Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Seesteinen vanhempi ymmärtää helpommin rauhallista vauvaa ja menevä taas riehakasta lasta. Kun temperamentit tuntee, arki on helpompaa.

Mikä tällä lapsella oikein on hätänä? Onko hän ihan normaali? Miksei hän hymyile minulle? Mitä minä teen väärin?

Ensimmäisen lapsensa saanut äiti oli huolissaan, kun vauva ei tuntunut juurikaan innostuvan äidin yrityksistä ottaa kontaktia. Lapsen käytös ei vastannut aktiivisen ja ulospäin suuntautuneen äidin odotuksia.

– Vauvassa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Hän vain oli temperamentiltaan vähän hidas hämäläinen ja otti oman aikansa. Vilkkaalle äidille ei ollut tullut mieleenkään, että hänen lapsestaan voisi tulla sellainen, kertoo psykologi, lasten ja nuorten psykoterapeutti Marja Schulman.

Temperamentti on ihmisen synnynnäinen tapa reagoida ja ilmaista tunteitaan. Se näkyy jo pienessä vauvassa. Vauva voi olla aktiivinen tai rauhallinen, rytmiltään säännöllinen tai epäsäännöllinen, helposti sopeutuva tai hitaasti lämpiävä. Toiset lapset reagoivat voimakkaammin ärsykkeisiin ja ilmaisevat tunteitaan äänekkäämmin kuin toiset.

Mikään temperamenttipiirre ei ole itsessään hyvä tai huono, helppo tai vaikea. Tulkinnat riippuvat aina tilanteesta – ja myös siitä, millaisia persoonia samaan perheeseen on sattunut osumaan.

Rytmi vaikuttaa arkeen

Aktiivinen lapsi solahtaa helposti menevän perheen vilskeeseen. Rauhallinen äiti sen sijaan voi olla helisemässä hyvin vilkkaan palleron kanssa, jolle pitäisi jatkuvasti keksiä tekemistä. Reipas ja mutkaton vanhempi taas voi tahtomattaankin turhautua arkaan vauvaan. Sen kanssa on niin vaikea mennä kylään ja kahviloihin!

– Arkiset tilanteetkin muotoutuvat hyvin erilaisiksi riippuen lapsen temperamentista, sanoo professori Anna Rönkä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselta.

Esimerkiksi lapsen aktiivisuus ja sosiaalisuus vaikuttaa paljonkin siihen, millaista elämä kotona ja kodin ulkopuolella on. Onko lapsi avoin ja utelias, viihtyykö hän hyvin porukassa ja sopeutuu vieraisiin paikkoihin? Vai pitääkö häntä houkutella ja lämmitellä, tarvitseeko hän enemmän tukea ja turvaa uusissa tilanteissa?

"Helpottaa paljon arkea, kun tietää, mistä narusta vetää."

Lapsen temperamentin ymmärtäminen on tärkeä kasvatuksen ohjenuora.

– Helpottaa paljon arkea, kun tietää, mistä narusta vetää, Rönkä sanoo.

Ymmärrys lasten yksilöllisyydestä voi ehkäistä myös turhaa syyllisyyttä. Se, että vaikkapa uusiin ruokiin totuttelu kestää pitkään, ei tarkoita epäonnistumista kasvattajana. Lapsi ehkä vain lämpiää hitaammin uusille asioille.

Etkö ymmärrä? Kohta opit

Vauva puhkeaa itkuun, kun äiti laskee hänet imetyksen jälkeen sohvalle. Jäiköhän sille sittenkin nälkä? Rinta ei kelpaa, kun äiti kokeilee tarjota uudelleen. Mutta kun vauvan laskee sylistä, tämä parahtaa taas huutamaan. Vasta monen syöttöyrityksen jälkeen äiti oivaltaa: vauvahan halusi vain pysyä sylissä!

Marja Schulmanin kertoma esimerkki kuvastaa hyvin sitä, ettei temperamentin helppous tai vaikeus ole yksiselitteinen asia. Tämä vauva vaati hyvin tiukasti ja peräänantamattomasti huomiota. Sitä voisi pitää hankalana piirteenä, mutta toisaalta viesti tuli vauvan sitkeyden ansiosta lopulta selväksi. Vetäytyvämmän, itseään hiljaisemmin ilmaisevan vauvan tunne­tila olisi voinut jäädä huomaamatta ja yhteisymmärrys löytymättä.

