Monen taaperon elämässä on ison muutoksen aika: päivähoito alkaa.

1. Mistä tiedän, että lapsi on valmis päivähoitoon?

On yksilöllistä, milloin lapsi on kypsä aloittamaan päivähoidon. Luota itseesi: olet oman lapsesi elämän paras asiantuntija.

Jos lapsi menee päiväkotiin, tärkeä mittari on se, että lapsi jaksaa olla mukana päiväkotipäivän rytmissä. Yleensä päiväkodissa nukutaan yhdet päiväunet, ulkoilut ovat aika pitkiä ja lounasta tarjolla hiukan ennen puolta päivää.

Valmius pysyä rytmissä helpottaa alkua paljon. Joskus se onnistuu hyvin jo yksivuotiaalta, joskus vasta myöhemmin.

Helpointa – ainakin vanhemman mielenrauhan kannalta – on laittaa hoitoon lapsi, joka pystyy ilmaisemaan itseään. Kun tietää, että lapsi kyllä ilmoittaa kun on esimerkiksi nälkä, on helpompi uskoa, että hän saa tarvitsemansa huomion ja avun. Aran ja vetäytyvän lapsen vanhempia yleensä jännittää alku enemmän: he tietävät, että lapsen tarpeita pitää kuulostella herkällä korvalla. Kerro lapsen hoitajalle huolesi, ja anna lapsen tutustua hoitajiin rauhassa ja toisin päin. Käytä tutustumisaika ja pehmeä lasku hyväksi.

Pyydä, että saat kuulla lapsen päivän tapahtumista. Se auttaa sinua arvioimaan, miten lapsi pärjää.

2. Kauanko lapsella kestää tottua?

Tämä riippuu paljon lapsen temperamentista. Sopeutuvainen lapsi tottuu nopeasti, tuntuu että lapsi on heti sinut päivähoidon kanssa.

Jos lapsen temperamentti taas on hitaammin lämpeävä ja muutokset ja siirtymät vievät muutoinkin aikaa, on se merkki siitä, että päivähoitoon tottuminenkin vie reilusti aikaa. Tottuminen voi kestää helposti useita viikkoja.

Jos lapsen luonne on reipas ja sopeutuvainen eikä lapsi ilmaise paljon tunteita, ei kannata yksioikoisesti tulkita, että päivähoidon aloitus on lapselle helppo. Alku voi silti olla kuormittava. Kuuntele lasta huolella.

Jos lapsi on pitkään iltaisin itkuinen ja väsynyt, mieti voiko tilannetta helpottaa. Ota päivähoidossa puheeksi, miten lapsella menee.

3. Miksi lapsi vastustaa hoitoon jäämistä?

Lapsella on välttämätön, voimakas eroon joutumisen pelko. Vanhemmasta eroon joutuminen on lapselle uhka: lapsi on riippuvainen siitä, että vanhempi hoivaa häntä. Jos lapsi vastustaa hoitoon jäämistä, se ei ole kiukuttelua. Ajattele ennemmin, että se on lapselle tärkeä selviämisen tapa. Eroaminen on vaikeaa, koska lapsi on sinuun kiintynyt. Lapsi tarvitsee nyt myötätuntoa ja läheisyyttä.

4. Miten autan lasta?

Tutustukaa hoitopaikkaan ja ihmisiin yhdessä. Jätä lapsi ensin pieneksi ajaksi, sitten pidemmäksi. Jos pystyt, järjestä alkuun lyhyempiä hoitopäiviä.

Kun lapsi aloittaa päivähoidon, erossaolon määrä vanhemmasta kasvaa nopeasti. Se on lapselle valtava muutos. Lapsi tarvitsee kotona turvatankkausta, syliä ja vanhemman läsnäoloa. Ota vastaan lapseen tunteet, anna hänen näyttää myös pahaa mieltä.

Kun haet lasta hoidosta, tee kohtaamisesta hyvä. Se on suhteen korjaamisen tärkeä hetki – erossaolo on suhteen särö. Älä puhu puhelimeen tai selaa Facebookia, keskity lapseen. Leikkisyys on hyvä tapa kohdata lapsi.

