settiä, ja yhden palkinnon arvo on noin 21 euroa.

Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse: tarkista, että käyttäjätiedoissasi on voimassa oleva sähköpostiosoite!

Lähettämällä kuvan annat luvan käyttää sitä Vauva-lehden aineistoissa. Lataa vain itse kuvaamiasi kuvia tai kuvia, joiden lataamiseen sinulla on kuvaajan lupa. Katso kuvahaasteiden tarkemmat ohjeet

Jos haluat kuvan mukaan lehden palstalle, kerro sisältö-kohdassa vauvan nimi ja ikä kuvaushetkellä.

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.

Vauva on itkuinen, eikä kakkaa kuulu. Ummetuksesta tulee herkästi itseään ruokkiva kierre. Miten kierteen saa katkaistua?

Vauva ei ole kakannut viikkoon. Pitääkö huolestua?

Vastasyntyneen ensimmäisen kakan pitäisi tulla parin päivän sisällä syntymästä, ja aluksi vauva ulostaa yleensä päivittäin.

Kun vauva kasvaa, suolen toiminnalle muodostuu oma, yksilöllinen rytminsä. Täysimetetty vauva voi kakata useita kertoja päivässä. Toisaalta pitkät, kymmenenkin päivän tauot ovat normaaleja. Pitkästä tauosta ei tarvitse huolestua, jos vauva syö ja kasvaa hyvin.

Jos vauva saa pelkkää korviketta tai syö jo kiinteitä ruokia, kakan pitäisi tulla useammin. Tällöin ummetuksesta puhutaan, jos kakka viipyy kolme päivää tai pidempään.

Täysimetetyillä vauvoilla ummetus on selvästi harvinaisempaa kuin korviketta ja kiinteää ravintoa saavilla lapsilla. Yleisintä ummetus on leikki-iässä, mutta osalla vaiva alkaa jo vauvaiässä.

Miten lapsi oireilee kovaa kakkaa?

Ulostaminen voi tehdä kipeää ja olla hankalaa. Lapsi voi olla kiukkuinen, itkuinen ja levoton. Ummetus voi näkyä myös vetämättömyytenä tai kalpeutena.

Usein ummetus huonontaa ruokahalua.

Kävely varpaillaan ja jalkojen puristaminen yhteen ovat leikki-ikäisellä merkkejä kakan pidättelystä. Pieni vauva voi jännittää itsensä kaarelle.

Usein ummetus huonontaa ruokahalua. Lapsi voi esimerkiksi aloittaa syömisen mutta keskeyttää sen pian. Joskus ummetus vaikuttaa niin, että jo vaipoista luopunut lapsi alkaa tahattomasti kakata housuun.

Vaikkei ummetusta olisi, on tavallista, että vauva on levoton ja ähisee ennen kakan tuloa. Joskus vauva itkee juuri ennen ulostamista, ja itku loppuu heti, kun kakka tulee ulos. Jos ulostamiseen liittyy aina itkua, asiasta on syytä mainita neuvolassa.

Mitä jos vastasyntyneen ensimmäistä kakkaa ei kuulu?

Jos vauvan ensimmäinen kakka viipyy, tai tuntuu, että vauva kakkaisi alusta asti kovin harvoin, asiasta on syytä kertoa sairaalassa tai neuvolassa. On hyvä varmistaa, että vauva saa riittävästi ravintoa. Erittäin harvoin vauvalla voi olla myös suolen loppupäässä ahtauma, joka hankaloittaa ulosteen kulkua.

Miltä normaali maitokakka näyttää?

Imetetyn vauvan maitokakka on keltaista sekä löysää, ja siinä voi olla vaaleita ryynejä. Korvikeruokitun vauvan kakka on kiinteämpää kuin täysimetetyillä.

Joskus liian vähäinen ravinnonsaanti voi näkyä vihreänä kakkana. Vihreä väri johtuu suolinesteestä, ja kun vauva saa tarpeeksi maitoa, väri palautuu.

Vauva maistelee kiinteitä ja kakkaa nyt harvemmin. Miksi?