Varhaisessa vuorovaikutuksessa on kyse siitä, että vanhempi virittäytyy vauvan olotiloihin ja sovittaa itseään niihin. On usein helpompaa päästä samalle aaltopituudelle, jos vauva on rytmiltään samankaltainen kuin vanhempansa.

– Vanhemmuus voi tuntua vaikealta, jos kokee, ettei osaa ollenkaan tulkita lastaan, Schulman toteaa.

Pienen lapsen ymmärtäminen ei ole yhdellekään vanhemmalle itsestään selvää ja automaattista.

Toisaalta pienen lapsen ymmärtäminen ei ole yhdellekään vanhemmalle itsestään selvää ja automaattista. Sen oppii vähitellen. Tutkimuksissa on itse asiassa havaittu, että äidit tulkitsevat vauvojensa mielentiloja oikein vain noin 30 prosentissa vuorovaikutustilanteista.

– Sensitiivisinkään vanhempi ei siis osu lasta lukiessaan aina oikeaan. Paneutuva vanhempi ei kuitenkaan luovuta, vaikkei heti onnistu, vaan kokeilee seuraavaa lähestymistapaa. Vaatii vähän työtä oppia tuntemaan oman lapsensa tavat ja se, miten hän viestii, Schulman sanoo.

Tärkeää on, että yhteinen sävel aina hetkittäin löytyy: nyt me tajuamme toi­siamme, tämähän sujuu!

Se vaatii joskus pysähtymistä. Miksi olen niin kärsimätön, kun lapsi ei avaa suuta heti, kun lusikka on tarjolla? Luonko itse hätäisen ilmapiirin, ja mihin meillä oikeastaan on kiire? Tai toisin päin: miksi en kestä tuon viikarin häsläämistä yhtään, vaikkei hän varmasti tee sitä kiusallaan?

– Vanhemman kaikkein tärkein oppi on, että tarkkailee rauhassa. Vähitellen tulee oman lapsensa asiantuntijaksi, Schulman sanoo.

Kun samanlaisuus hiertää

Kun erilaiset temperamentit törmäävät, se tietää henkistä kasvua ja venymistä vanhemmalle. Mutta ei samankaltaisuuskaan takaa, että kaikki sujuisi kuin tanssi. Kaksi tulisielua samassa taloudessa voivat ottaa isostikin yhteen. Joskus perheen rauhallisemman aikuisen onkin helpompi kohdata pieni raivopää.

Jos taas estynyt ja vetäytyvä vanhempi on itse kokenut ominaisuuksistaan olevan haittaa, hän saattaa toivoa lapsestaan sen vuoksi erilaista, reipasta ja rohkeaa. Piirteitä, joista on itse joutunut kärsimään, on ehkä vaikea hyväksyä omassa lapsessa. Ne voivat ärsyttää tai surettaa.

Perustemperamentti ei sillä muutu, että lasta pyrkii väkisin kasvattamaan toisenlaiseksi. Schulmanin mukaan ei edes kannattaisi kovin suoraan olettaa, että omat kurjat kokemukset siirtyvät lapsenkin kannettaviksi.

"Tärkeintä on, että lapsella on lupa olla sellainen kuin on."

– Ei se tietyn temperamentin perinyt lapsikaan välttämättä ole kaikessa niin samanlainen kuin vanhemmasta näyttää. Hän kasvaa ihan eri perheessä ja eri olosuhteissa, Schulman huomauttaa.

Temperamentti hioutuu lapsen kasvaessa. Tulistuva taapero oppii vähitellen hillitsemään tapoja ilmaista kiukkuaan, ja arempi tapaus voi rohkaistua iän myötä. Siinä ei auta pakottaminen tai karaisu, vaan vanhemman läsnäolo, tuki ja turva.

– Tärkeintä on, että lapsella on lupa olla sellainen kuin on, eikä häntä pakoteta johonkin muottiin, Anna Rönkä sanoo.

Vauva 4/2016

Pienimmille vauvoille suositellaan kantoliinaa, mutta reppukin voi olla sopiva.

Ihan pienille vauvoille suositellaan kantoliinaa, mutta myös pientä vauvaa voi kantaa kantorepussa. Silloin repun istuinosan tulee olla niin kapea, että se ei levitä lapsen lonkkia liian suureen kulmaan. Vauvan ja äidin masut kuuluvat vastakkain, ja vauvalla tulee olla hyvä niskatuki pään takana.