Voit myös päättää, että otat joka ilta tietyn hetken, jolloin olet lapsen kanssa täysin häneen keskittyen. Muista tämä äitihetki tai isähetki, jos arki on kiireistä.

5. Lapsi itkee, kun hoitoon pitäisi jäädä. Mitä teen?

Ihan ensin, ja tämä on tärkeää: älä koskaan lähde salaa.

Vanhempaa ahdistaa, jos itsellä on kiire ja lapsi itkee. Jos hoitoon jääminen on lapselle vaikeaa, varaa aamuihin enemmän aikaa – kiire pahentaa asiaa. Ole selkeä: sano, että työt odottavat, nyt täytyy lähteä. Ole empaattinen mutta päättäväinen.

Mieti myös omia tunteitasi: miltä tilanne sinusta tuntuu? Usein itkevän lapsen hoitoon jättäminen aiheuttaa vanhemmassa häpeää tai syyllisyyttä tai epävarmuutta siitä, onko koko päivähoidon aloitus hyvä juttu. Miten oma mielentilasi vaikuttaa käytökseesi? Oletko itse ahdistunut, entä siirrätkö tunnetta lapselle?

Muista, että muut vanhemmat eivät katso sinua tuomitsevasti. Kaikki ovat olleet samassa tilanteessa.

Lapselle voi antaa päiväkotiin mukaan turvalelun tai vaikka valokuvia, jos ne auttavat. Joissakin päivähoitopaikoissa lapsi voi tuoda oman tutun tyynyn päiväunille, mutta kaikkialla se ei ole sallittua.

Joitakin lapsia auttaa oma kiva rutiini vanhemman kanssa, vaikkapa vilkuttaminen ikkunasta, viisi pusua vanhemman poskelle, pikkuauton sujauttaminen mukaan äidin työlaukkuun – joku teidän oma juttu.

6. Tulen hakemaan lasta, miksei lapsi ole iloinen?

Jälleennäkemisessä lapsella on isoja tunteita, ristiriitaisiakin. Lapsen pitää saada ilmaista myös sitä, että hänellä on ollut ikävä ja päivä on ollut raskas.

Tässäkin paras lääke on myötätunto ja huomio. Tarjoa niitä lapselle.

7. Minua itseänikin ahdistaa. Miten pärjään?

Vertaistuki on nyt hyvä asia. Puhu muiden vanhempien kanssa. Muutkin ovat tästä elämänmuutoksesta selvinneet. Ja se meni ihan hyvin.

Päivähoidosta voi myös saada paljon: hyvä päivähoito on hyvä kasvatuskumppani. Ja lapsi voi saada vaikkapa ekat lapsuudenystävänsä ja tulevat koulukaverinsa. Sekin on hyvä asia.

Asiantuntija: psykologi Leea Mattila

Vauva 8/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tiesitkö, että kosketusaisti kehittyy ihmisen aisteista ensimmäisenä?

Tarve lämpimään syleilyyn herää jo kohdussa. Kosketusaisti myös säilyy aisteista pisimpään, elämän loppuhetkiin saakka. Tutkijat ovat jopa esittäneet, että kosketuksen puute voi saada ihmisen sairastumaan.

Siitä huolimatta joskus sanotaan, että lapsen voi ”hemmotella pilalle” liialla sylittelyllä.

Tämä ei ole totta. Uusi tutkimuskin kumoaa väitteen.

Current Biology lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan imetys ja muu positiivinen ihokontakti vanhemman kanssa saa pienokaisen aivot reagoimaan tavallista voimakkaammin. Tutkijoiden mukaan lempeällä ja rakastavalla kosketuksella voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisen aivojen kehitykseen.

Tutkimuksessa seurattiin sekä keskosten että täysiaikaisina syntyneiden vauvojen aivojen toimintaa.

