Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Seesteinen vanhempi ymmärtää helpommin rauhallista vauvaa ja menevä taas riehakasta lasta. Kun temperamentit tuntee, arki on helpompaa.

Mikä tällä lapsella oikein on hätänä? Onko hän ihan normaali? Miksei hän hymyile minulle? Mitä minä teen väärin?

Ensimmäisen lapsensa saanut äiti oli huolissaan, kun vauva ei tuntunut juurikaan innostuvan äidin yrityksistä ottaa kontaktia. Lapsen käytös ei vastannut aktiivisen ja ulospäin suuntautuneen äidin odotuksia.

– Vauvassa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Hän vain oli temperamentiltaan vähän hidas hämäläinen ja otti oman aikansa. Vilkkaalle äidille ei ollut tullut mieleenkään, että hänen lapsestaan voisi tulla sellainen, kertoo psykologi, lasten ja nuorten psykoterapeutti Marja Schulman.

Temperamentti on ihmisen synnynnäinen tapa reagoida ja ilmaista tunteitaan. Se näkyy jo pienessä vauvassa. Vauva voi olla aktiivinen tai rauhallinen, rytmiltään säännöllinen tai epäsäännöllinen, helposti sopeutuva tai hitaasti lämpiävä. Toiset lapset reagoivat voimakkaammin ärsykkeisiin ja ilmaisevat tunteitaan äänekkäämmin kuin toiset.

Mikään temperamenttipiirre ei ole itsessään hyvä tai huono, helppo tai vaikea. Tulkinnat riippuvat aina tilanteesta – ja myös siitä, millaisia persoonia samaan perheeseen on sattunut osumaan.

Rytmi vaikuttaa arkeen

Aktiivinen lapsi solahtaa helposti menevän perheen vilskeeseen. Rauhallinen äiti sen sijaan voi olla helisemässä hyvin vilkkaan palleron kanssa, jolle pitäisi jatkuvasti keksiä tekemistä. Reipas ja mutkaton vanhempi taas voi tahtomattaankin turhautua arkaan vauvaan. Sen kanssa on niin vaikea mennä kylään ja kahviloihin!

– Arkiset tilanteetkin muotoutuvat hyvin erilaisiksi riippuen lapsen temperamentista, sanoo professori Anna Rönkä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselta.

Esimerkiksi lapsen aktiivisuus ja sosiaalisuus vaikuttaa paljonkin siihen, millaista elämä kotona ja kodin ulkopuolella on. Onko lapsi avoin ja utelias, viihtyykö hän hyvin porukassa ja sopeutuu vieraisiin paikkoihin? Vai pitääkö häntä houkutella ja lämmitellä, tarvitseeko hän enemmän tukea ja turvaa uusissa tilanteissa?

"Helpottaa paljon arkea, kun tietää, mistä narusta vetää."

Lapsen temperamentin ymmärtäminen on tärkeä kasvatuksen ohjenuora.

– Helpottaa paljon arkea, kun tietää, mistä narusta vetää, Rönkä sanoo.

Ymmärrys lasten yksilöllisyydestä voi ehkäistä myös turhaa syyllisyyttä. Se, että vaikkapa uusiin ruokiin totuttelu kestää pitkään, ei tarkoita epäonnistumista kasvattajana. Lapsi ehkä vain lämpiää hitaammin uusille asioille.

Etkö ymmärrä? Kohta opit

Vauva puhkeaa itkuun, kun äiti laskee hänet imetyksen jälkeen sohvalle. Jäiköhän sille sittenkin nälkä? Rinta ei kelpaa, kun äiti kokeilee tarjota uudelleen. Mutta kun vauvan laskee sylistä, tämä parahtaa taas huutamaan. Vasta monen syöttöyrityksen jälkeen äiti oivaltaa: vauvahan halusi vain pysyä sylissä!

Marja Schulmanin kertoma esimerkki kuvastaa hyvin sitä, ettei temperamentin helppous tai vaikeus ole yksiselitteinen asia. Tämä vauva vaati hyvin tiukasti ja peräänantamattomasti huomiota. Sitä voisi pitää hankalana piirteenä, mutta toisaalta viesti tuli vauvan sitkeyden ansiosta lopulta selväksi. Vetäytyvämmän, itseään hiljaisemmin ilmaisevan vauvan tunne­tila olisi voinut jäädä huomaamatta ja yhteisymmärrys löytymättä.