Kun lapsi alkaa saada maidon rinnalla muuta ruokaa, suolen toiminta hidastuu. Normaali ulostamisväli on yhdestä kahteen päivään.

Jos kiinteiden ruokien aloittaminen aiheuttaa vauvalle ummetusta, kannattaa lisätä nesteen määrää ruuassa. Kiinteitä voi myös kokeilla antaa tilapäisesti vähemmän. Ajan myötä vauvan vatsa tottuu uuteen ravintoon.

Vauvalle on mahdoton syöttää niin paljon banaania tai mustikkaa, että vatsa menisi niiden takia jumiin.

Usein etenkin banaanin ja mustikan kerrotaan kovettavan vatsaa. Vauvalle on kuitenkin mahdotonta syöttää niitä niin paljon, että vatsa menisi vain niiden takia jumiin.

Mistä ummetus johtuu?

Lasten ummetuksen syynä on harvoin mitään sairautta. Taipumus hitaaseen suolentoimintaan voi olla perinnöllistä.

Ummetus voi saada alkunsa esimerkiksi kivuliaasta kakkauskokemuksesta. Alkusysäyksenä voi olla myös kuume tai vatsatauti. Silloin suolen toiminta usein hidastuu lievän kuivumisen takia. Ummetus voi liittyä siihenkin, ettei lapsi koe saavansa riittävää yksityisyyttä kakalla käymiseen esimerkiksi päiväkodissa.

Oli syy mikä tahansa, ummetuksesta syntyy herkästi itseään toteuttava kierre: lapsi pidättää kakkaa kivun pelossa, ja tauon pidentyessä ulostamisesta tulee entistä vaikeampaa.

Miten voin vauhdittaa vauvan vatsan toimintaa?

Ulostusrefleksiä voi yrittää aktivoida jumppaamalla vauvan jalkoja mahan päällä. Kiinteitä syövän lapsen kohdalla on tärkeintä huolehtia, että lapsi saa riittävästi nestettä.

Usein ummetukseen neuvotaan antamaan esimerkiksi luumu- tai mangososetta tai apteekissa myytävää mallasuutetta. Niitä voi kokeilla, mutta toisaalta ne harvoin ratkaisevat tilannetta. Mallasuute voi aiheuttaa ilmavaivoja, ja soseita pitäisi syödä paljon, jotta niistä olisi hyötyä.

Ulostetta pehmentäviä lääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä. Leikki-ikäiselle niitä voi kokeilla omin päin, jos oireet ovat selvät. Vauvan ummetuksesta on hyvä puhua ensin neuvolassa.

Apteekista saa ilman reseptiä myös peräruiskeita. Jos ummetukseen taipuvainen lapsi on ollut useamman päivän kakkaamatta, ulostemassa voi olla jo niin iso ja kova, että lapsen on vaikea saada se ulos. Tällöin peräruiske voi toimia nopeana ensiapuna, joka laukaisee vaikean tilanteen.

Taapero ei malta rauhoittua kakalle. Mikä avuksi?

Jos ummetukseen taipuvainen lapsi ei käytä vaippaa, hänet pitäisi ohjata vessaan säntillisen säännöllisesti. Otollinen hetki on ruokailun jälkeen.

Onnistuneesta istunnosta saa ja pitääkin iloita.

Vessassa istumisesta kannattaa tehdä mukava ja rauhallinen tuokio. Ummetukseen taipuvaisilla kakkaamista olisi hyvä yrittää jopa 10–15 minuuttia. Se voi olla pienelle lapselle hankalaa, mutta lasta voi rauhoittaa istunnolle esimerkiksi mieleisten kirjojen avulla.

Vessakäynnistä ei pitäisi tehdä numeroa vaan normaali rutiini. Jos lapsi ei kakkaa, häntä ei saa torua. Onnistuneesta istunnosta sen sijaan saa ja pitääkin iloita.

Kysymyksiin vastasi lasten gastroenterologian erikoislääkäri Kaija-Leena Kolho Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lastenklinikalta. Lähteenä myös Suomen Lääkärilehden artikkeli Lasten ummetus (40/2010).