Seurannassa havaittiin myös, että  epämiellyttävä kosketus – kuten pistokset ja lääkärin kokeet – vähentävät aivojen reagointia hetkellisesti. Tutkijoiden mukaan kosketuksen voima pitäisikin ottaa huomioon erityisesti niiden vastasyntyneiden kohdalla, jotka joutuvat käymään läpi kivuliaita toimenpiteitä esimerkiksi keskosuuden takia.

Kosketus on tärkeä osa lapsen kehitystä myös vauva-ajan jälkeenkin. Lue lisää täältä.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

"Vauvan itku oli alusta asti ympärivuorokautista ja raastavaa", Juuso, 20, kertoo. Lue myös Juuson puolison kuvaus tilanteesta.

”Kuopuksemme itku oli alusta asti ympärivuorokautista ja raastavaa. Poika nukkui meidän sängyssä Janinan rinnalla, koska se oli ainut paikka, mihin hän rauhoittui edes hetkeksi.

Joskus Janina ei herännyt, vaikka poika huusi aivan korvan juuressa. Silloin otin vauvan syliin, kapaloin hänet huopaan ja kuljin paketin kanssa ympäri kämppää. Tai laitoin pojan rattaisiin ja hilasin niitä edestakaisin kynnyksen yli. Jos liike pysähtyi, avasi hän heti silmänsä ja karjunta jatkui. 

Opiskelin silloin rakennusalaa. Aamuisin lähdin kouluun silmät sippurassa. Oppitunneilla ajatus pätki. Kun piti rakentaa seinää, en yhtäkkiä muistanut, mitä tällä levyllä pitikään tehdä, vaikka edellisenä päivänä työvaihe oli sujunut jo hyvin.

"Koulupäivien jälkeen kotona oli vastassa huutava vauva ja äkäinen puoliso." 

Iltapäivällä kotona oli vastassa huutava vauva ja äkäinen puoliso. Koti oli sekaisin ja jääkaappi tyhjä. Huomauttelin Janinalle epäjärjestyksestä, koska minusta tuntui epäreilulta, että minun piti vielä koulupäivän päälle hoitaa kotityöt ja vauva. Olin niin väsynyt, että saatoin kaataa paistinpannulle makaroneja, vaikka tarkoitukseni oli paistaa jauhelihaa.

Purin kaiken turhautumiseni Janinaan. Kivahdin ja pyysin anteeksi vuorotellen. 

Janina kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. En ehkä aivan ymmärtänyt, kuinka väsynyt hän oli. Kerran sorruin sanomaan, että oliko pakko hankkia toinen lapsi.

Kun poika oli kuukauden ikäinen, en enää kestänyt, vaan muutin vanhempieni luo. Minusta tuntui, että historia toisti itseään: ensimmäisen lapsen kanssa minulta jäivät kesken metallialan opinnot, toisen kanssa uhkasivat nyt jäädä yli puoli vuotta jatkuneet rakennusalan opinnot. Rehtori ilmoitti, että opiskelua ei kannata jatkaa, koska poissaoloja oli kertynyt niin paljon.

Suhteen breikki venyi puoleksi vuodeksi. En silti luopunut isyydestä missään vaiheessa. Vein esikoistytärtämme ulos leikkimään tai autoin kotitöissä. Joskus jäin yöksi, jotta Janina saisi nukkua. 

"Jälkeenpäin näen, että suhteemme vaikeuksien syy oli pitkälti väsymys."

Kahdeksan kuukauden iässä poika oppi viimein nukkumaan, ja Janina muuttui taas enemmän omaksi itsekseen. Me päätimme palata yhteen. 

Nyt Janina opiskelee lähihoitajaksi ja minä hoidan lapsia kotona. Tämä sopii meille hyvin. Jatkan opintojani sitten, kun Janina valmistuu ammattiin.

Jälkeenpäin ajatellen näen, että suhteemme vaikeuksien syy oli paljolti koliikin aiheuttama väsymys. Mutta olisinko voinut tehdä mitään toisin? En usko.”