Varhaisessa vuorovaikutuksessa on kyse siitä, että vanhempi virittäytyy vauvan olotiloihin ja sovittaa itseään niihin. On usein helpompaa päästä samalle aaltopituudelle, jos vauva on rytmiltään samankaltainen kuin vanhempansa.

– Vanhemmuus voi tuntua vaikealta, jos kokee, ettei osaa ollenkaan tulkita lastaan, Schulman toteaa.

Pienen lapsen ymmärtäminen ei ole yhdellekään vanhemmalle itsestään selvää ja automaattista.

Toisaalta pienen lapsen ymmärtäminen ei ole yhdellekään vanhemmalle itsestään selvää ja automaattista. Sen oppii vähitellen. Tutkimuksissa on itse asiassa havaittu, että äidit tulkitsevat vauvojensa mielentiloja oikein vain noin 30 prosentissa vuorovaikutustilanteista.

– Sensitiivisinkään vanhempi ei siis osu lasta lukiessaan aina oikeaan. Paneutuva vanhempi ei kuitenkaan luovuta, vaikkei heti onnistu, vaan kokeilee seuraavaa lähestymistapaa. Vaatii vähän työtä oppia tuntemaan oman lapsensa tavat ja se, miten hän viestii, Schulman sanoo.

Tärkeää on, että yhteinen sävel aina hetkittäin löytyy: nyt me tajuamme toi­siamme, tämähän sujuu!

Se vaatii joskus pysähtymistä. Miksi olen niin kärsimätön, kun lapsi ei avaa suuta heti, kun lusikka on tarjolla? Luonko itse hätäisen ilmapiirin, ja mihin meillä oikeastaan on kiire? Tai toisin päin: miksi en kestä tuon viikarin häsläämistä yhtään, vaikkei hän varmasti tee sitä kiusallaan?

– Vanhemman kaikkein tärkein oppi on, että tarkkailee rauhassa. Vähitellen tulee oman lapsensa asiantuntijaksi, Schulman sanoo.

Kun samanlaisuus hiertää

Kun erilaiset temperamentit törmäävät, se tietää henkistä kasvua ja venymistä vanhemmalle. Mutta ei samankaltaisuuskaan takaa, että kaikki sujuisi kuin tanssi. Kaksi tulisielua samassa taloudessa voivat ottaa isostikin yhteen. Joskus perheen rauhallisemman aikuisen onkin helpompi kohdata pieni raivopää.

Jos taas estynyt ja vetäytyvä vanhempi on itse kokenut ominaisuuksistaan olevan haittaa, hän saattaa toivoa lapsestaan sen vuoksi erilaista, reipasta ja rohkeaa. Piirteitä, joista on itse joutunut kärsimään, on ehkä vaikea hyväksyä omassa lapsessa. Ne voivat ärsyttää tai surettaa.

Perustemperamentti ei sillä muutu, että lasta pyrkii väkisin kasvattamaan toisenlaiseksi. Schulmanin mukaan ei edes kannattaisi kovin suoraan olettaa, että omat kurjat kokemukset siirtyvät lapsenkin kannettaviksi.

"Tärkeintä on, että lapsella on lupa olla sellainen kuin on."

– Ei se tietyn temperamentin perinyt lapsikaan välttämättä ole kaikessa niin samanlainen kuin vanhemmasta näyttää. Hän kasvaa ihan eri perheessä ja eri olosuhteissa, Schulman huomauttaa.

Temperamentti hioutuu lapsen kasvaessa. Tulistuva taapero oppii vähitellen hillitsemään tapoja ilmaista kiukkuaan, ja arempi tapaus voi rohkaistua iän myötä. Siinä ei auta pakottaminen tai karaisu, vaan vanhemman läsnäolo, tuki ja turva.

– Tärkeintä on, että lapsella on lupa olla sellainen kuin on, eikä häntä pakoteta johonkin muottiin, Anna Rönkä sanoo.

Vauva 4/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tiesitkö, että kosketusaisti kehittyy ihmisen aisteista ensimmäisenä?

Tarve lämpimään syleilyyn herää jo kohdussa. Kosketusaisti myös säilyy aisteista pisimpään, elämän loppuhetkiin saakka. Tutkijat ovat jopa esittäneet, että kosketuksen puute voi saada ihmisen sairastumaan.