Kun lapsi alkaa kannatella päätään noin kolmen kuukauden iässä, hän saattaa olla valmis kääntymään selkä äitiin päin. Alle vuoden ikäistä lasta suositellaan kantamaan edessä, jolloin katsekontakti lapseen säilyy ja lasta pystyy helpommin tulkitsemaan. Isompi lapsi, joka viestii sanallisesti, pärjää jo hyvin kantajan selkäpuolella.

Hyvä kantoasento tukee vauvan peppua ja selkää sekä jättää reisien verenkierrolle tilaa. Tarkkaile aina kantaessa lapsen verenkiertoa, jotta jalat eivät kylmety.

Jos käytät kantoreppua tai -rinkkaa urheillessa, varmistu, että hallitset urheilulajin. Kantaessa aikuisen oma painopiste muuttuu. Älä pidä lasta liian pitkiä aikoja rinkassa tai repussa, sillä lapsi ei todennäköisesti jaksa olla siellä yhtä kauan kun itse jaksat urheilla.

Jos kantaminen rasittaa omaa selkää, ei ole vielä sen aika.

Synnyttäneen äidin kannattaa myös tarkkailla oman elimistönsä palautumista. Jos kantaminen rasittaa omaa selkää, ei ole vielä sen aika.

Oikein asennetussa kantoliinassa vauva voi hyvin nukkua päiväunetkin.

Asiantuntijana fysioterapeutti, lasten fysioterapian erikoisasiantuntija Eija Helminen, Lasten Terapiakeskus Terapeija

Arjen sujuvuus voitti, kun Heidin kolmas lapsi syntyi. ”En halua käyttää pyykkiin yhtään enempää aikaa kuin on pakko.” 

Usein kolmas lapsi on se, jonka kanssa vauva-arjen rutiinit on hiottu huippuunsa ja aiemmat, hyviksi havaitut käytännöt toistuvat.

Toisin kävi, kun riihimäkeläisille Heidi ja Jukka Hjelmille syntyi kuopus Eemil. Isosisarukset olivat viettäneet vaippakautensa suurimmaksi osaksi kestovaipoissa, mutta vuoden vanhan Eemilin ylle on puettu pelkkää kertakäyttövaippaa.

– Siihen on monta syytä, mutta isoin niistä varmaankin on se, ettei kestovaippoja ollut valmiina odottamassa, Heidi miettii.

Nyt 10-vuotiaalle Saagalle Heidi hankki aikanaan vaippoja valtavan määrän, ja ne periytyivät suoraan kaksi vuotta nuoremmalle Anton-veljelle. Kertakäyttövaippoja pidettiin yleensä vain öisin.

Tulikin vielä kolmas

Hjelmien lapsiluvun oli pitkään tarkoitus jäädä kahteen. Vaippavuosien jälkeen Heidi myi ja lahjoitti kestot uusiin koteihin.

Ajatus kolmannesta lapsesta kuitenkin kypsyi hiljalleen. Eemilin ja Antonin ikäeroksi tuli lopulta lähes seitsemän vuotta.

– Aikaa oli kulunut niin paljon, että vaipat olisi pitänyt kerätä uudestaan alusta. Kolmen lapsen taloudessa tuntui olevan hurjan paljon muutakin ajateltavaa, ja asia jäi.

Vaippoja ja alusvaatteita Heidi ei haluaisi ostaa käytettyinä, vaikka muuten perheessä kierrätetäänkin paljon lastenvaatteita. Uudet kestot olisivat olleet iso kertainvestointi varsinkin, kun aina ei voi tietää, mikä vaippamalli juuri omalle pojalle istuu.

– Saagalle ompelin vaippoja paljon itse, mutta tällä perhekoolla ompelutyöt jäävät haaveeksi, Heidi harmittelee.

Eemil on todennäköisesti perheen viimeinen vauva. Kestoihin sijoittamisessa ei siis ollut sitäkään motivaatiota, että ne olisivat periytyneet pikkusisarukselle.

”Monet pesevät vaippoja muun pyykin seassa, mutta minulle se ei koskaan tuntunut luontevalta.”

Kertakäyttövaipat tuntuivat sopivalta ratkaisulta myös siksi, että Eemil oli ensimmäiset kuukaudet niitä vauvoja, jotka kakkaavat joka syötöllä – siis kymmenkunta kertaa vuorokauden ympäri. Kolmen lapsen kanssa pyykkiä tuntui tulevan tarpeeksi asti ilman vaippojakin.

– Meillä harrastetaan paljon liikuntaa, mikä myös lisää pyykkimäärää. Monet pesevät vaippoja muun pyykin seassa, mutta itselleni se ei koskaan tuntunut luontevalta.