Perhe: Hoitovapaalla oleva Juuso, 20, ja lähihoitajaksi opiskeleva Janina, 21. Lapset 10 kk ja 2 v 3 kk.

Vauva 1–2/17

Janina, 21, yritti selviytyä päivä kerrallaan koliikkivauvan ja taaperon kanssa, kun parisuhde puolison kanssa alkoi rakoilla. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Vauva oli parhaimmillaan aamulla pari tuntia heräämisen jälkeen. Se oli ainut aika, jolloin hän oli tyytyväinen. Illat olivat pahimpia. Poika karjui ja me aikuiset tiuskimme toisillemme. Miksi se ei hiljene, mikä sitä vaivaa! 

Itku raastoi sydäntä, mutta herätti myös vihaa ja pettymystä: miksi me emme saa nauttia ihanasta vauva-ajasta? 

Olin niin väsynyt, että nukahdin monta kertaa kesken imetyksen. Yöunta sain vain tunnin tai kahden pätkissä. Päivällä kuopuksemme nukkui korkeintaan kymmenen minuutin päiväunia. Siinä ajassa ei kukaan ehdi palautua.

"Kokeilimme kaikkea: imetysdieettejä, hierontaa, koliikkikeinua."

Yritimme löytää itkulle syyn. Kokeilimme kaikkea: imetysdieettejä, hierontaa, koliikkikeinua, Cuplaton-tippoja, maitohappobakteereja, korviketta, pierujumppaa.

Juusosta ei ollut juuri apua, koska vauva oli niin kiinni rinnassa. Selviydyin kun keskityin vain kolmeen asiaan: pysyn hereillä, muistan syödä joskus jotakin ja hoidan lapset.

Minulla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen masennus ja nivelreuma, jonka synnytys laukaisi. Käsistäni hävisi voima. Tiskit ja tyhjät maitotölkit kasaantuivat pöydille. Lelut ja vaatteet olivat pitkin lattioita ja pyykit pesemättä.

Minua loukkasi kun Juuso moitti, että en ole siivonnut tai tehnyt ruokaa. Tuntui, ettei hän ymmärtänyt minua ja sitä, että en vain kerta kaikkiaan pystynyt. Jälkeenpäin ymmärrän, että myös Juuso oli todella väsynyt, mutta silloin se satutti.

"En surrut eroa. Sillä hetkellä rakkaus tuntui toisarvoiselta."

Kun Juuso päätti lähteä, en surrut eroa. Mietin vain kuinka pärjään: kuinka pysyn hereillä ja selväjärkisenä. Sillä hetkellä rakkaus tuntui toisarvoiselta.

Onneksi äiti ja äidinäiti auttoivat. Äiti otti vauvan välillä yöksi luokseen ja mamma kävi tekemässä ruokaa. Parasta henkistä tukea sain Facebookin Koliikkivauvat-ryhmästä. 

Kun vauva täytti viisi kuukautta, pyysin vihdoin neuvolasta apua. Olin niin puhki, että poika päätettiin ottaa kolmeksi päiväksi sairaalaan unikouluun. Hän löysi unirytmin, mutta se ei pysynyt yllä kotona, jossa päivää rytmitti myös sisko.

Vasta kahdeksan kuukauden iässä poika oppi nukkumaan, kun pidimme äidin kanssa hänelle tassu-unikoulun. Siinä lasta rauhoitellaan esimerkiksi paijaamalla. Se tepsi. Poika heräilee edelleen, mutta enää muutaman kerran yössä.

Olin varma, etten palaa Juuson kanssa enää yhteen. Koliikki ja minun sairastumiseni olivat peittäneet alleen kaiken sen hyvän, mihin olin Juusossa rakastunut. Nyt kun pahin on takana, näen, että rankka kokemus yhdisti meitä.

Syksyllä aloitin lähihoitajaopinnot ja Juuso jäi vuorostaan hoitovapaalle. Järjestely toimii erinomaisesti. Olemme nuoria, meillä kummallakin on vielä hyvin aikaa opiskella.”