Siitä huolimatta joskus sanotaan, että lapsen voi ”hemmotella pilalle” liialla sylittelyllä.

Tämä ei ole totta. Uusi tutkimuskin kumoaa väitteen.

Current Biology lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan imetys ja muu positiivinen ihokontakti vanhemman kanssa saa pienokaisen aivot reagoimaan tavallista voimakkaammin. Tutkijoiden mukaan lempeällä ja rakastavalla kosketuksella voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisen aivojen kehitykseen.

Tutkimuksessa seurattiin sekä keskosten että täysiaikaisina syntyneiden vauvojen aivojen toimintaa.

Seurannassa havaittiin myös, että  epämiellyttävä kosketus – kuten pistokset ja lääkärin kokeet – vähentävät aivojen reagointia hetkellisesti. Tutkijoiden mukaan kosketuksen voima pitäisikin ottaa huomioon erityisesti niiden vastasyntyneiden kohdalla, jotka joutuvat käymään läpi kivuliaita toimenpiteitä esimerkiksi keskosuuden takia.

Kosketus on tärkeä osa lapsen kehitystä myös vauva-ajan jälkeenkin. Lue lisää täältä.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

"Vauvan itku oli alusta asti ympärivuorokautista ja raastavaa", Juuso, 20, kertoo. Lue myös Juuson puolison kuvaus tilanteesta.

”Kuopuksemme itku oli alusta asti ympärivuorokautista ja raastavaa. Poika nukkui meidän sängyssä Janinan rinnalla, koska se oli ainut paikka, mihin hän rauhoittui edes hetkeksi.

Joskus Janina ei herännyt, vaikka poika huusi aivan korvan juuressa. Silloin otin vauvan syliin, kapaloin hänet huopaan ja kuljin paketin kanssa ympäri kämppää. Tai laitoin pojan rattaisiin ja hilasin niitä edestakaisin kynnyksen yli. Jos liike pysähtyi, avasi hän heti silmänsä ja karjunta jatkui. 

Opiskelin silloin rakennusalaa. Aamuisin lähdin kouluun silmät sippurassa. Oppitunneilla ajatus pätki. Kun piti rakentaa seinää, en yhtäkkiä muistanut, mitä tällä levyllä pitikään tehdä, vaikka edellisenä päivänä työvaihe oli sujunut jo hyvin.

"Koulupäivien jälkeen kotona oli vastassa huutava vauva ja äkäinen puoliso." 

Iltapäivällä kotona oli vastassa huutava vauva ja äkäinen puoliso. Koti oli sekaisin ja jääkaappi tyhjä. Huomauttelin Janinalle epäjärjestyksestä, koska minusta tuntui epäreilulta, että minun piti vielä koulupäivän päälle hoitaa kotityöt ja vauva. Olin niin väsynyt, että saatoin kaataa paistinpannulle makaroneja, vaikka tarkoitukseni oli paistaa jauhelihaa.

Purin kaiken turhautumiseni Janinaan. Kivahdin ja pyysin anteeksi vuorotellen. 

Janina kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. En ehkä aivan ymmärtänyt, kuinka väsynyt hän oli. Kerran sorruin sanomaan, että oliko pakko hankkia toinen lapsi.

Kun poika oli kuukauden ikäinen, en enää kestänyt, vaan muutin vanhempieni luo. Minusta tuntui, että historia toisti itseään: ensimmäisen lapsen kanssa minulta jäivät kesken metallialan opinnot, toisen kanssa uhkasivat nyt jäädä yli puoli vuotta jatkuneet rakennusalan opinnot. Rehtori ilmoitti, että opiskelua ei kannata jatkaa, koska poissaoloja oli kertynyt niin paljon.

Suhteen breikki venyi puoleksi vuodeksi. En silti luopunut isyydestä missään vaiheessa. Vein esikoistytärtämme ulos leikkimään tai autoin kotitöissä. Joskus jäin yöksi, jotta Janina saisi nukkua. 

"Jälkeenpäin näen, että suhteemme vaikeuksien syy oli pitkälti väsymys."

Kahdeksan kuukauden iässä poika oppi viimein nukkumaan, ja Janina muuttui taas enemmän omaksi itsekseen. Me päätimme palata yhteen. 