Vauva 4/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ei ole mitään tiettyä ikää, jolloin vauva on valmis jäämään ensimmäistä kertaa hoitoon. Lapsen luonne on siinä olennaisempi asia. Rutiinit auttavat vauvaa tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Parikuinen vauva etsii katseellaan äitiä. Häntä ei näy, joten vauva aloittaa itkun. Tule tänne! Näkökenttään ilmestyy mummi, joka ojentaa unilelun ja ottaa vauvan olkapäälle samalla tavoin kuin äiti aina tekee. Vauva rentoutuu. Tämähän tuntuu tutulta.

Alussa yksi kiintymyssuhde on vauvalle ylitse muiden, ja tavallisesti sen toinen osapuoli on äiti. Tämä ei tarkoita, etteikö vauva viihtyisi myös muiden ihmisten seurassa, jopa kaksistaan.

Silti ajatuskin vauvan jättämisestä hoitajalle voi aiheuttaa vanhemmassa lähes fyysisen pahoinvoinnin tunteen.

Mitä jos vauva itkee, ja minä en ole paikalla lohduttamassa?

Lastenpsykiatrian professori ja Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Kaija Puura vakuuttaa, että huoli on luonnollista.

– On geneettisesti meissä hyvin syvällä pelätä, mitä vauvalle tapahtuu, jos minä lähden, Puura sanoo.

Jatkuvasti saatavilla olevan hoitajan kanssa vauva pystyy turvallisesti rakentamaan käsitystä itsestään ja maailmasta. Puura toivoo, etteivät äidit tekisi kuitenkaan vauvan kanssa olemisesta häkkiä, josta ei ole ulospääsyä.

– Lähtökohdaksi ei tarvitse ottaa, että vauvaa ei saa koskaan jättää hoitoon muuten kuin pakon edessä, hän sanoo.

Vauva pystyy jo varhain luomaan sosiaalisia suhteita myös muihin ihmisiin kuin vanhempiinsa. Hoitajan seurassa vauva pääsee kokemaan uudenlaista vuorovaikutusta.

Isän kanssa kaksin

Vauva hetkuttelee jalkojaan ja ojentelee käsiään kohti isää. Kun mitään ei tapahdu, vauvan otsaan ilmestyy ryppy. Seuraavaksi kuuluu jo kärsimätön parku. Äiti pyyhältää ottamaan vauvan isän sylistä: selvästi vaipanvaihdon aika.

Ensimmäisten kuukausien aikana äidin ja vauvan keskinäinen viestintä kehittyy sujuvaksi. Äidin mieleen voi hiipiä epäilys, voiko vauvan jättää edes kumppanin kanssa kahdestaan. Osaako se varmasti?

Puura rohkaisee äitejä luottamaan kumppaniinsa.

Isän kannalta kahdenkeskisellä ajalla on mullistava vaikutus.

Vauvan kanssa vietetyt tunnit laskevat isän testosteronitasoa ja muuttavat aivotoimintaa. Vanhemman aivot muokkautuvat sen mukaan, paljonko hän viettää aikaa vauvan kanssa.

– Kahdenkeskinen aika opettaa isän herkäksi vauvan tarpeille, Puura sanoo.

Äitiysloma on pitkä aika olla 24 tuntia vuorokaudessa kiinni vauvassa.

– Toinen vanhempi kyllä oppii hoitamaan vauvaa. Hän voi ja saa tehdä sen eri tavalla kuin äiti, Puura sanoo.

Yleensä vauvan kiintymyssuhde rakentuu noin yhdeksän kuukauden ikään mennessä. Sitä ennen vauva ei tee kovin suurta numeroa siitä, onko syli tuttu vai vieras, kunhan joku vastaa hänen tarpeisiinsa. Tässä mielessä pienen vauvan jättäminen hoitoon on helpompaa kuin isomman.

Kiintymyssuhteen rakennuttua vauva alkaa vierastaa. Kovaääninen protestointi voi tuntua vanhemmasta raastavalta, mutta se on luottamuksen osoitus.