Perhe: Lähihoitajaksi opiskeleva Janina, 21, ja hoitovapaalla oleva Juuso, 20. Lapset 10 kk ja 2 v 3 kk.

Vauva 1–2/17

Lukijat kertovat, mitä kaikkea ovat vauvalleen saaneet. Kaikella rakkaudella, tietysti.

Pääasia, että on ajoissa

Tulevat isovanhemmat olivat kuulleet matkasängystä. Siitä innostuneena he kertoivat, että ovat ajatelleet ostaa niitä neljä: yksi heille, yksi meille, yksi toiseen mummullaan ja yksi varalle. Siinä sitten yritimme selittää, että sen matkasängyn idea on, että niitä on vain yksi ja se otetaan mukaan silloin kun tarvitaan.

Vanhempani toivat matkalaukullisen vaatteita, kenkiä ja pipoja lapselleni kun olin vielä raskaana. Meidän ei tarvinnut ostaa mitään ensimmäiseen kolmeen kuukauteen, kun kaapit pursuivat jo heidän hankinnoistaan. Jouluksi pyysimme yhtä Duplo-pakettia – saimme seitsemän isoa, kaikki vanhemmiltani.

Mumma sisusti mummalaan lastenhuoneen kaikkine leluineen jo puolivälissä raskautta. Myös pinnasänky löytyi mummalasta ennen kuin kotiinkaan oli sänkyä hankittu.

Huhtikuussa noin kuukausi ennen pojan syntymää pappa tuunasi mökin rantaa, jotta on pojalle sitten uimapaikka valmiina.

Toinen mummo halusi välttämättä hankkia syntymättömälle lapselle kalleimmat mahdolliset vaunut heti, kun kuuli, että harkitsimme käytettyjen ostamista.

Kas, museotraktori!

Kastelahjaksi tyttäremme sai museorekisteröidyn traktorin! No, voihan sen nähdä hyvänä sijoituksena.

Vaunuja oli neljät jo ennen vauvan syntymää.

Lapseni mummo osti polkupyörän tytölleni ennen kuin tyttö osasi edes kontata. Vaunujakin oli kirpputoreilta ostettu neljät, kun olin vielä raskaana.

Yksivuotias sai mönkijän.

Kirpputorilta on ostettu jätesäkillisiä vaatteita, jotka eivät tule olemaan sopivia moneen vuoteen.

Kesällä syntynyt poikamme sai vaaleanpunaisen talvipipon, joka oli talvella jo pieni.

Isovanhempien joulu- ja synttäri-lahjat tunnistaa heti: valtavan suuret paketit, joista kuoriutuu mykistävä muovinen ääni- ja valoshow. Kaupunkiasunnon säilytystilat nitisevät liitoksistaan.

Vauvana ostettu pipo, joka on nyt 9-vuotiaana sopiva, ehti muuttaakin kanssamme kahteen otteeseen ennen kuin pääsi käyttöön.

Puolivuotias tyttäreni sai mummilta Hello Kitty -hajuveden tuliaiseksi.

Oikeasti hyödyllistä

Suurin osa pian kaksivuotiaan tyttäreni vaatteista on isovanhempien hankkimia. Pelkäsin etukäteen, että minua harmittaisi, etten saa itse valita lapseni pukeutumistyyliä, mutta käytännössä olen huomannut valmiina tulevien vaatekassien helpottavan arkea valtavasti. Olen avusta hurjan kiitollinen.

Toinen ukki villiintyi ensimmäisestä lapsenlapsestaan niin, että hankki kaikki tarvikkeet pinnasängystä syöttötuolin kautta pottaan sekä pyörän ja auton turvaistuimeen. Ukkilasta löytyy myös leikkivälineet pulkasta hiekkaleluihin. Alkuun pyörittelin ukin innolle päätäni, mutta onhan se myönnettävä, että ukkilaan on nyt tosi helppo mennä kylään!

Mummi ostaa tarpeellista vaatetta tai sitten hän kysyy, mitä tarvitsisimme. Yleensä saamme lahjat rahana.

Lähde: Vauva.fin kysely

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.