Nyt Janina opiskelee lähihoitajaksi ja minä hoidan lapsia kotona. Tämä sopii meille hyvin. Jatkan opintojani sitten, kun Janina valmistuu ammattiin.

Jälkeenpäin ajatellen näen, että suhteemme vaikeuksien syy oli paljolti koliikin aiheuttama väsymys. Mutta olisinko voinut tehdä mitään toisin? En usko.”

Perhe: Hoitovapaalla oleva Juuso, 20, ja lähihoitajaksi opiskeleva Janina, 21. Lapset 10 kk ja 2 v 3 kk.

Vauva 1–2/17

Janina, 21, yritti selviytyä päivä kerrallaan koliikkivauvan ja taaperon kanssa, kun parisuhde puolison kanssa alkoi rakoilla. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Vauva oli parhaimmillaan aamulla pari tuntia heräämisen jälkeen. Se oli ainut aika, jolloin hän oli tyytyväinen. Illat olivat pahimpia. Poika karjui ja me aikuiset tiuskimme toisillemme. Miksi se ei hiljene, mikä sitä vaivaa! 

Itku raastoi sydäntä, mutta herätti myös vihaa ja pettymystä: miksi me emme saa nauttia ihanasta vauva-ajasta? 

Olin niin väsynyt, että nukahdin monta kertaa kesken imetyksen. Yöunta sain vain tunnin tai kahden pätkissä. Päivällä kuopuksemme nukkui korkeintaan kymmenen minuutin päiväunia. Siinä ajassa ei kukaan ehdi palautua.

"Kokeilimme kaikkea: imetysdieettejä, hierontaa, koliikkikeinua."

Yritimme löytää itkulle syyn. Kokeilimme kaikkea: imetysdieettejä, hierontaa, koliikkikeinua, Cuplaton-tippoja, maitohappobakteereja, korviketta, pierujumppaa.

Juusosta ei ollut juuri apua, koska vauva oli niin kiinni rinnassa. Selviydyin kun keskityin vain kolmeen asiaan: pysyn hereillä, muistan syödä joskus jotakin ja hoidan lapset.

Minulla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen masennus ja nivelreuma, jonka synnytys laukaisi. Käsistäni hävisi voima. Tiskit ja tyhjät maitotölkit kasaantuivat pöydille. Lelut ja vaatteet olivat pitkin lattioita ja pyykit pesemättä.

Minua loukkasi kun Juuso moitti, että en ole siivonnut tai tehnyt ruokaa. Tuntui, ettei hän ymmärtänyt minua ja sitä, että en vain kerta kaikkiaan pystynyt. Jälkeenpäin ymmärrän, että myös Juuso oli todella väsynyt, mutta silloin se satutti.

"En surrut eroa. Sillä hetkellä rakkaus tuntui toisarvoiselta."

Kun Juuso päätti lähteä, en surrut eroa. Mietin vain kuinka pärjään: kuinka pysyn hereillä ja selväjärkisenä. Sillä hetkellä rakkaus tuntui toisarvoiselta.

Onneksi äiti ja äidinäiti auttoivat. Äiti otti vauvan välillä yöksi luokseen ja mamma kävi tekemässä ruokaa. Parasta henkistä tukea sain Facebookin Koliikkivauvat-ryhmästä. 

Kun vauva täytti viisi kuukautta, pyysin vihdoin neuvolasta apua. Olin niin puhki, että poika päätettiin ottaa kolmeksi päiväksi sairaalaan unikouluun. Hän löysi unirytmin, mutta se ei pysynyt yllä kotona, jossa päivää rytmitti myös sisko.

Vasta kahdeksan kuukauden iässä poika oppi nukkumaan, kun pidimme äidin kanssa hänelle tassu-unikoulun. Siinä lasta rauhoitellaan esimerkiksi paijaamalla. Se tepsi. Poika heräilee edelleen, mutta enää muutaman kerran yössä.

Olin varma, etten palaa Juuson kanssa enää yhteen. Koliikki ja minun sairastumiseni olivat peittäneet alleen kaiken sen hyvän, mihin olin Juusossa rakastunut. Nyt kun pahin on takana, näen, että rankka kokemus yhdisti meitä.