Vauva on nyt valinnut suosikki-ihmisensä, joiden kanssa haluaa olla.

Tavallisesti vierastaminen helpottaa kahteen ikävuoteen mennessä.

Näin minä nukahdan

Mummi ja vaari tulevat kylään. Vaari touhottaa vielä eteisessä takkinsa kanssa, kun mummi jo nappaa vauvan syliin. Vauvan silmät tavoittavat äitiä: Miten tähän pitäisi reagoida?

– Vauva katsoo heti vanhempaansa ja päättelee hänen olemuksestaan, ovatko nämä ihmiset turvallisia vai eivät. Jos äidin ilme ja asento viestivät huolta, vauva hermostuu, Puura sanoo.

Vanhemman kannattaa tarkkailla, miten vauva suhtautuu uusiin ihmisiin ja paikkoihin ja onko hän yleensä herkkä stressaaville tilanteille. Jos vauvan perusluonne on rento, hän ei luultavasti ole moksiskaan parin tunnin hoitokeikasta. Aran ja herkän vauvan vanhempien täytyy nähdä enemmän vaivaa ja valmistella huolellisemmin erossaolon aika.

– Lapsen luonne on olennaisempi hoitoon jäämisen näkökulmasta kuin mikään tietty ikä, sanoo psykologian tohtori Riikka Pyhälä Helsingin yliopistosta.

Vanhemmat voivat rakentaa lapselle keinoja tuntea olonsa turvalliseksi rutiinien avulla. Esimerkiksi unilelu ja aina nukkumaan mennessä soitettava soittorasia saattavat auttaa. Kun vauva yhdistää nukahtamisen niihin, hän tuntee olonsa tutuksi ja turvalliseksi myös vanhempien ollessa poissa.

Sitten ensimmäinen kokeilu menee pieleen: vauva on itkenyt koko vanhempien leffakäynnin ajan.

– Vanhemmista vauvan reaktio voi tuntua pahalta, mutta pieni erilläänolo ei aiheuta lapselle korjaamatonta vahinkoa. Vanhempien ei tarvitse jännittää, meneekö tässä nyt kerralla palasiksi koko kiintymyssuhde, Puura lohduttaa.

Miten sinä, äiti, pärjäsit?

Päivähoidon aloitus on iso elämänmuutos niin lapselle kuin vanhemmillekin. Kun kello tulee neljä, tuoreen päiväkotilapsen äiti ottaa viimeiset askeleet puolijuoksua ja kumartuu halaamaan lasta. Lapsi vilkuilee toisella silmällä kesken jäänyttä leikkiään, toisella äitiä.

Riikka Pyhälä ymmärtää, että jälleennäkemisen hetkellä vanhemman päällimmäinen tunne voi olla helpotus.

Hän kuitenkin toivoo, etteivät vanhemmat päättäisi lapsen puolesta, miltä hoidossa oleminen tuntui.

Jos lapsi viihtyi ja leikki kulki, kaikki on luultavimmin hyvin.

Lapsen näkökulmasta olisi hyvä, jos päivähoidon voisi aloittaa vähitellen, aluksi lyhyemmillä päivillä. Alle vuoden ikäisen unen ja ravinnon tarve ei välttämättä vielä veny päiväkodin rutiineihin.

– Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän päivähoidon tulisi muistuttaa tavallista kotiarkea, Kaija Puura sanoo.

Eroaikaa kannattaa selittää lapselle tapahtumien ja vaikkapa kuvien avulla. Tulen hakemaan, kun olet käynyt ulkoilemassa, päiväunilla ja välipalalla.

Lapselle aika ei ole niinkään määre kuin tunne: tuntuu, että äiti on ollut poissa jo tosi kauan. Tunne tulee toiselle nopeammin kuin toiselle.

Yhden vauvan mielestä äidin tunnin jumppa voi olla liikaa, kun toinen aidosti viihtyy hoidossa yön yli, kun vanhemmat viettävät kahdenkeskistä aikaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.