Saa helpottaa arkea

Heidi miettii, että kolmannen lapsen kanssa hän on oppinut päästämään itsensä vähän vähemmällä ei-ihan-niin-megatärkeissä asioissa, kuten vaippavalinnoissa. Arjessa on muutenkin paljon liikkuvia osia.

Heidi on hoitovapaalla työstään sairaanhoitajana, mutta tekee sivutoimisesti töitä vaateketjun jälleenmyyjänä. Osansa palapeliin tuovat Eemilin fysioterapiaharjoitukset motorisen kehityksen vauhdittamiseksi. Omakotitalo ei siivoa itseään, ja lämmin ruoka on kokattava kahdesti päivässä. Myös isompien lasten harrastukset vievät aikaa.

– Illat ovat täysiä ja päivät lyhyitä. Pyykin ripustaminen ei ole niitä asioita, joihin haluaa nyt käyttää aikaa yhtään enempää kuin on pakko.

Heidi ei keksi kertakäyttövaipoista oikeastaan muita huonoja puolia kuin kasvavan jätekuorman. Aikanaan juuri ekologisuus ajoi perheen kestovaippailun pariin.

– Tavallaan harmittaa, että vaippajutussa emme ole kovin ekologisia, kun muissa valinnoissa, kuten vaatetuksessa, luontoystävällisyys ja eettiset arvot ovat minulle hyvinkin tärkeitä. Se on vähän ristiriitaista, mutta näillä mennään nyt, Heidi sanoo.

Alle kolmevuotiaisiin ei sovi suihkia hyttyskarkotteita. Millä hyttyset sitten saa pysymään loitolla?

Välttämättä ei tule ajatelleeksi, että kesään kuuluvat ärsyttävät inisijät voivat olla vauvalle oikeaksi haitaksi. Pahimmillaan hyttysenpistos saattaa nostattaa pikkuiselle kuumeen. Vauvoilla ei nimittäin vielä ole vasta-aineita, jotka suojaavat hyttysille vuosikymmenten ajan altistuneita aikuisia.

Jos hyttynen kuitenkin pääsee iholle, pistoksen aiheuttamaa reaktiota voidaan hillitä Bepanthenillä.

Alle kolmevuotiaisiin ei sovi suihkia hyttyskarkotteita, ja isompienkin kanssa kannattaa valita karkote, jossa ei ole N,N-dietyyli-m-toluamidia (DEET). Peittävä vaatetus ja vaunujen hyttysverkko ovat tärkeimmät apuvälineet hyttysten pistojen välttelyssä. Jos verenhimoisia inisijöitä ei saa häädettyä illalla mökistä, myös vauvan retkisängyn ympärille kannattaa virittää sänkyverho tai paremman puutteessa vaikka vaunujen hyttysverkko.

Jos hyttynen kuitenkin pääsee iholle, pistoksen aiheuttamaa reaktiota voidaan hillitä Bepanthenillä tai hydrokortisonivoiteella. Hyttysenpistot paranevat tavallisesti itsestään muutamassa päivässä. Jos yli yksivuotias lapsi vaikuttaa olevan erityisen herkkä hyttysten pistoille, mukaan mökille kannattaa pakata antihistamiinitabletteja tai antihistamiinia oraaliliuoksena. 

Kun tuolissa on oikein säädetty jalkalauta, se auttaa vauvaa ruokailussakin.

Syöttötuolin on oltava sellainen, että lapsi ei pääse kaatamaan tuolia keikkuessaan tai potkiessaan.

Kannattaa valita tuoli, jossa on säädettävä jalkalauta. Jo pienellä vauvalla syöttötuolin jalkalaudan pitää olla ylhäällä, sillä hänelle on siitä hyötyä. Jalkatuki antaa tukea lapsen vartalolle, jolloin niska, leuka ja nielu ovat oikeassa asennossa. Näin lapsi voi hallita pureskelua ja nielemistä paremmin.

Jos lapsi kadottaa vartalon tuen, neste voi virrata liian nopeasti kurkkuun, ja syömisen hallinta heikkenee.

Jalkatuki kannattaa asettaa niin, että lapsen jalkapohja yltää sille. Jalkatuki keventää myös reisien alta tukipintaa, joten veri kiertää jaloissa paremmin. Hyvä istuma-asento tukee myös puheen kehitystä ja auttaa hallitsemaan käsiä paremmin.

Asiantuntijana fysioterapeutti, lasten fysioterapian erikoisasiantuntija Eija Helminen, Lasten Terapiakeskus Terapeija