Syksyllä aloitin lähihoitajaopinnot ja Juuso jäi vuorostaan hoitovapaalle. Järjestely toimii erinomaisesti. Olemme nuoria, meillä kummallakin on vielä hyvin aikaa opiskella.”

Perhe: Lähihoitajaksi opiskeleva Janina, 21, ja hoitovapaalla oleva Juuso, 20. Lapset 10 kk ja 2 v 3 kk.

Vauva 1–2/17

Lukijat kertovat, mitä kaikkea ovat vauvalleen saaneet. Kaikella rakkaudella, tietysti.

Pääasia, että on ajoissa

Tulevat isovanhemmat olivat kuulleet matkasängystä. Siitä innostuneena he kertoivat, että ovat ajatelleet ostaa niitä neljä: yksi heille, yksi meille, yksi toiseen mummullaan ja yksi varalle. Siinä sitten yritimme selittää, että sen matkasängyn idea on, että niitä on vain yksi ja se otetaan mukaan silloin kun tarvitaan.

Vanhempani toivat matkalaukullisen vaatteita, kenkiä ja pipoja lapselleni kun olin vielä raskaana. Meidän ei tarvinnut ostaa mitään ensimmäiseen kolmeen kuukauteen, kun kaapit pursuivat jo heidän hankinnoistaan. Jouluksi pyysimme yhtä Duplo-pakettia – saimme seitsemän isoa, kaikki vanhemmiltani.

Mumma sisusti mummalaan lastenhuoneen kaikkine leluineen jo puolivälissä raskautta. Myös pinnasänky löytyi mummalasta ennen kuin kotiinkaan oli sänkyä hankittu.

Huhtikuussa noin kuukausi ennen pojan syntymää pappa tuunasi mökin rantaa, jotta on pojalle sitten uimapaikka valmiina.

Toinen mummo halusi välttämättä hankkia syntymättömälle lapselle kalleimmat mahdolliset vaunut heti, kun kuuli, että harkitsimme käytettyjen ostamista.

Kas, museotraktori!

Kastelahjaksi tyttäremme sai museorekisteröidyn traktorin! No, voihan sen nähdä hyvänä sijoituksena.

Vaunuja oli neljät jo ennen vauvan syntymää.

Lapseni mummo osti polkupyörän tytölleni ennen kuin tyttö osasi edes kontata. Vaunujakin oli kirpputoreilta ostettu neljät, kun olin vielä raskaana.

Yksivuotias sai mönkijän.

Kirpputorilta on ostettu jätesäkillisiä vaatteita, jotka eivät tule olemaan sopivia moneen vuoteen.

Kesällä syntynyt poikamme sai vaaleanpunaisen talvipipon, joka oli talvella jo pieni.

Isovanhempien joulu- ja synttäri-lahjat tunnistaa heti: valtavan suuret paketit, joista kuoriutuu mykistävä muovinen ääni- ja valoshow. Kaupunkiasunnon säilytystilat nitisevät liitoksistaan.

Vauvana ostettu pipo, joka on nyt 9-vuotiaana sopiva, ehti muuttaakin kanssamme kahteen otteeseen ennen kuin pääsi käyttöön.

Puolivuotias tyttäreni sai mummilta Hello Kitty -hajuveden tuliaiseksi.

Oikeasti hyödyllistä

Suurin osa pian kaksivuotiaan tyttäreni vaatteista on isovanhempien hankkimia. Pelkäsin etukäteen, että minua harmittaisi, etten saa itse valita lapseni pukeutumistyyliä, mutta käytännössä olen huomannut valmiina tulevien vaatekassien helpottavan arkea valtavasti. Olen avusta hurjan kiitollinen.

Toinen ukki villiintyi ensimmäisestä lapsenlapsestaan niin, että hankki kaikki tarvikkeet pinnasängystä syöttötuolin kautta pottaan sekä pyörän ja auton turvaistuimeen. Ukkilasta löytyy myös leikkivälineet pulkasta hiekkaleluihin. Alkuun pyörittelin ukin innolle päätäni, mutta onhan se myönnettävä, että ukkilaan on nyt tosi helppo mennä kylään!

Mummi ostaa tarpeellista vaatetta tai sitten hän kysyy, mitä tarvitsisimme. Yleensä saamme lahjat rahana.

Lähde: Vauva.fin kysely

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.